Valtiosääntöoikeudellisia väitösblogeja


Kuluvan kevään aikana on tarkastettu useita valtiosääntöoikeudellisia väitöskirjatutkimuksia. Perustuslakiblogissa tullaankin julkaisemaan sarja tuoreisiin väitöskirjatutkimuksiin pohjautuvia ”väitösblogeja”. Kirjoitussarjan aloitti Tuomas Metsäranta poliisin salaisia tiedonhakintakeinoja koskevalla kirjoituksellaan. Vielä tällä viikolla blogissa julkaistaan Anu Mutasen kirjoitus Suomen suvereenisuutta koskevan sääntelyn ja tulkintojen muutoksesta EU-jäsenyyden aikana. Heidän jälkeensä luvassa on vielä Janne Salmisen kirjoitus Suomen valtiosäännön avautumisesta unionijäsenyyden myötä sekä Anna Hyvärisen viime lauantaina (23.5.) tarkastettuun väitöskirjaan pohjautuvat tekstit Suomen kaltaisen pienen EU-maan vaikutusmahdollisuuksista sekä komission vallasta peruuttaa antamansa lainsäädäntöehdotus (asia C-409/13).

Näiden kirjoitusten lisäksi blogin toimitus seuraa ajankohtaisia valtiosääntötapahtumia ja tiedottaa niistä blogin sivuilla kuten aiemminkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s