Elokuussa 2016 käynnistynyt Huominen ilman pelkoa -kampanja on vaatinut yhdistyslain ja rikoslain sääntelyn terävöittämistä järjestäytyneen rasismin kieltämiseksi. Kampanjan vetoomuksessa esitetään, että yhdistyslakia muutettaisiin siten, että järjestäytynyt rasismi kielletään, ja rikoslakia niin, että tällaiseen toimintaan osallistuminen säädetään rangaistavaksi. Taustalla on näkemys, jonka mukaan Suomea koskevat kansainväliset velvoitteet edellyttävät tiukempaa suhtautumista järjestäytyneeseen rasismiin.
Rikosoikeusoppineet ja oikeusministeriö ovat suhtautuneet kampanjaan nuivasti ja katsoneet, että jo nykyinen rikosoikeudellinen lainsäädäntö pitkälti kattaa kansainväliset velvoitteet.
Asiaa kommentoineet rikosoikeustieteilijät ja oikeusministeriö ovat siinä oikeassa, että periaatteessa rasististen järjestöjen toimintaan voidaan voimassa olevan rikoslain sisältämin säännöksin puuttua. Asiaa voidaan arvioida esimerkiksi kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevan säännöksen nojalla. Säännöksen soveltamiskynnys on tosin ollut melko korkealla. Tilastokeskuksen tietojen mukaan säännöksen perusteella on annettu vuosina 2009–2014 kaikkiaan 27 tuomiota. Törkeästä tekomuodosta ei tuomioita ole.
Tuomioiden vähäinen määrä saattaa toki johtua juttujen vähäisyydestä, mutta toisaalta esimerkiksi Euroopan neuvoston alainen Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI) on kehottanut Suomen viranomaisia ryhtymään toimiin rasismiin ja rotusyrjintään liittyvien tapausten liian vähäisen ilmoittamisen korjaamiseksi. Komitea on viimeksi vuonna 2013 katsonut, että Suomen viranomaisten tulee varmistaa rasismin ja rotusyrjinnän vastaisten säännösten soveltaminen (ks. Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio, Suomea koskeva raportti 9.7.2013, 9–13 kohta).
Rasististen järjestöjen toimintaa voidaan arvioida myös esimerkiksi järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumista, kunnianloukkausta, vainoamista ja laitonta uhkausta koskevan sääntelyn nojalla. Lisäksi tekijän rasistiset motiivit toimivat rikoslain mukaan rangaistuksen koventamisperusteena. Koventamisperustetta sovelletaan kuitenkin varsin vähän (esim. 17 kertaa vuonna 2012, lähde: Seuraamusjärjestelmä 2014 (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti 2015), s. 77).
Keskeinen rasististen järjestöjen kieltämiseen liittyvä kansainvälinen velvoite on YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 37/1970, ns. rotusyrjintäsopimus). Sopimuksen 4 artikla velvoittaa sopimukseen sitoutuneita valtioita säätämään laittomiksi ja kieltämään rotusyrjintää ja siihen yllyttämistä edistävät järjestöt sekä kriminalisoimaan tällaiseen toimintaan osallistumisen.
Sopimuksen sisältämä velvoite on yksiselitteisen selvä. Rasistiset järjestöt tulee kieltää ja osallistuminen niihin tulee säätää rangaistavaksi.
Keskeisin velvoitteeseen liittyvä rikoslain säännös järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen (rikoslain 17 luvun 1 a §). Rikoslain järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmä pitää sisällään myös ryhmät, joiden tarkoituksena on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Rikosoikeudellinen asiaa koskeva sääntely on, kuten Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen ovat aiemmin blogikirjoituksessaan todenneet, osittain kunnossa. Täysin kunnossa rikosoikeudellinen asiaa koskeva sääntely ei kuitenkaan ole.
Rikoslaissa rasistisia ryhmiä koskeva sääntely on jostakin syystä päätetty piilottaa järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumista koskevan sääntelyn sisälle. Sääntelyn ennustettavuuden näkökulmasta ja YK:n rotusyrjintäsopimusten asettaman selkeän velvoitteen kannalta tämä ei ole perusteltua. Tilanne oli hieman vastaava, kun kansainväliset velvoitteet edellyttivät ihmiskaupan rangaistavaksi säätämistä 2000-luvun alussa. Tuolloin Suomessa ajateltiin, että jo voimassa oleva rikosoikeudellinen sääntely – esimerkiksi tuolloinen ihmisryöstöä koskeva – kattoi ihmiskauppatilanteet ja että tarvetta nimenomaiselle ihmiskauppaa koskevalle sääntelylle ei välttämättä ollut. Kansainväliset ja eurooppalaiset velvoitteet kuitenkin edellyttivät nimenomaista ihmiskauppaa koskevaa rikosoikeudellista sääntelyä, jota on sen säätämisen jälkeen vuodesta 2004 sovellettu useaan otteeseen. Nimenomaisen ihmiskauppaa koskevan sääntelyn tarvetta tuskin kukaan enää kyseenalaistaa.
Rikosoikeudellisen sääntelyn ennakoitavuus ja preventiivinen teho kasvavat, jos sääntely on rikosnimikkeistä alkaen mahdollisimman selkeää. Jos tiettyä moitittavaa toimintaa koskeva rikosoikeudellinen sääntely piilotetaan usean rikosoikeudellisen säännöksen sisälle toimintaa nimenomaisesti koskevaa omaa säännöstä säätämättä, lainsäätäjä ei välitä kansalaisille selkeää viestiä toiminnan moitittavuudesta ja siitä, että yhteiskunta suhtautuu torjuvasti mainittuihin tekoihin. Jos rasististen järjestöjen toimintaa halutaan aidosti pitää moitittavana, vastaus, jonka mukaan toimintaan voidaan jo puuttua usean muunlaista käyttäytymistä kriminalisoivan rikoslain säännöksen avulla, ei yksinkertaisesti vakuuta. Syntyy pikemmin vaikutelma, että asiaan ei haluta aidosti puuttua.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on jo vuonna 2000 järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumista koskevaa ehdotusta käsitellessään todennut, että rasismin torjuminen on sellainen yhteiskunnallisesti painava peruste, joka voi toimia rikosoikeudellisen sääntelyn perusteena. Kuten edellä on todettu, YK:n rotusyrjintäsopimuksen asettama velvoite on yksiselitteinen ja selvä. Suomen rasistisia ryhmiä koskeva lainsäädäntö sen sijaan ei sitä ole. Epäselvästä voimassa olevasta lainsäädännöstä huolimatta selvää kuitenkin on, että rasismin torjuminen on hyväksyttävä peruste rikosoikeudelliselle lainsäädännölle.
Kuten Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori on hiljattain todennut, aivan kaikki hyvä ei taivu rikoslain kielelle. Rikosoikeudellinen sääntely ei ole ensisijainen ratkaisu vaan sitä tulisi aina käyttää viimesijaisena keinona. Tätä tavoitetta on lähtökohtaisesti aina syytä noudattaa. On kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös sääntelyn suojeluintressin painavuuteen.
Kun tarkastellaan voimassa olevaa rikosoikeudellista sääntelyä, huomataankin, että sitä käytetään usein huomattavasti kepeämmin perustein kuin rasismin torjumiseksi. Rikoslaki kieltää esimerkiksi luvattomien arpajaisten järjestämisen ja kissan ja koiran turkiksen markkinoille saattamisen. Järjestyslaissa taas on kielletty muun muassa ratsastaminen kuntopolulla ja yleiseen käyttöön kunnostetulla ladulla.
Rasismin torjuminen on yhteiskunnallisesti huomattavasti painavampi tavoite kuin esimerkiksi yleishyödyllisiin arpajaisiin liittyvien väärinkäytösten torjuminen. Rikosoikeuden käyttäminen rasismin torjumiseksi olisi näin myös oikeasuhtaista rasismin torjumista koskevan tavoitteen painavuuteen nähden. Vuonna 2016 olisi vihdoin aika saattaa Suomen rikoslaki vastaamaan Suomen vuonna 1970 YK:n rotusyrjintäsopimuksen asettamia vaatimuksia. Esitetyt perustelut sille, miksi rasististen järjestöjen toimintaan ei nimenomaisesti puututtaisi rikosoikeudellisella sääntelyllä, eivät yksinkertaisesti vuoden 2016 Suomessa ole vakuuttavia.
Sakari Melander
Rikosoikeuden apulaisprofessori, Helsingin yliopisto
Perustuslakiblogi 
Kriminalisoinnin pitää perustua täsmälliseen tunnusmerkistöön. Rasismi on nykyään kovin epämääräinen käsite. Jopa erään uskonnon vastaisuus tulkitaan rasismiksi. Aika vallitseva on käsitys, että eri ihmisrotuja ei edes ole olemassa, vaikka rikoslaissa mainitaan mm. rotuun perustuva syrjintä.
Uusien rikostyyppien keksiminen tuskin parantaa maailmaa. Kuten Melander myöntää, nykyiset pykälät (mm. se kiihotuspykälä) riittävät, kunhan niitä käytetään. Vai pitäisikö säätää laki lainvastaisen toiminnan kieltämisestä.
Rasismi on paljon muutakin kuin mitä media meille haluaa jostain syystä kertoa ja valitettavasti sivuutetaan usein kylmästi se tosiseikka, että valtiokin ”harrastaa” rasismia, vaikka ei sitä perustelekaan miksi vai mistä on kyse, kun esimerkiksi vanhukset tai vammaiset (Edelleenkin, vaikka Suomi ratifioikin YK:N vammaissopimuksen 10.6.2016) ovat eriarvoisessa asemassa esim. riippuen millä paikkakunnalla asuvat? Jotkut tarjoavat alle lakisääteisten palveluita ja jotkut juuri sen verran ja jotkut siitä panevat vielä paremmaksi. Reilua, oikeudenmukaista? Tässä vain yksi esimerkki. Rakenteissako vika vai toimintatavoissa?
Wikipedia ”Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen.”
En puolustele millään tavoin jotain uusnatsiporukkaa. Mutta Suomessa on jo parikymmentä vuotta toiminut lukuisia ns. prosenttijengejä, joita poliisikin pitää järjestäytyneenä rikollisuutena. Silti näiden porukoiden toimintaa ei muka kyetä kieltämään ja heidän tunnuksiensa käyttöä ei tehdä rikokseksi? Kyllä tämän tyyppinen toiminta muodostaa Suomelle paljon konkreettisemman uhan kuin joku vastarintaliikkeen kaltainen pikku sekopääporukka.
Toinen juttu on, että jos tilanne olisi ollut toisinpäin, eli potkaisija olisi ollut maahanmuuttaja tai vapaata maahanmuuttoa tukeva ns. vihervasuri ja uhri olisi ollut joku tavallinen suomalainen, joka olisi sylkäissyt maahan näiden edessä, niin olen melko varma, että tällaista hälyä ei olisi noussut. Kuka johtava poliitikko muka on julkisesti tuominnut Otanmäen ryöstömurhan? Kyllä kai ulkomaalaisenkin kantasuomalaiseen kohdistuva rikos voi olla rasistinen eikä vain toisinpäin?
Rasistinen toiminta tulisi kieltää rikoslaissa rangaistava tekona, kohdistui rasismi sitten keneen tahansa – kantasuomalaisiin tai maahanmuuttajiin, oli sitten rasismia harjoittanut ryhmä tai henkilö kuka tahansa. Mielipide tulee voida ilmaista sivistyneesti ja kaikkia osapuolia kunnioittaen. Rasismiksi se muuttuu jos se vahingoittaa fyysisesti tai henkisesti jotakin ihmisryhmää. Nyky-yhteiskunnassamme on liikaa vastakkainasettelua, ihmiset eivät halua tai osaa asettua toisen asemaan. Rasismi pitää ottaa aina vakavasti, tosin se tuntuu yleistyneen huolestuttavassa määrin viimevuosina. Ihmiset sekoittavat rasistisen puheen sananvapauteen, ikäänkuin oikeuttamaan sitä. Näiden välille tulisi tehdä selkeä ero, joka kenties paremmin selviäisi kansalaisille jos siitä kirjattaisiin selkeä laki – tukemaan YK:n rotusyrjintäsopimusta.
1) Kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistön mukaisia tekoja voi Internetin keskustelupalstojen perusteella arvioida tapahtuvan Suomessa satoja tuhansia vuosittain. Häviävän pieni prosentti näistä teoista johtaa rikosoikeudelliseen seuraamuksiin. Voi jopa kysyä, onko RL 11:10 desuetude-ilmiön mukaisesti lähellä kuollutta kirjainta, jota ei käytännössä sovelleta. Rikosoikeustieteessä yleisesti hyväksytään ajatus, että desuetude voi perustella dekriminalisoivaa lainmuutosta. Rangaistussäännökset, joita rikotaan yleisesti ja sovelletaan harvoin/epäjohdonmukaisesti, poistetaan rikoslaista. (Vrt. kieltolaki)
2) Epäilemättä myös esimerkiksi naisten ja miesten välinen tasa-arvo on painava yhteiskunnallinen tavoite, joka voi olla rikosoikeudellisen lainsäädännön perustana. Kuitenkaan tästä ei seuraa, että voitaisiin sananvapauden estämättä kriminalisoida naisten äänioikeuden vastustaminen, patriarkaalista yhteiskuntaa kannattaviin järjestöihin kuuluminen jne. Naisten äänioikeuden toteutuminen Euroopan historiassa demokraattisia periaatteita noudattaen (Sveitsissä vasta 1970-luvulla) mielestäni itse asiassa edellytti, että suurijoukkoisen vastustajajoukon mielipiteitä kunnioitettiin leimaamatta heitä rikollisiksi. Naisten äänioikeutta vastaan argumentoitiin vapaasti sanomalehdissä ja kansanedustuslaitoksissa. Olisi loogista ulottaa sama oikeus koskemaan ”rasisteja” laidasta laitaan.
3) Vuosi 2016 on Donald Trumpin vuosi, eikä Suomi ole irrallaan läntisestä maailmasta. Vuonna 2016 edellytykset puuttua rasismiin rikosoikeudellisesti ovat mielestäni siis poikkeuksellisen huonot. Vai moniko kannattaa ankarampaa kriminaalipoliittista suhtautumista rasismiin Suomessa, mutta on sitä mieltä että Donald Trump ei ole rasisti? Niin suuren poliittisen liikkeen kuin Donald Trumpin johtamien republikaanien aatemaailmaa ei ole mahdollista eikä oikeutettua kriminalisoida.
Vaikka järjestön rasismia arvioitaisiin rikoslain rikosnimikkeistä käsin, on pääkysymys se, milloin rasismista tulee järjestäytynyttä. Kuinka monta kertaa järjestön jäsenten pitäisi saada tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, ennen kuin järjestö voidaan kieltää ja miten todetaan se, että järjestö on toiminut vaikuttimena eikä kyseessä ole ollut yksittäisen henkilön teko. Jotta järjestö voitaisiin kieltää, tulisi sen säännöissä olla kirjattuna jotain, joka pyrkii edistämään jotain, joka on jo kriminalisoitu. Rasismin perusteella järjestöä ei voida kieltää, koska rasismia ei ole määritelty lainsäädännössä. Edes Pohjoismaisen Vastarintaliikeen nettisivulta ei kuitenkaan löydy sellaista, joka olisi ristiriidassa Suomen lainsäädännön kanssa siten, että se voitaisiin katsoa rikokseksi. On hyvin vaikea osoittaa, että kyseessä olisi järjestäytynyt rasismi ja vielä vaikeampi määritellmä, mikä kaikki on rasismia.