Juhani Kortteinen: Kuka vakuuttaisi vammaisen?


kuvaMeille suhteellisen terveille ihmisille, joilla ei ole elämään suuremmin vaikuttavaa vammaa, ovat vammaisen ihmisen elämään liittyvät erilaiset vivahteet enimmäkseen tuntemattomia. Monesti vammaisen ihmisen elämää rajoittaa ja vaikeuttaa moni sellainen asia, jota emme edes tule ajatelleeksi.

Eräs tällainen seikka on vaikeudet vakuutusten saamisessa. Vammattoman ihmisen arkipäivään kuuluu kotivakuutusten, henkivakuutusten, tapaturmavakuutusten, matkavakuutusten ja muiden vastaavien yksilön asemaa turvaavien maksullisten palveluiden hankkiminen.

Vakuutusten perusidea on tietysti vastuun jako yhdessä muiden vakuutusmaksua suorittavien kanssa. Jotta tämä toiminta voisi olla taloudellisesti kannattavaa, vakuutusmaksujen määrittämiseksi on kehitelty laskennallisia periaatteita, joiden mukaan arvioidaan vakuutusmaksujen suhdetta mahdollisiin riskeihin, eli kuinka paljon vakuutusyhtiö arvioi joutuvansa vakuutuskorvauksia maksamaan.

Useimmiten näillä laskelmilla onnistutaan arvioimaan mahdollisesti toteutuvia riskejä onnistuneesti. Joskus vakuutusyhtiöt eivät tässä onnistu. Näin kävi 1980 –luvulla, kun vakuutusyhtiöt ryhtyivät kilvan markkinoimaan lasten sairaus- ja tapaturmavakuutuksia, joihin oli yhdistetty suoramaksukortti. Vakuutusyhtiöt eivät olleet osanneet arvioida laskelmissaan realistisesti pienten lasten sairastavuutta, ja käytettyjen lääkäripalvelujen määrää. Niinpä nämä vakuutukset olivat kannattamattomia, ja vakuutusyhtiöt luopuivat nopeasti liittämästä vakuutukseen maksukorttia sekä korottivat uusien vakuutusten maksuja. Myönnetyt vakuutukset ne joutuivat kuitenkin hoitamaan sovittujen vakuutusehtojen mukaisesti.

Vakuutusyhtiöt suhtautuvat siis varovaisesti sairaiden ihmisten vakuuttamiseen, koska heidän kohdallaan vakuutusyhtiön kuluriski on laskennallisesti suurempi verrattuna perusterveen ihmisen vakuuttamiseen. Yleensä tämä kompensoidaan korkeammilla vakuutusmaksuilla tai yksilökohtaisilla rajoituslausekkeilla, mutta vakuutusyhtiöt saattavat myös kieltäytyä vakuutuksen myöntämisestä kokonaan sairauden tai vammaisuuden perusteella.

Kun vammainen ihminen hakee vakuutusta, vammaisuus sinänsä saatetaan arvioida niin suureksi kuluriskiksi, että vakuutuksen myöntämisestä kieltäydytään kokonaan. Vammainen ihminen ei silloin pääse lainkaan jaetun kuluriskin piiriin edes maksamalla korkeampaa vakuutusmaksua. Kovin pitkälle vietynä tämän kaltaisella vakuutussegmentoinnilla eli asiakkaiden ryhmäjaolla voidaan huonoiksi eli merkittäviksi kuluriskiksi arvioidut asiakasryhmät syrjäyttää vakuutusten piiristä kokonaan.

Syrjintäkielto

Vakuutuspalvelut ovat sellaisia yleisölle tarjottavia palveluja, joissa ihmistä ei saa syrjiä vammaisuuden perusteella. Nykyisen yhdenvertaisuuslain soveltamisalaa on kuitenkin rajattu niin, ettei se suojaa vammaista ihmistä syrjinnältä yleisölle tarjottavissa palveluissa. Yhdenvertaisuuslaki on kuitenkin tarkoitus uudistaa vuonna 2015 niin, että lain syrjintäkielto ulottuisi kaikkiin kiellettyihin syrjintäperusteisiin. Perustuslain 6 §:n syrjintäkielto sen sijaan koskee myös vammaisuuden perusteella tapahtuvaa syrjintää.

Yksityiset vapaaehtoiset vakuutukset kuuluvat vakuutussopimuslain (543/1994) mukaan sopimusvapauden piiriin, mutta sen perusteella ei synny oikeutta lain tai hyvän tavan vastaisiin oikeustoimiin (PeVL 3/1982 vp. ja PeVL 26/2008 vp.). Perustuslaki ei suojaa syrjivää sopimusehtoa, vaan niitä, jotka ovat sen kohteena eli joutuvat sen perusteella vertailukelpoisessa tilanteessa ilman hyväksyttävää perustetta epäsuotuisampaan asemaan (AOkA 17.8.2012,  OKV/14/50/2010) . Syrjintäkielto siis rajoittaa sopimusvapautta vakuutustoiminnassa.

Vaikka vakuutusyhtiöllä ei olekaan velvollisuutta vapaaehtoisen vakuutuksen myöntämiseen, se ei voi perustaa heikompia vakuutusehtoja tai vakuutussopimuksesta kieltäytymistä muuhun kuin hyväksyttävään syyhyn. Perustuslain 6 §:ssä on kielletty syrjintä myös terveydentilan perusteella, eli terveydentila sellaisenaan ei voi olla hyväksyttävä peruste kieltäytyä solmimasta vakuutussopimusta. Vammaisuuden käsitettä ei voida myöskään suoraan rinnastaa sairauden käsitteeseen (EUT 11.4.2013, asiat C‑335/11 ja C‑337/11, kpl. 75). Vammaisuuteen tai terveydentilaan perustuvan erilaisen kohtelun tulee olla oikeasuhtaista eikä se saa olla syrjivää. Vakuutusyhtiölain (521/2008) 25 luvun 1 §:n 1 momentti edellyttää vakuutusyhtiöiden noudattavan vakuutustoimintaa koskevaa lainsäädäntöä ja hyvää vakuutustapaa. Päätös vakuutuksen myöntämisestä tai epäämisestä tulee tehdä lääketieteellisen riskiarvion perusteella ja siihen vaikuttaa myös haetun vakuutuksen laatu. Vammaisen ihmisen terveydentilan vaikutusta vakuutuksen myöntämiseen ja sen ehtoihin tulee arvioida samojen perusteiden mukaan kuin muiden ihmisten.

Eduskunnan talousvaliokunta on lausunnossaan (TaVL3/2010 vp.) katsonut, ettei vammaisuus saa lähtökohtaisesti olla vakuutushakemuksen hylkäysperuste, vaan joihinkin vammatyyppeihin liittyvä, todellinen kohonnut riski voidaan yleensä ottaa kohtuullisella tavalla huomioon vakuutusmaksussa ja -ehdoissa. Vammasta mahdollisesti aiheutuvan riskin arvioinnin on perustuttava mm. asianmukaiseen ja ajantasaiseen lääketieteelliseen näyttöön ja vakuutusmatemaattisiin laskelmiin.

Käytäntö

Valtakunnallinen vammaisneuvosto (VANE) kiinnitti v. 2009 Finanssivalvonnan huomiota vammaisten ihmisten ongelmiin saada vakuutuksia. Finanssialan keskusliitto katsoi v. 2010 Finanssivalvonnalle antamassaan lausunnossa, ettei sen tiedossa ole esille tulleita epäkohtia vakuutusyhtiöiden menettelytapoihin liittyen.

Oikeuskäytäntöä ongelmista vakuutusten myöntämisestä vammaisille ei juuri ole, mutta Vakuutuslautakunta on antanut vuonna 2006 ratkaisusuosituksen (VKL 184/06), jossa se hyväksyi vakuutusyhtiöiden käytännön olla myöntämättä vakuutuksia lapselle, jolla oli diagnosoitu vahva-asteinen autismi. Lapsen tutkinut lääkäri oli lausunnoissaan suositellut vakuutuksen myöntämistä, koska lapsen autismi ja kehitysvamma eivät lisänneet somaattisen sairastumisen riskiä eikä hänellä ollut somaattisesti muitakaan riskitekijöitä.

Vakuutuslautakunta hyväksyi vakuutusyhtiöiden ratkaisuohjeet, jotka perustuivat tilastopohjaiseen tietoon, vakuutuslääketieteelliseen kokemukseen eri sairauksien ja vammojen merkityksestä riskin arvioinnissa. Lautakunta katsoi vakuutettavan terveydentilasta käytettävissä olevien tietojen perusteella olleen ilmeistä, että hänellä oli autismiin liittyvien toimintakykyrajoitusten vuoksi keskimääräistä selvästi suurempi tapaturmariski, joten vakuutusyhtiöillä oli ollut oikeus lisääntyneen vahinkoriskin vuoksi kieltäytyä myöntämästä hänelle haettuja henkilövakuutuksia. Lausunnonpyytäjä oli kuitenkin tuonut esiin, että lapsella oli ollut vakuutus syntymästään lähtien, eikä hänelle ollut jouduttu korvaamaan mitään niistä syistä, joiden takia hänelle ei ollut myönnetty vakuutuksia.

Vaikuttaa siltä, että Suomessa on hyväksytty vakuutusyhtiöiden käytäntöjä evätä vammaisilta ihmisiltä vakuutuksia tavoilla, jotka eivät perustu kunkin vakuutusta hakevan vammaisen terveydentilan yksilölliseen vaan kaavamaiseen arviointiin. Vakuutusyhtiöt perustavat päätöksiään kaavamaisiin ratkaisuohjeistoihin, joiden mukaan esim. autismia sairastavalle ei myönnetä vakuutusta. Vakuutusyhtiöiden käytännöt kuitenkin vaihtelevat sen suhteen, kuinka ne suhtautuvat vammaisuuteen vakuutusta myönnettäessä.

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimus

Suomi aikoo ratifioida vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen lähitulevaisuudessa, ja sopimuksen ratifiointia valmisteleva työryhmä luovutti mietintönsä ulkoasiainministerille 17.1.2014. Sopimuksen 25 e) artiklan mukaan sopimuspuolten tulee kieltää vammaisten henkilöiden syrjintä myönnettäessä sairausvakuutuksia ja henkivakuutuksia, jos kansallinen lainsäädäntö mahdollistaa henkivakuutusten myöntämisen, sekä vaatia nämä vakuutukset myönnettäviksi oikeudenmukaisella ja kohtuullisella tavalla. Työryhmän arvion mukaan sopimus ei edellytä muutoksia Suomen vakuutuslainsäädäntöön.

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksen toteutumista valvova komitea on painottanut sopimusvaltioiden velvollisuutta tarkistaa lainsäädäntönsä varmistaakseen, että vakuutusyhtiöt ja muut yksityiset tahot eivät syrji vammaisia (CRPD7/c/PER/CO/1). Komitea on ilmaissut myös huolensa siitä, että vammaisten vakuutushakemuksia on evätty (CRPD/C/CHN/CO/1, 27.9.2012, kpl.75 ja 76).

Svean hovioikeus: Vakuutusyhtiö ei voi perustaa päätöstään kaavamaiseen arviointiin, jossa henkilön vammaisuus eri muodoissaan olisi peruste vakuutuksen epäämiselle tai erityisille vakuutusehdoille.

Ruotsin syrjintäasiamies oli nostanut hyvityskanteen IF –vakuutusyhtiötä vastaan, kun se oli kieltäytynyt myöntämästä lapsivakuutusta lapselle, joka sai lapselle myönnettävää hoitotukea heikentyneen kuulonsa johdosta. Käräjäoikeus oli hylännyt kanteen ja velvoittanut syrjintäasiamiehen korvaamaan vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulut.

Svean hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomion katsoen vakuutusyhtiön syrjineen lasta ja hänen äitiään (läheissyrjintä), sekä velvoitti vakuutusyhtiön maksamaan 75 000 kruunua hyvityksenä kummallekin syrjitylle, eli yhteensä 150 000 kruunua. Vakuutusyhtiö velvoitettiin korvaamaan syrjintäasiamiehen oikeudenkäyntikulut 53 020 kruunua. (T 1912-13, 8.10.2013, lainvoimainen)

Hovioikeus katsoi vakuutusyhtiön menettelyn perustuneen laskentasääntöön, joka yleisesti sulki lapsivakuutuksen piiristä pois kaikki lapset, joille oli myönnetty hoitotuki. Lapsen kaavamainen (schablonmässigt) poissulkeminen vakuutettavien joukosta johti siihen, ettei lapsi voinut edes päästä yksilöllisen arvioinnin piiriin, joten sillä seikalla, mikä yksilöllisen arvioinnin lopputulos olisi mahdollisesti ollut, ei ollut merkitystä.

Kun kyse oli kaavamaisesta eikä lapsen yksilöllisestä terveydentilan arvioinnista, hoitotukea saava lapsi joutui epäsuotuisampaan asemaan verrattuna lapsiin, joiden terveydentilan arviointi tapahtui yksilöllisesti. Koska lapsen vanhempi saattoi olla lapsivakuutuksessa edunsaaja, merkitsi tällainen menettely samalla lapsen vanhemman joutumista epäsuotuisampaan asemaan.

Lapsen hoitotuen saamisen edellytyksenä oli lapsen sairauden, kehityshäiriön tai muun toimintarajoitteen johdosta aiheutunut erityisen huolenpidon tarve vähintään 6 kk ajan, tai jos lapsen sairaudesta tai toimintarajoitteesta aiheutui lisäkuluja. Toimintarajoite ei siis vielä sinänsä ole riittävä edellytys lapsen hoitotuen saamiselle.

Suoritettaessa yhdenvertaisuuslain mukainen vertailuarvio siitä, onko henkilöä kohdeltu epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta vastaavassa tilanteessa olisi kohdeltu, joudutaan arvioimaan mikä merkitys syy-yhteydelle on sillä, että kaavamainen laskentasääntö rajaa myös muita kuin toimintarajoitteisia lapsia pois vakuutettavien joukosta.

Hovioikeuden arvion mukaan on riittävää, että kielletyn syrjintäperusteen (toimintarajoite) perusteella syrjintäsuojaa nauttivaan lapseen kohdistuva menettely on sellaista, että kaavamaisen laskentasäännön soveltaminen johtuu lapsen toimintarajoitteesta. Vaikka johonkin toiseen ryhmään kuuluvaa lasta, jota ei suojata syrjintäkiellolla, kohdeltaisiinkin yhtä lailla epäsuotuisasti, se ei heikennä syy-yhteyttä syrjinnältä suojattuun ryhmään kuuluvan lapsen osalta. Laskentasäännössä ei ollut kyse neutraalisti muotoillusta kriteeristä, jonka soveltaminen saattaisi johtaa suojattuun ryhmään kuuluvan lapsen syrjintään, vaan se kohdistuu nimenomaisesti kahteen ryhmään, joista toisen muodostavat toimintarajoitteiset.

Syy-yhteys toimintarajoitteen ja epäsuotuisan kohtelun välillä on siis olemassa, vaikka syrjivä peruste olisi vain yksi niistä tekijöistä, jotka ovat johtaneet epäsuotuisaan kohteluun. Epäsuotuisan kohtelun ei välttämättä ole tarvinnut perustua toimintarajoitteeseen, vaan riittää, että sillä on yhteys toimintarajoitteeseen. Syy-yhteyttä toimintarajoitteeseen ei sulje pois se, että toimintarajoite ei ilman muita lisäedellytyksiä olisi ollut riittävä ehto kaavamaisen laskentasäännön soveltamiseen.

Koska vakavasti toimintarajoitteinen henkilö ei ole vertailukelpoisessa tilanteessa sellaisen henkilön kanssa, jolla toimintarajoitetta ei ole, ei vakuutuksen epääminen toimintarajoitteiselta tai suuremman vakuutusmaksun asettaminen vielä sinänsä merkitse syrjintää. Kaavamaiset yhdenvertaisuusperiaatteen vastaiset riskinarvionnit eivät kuitenkaan ole sallittuja. Kun vakuutusyhtiö oli säännönmukaisesti suorittanut yksilöllisen riskinarvioinnin diabetesta sairastaville lapsille, ei estettä vastaavan arvion tekemiseen toimintarajoitteisille lapsille ollut.

Hyvitys on sanktioluonteinen maksuvelvoite

Hyvityksen määrää arvioidessaan hovioikeus kiinnitti huomiota siihen, että lainsäätäjän tarkoituksena oli säätää voimakas ja tuntuva sanktio. Syrjinnän perusteella suoritettavan hyvityksen määrää tuli sen takia arvioida muista vahingonkorvauksista poikkeavasti.

Vahingonkorvausarvion mukaiseen hyvityksen määrään tuli lisätä sanktion estävyysvaikutuksen huomioon ottava määrä. Tällöin tuli ottaa huomioon myös se, että IF oli suuri Ruotsin vakuutusmarkkinoilla merkittävässä asemassa oleva vakuutusyhtiö sekä, että kaavamaisen laskentasäännön soveltaminen oli ollut järjestelmällistä.

Yksilöllistä vakuutussuojan saamisen ehtojen arvion saamista oli arvioitava myös yksilön turvaamisen kannalta. Näillä perusteilla hovioikeus piti yhdenvertaisuusperiaatteen soveltamisen laiminlyömistä tällä elämänalueella erittäin vakavana, etenkin kun se oli nimenomaisesti kielletty YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksen 25 artiklassa.

Syrjinnän kielto perustuu moraaliin

Vakuutusmatematiikan laskennallisia periaatteita voidaan pitää objektiivisen arvioinnin työkalupakkina. Tuomioistuimet ja lainsäätäjä ovat sillä kannalla, että pääsääntöisesti erilaiset tapaukset tulee ratkaista eri lailla ja samanlaiset samalla lailla. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Perustuslakimme ei kuitenkaan säädä vain muodollista yhdenvertaisuutta, vaan siinä ilmaistaan pyrkimys tosiasialliseen tasa-arvoon. Perustuslain 1.2 §:ssä turvataan ihmisarvon loukkaamattomuus ja oikeudenmukaisuuden edistäminen yhteiskunnassa. Yksilöä ei saa asettaa eri asemaan terveydentilan tai vammaisuuden perusteella ilman hyväksyttävää perustetta.

Se mitä pidetään hyväksyttävänä, perustuu siis väistämättä objektiivisesti todennettavissa olevien seikkojen ohella arvoarvostelmiin, joihin ei löydy vastausta yksinomaan vakuutusmatemaattisiin laskentasääntöihin turvautumalla. Yhdenvertaisuuslaissa onkin selvästi lähdetty siitä, että välittömästä syrjinnästä on kysymys silloinkin, kun tekijä ei ole mieltänyt toimineensa syrjivästi 1 momentissa tarkoitetulla kielletyllä perusteella, jos menettelyä on objektiivisesti arvioiden pidettävä syrjintänä (HE 44/2003 vp, s. 42). Syrjintä ei sinänsä edellytä tahallisuutta tai tuottamuksellisuutta (HE 44/2003 vp, s. 44).

Syrjinnän kielto perustuu oletukseen siitä, että on erityisiä määriteltävissä olevia ihmisen ominaisuuksia tai tiloja, joiden perusteella ei ole moraalisesti hyväksyttävää asettaa ihmisiä epäsuotuisampaan asemaan kuin muita. Niinpä esimerkiksi tiettyyn etniseen ryhmään kuuluvia ihmisiä ei voida asettaa vakuutusmaksujen suhteen erilaiseen asemaan sillä perusteella, että heidän voitaisiin vakuutusmatemaattisiin laskelmiin perustuen osoittaa joutuvan liikenneonnettomuuksiin huomattavasti useammin kuin muut. Syrjinnän kielto rajoittaa vakuutusmatemaattisten periaatteiden soveltamista, koska se tässä tapauksessa merkitsisi yksilön joutumista heikompaan asemaan muihin verrattuna etnisen alkuperän perusteella. Tältä pohjalta EU –tuomioistuin on arvioinut myös sukupuoleen perustuvia eroja vakuutusmaksuissa tai eduissa (EUT 1.3.2011, Test-Aschats –asia, C‑236/09). Vaikka sukupuoleen perustuvia eroja voitaisiin osoittaa vakuutusmatemaattisiin laskelmiin perustuen, sukupuolen käyttäminen vakuutusmatemaattisena tekijänä ei saisi johtaa eroihin yksilöiden maksuissa ja etuuksissa. Näin yhteiskuntamoraaliin perustuva kielto, joka on säädetty oikeudellisesti voimaan EU –direktiivillä, syrjäyttää objektiivisen vakuutusmatemaattisen perustelun.

Yhdenvertaisuuslaissa epäsuotuisampaan asemaan asettamisella tarkoitetaan sellaista kohtelua, joka aiheuttaa yksilölle haittaa, kuten esimerkiksi saamatta jääneitä etuisuuksia, taloudellista tappiota, valinnanmahdollisuuksien vähenemistä tai vastaavaa verrattuna siihen, miten jotakuta muuta kohdellaan vertailukelpoisessa tilanteessa. Vertailu ei välttämättä edellytä vertailua todellisten tilanteiden välillä, vaan vertailukohteena voisi olla esimerkiksi myös se, miten henkilöitä yleensä kohdellaan (HE 44/2003 vp, s. 42).

Liikkumisvapaus on jokaiselle turvattu perustuslaissa. Jos vammainen ihminen ei voi saada matkavakuutusta, hän ei voi saada matkalla sattuneesta vahingosta korvauksia. Jokaisella on yhtäläinen ihmisarvo. Jos vammainen ihminen ei voi saada henkivakuutusta, hänen lapsensa eivät voi saada vammaisen vanhempansa kuoleman sattuessa vakuutuskorvauksia. Kummassakaan tapauksessa vamman ja aiheutuneen vahingon välillä ei välttämättä ole tosiasiallista syy-yhteyttä.

Onko siis oikein ja hyväksyttävää, että vammaisilta ihmisiltä evätään mahdollisuus vakuutukseen heidän vammaisuutensa perusteella?  Onko se oikein ja hyväksyttävää edes vakuutusmatemaattisiin laskelmiin perustuen? Annammeko työkalun syrjäyttää moraalin?

Juhani Kortteinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s