Janne Salminen: Kenelle kellot soivat – Kreikan mahdollisessa euroerossa ei ole kysymys vain Kreikasta


Janne SalminenProfessori Francis Snyder (LSE) totesi jo vuonna 1999, että eurooppalainen talous- ja rahaliitto on, paitsi taloutta, myös politiikkaa ja oikeutta. Sen tähden ne, jotka ymmärtävät sitä vain talouden kannalta, joutuvat usein pyörittelemään päätään ymmärtämättöminä. Samalla Snyder on pitänyt EMU:a koko EU:n metaforana monessakin mielessä. Nykyisellään ajatus EMU:sta unionin metaforana on vähän pelottavakin, mutta jos ajatellaan talous- ja rahaliitossa ilmenevää integraatiota ja erilaisia differentiaation muotoja, ajatus on varsin pätevä. Se edustaa integraation erilaisia muotoja eri vaiheissaan ja variaatioita integraation erilaisissa moodeissa, ja se sisältää myös differentiaatiota, unionin sisäistä eriytymiskehitystä. Viimeaikaiset talous- ja rahaliiton kehittämistoimet ovat vain vahvistaneet näitä kahta piirrettä. Samoin Snyderin käsityksen mukaan talous- ja rahaliitoa koskevassa keskustelussa on kysymys unionin tulevaisuudesta yhteiskunnallisena järjestelynä, eurooppalaisena sosiaalisena mallina ja eurooppalaisena identiteettinä. Paljon on siis pelissä. Kuten Snyder sanoo, EMU on korkean riskin poliittinen strategia.

Olisiko tänä viikonloppuna siis kysymys vain Kreikasta ja kreikkalaisista? Tuskin.

Kreikan kansanäänestyksen jälkeisessä tilanteessa todettiin aikaisempaa selvemmin julkisesti, että on olemassa suunnitelma siitä, kuinka Kreikan mahdollinen euroero hoidettaisiin.

Valtiosääntöoikeudellisesti euroero on erityisen mielenkiintoinen, koska unionin perustana olevissa sopimuksissa ei ole määräyksiä siitä, että nimenomaan eurosta ja talous- ja rahaliiton kolmannesta vaiheesta voisi halutessaan erota. Määräyksiä ei ole myöskään siitä, että muut jäsenvaltiot voisivat erottaa sitä haluamattoman jäsenvaltion.

Talous- ja rahaliiton määräykset päinvastoin korostavat, että kolmanteen vaiheeseen siirtyminen ja euron käyttöönotto ovat peruuttamattomia. Itse euroon siirtymisestä ja sitä käyttävistä jäsenvaltioista on kuitenkin määrätty neuvoston asetuksella (974/98 (EY) 3.51998). Unioniasetusta voi tulkita niin, että sen perusteella Kreikassa ja sen ulkopuolella se, jolla on euromäärinen saatava, voi vaatia maksua euroissa.

Perussopimukset tuntevat määräykset siitä, että unionista voi tietyssä menettelyssä vapaaehtoisesti erota. Lissabonin sopimuksen muutoksen myötä perussopimuksessa määrätään, että jäsenvaltio voi päättää erota Euroopan unionista valtiosääntönsä mukaisesti. Jäsenvaltion tulee ilmoittaa eroaikomuksestaan Eurooppa-neuvostolle, joka ottaa ilmoituksen käsiteltäväkseen. Sen jälkeen EU neuvottelee jäsenvaltion kanssa eroamismenettelyistä ja myöhemmistä suhteista unioniin. Ellei eroamissopimusta saada aikaan, ero tulee kahden vuoden kuluttua eroilmoituksesta voimaan. Kysymys on siis pitkällisistä neuvotteluprosesseista ja harkinnasta. Tästä voidaan päätellä, että samassa yhteydessä eurosta eroaminen voisi tulla kysymykseen. Ainakin saksalaiset ovatkin pohtineet, että valtion olisi siis erottava unionista ja samantien liityttävä unioniin yhtenäisvaluuttaa käyttöönottamatta, jotta eurosta voisi erota pätevästi. On toki esitetty myös päätelmiä isommasta pienempään siten, että jos ero unionista on mahdollinen, sitä merkitykseltään vähäisempi euroero on mahdollinen. Kuitenkin kun määräykset nimenomaan tuntevat eroamisen unionista ja osaltaan erityisesti korostavat yhtenäisvaluutan käyttöönoton peruuttamattomuutta, juuri tällaiselle päätelmälle näyttäisi olevan kovin vähän tilaa. Ilmassa on ollut myös puhetta Kreikan jättäytymisestä tai jättämisestä määräajaksi yhtenäisvaluutan ulkopuolelle. Se on oikeudellisesti yhtä lailla epäselvää, koska sopimus ei tunne sellaistakaan mahdollisuutta. Sopimuksissa on kyllä jäsenyysoikeuksien väliaikaista pidättämisestä määräyksiä, mutta ne eivät näyttäisi soveltuvan tähän tilanteeseen. Väliaikaiseen ulkopuolella olemiseen liittyy erityyppisiä oikeudellisia hankaluuksia, myös yksityisten kannalta.

Kun määräyksiä eurosta eroamisesta tai erottamisesta ei ole, jäsenvaltioiden ei ole mitenkään yksinkertaista perussopimusten puitteissa toimiessaan yhtenä viikonloppuna vain kokoontua päättämään eurosta eroamisesta, erottamisesta puhuttakaan. Koska eurosta luopumisesta olisi valtavia taloudellisia vaikutuksia, sellaisesta päätöksestä voisi myös seurata taloudellisia menetyksiä koskevia kanteita unionia tai valtioita kohtaan. Kysymyshän ei ole vain jäsenvaltioista vaan myös lukemattomista yksityisistä tahoista. Jo tämä vaikuttaa unionin ja sen jäsenvaltioiden haluttomuuteen ottaa tällaista vastuuta. Poliittisella päätöksellä, vaikka se perustuisi Kreikan omaan ilmoitukseen, joka kirjattaisiin yksimielisesti hallitusten välisessä konferenssissa Lissabonin sopimuksen lisäpöytäkirjaksi, olisi huomattavat taloudelliset ja oikeudelliset vaikutukset. Tämän ohella eroamisesta seuraisi kriisitoimiin liittyvien riskien aktualisoituminen ja muu levottomuus. Niinpä onkin arvuuteltu, mitä Grexit-suunnitelma siis oikeastaan voisi sisältää. Koska oikeudellisia puitteita Kreikan eroamiseksi ei varsinaisesti ole, tilanteen täytyisi kehittyä jotenkin siihen tapaan, että Kreikka ikään kuin luisuu, ilman muiden unionijäsenvaltioiden tai unioni-instituutioiden toimia, siis lähinnä näiden toimimattomuden, passiivisuuden vuoksi tilanteeseen, jossa se ei enää voisi käyttää rahanaan yhtenäisvaluuttaa. Kysymys olisi siis tavallaan vain Kreikan toimesta, joka vain todettaisiin unioni-instituutioissa. Sinänsä toisen valuutan käyttöönotto olisi myös unionioikeuden vastaista, mutta muodollisesti kysymyksessä olisi Kreikan rikkomus. Tällöin unionin puolelta tilanteen toteaminen esimerkiksi pöytäkirjalla jättäisi kuitenkin vielä oikeudellisesti ilmaan esimerkiksi mainitun unioniasetuksen ja tämän rikkomuksen merkityksen.

Vaikka Kreikan tointa arvioitaisiin ensisijaisesti poliittisena, oikeuden ulottumattomissa olevana liikkeenä, vastuutaan unioni-instituutiot ja muut jäsenvaltiot eivät voisi passiiviseksi jättäytyessäänkään välttää. Se, että Eurooppa-neuvosto on viikonloppuna koolla osoittaa, että tämä on tietysti tiedostettu myös unionissa. Jos Kreikka menisi näin hankalaan tilanteeseen, unionin Grexit-suunnitelman pitäisi vähintäänkin sisältää huomattavia toimia kreikkalaisten humanitaarisen tilanteen helpottamiseksi myös Euroopan unionin budjetista. Sama koskee merkittävää teknistä avustamista ja muita tukitoimia.

Unionin ja sen instituutioiden erityinen vastuu koskee rahajärjestelmän ja ylipäätään talous- ja rahaliiton vakautta. Myös siitä Grexit-suunnitelmassa pitää olla kysymys, siitä, kuinka euroalue pysyy vakaana tuollaisessa tilanteessa. Kysymys on koko euroalueen rahoitusvakaudesta. On vain arvailua siitä, mihin kaikkeen Kreikan tällainen tilanne johtaisi euroalueella.

Samalla kun on vakuutettu siitä, että kriisin kestäessä aikaisemmin tehdyt toimet ovat tehneet talous- ja rahaliitosta vakaamman kestämään yhden jäsenvaltion lähdönkin, tästä päästään myös takaisin alkuun ja minkä tahansa Grexit-suunnitelman jakomielisyyteen. Siitä tulee pienen pateettisuuden uhallakin mieleeni eritoten Ernst Hemingwayn kuuluisaksi (1940) tekemä John Donnen kirjoitus ”- – jos meri huuhtaisee mukaansa maakimpaleen, niin Eurooppa pienenee vastaavasti; – – äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään kenelle kellot soivat; ne soivat sinulle”. (1624)

Kreikan mahdollisessa irtaantumisessa ei ole kysymys vain Kreikasta, eikä se olisi vain kreikkalaisten vastuulla. Vaikka monella suulla on todistettu pallon olevan nyt kreikkalaisilla, se on yhteisellä kentällä, myös oikeudellisesti tarkasteltuna. Jos jäsenvaltiot, siis kaikki, ei vain Kreikka, eivät kykene pitämään koko euroaluetta vakaana ja turvaamaan alueen luonnetta vakausyhteisönä, ne ovat epäonnistuneet niille kuuluvassa tehtävässä. Oikeudelliset rakenteet ja sääntelyt mukaan lukien perussopimusten lähtökohta siitä, että yhtenäisvaluuttaan siirtyminen on peruuttamatonta, on luotu tukemaan nimenomaan euroalueen kokonaisuutta, olkoonkin, että rakenteissa on myös heikkoutta. Tähänastiset kriisitoimet vielä vahvistavat käsitystä euroalueen kokonaisuudesta. Jälleen myös poliittisesti pitäisi toimia sen suuntaisesti.

Vaikka esimerkiksi kreikkalaisen kansanäänestyksen järjestäminen ja sen tulos olivat valtava epäluottamuksen osoitus Kreikkaa rahoittaneille instituutioille ja eurovaltioille ja vaikka muilla jäsenvaltioilla ymmärrettävästi on vaikea enää löytää unionissa ja myös talous- ja rahaliitossa poliittisesti ja oikeudellisesti tarvittavaa keskinäistä luottamusta, on pidemmälläkin tähtäimellä huolestuttavaa havaita, kuinka perussopimuksiin kirjatut arvot pyritään asettamaan tässä tilanteessa marginaaliin ja tilanteen annetaan elää sellaisessa kansallisvaltiollisessa ajattelutavassa, jonka unionioikeusjärjestyksen piti jo kauan sitten jättää taakseen. On oireellista, kuinka tämän kriisin yhteydessä kaikenlainen täysivaltaisuuteen viittaava käsitteistö ja ajattelutapa tulevat uudelleen. Siihen ovat syyllistyneet niin Kreikan kuin monien muidenkin jäsenvaltioiden toimijat.

Samalla ainakin toistaiseksi on ollut tavallaan myös ihailtavaa, kuinka unionijäsenvaltiot ovat poliittisesti ja oikeudellisesti kyenneet löytämään ratkaisuja kriisin hillitsemiseksi ja tilanteen vakauttamiseksi. Toisaalta se on ollut niiden velvollisuuskin. Sama velvollisuus niillä on nytkin. Sen mahdollistamiseksi kaikkien jäsenvaltioiden olisi yhtäläisesti pidettävä kiinni kaikista sitoumuksistaan ottaen huomioon toistensa kaikki sitoumukset ja toimittava niiden mukaisesti.

Vaikka nyt käsillä ovat akuutin kriisin helpottamiseen tähtäävät toimet, on hyvä muistuttaa myös kestävämpien, konstitutionaalisten ratkaisujen tarpeesta. Niitä ei tulisi enää siirtää eteenpäin. On näet silmiinpistävää, että vieläkään ei ole osoitettu riittävää kiinnostusta uskottavaan poliittiseen ja oikeudelliseen vaihtoehtoon talous- ja rahaliiton rakenteiden kehittämiseksi, kun siihen jatkossakin väistämättä kuuluu varsin erilaisia jäsenvaltioita. Vaikka useita erilaisia vaihtoehtoja on ollut 2010-luvun alusta asti esillä, edelleen muuna kuin akuuttina kriisitoimena toteutettava, riittävän tehokkaat ja yhteiset instituutiot sisällyttävä ratkaisuehdotus odottaa hyväksymistä talous- ja rahaliiton turvaamiseksi.

Janne Salminen
Yliopistonlehtori, Turun yliopisto

Comments

  1. Henrik Työppönen says:

    Erittäin hyvä ja mielenkiintoinen oikeusopillinen Kenelle kellot soivat -kommentti Kreikan tilanteesta. Juridiset ongelmat ovat monimuotoisia ja on tärkeää myös tunnustaa, ettei eurooppalainen yhteisvaluutta ole rakentajiensa taholta vain taloudellinen prosessi. Viisaus – niin taloudellinen, oikeudellinen kuin poliittinen – alkaa kuitenkin tosiasioiden tunnustamisesta. Kreikka ei selviä veloistaan, ei nykyisistä eikä uusien mahdollisten tulipakettien kehittämästä lisävelasta – rahojen takaisinsaanti on taloudellinen mahdottomuus. Kreikan pankit ovat olleet jo kaksi viikkoa valmiiksi kiinni, markkinat olivat ilman suurta paniikkia hinnoitelleet merkittävän Grexit-todennäköisyyden ja palomuurit vaikuttivat pitävän hämmästyttävän hyvin – ainut oikea ratkaisu olisi irrottaa Kreikka eurosta välittömästi ja lopullisesti. Eurooppalainen tuki olisi sen jälkeen humanitääristä apua ja uuden drakman tukemiseen liittyviä toimia. Vastuu Kreikan rahoittamisesta siirretään takaisin Kreikan keskuspankille. Loppupelissä Kreikan kriisissä on kyse vain Kreikasta – Kreikan taloudesta. Talouspolitiikan pitää kaikesta huolimatta perustua talouden realiteetteihin – muuten puhutaan politiikan sijaan utopiasta. Mitä tulee Grexitin oikeudelliseen ongelmaan, on kohtuutonta että Kreikka vierittää lainanhoidon kustannukset euroalueen veronmaksajien harteille – ja Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan…

  2. Yhteisvaluutta euroa koskevan EU-lainsäädännön ongelma on kuvitelma erehtymättömyydestä. Siksi julistetaan euron ”peruuttamattomuutta”. Ihmisen erehtymättömyys on kuitenkin filosofisesti mahdotonta. Tämän toteaa selvimmin J.S. Mill teoksessaan ”On Liberty” (1859).
    Rooman paavi on julistettu erehtymättömäksi, ja hän voi tietyn kaavan mukaan antaa erehtymättömiä lausuntoja. Se on keskeinen katolista kirkkoa rappeuttava periaate. Paavi Paavali VI:n ensyklia Humanae vitae 1968 kielsi ehkäisyvälineiden käytön. Aids diagnostisoitiin 13 vuotta myöhemmin. Pian todettiin, että on ehkäisyväline, jolla taudin leviämistä voi estää. Ensykliansa mukaisesti katolinen kirkko kuitenkin kieltää sen käytön, ja niinpä kirkko voi vain lievittää aidsiin sairastuneiden tuskia hyväntekevälsyyden avulla.
    Kreikan kriisissä on kyse samantapaisesta ilmiöstä. Kreikkalaiset eivät 500 vuoden kansallis-historiallisista syistä käyttäydy taloudessa kuten saksalaiset, ja siksi euro on heille väärä valuutta.
    Silti kreikkalaiset otettiin ”peruuttamattomaan” euroon. Kun siitä ei voi erota eikä erottaa, EU voi vain myöntää tukipaketteja ja humanitaarista apua Samalla voidaan hurskaasti toivoa, että kreikkalaiset muuttuisivat saksalaisiksi.
    Suomen vasemmistolla on aivan väärä käsitys tukipaketeista ja niiden aiheuttamista leikkauksista, kun EU:ta syytetään ”uusliberalismista”. Valtionvelan maksaminen uudella isommalla velalla on räikeässä ristiriidassa klassisten liberalistitaloustieteilijöiden kanssa. He eivät ikimaailmassa olisi hyväksyneet velkatukipaketteja Kreikan kriisin ratkaisuna.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s