Jani Leino: Mitä oikeusvaltio voi tehdä IS-ryhmän kannattajille? Oikeudellisia huomioita sodankäynnistä ja terrorismista. Osa II

Kansainvälisten terrorismirikosten soveltaminen sotatilanteisiin ei ole ongelmatonta

Sota ja terrorismi ovat termejä, jotka liitettään Syyriassa ja Irakissa IS-ryhmän nimissä taistelleisiin tai ryhmää muutoin tukeneisiin. Niin sodankäyntiin kuin terrorismiin  tulee soveltaa kansainvälisen oikeuden normeja. Kuten tämän blogikirjoituksen I osasta on luettavissa, valtiot ovat kansainvälisissä sodan oikeussäännöissä eli kansainvälisessä humanitaarisessa oikeudessamääritelleet, mikä sodassa on sallittua ja mikä ei. Terrorismin osalta valtiot ovat neuvotelleet useita kansainvälisiä sopimuksia. Lisäksi YK:n turvallisuusneuvosto on hyväksynyt terrorismia koskevia päätöslauselmia, joista osa asettaa kansainvälisoikeudellisesti pakottavia velvoitteita kaikille YK:n jäsenmaille (esim. 1373 (2001)& 2178 (2014). Lisäksi kansainvälisistä sopimuksista Suomea velvoittaa myös Terrorismin ennaltaehkäisyä koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus. EU-oikeuden osalta Suomea velvoittaa EU:n terrorismin torjumisesta annettu direktiivi, joka toimeenpantiin vuonna 2018. Kun valtiot ovat neuvotelleet terrorismirikoksia koskevia kansainvälisiä sopimuksia ja päätöslauselmia, yksi keskeisin kysymys on ollut niiden soveltuminen tekoihin sotatilanteisiin, joita jo säädellään kansainvälisessä humanitaarisessa oikeudessa.

Terrorisminvastaisen kansainvälisen oikeuden ja sodan oikeussääntöjen tavoitteet ja tarkoitukset eroavat toisistaan. Terrorismirikosten osalta pyritään estämään ja rankaisemaan rikollista toimintaa. Kaikki sopimuksissa kielletyt väkivaltateot sekä niiden tukeminen ovat kiellettyjä. Kansainvälisissä sodan oikeussäännöissä vuorostaan määritellään useiden tahojen – sodan osapuolten – laittomat ja lailliset voimatoimet. Tavoitteena ei ole estää rikollista väkivaltaista toimintaa, vaan rajoittaa sodan johdosta tapahtuvaa inhimillistä kärsimystä. Sodan oikeussäännöt eivät ota kantaa syihin miksi sodan osapuolet taistelevat – säännöt ovat samat taisteletko Natsi-Saksan, Saddam Husseinin taikka Naton puolesta – mikään sodan osapuoli ei saa tappaa siviilejä, kiduttaa jne.

Valtiot saattavat luokitella sodan oikeussääntöjen loukkaukset terroristisiksi rikoksiksi. Kansainvälisellä tasolla ei kuitenkaan tulisi säätää rangaistavaksi tekoja sotatilanteissa, jotka ovat kansainvälisten sodan oikeussääntöjen mukaan sallittuja. Tämä johtaisi sekä normiristiriitaan kansainvälisellä tasolla että käytännön ongelmiin. Tämä on myös se syy, miksi terrorismia koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa on johdonmukaisesti todettu, että ne eivät vaikuta tai sovellu tilanteisiin ja tekoihin, joihin muun muassa kansainväliset sodan oikeussäännöt soveltuvat (esim. Terrorististen pommi-iskujen torjumista koskeva kansainvälinen yleissopimus – 19 artikla). Vastaavanlainen rajanveto löytyy myös EU terrorismin torjumisesta annetun direktiivin37 johdantokappaleessa. Tämän rajanvedon huomioiminen Suomen rikoslain terroristirikoksia sovellettaessa todettiin myös direktiiviä koskevassa hallituksen esityksessäsekä erikseen eduskuntakäsittelyn yhteydessä annetussa lakivaliokunnan mietinnössä, kun Suomi toimeenpani direktiivin vuonna 2018.

Keskeisin syy edellä mainitulle rajanvedolle kansainvälisellä tasolla ilmenee, kun katsoo miten kävisi, jos rikoslain 34a luvunterroristisessa tarkoituksessa tehtyjä rikoksia sovellettaisiin sotatilanteisiin. Luvun 6 § (määritelmät) mukaan rikoksentekijän ”terroristinen tarkoitus” täyttyy muun muassa, kun rikoksentekijän tarkoituksena on ”oikeudettomasti kumota jonkin valtion valtiosääntö tai muuttaa sitä tai horjuttaa vakavasti valtion oikeusjärjestystä taikka aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa valtiontaloudelle tai valtion yhteiskunnallisille perusrakenteille”. Käytännössä sodissa ei-valtiollisen toimijan puolesta taisteleva taho pyrkii aina tähän. Rikoslain 34a luvun 1 §:n mukaan terroristisessa tarkoituksessa tehtyihin rikoksiin kuuluu muun muassa surmat ja tapot, jotka ”on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa jollekin maalle”. Sodassa vihollista vastaan taistellaan nimenomaan tappavaa voimaa käyttäen.

Edellä mainittujen pykälien soveltaminen sotatilanteisiin tarkoittaisi, että kaikki valtiota vastaan käytettävä väkivalta olisi aina terroristista. Näin olisi myös, vaikka kyse olisi sodasta, jossa ei-valtiollinen sodan osapuoli taistelisi sodan oikeussääntöjä kunnioittaen hallitusta vastaan, joka vuorostaan syyllistyisi joukkotuhontaan. Kansainvälisten terrorismirikosten osalta tulee myös huomioida, että niihin liittyy pakottava aut dedere aut judicare(luovuta tai syytä) -velvoite. Vastaava velvoite koskee myös sotarikoksia ja muita kansainvälisiä rikoksia. Tällaisista rikoksista epäillyt tulee tuoda oikeuden eteen, mikäli heitä ei luovuteta toiseen maahan oikeudenkäyntiä varten. Suomen osalta tämän kansainvälisen velvoitteen kunnioittaminen mahdollistetaan rikoslain 1. luvun 7 §:llä, jonka mukaan Suomen lakia sovelletaan tiettyihin tekoihin tekopaikasta ja sen lainsäädännöstä riippumatta. Näihin tekoihin lukeutuu myös kaikki 34a luvussa säädetyt rikokset.

Jos sodassa sotilaallisiin kohteisiin suunnatut hyökkäykset, jotka ovat muutoin sodan oikeussääntöjen mukaisia, luokitellaan terroristisiksi rikoksiksi, vaarana on, että murennetaan sodan oikeussääntöjen vaikutusmahdollisuutta sodan osapuolten toimintaan. Tällöin on vaikeampaa saada ei-valtiollista sodan osapuolta pidättäytymään sellaisista teoista, jotka ovat myös sodan oikeussääntöjen mukaan kiellettyjä ja rangaistavia tekoja (esim. siviilejä vastaan hyökkääminen). Lisäksi se vaikeuttaisi armahdusten myöntämistä vihollisen taistelijoille sisällissodan jälkeen, joka on hyvin yleistä, ja johon kannustetaan myös vuoden 1977 Geneven II lisäpöytäkirjan 6 artiklassa. Sodanjälkeistä vakautta sekä rauhan rakentamista edistetään tällaisilla toimilla. Näin ei kuitenkaan tule tehdä sellaisten ihmisten osalta, jotka ovat syyllistyneet kauheuksiin kuten sotarikoksiin. Kuten todettu, sellaisten ihmisten tuominen oikeuden eteen on pakottava velvoite myös kansainvälisessä oikeudessa. Tosiasia kuitenkin on, että sotaan osallistuu ja sodan osapuolia tukee suuria määriä ihmisiä, joita ei mitenkään kaikkia voida sodan jälkeen rangaista.

Ovatko oikeudenkäynnit realistinen ja paras keino edistää turvallisuutta ja vakautta sodan jälkeen?

Viime vuosisatojen aikana, jos koskaan, ei olla sodan loputtua rangaistu kaikkia hävinneen osapuolen taistelijoita ja kannattajia. Se on epärealistista eikä sellainen edistäisi kestävän rauhan ja vakauden rakentamista. Natsi-Saksa ja sen joukot varmasti luokiteltaisiin tänä päivänä terroristijärjestöiksi. Kuitenkaan kaikkien Natsi-ideologian kannattajien rankaiseminen ei mitenkään ollut vaihtoehto toisen maailmansodan jälkeen. Vaikka nyt ei puhuta miljoonista, niin IS -ryhmän alueilla asui miljoonia, taistelijoitakin on eri arvioiden mukaan 100.000-200.000, joista YK:n arvioiden mukaan 40.000 oli ns. vierastaistelijoita. Syyriassa on pelkästään leireillä yli 100.000 ihmistä – vangittujen taistelijoiden määrästä ei ole varmaan tietoa. Vertailun vuoksi Ruandassa tapettiin 100 päivän aikana 800.000 ihmistä. Joukkotuhonnan päätyttyä yli 100.000 oli vangittuna epäiltynä rikoksista. YK:n perustama kansainvälinen Ruanda rikostuomioistuin tuomitsi reilusta 90 syytetystä 62. Kansallisiin Gacaca -tuomioistuinprosesseihin (joissa käsiteltiin 1,2 miljoonaa tapausta) liittyi monia ongelmia ja nekin kestivät lähes 10 vuotta. Prosessit keskittyivät ruandalaisten tekoihin Ruandassa. Niissäkin vankeustuomioita annettiin vain väkivaltateoista.

Kun mietitään miten tulisi toimia IS-ryhmän nimissä taistelleiden ja heitä tukeneiden ihmisten osalta, tulee tarkoin harkita, mikä on oikeudellisesti sallittua, realistista ja muutoin järkevää – etenkin jos tavoitteena on vaikuttaa näiden henkilöiden aiheuttamaan oletettuun turvallisuusuhkaan. Tässä tulee olla tarkkana, että Suomi osaltaan kansallisesti kunnioittaa ja soveltaa kansainvälistä oikeutta asianmukaisesti. Etenkin julkisessa keskustelussa olisi myös tärkeä muistaa mihin arvoihin suomalainen yhteiskunta ja oikeusvaltio pohjautuu. Jos näiden ihmisten osalta olemme valmiita luopumaan näistä arvoista, minkä viestin se antaa meistä?

 

Jani Leino
oikeudellinen neuvonantaja
Suomen Punainen Risti

Kirjoituksessa esitetyt kannat eivät välttämättä edusta Suomen Punaisen Ristin virallista kantaa.