Juhani Kortteinen: Turbaaneja, huiveja ja ristejä – uskontoperustaisen pukeutumisen rajoittamisesta

Moninaistuneessa, mutta yhdenmukaistuvassa maailmassa, pukeutuminen ja siihen liittyvät sovinnaisuudet ja virallismääräykset joutuvat toisinaan törmäyskurssille yksilön omien sovinnaisuuksien ja uskomusten kanssa. Joskus vaatimusta pukeutua tietynlaisiin asusteisiin tai suojavarusteisiin voidaan pitää niin hyvin perusteltuna, että meidän omat valintamme saavat väistyä. Suojakypärän käyttö erinäisissä rakennusalan töissä on ilmeisen perusteltu vaatimus yksilön suojelemiseksi, mutta miten pitäisi suhtautua tilanteisiin, joissa pukeutumisvaatimusten syynä eivät ole työsuojelulliset näkökohdat?

Näitä kysymyksiä ovat joutuneet pohtimaan niin YK:n ihmisoikeuskomitea (KP –komitea) kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuinkin (EIT), kun valtiot ovat rajoittaneet ihmisten pukeutumista niin, että yksilöt ovat kokeneet rajoitukset heille turvattujen oikeuksien loukkauksena.

Laajat ja suppeat rajoitukset

Länsimainen yhteiskunta näyttää sekularisoituneen siinä määrin, että joissakin valtioissa, kuten Ranskassa ja Belgiassa, on katsottu aiheelliseksi säätää lakeja, jotka kieltävät tietynlaisen uskontoperustaisen pukeutumisen yleisellä paikalla. Näissä valtioissa säädetyt yleiset kiellot esiintyä julkisella paikalla kasvot verhottuna ovat johtaneet siihen, että islaminuskoon perustuva hunnutettuna kulkeminen julkisella paikalla on rangaistava teko. Näin pitkälle ei taidettu mennä aikoinaan edes Neuvostoliitossa. Kieltoa on perusteltu toisaalta yksilön ja toisaalta yhteisön suojelemisella. Erikseen on kielletty uskontoperustainen pukeutuminen tai tunnusten esilläpito julkisissa oppilaitoksissa.

Suppeampia uskontoon perustuvan pukeutumisen rajoituksia löytyy eräistä muistakin Euroopan neuvoston jäsenvaltioista kuten Sveitsistä ja Turkista. Nämä rajatummat kiellot koskevat yleensä erilaisten koulujen ja oppilaitosten opiskelijoita ja henkilökuntaa. Lisäksi useissa valtioissa työnantajalla voi olla työhön liittyvistä syistä mahdollisuus rajoittaa uskontoon perustuvaa pukeutumista.

EIT:n tulkinta

EIT on ratkaisukäytännössään tulkinnut jossain määrin moniselitteisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen velvoitteita uskontoperustaisen pukeutumisen rajoittamisen suhteen. EIT tulkitsee valtioilla olevan laajan harkintavallan näissä asioissa. EIT on enimmäkseen hyväksynyt valtioiden näille rajoituksille esittämät perusteet jopa niin, että se on pitänyt suurinta osaa yksilöiden uskontoperustaisen pukeutumisen rajoituksia koskevia valituksia ilmeisen perusteettomina, ja jättänyt valitukset tutkittavaksi ottamatta. Tutkittavaksi ottamissaan tapauksissa EIT on toistaiseksi todennut vain kahdessa valtion loukanneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen velvoitteita.

EIT ei hyväksynyt Turkin viranomaisten lakiin perustuvaa kieltoa esiintyä yleisellä paikalla uskontoperustaisessa asussa tapauksessa, jossa valittajat olivat liikkuneet kadulla ja esiintyneet tuomioistuimessa oman uskonnollisen ryhmänsä perinteiden mukaisesti (Ahmet Arslan ym. v. Turkki, 23.2.2010). EIT katsoi, ettei valittajien ollut näytetty muodostaneen uhkaa yleiselle järjestykselle eikä harjoittaneen ohikulkijoiden uskonnollista käännytystyötä sopimattomalla painostuksella. Erityisen eron muihin EIT:n aiemmin ratkaisemiin asioihin, joissa uskontoperustaista pukeutumista oli rajoitettu, muodosti se, että nyt kyse oli rajoituksista, jotka koskivat kaikille avoimia julkisia alueita. Kyse ei ollut sellaisista julkisista laitoksista, joissa uskonnollinen neutraalius olisi edellyttänyt uskontoperustaisen pukeutumisen rajoittamista.

EIT on tulkinnut työpaikalla uskontoperustaiselle pukeutumiselle asetettavia rajoituksia tapauskohtaisesti niin, että työstä johtuvista terveys- ja turvallisuussyistä voitiin rajoittaa sairaalassa työskentelevän oikeutta pitää kaulassaan kookasta ristiä, mutta sen sijaan yksityisen työantajan yrityskuvan varjeleminen ei ollut riittävä syy kieltää työntekijää pitämästä kookasta ristiä kaulariipuksena (Eweida ja Chapin v. Yhdistynyt kuningaskunta, 15.1.2013).

Ne tilanteet, joissa EIT on hyväksynyt yksilön uskontoperustaiseen pukeutumiseen puuttumisen, ovat olleet kaikki jollain tavoin rajattuun erityiseen asiayhteyteen liittyviä. Useimmat näistä valituksista ovat koskeneet koulujen ja oppilaitosten sekä yliopistojen asettamia rajoituksia, joiden perusteella on kielletty islaminuskon mukainen, kasvot peittävän hunnun käyttö. Valtiot ovat perustelleet näitä rajoituksia julkisten oppilaitosten neutraalisuusvaatimuksella, yleisellä järjestyksellä ja turvallisuudella, muiden oikeuksien ja vapauksien suojelemisella sekä yksilöiden välisen vapaan vuorovaikutuksen turvaamisella.

Uskontoperustaisen pukeutumisen rajoitusperusteet on kyseenalaistettu

Nyt EIT:n suuri jaosto on saanut pohdittavakseen valituksen (S.A.S. v. Ranska, asia 43835/11), jossa islaminuskoinen Ranskan kansalainen katsoo tulleensa syrjityksi sekä yksityisyyttään, uskonnon- ja ilmaisunvapauttaan loukatun, kun Ranskassa 2011 voimaan tullut laki kieltää peittämästä kasvoja julkisella paikalla, eikä hän enää voi käyttää uskontoonsa kuuluvaa kasvot peittävää huntua julkisella paikalla.

Asiassa 27.11.2013 järjestetyssä suullisessa käsittelyssä Ranskan viranomaiset pitivät lakia neutraalina, vaikka myönsivätkin sen saattavan johtaa valittajan uskonnonvapauteen puuttumiseen. Viranomaiset katsoivat kuitenkin toimineensa harkintavaltansa puitteissa koska puuttumiselle oli hyväksyttävät perusteet. Tällaisina hyväksyttävinä syinä viranomaiset pitivät henkilön tunnistamista, yhteisönä elämisen vähimmäisedellytyksiin kuuluvaa vaatimusta kommunikoida kanssaihmisten kanssa julkisilla paikoilla, sekulaaria pluralismia sekä naisten ja miesten tasa-arvon ja ihmisarvon vaalimista.

Belgialaisen Gentin yliopiston ihmisoikeuskeskukselle oli myönnetty asiassa väliin tulijan asema, ja keskus oli laatinut empiirisiin tutkimuksiin perustuvan muistion (http://www.ugent.be/re/publiekrecht/en/department/human-rights/publications/sas.pdf) tuomioistuimelle. Näiden tutkimusten mukaan viranomaisten rajoittamisperusteet eivät pohjaudu tosiasioihin, vaan ovat spekulatiivisia pääosin virheellisiä olettamia, joita ei voida pitää hyväksyttävinä syinä uskontoperustaisen pukeutumisen rajoittamiselle. EIT:n suuri jaosto joutuu nyt perehtymään hyvinkin tarkkaan rajoitusperusteiden hyväksyttävyyteen ja linjaamaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) tulkinnan asiassa.

Aiemmin EIT on hyväksynyt samankaltaisilla perusteilla myös Sikhi – uskonnon mukaisen turbaanin käytön rajoittamisen (Phull v. Ranska, 11.1.2005, Mann Singh v. Ranska, 13.11.2008, Aktas ym. v. Ranska, 30.6.2009).

YK:n ihmisoikeuskomitean tulkinta

YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia (KP – sopimus) valvova YK:n ihmisoikeuskomitea on samanlaisissa tapauksissa arvioinut toisin valtioiden sille esittämiä perusteita uskontoperustaisen pukeutumisen rajoittamiselle. Se ei ole pitänyt niitä hyväksyttävinä, ja komitea on katsonut valittajien KP – sopimuksessa turvattua uskonnonvapautta loukatun (Ranjit Singh v. Ranska, asia 1876/2000, 27.9.2011, Bikrajmit Singh v. Ranska, asia 1852/2008, 4.2.2013, Mann Singh v. Ranska, asia 1928/2010, 26.9.2013).

YK:n KP – komitea katsoi uskontoperustaisen pukeutumisen rajoittamista koulussa koskevassa asiassa, etteivät Ranskan viranomaiset kyenneet näyttämään vakuuttavasti toteen, että Sikhi – turbaanin käytöstä olisi aiheutunut vaaraa muiden oikeuksille ja vapauksille tai että sen käytön rajoittaminen olisi ollut muutoinkaan hyväksyttävää.  Rajoitukseen liittyvän rangaistuksen käyttö ei aiheutunut siitä, että valittajan henkilökohtainen käyttäytyminen olisi aiheuttanut kenellekään mitään vaaraa, vaan häntä rangaistiin pelkästään sen johdosta, että hän kuului laajaan tietyn uskonnon mukaisesti toimivien henkilöiden joukkoon. Valittajan uskonnonvapautta oli siis loukattu.

Syitä erilaiseen tulkintalinjaan

Muutama menettelyllinen sekä EIS:n ja KP – sopimusten erovaisuuteen liittyvä seikka tekee ymmärrettäväksi, miksi EIT ja KP – komitea ovat päätyneet niin erilaiseen tulkintaan uskontoperustaisen pukeutumisen rajoittamisen hyväksyttävyyttä arvioidessaan. KP –sopimus on solmittu useita vuosikymmeniä EIS:sta myöhemmin ja siinä otetaan paremmin huomioon vähemmistöjen suojelu. KP – sopimus ei anna myöskään samanlaista yhtä laajaa harkintavaltaa sopimusvaltiolle soveltamistilanteissa, kuin mitä EIS antaa. Tulkinnallinen harkintavalta (margin of appreciation) johtaa EIS:n soveltamisessa usein siihen, että EIT ei itse asiassa tutki kovin tarkkaan rajoitusten hyväksyttävyyttä, jos se katsoo niiden arvioinnin kuuluvan valtion tulkinnallisen harkintavallan piiriin. Silloin todistustaakka kääntyy tavallaan valittajalle, jonka on näytettävä, etteivät rajoitukset ole olleet perusteiltaan hyväksyttäviä. KP – sopimuksen soveltamisessa taas säilyy selkeämmin valtion velvollisuus näyttää toteen rajoitusten hyväksyttävyys. Tämä vaikuttaa luonnollisesti arvioinnin lopputulokseen. KP – sopimuksen antama uskonnon vapauden suoja uskontoperustaisen pukeutumisen osalta onkin selvästi vahvempi kuin EIS:n.

Perusoikeusmyönteinen tulkinta

Miten tämä eroavaisuus sitten vaikuttaa Suomessa ilmeneviin soveltamistilanteisiin? Suomessa perusoikeuksien minimitason määrittävät kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Perusoikeuksien suojan tasoa ei voida laskea kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattua suojaa alemmaksi. Sekä EIS:n että KP – sopimuksen määräykset ovat meillä voimassa lain tasoisina normeina, ja ne ovat ensisijaisia suhteessa kotimaisen oikeuden normeihin tuon minimitasovaikutuksen vuoksi. Mikä siis neuvoksi, kun yhtäläisesti Suomea velvoittavat ihmisoikeussopimukset antavatkin saman turvatun oikeuden suhteen erilaisen suojan?

Suomessa siirryttiin vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen myötä viranomaisia velvoittavan perusoikeusmyönteisen tulkinnan järjestelmään. Silloin on valittava sellainen tulkintavaihtoehto, joka parhaiten toteuttaa yksilön perus- ja ihmisoikeudet. Tässä tapauksessa siis KP – sopimus antaa yksilön uskonnonvapaudelle korkeampitasoista suojaa, ja se muodostaa sen minimitason, jonka alle ei Suomessa voida uskonnonvapauden suojaa laskea. Tätä voidaan kutsua perusoikeuspluralismiksi, joka ohjaa perusoikeusmyönteisen ratkaisuvaihtoehdon valintaan myös tilanteissa, joissa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tulkinta eroaa toisistaan.

Helsingissä 20.12.2013

Juhani Kortteinen