Anna Hyvärinen ja Tapio Raunio: Lisää avoimuutta EU-asioiden käsittelyyn eduskunnassa


Suomi pitää itseään avoimuuden mallimaana. Käytännössä avoimuus tarkoittaa lähinnä oikeutta perehtyä viranomaisten asiakirjoihin. EU-politiikassa avoimuus toteutuu ennen kaikkea siten, että valtioneuvoston eduskunnalle lähettämät ns. U- ja E-kirjelmät sekä valiokuntien pöytäkirjat ja muut asiakirjat ovat julkisia ja internetissä saatavilla. Valtioneuvoston antamat kirjelmät ja valiokuntien vastaukset EU-asioissa ovat yleensä melko tiiviitä ja yleispiirteisiä. Neuvottelukantoihin jätetään tarkoituksella neuvotteluvaraa, jotta hallituksen edustajat voivat reagoida Brysselissä muuttuviin tilanteisiin.

Asiakirjajulkisuutta selvästi heikommalla tolalla on käsittelyjulkisuus. Ongelma ei ole niinkään se, että valtioneuvoston sisällä EU-hankkeet valmistellaan suljettujen ovien takana. Tässä suhteessa Suomi ei poikkea muista demokraattisista oikeusvaltioista. Kritiikkimme kohdistuu ensi sijassa EU-asioiden parlamentaariseen käsittelyyn eduskunnassa. Eri Euroopan maiden parlamenteissa toiminnan avoimuus vaihtelee suuresti maasta toiseen. Hyvänä esimerkkinä ovat Ison-Britannian ja Skotlannin parlamentit, joissa valiokuntien kokoukset ovat yleisölle avoimia ja käytetyt puheenvuorot julkaistaan jälkikäteen. Valitettavasti meillä eduskunnassa tärkeät valiokuntakokoukset hoituvat julkisuudelta piilossa. Lyhyissä pöytäkirjoissa luetellaan kokoukseen osallistuneet henkilöt ja käsitellyt asiat, mutta keskusteluista tai valiokunnan varsinaisesta päätöksenteosta ne eivät kerro mitään.

Valiokuntakokousten ei-julkisuus on herättänyt aika ajoin keskustelua, mutta ei ole toistaiseksi johtanut muutoksiin nykykäytännöissä. Eduskunnan valiokuntien kokousajasta suuren osan vie asiantuntijoiden – ministeriöiden virkamiesten, järjestöjen edustajien ja tieteentekijöiden – kuuleminen. Etu- ja kansalaisjärjestöjen edustajat toimivat kuulemisissa kahdessa roolissa: oman alansa asiantuntijana ja sidosryhmänsä viestinviejänä. Kuuleminen valiokunnassa on näille järjestöille oiva tilaisuus vaikuttaa Suomen tavoitteenasetteluun tietyssä EU-hankkeessa. Asiantuntijoiden merkitystä korostaa sekin, että tietty valiokunta kutsuu usein yhä uudelleen kuultavaksi samoja henkilöitä.

Valiokuntien työskentelystä voitaisiin tehdä paljon nykyistä läpinäkyvämpää. Ensi vaiheessa valiokunnat voisivat kuulla asiantuntijoita julkisissa kokouksissa, ellei ole erityistä syytä keskustelujen pitämiseen luottamuksellisina. Julkisuus voitaisiin ulottaa koskemaan paitsi EU-asioiden myös kotimaisten lakihankkeiden käsittelyä. Näin äänestäjille ja tiedotusvälineille avautuisi suora mahdollisuus seurata valiokuntien tiedonhankintaa. Avoimuus ei välttämättä tarkoita, että kansalaisille ja median edustajille tulisi järjestää pääsy valiokunnan kokoushuoneeseen, jos kokouksia voisi seurata esimerkiksi internetin välityksellä. Toisaalta kaikkein tärkeimmissä EU-asioissa voitaisiin järjestää julkisia asiantuntijakuulemisia paikassa, johon yleisöä mahtuu enemmän ja jonne on eduskuntataloa helpompi saapua ilman turvatarkastuksia, kuten vaikkapa Finlandia-talossa tai Musiikkitalossa.  Avoimuutta palvelisi vielä kirjallisten asiantuntijalausuntojen julkaiseminen eduskunnan internetsivuilla heti, kun ne on merkitty valiokuntaan saapuneiksi. Myöhemmin voitaisiin harkita, tulisiko perustuslakia muuttaa siten, että valiokuntakokousten avoimuudesta tulisi pääsääntö sekä tietoja hankittaessa että päätöksiä tehtäessä.

EU-asioiden valmistelun läpinäkymättömyyttä on tavattu perustella sillä, että eduskunnan olisi muutoin vaikeaa saada hallitukselta luottamuksellista tietoa. Yleisöjulkisuus voisi toki tehdä asiantuntijoiden vastauksista hieman varovaisempia, mutta on epätodennäköistä, että kansanedustajien tiedonsaanti oleellisesti vaarantuisi. Lisäksi valiokunnat voisivat jatkossakin järjestää ei-julkisia kuulemisia silloin, kun on erityistä tarvetta hallituksen ja eduskunnan väliseen luottamukselliseen tietojenvaihtoon.

Täysistuntoon Eurooppa-asioita tuodaan vain harvoin ja käytännössä ainoastaan silloin, kun käsiteltävä asia (esimerkiksi perussopimusten tarkistaminen tai euroalueen vakauttamistoimet) edellyttää täysistunnon päätöstä.  Yksi tapa lisätä julkista keskustelua EU-asioista olisi se, että pääministeri antaisi selvityksen Suomen tavoitteista ja niiden toteutumisesta ennen ja jälkeen Eurooppa-neuvoston kokouksia täysistunnolle, ei suurelle valiokunnalle. Eurooppa-neuvostossa tehtävät päätökset rajaavat merkittävästi liikkumatilaa kansallisessa politiikassa, minkä vuoksi Suomen tavoitteista on tarpeen käydä avoin ja laajapohjainen keskustelu ennen jokaista Eurooppa-neuvoston kokousta. Käytännön ongelmaksi voi tosin muodostua ajoitus. Eurooppa-neuvoston kokousten valmistelu ei tapahdu vakiintuneissa rakenteissa samoin kuin esimerkiksi ministerineuvoston kokousten valmistelu. Kokousasiakirjatkin valmistuvat tyypillisesti aivan viime tingassa.

Yllä esitettyjen uudistusten tarkoituksena on edesauttaa julkista keskustelua Suomen EU-politiikasta sekä tuoda hallituksen ja opposition väliset vastakkainasettelut selvemmin päivänvaloon. Erityisesti suuren valiokunnan kokousten nykyistä laajempi yleisöjulkisuus voisi arkipäiväistää integraatiota ja lisätä keskustelua erilaisista vaihtoehdoista sen sijaan, että jokaisessa EU-asiassa haetaan mahdollisimman laaja kansallinen konsensus – vaikka sitten väkisin.

Anna Hyvärinen ja Tapio Raunio

Anna Hyvärinen on eurooppaoikeuden tohtorikoulutettava Turun yliopistossa. Tapio Raunio on valtio-opin professori Tampereen yliopistossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s