Tässä kirjoituksessa jatkan Juha Lavapuron avaamaa keskustelua populististen puolueiden vaalimenestyksen muodostamasta uhasta oikeusvaltiolle. Otan kopin Juhan kirjoituksen viimeisessä kappaleessa esitetystä lausumasta, jonka mukaan ”kansallismieliset populistit jatkavat nousuaan läntisissä demokratioissa eivätkä pohjoismaiden kaltaiset hyvin vakaatkaan demokratiat näytä olevan tästä kehityksestä täysin sivussa”.
Tuo ilmaisu voi herättää vastaväitteen joko siitä, ettei kansan vapaalle tahdolle pidä asettaa esteitä taikka siitä, ettei Suomessa ole todennäköistä, että populistinen puolue tai mikään muukaan yksittäinen puolue saisi enemmistöaseman eduskunnassa. Vastaan näihin vastaväitteisiin, ja samalla Juhalle, kahdeksan teesin muodossa.
Teesi 1: Populistista ohjelmaa tuskin (Suomessa) kannattaa enemmän kuin 20 % äänioikeutetuista
En pidä vakavana huolta siitä, että populiset puolueet – Suomessa lähinnä perussuomalaiset – ”jatkavat nousuaan”. Mielestäni tuollaisen ennusteen esittäminen itse asiassa tarjoaa tekohengitystä populistisille liikkeille, joiden elinehto on kannatuslukujen jatkuva nousu. Jos kannatus vakiintuu tai kääntyy laskuun, populismin tenho katoaa. Mielestäni 20 %:n teesin tueksi on aineistoa Suomesta, Ruotsista, Briteistä ja USA:sta. Suomessa siniset tulevat ensi vuonna katoamaan puoluekartalta ja perussuomalaisten kannatus painuu 10 %:n tienoille.
Teesi 2: Mobilisaatio ja demobilisaatio ovat tärkeitä
Populistien tie valtaan ja samalla heidän muodostamansa uhka demokratialle ei ensisijaisesti edellytä äsken mainittua 20 %:a suurempaa kannatusta vaan tehokasta kannattajien mobilisointia äänestämään ja yhtä tehokasta epävarmojen äänestäjien ja vastustajien demobilisointia. Tämän takia Facebookin kautta jaettu disinformaatio ja sen räätälöity kohdennus vastaanottajan profiloinnin avulla ovat olleet avainasemassa sekä Brittien Brexit-kansanäänestyksessä että Donald Trumpin valinnassa USA:n presidentiksi. Trumpin salaisessa ja massiivisessa kampanjassa mm. epävarmojen kannattajien passivoimiseksi ja Hillary Clintonin kannattajiksi lokeroitujen ihmisten harhauttamiseksi esimerkiksi ”äänestämään” tekstiviestillä, on paljon opittavaa vaalien järjestäjille ja valvojille.
Teesi 3: Populistit jakavat äänestäjäkunnan ”meihin” ja ”muihin”
Profilointi ja informaation räätälöity kohdennus heijastavat yleisempää populistien strategiaa: siinä missä Hitler tai Mussolini silloisen uuden teknologian (radio) avulla kokosivat kansaa suuren johtajan tueksi (tietenkin jo silloin mm. syntipukkeja konstruoimalla), nykyajan populistit haluavat aikaansaada polarisaatiota, vastakkainasetteluja. Sen avulla tiivistetään ja mobilisoidaan omia kannattajia, ja samalla identifioidaan ne ”muut” joita sitten disinformaation avulla pyritään demobilisoimaan. Populismi ei ole alhaalta ylös lähtevä liike kansan kuuntelemiseksi, vaan autoritaarisesti ja manipuloiden rakennettu ylhäältä johdettu kampanja ”meidän” konstruoimiseksi suhteessa niihin ”muihin”, jotka eivät ”oikeastaan” kuulu kansaan vaan ovat esimerkiksi maahanmuuttajataustaisia, suvakkeja, eliittejä tai kansanvihollisia. Populistit eivät puhu koko kansan puolesta vaan itse konstruoimansa ”todellisen” kansan nimissä, mikä voi viitata vaikka Brexit-kansanäänestyksen 52 %:n enemmistöön (joka sekin oli luotu valheilla ja manipulaatiolla). Polarisaation tietoinen aiheuttaminen merkitsee, että populistit hakevat kannatuksensa ulkomaalaisvihan ja rasismin asenteista ja ovat siksi joko aidosti tai taktisista syistä liikkeellä likaisen asian puolesta.
Teesi 4: Menestyäkseen populistit usein turvautuvat likaisiin keinoihin
Ensimmäisenä esitetystä 20 %:n teesistä jo ilmenee, ettei populisteille ole tunnusomaista nousu valtaan demokraattisin keinoin, äänestäjäkunnan enemmistön tahdosta. Manipulatiivinen disinformaatio ja profilointiin perustuva sen räätälöity kohdennus ovat jo itsessään epädemokraattisia ja usein lainvastaisia keinoja. Niitä saattavat täydentää vaalirahoitusta koskevan lainsäädännön räikeät loukkaukset (kuten USA:ssa ja Briteissä) ja äänioikeutettujen piirin ja vaalipiirijaon manipulointi. Donald Trump valittiin presidentiksi vain siksi, että äänioikeus oli osavaltiotason toimenpitein riistetty tai käytännön toimenpitein estetty suurelta osalta afroamerikkalaisia ja vaalipiirijakoa oli manipuloitu. Unkarissa Orbanin vaalimenestys on osin seurausta vaaliluettelon manipuloinnista mm. julistamalla muiden maiden etniset unkarilaiset äänioikeutetuiksi kansalaisiksi. Suoranainen vaalivilppi kuuluu sekin monien maiden populistien keinovalikoimaan, milloin se vain on mahdollista (esim. sähköisen äänestämisen manipuloinnin kautta). Populistit ovat huolestuttavan usein liikkeellä likaisin keinoin likaisen asian puolesta.
On tietenkin totta, ettei Suomen sinisiä tai perussuomalaisia voi pitää vastuullisina Trumpin ja Orbanin tai heidän tukijoidensa rikoksista. Mutta sama ilmiö, huomattavien vapauksien ottaminen suhteessa laillisuuteen, näkyy myös Suomessa. Kun Jussi Halla-aho sai tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, hän leimasi sen vain yksittäisten tuomareiden ”mielipiteeksi”. Myös Laura Huhtasaaren suhtautumisen pro gradu -työtään koskeviin plagiarismitutkimuksiin voi mainita samassa yhteydessä. (Ks. myös jäljempänä uhriutumisesta sanottua.)
Teesi 5: Politiikan tutkijat ja media ruokkivat populismia
Suomessakin politiikan tutkijat ovat hiljattain havainneet, ikään kuin yllättyneinä, että populistit ovat saaneet suhteettoman suuren osuuden mediassa. Esimerkiksi maahanmuutosta keskusteltaessa toimittajien on helppo hakea ”debattia” ottamalla mukaan perussuomalainen poliitikko. Britanniassa Nigel Farage, joka seitsemän kertaa epäonnistui oman parlamenttipaikan saamisessa vaalien kautta, mutta lopulta valittiin Euroopan parlamenttiin UKIP:n valtakunnallisen ääniosuuden turvin, on saanut vakioaseman puhuvana päänä televisiossa, ikään kuin hän olisi vakavasti otettava poliitikko. Valheellinen tasapaino (false balance) on ilmiö, jossa totuus ja valhe, fakta ja fiktio, tutkiva journalismi ja salaliittoteoriat asetetaan toisiinsa nähden tasavertaisina yleisön arvioitaviksi – tai ennemminkin viihteeksi. Tällä menettelyllä media tekee populistit valheineen ja vihapuheineen hovikelpoisiksi, ikään kuin yhdeksi hyväksyttäväksi vaihtoehdoksi.
Asian ironinen puoli on, että juuri politiikan tutkijat ovat pitkälti aiheuttaneet false balance -tilanteen mediassa. Heille populismi on kiinnostava yhteiskunnallinen ilmiö, siksi he artikkeleillaan, blogeillaan ja tviiteillään ovat olleet mukana nostamassa populistit mediakelpoisiksi keskustelijoiksi.
Teesi 6: Uhriutuminen on osa populistien strategiaa
False balance on kullanarvoinen populisteille, koska se antaa heille ilmaista televisioaikaa ja ylläpitää vaikutelmaa heistä vakavasti otettavana vaihtoehtona. Siksi populistit puolustavat asemaansa reagoimalla ärhäkästi kaikkiin yrityksiin osoittaa heidän sanansa valheiksi tai rikoksiksi. He huutavat sananvapautta saadessaan rikossyytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. He inttävät yhtäläisestä oikeudestaan mielipiteeseen, kun heidän sanomansa osoitetaan valheeksi. Ja kun populisti-ulkoministerimme toimii tavalla, joka on yhteensopimaton ulkoministerin aseman kanssa, hän vetoaa uskonnonvapauteensa. Kyllä, hallituksen ministereillä on sananvapaus ja uskonnonvapaus yksilöinä, mutta he käyttävät noita vapauksia eroamalla tehtävästään jos he eivät voi seistä Suomen linjausten takana. Kehen hyvänsä työntekijään ei sovellu linjaus, että sananvapautta tai uskonnonvapautta käyttäessään he olisivat sidottuja välttämään työnantajansa kannasta poikkeavia tekoja tai lausumia. Mutta tietyn uskontokunnan sanomaa levittämään valittu pappi ja valtakunnan hallituksen ministeri ovat eri asemassa.
Teesi 7: Todellinen uhka oikeusvaltiolle syntyy valtapuolueiden selkärangattomuudesta
Jos populistien aidon kannatuksen yläraja useimmissa maissa (mukaan lukien Suomessa) on 20 % äänestäjäkunnasta, populisteille tärkeää ei ole kansan enemmistön kannatuksen saavuttaminen, vaan jatkuva näkyvyys ja polarisaatio, joiden avulla tuo 20 %:n potentiaalinen kannatus saadaan mahdollisimman hyvin ulosmitatuksi. Pysyttäytyminen oppositiopuolueena on usein heidän ensisijainen vaihtoehtonsa. Mutta joskus tie hallitukseen voi aueta koalition kautta tilanteissa, joissa enemmistöhallituksen kokoaminen on vaikeaa. Hallitukseen osallistumalla populistit voivat saavuttaa kolmenlaisia hyötyjä, joskin aina vaalikannatuksen alenemisen riskillä: a) henkilökohtaiset hyödyt kuten narsistia aina houkutteleva jatkuva julkisuus, makea elämä autonkuljettajineen ja matkoineen; b) poliittiset pikavoitot kuten siltarummut kotiseudulle, epämieluisten ryhmien (maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat, kaksoiskansalaiset, ruotsinkieliset) kurittaminen ja yhteiskunnan militarisointi (etenkin jos populistit ovat sattuneet saamaan haltuunsa puolustusministerin salkun); ja tärkeimpänä c) valtapuolueiden vetäminen mukaan populistien projektin toteuttamiseen. Valtapuolueiden – Suomessa tällä hetkellä sinisten hallituskumppaneiden eli keskustan ja kokoomuksen – vetäminen mukaan populistien vankkureiden vetämiseen onkin tärkein syy siihen, miksi oikeusvaltio voi olla uhattuna Suomessakin.
Teesi 8: Oikeusvaltion murentaminen on jo alkanut Suomessa
Se on jo alkanut. Ulkomaalaislain toistuvat muutokset turvapaikanhakijoiden oikeuksien ja oikeusturvan tahalliseksi murentamiseksi ovat esimerkki lainsäädäntövallan käytöstä pahantahtoisessa tarkoituksessa. Hyökkäykset perustuslain perusoikeusluetteloa ja sitä tulkitsevia valtiosääntöoikeuden professoreita vastaan ovat esimakua järeämmistä iskuista, joita voivat olla riippumattomien asiantuntijoiden korvaaminen viran puolesta argumentoivalla virkamiehellä tai perustuslain tutkimuslaitoksella taikka enemmistöhallituksen tiukempi poliittinen kontrolli eduskunnan perustuslakivaliokunnan enemmistön toiminnasta. Eduskunnassa vireillä oleva perustuslain 10 §:n tekstimuutos on häpeällinen esimerkki siitä, kuinka kiireen ja terrorismilla pelottelun avulla yritetään viedä läpi tiedustelulainsäädäntöä, jonka tiedetään olevan perustuslain vastainen ja jota ei ole osoitettu terrorismin torjunnan kannalta tehokkaammaksi kuin perustuslain mukaiset keinot. Kolmen hallituspuolueen edustajat jyräsivät läpi saamelaiskäräjälain uudistamista koskevassa työryhmässä ratkaisun, jonka ilmeisenä tarkoituksena on kaapata Saamen kansan vaaleilla valittu edustuselin pois saamelaisten omista käsistä.
Kirjoituksessaan Juha Lavapuro esitti terävän huomion siitä, kuinka helppoa meillä olisi eduskunnan yksinkertaisen enemmistön päätöksin puuttua ylimpien tuomioistuinten kokoonpanoon lisäämällä niiden tuomarien lukumäärää. Nykyiseltä hallitukselta onneksi loppuu aika kesken, joten emme tiedä millainen lainmuutosten sarja saattaisi seurata tuomioistuinviraston perustamisesta. Niin kauan kuin perinteisiltä puolueilta on selkäranka hukassa, on aina olemassa vaara, että ensin harmittomalta vaikuttavaa lainsäädäntöä yritetään käyttää taikka vähin erin muuttaa oikeusvaltion murentamiseksi.
Martin Scheinin
Professori, EUI
Perustuslakiblogi 
Juristiprofessorit Martin Scheinin ja Juha Lavapuro ovat huolissaan populismin oikeusvaltiolle aiheuttamasta uhasta. Blogitekstissään Scheinin paheksuu sitä, että populistit (joilla hän tarkoittanee ennen muuta perussuomalaisia ja siitä eronnutta sinistä tulevaisuutta) ovat saaneet niin paljon julkisuutta viestimissä. Se kun on omiaan ruokkimaan populistien saamaa poliittista kannatusta. Scheinin pitää huolestuttavana myös sitä, että maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin nuivasti suhtautuvat populistit on otettu mukaan hallitukseen. Scheininin mukaan Suomessa oikeusvaltion murentaminen on jo alkanut, kun Keskusta ja Kokoomus ovat hallituksessa populistien vankkureita vetämässä.
Scheinin näyttää olevan sitä mieltä, että viestimien ei tulisi raportoida populisteista ja heidän esiin nostamistaan yhteiskunnallisista ongelmista, ei aikanaan niin paljon kuin ne ovat tehneet. Erikseen hän muistaa moittia meitä politiikan tutkijoita, jotka monissa eri viestimissä olemme eritelleet populististen puolueiden joukkokannatusta niin Suomessa kuin muissakin maissa ja tämän joukkokannatuksen syitä.
Scheinin näyttää myös olevan sitä mieltä, että laajaakaan joukkokannatusta saavaa populistista puoluetta ei tulisi ottaa hallitukseen poliittisia päätöksiä tekemään ja poliittista vastuuta kantamaan. Hänen mukaansa populistit haluavat saada aikaan vastakkainasetteluja ja polarisaatiota. Tämän paheksuttavan me (hyvät) ja muut (huonot) vastakkainasettelun poistamiseksi Scheinin haluaa syrjäyttää populistit poliittisen vaikuttamisen ulkopuolelle!
Scheinin edustaa demokratiakäsitystä, jossa vain oikeat arvot omaavilla ihmisillä tulee olla oikeus osallistua valtiollisen vallan käyttöön. Vääränlaiset arvot omaavat ihmiset on suljettava vallankäytön ulkopuolelle. En tiedä pitääkö Scheinin oikeana myös sitä, että Suomessa kommunistit vääränlaisia arvoja edustavina epäluotettavina henkilöinä suljettiin toisen maailmansodan jälkeenkin vuosikymmeniksi parlamentaarisen vallankäytön ulkopuolelle pysyvään oppositioon.
Scheininin käsitykset eivät edusta liberaalia demokratiamallia. Hän edustaa demokratiakäsitystä, missä poliittista valtaa käyttävien kerhoon kuuluvien on hyvin laaja-alaisesti edustettava yhtenäisiä arvoja. Toisella tavalla ajattelevat tulee jättää vallankäytön ulkopuolelle. Se on eräänlaista fundamentalismia.
Liberaalissa demokratiassa vapausoikeudet ovat keskeisellä sijalla. Liberaalissa demokratiassa hyväksytään se, että yhteiskunta on täynnä erilaisia vastakohtaisuuksia ja eturistiriitoja. Eturistiriitoja voidaan kuitenkin säännellä ja vastakohtaisuuksia sovitella. Se edellyttää kuitenkin sitä, että kaikkien sallitaan olla mukana, siedämme runsaasti erilaisuutta ja olemme valmiita etsimään sovittelevia ratkaisuja.
Liberaali, eri yhteiskuntaryhmien vuoropuheluun perustuva politiikka on omiaan vahvistamaan demokraattisen yhteiskunnan sisäistä kiinteyttä. Scheininin edustama fundamentalistinen ekskluusiopolitiikka on omiaan kärjistämään väestöryhmien välisiä vastakkainasetteluja ja heikentämään yhteiskunnan sisäistä kiinteyttä. Poliittista näköalaa populistien joukkokannatuksen vähentämiseksi Scheininillä ei ole.
Kun Ruotsin vaaleista keskustellaan, taitaa olla paikallaan, että ruotsalainenkin (joskin säilyttäen Suomen kansalaisuuden) pyytää osallistua keskusteluun. Olen jäävi, koska olen poliittinen julkinen hahmo, eniten henkilökohtaisia ääniä saanut kaupunginvaltuutettu yhdessä Ruotsin suurimmista kaupungeista Sundsvallissa, ryhmäpuheenjohtaja Maltillisessa Kokoomuksessa ja Ruotsin Moderaterna puolueen oikeuspoliittinen neuvonantaja uusilla valtiopäivillä. On minulla hieman akateemistakin taustaa Suomesta, Tanskasta ja Kiinasta professuureista, joskin rikosoikeudesta.
Olen kiertänyt kesän 2018 Västernorrlandin vaalikentillä ja nähnyt, mitä tapahtui niin äärivasemmalla kuin äärioikealla. Luulen, että voin kertoa Suomeen, mitä Suomea lähellä olevissa länsimaissa on tapahtunut ja tapahtumassa ja mitä muutos merkitsee valtiosääntöoikeuden kannalta. Kommenttini koskee sekä Lavapuron, Scheininin että Selkälän blogikirjoituksia.
Liitän kommenttini Scheininin kirjoitukseen, koska kirjoitan samaan retoriseen tapaan ja koska teesini konkreettisuudesta koskee ennen kaikkea Mappen kirjoitusta. Populismia tulee lähestyä hermeneuttisesti sen omista lähtökohdista ja konkreettisesti, ei yleistäen ja abstrahoiden kuin sekä Scheinin että Selkälä tekevät. Lavapuron kirjoitus sen sijaan oli briljantti.
Kommenttini ei ole erityisen tieteellinen mutta toivottavasti esimerkki aidosti monikulttuurisesta yhteiskunnasta, jollainen Ruotsi on. Suomessa näkyy olevan jokaisella käsitys Ruotsissa. Minä yritän kertoa sen käsityksen, mikä minulla on runsaan 10 vuoden kansalaisuuden, aktiivisen poliittisen toiminnan, erinomaisen perhe-elämän, loistavien ystävyyksien, professuurin hoitamisen ja keskisuuren lakiasiaintoimiston vetämisen perusteella.
Ruotsin asukkaista 18,5 % on ulkomailla syntyneitä, mukaan lukien minä. Ei täällä mitään ongelmia ole ulkomaalaisten kanssa, päinvastoin. Kaikki sekä työperäiset, rakkausperäiset että vainoa paossa olevat pakolaiset ovat tervetulleita, kunhan sopeutuvat Ruotsiin. Eihän täällä vanhus saa kotihoitoa, sairas saa hoitoa, taksi ei tule, bussia tai metroa ei ole, kirvesmiestä ei löydy eikä siivoojaa saa taloon, jos maahanmuuttaia ei olisi.
Pääväitteeni onkin, että suurin selitys Ruotsidemokraattien voitolle olivat konkreettiset pienet epäkohdat, joille suuret puolueet eivät halunneet tehdä mitään, eivät mitkään järisyttävät suuret kansainvaellusongelmat. Tässä olivat sokeita mielestäni sekä Lavapuro, Scheinin että Selkälä.
Suomessa on syytä puuttua näihin pieniin asioihin nopeasti, jos halutaan saada ”unohdetun kansan” äänet takaisin keskustavasemmalle poliittisessa kartassa. Ne kun näkyvät jokaisen arkipäivässä jokaisessa suuressa ja keskisuuressa kaupungissa bussissa, metrossa, kaupassa ja kadulla. Jos Suomessa halutaan Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten jatkavan voittokulkuaan, on paras jättää epäkohdat, jotka jokainen näkee, vaille toimenpiteitä ja odottaa yhteiskuntarakenteen muuttumista, ja jatkaa ihmettelevää tutkimusta populismin voittokulusta koko läntisessä maailmassa.
Itse mietin juhannuksen tienoilla Moderaterna puolueen vaalikampanjan alussa, että juristille suuri vaaliteema oli (laajasti ymmärrettynä) tuomioistuinlaitoksen ja sisäisen turvallisuuden riippumattomuus ja lakisidonnaisuus sekä riittävä resurssointi. Esimerkkejä olisi paljon ja tässä selostan vain muutaman, jotka tulevat varmaankin Suomeenkin ensi kevään vaalikampanjaan, pitäkää siis varanne.
1.Tuomioistuimissa poliittisesti valitut lautamiehet tekivät Ruotsissa vastoin käräjäoikeuden puheenjohtajan kantaa lainvastaisia tuomioita, joissa esim. perheväkivallasta syytetty muslimi aviomies vapautettiin, koska pahoinpidelty vaimo ei lautamiesten mukaan saanut hälyttää poliisia ennen kuin on keskustellut imaamin ja miehen perheen kanssa. Kunniamurhista oli tullut entistä yleisempiä ja elinkautistuomiota vältettiin, jos kyseessä oli muslimiperheen ”vanhin mies”. Jotkut vihreiden muslimimiespoliitikot eivät suostuneet kättelemään naisia ylipäätään. Tasa-arvovaltuutettu sai kanteluita naistyönhakijoilta, jotka oli hylätty, koska he vaativat noudattaa huivi/burka/niqab/jilbab/burka -sääntöä työssään. Ns. uskonnollisissa kouluissa oli erilliset koulubussit tytöille ja pojille. Uimahalleissa alkoi olla joissakin kunnissa eri vuorot naisille ja miehille.
Tätä kaikkea ei perusruotsalainen tasa-arvokäsitys kerta kaikkiaan sulattanut. Konflikti sharialain ja Ruotsin lain välillä oli päivänselvä. Keskustelu lautamiesten poistamisesta tuomioistuimista sai ihan uuden näkökulman, joka tullee johtamaan lautamiesten poistamiseen käräjäoikeuksista ja hovioikeuksista. Demarit ja Ympäristöpuolue ja etenkin Vasemmistopuolue pitävät edelleen kiinni oikeudesta nimittää luottamushenkilöitä täysivaltaisiksi tuomareiksi käräjä, hovi-, hallinto- ja kamarioikeuksiin ja kysymys ilmeisestä naisten syrjinnästä kuitataan kulttuurien moninaisuutena ja yksittäisten lautamiesten virkavirheinä.
2. Ruotsissa on ”paperittomia” (laskutavasta riippuen) noin 40 000 henkilöä, jotka siis elävät vailla henkilötunnusta, osoitetta, sosiaaliturvaa, puhelinnumeroa, pankkitiliä jne. puhtaasti harmaassa taloudessa tai huume-, lääke-, luukuttamis-, ihmis- tai naiskaupan varassa jonkun toisen nurkissa ja tienaten elantonsa huumekaupasta, varkauksista, naisten myymisestä tai pimeästä rakennustyöstä. Vasemmistopuolue ja demarit vetosivat luokkaeroihin ja vaativat niiden vähentämistä lisäresursseilla, mikä on tietysti jalo tavoite pitkällä tähtäimellä. Oikeistoallianssi vaati nopeasti parempaa integraatiota, ruotsin kielen pakollisia kursseja ja kansalaisuuskoetta. Sverigedemokraterna vaativat seksuaali- ja väkivaltarikollisten pikakarkottamista ellen lainvoimaista tuomiota, mikä olisi heidän mielestään estänyt Tukholmassa Drottningsgatanin terrori-iskun huhtikuussa 2017. Mikähän näistä vaatimuksista menestyi parhaiten vaaleissa?
3. Poliisin normaalit resurssit olivat kolmas tärkeä teema. Pohjois-Ruotsissa (eli leveyspiireillä mitattaessa Suomen Porin yläpuolella) poliisin resurssit olivat niin pienet, että kännykällä sai nopeammin tilattua kotiin pizzan tai taksin kuin poliisin selvittämään akuuttia perheväkivaltaa. Yhä useammat hyväksyvät, että suurimman osan vanhan ajan hyvinvointiyhteiskunnan palveluista he hoitavat itse ostamalla palvelut paikallisilta yrityksiltä (hyvä että niitä sallitaan Ruotsissa sentään olevan), mutta poliisin tulee toimia jatkossakin hyvin valtion varoilla ja lainsäädännön toimivaltuuksilla koko valtakunnan alueella. Vain Sverigedemokraterna pystyi (ilman rasittavia hallitusvastuita) väittämään, että ääni heille on ääni unohdetun kansan puolesta maaseudulla.
4. Ulkomaalaisasiat olivat neljäs juridinen vaaliteema. Turvapaikanhakijoiden määrä oli Ruotsissa vuonna 2015 yli 160 000 kun normaali vuosittainen määrä on noin 40 000. Määrä on suuri kun ruotsalaisten kononaismäärä on 9 000 000 asukasta. Lakimiesten avustajapalkkiot ulkomaalaisasioissa muutettiin (täysin valmistelematta) könttäsummiksi, joka johti siihen, että esimerkiksi minun 7 juristin lakiasiaintoimistoni lopetti kertaheitolla ulkomaalaislain mukaisten juttujen hoitamisen kategorisesti täysin tappiollisina. Saman tekivät kaikki Ruotsin vahvat ja hyvämaineiset asianajo- ja lakiasiaintoimistot, jotka tekevät työnsä kunnolla, vaikka kuinka meilläkin oli oma ”social ansvar” tili, jossa tehtiin pro bono toimeksiantoja. Mikä mahtoi olla lopputulos.
Ongelma ratkaistiin poliittisesti siten, että pitkistä huonoista oikeusprosesseista ja huonoista juristeista kärsineet turvapaikanhakijat, jotka olivat nuoria 15-30-vuotta vanhoja miehiä Afganistanista ja jotka oli todettu oikeuslääketieteellisesti aikuisiksi, saivat demareiden ja vihreiden vaatimuksesta jatkoaikaa rakentaa uuden elämän Ruotsissa. Ei ollut meriitti hallituksen viherdemaripolitiikalle. Eikä ollenkaan ratkaisu oikeusvaltiokysymykseen.
5. Gettoutuminen Rinkebyn, Tenstan ja Husbyn (Tukholma), Rosengårdin (Malmö) ja Bergsjön (Göteborg) ulkopuolelle esim. Bredsandiin (Sundsvall) oli tosiasia, jonka näki jokainen, joka matkusti bussissa, kävi ruokatavaraostoksilla, oli illalla kaupungilla taikka asioi ulkomaalaisvirastossa tai poliisin luona. Juristi (kuten minä), joka katsoi käräjäoikeuden näyttötaulua ja haki oman juttunsa istuntosalia aamulla, näki saman ongelman joka ikinen päivä. Tämä asuntopoliittinen ongelma ei syntynyt viime hallituskaudella, mutta se olisi ollut ratkaistavissa silloin. Tämä ongelma on osa kaavoitusta ja rakennusliikkeiden outoa symbioosia kaupunginhallinnon kanssa niin teillä kuin meillä Ruotsissa.
Mitäkö yritän sanoa? Kaikki kunnia populismin tutkijoille, mutta tosiasiassa ilmiön nimi on niin Ruotsissa kuin muuallakin ääriliikkeiden äänen voimistuminen niin vasemmalla kuin oikealla. Siis sekä vasemmalta että oikealta, kuten Selkälä suurin piirtein totesi. Kumpikin laita käyttää väkivaltaisia mielenosoituksia, aggressiivista sosiaalista mediaa ja mielikuvaa unohdetusta kansasta. Kumpikin laita tarjoaa yksinkertaisia yleisiä ratkaisuja yksilöiden taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin niin maalla kuin kaupungeissa.
Kumpikin ääripää tarjoaa yhtä ällistyttävän abstrakteja ratkaisuja. Rajat kiinni ja EU, YK, OECD, OSCE ja muut kansainväliset toimijat ulos, Ruotsi takaisin 1950-luvulle. Tämä on viesti sekä äärioikealta että äärivasemmalta, jotka kumpikin voittivat täällä vaalit.
Viestini on, että älkää tutkiko vain Perussuomalaisten kannattajia, vaan tutkikaa kaikkia ääriliikkeitä niin vasemmalta kuin oikealta. Tutkikaa sitä epäluottamusta, joka ihmisillä on nykymenoon. Liikkeet voivat olla äärivasemmalla tai äärioikealla, kunhan niillä on yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Näin Trump voitti USA:ssa ensin Republikaanien jäsenvaalit ja sitten liittovaltion presidentinvaalit. Trump sai äänensä köyhiltä ja kouluttamattomilta ihmisiltä maaseutuvaltaisista osavaltioista, jotka ovat se unohdetun kansan ääni. Ruotsissa Sverigedemokraterna saa edelleen suurimman osan kannatustaan maalaiskunnissa asuvilta kouluttamattomilta ja usein työttömiltä/eläkeläisiltä miehiltä.
Ainoa vastaus, joka takaa hallitun yhteiskuntapolitiikan jatkumisen pienillä kurssin muutoksilla, on keskustavasemmistolainen politiikka. Oli se sitten Demareiden tai Moderaattien vetämää Ruotsissa taikka Demareiden tai Kokoomuksen/Keskustan vetämää Suomessa.
Martin Scheininin monien näkemyksien kanssa voi olla samaa mieltä. Kirjoitushan on ymmärtääkseni melko puhtaasti poliittinen, ei niinkään valtiosääntöoikeudellinen. Puutun kriittisesti yhteen yksityiskohtaan: ” Donald Trump valittiin presidentiksi vain siksi, että äänioikeus oli osavaltiotason toimenpitein riistetty tai käytännön toimenpitein estetty suurelta osalta afroamerikkalaisia ja vaalipiirijakoa oli manipuloitu”. (Teesi 4). Väite on melko yksioikoinen ja kiistanalainen. Ensiksi. Yhdysvalloissa vaalipiirijakoa manipuloi (”gerrymandering”) kumpikin pääpuolueista hallitsemissaan osavaltioissa. Se koskee kuitenkin edustajainhuoneen (ja osavaltioelinten) vaaleja, ei presidentinvaaleja. Presidentinvaalissa ”vaalipiireinä” ovat osavaltiot, joissa (kahta valtiota lukuun ottamatta) enemmistön henkilöäänistä saanut saa kaikki osavaltion valitsijamiehet hyväkseen. Toiseksi. Monet tarkkailijat ovat Scheininin tavoin esittäneet, että republikaanit ovat aikojen kuluessa pyrkineet tosiasiassa viemään äänioikeuden sellaisten ryhmien jäseniltä, joiden enemmistön tiedetään kannattavan demokraatteja (afroamerikkalaisilta, muiden etnisten vähemmistöjen jäseniltä, entisiltä vangeilta jne.). Ratkaisiko tällainen toiminta vuoden 2016 vaalin? Tätä on vaikeampi arvioida. Merkitystä asialla varmasti oli esimerkiksi Floridassa ja ehkä Pohjois-Carolinassa (P-C). Yksin Floridan valitsijamiehet (29) eivät olisi vaalin tulosta kääntäneet. Lisäksi olisi tarvittu ainakin P-C:n valitsijamiehet. Demokraattiset ehdokkaat, viimeksi Barack Obama, ovat kuitenkin onnistuneet tulemaan valituiksi suurin piirtein samanlaisissa oloissa voitettuaan juuri näissä mainituissa osavaltioissa. Tämäkään selitys Donald Trumpin valinnalle ei siis näytä aukottomalta. – Vuoden 2016 Yhdysvaltojen presidentinvaalissa Hillary Clinton sai tunnetusti koko maassa yli 2,8 miljoonaa henkilöääntä enemmän kuin Donald Trump. Äänet sijoittuivat Clintonin kannalta kuitenkin ”väärin”, eri vääriin osavaltioihin. Kolmessa ratkaisevassa osavaltiossa (Michigan, Pennsylvania ja Wisconsin) jotkut ”vasemmistolaiset” äänestäjät ilmeisesti antoivat äänensä kolmansien puolueiden ehdokkaille tai eivät äänestäneet lainkaan. Yhteensä alle 80 000 ääntä lisää Clintonille näissä valtioissa – sopivasti jakautuen – olisi kääntynyt koko vaalin hänen hyväkseen. Trumpin valinnasta voidaan näillä perusteilla siis ”syyttää” änkyrävasemmistolaisia.