“Ei mahdollista tässä tilanteessa. Remontti alkaa viikonloppuna”


Juuri julkisuuteen tulleen uutisen mukaan eduskunnan korkein virkamies, pääsihteeri Seppo Tiitinen, on tyrmännyt helsinkiläisen vihreiden valtuustoryhmän johtajan Emma Karin sosialidemokraateille ja puhemies Eero Heinäluomalle (sd.) tekemän vetoomuksen, jonka mukaan eduskunta voisi vielä hyväksyä kiistellyn lakiesityksen paperittomien maahanmuuttajien terveydenhoidosta. Perustuslakiblogi kirjoitti lakiesityksestä aiemmin tänään.

Helsingin uutisten juttu ansaitsee tulla siteeratuksi kokonaisuudessaan pääsihteeri Tiitisen näkemysten osalta:

“Ei mahdollista tässä tilanteessa. Meillä ei ole toimitiloja. Remontti alkaa viikonloppuna, eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen latelee kovat tosiasiat”, Helsingin uutiset kirjoittaa.

Myöhemmin uutisessa vielä sanotaan Tiitisen todenneen Karin vetoomuksesta: “Tapaus on uniikki, kun kyseessä on pöydällepanoasia ja meidän lähdettävä tästä talosta.”

Tällaista voi sattua vain Suomessa: ensin yksi kansanedustaja viimeisenä valtiopäivätekonaan sen paremmin perustuslaista kuin eduskunnan pelisäännöistä piittaamatta ottaa lakiehdotuksen pöydälle saadakseen tällä tavoin yli puoluerajojen kannatetun lakiesityksen hyväksymisen estettyä. Sitten toinen kohta puolin eduskuntatalon jättävä valtiopäivätoimija torjuu kaikki yritykset saada lakiesitys kuitenkin asianmukaisesti käsiteltyä pidentämällä hiukan eduskunnan istuntokautta vetoamalla eduskuntatalon remonttiin.

Tilanne on vähintäänkin absurdi. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on toistuvasti eri yhteyksissä muun muassa korostanut, ettei esimerkiksi hallinnollisen työn keventämispyrkimykset voi olla hyväksyttävä perustelu perusoikeuksien rajoittamiselle. Nyt kuitenkin eduskuntatalon remontti, joka alkoi vuonna 2007, näyttää ajavan pääsihteerin ajattelussa kansanvallan toteutumisen, ihmisarvon loukkaamattomuuden ja oikeudenmukaisuuden edistämisen edelle.

On myös syytä todeta, ettei ole niinkään harvinaista, että toimitilojensa remontin tilanneen viranomaisen toiminnalliset tarpeet johtavat remontin aloittamisen lykkäämiseen. Kun eduskunnalla on valta muuttaa perustuslakia, voitaneen olettaa, että sillä on valta ilmoittaa remontin aloittamisajankohdan lykkäämisestä äkillisesti ilmenneestä toiminnallisesta tarpeesta johtuen. Tiitisen selitykset kuulostavatkin vähän samalta kuin pääministeri Cajanderin varhain aamulla antama vastaus pyyntöön kutsua hallitus pikaiseen hätäkokoukseen, kun Helsinkiä oli talvisodan alkaessa pommitettu: ”Mitä, tarkoitatteko, että jo ennen virka-aikaa”. (Tuolloin virka-aika oli klo. 10 – 14.)

Kuluva viikko saattaa vielä jäädä valtiosääntöhistoriaan eduskunnan ja kansanvallan häpeän viikkona.

Tuomas Ojanen & Juha Lavapuro

Comments

  1. Tilanne on absduri. Vähintään 80% kansasta vastustaa lakia. Ja varmasti oikeasti myös enemmistö rivikansanedustajista, mutta eivät uskalla ryhmäpäätösten vuoksi olla omaa mieltään. Mitä perustuslakiblogi sanoo ryhmäkurin laillisuudesta?

    • Aleksi Heino says:

      pientä hämmennystä aiheuttava kommentti, Hätönen. Millä tuo väitteesi kansan ja edustajien vastustuksesta perustellaan?

      • Saattaa Jani Hätönen olla ihan oikeassa. Kansalaiset eivät ymmärrä, että melkoinen osa näistä ”paperittomista” on Bulgariasta ja Romaniasta tulleita ”kerjäläisiä” tai laittomasti maassa oleskelevia. Kun maamme muutenkin elää kuilun reunalla lainarahoilla tuskin kansalaiset haluavat laajentaa tuolla tavoin terveydenhuollon kattavuutta. Ja kannattajat ihmettelevät mistä kummasta ne jytkyt tulevat. Siinä Hätönen on ihan oikeassa, että suurin osa rivikansanedustajista noudattaa nöyrästi (hiljaa purnaten) puolue- ja eduskuntaryhmän johtajien tekemiä ryhmäpäätöksiä. Ihan on empiirinen havainto eduskuntatyöstä ja monen rivikansanedustajan henkilökohtaisissa keskusteluissa vahvistama..

  2. Eikös eduskunnalla ole siellä maan alla väistötilat, joita voitaisiin käyttää remontin viivästymättä?

Trackbacks

  1. […] tasolle. Yhden kansalaisaloitteen raukeamista arvosteltaessa on muistettava, millaiseen hallituksen aiheuttamaan sähellykseen viime vaalikauden viimeiset valtiopäivät […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: