Vaaleilla valittu enemmistö on puhunut – pulinat pois?


EU:n komissio käynnisti vuodenvaihteessa Puolaa vastaan niin sanotun oikeusvaltiomekanismin mukaiset menettelyt. Kesäkuun alussa se totesi Puolan nykyhallituksen toiminnan uhkaavan systeemisesti oikeusvaltiota. Komissio vaati tällä perusteella Puolaa peruuttamaan maan hallituksen ajamat ja vaaleilla valitun parlamentin hyväksymät lakien perustuslainmukaisuuden valvontaa koskevat uudistukset.

Puola antoi vastauksensa komission vaatimuksiin eilen (15.6.). Se totesi ykskantaan, ettei komissiolla ole toimivaltaa antaa Puolaa velvoittavia määräyksiä. Samalla se korosti olevansa kuitenkin valmis ”dialogiin” EU:n kanssa.

Sattumaa tai ei, eilen myös Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu antoi raportin, jonka mukaan viimeaikaiset lakien ja instituutioiden uudistukset Puolassa uhkaavat ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta, median vapautta ja naisten asemaa. EU:n ohella Puola on siten hakauksessa myös ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen turvaamiseen ja kehittämiseen nimenomaan keskittyvän Euroopan neuvoston kanssa.

Mistä on kysymys? Onko Puolassa ongelmia, joihin pitää puuttua?

Vai tulisiko katsoa pikemminkin päinvastaiseen suuntaan? Uhkaavatko itse asiassa EU ja Euroopan neuvosto puolalaista enemmistödemokratiaa? Pitäisikö EU:n – tai muiden ”ulkopuolisten” tahojen – pidättyä puuttumasta vaaleissa valtakirjansa saaneiden Puolan hallituksen ja sen parlamentin toimintaan? Riittääkö, että kovat oikeudelliset vaatimukset korvataan pehmeällä diskuteerauksella?

Eivät uhkaa, ei pitäisi eikä riitä.

Puolassa on aitoja ja hyvin perustavanlaatuisia ongelmia. EU ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu toimivat juuri siten kuin eurooppalaisen oikeusvaltion periaatteille rakentuva ja niiden toteutumisesta vastuuta kantavan instituution kuuluukin toimia. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että viime syksyn parlamenttivaaleissa enemmistön Puolan parlamentin alahuoneeseen (Sejm) saanut Laki ja oikeus –puolue on valtaan pääsynsä jälkeen pyrkinyt järjestelmällisesti pönkittämään omaa asemaansa ja poistamaan vallankäyttönsä tiellä olevia perustuslaillisia ja muita esteitä. Tämä toiminta on puolestaan omiaan vaarantamaan paitsi puolalaisen oikeusvaltiokehityksen myös demokratian ja sananvapauden sen keskeisenä osana.

Euroopan neuvoston Venetsia -toimikunnan jo maaliskuussa julkaisema Puolaa koskeva kannanotto antaa hyvän kuvan Puolassa tapahtuneiden muutosten nopeudesta ja laaja-alaisuudesta. Raportista muun muassa ilmenee, kuinka uusi Sejm muutti kiireellisessä järjestyksessä ja vain viikko toimintansa aloittamisesta perustuslakituomioistuinta koskevaa lakia siten, että uusi parlamentti sai toimivallan peruuttaa edellisen parlamentin ehdotukset viidestä uudesta perustuslakituomioistuimen tuomarista. Samalla perustuslakituomioistuimen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikausien pituus lyhennettiin yhdeksästä vuodesta kolmeen.

Heti lain tultua voimaan edellisen Sejmin tekemät tuomarinimitykset peruutettiin ja vastavalittu Sejm teki niiden tilalle uuden esityksen viidestä itselleen mieluisasta tuomarista. Välittömästi tämän jälkeen perustuslakituomioistuin ehti kahdessa tuomiossaan todeta peruutukset ja nimitykset merkittävin osin perustuslainvastaisiksi. Näitä tuomioita ei kuitenkaan pantu täytäntöön, koska Laki ja oikeus –puoluetta niin ikään edustava Puolan presidentti Andrzej Duda oli jo asettanut tehtäviinsä uuden Sejmin nimittämät viisi tuomaria.

Myös perustuslakituomioistuimen kokoonpanoa ja menettelyä koskevia säännöksiä muutettiin. Muutoksen jälkeen tuomioistuimen edellytetään toimivan pääsääntöisesti kokoonpanossa, jossa on paikalla 13 tuomioistuimen 15 tuomarista. Päätökset, joilla tuomioistuin toteaa lain perustuslainvastaiseksi, on tehtävä 2/3 enemmistöllä. Asiat on myös käsiteltävä siinä järjestyksessä, jossa ne tuodaan perustuslakituomioistuimen käsiteltäväksi ilman, että esimerkiksi asian kiireellisyys, sen yhteiskunnallinen merkitys taikka varsinkaan tuomioistuimen oma arvio eri asioiden asianmukaisesta käsittelyjärjestyksestä voisi vaikuttaa asioiden käsittelyyn.

Samaan aikaan median riippumattomuutta on rajoitettu ja vastaavasti poliisin tiedusteluvaltuuksia lisätty. Lopputuloksena on tilanne, jossa vaaleilla demokraattisilla vaaleilla valitun parlamentin enemmistön toimet ovat vakavasti uhkaamassa Puolan poliittisen ja oikeudellisen järjestelmän keskeisiä instituutioita. Tai kuten Venetsia -toimikunta Puolaa koskevassa kannanotossaan totesi, Puolan kehitys vaarantaa Euroopan neuvoston keskeisten periaatteiden toteutumisen: Demokratia vaarantuu, koska enemmistön vallalle ei ole vallanjaon toteutumisen ja vähemmistöjen suojelun kannalta olennaisia pidäkkeitä. Ihmisoikeudet vaarantuvat, koska perustuslakituomioistuimen menettelytapasääntely voi estää ihmisten pääsyn oikeuksiinsa. Oikeusvaltio vaarantuu, koska Puolan oikeusvaltion keskeinen takuuelin, perustuslakituomioistuin, muuttuu toimintakyvyttömäksi. Pisteenä i:n päälle myös uudet tiedusteluvaltuudet on jo osoitettu ongelmallisiksi. Myös eilen annettu Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun raportti listaa lisää niitä ongelmia, joita kevään ”uudistukset” Puolassa ovat saaneet aikaan demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kannalta.

Puolan Laki ja oikeus –puolueen toiminta on kuvaava esimerkki liberaalien demokraattisten oikeusvaltioiden haavoittuvuudesta. Ilman toimivaa, enemmistön tahdosta riippumatonta, lakien perustuslainmukaisuuden valvontamekanismia demokraattisissa vaaleissa ehdottoman valtakirjan saanut yksinkertainen enemmistö voi hyvin nopealla aikataululla viedä pohjan pois paitsi ihmisoikeuksien tehokkaalta suojalta myös  oikeusvaltion ja demokratian keskeisiltä edellytyksiltä. Mitä enemmän se niin tekee, sitä vankemmaksi ja pysyvämmäksi sen asema muodostuu. Juuri sen vuoksi autoritaariseen asemaan pyrkivä ja perustuslaista piittaamaton valta pyrkii ensi töikseen monopolisoimaan perustuslain tulkintavallan itselleen.

Kaikki tämä tapahtuu tietenkin muodollisesti laillisuuden ja demokratian nimissä. Ei Puolan Laki ja oikeus –puolue ole esittänyt perustuslain kumoamista. Sen ei ole tarvinnut eikä sen missään nimessä edes kannata tehdä niin. Miksi ei? Yksinkertaisesti siksi, että puolueen valta on suurimmillaan silloin, kun se voi vedota valta-asemansa tueksi sekä ”kansaan” että ”perustuslakiin”.

Puolan tapahtumat vertautuvat monessa suhteessa Unkariin. Kansalliskonservatiivinen Fidesz-puolue on vuonna 2010 tapahtuneesta valtaantulostaan alkaen aktiivisesti muokannut poliittisen ja oikeudellisen järjestelmän perustana olevia instituutioita sellaisiksi, että sen oma asema vallan ytimessä on alati lujittunut. Nytkään ei ole sattumaa, että ensi töikseen puolue puuttui lakien perustuslainmukaisuutta valvovan valtiosääntötuomioistuimen valtaan. Tuomareiden eläkeikää laskettiin – näin päästiin sopivasti eroon tuomareista, jotka eivät olleet Fideszin ohjattavissa. Fideszin säädättämässä medialaissa tiedotusvälineiden sisällöiltä vaadittiin puolestaan tasapuolisuutta, relevanssia unkarin kansalaisille ja ihmisarvon kunnioitusta. Vieläkin olennaisempaa kuitenkin oli, että samalla Fidesz asetutti poliittisen medianeuvoston valvomaan sitä, että media toimii näiden standardien mukaisesti.

Eräät kriittiset tarkkailijat ovatkin havainneet kehityksessä tympeää ironiaa: Neuvostoliiton lakkaamisen 25-vuotisjuhlavuonna niin Unkari kuin Puola ajautuvat yhä kauemmaksi demokraattisen oikeusvaltion valtiosääntöihanteista, ja samalla yhä lähemmäksi sitä autoritaarista vallankäyttöä, joka oli tyypillistä juuri Neuvostoliitolle, ja joka on nykyään mitä ominaisinta Vladimir Putininin Venäjälle. Nimenomaan juuri Venäjällä demokraattiselle oikeusvaltiolle ominaisten poliittisen ja oikeudellisen periaatteiden alasajo ja samalla siirtyminen kohti autoritaarisesti johdettua valtiota on  ollut systemaattisimmillaan.

Tässä jo vuosia jatkuneessa ja Putinin valtapuolue Yhtenäisen venäjän enemmistövallan siivittämässä kehityksessä viimeisintä maamerkkiä näyttelee vuoden 2015 joulukuussa voimaan tullut perustuslain muutos. Sen seurauksena Venäjän ei tarvitse panna täytäntöön sitä koskevia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioita, jos maan perustuslakituomioistuin presidentin tai hallituksen hakemuksesta niin päättää. Jo huhtikuussa 2016 Venäjän perustuslakituomioistuin pääsikin toteamaan, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu vankien äänioikeutta koskevassa tapauksessa Anchugov and Gladkov v. Russia oli ristiriidassa Venäjän perustuslain kanssa, eikä sitä siksi voida panna täytäntöön.

Anchugov -tapaus ei todennäköisesti jää poikkeukseksi. Kuten media ja eri ihmisoikeusjärjestöt ovat jo pitkään raportoineet, ihmisoikeustilanne Venäjällä on heikentynyt jatkuvasti niin sananvapauden kuin kokoontumis- ja yhdistymisvapauden sekä esimerkiksi seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien alueella. Siksi on todennäköistä, että yhä useampi ihmisoikeustuomioistuimen langettava ratkaisu päätyy Venäjän perustuslakituomioistuimeen, joka puolestaan leimaa ne Venäjän perustuslain vastaisiksi.

Venäjän joulukuinen perustuslakiuudistus voidaankin nähdä luontevana osana putinlaisen perustuslakiopin keskeisiä päämääriä. Se on yksi kulmapala siinä pelissä, jonka keskeisenä päämääränä on typistää oikeusvaltio, ihmisoikeudet ja demokratia silkaksi autoritaarista valtaa oikeuttavaksi retoriikaksi. Seikoiksi, joihin voidaan viitata poliittisissa juhlapuheissa, mutta joiden tyhjiin kovertamiseksi hallinto Putinin johdolla tekee kaiken voitavansa.

Tulisiko edellä olevasta ottaa oppia Suomessa? Mielestämme ei – paitsi tietenkin olemalla valppaana, etteivät vastaavanlaiset, yksinkertaista enemmistövaltaa ”demokratian” kulisseissa pönkittävät ja perustuslain ja ihmisoikeudet sille alistavat tendenssit saa jalansijaa Suomessa. Huoli putinilaisen valtiosääntöopin ja Puolan ja Unkarin ”mallien” hiipimisestä Suomeen kun ei ole mitenkään tuulesta temmattu. Vaikka meillä ei olekaan edetty vielä puheista tekoihin, oppien ja mallien tausta-ajatuksille on kaikesta huolimatta löytynyt kaikupohjaa myös kotimaisen poliittisessa eliitin keskuudessa yli puoluerajojen. Sama voidaan sanoa myös oikeusyhteisöstämme, jossa demokratia tavataan toisinaan tarkoitushakuisesti hahmottaa puhtaasti Elon laskuopin mukaan määräytyvänä enemmistövaltana. Tällaisia esimerkkejä on viime vuosilta monista eduskunnan täysistunnoista, pamfleteista ja sanomalehtikirjoituksista:

Tottakai demokratia ja oikeusvaltioperiaate ovat tärkeitä, mutta niin on myös kansan vaaleissa esittämä tahto”;

Perustuslakien tulkinnassa on kysymys siitä, miten perusoikeuksissa ilmaistuja arvoja – yhdenvertaisuutta, yksityiselämän suojaa ja sananvapautta – on sovellettava käsillä olevassa konkreettisessa lakihankkeessa. Tämän arvioiminen on pikemminkin arvopoliitikkojen kuin juristien työtä.”

Onko valta Suomessa, esimerkiksi vankeinhoidossa, eduskunnalla vai onko se ihmisoikeusasiantuntijoilla tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella? Kyllä itse kannatan parlamentaarista kansanvaltaa ja sitä, että tällaisista normaaleista asioista päättää eduskunta.”

Ja niin edelleen. Palataan tässä kohtaa kuitenkin vielä Puolaan. Ulkoministeri Timo Soini (ps) riensi jo tammikuussa heti tuoreeltaan kritisoimaan EU:n komission käynnistämää oikeusvaltiomenettelyä plokissaan ja muissa kommenteissaan. Toisin kuin voisi Suomen ulkoministeriltä olettaa, Soinin ”blokissa” ei suinkaan tukeuduttu perustuslaistamme ilmeneviin ihmisoikeusperustaisiin arvoihin, vaikka perustuslain mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön juuri niiden turvaamiseksi. Sen sijaan Soini viittasi Puolan vapaisiin vaaleihin ja moitti Puolan parlamentin alahuoneen enemmistön toimintaan puuttunutta EU:ta mestaroimisesta ja EU:n kannattajia historian unohtamisesta painottamalla, että “vaaleilla valitsematon EU- byrokraatti ei voi kävellä itsenäisen vaaleilla valitun päättäjän yli.” Uutisten mukaan hän myös korosti erikseen kansan tahdon merkitystä demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen rinnalla olevana erillisenä seikkana: ” Tottakai demokratia ja oikeusvaltioperiaate ovat tärkeitä, mutta niin on myös kansan vaaleissa esittämä tahto”. Eli ”pulinat pois”, jos vain kyse on vaaleissa äänestäneiden enemmistön tahdosta?

Enemmistö on kuitenkin eri asia kuin kansa, eikä perustuslaissa turvattu kansanvalta ole sama asia kuin enemmistövalta. Nyt onkin aivan olennaisen tärkeätä tiedostaa, että kommenteillaan Suomen ulkoministeri harppasi ulos demokraattisen oikeusvaltiomme leiristä ja hyppäsi yhdellä loikalla putinilaisen valtiosääntöopin veneeseen – siihen samaan, jossa Laki ja oikeus sekä Fidesz –puolueet jo innokkaasti tempoivat airojaan ruorimiehensä osoittamassa tahdissa. Suomen perustuslain ja EU:n valtiosäännön tunnustama demokratia ei ole vaaleilla valitun enemmistön tyranniaa, eikä normaali liberaaleille demokratioille tyypillinen oikeusvaltion periaatteiden noudattaminen, ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja lakien perustuslainmukaisuuden valvonta ole mitään mestarointia, saati perusoikeusfundamentalismia. Ei vaikka varsin monet ns. vanhan liiton miehet meillä ja muualla tuntuvat niin ajattelevan.

Demokratiassa on myös kysymys enemmistön vallasta, mutta ei yksin siitä. Perustuslain olennaisena tehtävänä on asettaa pidäkkeitä yksinkertaiselle enemmistövallalle ja varsinkin sellaiselle enemmistön tyrannialle, joka johtaa vähemmistöjen oikeuksien polkemiseen ja perustuslaissa tunnustettujen oikeusvaltion perusperiaatteiden sivuuttamiseen. Niin kauan kuin katsomme kuuluvamme liberaalien eurooppalaisten demokratioiden perheeseen, politiikalla on oikeudelliset, erityisesti perustuslaista ja ihmisoikeussopimuksista juontuvat rajansa. Ja jos ei ole tai niistä ei välitetä, se on lopulta myös demokratian –  kansanvallan – tuho.

 

Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen

Comments

  1. Niin, meillähän enemmistön yksioikoiseen valtaan siirtyminen on (toivottavasti vain) teoriassa täysin mahdollista. Lakien perustuslainmukaisuudesta antaa lausuntonsa perustuslakivaliokunta, joka noudattelee eduskunnan voimasuhteita eli enemmistö voisi sielläkin ottaa ihan uudenlaisen tulkintalinjan. Henkilökohtaisesti olen aina kannattanut perustuslakituomioistuinta myös Suomeen. Onneksi vaalilainsäädäntömme näyttäisi tehokkaasti estävän minkäänlaisen yhden puolueen yli 50 %:n enemmistön muodostumisen eduskuntaan, mutta eihän sitä koskaan varmasti tiedä.

  2. Teemu N says:

    EIT:ltä saavat kuitenkin potentiaalisesti sapiskaa sellaisetkin maat, joissa oikeusvaltio- ja demokratiatilanne on mielestäni täysin kunnossa. Ajatellaanpa esimerkiksi, että Kanada liittyisi Euroopan ihmissopimukseen, mistä seuraisi hetimmiten lukuisia langettavia tuomioita, joissa Kanadan todettaisiin rikkovan kansalaistensa ihmisoikeuksia.

    Anchugov -tapauksessa oli kysymys vankien oikeudesta äänestää valtiollisissa vaaleissa. Kanadassa oikeus äänestää on vielä sikäli paljon rajatumpi kuin Venäjällä, että pitkään ulkomailla asuneilla Kanadan kansalaisilla ei ole oikeutta äänestää vaaleissa. Oikeus äänestää on siksi evätty mm. täysin nuhteettomassa maineessa olevalta Wayne Gretzkyltä.

    Siis vaikka Venäjälläkin demokratia toimisi kuinka moitteettomasti, sen oikeusjärjestyksessä vallitsevat ihmisoikeuskäsitykset tulisivat olemaan omaa erityislaatuaan. Jokainen kansa hakee oikeusjärjestyksensä perustan omasta kulttuuristaan ja traditiostaan. Muistakoon EIT valtiollisen harkintamarginaalin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s