Martin Scheinin: Profeetoista ja professoreista


MScheinin-Cropped-175x185Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) on koulutukseltaan juristi ja kuuluu nykyisen eduskunnan pitkäaikaisimpiin kansanedustajiin. Hän on useaan otteeseen käyttänyt eduskunnan täysistuntoa puhujalavanaan hyökätäkseen valtiosääntöoikeuden professoreita ja muita ihmisoikeusasiantuntijoita vastaan. Esimerkiksi 19.3.2013 pidetyssä täysistunnossa Zyskowicz käytti kuusi puheenvuoroa perustuslakivaliokunnan ja sen kuulemien asiantuntijoiden arvosteluun (ja välihuudot vielä siihen päälle). Hänen mukaansa valtiosääntö- ja ihmisoikeusasiantuntijat tarkastelevat asioita “vain ja ainoastaan” rikoksentekijän tai rikoksesta epäillyn kannalta ja ovat “norsunluutorneissaan olevia akateemisia mietiskelijöitä”, jotka eivät tiedä käytännön elämästä mitään. Peräti kymmenen kertaa hän nimitteli valiosääntöoikeuden professoreita tai muita ihmisoikeusasiantuntijoita  – mukaan lukien Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomarit – “profeetoiksi”.

Takavuosina Zyskowicz tapasi mainita minut nimeltä noissa purkauksissaan, milloin kerjäämisen kieltämiseen, milloin Somalian merirosvoihin liittyen. Kun en viime vuosina ole enää toiminut eduskunnan perustuslakivaliokunnan kuulemana asiantuntijana, olen havaitakseni päässyt eroon sellaisista kiusallisista tilanteista, että kansallinen parlamentti täysistunnossa keskustelee väitetyistä mielipiteistäni ilman että minulla olisi mitään mahdollisuutta oikaista tai vastata. Kun havaitakseni viimeisestä kerrasta (täysistunto 7.9.2011) on kulunut jo puolitoista vuotta, lienee sopivaa, että nykyisin tulen alla olevien kollegoideni puolesta esitän muutaman viileän kommentin. Sikäli kirjoitan kyllä myös omassa asiassani, että koen Zyskowiczin heittojen olevan tarkoitetut myös minun suuntaani, olkoonkin että hän ei enää mainitse minua nimeltä.

Zyskowicz yksinkertaisesti poikkeaa totuudesta väittäessään, että eduskunnan perustuslakivaliokunta olisi kuulemiensa professoriasiantuntijoiden vaikutuksesta liikaa keskittynyt rikollisten ihmisoikeuksiin, unohtaen muut ihmiset ja heidän oikeutensa. Pelkkä katsaus perustuslakivaliokunnan lausuntojen luetteloon osoittaa, että asioiden kirjo on laaja, eikä mitään keskittymää vankien tai rikoksesta epäiltyjen asemaan ole. Viime kuukausien lausunnot ovat koskeneet muun muassa ammattikorkeakouluja, yrittäjäkuljettajien työaikaa, passilakia, pankkitukia, eläinsuojelua, työttömyysturvaa jne. Lausuntojen lukeminen taas todistaa, kuinka valiokunta on – kutsumiensa asiantuntijoiden myötävaikutuksella – varsin kattavasti ja tasapainoisesti löytänyt korjattavaa hallituksen esityksistä mitä moninaisimmissa asioissa.  Meillä on hyvä perustuslaki, ja Suomi on kiitettävästi sitoutunut liki kaikkiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.  Ilahduttavasti nuo normit otetaan todesta myös lakeja säädettäessä, ja tästä hyötyvät kaikki yhteiskunnan jäsenet. Maata on lailla rakennettu, ja hyvä niin.

Zyskowicz moittii ihmisoikeusprofessoreita siitä, ettei meillä olisi tuntumaa käytännön vankeinhoitoon eikä ylipäätään elävään elämään. En tiedä, monessako vankilassa Zyskowicz on käynyt.  Itse olen vieraillut vankiloissa ja haastatellut sekä vankilanjohtajia että vankeja yhdessätoista maassa. Helsingin Sörkassa vartija pani oven takanani lukkoon, kun yksin menin nuorena tutkijana yli satakiloisen moninkertaisen murhamiehen pakkolaitosselliin. Tunisiassa tapasin kaksi Guantanamosta oman maansa vankilaan kotiutettua täysin katkeroitunutta ihmisrauniota.  Moldovassa kävin 30 miehen sellissä, jossa sänkyjä oli vain joka toiselle ja josta jo ovelle huokui ihmislihan synnyttämä kuuma kosteus, muistuttaen minua antibiooteille vastustuskykyisen tuberkuloosin leviämisestä maan vankiloissa. Haastattelin siellä miestä, joka oli viettänyt tuossa sellissä kymmenen kuukautta epäiltynä polkupyörän varastamisesta ja yhä odotti oikeudenkäyntiään. Etiopiassa näin 250 hengen sellin ja sain vankilan johtajan hätkähtämään sanomalla, että halusin vierailla myös vankien käymälässä. Turkissa näin, kuinka vartijat uskalsivat liikkua terrorismista tuomittujen tai syytettyjen vankien joukossa vain aseistettuina ja isona ryhmänä, ympärilleen pälyillen. Etelä-Afrikassa nuori valkoinen buurien ylemmyyttä julistava pommimies ilahtui kuullessaan YK:n erityisraportoijan haluavan haastatella häntä, kuvitellen että olin tullut hakemaan hänet kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen vastaamaan teoistaan. Olen käynyt vankiloissa myös Venäjällä, Islannissa, Espanjassa, Israelissa ja Perussa.

Näkemäni perusteella  voin sanoa, että suomalaiset vankilat kelpaavat malliksi muille maille. Muuallakin tulisi ymmärtää, että vapauden menetys on itsessään riittävä rangaistus ja sen aikana vankia on kohdeltava inhimillisesti ja hänen ihmisoikeuksiaan kunnioittaen. Juuri siksi meidän juristien pitää uudelleen ja uudelleen vaatia, että vankien perusoikeusrajoitukset ovat lakiin perustuvia, välttämättömiä ja oikeassa suhteessa niillä tavoiteltuun hyväksyttävään tarkoitusperään. Rikosuhrit eivät menetä mitään, kun laillisuusperiaate toteutuu.

Kun toimin kuusi vuotta YK:n erityisraportoijana terrorismin vastatoimien ihmisoikeusvaikutuksia koskevissa kysymyksissä, eräs ikävimmistä havainnoistani oli, että monet niistä valtioista jotka torjuvat kritiikin ihmisoikeusloukkauksista vaatimalla enemmän huomiota terrorismin uhrien ihmisoikeuksille, eivät tosiasiassa piittaa sen paremmin terrorismista epäiltyjen oikeuksista kuin terrorismin uhrien oikeuksista.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta kutsui minut asiantuntijaksi runsaat sata kertaa kahdenkymmenen vuoden aikana, viimeksi viisi vuotta sitten. En koskaan kuulunut useimmin kuultujen professoreiden ydinryhmään, mutta yritin aina ottaa saamani tehtävän vakavasti. Kuten Zyskowicz valiokunnan pitkäaikaisena puheenjohtajana hyvin tietää, minä ja monet muut asiantuntijat emme rajoittuneet kritisoimaan hallituksen esityksiä perustuslainvastaisuudesta vaan mahdollisuuksien mukaan esitimme rakentavia ehdotuksia ongelman korjaamiseksi, silloinkin kun tuntui että sanamme kaikuivat kuuroille korville. Mieleeni on jäänyt ehkä viimeinen vierailuni perustuslakivaliokunnassa. Käsittelyssä oli ulkomaalaislain muutos, joka mielestäni oli ongelmallinen perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kannalta. Zyskowiczin aatetoveri ja  seuraaja perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, Kimmo Sasi, kysyi ironiseen sävyyn, voisiko asiantuntija kuvitella yhtäkään sellaista hallituksen esitystä, joka olisi sopusoinnussa perustuslain kanssa. Vastasin, että jos minulle annettaisiin kaksi tuntia aikaa, voisin kirjoittaa vaihtoehtoiset pykälät, joilla hallituksen esityksellä tavoiteltu tarkoitus toteutettaisiin perustuslain mukaisin keinoin. Ne taisivat olla viimeiset sanani perustuslakivaliokunnan edessä.

Suomalaista poliittista elämää sivusta seuraavalle viime vuosien kehitys on ollut ikävää katsottavaa. Perussuomalaisten populismi on saanut vanhat valtapuolueet laskemaan verkkonsa samoille vesille. Etenkin tämä koskee Zyskowiczin ja Sasin kokoomuspuoluetta.  Tätä taustaa vasten Zyskowiczin populistinen hyökkäys perustuslakivaliokunnan omasta tahdostaan kuulemia juristiprofessoreita vastaan vaikuttaa laskelmoidulta mutta samalla vastenmieliseltä. Sen sijaan, että hän antautuisi älylliseen keskusteluun oikeudellisista argumenteista tai pitäytyisi puhtaassa älystä vapaasta populismissa, hän nostaa antiälyllisyyden lipun. Heitot norsunluutorneista ja profeetoista muka perustelevat johtopäätöksen, ettei oikeudellisia argumentteja tulisi lainkaan kuunnella.

On syytä sanoa suoraan ja selkeästi: Zyskowicz on väärin keinoin väärällä asialla.

Martin Scheinin
Kansainvälisen oikeuden professori, EUI (Firenze)

Comments

  1. minnamari muhonen says:

    Olen täysin samaa mieltä Zyskowiczin kanssa.Näitä yleensä vasemmistolaisia pänkkäproffia tässä maassa riittää. Retoriikka sama,kuin 1970-luvulla ja ajatukset samoja. Epäkiinnostavaa ja mielikuvituksetonta.

    • O. Vähä-Suokas says:

      Professori vastaa itseään ja kollegoitaan koskevaan kritiikkiin. Miksi ihmeessä vastauksen pitäisi olla jotenkin mielikuvituksellinen? Minusta on ihan mielenkiintoista nähdä, kuinka joidenkin poliitikkojen argumentit ovat tyhjää täynnä.

    • Hennamaija says:

      Kyllä tässä maassa riittää näköjään myös näitä pänkkämuhosia. Samaa retoriikkaa kuin 1800-luvulla ja ajatukset samoja. Epäkiinnostavaa ja mielikuvituksetonta.

  2. Antero Haverinen says:

    Konservatiivi on perustuslaillinen silloin, kun se hyödyttää häntä ja luokkatovereitaan. Muuten mennään aina patronaalinen kurimoraali edellä. Utilitaariset ja pragmaattiset ratkaisut murskautuvat konsun siveellisen härkäpuskurin alle.

  3. Harri Grönqvist says:

    Ilmeisesti kommunististen tai sosialististen maiden vankilat ovat saaneet arvon professorilta synninpäästön. Niinkuin on ollut odotettavissakin

    • O. Vähä-Suokas says:

      En löytänyt tekstistä kohtaa, jossa professori ylipäätänsä antaisi synninpäästöjä vankiloille.

    • Empiristi says:

      Kommunistiset tai sosialistiset valtion tuskin päästäisivät YK:n ihmisoikeusraportoijaa vankiloihinsa. Nimenomaan kommunistisissa valtioissa vankiloissa ihmisillä tai rikoksistä epäillyillä ei ollut mitään ihmisoikeuksia. Pelkään pahoin, että Harri Grönqvist ei ymmärrä, että perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat nykyaisissa avoimissa oikeuvaltioissa tiettyyn rajaan kaikille ihmisille. Perus- ja ihmisoikeudet ovat antikommunistisia ja antisosialistisia oikeushyveitä. Mitähän perus- ja ihmisoikeuksien vastustajat ovat, Harri Grönqvist?

  4. Jos on Zyskowicz ärhäkkä, niin ei professorikaan viileään analyysiin näytä pystyvän. Lähinnä puolustelemaan itseään ja ammattikuntaansa. Jos kansalaisten, poliisin, syyttäjälaitoksen, asianajajakunnan ja oikeuslaitoksen piirissä laajalti koetaan, että rikoksentekijöiden oikeusturva menee ihmisoikeusjuristien mielestä rikoksenuhrin oikeusturvan edelle, niin jossakin lienee vika. Vaikka tosiasiassa näin ei olisikaan, niin on muistettava, että niin on, jos siltä näyttää. Olisiko ihmisoikeusjuristien syytä terävöittää sanomaansa, niin että viesti menisi paremmin perille. Perussuomalaisten myötä populismin paine vanhoihin puolueisiin on kiistaton. Professori ampuu siinä harhaan, että erityisesti Kokoomuksessa, joka tässä suhteessa jää kyllä Keskustan ja SDP:n rinnalla oppipojaksi.

  5. Jaakko Huuskonen says:

    Zyskowiczin kommentti on erikoisella tavalla muuttunut eduskunnan kirjanpidon ja tämän blogin välillä. Alkuperäinen kommentti ” Miten nämä muutamat perusoikeusprofeetat, jotka eivät tiedä käytännön rikostorjunnasta yhtään mitään, on korotettu ylimmiksi auktoriteeteiksi ja asiantuntijoiksi suomalaisessa rikostorjunnassa ja tietysti myös vankeinhoidossa?” on muuttunut muotoon ”Zyskowicz moittii ihmisoikeusprofessoreita siitä, ettei meillä olisi tuntumaa käytännön vankeinhoitoon eikä ylipäätään elävään elämään”.

    On aika vahva osoitus sen puolesta, ettei todellakaan ymmärrä käytännön rikostorjuntaa, mikäli sen mieltää vain vankeinhoidoksi. Pitkä litannia rikoksista tuomittujen ja niistä epäiltyjen oikeuksien rikkomisista ei riitä vielä osoitukseksi siitä, että tuntisi rikostorjuntaa. Päin vastoin, se alleviivaa väitettä ettei rikostorjuntaa tunneta, mikäli se mielletään vain tuomion jälkeisiksi tapahtumiksi.

    Vanhan viisauden mukaan voidaa todeta, seuraavasti: ”Freedom is always limited by the freedom of others”. Tässä kohtaa blogimerkintä osoitti vain sen, että kirjoittaja on keskittynyt vain yhden ihmisen vapauteen, ja unohtanut kaikki muut.

  6. O. Vähä-Suokas says:

    Kyseiset Zyskowiczin puheenvuorot ovat täynnä epämääräistä hulinointia siitä, kuinka eduskunnan valta päättää asioista on karannut käsistä perustuslakiasiantuntijoiden norsunluutorneihin. En ymmärrä tämän älämölön tarkoitusta. Jos oikeustieteilijät esittävät arvioita lakien perustuslaillisuudesta, kyse ei ole eduskunnan varpaille astumisesta. Kuka tahansa saa esittää näkemyksiänsä Helsingin Sanomissa. Perustulakivaliokunnassa taas asiantuntijat esittävät näkemyksiään kutsusta. Se että asiassa kuunnellaan mieluusti tässä parjattuja henkilöitä johtuu siitä, että näihin kysymyksiin vastaaminen on heidän työtänsä. Heidän jos joidenkin pitäisi pystyä esittämään perusteltuja argumentteja siitä, ovatko tässä käsitellyt pakkokeinolait perustuslakien mukaisia.

    Niin ja jos Zyskowiczia ärsyttää, että perustuslakiasiantuntijoita kuunnellaan liikaa perustuslakivaliokunnassa, niin ehkä kannattaisi esittää asiallisia vasta-argumentteja. Ja jos siihen ei kykene, niin haukut kannattaisi kohdistaa perustuslakivaliokunnan jäseniin. Täytyy kompata edellä kommentoinutta Antero Haverista siinä, että hieman ihmetyttää, miksi konservatiivit tässä kohtaa vierastavat perustuslaillista harkintaa. Taitaapi mennä niin, että silloin kun omat ideologiset ja etukysymykset ovat esillä (esim. omistusoikeudelliset kysymykset), perustuslaista pidetään viimeiseen asti kiinni. Silloin kun perustuslaki ei sovi omaan arvokäsitykseen, ylevät periaatteet joutuvat romukoppaan. Jonkinlaista johdonmukaisuutta toivoisi pitkän linjan poliitikolta.

  7. Arkkipiispa says:

    Tässähän oli oikein napakka kirjoitus näivetyspropagandan vastapainoksi. Tosin tuo suomalaisen vankilalaitoksen esimerkillisyys on suhteellista, ja pätee suhteessa esiin tuotuihin vertailuesimerkkeihin. Paljuselleistä ei ole päästy eroon vaikka vettä Vantaanjoessa on virrannut jo vedenpaisumukseen asti.

    Suurinta huolta kirjoituksessa arvioidussa eduskuntakeskustelussa herättää kuitenkin se, että siinä ihmisoikeudet nähtiin alisteisina tarkoituksenmukaisuuskysymyksille. Jos lähdetään Ben Zyskowiczin tavoin siitä, että ”Lailla voidaan säätää näihin perusoikeuksiin välttämättömistä rajoituksista. …tämän välttämättömyyden arvioiminen ei ole juridinen kysymys vaan poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys, jonka eduskunta päättää. …”, siirrytään kaltevalle pohjalle, jonka päässä häämöttää varsin synkkiä käytäntöjä. Ben Zyskowiczille tiedoksi: perus- ja ihmisoikeuksien tarkoitus on rajoittaa sekä lainsäätäjää että toimeenpanijoita niin, ettei kaikkea voida tarkastella tarkoituksenmukaisuuskysymyksinä.

    Lisäksi on syytä huoleen, koska käydyssä eduskuntakeskustelussa tämä ajattelu sai laajaa kannatusta, eikä perus- ja ihmisoikeuksille oikein löytynyt puolustajia kansanedustajien joukosta. Euroopassa on käynnissä suuri käänne autoritarismin suuntaan, ja olemme nähneet kuinka hyvän asian nimissä ihmisiä on siepattu ja kidutettu sellaisten tahojen toimesta ja myötävaikutuksella tai hiljaisella hyväksynnällä, joiden aiemmin uskottiin pitävän kiinni ihmisoikeussitoumuksista. Nyt tähän näyttää kuuluvan myös rankaisemattomuus ihmisoikeus- ja sotarikoksista. Juuri siksi perus- ja ihmisoikeudet ovat edelleenkin tärkeitä ja tarvitsevat puolustajansa. Erilaisten ihmisoikeuksia suojaavien järjestelmien tarkoitus on paitsi yksilön suojaaminen myös toimia eräänlaisena anturina, joka kertoo meille missä mennään.

    Kuten Ranskan oikeusministeri Pierre-Henri Teitgen lausui Euroopan neuvoston perustamisen yhteydessä v. 1949: ” ”Demokratioista ei tule natsivaltioita yhdessä päivässä. Pahuus etenee vähitellen, vähemmistön toimesta, ikään kuin pidäkkeitä poistamalla. Yksi kerrallaan vapaudet poljetaan yhä uusilla elämän aloilla. Julkinen mielipide ja koko kansakunnan omatunto tukahdutetaan… on välttämätöntä puuttua tällaiseen ennen kuin on liian myöhäistä. Jossakin on oltava omatunto, joka soittaa hälytyskelloja kansakunnan mielissä, jota tällainen etenevä hulluus uhkaa, varoittaa heitä vaarasta”.

    Taitaa olla niin, että ilman ihmisoikeuksien juurtumista ja arvoon kohottamista Euroopassa niin, ettei kaikkea voi tarkastella vain tarkoituksenmukaisuuskysymyksinä, joista lainsäätäjä päättää, Ben Zyskowicz olisi tehnyt poliittisen uransa jossain toisessa ajassa ja paikassa. Hänen instrumentalistinen kiihkoilunsa eduskunnassa herättääkin suurta kummastusta.

  8. J P Roos says:

    Myös Suomessa tarvitaan perustuslakituomioistuin! Tämä nykyinen järjestelmä jossa Sasit ja Zyskowiczit perustuslakituomioistuimen puheenjohtajan asemassa, pääsevät arvioimaan eduskunnan lainsäädannön perustuslaillisuutta, on täysin skandaalimainen. Puhumattakaan nyt siitä että muilla ei ole mahdollisuutta nostaa perustuslakikanteita.

  9. Pirkka Nurminen says:

    Tämä perustuslakiblogi on kyllä hyvä nimitys. Tästä tulee mieleen Paasikivi huumori, jossa 20-luvun lopun Juho Kusti itse kertoo tapailevansa silloin tällöin Stolbergiä saadakseen perustuslaillista tärkkiä rintamukseensa.

  10. Unto Vesa says:

    Professori Scheininin kirjoitus on täyttä asiaa. Aiemmin Suomessa – tai ainakin edes perustuslakivaliokunnassa – on kunnioitettu oikeustieteen professoreiden ja asiantuntijoiden arvioita. Se on ollut tärkeää perustuslaillisen elämänmenon ja lainsäädännön perustuslaillisuuden turvaamisen kannalta. On huolestuttavaa, jos tämä perine rapautuu halpahintaisen populismin paineissa.

  11. Joo.. tuli sienestäminen mieleeni ”kanttarelli, korvapuusti vai kärpässieni”. Mikä ei kuulu joukkoon?

  12. Jason Lavery says:

    Aamukahvi väärään kurkkuun! Suomalaisen akateemisen maailman jäsen uskaltaa ottaa kantaa äärioikestolaista populismia vastaan.

  13. Leif Lindberg says:

    Jos politiikan populismi pystyy paljastamaan nämä M. Scheinin ja J.P. Roosin kaltaiset tieteen manipuloijat, niin oikein hyvä.

    • Aleksi Viianranta says:

      Kuinka monessa maassa professori on haastatellut rikoksen uhreja tai rikoksia tutkivia poliiseja? Professori kuittasi tässä rikosten uhrien aseman yhdellä lauseella, kun taas rikollisten ja professoreiden vaivoja käsitteli intohimoisesti.

  14. Santeri says:

    ”Scheinin oli 1970-luvulla SKDL:n enemmistön linjauksia noudattaneen Turun akateemisen sosialistiseuran (TuASS, ks. KOJ) keskeinen toimija.[4] Hän työskenteli SKDL:n eduskuntaryhmän palveluksessa.[3] Scheinin kuului myös Suomen kommunistiseen puolueeseen, jonka keskuskomiteaan hänet valittiin edustajakokouksessa 1981.[5]”

    Mielestäni kirjoittajan tausta on ehdottomasti relevantti kun hän kritisoi akateemisen tittelin takaa kokoomuksen oikeistosiipeä.

  15. Koh12 says:

    Kiitos. Ben Z on hyvin oikeistolainen poliitikko, joka uskaltaa paljastaa nyt enemmän kuin ennen, koska valtavirta on siirtymässä hänestäkin oikeammalle.

  16. Pilvi Torsti says:

    Kiitos rohkeasta kirjoituksesta.

  17. Jorma Selin says:

    ”Zyskowicz yksinkertaisesti poikkeaa totuudesta väittäessään, että eduskunnan perustuslakivaliokunta olisi kuulemiensa professoriasiantuntijoiden vaikutuksesta liikaa keskittynyt rikollisten ihmisoikeuksiin, unohtaen muut ihmiset ja heidän oikeutensa. Pelkkä katsaus perustuslakivaliokunnan lausuntojen luetteloon osoittaa, että asioiden kirjo on laaja, eikä mitään keskittymää vankien tai rikoksesta epäiltyjen asemaan ole.”

    On oikein hyvä tuoda esille, että perustuslakivaliokunta on käsitellyt monenlaisia asioita istunnoissaan. Zyskowiczin viittaus rikollisten ihmisoikeuksiin keskittymisestä taitaa kuitenkin viitata täysin eri asiaan. Hänen tarkoituksenaan lienee nostaa esille vankiloiden hen­ki­lö­kun­nan ja huumeiden salakuljetuksesta kieltäytyvien vankien oikeudet ja turvallisuus. (ks. Heikki Autto ja Kari Tolvanen, HS Mielipide 23.3.2013) Joku voisi jopa argumentoida, että Suomen vankiloiden esimerkillisyyden jatkuminen vaatii sopivassa määrin kovuutta. Jos olisin itse vankilassa, saattaisin jopa toivoa mahdollisuutta ”joutua” asioimaan vessassa valvotusti vankilan ulkopuolella käytyäni. Eipäs ainakaan tarvitsisi selitellä muille vangeille, miksi en pidä amfetamiinipussien tunkemisesta takapuoleeni.

    Vankienhoitoon liittyvät kysymykset ovat etiikan kannalta erittäin mielenkiintoisia. Tarskasteltavat kysymykset ovat itse asiassa samankaltaisia koulukiusaamiseen liittyvien haasteiden kanssa. Koulumaailmassa kysymys kuuluu: Mitkä ovat kiusaajan oikeudet, ja samanaikaisesti, mitkä ovat kiusattujen ja opettajien oikeudet?

  18. Martti Tapio Pelho says:

    Eduskunnan perustuslakivaliokunta yritti tuloksetta selvittää heti sotiemme jälkeen puna-armeijan Kannaksen kesäkuisen 1944 suurhyökkäyksen yhteydessä valtaisan karkuruuden ja kymmententuhansien karkureiden suitsemiseksi armeijamme johdon kesäkuussa ja heinäkuun alussa 1944 toimeenpanemia rankaisutoimia ja karkureiden ampumisia selustassa.

    Armeijamme sodanjälkeinen pääesikunta toimitti eduskunnan perustuslakivaliokunnalle sen pyytämiin selvityksiin harkitusti virheelliset tiedot ammutuista karkureista. Virheelliset tiedot toimitettiin perustuslakiavaliokunnalle jopa kahdesti, joten erehdys on poissuljettua.
    Suomen poliittinen oikeiston tukeutunut epistolassaan ja selitysopeissaan jo lähes 70 vuotta armeijamme sodanaikaisen johdon perinteen näkemykseen, jonka mukaan päämajan 20.6.1944 antamaa ankaraa karkureiden teloituskäskyä ja sen soveltamisohjeita tai rintamakomentajien vastaavia käskyjä, joilla upseerit velvoitettiin rangaistuksen uhalla käyttämään asetta karkureita vastaan selustassa, ei jouduttu soveltamaan kertaakaan kesäkuussa tai myöhemminkään kesällä 1944.

    Sota-arkiston toimistopäällikkö, everstiluutnantti Anssi Vuorenmaa, lähetti aikoinaan kirjeen Lappeenrantalaisen päätoimittaja Martti Meuroselle.

    Vuorenmaa opettaa meille mainitussa kirjeessään sotahistoriamme tulkintaa seuraavasti:

    “Käytettävissäni olevat tietolähteet varsin yksimielisesti toteavat, että Mannerheim visusti varoi panemasta nimeään paperiin, joka myöhemmin tulisi kompromettoimaan häntä. Ja kuolemantuomion toimeenpanon käskeminen on juuri tälläinen asia.”

    Vuoden 1919 rikoslain ja vuoden 1941 tuomioistuinlain säädösten perusteella Mannerheimin valtuuttama rintamakarkureihin ja kieltäytyjiin kohdistettu teloituskäsky 20.6.1944 oli ristiriidassa silloisen oikeutemme eli lakiemme kanssa. Käskyn voidaan katsoa selvästi rikkoneen lakeja eli olleen oikeudelliselta luonteeltaan laiton.

    Se, mitä 20.6.1944 annettuun käskyyn sisältyvä aseellinen pakottaminen tarkoitti, oli heti epäselvää myös niille, jotka joutuivat käskyä soveltamaan käytäntöön.

    Jo seuraavana aamuna 21.6.1944 IV armeijakunnasta tiedusteltiin Mikkelin päämajasta tarkempaa tietoa siitä, mitä käskyn aseellinen pakottaminen sen laatijoiden mukaan oikeasti tarkoitti?
    Kapteeni Rolf Franck vastasi heti kysyjille:

    “Käskyn tarkoituksena on, että kaikki HTK 1:een toimitetut karkurit, jotka ilmoittavat palaavansa yksiköihinsä, on kuulusteluja suorittamatta niihin toimitettava, kun sen sijaan ne, jotka kieltäytyvät yksiköihinsä palaamasta, on ammuttava.”

    “Kuulusteluja suorittamatta” merkitsee sitä, että Lappeenrantaan ja sen ympäristöön kesäkuussa 1944 koottujen tuhansien karkurien kuulustelujen ja seulontojen dokumentaatiot kiellettiin. Päämajan kiellon seurauksena kieltäytyjät ja heidän teloituksensa selustassa jäivät luetteloimatta ja dokumentoimatta.

    Kapteeni Erkki Partanen, lakimies päämajan järjestelyosastolta, valisti 21.6.1944 kysyjiä puhelimitse:

    “Käskyn tarkoituksena on, että palveluksesta kieltäytyvät karkurit on ammuttava.”

    Sotatuomari Paavo Alkio on selventänyt meille upseerin aseenkäyttö- ja hengenriisto-oikeuden luonnetta ja rajoja päiväkirjassaan 12.12.1941 seuraavasti:

    “Upseeri toimii tuollaisessa tapauksessa ajaessaan tahtoaan pakkokeinoin läpi, pakkotilanteessa, jossa laki oikeuttaa hänet menettelemään siten. Jos hän ei käytä oikeuttaan rikoksen tapahtuessa, ei hänellä ole oikeutta käyttää väkivaltaa enää rikoksen tapahtumisen jälkeen, sillä laki ei anna upseerille oikeutta kostaa rikoksesta eikä rangaista siitä, vaan tämä oikeus kuuluu tuomioistuimelle.”

    20.6.1944 käskyllä siirrettiin lakiin perustuvaa upseerin aseenkäyttö- ja hengenriisto-oikeutta laittomasti rintamalta selustaan henkilötäydennyskeskusten upseereille.

    Päämajan kapteenin Erkki Partasen muistelmien mukaan sotaväenrikoslain koventamisesitys eduskunnalle valmistui hänen työpöydällään muutamassa tunnissa 29.6.1944 ja esitys kirjattiin eduskunnassa pikavauhtia laiksi niin, että presidentti vahvisti lain jo 4.7. tulevaksi voimaan 5.7. alkaen.

    Salamavauhtia eduskunnassa heinäkuun alussa 1944 “yksimielisesti” ilman tosiasiallista käsittelyä kirjatut sotaväen rikoslain kovennukset lavensivat karkureiden kuolemanrangaistusten soveltamista selustaan mutteivät tuoreet säädöksetkään laillistaneet takautuvasti jo kesäkuussa 1944 selustassa toimeenpantuja tuhansien karkureiden ja kieltäytyjien teloituksia.

    Vuoden 1919 hallitusmuoto eli silloinen perustuslakimme yksiselitteisesti kielsi laintasoisista säädöksistä alemmilla sotilaskäskyillä tapahtuvan tuomiovallan perustamisen ja sen siirrot selustaan.

    Kun karkureiden teloituskäskyn 20.6.1944 voidaan perustellusti katsoa olleen laiton, tästä seuraa, että toimet, jotka tehtiin laittoman käskyn nojalla kesäkuussa 1944 Lappeenrannassa ja muuallakin, olivat ja ovat laittomia.

    Joka harkiten mutta laittomasti riistää ihmisen hengen, syyllistyy rikosoikeudellisessa luokittelussa murhaan, joka ei kesäkuussa 1944 Lappeenrannassa ja Taavetissa voimassa olleen rikoslain eikä nykyisenkään lain mukaan vanhene koskaan. Näitä rikoksia koskeva valtion vahingonkorvausvastuu on myös vanhentumatonta.

    Kerrottu antaa uskottavat ja painavat perustelut sille miksi armeijan kesäkuussa 1944 toimeenpanemista laittomista toimista ei ole raportoitu koskaan oikeusviranomaisille, omaisille tai eduskunnalle.

    Suomen armeijalle – kuten kaikille muillekin armeejoille yleensäkin – on ollut ylivoimaisen vaikeata hyväksyä ja selvittää kesän 1944 rintamakarkuruuden mittasuhteita ja teloitettujen karkureiden todellisia määriä.

    Professori Heikki Ylikangas katsoo tutkimuksessaan (2007) armeijan tulkinneen suorat ampumiset armeijan sisäiseksi, sodankäyntiin kuuluvaksi kurinpitoasiaksi.

    Laittomat karkureiden teloitetukset selustassa jätettiin pääsääntöisesti pimentoon ja asiakirjat tuhottiin.

    Ylikangaan mukaan on jokseenkin ylivoimaista uskoa, ettei kieltäytymisiä lainkaan esiintynyt kymmenentuhannen Lappeenrannan seudulla ja Saimaan saarista pidätetyn karkurin joukossa tai että selustan henkilötäydennyskeskukset eivät yksinkertaisesti noudattaneen Päämajan 20.6.1944 antamaa karkureiden ampumiskäskyä.

    Ylikankaan mukaan sen sijaan ei ole edes vaikeaa saati ylivoimaista rakentaa selitystä sille, miksi juuri henkilötäydennyskeskusten toimeenpanemat teloitukset salattiin.

    Upseerin aseenkäyttö rintamalla paniikin ehkäisemiseksi oli laillista, samoin kenttäoikeuksien jakelemat kuolemantuomiot mutta selustassa henkilötäydennyskeskusten upseerien jakamat karkureiden kuolemantuomiot olivat laittomia hengenriistoja eli murhia.

    Karkureiden amumiset selustassa olivat laittomia vielä 4.7.1944 tehdyn lainmuutoksen jälkeenkin, puhumattakaan ajasta ennen muutosta kesäkuussa 1944, jolloin karkuruus ja siihen kohdistetut rangaisutoimet olivat kaikkein mittavimmat.

    Kenttäoikeuksista Ylikangas toteaa ettei kenttäoikeudet soveltuneet “Lappeenrannan motin” kaltaisen tuhansien karkureiden keskittymän purkamiseen. Kenttäoikeudet olivat liian kankea ja hidas organisaatio tähän tehtävään.

    Sotapoliisit eivät voineet toisaalla Ylikankaan mukaan itsenäisesti päättää elävinä kiinnisaatujen tuhansien karkureiden lopullisesta kohtalosta.

    Siksi Päämajan käskyn 20.6.1944 mukaisesti luotiin selustaan kiireellä joustavampi laiton orgaani henkilötäydennyskeskusten yhteyteen päättämään pidetettyjen kieltäytyjäkarkureiden kohtaloista eli päättämään ”kaikista niistä toimista, joilla kuri ja järjestys armeijassa katsottiin voitavan palauttaa” kuten Henrichs kesäkuun 1944 kaaottisen tilanteen ja sen vaatimat poikkeukselliset (laittomat) toimet elokuussa 1944 – kieli keskellä suuta – kaikille oikeusviranomaisille toimittamallaan lausunnolla muotoili.

    Mainitut kaikki armeijan kesäkuun 1944 käskyt harkitusti salattiin kaikilta armeijan virkatoimia valvovilta Suomen oikeusviranomaisilta mm. kenttäoikeuksilta.

    Sotaväen rikoslain kovennusta koskevan Päämajan kolmen upseerin allekirjoittaman soveltamisohjeen 4.7.1944 sekä Päämajan karkureiden kohteluja ja käsittelyjä selittelevän käskyn 5.8.1944 (ns. jarrutuskäsky) sen sijaan Päämaja katsoi perustelluksi toimittaa tiedoksi valvontavirkatoimia varten kaikille armeijaa valvoville oikeusviranomaiselle mm. kenttäoikeuksien yli sadalle puheenjohtajalle.

    Viimeksi mainitussa, esikuntakenraali Erich Heinrichs’in Päämajan nimissä antamassa, käskyssä 5.8.1944 yritetään antaa jälkikäteistä selitystä ja hakea synninpäästöä armeijan toimia valvovilta oikeusviranomaisilta niistä armeijan laittomista virkatoimista, joihin kesäkuussa 1944 selustassa ryhdyttiin ja miten karkureiden suhteen todellisuudessa toimittiin.

    Ns. jarrutuskäskyn 5.8.1944 mukaan Päämaja kertoi ryhtyneensä kesäkuussa 1944
    “ kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joiden avulla katsottiin voitavan palauttaa kuri ja järjestys armeijassa.”

    Käskyn muotoilu “kaikkiin niihin toimenpiteisiin” kattaa myös armeijan laittomat karkuruuteen ja karkureihin kohdistamat sotilasvirkatoimet kesäkuussa 1944.

    Armeijan sota-aikaisen epistolan mukaan:

    “Jokaisen sotilasjohtajan ja upseerin tulee pystyä tekemään järkeviä, toteuttamiskelpoisia ja eettisesti kestäviä päätöksiä suuren fyysisen rasituksen ja psyykkisen paineen alaisena. Se on mahdollista vain, jos on itse fyysisesti hyvässä kunnossa.”

    Martti Pelho
    suuhygienisti
    Fuengirola
    Andalusia

  19. Tero Teeri says:

    ”Juuri siksi meidän juristien pitää uudelleen ja uudelleen vaatia, että vankien perusoikeusrajoitukset ovat lakiin perustuvia, välttämättömiä ja oikeassa suhteessa niillä tavoiteltuun hyväksyttävään tarkoitusperään. Rikosuhrit eivät menetä mitään, kun laillisuusperiaate toteutuu.”

    Scheinin on aina ollut haluton perehtymään tai nojautumaan omassa tutkimuksessaan muuhun kuin ihmisoikeuksia koskevaan valtavirtatukimukseen. Joku voisi sanoa, että tämä on ongelmallista vain akateemisesta näkökulmasta, mutta kuten yllä oleva lainaus osoittaa, antaa Scheinin hyvin yksinkertaistetun kuvan myös perusoikeusrajoituskäytäntöjä koskevasta problematiikasta. Välttämättömyyden ja suhteellisuusperiaatteen käsitteitä ei voida määritellä yleispätevästi, joten niiden merkityssisältö konkretisoituu yksittäistapauksissa tehtävien päätösten kautta. Ei ole ollenkaan selvää miten näiden käsitteiden merkitys pitäisi ymmärtää ja täytäntöönpanna esim. tässä pakkohaalarari casessa. Kaikki riippuu näkökulmasta, eikä ole olemassa mitään out of the box-tulokulmaa, joka kertoisi mikä on ’oikea’ tapa tehdä rajanvetoa perusoikeuksien ja niitä koskevien rajoitusten välillä. Scheinin väittää toisin ja samalla esittäytyy epäpoliittisena ja hyväsydämisenä moralistina, joka ammentaa viisautensa mutkat suoriksi taittavan oikeudellisen ajattelun pohjattomasta kaivosta. En ihmettele lainkaan, että häntä ei eduskuntaan enää kaivata. Besserwisseröinti on sietämätöntä vaikka se sofistikoituneessa ja valistuneessa muodossa esitettäisiinkin.

  20. tn says:

    ”Muuallakin tulisi ymmärtää, että vapauden menetys on itsessään riittävä rangaistus ja sen aikana vankia on kohdeltava inhimillisesti ja hänen ihmisoikeuksiaan kunnioittaen. Juuri siksi meidän juristien pitää uudelleen ja uudelleen vaatia, että vankien perusoikeusrajoitukset ovat lakiin perustuvia, välttämättömiä ja oikeassa suhteessa niillä tavoiteltuun hyväksyttävään tarkoitusperään. Rikosuhrit eivät menetä mitään, kun laillisuusperiaate toteutuu.”

    Oikeustiede ei ole eksaktitiede. Ihmisoikeudet ja niiden tulkinta riippuu aina tulkitsijasta. Tämän takia ei voidakaan sanoa, että kansan mielipide olisi professorin mielipidettä vähäpätöisempi tai huonompi. Ylläolevassa lainauksessa pistää silmään kohta ”vankia on kohdeltava inhimillisesti ja hänen ihmisoikeuksiaan kunnioittaen”. Kuka tämän määrittelee? Ei sellin tarvitse vastata hotellioloja, että se olisin inhimillinen, vaikka professori ehkä toista mieltä onkin.

    Toinen kohta, jossa väität, ettei rikosuhri menetä mitään, kun laillisuusperiaate toteutuu poikkeaa paljon uhrien kokemuksista. On vissi ero uhrille, selviääkö rikollinen ehdollisella vai joutuuko hän vankilaan.

Trackbacks

  1. […] Suomen lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöjä on perinteisesti hallinnut kansainvälisesti hieno ajatus kohtuullisuuden ja harkinnan korostamisesta. Esimerkiksi alkoholilaki ei ehdottomasti kiellä antamasta alaikäiselle alkoholia, kuten moni kuvittelee, vaan käskee ottamaan huomioon tämän iän, kypsyysasteen ja muut olosuhteet. Laki kieltää siis pussikaljan välittämisen, mutta mahdollistaa sivistyneen alkoholikasvatuksen esimerkiksi tarjoamalla teinille lasillisen viiniä aterian yhteydessä. Vaikuttaa kuitenkin kuin tätä kohtuullisen lainsäädännön periaatetta oltaisiin tasaisen varmasti oltu hukkaamassa. […]

  2. […] Suomen lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöjä on perinteisesti hallinnut kansainvälisesti hieno ajatus kohtuullisuuden ja harkinnan korostamisesta. Esimerkiksi alkoholilaki ei ehdottomasti kiellä antamasta alaikäiselle alkoholia, kuten moni kuvittelee, vaan käskee ottamaan huomioon tämän iän, kypsyysasteen ja muut olosuhteet. Laki kieltää siis pussikaljan välittämisen, mutta mahdollistaa sivistyneen alkoholikasvatuksen esimerkiksi tarjoamalla teinille lasillisen viiniä aterian yhteydessä. Vaikuttaa kuitenkin kuin tätä kohtuullisen lainsäädännön periaatetta oltaisiin tasaisen varmasti oltu hukkaamassa. […]

  3. […] suhtauduta niin myönteisesti kuin selonteko antaa ymmärtää. Voimme vaikkapa miettiä niitä eduskuntakeskusteluja, joissa ihmisoikeusasiantuntijoita on syytetty rikollisten puolustajiksi ja “norsunluutorneissaan […]

  4. […] perustettiin vasta huhtikuussa 2013. Ensimmäinen kirjoitus oli Martin Scheininin kolumni “Profeetoista ja professoreista”, joka on edelleen yksi blogin luetuimmista teksteistä. Sen jälkeen blogissa on julkaistu […]

  5. […] on tärkeä, mutta oikeastaan myös historiallinenkin: erilaisilla foorumeilla eduskunnan täysistuntoa myöten on jo vuosikausia vellonut, ei niinkään mikään analyyttinen ja älyllinen keskustelu, […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s