Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tämän päiväisen (16.7) Hämäläinen v. Suomi -tuomion mukaan Suomi ei ollut loukannut ihmisoikeussopimusta, kun avioliitossa olleelta ja sukupuoltaan miehestä naiseksi muuttaneelta Heli Hämäläiseltä evättiin oikeus saada muuttunutta sukupuolta vastaava henkilötunnus vahvistetuksi väestötietojärjestelmään. Vahvistaminen evättiin, koska Hämäläisen puoliso ei ollut antanut siihen suostumusta. Puolison suostumusta edellytettiin puolestaan lähinnä sen vuoksi, että uuden sukupuolen tunnustaminen johtaa suoraan lain nojalla avioliiton muuttumiseen rekisteröidyksi parisuhteeksi. Tätä taas kumpikaan puolisoista ei halunnut.
Suuren jaoston enemmistön mukaan Suomen menettelyssä ei ollut kysymys ihmisoikeusloukkauksesta, vaan asia kuului jäsenvaltioiden harkintamarginaaliin. Samalla enemmistö korosti, että Suomen lainsäädäntö antoi sukupuoltaan korjanneelle mahdollisuuden valita useiden vaihtoehtojen välillä: Hämäläisellä oli mahdollisuus jatkaa elämistä aiemmalla miehen henkilötunnuksellaan siitä huolimatta, että hän oli korjannut sukupuoltaan naiseksi. Hämäläisen puolisolla oli myös mahdollisuus antaa suostumuksensa muuttuneen sukupuolen tunnustamiseen ja samalla avioliiton muuttumiseen rekisteröidyksi parisuhteeksi. Lopulta puolisoilla oli myös mahdollisuus hakea avioeroa, jolloin estettä muuttuneen sukupuolen vahvistamiselle ei olisi. Kaiken kaikkiaan suomalainen lainsäädäntö oli enemmistön mielestä onnistunut löytämään reilun tasapainon erilaisten intressien välillä eikä Hämäläisen oikeuksia ollut niin ollen loukattu. Se, ettei Hämäläisen käytössä olleisiin vaihtoehtoihin kuulunut mahdollisuutta saada sekä avioliittoa että naisen henkilötunnusta, ei enemmistön mielestä muuttanut asiaa ihmisoikeuksien näkökulmasta muuksi.
Vähemmistöön jääneet kolme tuomaria, András Sajó, Helen Keller sekä Paul Lemmens sen sijaan katsoivat Suomen loukanneen yksityis- ja perhe-elämän suojaa koskevaa ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa. Samoin he totesivat enemmistöstä poiketen, että asiaa olisi tullut arvioida laajemmin myös avioliittoa koskevan 12 artiklan sekä syrjinnän kieltoa koskevan 14 artiklan kannalta.
Erityisesti vähemmistöön jääneet arvostelivat enemmistön kantaa siitä, että jäsenvaltiolla olisi ollut asiassa laaja harkintamarginaali. Kysymys oli heidän mukaansa erityisen tärkeästä yksityiselämän alueesta ja ihmisoikeusnormeja olisi jo tämän vuoksi pitänyt tulkita tiukasti. Samoin vähemmistö piti selvänä, ettei valittajalla ja tämän puolisolla olleita valinnanmahdollisuuksia voinut pitää oikeudellisessa mielessä todellisena. Ylipäätään oli vähemmistön mielestä hyvin ongelmallista, että yksilön ihmisoikeuksiin puuttumista oikeutettiin sillä perusteella, että henkilöllä oli mahdollisuus valita, minkä oikeuden nauttimisesta hän joutuu luopumaan voidakseen nauttia muista.
Seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien kannalta EIT:n suuren jaoston Hämäläinen -ratkaisu on valitettava. Se on valitettava myös asteen yleisemmältä kannalta. Yhdessä lähes yhtä tuoreen S.A.S. v. Ranska -tapauksen kanssa se edustaa uutta esimerkkiä siitä, kuinka yhä useampi periaatteellisesti merkittävä ja keskeisiä ihmisoikeuksia koskeva asia ratkaistaan ihmisoikeusstandardien sijaan tukeutumalla oppiin jäsenvaltioiden harkintamarginaalista. Onkin syytä vakavasti pohtia, mitä ihmisoikeuksien eurooppalaiselle valvonnalle on oikein tapahtumassa.
/JL
Perustuslakiblogi 
Konsensusperiaatteen soveltaminen vähemmistöihin ei ole toimiva ratkaisu. Pitkään kestänyttä syrjintää ei voi oikeuttaa sillä, että muuallakaan Euroopassa ei ole riittävästi herätty suojaamaan vähemmistöjen ihmisoikeuksia. Ei valtioilla pitäisi olla harkitamarginaalia syrjivien käytäntöjen ylläpidossa.
Hyvä huomio ja vähän samaanhan myös vähemmistö viittaa todetessaan, ettei EIT ole omassakaan käytännössään pitänyt konsensusta ainoana kriteerinä arvioitaessa valtioiden harkintamarginaalin laajuutta. Päinvastoin, tämä marginaali on – konsensuksen olemassaolosta riippumatta – kapea, jos kyse on vaikkapa hyvin merkittävästä yksityiselemän osa-alueesta. Sama logiikka soveltuu tietenkin muihinkin oikeuksiin, syrjinnän kielto mukaanlukien. Mitä lähempänä ollaan oikeuksien ydintä, sitä pienempi on valtion harkintamarginaali.
Vaikka jaankin käsillä olevan ratkaisun kohdalla henkilökohtaisesti Hämäläinen-ratkaisun vähemmistön näkökannan, on mielestäni vaarallinen tie lähteä automaattisesti sulkemaan konsensusperiaate pois EIT:n argumentoinnista vähemmistöjen ihmisoikeuksia koskevissa tapauksissa tai muissakaan tapauksissa (pitkään jatkunut loukkaus -argumenttihan ulottuu periaatteessa hyvin monentyyppisiin tilanteisiin). Konsensusperiaatteen avulla voidaan säädellä ihmisoikeuksien edistämisen prosessia ja ”ajoittaa & mitoittaa ihmisoikeuksien edistämisen tiellä eteenpäin otettavia askelia” siten, että saadaan aikaan eurooppalaisen ihmisoikeusyhteisön kokonaisuuden kannalta mahdollisimman suotuisia vaikutuksia ja vältetään liiallisia ratkaisujen hylkimisreaktioita. Loppujen lopuksihan pragmaattisesta näkökulmasta on muistettava, että aina kun EIT pyrkii tulkitsemaan ja kehittämään yhteisiä eurooppalaisia arvoja, se joutuu väistämättä ratkaisuissaan arvokonflikteihin ihmisoikeussopimuksen jäsenvaltioiden paikallisten arvojen kanssa. Tuon arvoristiriidan yhteensovittamistyössä EIT näyttäytyy pikemminkin yleiseurooppalaisen standardin vähittäisenä kehittäjänä kuin yksilökohtaisen oikeusturvan tuottajana, eihän sen ole tarkoituskaan olla neljäs oikeusaste. Hämäläinen v. Suomi -ratkaisunkin keskeisin viesti linee, että vielä ei ollut aika tälle askeleelle.
Vähemmistöön jääneet tuomarit eivät ilmeisesti tienneet, että Suomen lainsäädännön mukaan samaa sukupuolta olevat ihmiset eivät voi olla naimisissa keskenää tai sitten he eivät tiedä ihmisoikeussopimuksen sisältöä. Eivät he selvästi tienneet sitäkään, että suurimmassa osassa maailman maita laki on sama.
Tämäkään päätös ei näköjään estä ainakaan Blogin toimitusta antamasta kautta rantain ymmärtää, että Hämäläisen ihmisoikeuksia on kuitenkin loukattu. Ihan suoraan näin ei tietenkään kehdata väittää, kun lukijatkin jotain ymmärtävät, mutta rivien väliinkin mahtuu niin paljon.
En oikein näe tarvetta ottaa kantaa Juhani Ketomäen tykönään muodostamiin mielipiteisiin siitä, mitä vähemmistön tuomarit hänen mielestään tiesivät tai eivät tienneet Suomen laisäädännöstä, ihmisoikeussopimuksen sisällöstä taikka maailman eri maissa voimassa olevasta lainsäädännöstä. Minusta eriävästä mielipiteestä ei voi miltään osin lukea sitä, mitä Ketomäki nyt haluaa sieltä löytää. Mitä taas tulee Ketomäen löydöksiin blogin rivien väleistä niin selvää tietenkin on, että jokainen laittaa rivien väleihin mieluusti sitä, mitä oma maailmankuva sinne luontevimmin tuottaa. Ja epäilemättä vielä sitä enemmän, mitä kovempi paatos.
Tuolla ylempänä Juha Lavapuro on samaa mieltä kuin Raija Matero, joka kirjoittaa, että pitkään jatkunutta syrjintää ei voi oikeuttaa. Nyt pitäisi enää tietää, millä tavalla Hämäläinen on tässä asiassa kohdannut syrjintää. Ne 14 tuomaria, jotka tiesivät mistä asiassa on kysymys, eivät sitä havainneet.
Olen samaa mieltä, että rivien väliin laitetaan usein sitä, mitä oma maailmankuva vaatii. Olisiko kuitenkin rehellisempää, että se kerrottaisiin suoraan eli esimerkiksi näin:
”Ilman mitään perusteluja olen sitä mieltä, että sukupuolineutraalin avioliiton sallimattomuus on ihmisoikeusrikkomus. Edelleen ilman perusteluja olen sitä mieltä, että se on myös syrjintää. EIT:n päätös ei muuta kantaani eikä sitä tule muuttamaan mikään muukaan. ”
Laitoit sitten vielä sanat suuhuni? Tältä pohjalta minun on enää turha vastata, mutta onhan sinulla nämä olkiukkosi.
Olet aivan oikeassa. Pahoittelen sanojen laittamista suuhusi. Sitähän lainausmerkit tarkoittavat.
Edelleen minulle on epäselvää missä tässä on se syrjintä.