Jukka Viljanen & Pauli Rautiainen: Ihmisoikeustuomioistuimelta merkittävät ratkaisut vankien tarkkailuhaalareista ja sananvapauden rajoista


etusivuviljanenrautiainen (2)Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 14.1.2013 kolme pitkään odotettua Suomea koskevaa ratkaisua. Lindström ja Mässeli vastaan Suomi koski niin sanottujen tarkkailuhaalareiden käyttöä vankilassa. Ruusunen vastaan Suomi sekä Ojala ja Etukeno oy vastaan Suomi koskivat pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämää kuvannutta Pääministerin morsian -kirjaa. Tarkkailuhaalareiden käyttöä koskeneessa ratkaisussa ihmisoikeustuomioistuin katsoi Suomen loukanneen Euroopan ihmisoikeussopimusta, kun sen sijaan Pääministerin morsian –kirjan osalta se antoi vapauttavat ratkaisut.

Etenkin Pääministerin morsian –kirjaa koskeva ratkaisu sai heti runsaasti mediahuomiota esimerkiksi YLE:n sivuilla täällä, täällä ja täällä. Sen saama mediakohu oikeastaan peitti alleen ihmisoikeustuomioistuimen tarkkailuhaalareita koskevan ratkaisun. Tarkkailuhaalaritapauksesta uutisoitiin esimerkiksi YLE:n ja Helsingin Sanomain sivuilla lähinnä vangeille maksettaviin korvauksiin keskittyen varsinaisen ihmisoikeusloukkauksen ja sen syiden jäädessä vähemmälle huomiolle. Uutisointi osoittaakin, kuinka vaikeaa vankien kaltaisten ihmisryhmien ääntä on saada kuulumaan, vaikka sinänsä tarkkailuhaalaritapausta voi pitää ihmisoikeusnäkökulmasta tärkeämpänä kuin Pääministerin morsian –kirjan ratkaisuja. Tarkkailuhaalarit on tiettävästi käytetty Euroopassa vain Suomessa tilanteissa, joissa henkilöiden epäillään kuljettavan huumeita vankilaan. Tarkkailuhaalareiden käytöstä luovuttiin maaliskuussa 2013 Rikosseuraamusviraston päätöksellä, mutta sitä ennen niitä ehdittiin käyttää varsin pitkään.

TARKKAILUHAALARIEN KÄYTÖLLE EI OLE PERUSTETTA LAISSA

Vankien tarkkailuhaalariasia oli jo valmiiksi saanut etukäteen osakseen runsaasti huomiota kotimaassa. Eduskunnan oikeusasiamieshän aikoinaan avasi keskustelun katsomalla, ettei vankeuslaissa ollut asianmukaisesti säädetty vankien pukemisesta tarkkailuhaalareihin ja ettei haalarien käytölle ollut siten laillista perustetta (Oikeusasiamiehen ratkaisu dnro 2011/2/10, 31.12.2012.) Eduskunnan oikeusasiamiehen kannanotto sai osakseen voimakkaan arvostelun poliitikkojen taholta. Muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 2012 kertomuksen täysistuntokeskustelussa oikeusasiamies sai kuulla tiukkaa kritiikkiä, kun edustajat Ben Zyskowiczin (kok.) johdolla arvostelivat oikeusasiamiestä muun muassa ns. terveen järjen käytön unohtamisesta: Asia myös poiki eduskunnassa yli sadan kansanedustajan lakialoitteen tarkkailuhaalarien sallimiseksi (LA 10/2013 vp) ja sitä käsiteltiin mediassakin laajasti ja näkyvästi; muun muassa Helsingin Sanomat kirjoitti tarkkailuhaalareista useaan  eri otteeseen.

Pöytä oli siis mitä suurimassa määrin katettu EIT:n tämän päiväiselle tuomiolle, jonka perusviesti on sama kuin eduskunnan oikeusasiamiehen: Suomen katsottiin loukanneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattua yksityiselämän suojaa, koska haalareiden käytöstä ei ollut säädetty asianmukaisesti vankeuslaissa. Toisin sanoen keskeinen vaatimus siitä, että yksityiselämän rajoittaminen on lain mukainen (“in accordance with the law”), ei täyttynyt.

Lisäksi ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa arvioidaan sitä, onko tarkkailuhaalarien käyttö epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kiellon vastaista (3 artikla). Äänestyspäätöksen jälkeen EIT kuitenkin päätti, ettei kyse ollut 3 artiklan loukkauksesta. Epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kynnys EIT:n ratkaisukäytännössä on asetettu varsin korkeaksi. Tapauksessa enemmistö katsoi, ettei tarkkailuhaalarien käyttö ylittänyt tätä kynnystä tässä nimenomaisessa tapauksessa, koska valittajat eivät pystyneet osoittamaan siihen liittyvää nöyryyttävää tarkoitusta. Sitä vastoin vähemmistön mielestä kohtelua voitiin pitää halventavana, koska eristyksessä olevat vangit joutuivat ulostamaan haalareihin vartijoiden väitetyn hitaan reagoinnin takia. Vähemmistö piti myös erikoisena sitä, että kansallisissa tuomioistuimissa (Riihimäen käräjäoikeus ja Kouvolan hovioikeus) ei kiinnitetty huomiota lain tasoisen sääntelyn puuttumiseen

Vaikka EIT ei ollutkaan yksimielinen siitä, oliko tarkkailuhaalareiden käyttöä pidettävä epäinhimillisenä tai halventavana, 8 artiklan loukkauksesta ei ollut vastaavaa erimielisyyttä. Sen EIT totesi yksimielisesti. Juuri tältä osin merkittävässä asemassa EIT:n argumentaatiossa on eduskunnan oikeusasiamiehen 31.12.2012 antama ratkaisu, jossa tarkkailuhaalarien käytön katsottiin rikkoneen vankien henkilökohtaista vapautta ja siihen liittyvää tahdonvapautta ja itsemääräämisoikeutta. Oikeusasiamies katsoi, ettei vankeuslain 18 luvun 4 §:n 1 momentti anna perusoikeusrajoitusten täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusten kannalta hyväksyttävällä tavalla valtuutta tarkkailuhaalareiden käyttöön.

EIT toteaa vastaavalla tavalla, ettei tarkkailuhaalareista ole mainintaa vankeinhoitoa koskevassa sääntelyssä eikä niistä ole myöskään mainintaa lain esitöissä tai alemmanasteisessa normistossa. Tapahtumien ajankohtana haalareiden käyttö perustui ainoastaan Riihimäen vankilanjohtajan antamaan määräykseen. Lakeihin tehdyt muutokset olivat luonteeltaan lähinnä teknisiä. Kansallinen lainsäädäntö ei täyttänyt sille ihmisoikeussopimuksesta nousevia laadullisia vaatimuksia, joten puuttuminen valittajien yksityiselämän suojaan ei perustunut lakiin. Valtio määrättiin maksamaan valittajille hyvitystä 3000 euroa.

Kansallisten laillisuusvalvojien kannanottojen keskeinen rooli EIT:n argumentoinnissa ei ole poikkeuksellista. Vastaavia tilanteita on ollut aikaisemmin myös Suomea koskevissa tapauksissa (ks. esim. T.K. ja S.E. vastaan Suomi, 31.5.2005). Laillisuusvalvonnassa havaitut puutteet antavat ihmisoikeustuomioistuimelle kansallista institutionaalista tukea, johon se voi tulkinnassaan tukeutua oman tulkintakäytäntönsä lisäksi. Ihmisoikeustuomioistuimen on helpompi todeta kansallisten viranomaisten toiminnan puutteet, kun ne on havaittu myös kansallisella tasolla. Kansallisesta tuomioistuinkäytännöstä eriävät kannat tavallaan kaventavat EIT:n silmissä kansallisten viranomaisten harkintamarginaalia ja ovat tämän takia valittajan näkökulmasta erityisen arvokkaita.

Tapaus nostaa esille myös ihmisoikeusloukkausten korvaamiseen liittyvät kysymykset. Oikeusasiamies Jääskeläinen on ajanut lainsäädäntöä, joka laajentaisi ihmisoikeusloukkausten kansallista hyvittämisen muihinkin kuin oikeudenkäynnin kestoa koskeviin tapauksiin. Lainsäädäntöä tarvitaan juuri tarkkailuhaalari-tapauksen kaltaisiin tilanteisiin, joissa on runsaasti vastaavasta loukkauksesta kärsiviä potentiaalisia ihmisoikeusvalituksen tekijöitä. EIT:n kanta valittajille määrätyistä korvauksista tulisi ottaa huomioon, kun muiden vastaavasta loukkauksesta kärsineiden saamasta hyvityksestä päätetään. Valtion kannalta ei ole järkevää, että Strasbourgiin tulee valitusruuhka, vaan asiat tulee hoitaa kansallisen hyvityksen kautta. Tällainen varsin pragmaattinen näkökulma on ilmennyt valtion halukkuudessa maksaa korvauksia kansallisella tasolla. Myös tuomioistuinkäytännössä on suhtauduttu myönteisesti tällaiseen korvausmahdollisuuteen esimerkiksi vankien kirjeenvaihtoon puuttumista koskevissa asioissa (KKO 2012:12), vaikka yleistä ihmisoikeusloukkausten hyvityslainsäädäntöä ei meillä vielä olekaan voimassa.

PÄÄMINISTERIN MORSIAN –KIRJASTA LANGETETUT SAKKOTUOMIOT EIVÄT RIKKONEET EUROOPAN IHMISOIKEUSSOPIMUSTA

Pääministeri Matti Vanhanen seurusteli Susan Ruususen kanssa vuonna 2006 runsaan puolen vuoden ajan. Seurustelun päätyttyä Ruusunen julkaisi helmikuussa 2007 kirjan Pääministerin morsian. Teoksessa Ruusunen tilitti hylätyksi joutumisen tunteitaan sekä kuvaili pääministerin yksityiselämää ja seurustelusuhteen intiimejä hetkiä. Pääministeri teki teoksesta tutkintapyynnön. Kiistan ytimessä on kysymys, missä menee sananvapauden ja yksityisyyden suojan välinen raja eli kuinka näitä kahta perusoikeutta oli punnittava. Kotimaisessa oikeusprosessissa asia ratkaistiin ensin käräjäoikeudessa lautamiesäänin Ruususen hyväksi. Hovioikeus ja lopulta korkein oikeus eivät kuitenkaan yhtyneet käräjäoikeuden tulkintaan vaan tuomitsivat Ruususen ja kirjan kustantajan vähäisiin sakkoihin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä

Nyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on mitä ilmeisimmin pannut pisteen Pääministerin morsian –kirjaa koskevien oikeudenkäyntien sarjalle antamillaan ratkaisuilla Ruusunen vastaan Suomi sekä Ojala ja Etukeno Oy vastaan Suomi. Ratkaisuissa ihmisoikeustuomioistuin katsoi suomalaisten tuomioistuinten punninneen sananvapautta ja yksityiselämän suojaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kannalta hyväksyttävällä tavalla. Vapauttava tuomio on kotimaisten tuomioistuinten kannalta erittäin myönteinen signaali, sillä Suomi on aiemmin saanut ihmisoikeustuomioistuimelta useita langettavia tuomioita juuri sananvapauden ja yksityiselämän suojan välisessä punninnassa epäonnistumisesta. Nyt annettujen ratkaisujen lopputulosta suhteessa ihmisoikeustuomioistuimen aiempaan ratkaisukäytäntöön pääministerin tasoisten vallankäyttäjien yksityiselämän arvioinnissa voi kuitenkin pitää jossakin määrin yllättävänä. Näin siitäkin huolimatta, että ratkaisut ovat sinänsä linjassa ihmisoikeustuomioistuimen aivan tuoreimpien yleisten sananvapausratkaisujen kanssa.

Mistä ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut kertovat? Ensinnäkin ratkaisuargumentaatiosta huomaa, kuinka ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston von Hannover (nro 2) vastaan Saksa ja Axel Springer vastaan Saksa  –ratkaisuista on muodostunut erittäin tärkeä kiinnekohta sananvapauden ja yksityiselämän suojan välisen suhteen analysoinnille. Pääministerin morsian tapausta EIT lähestyi juuri näissä ratkaisuissa omaksumiensa kriteerien (nk. Axel Springer -kriteerit) pohjalta aloittaen yksityiselämän loukkauksen pahantahtoisuuden arvioinnista (ei löytynyt) päätyen tietojen julkaisun yhteiskunnalliseen tarpeeseen (löytyi muttei merkittävästi). Kriteerien soveltaminen Pääministerin morsian –kirjaan tuo havainnollisesti esiin sen, kuinka EIT on von Hannover (nro 2) ja Axel Springer –ratkaisuissa muuttanut omaa lähestymistapaansa tämäntyyppisiin tilanteisiin, sillä aiemmin se olisi arvioinut vallankäyttäjän asemaa ja perustanut ratkaisunsa tämän arvion varaan. Uudessa Axel Springer –kriteereihin pohjautuvassa tulkintamallissa huomio kiinnitetään entistä enemmän tasapainon hakemiseen kahden ihmis- ja perusoikeuden välillä.

Toiseksi ratkaisut kertovat siitä, että ihmisoikeustuomioistuin sallii edelleen kaunokirjallisen teoksen paloittelevan lukemisen. Pääministerin morsian -kirjasta poimittiin  yksittäisiä lauseita ja niiden perusteella osoitettiin, mitkä kohdat ovat loukkaavia. Tällainen argumentaatiotapa on sen näennäisestä tarkkuudestaan huolimatta monin tavoin ongelmallinen, sillä se ei vastaa tapaamme lukea kaunokirjallisia teoksia. Niinpä esimerkiksi saksalaisessa sananvapausopissa painotetaankin kirjan henkilöhahmoista kokonaisuutena välittyvän kuvan analysoinnin tärkeyttä. Tämän saksalaisen käytännön soisi leviävän myös Suomeen, vaikka ihmisoikeustuomioistuin hyväksyykin suomalaisten tuomioistuinten nykyisen paloittelevan lukutavan.

Kolmanneksi ratkaisut painottavat sitä, kuinka tärkeää on osata mitoittaa sananvapausrikoksista annettavat tuomiot oikein. Suomi on saanut ihmisoikeustuomioistuimelta monesti aiemmin moitteita liian ankarasta rangaistuskäytännöstä. Nyt ihmisoikeustuomioistuin piti Ruususen rangaistuksia oikeasuhteisina, kun ne olivat sakkoa ja suuruudeltaankin vain 300 euroa.

Pääministerin morsian –kirjaa koskevia ratkaisuja ei ole syytä ylitulkita. Ne eivät suoraan kerro, että olisimme saavuttaneet hyvän tasapainotilan sananvapauden ja yksityiselämän suojan välillä. Varsinaisen koetinkiven tuon tasapainotilan etsimiselle muodostaa nimittäin esimerkiksi se, miten hyvin syksyllä 2013 toteutettu sananvapausrikosuudistus tosiasiassa vaikuttaa kotimaisen oikeuskäytännön kehittymiseen.

Jukka Viljanen, julkisoikeuden ma. professori, Tampereen yliopisto
Pauli Rautiainen, julkisoikeuden ma. yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto

Comments

  1. Leena Kymäläinen says:

    Ymmärsin, että EIT:n päätöksen perusteena olivat erityisesti Vanhasen lasten oikeudet.

    • Pauli Rautiainen says:

      EIT ei omassa arviossaan (tuomion osassa ”The Court’s assessment”) käsittele lähes lainkaan Vanhasen lapsiin liittyviä asioita. Pikemminkin voi analysoida, että hyväksymällä korkeimman oikeuden paloittelevan lukutavan EIT vahvisti KKO:n tuomiossaan mainitsemien kohtien, joissa Ruusunen kirjoitti seksielämän alkamisesta ja kuvaili yhdyntöjä Vanhasen kanssa, olleen liian pitkälle meneviä puuttumisia Vanhasen yksityiselämään. On kuitenkin syytä muistaa, että EIT ei ole varsinainen muutoksenhakutuomioistuin. Se ei siten ratkaisussaan ota kantaa Pääministerin morsian -kirjan loukkaavuuteen muutoin kuin hyväksymällä kansallisten tuomioistuinten oman päättelyn.

  2. Arkkipiispa says:

    Sen lisäksi, ettei tarkkailuhaalareihin pakottaminen perustunut lakiin, EIT kiinnitti huomiota siihen, ettei säädöksissä näyttänyt olevan mahdollisuutta muutoksenhakuun tai muuhun tehokkaaseen oikeussuojakeinoon. EOA:n ja OkA:n laillisuusvalvonta siis ei ole tehokas kotimainen oikeusuojakeino, mutta tuottaa toki sellaista tosiseikkojen arviointia, jota EIT voi hyödyntää. Epäinhimillisen kohtelun arvioinnissa EIT:n enemmistö ei suorittanut tosiseikkojen arviointia, koska se pitäytyi EIT:n soveltamaan pääperiaatteeeseen, jonka mukaan kotimaisten tuomioistuinten tosiseikkojen arviointia ei ole syytä korvata EIT:n omalla arviolla, ellei siihen ole erityistä syytä. EIT:n vähemmistö katsoi kotimaisten tuomioistuinten virheellisen arvion toimenpiteen lainmukaisuudesta osoittavan, että EIT:n oli syytä arvioida itse myös epäinhimillistä kohtelua koskeva näyttö. Näin tehtyään vähemmistö arvioi, että menettely oli loukannut 3 artiklan velvoitteita. Tässä olisi itse asiassa hyvät ainekset saada asia vielä suuren jaoston käsittelyyn. Lisäksi voi ajatella, että asia kääntyi enemmistön ajamalle kannalle suomalaisen tuomarin äänin. Hehän ovat hallituksen ehdottamia, ja heidän nimitysmenettelynsä johtuu siitä, että valtiot haluavat pitää jonkinlaisen kontrollin siihen, ketä tuomareiksi valitaan. Valtion ehdottama tuomari jää nimittämättä äärimmäisen harvoin, kuten kävi joitakin vuosia sitten Venäjän ehdottamalle tuomarille. Silloinkin valtio vain asettaa toisen tuomarin ehdolle. Venäjän uusi tuomariehdokas sitten hyväksyttiin Euroopan neuvostossa.

Trackbacks

  1. […] ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisua on jo käsitelty tämän blogin sivuilla Jukka Viljasen ja Pauli Rautiaisen kirjoituksessa. Kuten siihen perehtyneet muistavat, EIT:n ratkaisun sisältö ei tyhjentynyt pelkästään lailla […]

  2. […] se erityisen vakavan ihmisoikeusloukkauksen riski, josta perustuslakiblogissa on kahteenkin eri otteeseen varoiteltu eduskunnan oikeusasiamiehen ja erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s