Presidentti Tarja Halonen: Ihmisoikeudetkin ovat kokonaisuus

Aika on todella suhteellinen käsite. Siitä kun Suomi liittyi Euroopan ihmisoikeussopimuksiin neljännesvuosisata sitten, on oikeastaan aika lyhyt aika. Toisaalta se on tosi kauan aikaa sitten, kun ajattelemme sitä, mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua. Ja kuinka monta kertaa itse kukin on kärsimättömästi ehtinyt huokaista ”eikö tätä vieläkään saa uudistettua?”

Suomi tai laajemmin maailma on kuin vanhan talon korjaus, jossa on pakko asua remontin ajan. Aina kun saa yhden kohdan kuntoon, niin toinen asia pettää. Puhumattakaan siitä, että asukkaiden vaatimukset kasvavat koko ajan.

Kysymys on kokonaisuuden hallinnasta, mutta myös yksityiskohtien osaamisesta. Demokratia muodostaa kokonaisuuden, jossa eri osa-alueiden: lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja itsenäiset tuomioistuimet – kunto ja toimivuus vaikuttavat toisiinsa. Kaiken pohjana on kuitenkin ihmisoikeuksien kunnioitus.

Niin kuin me kaikki tiedämme, ovat ihmisoikeudet myös kokonaisuus, jossa eri oikeuksien painotus on vaihdellut aikakaudesta toiseen. Kun tähän vielä lisätään planeettamme luonnon tai ympäristön kunnioitus ja talouskehityksen vaikutus – kuten kestävän kehityksen kannalta on välttämätöntä – on muuttujien määrä noussut haastavasti.

Aivan oikein on myös painotettu, että vanha kunnon montesquieulainen vallan kolmijako ei koko arkeamme riittävästi kuvaa. Yhdistyneiden kansakuntien vuosi sitten hyväksymien kestävän kehityksen tavoitteiden täytäntöönpanossa aivan oikein puhutaan hallitusten lisäksi (pitäisi varmaan mainita erikseen myös parlamentit) kansalaisyhteiskunnasta ja yritysmaailmasta. Jotta tulosta saataisiin aikaan, pitää kaikki saada toimimaan samansuuntaisesti.

Eipä ihme, että systeemianalyytikot ovat nyt kovassa kurssissa. Olen itsekin alkanut seurustella heidän kanssaan (suosittelen). Ihmisoikeusperiaatteiden pitäisi näkyä kaikkien työssä.

Martin Scheininin väitöskirjan valmistumisaikaan ihmisoikeudet olivat kyllä olleet periaatteessa hyväksyttyjä, mutta niiden näkyminen tuomioistuinkäytössä oli vasta aluillaan. Myös hallinnossa niitä vierastettiin monin paikoin arkityössä. Ihmisoikeusyksikön perustaminen ulkoministeriöön oli vielä yhdeksänkymmenluvun puolivälissä lievästi sanottuna hankalaa, vaikka Luxemburgia lukuun ottamatta sellaisen olemassa olo oli jo käytäntönä muissa EU-maissa.

SDP:n siirryttyä oppositioon vuoden 1991 eduskuntavaalien jälkeen sain mahdollisuuden varsin vapaaseen toimintaan Euroopan neuvostossa seuraavan neljän vuoden aikana. Tuo aika oli minulle varsinainen kansainvälisen politiikan ja ihmisoikeuksien korkeakoulu, jonka jälkeen rakas Suomi näkyi vähän eri valossa. Tavalliset suomalaiset omaksuivat hämmästyttävän nopeasti ajatuksen valittaa kotimaisista herroista Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuimeen, mutta hallinto ja osin poliitikotkin seurasivat hitaammin mukana.

Martin Scheinin väitöskirja oli vuonna 1991 mitä tervetullein asia. Uskon, että teos vauhditti omalta osaltaan myös Suomen perusoikeusuudistusta ja vaikutti sittemmin myös perustuslain uudistamiseen.

Mutta mikä on tilanne tänään? Oman arvioni mukaan 1990-luku oli Euroopassa ja laajemmaltikin maailmassa optimistista yhteistyön aikaa. Vanhoja rajoja rikottiin. Rakennettiin uutta yhteistyön maailmaa. Olen usein tunnustanut, että vuonna 2000 pidetty YK:n huippukokous joka vuosituhattavoitteet hyväksyi, on ollut itselleni varsinainen uskonvahvistustilaisuus. Itse dokumenttihan ei ole oikeudellisesti sitova, mutta moraalisesti se on kantanut hyvin ja tuonut toivottuja muutoksia miljoonien ihmisten arkeen.

Sain kokouksen toisena puheenjohtajana vaikutelman, että kansakuntien johtajat puhuivat tosissaan uudesta vuosituhannesta. No me tiedämme, että hyvät tarkoitukset olivat tukehtua World Trade Centerin kaksoistornien romahtamisen pölyyn ja terrorismin vastaiseen taisteluun.

Politiikan yleinen ilmapiiri muuttui pelokkaaksi ja väkivaltaiseksi. Uusia sitovia sopimuksia on ollut aikaisempaa vaikeampi saada aikaan. Tervetulleita poikkeuksiakin on, kuten vammaissopimus. Onneksi vanhoja sopimuksiakin on paljon voimassa – useissa maissa jopa kansallisesti velvoittavina, mutta käytäntö on toinen. Suuri kysymys onkin, miten poliitikot ja virkamiehet, tuomarit mukaan luettuina, näkevät ihmisoikeudet. Mikä on ennusteenne ihmisoikeusnormien merkityksestä lain soveltamisessa?

Miten uskotte tulevaisuudessa tutkijoiden arvioivan käyttäytymistämme turvapaikanhakijoiden suhteen? En minäkään usko, että voisimme ottaa vastaan maailman kaikkia turvattomia, mutta miten me käyttäydymme niidenkin ihmisten suhteen, jotka ovat jo tulleet tänne? Mihin me heitä oikein lähetämme?

Tässä yhteydessä on hyvä nostaa esiin myös aina ajankohtainen ihmisoikeuskasvatuksen merkitys. Ihmisoikeudet kuuluvat jakamattomina kaikille. On tärkeä säilyttää mahdollisimman kunnianhimoinen taso keskusteltaessa ihmisoikeuksista niin Suomessa kuin globaalisti.

Mikä on sinun suhtautumisesi ihmisoikeuksiin?

 

Kirjoitus perustuu presidentti Tarja Halosen avaussanoihin ”Ihmisoikeudet Suomen oikeudessa 25 vuotta” -juhlaseminaarissa Helsingin yliopistossa 12.9.2016. Samalla se avaa samassa tilaisuudessa pidettyihin seminaaripuheenvuoroihin perustuvan kirjoitussarjan Perustuslaki-blogissa.