Markku Fredman: Perustuslain tulkinnasta


MF2016Helsingin Sanomien Saska Saarikoskelle on joku anonyymi ministeri todennut, että Ojanen, Tuori & co saisivat kantaa vastuun siitä, että perustuslain nähdään olevan esteenä uudistuksille (”Politiikka on rikki, ministerit myöntävät” HeSa 24.1.2016). Ongelma ei olisi perustuslaki, vaan sen tulkinnat.

Kovia sanoja anonyymilta ministeriltä. Samanlaista tekstiä on kuultu viimeaikoina myös Ben Zyskowiczilta ja Kimmo Sasilta, jotka kumpikin ovat toimineet perustuslakivaliokunnan puheenjohtajina.

Perusoikeuksien suurkuluttajana tällainen keskustelu herättää hämmennystä. Ehdin aloittaa asianajajaurani ennen ihmisoikeussopimusta ja perusoikeusuudistusta. Silloisista hallitusmuodon perusoikeussäännöksistä ei ollut asianajajalle apua eivätkä säännökset olleet esteenä lainsäätäjälle.

Kun Euroopan ihmisoikeussopimus saatettiin osaksi Suomen lainsäädäntöä, asia käsiteltiin perustuslakivaliokunnassa. Lausunnossa PeVL 2/1990 vp se korosti, että tulkintatilanteissa olisi erilaisista perusteltavista olevista vaihtoehdoista pyrittävä omaksumaan sellainen, joka edistää ihmisoikeusmääräysten toteutumista eli on näin määriteltynä ihmisoikeusystävällinen. Merkillepantavaa on, että tämän lausunnon ensimmäinen allekirjoittaja oli perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Ben Zyskowicz.

Muutama vuosi myöhemmin oli vuorossa perusoikeusuudistus. HE 309/1993 vp oli jälleen perustuslakivaliokunnassa lausunnolla ja tuloksena oli lausunnossa PeVM 25/1994 vp tutun kuuluista tekstiä: ”Tuomioistuinten tulee valita perusteltavissa olevista lain tulkintavaihtoehdoista sellainen, joka parhaiten edistää perusoikeuksien tarkoituksen toteutumista ja joka eliminoi perustuslain kanssa ristiriitaisiksi katsottavat vaihtoehdot. Tältä osin voidaan puhua perustuslainmukaisesta tai perusoikeusmyönteisestä laintulkinnasta.”

Näiden kannanottojen jälkeen on kasvanut uusi valtiosääntöoppineiden sukupolvi, joka on ottanut perustuslakivaliokunnan lausumat vakavasti. Tämä sukupolvi pitää itsestään selvänä, että julkisen vallan – lainsäätäjä mukaan lukien – on turvattava perusoikeuksien toteutuminen perus- ja ihmisoikeusystävällisen tulkinnan hengessä. Ihmisoikeusystävällistä ja perusoikeusmyönteistä tulkintaa koskevia perustuslakivaliokunnan kannanottoja on siteerattu toistuvasti niin korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden kuin muidenkin tuomioistuinten ratkaisuissa. Ne ovat kaikessa mielessä voimassa olevaa oikeutta.

Nyt perusoikeuksien tulkintaan kohdistettu kritiikki onkin nähdäkseni pitkälti koko sen eurooppalaisen perus- ja ihmisoikeuskäsityksen kritiikkiä, joka meillä tietoisesti ja hyvin suurella äänten enemmistöllä omaksuttiin 1990-luvun alussa. Meillä on melkoinen joukko poliitikkoja, jotka nähtävästi haluaisivat kaventaa perusoikeuksia tai ainakin haluaisivat kuopata perustuslakivaliokunnassa kehitetyn perusoikeusystävällisen laintulkintaopin. Jos tätä todellakin halutaan, tulisi asia toteuttaa avoimesti osoittamalla konkreettisia perustuslaintulkinnan ongelmakohtia, tekemällä ehdotuksia perustuslain muutoksiksi, ja lopettamalla anonyymit ja muutkin hyökkäykset valtiosääntöoppineita kohtaan.

Markku Fredman
asianajaja, VT, OTL

Comments

  1. Tälläiset anonymitettihyökkäykset ovat todella ala-arvoisia ja osoittaa medialta todellista harkintakyvyn puutetta. Tai sitten sitä ”harkintakykyä” on todella mietitty!?

  2. Jouni J Särkijärvi says:

    Sote-uudistuksessa on useita kohtia, jotka ovat ratkaistavissa loukkamatta perustuslakia mutta joissa suunnitelmat ovat toistaiseksi sen kanssa ristiriidassa. Toinen törmäys odottaa perustulouudistusta: ”oikeus välttämättömään toimeentuloon” tarkoittanee, että sosiaaliturvaa ei voida purkaa niiden kansalaisten osalta, joiden syyperusteinen tuki ylittää nyt perustulon tason. Eli perustuslain parjaaminen jatkuu.

  3. Hans Kallberg says:

    onko maassa enää perustuslaki voimassa, vai tulkitaanko eli noudatetaan sitä väärin.
    ainakaan maassa olevien vakuutusvammautuneiden mukaan laki ei ole voimassa. meiltä on viety mahdollisuus puolueettomaan oikeuden käyntii koska valitusprossessi on erityistuomioistuimen alainen ja vakuutusoikeushan ei tee ratkaisuja näytön perusteella vaan käyttää päätöksenteossa laajaa harkintavaltaa. kuinka voi olla mahdollista, että vastapuoli, vakuutuslaitos ei tarvitse hankkia mitään hylkäyksensä perusteeksi ja yksi vakuutuslääkäri voi kumota kymmenien spesifien erikoslääkärien lausunnot. vakuutusyhtiön puolesta kielteiset asiantuntijalausunnot hankkii oikeusistuin. mikä on tämä puolueeton oikeusistuin joka hankkii näytön vastapuolelle. kaiken todeistelun vammautumisestaan joutuu hankkimaan vammautunut ja kaiken sen näytön kumoaa vakuutuslaitoksen edustaja perusteella ”ei, ei myönnetä” tai ”teillä on jokin muu kiputila tai sairaus”. vakuutusoikeus ei noudata kko ennakkotapausten päätäntälinjaa vaan katsoo että kaikki ovat yksitäistapauksia ja ennakkoratkaisuja ei tarvitse noudattaa. vakuutusoikeudesta ei asianomistaja saa itseään koskevia tietoja, käsittelymuistiinpanoja jonka pohjalta päätös tehdään vaan ne on julistettu salaisiksi 80 vuotta.
    jotain kertoo erityistuomioistuimen oikeuden jaosta se että aa laukkanen on liikenevahinkoja saanut käräjä ja hovioikeuden käsiteltäväksi ja voittanut näistä tapauksista 80%, nämä tapaukset oli vakutusoikeus katsonut että vakuutusyhtiö on voittaja ja valittaja, vammautunut on hävinnyt. jos molemmat ovat puolueettomia oikeusistuimia ei oikeudellinen ero olla näin suuri.
    ongelma on eduskunnan tiedossa, mutta poliittinen halu tai eläkeyhtiöiden painostuksen vuoksi muutosta ei haluta tehdä (eduskunnan kesksustelualoite 4/2013 jari lindström).
    eduskunnan siunaamana vastuu ja eläkevakuuttajat jättävät vastuitaan yhteiskunnan maksettavaksi. ämä tulon siirto maksaa veron maksajille joka vuosi 2 miljardia euroa. kenekään mielestä ei ole arveluttavaa että yhteiskunnan rahaa jaetaan avokätisesti vakuutussijoittajille, ei edes vasemistopuolueiden.
    olkaa hyvä ja tutustukaa ohessa oleviin linkkeihin.
    keskustelualoite https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=ka+4/2013
    loput on omasta tapauksestani, ja maan tavaksi muotoutunut toiminta
    vakuutuslääketiede vs. todellinen lääketiede
    http://ala-sairastu-vakavasti.blogspot.fi/2014/11/tapaus-hans-kallberg-osa-3.html

    http://www.studio55.fi/tositarina/article/aivovamman-saanut-yrittaja-taistelee-toimeentulosta-olen-elanyt-parilla-sadalla-eurolla-kuussa/137780
    http://yle.fi/uutiset/vakuutusyhtio_ihmeparansi__aivo-_ja_niskavammainen_hans_on_pian_koditon/7190292

    toivon teiltä aikaa paneutua asiaan ja jos joku pystyisi auttamaan ja tuomaan tätä asiaa julkisesti esiin

  4. Henri K. says:

    Ao. uutisen mukaan oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille järjestetään vuokra-asuntoja ns. takaoven kautta, muun pk-seudun vuokrajonon ohitse. Samalla heille annetaan käyttöön kahden kuukauden vuokra ja maksusitoumus.

    Rikkooko tämä päätös sitä paljon puhuttua perustuslain yhdenvertaisuusperiaatetta? Suomalaiset vuokra-asuntojen hakijat eivät pääse vastaavasta etuudesta nauttimaan.

    http://hommaforum.org/index.php/topic,110521.msg2172819/topicseen.html#msg2172819

  5. Vaka vanha Kimmo Sasi, kokoomuksesta kokenein
    omi kerran perustuslain, otti aivan omaksensa
    tuuppi toiset tuonnemmaksi, kaikki kauemmas karkoitti.

    Raaputti riepu raportin, kirjoitti kovan kritiikin,
    intti, väitti vakavasti, virkkoi varsin jouhevasti,
    että lainlukijat, juristeista julmimmat
    ovat uhka oikeudelle, perustuslain asemalle.

    Sasi moitti tutkijoita, perustuslain tulkitsijoita,
    sanoi: profeetat vaietkaa, fundamentalistit kaikotkaa
    jott ois valta hallituksen, jott ois vapaus virkamiehen
    perustuslakia päivittää, pykäliä poistella.

    On tässä ongelma, uhkakuva komea,
    ei piittaa Sasi oikeuksista, haavoittuvaisten ongelmista
    joita profeetat puolustaa, tutkijat teksteillään tulkitsee.

    Vaan ei vielä kaikkeen taivu, vähästä ei vapise
    laki korkein kaikista, säädöksistä suurin.

    Menee aikaa muuttamiseen, pykälien purkamiseen
    ei voi sitä päivittää, helposti pois hävittää
    kun on säätöaika pitkä, päivitysaika hitahin
    pykälien painavien, sääntöjen suurien.

    Siihen asti veisaa kuoro, veisaa kuoro tutkijoiden
    puolesta perusoikeuksien, iloksi ihmisoikeuksien:

    Suomi suojaa sosiaaliturva, kanna köyhimpiäkin,
    takaa tyyppien tasa-arvo, turvaa oikeusturvakin
    yksityisyyttä puolusta, ympäristöä ylevöitä,
    perusoikeuksia turvaa, ihmisoikeuksia edistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s