Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja ehdottaa selvitystä perustuslakituomioistuimesta


Myös perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Outi Mäkelä (kok.) esittää, että Suomessa pitäisi tehdä kunnollinen selvitys perustuslakituomioistuimen perustamisesta. Mäkelän mukaan moni asia puhuu tällaisen selvityksen puolesta. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan työtaakka on nykyisellään suuri ja ainakin toisinaan voi syntyä epäilys siitä, että kansanedustajista koostuvan valiokunnan toiminta on politisoitunut.

Perustuslakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden toimintakin jättää Mäkelän mukaan toivomisen varaa. Sen kuulemat asiantuntijat ovat suurimmaksi osaksi miehiä. Lisäksi perustuslakituomioistuin voisi tuoda ammattipuolelle ”uudenlaista kunnianhimoa ja perustuslaillista osaamista”. Nykyjärjestelmän palkkiot (enintään 670 €/lausunto) eivät valiokunnan varapuheenjohtajan mielestä houkuttele. Tästä taas on seurannut se, että ”lakioppineille avautuvat paremmat työmahdollisuudet toisaalla.”

Oikeusministerin tai pääministerin tulisikin Mäkelän mielestä nimetä riippumaton, ulkopuolinen selvitysmies arvioimaan perustuslakivaliokunnan ja -tuomioistuimen etuja ja haittoja. Nimikandidaatitkin on jo mietittynä. Tällaisia puolueettomia tahoja edustaisivat muun muassa Lauri Tarasti ja Leif Sevón.

Ylen uutinen asiasta löytyy täältä. Jo nyt on kuitenkin selvää, ettei Outi Mäkelän puheenvuoroa voi ohittaa olankohautuksella. Kyse on lakien perustuslainmukaisuudesta päävastuussa olevan instituution keskeisen toimijan ehdotuksesta selvittää eduskunnan varassa toimivan nykymallin korvaamista riippumattomalla tuomioistuinjärjestelmällä. Perustuslakiblogin toimitus seuraa asian kehittymistä.

Comments

  1. Aleksis Bondén says:

    Kuinka voi olla mahdollista, että perustuslakivaliokunnan asiantuntijoille maksetaan lausunnosta automaattisesti ja ilman mitään laatuarviota lähes 700 euroa lausunnolta? Muutama valiokunnan käyttämä keskeinen asiantuntija kuittaa vuosien mittaan satojen tuhansien ellei peräti miljoonien verovaroista kustannetut sivutulot. Eikö näillä asiantuntijoilla ole yhteiskunnan kustannuksellla aikaa korkeapalkkaiseen kynänpyöritykseen niin runsaasti, ettei siitä enää tarvitse veronmaksajien erikseen maksaa. Tuskinpa he vapaa-aikanaan noita lausuntojaan rustaavat. Nyt nämä valiokuntahait mukamas virittävät joutavanpäiväistä keskustelua eriomaisesti toimivan ja heitä itseään avokätisesti rahoittavan perustuslakivaliokunnan korvaamisesta perustuslakituomioistuimella. Vaikuttaa shakespearelaisen näytelmän kiemuroilta. Heillähän on niin kiinteä rippuvuussuhde perustuslakivaliokuntaan, että on vaikea ottaa todesta heidän jorinoitaan. Perustuslakivaliokuntako muka elättäisi kyitä povellaan! Valiokuntahaiden kuittaamat muhkeat palkkiot suuntaavat heidän lausuntojaan valiokunnalle mieleiseen eli kulloisenkin parlamentaarisen enemmistön näkemyksen suuntaan. Perustuslakivaliokunnan tulisikin pikimmiten ryhtyä kuulemaan näiden valiokuntasyöttiläiden sijaan todellisia ja aidosti rippumattomia asiantuntijoita. Perustulakivaliokunnan kutsu tulla kuulluksi asiantuntijana on isänmaalliselle kansalaiselle kunniavelvollisuus, josta ei muuta korvausta kuulu kuin kunnia ja kulukorvaukset!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: