Ison-Britannian kansanäänestyksen tuloksen käsittelyn varjoon on jäänyt Euroopan unionin kannalta juhannuksen tienoilta toinen niin ikään merkittävä tapahtuma.
Kesäkuun 21 päivänä Saksan liittovaltion valtiosääntötuomioistuin näet antoi odotetun ratkaisunsa Euroopan keskuspankin OMT-ohjelmaa koskevassa asiassa, jota on kommentoitu aikaisemmin myös täällä.
Valtiosääntötuomioistuin hylkäsi valitukset. Ohjelma on siis myös saksalaiselta kannalta laillinen. Jo aikaisemmin Euroopan unionin tuomioistuin on omassa ratkaisussaan pitänyt ohjelmaa unionioikeuden mukaisena.
Aikaisemmassa yhteydessä pidin hyvänä, että saksalainen tuomioistuin teki ennakkoratkaisupyynnön, kun kerran siellä oli herännyt epäilyksiä Euroopan keskuspankin toimivallasta ja OMT-ohjelman unionioikeudenmukaisuudesta sekä siitä tuomioistuimen itsensä tekemien tulkintojen sopimisesta saksalaisen valtiosäännön raameihin. Parempi niin kuin että se olisi käynyt ratkomaan asiaa omin päin. Unionioikeudellisen kysymyksen nostamista unionitasolle unionioikeus edellyttääkin. Ennakkoratkaisupyyntö oli historiallinen etenkin siltä kannalta, että aikaisemmin valtiosääntötuomioistuin oli esittänyt unionioikeuden sisällöstä tulkintoja ottamatta keskusteluun mukaan Euroopan unionin tuomioistuinta. Nyt saksalaisen tuomioistuimen ymmärrys OMT-ohjelmasta tuli asianmukaisella foorumilla keskusteltavaksi, ja asia, joka on selkeästi koko unionia koskeva, tuli koko unionin tasolla käsittelyyn. Sinänsä kuten saksalaisesta ennakkoratkaisupyyntöä koskevasta ratkaisusta käy ilmi, osa tuomareista Saksassa katsoi, että asia olisi voitu jättää myös tutkimatta, mihin minusta olisi ollut kaikkein vahvimmat perusteet, mutta tilanteessa, jossa saksalainen tuomioistuin katsoi asian täyttävän tutkittavaksi ottamisen edellytykset, eteneminen myös unionituomioistuimeen oli minusta asianmukaista.
Kun unionituomioistuin antoi oman tuomionsa saksalaisten ennakkoratkaisukysymysten johdosta Gauweiler-tuomiossaan, unionituomioistuin osoitti asiassa selkeät unionioikeudelliset puitteet, niin tämän menettelyn kuin itse materiaalisen kysymyksenkin osalta. Siinä tuli myös esille näkemys siitä, kuinka ymmärrettynä OMT-ohjelmaa olisi pidettävä unionioikeuden mukaisena. Kaiken kaikkiaan unionin tuomioistuin minusta taitavalla ja kokonaisuudessaan rakentavalla tavalla hallitsi omassa ratkaisussaan saksalaisen tuomioistuimen osin virheellisiin premisseihin perustuvaa lähestymistapaa ja osoitti sille asian unionioikeudellisen jäsennyksen.
Omasta mielestäni unionituomioistuimen ratkaisu myös tarjosi saksalaiselle tuomioistuimelle mahdollisuuden peruuttaa kulmasta, johon se oli lähestymistavallaan itseään kuljettanut. ’Kyllä, mutta’ -perustelutavalle olisi jälleen tilausta: sitähän valtiosääntötuomioistuin oli itse monissa aikaisemmissakin unionia koskevissa asioissa soveltanut.
’Ja, aber’, vai jotakin muuta?
Mitä nyt siis tapahtui? Saksalaisen tuoreen ratkaisun tarkemman analyysin aika varmasti seuraa vielä, mutta jo tässä vaiheessa voidaan mielestäni sanoa, että jälleen kerran tämä totuttu perustelutapa näyttäisi olevan käytössä. Saksalainen tuomioistuin myös antaa valtioelimille, liittopäiville ja liittohallitukselle, läksyä ja kehittelee edelleen niin sanotun ultra vires -tarkastelunsa arviointikehikkoa.
Koko prosessi on selventänyt Euroopan keskuspankin asemaa ja sen toimivallan rajoja. Tuoreimman ratkaisun valtiosääntöoikeuden kannalta mielenkiintoiset osat eivät kuitenkaan koske keskuspankkia ja OMT-ohjelmaa vaan saksalaisten ultra vires -tarkastelujen edelleenkehittelyjä ja sitä, kuinka valtiosääntötuomioistuin korostaa liittopäivien ja liittohallituksen roolia Eurooppa-politiikassa ja myös niiden oikeudellista vastuuta sen osana.
Valtiosääntötuomioistuin hylkää valitukset ja esittää vielä näkemyksiään siitä, miten tulkittuna OMT-ohjelma on hyväksyttävissä. Ehkä asian käsittelyyn käytetty aikakin ja ennen kaikkea ennakkoratkaisupyynnön ja unionituomioistuimen ratkaisun johdosta käydyissä laajoissa keskusteluissa esille tulleet monipuoliset näkökulmat ovat hieman lieventäneet saksalaisen tuomioistuimen aikaisempia näkemyksiä. Silti saksalainen tuomioistuin ei ole täysin vakuuttunut unionituomioistuimen tulkinnoista, mutta edellyttää asianmukaisesti, että niitä seurataan. Samalla kun se hylkää valitukset, sen ratkaisun perusteella on selvää, että OMT-ohjelman mahdollista tulevaa toteutusta edelleen seurataan myös oikeudelliselta kannalta. Tuomioistuimen mukaan saksalainen keskuspankki saa osallistua ohjelmaan vain siinä tapauksessa, että unionituomioistuimen määrittelemät kriteerit täyttyvät ohjelman toteutuksessa.
Näin siis OMT-ohjelma nyt yhtäältä hyväksytään oikeudellisesti myös siltä osin kuin se koskee Saksan keskuspankkia keskuspankkijärjestelmän osana. Tämä on tärkeää OMT-ohjelman kannalta, koska kiistakysymys OMT-ohjelman laillisuudesta on ratkaistu pois pöydältä. Toisaalta OMT-ohjelman kannalta päätös tällaisenaan pitää yllä tiettyä epävarmuutta tulevasta, vaikka epävarmuus tietysti on merkittävästi heikentynyt tähän mennessä annettujen unionituomioistuimen ja saksalaisen tuomioistuimen ratkaisujen myötä.
Vaikka saksalainen tuomioistuin on edelleen osin erilaisilla kannoilla itse asiasta unionin tuomioistuimen kanssa, se sitoutuu lopputuleman kannalta riittävästi unionin tuomioistuimen näkemyksiin. Tosin saksalainen tuomioistuin ei valitettavasti taivu muuhun kuin ottamaan ne vakavasti huomioon. Paikoin jää jossain määrin epäselväksi, kuinka ongelmallisina se niitä pitää. Joka tapauksessa on selvää, että se ei kuitenkaan katso niiden olevan ilmeisesti unionioikeuden vastaisia, koska se olisi valtiosääntötuomioistuimen omien – varsinkin Honeywell-ratkaisussa esittämien – tulkintojen perusteella käsittääkseni johtanut toisenlaiseen lopputulemaankin. Juuri tältä osin ratkaisu on mielestäni aikaisempiin linjauksiin nähden epäselvin: näyttäisi näet siltä, että ilmeisyys-kriteerin ja rakenteellisen vääristymän kriteerin rinnalle on tullut muutakin. Ainakin niiden artikulaatio nyt poikkeaa hieman aikaisemmasta. Nämä ultra vires -tarkasteluja koskevat kehittelyt edellyttävät lähempää tutkimusta.
Valtiosääntötuomioistuimen mukaan saksalaisten valtioelinten, etenkin liittohallituksen ja liittovaltiopäivien, tulee omien valtiosääntöisten tehtäviensä vuoksi vaikuttaa siihen, että Euroopan unionin toimielimet pysyvät toimivaltansa puitteissa ja osaltaan toteuttaa tämän valvontaa myös oikeudellisin keinoin. Jos esimerkiksi Euroopan keskuspankki ilmeisellä tavalla ylittäisi toimivaltansa, saksalainen valtiosääntöidentiteetti – ja sen sisältämäksi tulkittu kansalaisten oikeus demokratiaan Saksassa – voisi vaarantua ja saksalaisten valtioelinten tulisi ryhtyä toimenpiteisiin. Muutettavat muuttaen tämä näkemys tietysti sen mukaan soveltuu muihinkin tilanteisiin. Ensisijainen vastuu ja harkinta tarvittavien toimenpiteiden sisällöstä kuuluu näille toimielimille. Saksalaisten demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien toteutuminen edellyttää, että toimivaltaa siirtyy unionitasolle vain perustuslaissa säädetyssä menettelyssä. Tämä liittyy osin myös saksalainen tuomioistuin käsityksiin demokratian mahdollisuuksista unionitasolla. Nytkään se ei tarkista niistä omaksumaansa varsin kapeata käsitystä.
Valtiosääntötuomioistuin alleviivaa kansallisen parlamentin ja liittohallituksen vastuuta integraatioprosessissa. Osana sitä valtioelimillä pitäisi olla selkeät toimintatavat myös siltä osin kuin on tarvetta tunnistaa ja mahdollisesti reagoida epäiltyihin unionin toimivallan ylityksiin. Kokonaisuudessaan tuomioistuin kiinnittää huomiota eri valtioelinten tehtäviin saksalaisessa EU-politiikassa sekä muistuttaa – kuten itse asiassa aikaisemminkin – aktiivisen parlamentaarisen ohjauksen välttämättömyydestä.
Valtiosääntötuomioistuin antaa merkitystä eurooppaoikeusmyönteiselle tulkinnalle, jonka se nojaa Saksan perustuslakiin. Lisäksi se pitää yllä ja mielestäni myös edelleenkehittelee sen aikaisemmasta oikeuskäytännöstä tuttuja rajoja tälle tulkinnalle. Samalla se kuitenkin ohittaa mahdollisuudet kehittää näkemystään Euroopan unionin konstitutionaalisesta luonteesta.
Janne Salminen
yliopistonlehtori, Turun yliopisto
Perustuslakiblogi 
Vastaa