Matti Muukkonen: Suomen Vastarintaliikkeen lakkauttaminen voimassaolevan oikeuden näkökulmasta


muukkonen_mattiKansanedustajat Sirkka-Liisa Anttila, Eero Heinäluoma ja Pekka Haavisto avasivat maanantaina 3.8.2015 keskustelun Suomen Vastarintaliikkeen (SVL) lakkauttamisesta. Kommentti oli sinänsä merkityksellinen, sillä kansanedustajakolmikko halusi puuttua keskusteluun, voisi sanoa, ulkona omalta tontiltaan kansanedustajalaitoksen jäseninä. Keskusteluavaus näytti toimittajia kiinnostaneen, sillä iltapäivän aikana ainakin rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasta Itä-Suomen yliopistosta, rikosoikeuden professori Kimmo Nuotiota Helsingin yliopistosta sekä allekirjoittanutta yhdistysoikeuden asiantuntijana haluttiin jututtaa useampaan lähteeseen. Lisäksi tutkijatohtori Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistosta oli haastateltavana ehkä hieman sosiaalitieteellisemmästä näkökulmasta. Kotosen tutkimusintressithän ovat olleet äärioikeiston hahmottamisessa ilmiönä. Meidän muiden osalta taas asiantuntemus riitti vain voimassaolevan oikeuden referointiin. Aihetta käsiteltiin sittemmin myös perustuslakiblogissa.

Erityisesti Etelä-Suomen media oli kiinnostunut tietämään, milloin tällaisia lakkautuksia Suomessa on tehty. Käytännössähän, kuten esimerkiksi Heikki Halilan ansiokkaista tutkimuksista voidaan havaita, lakkautusaaltoja on ollut historiassamme kaksi. Nuoren tasavallan alkumetreillä klassisille vapausoikeuksille näytettiin ensimmäisen kerran takapuolta heti sisällissodan jälkeen, kun joukko vasemmistolaisia yhdistyksiä pääsi ajasta unholaan. Piiska iski takaisin toisen maailman sodan jälkeen, jolloin kohteena sitten olivatkin oikeistojärjestöt, joiden lakkauttamisen syynä olivat ensin välirauhansopimus (1944), jonka 21 artiklassa todettiin seuraavaa:

”Suomi sitoutuu heti hajoittamaan kaikki sen alueella toimivat hitleriläismieliset (fassisminluontoiset) poliittiset, sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset samoinkuin muutkin järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille Kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa, sekä vastaisuudessa olemaan sallimatta tämäntapaisten järjestöjen olemassaoloa.”

Kolme vuotta myöhemmin Pariisin rauhansopimuksessa (1947) velvoite jatkui seuraavalla 8 artiklan muotoilulla:

”Suomi, joka välirauhansopimuksen mukaisesti on ryhtynyt toimenpiteisiin hajoittaakseen kaikki Suomen alueella toimivat fascisminluontoiset poliittiset, sotilaalliset tai sotilaallisluontoiset järjestöt sekä muut järjestöt, jotka harjoittavat Neuvostoliitolle tai muille Yhdistyneille Kansakunnille vihamielistä propagandaa, sitoutuu olemaan vastaisuudessa sallimatta senluontoisten järjestöjen olemassaoloa ja toimintaa, joiden tarkoituksena on kieltää kansalta sen demokraattiset oikeudet.”

Pariisin rauhansopimus tuli myöhemmin sovellettavaksi, kun 1970 luvulla Pekka Siitoin oli täysin vakuuttunut kansallissosialistisen aatteen ylivertaisuudesta ja pyrki hankkiutumaan valtion johtoon ideologian turvin. Tie kuitenkin tyssäsi muistaakseni neljä kertaa sisäasiainministeriöön, joka löysi lakkauttamispäätöstensä tueksi juuri mainitun sopimuksen jo ennen kuin Siitoin sai puolueitaan edes virallisiksi puolueiksi.

Siitoimen ajoista suomalainen oikeusympäristö on elänyt melko lailla. Valtiosääntöoikeuden osalta on siirrytty muodollisuuden painottamisesta sisällölliseen, jonka ohella EU-jäsenyys, jäsenyys Euroopan ihmisoikeussopimuksessa sekä perusoikeus- ja perustuslakiuudistukset ovat muokanneet valtiosääntöympäristöä melkoisesti. Pariisin rauhansopimuksestakin on 21.9.1990 lähtien ainakin osittain ilmoitettu vapaudutun, tosin virallisesti vain III osan osalta lähinnä perustellen sopimuskumppanien häviämisellä. Perustelu voisi olla validi myös toteamaan, ettei myöskään 8 artikla näin ollen olisi enää voimassa.

Tälle spekulaatiolle en kuitenkaan ole antanut oman tulkintani rakentamisessa tilaa, joskin oletan, ettei nykyinen dualistinen valtiosääntöjärjestelmämme mahdollista enää suoraa vetoamista Pariisin rauhansopimukseen, kun kyse on yksittäisten yhdistysten lakkauttamisesta. Velvoite koskee Suomen valtiota ja erityisesti eduskuntaa pitää lainsäädäntö tämän ja muiden kansainvälisten sopimusten mukaisena. Niinpä oletukseni on, että sekä perustuslaki että Siitoimen aikojen jälkeen uusittu yhdistyslakikin ovat Suomen kansainvälisten velvoitteiden, siten myös Pariisin rauhansopimuksen mukaisia ja niihin sisällytetyt menettelyt ovat riittäviä täyttämään sopimusvelvoitteet.

Suomen perustuslain 13.2 §:n mukaan:

”Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi.”

Suomessa perustuslain ko. säännös muodostaa pohjan yhdistymisvapauden turvaamiselle. Sen rinnalla samaisen pykälän ensimmäinen momentti turvaa kokoontumisvapauden ja 12.1 § sananvapauden. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Perustuslain 6 §:n mukaan kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, eikä ketään saa ilman syytä laittaa eriarvoiseen asemaan mm. mielipiteiden vuoksi.

Lisäksi mainittakoon vielä 14.4 §, jonka mukaan julkisen vallan on edistettävä yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Toisaalta 11 §:ssä suojataan uskontoja ja niiden harjoittamista, 10 §:ssä yksityisyyttä ja viimein ehkä tärkeimpänä 7 §:ssä oikeutta elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen.

Seppo Sajaman ja minun tutkimuksissa olemme havainneet, että yhdistymisvapaus tarkoittaa sekä positiivista että negatiivista yhdistymisvapautta. Kyse on saman ilmiön kahdesta puolesta. Koska sinulla on yhdistymisvapaus, saat itse päättää, haluatko sitä käyttää yhdistyksen perustamiseen tai perustamatta jättämiseen, kuulumiseen tai ulkona pysymiseen sekä haluatko osallistua vai et. Lähtökohtana on, että valtio on antanut sinulle lupauksen kunnioittaa, edistää ja turvata tämän ja muiden perusoikeuksiesi toteutumista. Toki niitä on mahdollista rajoittaa, mutta rajoittaminen on tehtävä lainsäädäntöteitä käyttäen siten, että säädetystä lainsäädännöstä käy selvästi ilmi, mitkä ovat perusoikeuden rajat ja minkälainen toiminta on sallittua ja mikä ei. Mikäli rajat ylittyvät, tulevat erilaiset toimenpide- ja rangaistussäännökset voimaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rajojen rikkominen voi johtaa toiminnan lopettamiseen sekä rangaistuksen määräämiseen.

Yksittäistapauksia tulee aina arvioida voimassa olevan lainsäädännön puitteissa. Matti Ilmari Niemi on mielestäni ansiokkaasti opettanut, että oikeudellinen ratkaisutoiminta on aloitettava aina kuhunkin tilanteeseen sopivimmasta säännöksestä. Käytännössä tässä tapauksessa yhdistyksen lakkauttamista koskevista säännöksistä. Tämä olikin se keskeinen kysymys, mitä YLE:n toimittaja tiedusteli. Ensinnäkin onko rekisteröimätön SVL yhdistys ylipäätänsä ja kun se on rekisteröimätön, niin voidaanko sitä edes lakkauttaa. Näistä ensimmäiseen on helppo vastata. Perustuslain 13.3 §:ssä on säädetty, että tarkempia säännöksiä yhdistymisvapauden käyttämisestä (siis kaiken yhdistystoiminnan) annetaan lailla. Tämä laki on nykyinen vuonna 1989 säädetty yhdistyslaki. Sen 1 § määrittelee universaalisti yhdistyksiä olevan kaikki ne, jotka on perustettu aatteellisen tarkoituksen yhteistä toteuttamista varten. Lain 2 §:ssä on suljettu pois ne tapaukset, jotka ovat erityistapauksia lain soveltamisen osalta ja 4 §:ssä on säädetty luvanvaraisuudesta sen osalta, kun kyse on ampuma-asetoimintaa harjoittavista yhdistyksistä, jotka eivät ole metsästysseuroja. Prima facie SVL:n osalta tilanne kuitenkin kärjistyy yhdistyslain 3 §:n tunnusmerkistöön. Kyseisessä säännöksessä todetaan seuraavaa:

”Yhdistys, joka on katsottava jäseniltä vaadittavan kuuliaisuuden ja joukkomuodostelmiin tai ryhmityksiin jakautumisen perusteella taikka aseellisen varustautumisen vuoksi kokonaan tai osittain sotilaalliseen tapaan järjestetyksi, on kielletty.”

Yhdistyslain 43 §:n mukaan yhdistys voidaan lakkauttaa vain seuraavin perustein:

1) jos yhdistys toimii olennaisesti vastoin lakia tai hyviä tapoja;

2) jos yhdistys toimii olennaisesti vastoin sen säännöissä määrättyä tarkoitusta; tai

3) jos yhdistys toimii vastoin 4 §:ssä tarkoitettua lupaa tai 35 §:n 3 momentin säännöstä.

Proseduuri menee jotakuinkin niin, että syyttäjä tai poliisihallitus taikka teoriassa myös yhdistyksen jäsen voi lähteä hakemaan lakkautuspäätöstä yhdistyksen kotipaikan alioikeudelta eli käytännössä käräjäoikeudelta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäisessä vaiheessa ko. tahot arvioivat itse, miltä tilanne heidän mielestään näyttää ja sen jälkeen alioikeus ottaa kantaa. Yhdistyslain 43.2 §:n mukaan lakkautuksen sijaan vaihtoehtona voi olla kuitenkin myös varoitus, jos yleinen etu ei vaadi lakkauttamista. YLE:n toimittajan kysymykseen säännöksen sovellettavuudesta rekisteröimättömään yhdistykseen taas vastaus löytyy helposti yhdistyslain 59.3 §:stä, jonka mukaan 43 §:ää sovelletaan myös rekisteröimättömiin. Alioikeudeksi tässä tapauksessa 2 mom. mukaan valikoituu hallituksen jäsenten tai yhden jäsenen kotipaikka.

Oikea kysymys Suomen voimassaolevan oikeuden osalta ei siis ole se, että miten saisimme SVL:n lakkautettua, vaan täyttyvätkö yhdistyslain 43 §:n edellytykset. Käytännössä tämä tiivistyy kysymykseen yhdistyslain 3 §:stä. Jos SVL on yhdistyslain 3 §:n mukainen kielletty yhdistys eli sen toiminnassa täyttyvät ko. kriteerit, voidaan yhdistyslain 43.1/1 §:ää soveltaa siihen. Jos taas ei täyty, niin käytännössä keinot ovat aika vähissä. Tietysti asiaa voisi ajatella ajettavan ”hyvä tapa” kriteeristön kautta, mutta tähän tulisi liberaalisdemokraattisessa yhteiskunnassa suhtautua hyvin hyvin pidättyväisesti, kuten Veli Merikoski jo aikanaan 1930-luvulla totesi. Olemme kuitenkin pystyneet sitoutumaan perusoikeuksien toteutumisen kannalta erinomaiseen normatiivijärjestelmään (viranomainen ei ota kantaa tarkoituksen hyvyyteen), jolloin sen nakertaminen voisi olla erittäin huono valinta, eikä se todennäköisesti kestäisi myöskään perus- ja ihmisoikeusnormien näkökulmasta.

Luonnollisesti, jos asia oikeuteen päätyisi, joutuu tuomioistuin ottamaan kantaa myös säännöksen ihmisoikeusvelvoitteiden ja muiden kv-sopimusten mukaisuuteen. Korostan, että yksittäistapauksessa kellään mulla tätä oikeutta ei ole, varsinkaan kansanedustajilla, joilla olisi ollut velvollisuus jo ennakolta säätää sellaisia lakeja, että ne ovat näiden velvoitteiden mukaisia. Jos SVL päätettäisiin yhdistyslain 43.1 §:n nojalla lakkauttaa, olisi heillä luonnollisesti lainvoimaisuuden jälkeen mahdollisuus viedä asia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. En kuitenkaan usko, että hakemus menestyisi siellä, sillä esim. Refah Partisi -tapauksessa todettiin, että Turkki oli oikeutettu lakkauttamaan puolueen, joka ajoi sekularismista luopumista ja sitä kautta laillisen yhteiskuntajärjestyksen romuttamista. Perustelu oli jotakuinkin sellainen, että koska ko. orkesterin valtaanpääsy tekisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen tavoitteet tyhjiksi, ei voida sallia tällaisen riskin ottamista. Oikeutetustikin oikeuskirjallisuudessa päättelyketjua on kritisoitu, joskin tämä varmaan myös vaikuttaisi SVL:n mahdolliseen kohtaloon. Vastaava kohtalo todennäköisesti olisi tiedossa, jos SVL yrittäisi rekisteröityä ja lähtisi hakemaan oikeutta eurooppatasolta kielteisen päätöksensä ja kansallisen muutoksenhaun tyrehtymisen jälkeen. Jälleen kerran kyse on kuitenkin siitä, että näihin heillä on täysi oikeus ja asiaa pitää tarkastella nimenomaan voimassa olevan oikeuden kautta.

Korostin YLE:n toimittajalle myös sitä, että en ole rikosoikeuden asiantuntija, joten en ota kantaa. Totesin myös sen jatkoksi (faktisesti taisi olla ennen), mitä maanantain iltauutisissa näytettiin, että ”Suomalaisen yhteiskunnan lähtökohtana on se, että moniäänisyys on sallittua. Erilaiset ääri-ilmiöt karsitaan pois rikoslain puitteissa”. Tällä halusin tuoda esiin sen seikan, että toisen lain rikkojan perusoikeudet eivät tule automaattisesti rajoitetuksi, vaan hänellä säilyvät ne perusoikeudet mahdollisimman maksimaalisina kuin kulloinenkin lainsäädäntö turvaa. Tämä siksi, ettei meillä ole Saksan Grungezetsin 18 artiklan mukaista säännöstä, jolla perusoikeusrikkojat menettäisivät omansa:

”Wer die Freiheit der Meinungsäußerung, insbesondere die Pressefreiheit (Artikel 5 Abs. 1), die Lehrfreiheit (Artikel 5 Abs. 3), die Versammlungsfreiheit (Artikel 8), die Vereinigungsfreiheit (Artikel 9), das Brief-, Post- und Fernmeldegeheimnis (Artikel 10), das Eigentum (Artikel 14) oder das Asylrecht (Artikel 16a) zum Kampfe gegen die freiheitliche demokratische Grundordnung mißbraucht, verwirkt diese Grundrechte. Die Verwirkung und ihr Ausmaß werden durch das Bundesverfassungsgericht ausgesprochen.“

Kysymys SVL:n lakkauttamisessa on siten jossain määrin irrallinen siihen, ovatko kyseiset henkilöt syyllistyneet joihinkin toisiin rikoksiin. Näistä rikoksista huolimatta heillä on jopa perustuslaillisia oikeuksia kertoa omia mielipiteitään, vaikka ne John Stuart Milliä mukaillen olisivat meidän muiden mielestämme kuinka vääriä, perverssejä tai muutoin outoja. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että Evelyn Beatrice Hallin Voltairen elämänkerrassa esiin nostama lausahdus jokaisen yksilön oikeuksien puolustamisesta myös tilanteessa, joissa nämä mielipiteet ovat vastoin omiaan, antaa tässä hyvän osviitan siitä, miten kiihkottomasti tähän asiaan tulisi yhdistyslain näkökulmasta suhtautua. Valitettavaa on taas ollut nähdä kuinka pseudoliberalismi saa valtaa heti, jos ajatukset ovat poikkiteloin muiden kanssa. Aivan kuten Greenpeacella tai kuokkavieraillakin on oikeus kertoa mielipiteistään, niin on myös näillä vastarintaliikkeen ihmisillä. Me muut voimme sitten vain ihmetellä, sanoa olevamme jyrkästi erimieltä sekä vaatia voimassa olevan oikeuden, olipa se sitten rikoslaki tai yhdistyslaki soveltamista, jotta ne toimet, jotka kollektivisti olemme todenneet olevan siinä määrin normaalista poikkeavia, että näistä tulisi rankaista, tulevat toteutetuksi.

Aivan loppuun haluan yksityishenkilönä todeta, että missään nimessä ko. organisaation ajatukset eivät ole lähelläkään omiani. Toisaalta en myöskään itse kannata kannabiksen käytön laillistamista. Kannatan muita asioita. Kyse onkin siitä, että olemme luoneet sellaisen moniarvioisen järjestelmän, jossa emme vaienna muita, vaan annamme kaikkien tasapuolisesti kertoa omat asiansa.

Toinen tie olisi se Friedrich Hayekin kuvaama.

Matti Muukkonen
Hallintotieteiden tohtori, yhteiskuntatieteiden maisteri, öigeusteaduste üliopilane

Comments

  1. Insinööri maakunnasta says:

    Käsitellessäsi SVL:n lakkauttamista unohdit erään suomalaisen asiaan liittyvän filosofisen keskustelun perusteoksen: Urho Kekkosen demokratian itsepuolustuksen. Tämä teos ruotii varsin perusteellisesti niitä tosiseikkoja, joiden pohjalta vapaa yhteiskunta voi puolustaa itseään järjestäytynyttä epävapautta kohtaan. Käytännön sovelluksena oli IKL:n lakkauttamisyritys, joka ei menestynyt, sillä oikeusistuimissa oli aika paljon sympatiaa IKL:n kannoille. Tämähän näkyi myös verrattaessa Nivalan konikapinan ja Mäntsälän kapinan aiheuttamia tuomioita. Ainoastaan Sinimustat-nuorisojärjestö lakkautettiin.

    Kun puhutaan Pariisin rauhansopimuksen sovellettavuudesta, on huomattava, että Suomi irtisanoutui vain sotilaallisista artikloista. Me emme sanoneet irti fasismipykälää. Näin ollen fasisminluonteisten organisaatioiden kiellon on vähintään ajateltava olevan osa ”hyvän tavan vastaisuutta” ja toimivan lain tulkintaa ohjaavana oikeuslähteenä.

    Itse kyllä ihmettelen enemmän sitä, ettei Helvetin Enkeleitä ja Bandidosta ole lakkautettu yhdistyslain nojalla. Se tarjoaisi aika hyvän aseen näiden jengien tuhoamiseen.

    Lisäksi kyseenalaistaisin voimakkaasti sen, onko yhdistysten lakkauttaminen lainkäyttöä. Käytännössä kyse on ensisijasta poliittisesta päätöksestä, sillä SVL:n kaltaista yhdistystä lakkauttamaan lähdettäessä poliittinen päätöksenteko on aina mukana. Prosessiin lähdetään, jos hallituksessa katsotaan demokratian itsepuolustuksen tätä vaativan. Kukaan virkamies ei lähde tällaiseen prosessiin omasta aloitteestaan. Oikeusistuinten tehtävänä on sitten tutkia tehdyn ratkaisun lainmukaisuus.

  2. Matti Muukkonen says:

    A) oikeuslähdeopin mukaan kirjallisuutta lähtökohtaisesti tarvitaan vasta, jos laki ei riitä. Mielestäni tässä laki antaa selvän proseduurin,
    B) Pariisin rauhansopimuksen osalta totean edellä juuri tuon, eksaktisti Suomi taisi irtautua kakista täysivaltaisuutta rajoittavista säännöksistä. Tämän asian osalta sopimuksella ei kuitenkaan liene roolia juuri siksi, että voidaan olettaa eduskunnan huomioineen sen yhdistyslaissa (teoriassa on mahdollista, että sopimuskumppanit vaatisivat SVL:n lakkauttamista 8 artiklan perusteella, jolloin homma menisikin mielenkiintoiseksi.
    C) Tuossa harkinta-asiassa olet väärässä. Suomessa korostetusti laillisuus, ei tarkoituksenmukaisuus harkintaa.

  3. Matti: minusta on hieman arveluttavaa vedota hyvien tapojen vastaisuuteen lakkauttamisperusteena. Yhdistyslain 43 §:n 1 mom:n 1 kohdan ilmaisu ”vastoin lakia tai hyviä tapoja” perustuihan vuoden 1919 hallitusmuodon 10 §:n sanontaan (HE 64/1988 vp s. 65). Kun nyttemmin perustuslain 13 §:n 3 mom:ssa edellytetään, että tarkempia säännöksiä yhdistymisvapauden käyttämisestä annetaan lailla, voisi ajatella, että lakkauttaminen, joka on perustuslaissa turvatun yhdistymisvapauden rajuin rajoitus, voisi perustua ainoastaan lakiin. Tässä suhteessa ajattelisin, että johtoa pitäisi tällöin hakea perustuslaista itsestään, ennen kaikkea siis 6 ja 7 §:stä. Jos yhdistyksen toiminta on systemaattisesti olennaisessa ristiriidassa perustuslaissa turvatun yhdenvertaisuuden kanssa tai uhkaa siinä turvattua oikeutta elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, näkisin, että lakiperusteisuus täyttyy. Onhan perustuslakkini laki. (Toki sama voidaan sanoa sitovista ihmisoikeussopimuksista, mutta pidättäydyn nyt perustuslaissa tässä.) Johtoa voisi näin ollen hakea yhdistyslain mainituista esitöistä: ”Yleensä voitaneen olettaa, että toiminnan olisi, johtaakseen yhdistyksen lakkauttamiseen, oltava jatkuvaa ja että sen olisi ilmennettävä selvää piittaamattomuutta yleisen edun vuoksi annetuista, pakottavista lain säännöksistä.”

    • Matti Muukkonen says:

      Jukka, kuten sanoin, niin olisin kanssa kovin merikoskelainen tässä. Hyvien tapojen vastaisuus olisi kyllä hyvin hyvin hankala perustella perustuslakimme yleisten lähtökohtien näkökulmasta (ajatus vastuullisesta yksilönvapaudesta, jonka väikkärissäni esitin). Mutta tuo on kyllä hyvä pointti, en olekaan tullut ajatelleeksi noin. On aivan ilmeistä, että PL:n ko. säännökset ”kumoaa” hyvien tapojen käyttämisen lakkauttamisperusteena. Olennaisuus-asiaa en tekstissäni käsitellyt, koska mielestäni on ilmeistä, ettei yhdistyslain 3 pykälää voi rikkoa vain osin. Tällöin olennaisuudella ei mielestäni ole merkitystä, kun itsestään selvää on, ettei kiellettyjä yhdistyksiä voi olla ja sellaisen mukainen toiminta on automaattisesti lakkauttamisen peruste.

      • Kalevi Hölttä says:

        Minäkin olen ottanut kantaa lakkauttamiseen omassa väitöskirjassani (2012). Hyvä tapa ei tietenkään enää kelpaa kriteeriksi. Vetoaminen ns. hyviin tapoihin perusoikeuksien rajoittamiseksi on yksi tapa ajaa poliisin yleisvaltuutta takaisin. Se on myös yksi osa epämääräistä YJT:tä, yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

  4. Oscari says:

    Milloin eduskunta on säätänyt lain, jolla kumotaan Pariisin rauhansopimus? Onko moinen edes mahdollista neuvottelematta muiden osapuolien (kaikkien allekirjoittaneiden) kanssa?

    • Matti Muukkonen says:

      Suomen hallitus yksipuolisesti ilmoitti 90-luvun alussa katsovansa, ettei sopimus ole voimassa aserajoituksia ja muita suvereenisuuden rajoituksia koskien. Asia liittyi lähinnä Saksan ja Neuvostoliiton kehitykseen.

      • Kalevi Hölttä says:

        Tätä on pyritty tulkitsemaan niinkin, että fasististen järjestöjen lakkauttamisvelvollisuus perustui vain ulkoiseen turvallisuuteen, ts. liittoutuneiden vaatimukseen. Ks. (Suopon tutkija) Kalliala, Mari: Radikaali oikeisto – tapaus Pekka Siitoin s. 254, kirjassa Simola – Sirvio: Isänmaan puolesta, Jyväskylä 1999.

      • Tuo ei ollutkaan minulle tuttu. Mutta siis jos valtiosääntöoikeudellisesti (professori-osasto voisi kertoa näkemyksensä?) tulkittuna kyse on siitä, että Suomen valtio on sitoutunut ko. artikloihin, tulee sen siis teknisesti säätää sellaisia lakeja, jotka eivät tee tyhjäksi ko. määräyksiä eli käytännössä Suomen pitää lakkauttaa a) fascisminluontoiset poliittiset, sotiaalliset ja sotilaallisluontoiset järjestöt, b) muut järjestöt, jotka harjoittavat Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa ja c) muut järjestöt, jotka harjoittavat YK:lle vihamielistä propagandaa. Lisäksi Suomen tulee kieltää sellaisten järjestöjen syntyminen, joiden tarkoituksena on kieltää kansalta sen demokraattiset oikeudet. Jos Suomen lainsäädäntö on vastoin tätä, niin sitten a) sopimuskumppanien tulee käynnistää kansainvälisen oikeuden mukainen prosessi toimeenpanon turvaamiseksi tai b) asian tullessa vireille suomalaisessa tuomioistuimessa, on asiaa tarkasteltava PL 106 §:n nojalla?

        En nyt ehkä ihan näe tuota Kallialan pointtia, kun sopimusmäärys koskee sekä Neuvostoliiton että YK:n vastaista propagandaa, mutta myös kaikkea demokratiavastaista toimintaa. (Sinänsä muuten hauskaa, että periaatteessa Pariisin rauhansopimus vaatisi muun muassa Kokoomuksen opiskelijajärjestö Tuhatkunnan Joensuussa toimivan paikallisyhdistyksen Joensuun Opiskelevat Porvarit ry:n lakkauttamista sillä perusteella, että JoPo on perinteisesti kannattanut Suomen siirtymistä kuningaskuntaan, joka lienee ainakin osittain demokraattisten oikeuksien kieltämistä?).

Trackbacks

  1. […] Kuitenkin on herätty keskusteluun siitä, pitäisikö valtiolle antaa lisää voimia ja valtuuksia Vastarintaliikkeen toiminnan kieltämiseksi. Koko järjestön kieltäminen ja mahdollisen kiellon tehokkuus ovat monisyisiä asioita, joihin oikeusoppineet ovat ottaneet kantaa suuntaan ja toiseen. […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s