Aamulehti uutisoi muutama päivä sitten, kuinka perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Outi Mäkelä (kok.), on vaatimassa tarkkailuhaalareita nopeasti käyttöön vankiloissa. Haalarit ovat hänen mielestään tehokas keino laittomien aineiden hallussapidon ja salakuljetuksen ehkäisyyn. Resurssit eivät myöskään Mäkelän mukaan riitä tehokkaasti siihen, että muilla keinoin, kuten huumekoirien tai muun valvonnan avulla kyettäisiin estämään salakuljetus.
Mäkelä on jättänyt asiasta 18.2. kirjallisen kysymyksen eduskunnalle, joka löytyy täältä. Kysymyksessään hän viittaa muun muassa siihen, että eduskunnan oikeusasiamies on todennut haalareiden käytön vaativan kirjausta lakiin. Sitä vastoin Mäkelän kysymyksessä ei mainita sanallakaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vain kuukausi sitten antamaa ratkaisua tapauksessa Lindström ja Mässeli v. Suomi. Siinä EIT katsoi eduskunnan oikeusasiamiehen tavoin muun muassa, että Suomi oli loukannut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattua oikeutta yksityiselämään, koska edes ihmisoikeusrajoitusten ensimmäinen vaatimus, niiden säätäminen laissa, ei täyttynyt.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisua on jo käsitelty tämän blogin sivuilla Jukka Viljasen ja Pauli Rautiaisen kirjoituksessa. Kuten siihen perehtyneet muistavat, EIT:n ratkaisun sisältö ei tyhjentynyt pelkästään lailla säätämisen vaatimuksen toteamiseen. Tämän lisäksi tuomioistuin joutui vakavasti arvioimaan myös sitä, oliko Suomi loukannut 8 artiklan ohella myös EIS 3 artiklan mukaista epäinhimillisen ja halventavan kohtelun kieltoa
Se, että tällaiseen arvioon piti mennä, on jo itsessään hyvin huolestuttavaa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artikla ei nimittäin ole mikä tahansa ihmisoikeussopimuksen määräys. Toisin kuin ihmisoikeudet yleensä, oikeus olla joutumatta kohdelluksi epäinhimillisesti tai halventavasti on ehdoton, kaikissa oloissa loukkaamaton ihmisoikeus. Siihen ei liity samanlaista mahdollisuutta säätää demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömistä rajoituksista esimerkiksi kansallisen ja yleisen turvallisuuden vuoksi tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi, joka koskee esimerkiksi 8 artiklassa turvattua yksityiselämän suojaa. Sopijavaltioilla ei ole sopimuksen 15 artiklan perusteella toimivaltaa poiketa 3 artiklasta edes ”sodan tai muun yleisen hätätilan aikana, joka uhkaa kansakunnan elämää”.
Epäinhimillisesti ja halventavan kohtelun kieltoa pidetäänkin yleisesti yhtenä kansainvälisten ihmisoikeuksien kulmakivistä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sanoin: ”Article 3 of the Convention enshrines one of the most fundamental values of democratic society”. Jos Suomen todettaisiin loukanneen EIS 3 artiklaa, ja jos loukkaukseen päädyttäisiin tietoisina sitä koskevan riskin olemassaolosta, olisimme ihmisoikeuksien toteuttajina samassa seurassa esimerkiksi Venäjän, Turkin, Romanian ja Ukrainan kanssa.
Ihmisoikeusloukkauksen toteaminen ei ollut tarkkailuhaalareita koskeneessa Lindström ja Mässeli –tapauksessaa edes kaukana. Kysymys siitä, olisiko Suomi ensimmäisen kerran historiansa aikana syyllistynyt 3 artiklan loukkaukseen ratkaistiin äänestyspäätöksellä äänin 5-2. Kaksi vähemmistöön jäänyttä tuomaria katsoi tarkkailuhaalareiden käytön merkinneen 3 artiklan loukkausta. Enemmistö päätyi vastakkaiseen lopputulokseen, mutta ainoastaan siksi, etteivät valittajat olleet kyenneet enää näyttämään sitä, että he olivat joutuneet vartijoiden viivyttelyn seurauksena ulostamaan haalareihinsa ja pitämään likaantuneita haalareita päällään. Tältäkin osin eriävän mielipiteen jättäneiden tuomareiden kannasta käy ilmi, että näyttämättä jäi ainoastaan vankilan vartijoiden viivyttelyn tahallisuus.
Kaiken kaikkiaan onkin syytä korostaa, ettei EIT:n ratkaisua voida lukea niin, että vankien tarkkailuhaalarit tulevat ongelmattomiksi, kunhan niistä vain säädetään riittävän täsmällisesti laissa. Sitä vastoin tuomiosta tulee esiin se perussanottava, että tarkkailuhaalarien käyttö voi merkitä halventavan kohtelun kiellon loukkausta yksittäistapauksessa, kunhan vain näyttöä tästä on riittävästi.
Nyt kuitenkin eduskunnan perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja peräänkuuluttaa kirjallisella kysymyksessään vankeuslain- ja tutkintavankeuslain pikaista muuttamista siten, että tarkkailuhaalarit voidaan ottaa takaisin käyttöön. Mitä varapuheenjohtajan ehdotuksesta pitäisi ajatella?
Kyse ei ensinnäkään ole kenen tahansa rivikansanedustajan ehdotuksesta. Mäkelä on varapuheenjohtajana nimenomaan perustuslakivaliokunnassa, jonka perustuslain 74 §.n mukaisena tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien asioiden perustuslainmukaisuudesta ja sopusoinnusta kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Sama valiokunta on myös lukuisissa lausunnoissaan vuosikymmeniä korostanut tarvetta pyrkiä perusoikeus- ja ihmisoikeusmyönteisiin lopputuloksiin, toisin sanoen ratkaisuihin, jotka parhaiten edistävät perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista perustuslain 22 §:n mukaisesti.
Kyse ei myöskään ole ihmisoikeuksien näkökulmasta mistä tahansa poliittisesta puheenvuorosta. Ehdotuksen toteuttaminen johtaisi merkittävään riskiin siitä, että EIT ennemmin tai myöhemmin katsoisi Suomen loukanneen yhtä Euroopan ihmisoikeussopimuksen perustavimmista artikloista. Tämä itsessään tekee asiasta vakavan paitsi tietenkin loukkauksen kohteeksi mahdollisesti joutuvan yksilön näkökulmasta myös eduskunnan ja sen perustuslakivaliokunnan ns. arvovallan kannalta. Sen paremmin eduskunnan kuin varsinkaan sen perustuslakivaliokunnan rooliin ei pitäisi kuulua koetella tietoisesti sitä, missä kulkee kaikkein perustavimpienkin ihmisoikeuksien noudattamisen alin taso.
Perustuslakivaliokunnan on usein sanottu olevan eräänlainen perustuslakituomioistuimen suomalaisversio. Varapuheenjohtajan ulostulo on kuitenkin omiaan havainnollistamaan jälleen kerran sitä, että perustuslakivaliokunnan ja tässä tapauksessa nimenomaan sen varapuheenjohtajan toiminnalla ei ole oikeastaan mitään tekemistä varsinaisen tuomioistuintoiminnan kanssa. Voi hyvin kysyä, millaisen vastaanoton saisi esimerkiksi korkeimman oikeuden presidentti, joka ihmisoikeustuomioistuimen tuoreesta tuomiosta viis veisaten menisi julkisuudessa ilmaisemaan voimakkaasti etukäteen kantansa asiassa, joka todennäköisesti myöhemmin tulisi ratkaistavaksi samaisessa tuomioistuimessa? Ensinnäkään hän ei varmaankaan niin tekisi ja toisekseen olisi ilman muuta jäävi, jos olisi niin sattunut tekemään.
Varapuheenjohtaja Mäkelää tämän tyyppiset näkökohdat eivät kuitenkaan tunnu lainkaan vaivaavan. Perustuslakivaliokunnassa varapuheenjohtajan asemassa olevalta henkilöltä voisi kuitenkin odottaa jo ylipäätään pidättyväisyyttä etukäteiskannoissa valiokuntaan vireille tulevissa asioissa ja erityisesti sellaisessa asiassa, jossa on suuri ihmisoikeusloukkauksen riski.
Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen
Perustuslakiblogi 
Sen verran pitää tähän nyt kommentoida, että 3 artiklan loukkauksesta ovat olleet vastuussa myös maat, joissa on arvossa pidetty perustuslakituomioistuin. Tästä hyvänä esimerkkinä esim. suuren jaoston päätökset tapauksissa Jalloh ja Gäfgen, jotka molemmat annettiin Saksaa vastaan ja joissa molemmissa saksalaisten poliisiviranomaisten katsottiin syyllistyneen 3 artiklassa kiellettyyn toimintaan.
Aiheen kannalta tietenkään tällä ei ole merkitystä; tokko kukaan haluaa perustella toimintaansa sillä, että muutkin toimivat väärin (toivottavasti). Olisi tietysti hienoa, että suomalainen perusoikeusdialogi pääsisi jo siitä olettamasta, että rikolliset ja muut rötösherrat nyt vain ansaitsevat hieman heikommat oikeudet. Muutoinkin luottamus lakiin eettisesti arvelluttavan toiminnan oikeuttajana on melko höpsö: ei tappaminen ole oikein, vaikka se laissa sallittaisiinkin (uskoisin).
Minusta tässä itse asiassa eli jutussa Lindström ja Mässeli v. Suomi (14.1.2014) ei kyllä otettu näin tiukkaa kantaa EIS 3 artiklaan. Kuten blogistit kirjoittavat, EIS totesi (par. 49), että ”in a situation where there were convincing security needs, the practice of using closed overalls during the relatively short period of isolation cannot, in itself, reach the threshold of Article 3 of the Convention”.
EIS 8 artiklan rikkominen taasen oli aika itsestäänselvää. Tässä 8 artiklassa Suomi kompuroi koko ajan, vaikka kaikki tietävät, mitä pitäisi tehdä. Minä ruotsinsuomalaisena myös Ruotsin ja Tanskan hallitukselle töitä tekevänä juristina tätä vähän ihmettelen. Missä se ongelma on?
Komppaan mitä Toni Selkälä sanoi siitä, että yhden väärä työ ei oikeuteta toisen vääryyttä, mutta ei voida jättää huomiotta sitä, että minun varman tiedon mukaan vastaavat haalarit ovat käytössä ainakin Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Belgiassa ja Italiassa. Mene ja tiedä sitten.