Riku Neuvonen & Pauli Rautiainen: Ihmisoikeustuomioistuin vaarallisilla poluilla määritellessään journalismia


Pentikäinen vs. Suomi

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto antoi 20.10.2015 ratkaisun asiassa Pentikäinen vastaan Suomi. Se katsoi, ettei lehtikuvaaja Markus Pentikäisen kiinniotto Smash Asem -mielenosoituksessa Helsingissä vuonna 2006 rikkonut sananvapautta. Mielenosoitusta Suomen Kuvalehden toimeksiannosta kuvannut Pentikäinen otettiin mielenosoituksen loppuvaiheessa kiinni 18 tunnin ajaksi, sillä hän ei totellut poliisin poistumiskäskyä vaan jatkoi siitä huolimatta mielenosoituksen valokuvaamista Suomen Kuvalehden juttua varten. Myöhemmin Helsingin hovioikeus katsoi Pentikäisen syyllistyneen niskoitteluun poliisia vastaan, mutta jätti samalla hänet rangaistuksen tuomitsematta.

Ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston mukaan mielenosoituksen yhteydessä ei tapahtunut mitään sellaista, jonka voisi tulkita viranomaisten pyrkimykseksi tahallaan estää mediaa seuraamasta mielenosoitusta. Kiinnioton tarkoituksena ei myöskään ollut pimittää julkisuudelta, miten poliisi toimi mielenosoittajia kohtaan. Niinpä ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto katsoo ratkaisussaan, ettei lehtikuvajaa estetty tekemästä journalistista työtään sen enempää mielenosoituksen aikana kuin sen jälkeenkään. Tällä perusteella ihmisoikeustuomioistuin piti kuvaajan sananvapauteen puuttunutta viranomaistoimintaa välttämättömänä demokraattisessa yhteiskunnassa.

Yhtenä perusteena ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisulle oli, että Pentikäinen toi vasta myöhäisessä vaiheessa mielenosoitusta julki olevansa journalisti. Tuomioistuin kiinnitti huomion esimerkiksi siihen, ettei sinänsä kahdella suurella ammattivalokuvaajan kameralla varustautunut Pentikäinen ollut pukeutunut journalistiaseman julkituovaan huomioliiviin. Pentikäinen vs. Suomi –ratkaisu onkin uusi lenkki ratkaisujatkumoon, jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jälleen herännyt pohtimaan journalismin käsitettä ja sitä kautta herättämään henkiin jo kuolleeksi julistettua keskustelua erityisestä medianvapaudesta.

Niskasaari ja Otavamedia vs. Suomi

Medianvapaus oli esillä myös kesäkuussa, jolloin ihmisoikeustuomioistuin ratkaisi tapauksen Niskasaari ja Otavamedia vastaan Suomi. Tässä ratkaisussa todettiin viestinnän ”journalistisen sävyn” laajentavan sananvapauden alaa suhteessa kunnian suojaan: kun ammattimainen journalisti haukkuu toista ammattimaista journalistia, on kunnian suoja kapeampi kuin tavallisen ihmisen kohdalla.

Käytännössä tällä tulkinnalla ihmisoikeustuomioistuin velvoittaa kansalliset tuomioistuimet haistelemaan viestinnän journalistista sävyä, sillä se muuttaa ihmisoikeustuomioistuimen mukaan heti tapauksen luonnetta. Samalla ihmisoikeustuomioistuin ohjeistaa, että viestinnän journalistisen sävyn tarkastelussa on syytä kiinnittää huomio vahvasti niihin institutionaalisiin puitteisiin, joissa viestintä tapahtuu.

Satakunnan markkinapörssi ja Satamedia vs. Suomi

Ihmisoikeustuomioistuin määritteli journalismia myös, kun se antoi 21.7.2015 ratkaisun asiassa Satakunnan markkinapörssi ja Satamedia vastaan Suomi. Kysymyksessä oli verotietojen julkaisemisen lehtenä ja tekstiviesteinä kieltäminen, jos verotiedot julkaistaan massamittakaavassa lähes sellaisenaan.

Erityisen tarkastelun kohteena oli, että onko Suomessa sinällään julkisten verotietojen massamuotoinen levittäminen henkilötietolain ja sitä kautta EU:n henkilötietodirektiivin mukaista, kun henkilötietoja sisältävän aineiston levittämistä tarkastellaan sananvapautta turvaavan ns. journalistisen poikkeuksen perusteella. Suomen tuomioistuinten, Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan verotiedot lähes sellaisenaan sisältäneen tietokannan julkaisu ei ollut journalistista toimintaa. Kysymys oli sen sijaan henkilötietojen käsittelystä, johon tiedotusvälineellä ei ollut oikeutta. Ratkaisussaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi erityistä painoarvoa journalismin ja journalistisen toiminnan määrittelylle. Tältä osin se lähestyi tapausta käsitteellisesti eri lähtökohdista kuin Euroopan unionin tuomioistuin, jonka käsittelyssä EU-oikeuden sisältöä koskeneena ennakkoratkaisuasiana tapaus oli ollut jo aiemmin.

Delfi vs. Viro

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vuonna 2015 ratkaisemia sananvapaustapauksia on leimannut nimenomaan lisääntynyt journalismin määrittely. Yhdessä tämän vuoden puhutuimmassa ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa Delfi vastaan Viro puitiin asetelmaa, jossa laivayhtiö ensin katkaisi Viron saarille johtavat jäätiet minkä jälkeen asiaa käsitelleen nettiuutisen yhteydessä kommenttipalstalla julkaistiin laivayhtiön johtoa solvaavia viestejä. Kyseisessä tapauksessa Delfi oli verkkopalvelu, johon olisi ollut mahdollista soveltaa myös Viron sähkökauppalakia, joka perustuu Suomen vastaavan sääntelyn tapaan EU:n sähkökauppadirektiiviin. Viron kansalliset tuomioistuimet eivät kuitenkaan pyytäneet asiassa ennakkoratkaisua EU-tuomioistuimelta. Ihmisoikeustuomioistuin ei oma-aloitteisesti tarkastellut EU:n sähkökauppadirektiivin säännöksiä tai EU-tuomioistuimen ratkaisuja. Näin tapaus erosi ihmisoikeustuomioistuimen aiemmista internet-viestintää koskeneista ratkaisuista, joissa tuomioistuin oli ilmaissut sitoutumista Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöön.

EU-tuomioistuimen käytännön mukaan sähkökauppadirektiivin ja sähkökauppalain vaatimukset täyttävät ”notice and takedown”-menettely, ilmoitusnappula ja jälkimoderointi ovat riittäviä toimenpiteitä ylläpitäjältä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin johti kuitenkin Delfi-ratkaisussa tätä korkeamman suojan vaatimuksen siltä pohjalta, että Delfi oli ammattimainen ja journalistinen sivusto, jonka liiketoiminnasta osa perustui keskustelupalstan olemassaoloon verkkouutisten yhteydessä. Näin ollen tapauksen perusteella harrastelijapohjaisella keskustelupalstalla saisi solvata ihmisiä suhteellisen vapaasti, kun sen sijaan, jos mukana on journalisteja ja kaupallisia intressejä, keskustelupalstojen tulee olla jatkuvasti valvottuja. Ratkaisu asettaa ammattimaisesti toimivalle journalistiselle keskustelupalstalle käytännössä ennakkomoderointivaatimuksen, joka kustannusrakenteeltaan voi hillitä ammattimaisten uutispalveluiden tarjoajien halua ylipäänsä ylläpitää keskustelupalstoja.

Ihmisoikeustuomioistuimen ja EU-tuomioistuimen sananvapaustulkinnat etääntyvät

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen harjoittama journalismin ja viestinnän journalistisen sävyn määrittely on huolestuttavaa. Eurooppalaisessa viestintäoikeudessa on nähty merkkejä erityisen sananvapaussuojan eli journalismin vapaudeksi tai medianvapaudeksi muuttuneen lehdistönvapauden kuolleista nousemisesta. Tässä on kaikuja ajalta, jolloin lehdistö oli ainoa varteenotettava media ja sähköisen viestinnän ensiasteet oli pitkään suljettu sananvapaussuojan ulkopuolelle. Nykyaikaisen mediatodellisuuden kannalta tällaiset pyrkimykset johtavat vain siihen, että sananvapaus tosiasiallisesti kapenee.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on käyttänyt nyt esitetyissä tapauksisa journalismin, journalistin, journalistisen sävyn ja viestinnän kaupallisen tarkoituksen määrittelyjä perustelemaan sananvapauden rajoituksia. Sananvapausmyönteisesti tulkittuna näitä käsitteitä saisi kuitenkin käyttää korkeintaan perustelemaan joukkoviestinten suorayhteyksiä julkisiin tietokantoihin, toimittajien akkreditointia lehdistötilaisuuksiin tai vastaavia toimintoja, joissa on perusteltua antaa viestinnän moniarvoisuutta kunnioittavalla tavalla organisoituneelle medialle erioikeuksia suhteessa muihin ihmisiin.

Sananvapaus tulisi siis nähdä kokonaisuutena, jossa konteksti määrittää suojan laajuuden. Vahvaa sananvapaussuojaa tulee antaa niille, joiden pyrkimyksenä on osallistua yhteiskunnallisesti merkittävään keskusteluun. Blogien, videoblogien, podcastien, snapchattien, instaamisen ja muun vastaavan toiminnan suojaa ei siten tulisi missään määrin liittää siihen määritelläänkö joku toimija journalistiksi tai joukkotiedotusvälineeksi. Olennaista tulisi olla toiminnan muoto ja konteksti, josta voidaan päätellä onko kyseessä hyväksyttävä sananvapauden käyttötapa.

Juuri tässä pohdinnassa Euroopan unionin tuomioistuin vaikuttaisi olevan avoin erilaisille nykyisen teknologian mahdollistamille tavoille käyttää sananvapautta. Se suhtautuu myös teknologianeutraalisti sananvapauskysymyksiin tietoverkoissa. Euroopan unionin tuomioistuin vaikuttaa siten lähtökohtaisesti pitävän journalistista tarkoitusta pikemminkin kontekstisidonnaisena kuin instituutioihin sidottuna toimintana. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen näkökulma vaikuttaa sen sijaan päinvastaiselta. Ihmisoikeustuomioistuin sitoo päättelynsä vahvasti esimerkiksi journalistisen instituution käsitteeseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin onkin sananvapausratkaisuissaan palaamassa vanhaan statusajatteluun, mikä voi johtaa sen sananvapauden sisältöä koskevan ratkaisukäytännön pirstoutumiseen atomeiksi. Näin on uhkana käydä, jos esimerkiksi Pentikäinen-tapauksen ”erityisiin olosuhteisiin” kietoutuvat perustelut otetaan vakavasti.

Kansallisiin perusoikeuskäsityksiin sidottujen kansallisten tuomioistuinten on tasapainoiltava näiden kahden eri lähtökohdista sananvapautta sekä joukkotiedotusta tarkastelevan ylikansallisen tuomioistuimen välissä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Euroopan unionin tuomioistuimen sananvapauskäsitykset vaikuttavat etääntyvän toisistaan. Samaan aikaan kun Euroopan unionin tuomioistuimessa Luxemburgissa sananvapaussuojaa kehitetään dynaamisesti, nostavat konservatiivisemmin sanavapaussuojaa tarkastelevat lähestymistavat päätään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa Strasbourgissa. Onko sananvapaussuojan kehittämisvastuu siirtymässä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta Euroopan unionin tuomioistuimelle?

Riku Neuvonen, yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto
Pauli Rautiainen, yliopistotutkija, Tampereen yliopisto

Comments

  1. Kalevi Hölttä says:

    Yksi perusongelma on siinä, että samoista perus- ja ihmisoikeuksista on säännöksiä liian monissa laeissa ja sopimuksissa. Samojen kysymysten ja riitojen kimpussa häärää useita valvonta- ja tuomitsemiselimiä.
    EIT:n linjaukset ovat todella huolestuttavia. Punninnassa omistusoikeus sekä epämääräinen yleinen järjestys ja turvallisuus (YJT) ovat etusijalla ja poliittiset oikeudet saavat väistyä. Sananvapauden ohella etenkin kokoontumis- ja mielenosoitusvapaus ovat saaneet väistyä. Poliisin toiminta on yhä useammin hyväksytty, tosin vain Länsi-Euroopassa. Olen maininnut joitakin esimerkkejä kirjoituksessani ”Mielenosoitusvapaus teoriassa ja käytännössä”, joka on luettavissa verkossa Revalvaatio-sivulla. Oikeus-lehti sensuroi kirjoituksen edellisen toimituksen aikana.
    EUT:n perusoikeusmyönteisyys – tosin perusvapauskäsitteen katveessa – juontaa ainakin jo Schmidberger- jutusta, jota Tuomas Ojanen eritteli erinomaisesti (LM 1/2004 s. 126-135).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s