Suomessa oleskelevien paperittomien ulkomaalaisten määrä kasvanee lähikuukausina, kun kielteisestä turvapaikkapäätöksestä valittaneet turvapaikanhakijat saavat valitukseensa ratkaisun hallinto-oikeudesta. Syksyn taittuessa talveksi Suomen ulkomaalaispolitiikan lisäksi myös maamme luonto tulee näyttämään paperittomiksi ulkomaalaisiksi muuntuville tämänhetkisille turvapaikanhakijoille karut kasvonsa, kun lämpömittarin lukemat painuvat pakkasen puolelle.
Useat sosiaalialan järjestöt ja ihmisoikeusjärjestöt ovat tuoneet jo hyvän aikaa esiin huolensa paperittomien maahanmuuttajien selviytymisestä Suomen pakkastalven yli ilman asuntoa. Huolen taustalla on se, että jo aiempina talvina esimerkiksi Helsingin kaupungin sosiaalipäivystys ja asunnottomien palvelukeskus jättivät tarjoamatta hätämajoitusta sitä tarvitseville ulkomaalaisille.
Keskustelu paperittomien asemasta sai uuden ulottuvuuden viime viikonloppuna, kun sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg totesi Sunnuntaisuomalaiselle antamassaan haastattelussa paperittomien hätämajoituksen antavan väärän viestin. Ilman oleskelulupaa Suomeen jääville ei pitäisi hänen mielestään tarjota hätämajoitusta. Hän toivoo ilmeisestikin suomalaisen sananlaskun mukaisesti, että routa ajaisi porsaat kotiin.
Heti perään sisäministeri Paula Risikko löi lisää vettä myllyyn ilmoittaessaan kutsuvansa evankelis-luterilaisen kirkon piispat luokseen keskustelemaan paperittomien hätämajoituksesta. Kutsun taustalla on mitä ilmeisimmin se, että arkkipiispa Kari Mäkinen on kertonut kirkon varautuneen suojelemaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saavia turvapaikanhakijoita.
Kansallisen perusoikeusjärjestelmän ja Suomea sitovien ihmisoikeusvelvoitteiden näkökulmasta parhaillaan käytävä keskustelu on vähintäänkin kummallinen. Paperittoman asunnottoman henkilön noukkiminen ulkoa paleltumasta vähintään paleltumiskuoleman estävään hätämajoitukseen on julkisen vallan yksiselitteinen perus- ja ihmisoikeusvelvoite, jonka toteuttamisesta julkinen valta ei voi missään tilanteessa luopua.
Perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset edellyttävät, että jokaiselle järjestetään välttämätön toimeentulo ja huolenpito riippumatta maassaolostatuksesta tai oleskelun kestosta. Tämän on todennut yksiselitteisesti muun muassa eduskunnan perustuslakivaliokunta. Vaikka oikeutta perustuslain 19.2 §:n mukaiseen perustoimeentulon turvaan voidaankin rajoittaa paperittomien henkilöiden kohdalla, heillä on silti subjektiivinen oikeus perustuslain 19.1 §:n mukaiseen välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon eli muun muassa välttämättömään sairaanhoitoon ja hätämajoitustyyppiseen kattoon pään päällä.
On selvää, ettei paperitonta henkilöä saa rajata perustuslain 19.1 §:n mukaista oikeutta välttämättömään toimeentuloon toteuttavan toimeentulotuen ulkopuolelle, jos hän on toimeentulotuen tarpeessa. Toimeentulotukioikeutta ei ole nimittäin sidottu esimerkiksi ulkomaalaisen pysyvään oleskelulupaan tai EU-kansalaisen pysyvään oleskeluoikeuteen, sillä toimeentulotuen saamisen edellytykset on selvitettävä yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla kuten eduskunnan apulaisoikeusasiamies on korostanut.
Yhtä lailla on selvää, ettei julkisella vallalla ole oikeutta puuttua kirkon, sosiaalialan järjestöjen tai yksityishenkilöiden toimintaan, jolla nämä esimerkiksi hätämajoitusta ja ruoka-apua tarjoamalla järjestävät perustavat puitteet paperittomien henkilöiden inhimilliselle elämälle siinä tilanteessa, kun julkinen valta laiminlyö omat velvoitteensa. Pikemminkin julkisella vallalla on perustuslain 22§:n nojalla velvollisuus tukea myös yksityisiä toimijoita esimerkiksi hätämajoituksen ja ruoka-avun tarjoamisessa silloin, kun julkinen valta ei syystä tai toisesta siihen itse tarvittavassa laajuudessa hetkellisesti kykene.
Kansliapäällikkö Nerg sivuuttaa Sunnuntaisuomalaiselle antamissaan lausumissa myös täysin sen, että monen ilman oleskelulupaa Suomeen jääneen kohdalla kotimaahan paluu tai palauttaminen voi olla teknisestikin täysin mahdotonta. Suomessa oleskelee tälläkin hetkellä oleskeluluvattomia henkilöitä, joiden maasta poistamisessa poliisi ei ole onnistunut useista yrityksistä huolimatta, koska heidän kotimaansa ei tee minkäänlaista yhteistyötä vaan pikemminkin pyrkii estämään omien kansalaistensa palauttamisen. Tällaisessa tilanteessa henkilön ihmisarvoisen elämän turvaaminen on perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta henkilön tosiasiallisen oleskeluvaltion eli tässä tapauksessa Suomen vastuulla.
Rasismin ikävin muoto on rakenteellinen rasismi ja paperittomien asunnottomien heitteillejättö talvipakkasilla on sitä raadollisimmassa muodossa.
Pauli Rautiainen
julkisoikeuden apulaisprofessori
Tampereen yliopisto
Perustuslakiblogi 
Tämän blogin aktivistit tulkitsevat perustuslain 19 § 1 momentin oikeutta välttämättömään toimeentuloon laajasti. Jokaiselle Suomessa oleskelevalle pitäisi maksaa toimeentulotukea riippumatta oleskelun perusteesta ja laillisuudesta. Suomessa matkustavat turistitkin voisivat ilmeisesti vaatia majoitusta ja ruokailua ja toimeentulotukea, jos omat rahat loppuvat.
EU:n vapaassa liikkuvuudessa opiskelijoiden ja työelämän ulkopuolella olevien pitää itse kustantaa elämisensä oleskellessaan toisessa EU-maassa. EU-tuomioistuimen Dano C-333/13 ennakkopäätöksen mukaan Saksa ei ollut velvollinen maksamaan vastikkeettomia sosiaaliturvaetuuksia Saksassa oleskelevalle Romanian romanille. Myös KHO 2015:173 ja KHO 2016:75 tuomiossa KHO on todennut, ettei EU-kansalaisen oleskelu saa kuormittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää. Tämän blogin kirjoittajat esittävät, että Suomen pitäisi maksaa toimeentulotukea EU-liikkuvuutta käyttäville toisen EU-maan kansalaisille. Jos suomalaiset eivät saa vastikkeettomia sosiaaliturvaetuuksia muissa EU-maissa, miksi Suomen pitäisi maksaa toimeentulotukea täällä oleskeleville EU-maiden kansalaisille. Blogin kirjoittajat jättävät ottamatta huomioon sellaisen Eu-tuomioistuimen ja KHO:n käytännön, joka ei vastaa heidän käsityksiään.
Tässä blogissa on myös väitetty, että tulorajat perheenyhdistämiselle rikkoisivat ihmisoikeussopimuksia ja EU-oikeutta. EU-tuomistuimen Khachab C-558/14 enakkopäätöksessä Espanja sai vaatia turvattua toimeentuloa ja varoja perheen elättämiseen afganistanilaiselta turvapaikan saaneelta, joka haki perheenyhdistämistä. Tulojen vaatiminen edellytyksenä perheenyhdistämiselle ei ainakaan riko EU-oikeutta.
Kysymys on henkilöistä, jotka oleskelevat maassa laittomasti ja joiden toimeentulotuen tarve sinällään johtuu laittomasta maahantulosta. Heidän asemansa rinnastuu mielestäni vankikarkuriin, jolla ei pakomatkallaan ole luonnollisesti oikeutta toimeentulotukeen vaikka sen taloudelliset edellytykset täyttyisivätkin. Vankikarkuri ottaa tietoisen riskin hylätessään vankilalaitoksen tarjoaman perustoimeentulon elättääkseen itsensä miten kykenee sen ulkopuolella. Kun rikoksiin syyllistyminen voi supistaa tärkeimpiäkin perusoikeuksia kuten oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen, niin eikö sitten oikeutta sosiaaliturvaan?
Laittoman maahanmuuton ehkäiseminen tunnustetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksessakin (5. artiklan 1. kappaleen f-kohta) niin painavaksi intressiksi, että laittoman maahanmuuttajan pidättäminen silmälläpitäen karkotusta on sallittua. EIS ei edellytä laittoman maahanmuuton kriminalisoimista, jotta oikeus vapaudenriistoon syntyisi. On siis mielestäni väärin sanoa, että oikeusjärjestyksemme ei tuntisi perustetta tehdä poikkeus oikeudesta toimeentuloturvaan laittomien maahanmuuttajien kohdalla. Inhimillistä kärsimystäkin kuten kauhukuvassa pakkastalvessa jäätyvistä siirtolaisista ehkäistään parhaimmiten, kun ehkäistään mahdollisuudet käyttää laitonta maahanmuuttoa väylänä taloudelliseen hyödyntavoitteluun.
Miksei toimeentulotukea lähetetä ulkomaille sitä tarvitseville?
Laiton on itse luopunut oikeuksistaan ryhtymällä lainsuojattomuuksiin.
On tärkeää erottaa toisistaan keskustelu perustuslain 19.1 §:n soveltamisalan piiriin kuuluvien henkilöiden piiristä ja toimeentulotuen saamisedellytyksistä, eikä sotkea niitä keskenään kuten Riitta Ollilan kommentissa tehdään. Siitä, että perustuslain 19.1§ soveltuu jokaiseen ihmiseen (mukaan lukien paperittomat ulkomaalaiset), ei vielä automaattisesti seuraa, että jokaisella ihmisellä (mukaan lukien paperittomat ulkomaalaiset) olisi kaikissa tilanteissa automaattinen oikeus saada toimeentulotukea ”jos rahat loppuu”. Perustuslain 19.1 §:ssä jokaiselle taattu oikeus ihmisarvoisen elämän edellyttämään välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon merkitsee yksinkertaisesti, että toimeentulotuen saamisen edellytykset on selvitettävä yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla sulkematta yhtäkään ihmistä tai ihmisryhmää etukäteisesti ja kategorisesti toimeentulotuen ulkopuolelle.
Esimerkiksi Riitta Ollilan mainitsemista ratkaisuista KHO 2015:173 ja KHO 2016:75 ei voi päätellä joidenkin ihmisryhmien rajautuvan automaattisesti perustuslain 19.1 §:n ja sitä konkretisoivan toimeentuloturvalainsäädännön ulkopuolelle. Itse asiassa tapauksista on tehtävissä aivan päinvastainen päätelmä. Tapauksessa KHO 2015:173 on ollut muun ohessa kysymys siitä, miten toimeentulotukea hakeneen henkilön tyttären tämän puolesta maksamat vuokrat otettiin huomioon toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa. Tapauksessa KHO 2016:75 oli kysymys karkoittamisasiasta, jossa karkoittamisen kohteena olleet henkilöt olivat saaneet pitkän aikaan Suomesta toimeentulotukea täytettyään sen saamisedellytykset. Tapauksien KHO 2015:173 ja KHO 2016:75 voidaan siis oikeastaan katsoa vahvistavan kirjoituksessa esittämäni näkemyksen, että toimeentulotuen saamisen edellytykset on selvitettävä yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla.
Toimeentulotuen saamisen edellytysten selvittäminen yksilöllisesti jokaisen sitä hakevan osalta on viranomaisen päätöksenteon ensimmäinen vaihe. Tämän jälkeen pitää tehdä päätös, myönnetäänkö hakijalle toimeentulotukea. Pauli Rautianen voisi selittää, pitääkö Suomen maksaa Dano-tapauksen kaltaisessa tilanteessa toimeentulotukea toisesta EU-maasta tulleelle työvoiman ulkopuolella olevalle hakijalle? Olisiko kaikilla EU-valtioiden kansalaisilla, joilla on vaikeuksia saada toimeentuloa kotimassaan, oikeus saada toimeentulotukea Suomessa yksilöllisin perustein? Ohittavatko nämä yksilölliset olosuhteet EU-tuomioistuimen ja KHO:n mainitseman seikan, että EU-kansalaisen oleskelu ei saa kuormittaa vastaanottajamaan sosiaaliturvajärjestelmää?
Dano-tapauksessa Eu-tuomioistuin totesi, että yhdenvertaisuus ei ole esteena vastikkeetomien sosiaaliturvaetuuksien epäämiselle tilanteessa, jossa hakija ei ole aktiivinen työmarkkinoilla. Pitäisikö Suomessa kuitenkin maksaa sosiaaliturvaetuuksia?
Sama liittyy myös paperittoman kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen hakijan oikeuteen saada toimeentulotukea. Pitäisikö Suomen maksaa toimeentulotukea vuosikausia tällä hetkellä noin 10.000 turvapaikan hakijalle, jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen turvapaikka-asiassa?
Riitta Ollilan mainitsemaa EU-tuomioistuimen Dano-tapausta on käsitelty kirjoituksessani viitatussa apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa seuraavasti: ”Euroopan unionin tuomioistuimen uusimman oikeuskäytännön mukaan unionin kansalainen voi vaatia yhdenvertaista kohtelua vastaanottavan jäsenvaltion kansalaisen kanssa sosiaaliavustuksen saamisessa vain, jos hänen oleskelunsa täyttää direktiivin 2004/38 edellytykset, joihin työelämän ulkopuolella olevan kohdalla kuuluu turvattu toimeentulo (asia C-333/13, Dano, samoin työnhakijan kohdalla asia C-67/14, Alimanovic). Mahdollisista avustusoikeuteen kohdistuvista rajoituksista on kuitenkin perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan säädettävä lailla, jossa on otettu huomioon perustuslain 19 §:n 1 momentista johtuvat välttämättömän toimeentulon tasoon ja henkilöpiiriin liittyvät vaatimukset. Toimeentulotukilaissa ei ole tällaisia säännöksiä. Pelkästään pysyvän oleskeluoikeuden puuttuminen ei merkitse sitä, että EU/ETA-kansalaisen voidaan katsoa oleskelevan tilapäisesti kunnassa tai olevan oikeutettu pelkästään kiireelliseen toimeentulotukeen. Oleskelun luonne ja toimeentulotuen saamisen muut edellytykset on selvitettävä yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla.”
Suomalainen keskustelu tuntuu taas, anteeksi vain, paperin makuiselta. Ensimmäiseksi pitää aina katsoa, mikä on todellinen yhteiskunnallinen ongelma ja vasta sitten miettiä siihen asianmukainen oikeudellinen vastaus.
Tilanne on Ruotsissa seuraava. ”Paperittomia” ovat ne, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, ne, jotka eivät koskaan sopeutuneet vastaanottokeskuksiin ja ne, jotka eivät koskaan edes jättäneet turvapaikkahakemusta. Paperittomia on Tukholmassa, Göteborgissa ja Malmössä. Heillä ei ole henkilötunnusta, joka on edellytys muun muassa työpaikalle, asunnon vuokrasopimukselle, pankkitilille ja kännykkäliittymälle. Heitä on Ruotsissa arvioiden mukaan 18 000.
He asuvat siltojen alla ja ostamissaan asuntovaunuissa kaupungin laidan parkkipaikoilla. He tekevät pimeitä rakennustöitä 110 kr/h palkalla (ainakin täällä Etelä-Ruotsissa). He syövät hampurilaisravintoloiden ruoat kun ravintola on mennyt kiinni. He saavat seurakunnilta ruoka-apua, vaateita ja suoraa rahallista tukea. Heillä ei ole terveydenhuoltoa, vaan sairaustapauksissa asia hoidetaan omien parissa. Heillä ei yleensä ole lapsia, koska he ovat kaksikymppisiä nuoria miehiä, mutta jos lapsia on, heitä ei edes voida ottaa Ruotsissa huostaan, koska vanhemmilta puuttuu henkilötunnus. Heillä ei ole osoitetta, johon lähettää postia. Poliisilla on muutakin tekemistä kuin haeskella heitä siltojen alta. He eivät ole olemassa.
Ruotsista katsoen hätämajoitus kylmällä ilmalla on itsestäänselvyys. Itsestään selvää on myös se, että lääkärisemalle täytyy voida mennä ilman pelkoa, että lääkäri soittaa paikalle poliisin. Kukaan paperiton ei ole halunnut joutua siihen asemaan. Kaikki haluaisivat saada henkilötunnuksen ja sen kautta pääsyn työmarkkinoille, opintoihin, asuntomarkkinoille, siihen kaikkeen, mikä meille on itsestään selvää. Kukaan ei halua olla sosiaaliturvan varassa vaan elää tavallista elämää.
Tässä asetelmassa Dano-tapaus on, anteeksi toisen kerran, aika tavalla reuna-alueen tapaus. Tyypillinen paperiton ei ole Dano. Mutta ehkä olen liikaa ruotsalaistunut. En näe enää juridiikkaa reuna-alueiden pohdintana vaan kysymyksenä siitä, mitä meidän tulee tehdä ongelman ydinalueen ratkaisemiseksi oikeudenmukaisesti sekä kansallisen ja kansainvälisen oikeuden mukaan oikein.