Martin Scheinin: Kriminalisoitaisiinko terroristijärjestön jäsenyys, kaikki matkustaminen kriisialueelle vai osallistuminen aseelliseen konfliktiin?


Noin 30 suomalaisen lapsen ja noin 10 äidin tukala asema al-Holin leirillä kurdien hallinnoimalla alueella Syyriassa on keikuttanut mediaa, hallitusta, eduskuntaa ja valtionhallintoa. Yksi teema tuli valmiiksi, kun hallitus hyväksyi asiassa periaatepäätöksen ja sai eduskunnan äänestyksessä luottamuslauseen. Pitempi prosessi käydään eduskunnan perustuslakivaliokunnassa, kun 10 kansanedustajaa vaatii ulkoministeri Pekka Haaviston virkatoimien laillisuuden tutkimista perustuslain 115-116 §:n mukaisesti. Toivottavasti tuon prosessin kestäessä lapset ja heidän äitinsä saadaan Suomeen tukitoimien ja tarvittaessa myös rikostutkinnan piiriin.

Perustuslakiblogi on omalta osaltaan osallistunut asiasta ja sen tiimoilta käytyyn keskusteluun.

TERRORISTIJÄRJESTÖN ”PUHTAAN” JÄSENYYDEN KRIMINALISOINTI 

Tässä kirjoituksessa pohditaan yhtä sivukysymystä, al-Hol -asian uudelleen herättämää keskustelua siitä, tulisiko Suomessa erikseen kriminalisoida ”puhdas” terroristijärjestön jäsenyys. Kysymyksen taustalla on joidenkin olettamus siitä, että vaikka al-Holin leirillä olevat lasten äidit eivät olisi tehneet yhtään terroritekoa tai sotarikosta tai olleet osallisina tuollaisiin tekoihin, he olisivat vapaaehtoisesti lähteneet Syyriaan ISIS-taistelijamiehen matkassa ja olisivat siksi omien tekojensa luonteesta riippumatta terroristijärjestö ISIS:n jäseniä.

Kysymys tuli lainsäätäjän asialistalle viimeistään siinä vaiheessa, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö 15.12.2019 tuli julkisuuteen kannanotolla, jonka voi lukea arviona, että terorismin vastainen lainsäädäntö olisi Suomessa verrokkimaita lievempää tai väljempää. Twitterissä hän (@Niinisto) täsmensi, että oli tarkoittanut esimerkiksi terroristijärjestöön kuulumisen kriminalisointia.

Eräät oikeustieteilijät, mm. professori Kimmo Nuotio (@KimmoNuotio) ketjussaan ja minä (@MartinScheininF) esitimme 16.12.2019 Twitterin kautta toppuuttelevia kommentteja tuollaisen uuden kriminalisoinnin tarpeesta. Itse korostin, että terroristijärjestön tukeminen tai sen toimintaan osallistuminen on jo varsin kattavasti kriminalisoitu ja että ”puhtaan” jäsenyyden kriminalisointi aiheuttaisi tarpeen luetella ja kieltää terroristijärjestöt, kun nykyiset säännökset eivät edellytä, että yhteenliittymä olisi ennalta määritelty terroristijärjestöksi. Terroristijärjestöön kuulumista taas ei voida arvioida jäsenkirjan tai jäsenluettelon nojalla, vaan yksilön tekojen olisi joka tapauksessa oltava ratkaisevassa asemassa jäsenyyttä arvioitaessa.

Vuoteen 2002 saakka Suomi pärjäsi ilman terrorismin käsitettä rikoslaissaan. Syyskuun 11 päivän 2001 jälkimainingeissa laadittu EU:n puitepäätös 2002/475/YOS kuitenkin velvoitti säätämään tavallista ankarammat rangaistukset, jos tietyt tavalliset rikokset oli tehty terroristisessa tarkoituksessa. Vuonna 2017 puitepäätöksen pohjalta hyväksyttiin EU-direktiivi 2017/541. Puitepäätös ja direktiivi ovat olleet rikoslain 34 a luvun ja sen monien muutosten perustana.

Kyseisessä rikoslain luvussa on kriminalisoitu mm. terroristiryhmän johtaminen (3 §), rahoittaminen (5 a §) ja toiminnan edistäminen (4 §) Nykyisessä muodossaan tuo 4 § sisältää varsin kattavan luettelon ”edistämisen” eri muodoista, jotka varsin hyvin tavoittavat sen, mitä yleiskielessä tarkoitetaan sanalla ”jäsenyys”:

4 §. Terroristiryhmän toiminnan edistäminen

Joka edistääkseen terroristiryhmän 1, 1 a tai 2 §:ssä tarkoitettua rikollista toimintaa taikka tietoisena siitä, että hänen toimintansa edistää sitä,

1) varustaa tai yrittää varustaa terroristiryhmää räjähteillä, aseilla, ampumatarvikkeilla tai niiden valmistamiseen tarkoitetuilla aineilla tai tarvikkeilla taikka muilla vaarallisilla esineillä tai aineilla,

2) hankkii tai yrittää hankkia taikka luovuttaa terroristiryhmälle toimitiloja tai muita sen tarvitsemia tiloja taikka kulkuvälineitä tai muita ryhmän toiminnan kannalta erittäin tärkeitä välineitä,

3) hankkii tai yrittää hankkia tiedon, jonka tuleminen terroristiryhmän tietoon on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa maalle tai kansainväliselle järjestölle, taikka välittää, luovuttaa tai ilmaisee terroristiryhmälle sellaisen tiedon,

4) hoitaa terroristiryhmän tärkeitä taloudellisia asioita tai antaa ryhmän toiminnan kannalta erittäin tärkeitä taloudellisia tai oikeudellisia neuvoja tai

5) tekee 32 luvun 6 tai 7 §:ssä tarkoitetun rikoksen,

on tuomittava, jollei teko ole 1, 1 a tai 2 §:n mukaan rangaistava taikka siitä säädetä muualla laissa yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, terroristiryhmän toiminnan edistämisestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksaksi vuodeksi.

Mitä 1 momentin 4 kohdassa säädetään oikeudellisesta neuvonnasta, ei koske rikoksen esitutkintaan tai tuomioistuinkäsittelyyn taikka rangaistuksen täytäntöönpanoon liittyvää oikeudellisen avustajan tai asiamiehen tehtävien hoitamista.

On vielä syytä varsin laajasti lainata sitä eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntoa PeVL 48/2002 vp, jonka nojalla rikoslain 34 a luvun 4 §:n alkuperäinen sanamuoto määrittyi:

Kriminalisoinnilla täytäntöönpantavan puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohdan perusteella jäsenvaltion on säädettävä terroristiryhmän toimintaan osallistuminen rangaistavaksi. Puitepäätöksessä ei kuitenkaan oteta kantaa kriminalisoinnin toteuttamisen tapaan. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 34 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut, jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämistä merkitsevät puitepäätökset velvoittavat jäsenvaltioita saavutettavaan tulokseen nähden, mutta jättävät jäsenvaltion harkittaviksi muodon ja keinot. Tältä kannalta arvioituna puitepäätöksessä on jätetty jäsenvaltion harkittavaksi tapa, jolla terroristiryhmän toimintaan osallistumisen kriminalisointi toteutetaan.

Rikosten tekemiseksi muodostuneiden ryhmien toimintaan osallistumisen kriminalisointi on uutta kotimaisessa rikosoikeudessa. Tällöin kriminalisoinnin tarkkarajaisuuteen liittyy myös sääntely- ja soveltamiskokemusten puuttumisesta johtuvia, uuden tyyppisiä epävarmuustekijöitä. Ehdotuksessa tällaisia seikkoja liittyy esimerkiksi terroristiryhmän ja terroristisen tarkoituksen käsitteisiin. Tällaisessa tilanteessa on sääntelyn täsmällisyyden kannalta valiokunnan mielestä tärkeää liittää terroristiryhmän toimintaan osallistumisen rangaistavuus 3 §:ssä käytetyn sääntelymallin mukaisesti siihen, että ryhmän toiminnan voidaan todeta edistyneen vähintään terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelun asteelle.

Sääntelyn tarkkuuden kannalta on arveluttava myös 4 §:n 6 kohta. Sen mukaan on rangaistavaa toimia vakavuudeltaan pykälän muissa kohdissa kuvattuihin tekotapoihin rinnastettavalla muulla tavalla terroristiryhmän hyväksi. Teon rangaistavuus perustuu sanonnan väljyyden vuoksi terroristiryhmän käsitteeseen ja viime kädessä henkilön subjektiiviseen tarkoitukseen. Valiokunnan mielestä 6 kohdan poistamista lakiehdotuksesta on syytä harkita.

Nykyiselle lainsäädäntöratkaisulle on siis varsin vahvat oikeusvaltiolliset perustelut. On pelättävissä, että ”puhtaan” jäsenyyden kriminalisointi olisi sekä oikeusvaltiollisesti ongelmallinen  että samalla asiallisesti tehoton. Al-Hol -asian hoitoon liittyen tehtäisiin ns. lehmänkauppa, jonka tuloksena rikoslakiin otettaisiin luonteeltaan symbolinen ja asiallisesti turha kriminalisointi. Asiassa olisi edettävä harkiten ja normaalin lainvalmisteluprosessin kautta.

VAIHTOEHTO: KRIMINALISOIDAAN LAAJEMMIN ASEELLISEEN KONFLIKTIIN OSALLISTUMINEN TAI KRIISIALUEELLE MATKUSTAMINEN

Jos ja kun uuden lainsäädännön tarvetta kuitenkin harkitaan, tulisi pohtia myös vaihtoehtoja, jotka eivät perustu terrorismin käsitteeseen ja terrorismirikoksia koskevaan rikoslain 34 a lukuun. Voitaisiin harkita, olisiko muita, vähemmän stigmatisoivia ja vähemmän oikeusvaltiollisia ongelmia aiheuttavia ratkaisumalleja kuin ei-terroristien nimeäminen perhe- tai muiden yhteyksiensä takia terroristeiksi. Miten voitaisiin ikään kuin kevyemmin, mutta silti selkeästi ja suomalaisen yhteiskunnan paheksuntaa osoittaen, kriminalisoida sen kaltainen toiminta, mihin al-Holin leirillä olevien äitien epäillään – ainakin poliitikkojen keskusteluissa – syyllistyneen?

Esitin Twitterissä 18.12.2019 ajatuksen, että Suomi kieltäisi yleisesti matkustamisen aseelliseen konfliktiin osallistumiseksi ja siten edellyttäisi kansalaistensa ja asukkaidensa pysyvän erossa aseellisista konflikteista – terroristina, muukalaislegioonalaisena, palkkasoturina tai ns. vapaaehtoisena. Ei olisi merkitystä sillä, onko sota oikeutettu tai ei-oikeutettu (jus ad bellum), ei sillä osallistuuko henkilö sotatoimiin hallituksen tai sen vastapuolen joukoissa, ei sillä liittyykö henkilö Viron tai Venäjän joukkoihin, eikä edes sillä, olivatko sodankäynnin menetelmät kansainvälisen humanitaarisen oikeuden (jus in bello) kannalta laillisia vai kiellettyjä (siis sotarikoksia). Suomi yksinkertaisesti tekisi selväksi, että sen sisäisen oikeuden kannalta on kiellettyä lähteä muualle sotimaan. Säännös olisi neutraali konfliktin osapuolten suhteen, ikään kuin peilikuva kansainvälisestä oikeudesta, joka sekin on neutraali osapuolten suhteen mutta samaan aikaan salliva suhteessa sellaisiin laillisiin sodankäyntimenetelmiin, joissa ei-kiellettyjä aseita käytetään vain vastapuolen sotilaita ja sotilaallisia kohteita vastaan.

Sain ehdotukseen runsaasti kommentteja, joista joihinkin vastaan tässä. Ensinnäkin säännös olisi kirjoitettava niin, ettei se koske tilanteita, joissa Suomi lähettää sotilaita ulkomaille – toivottavasti vain rauhanturvaajina. Toiseksi säännös ei tietenkään kriminalisoisi taannehtivasti mitään. Kolmanneksi sen ei tarvitsisi koskea Suomeen mahdollisen aseellisen konfliktin aikana saapuvia vapaaehtoisia – tuo skenario on omasta mielestäni tuulesta temmattu mutta tuntuu silti olevan joillekin kommentaattoreille tärkeä mm. talvisodan aikana Suomeen tulleiden ruotsalaisten vapaaehtoisten kunnioittamiseksi. Ja neljänneksi totean, että säännös olisi kattava, koskien myös kaksoiskansalaisia. Suomen oikeuden kannalta heidän lähtönsä Suomesta sotimaan toisen kansalaisuusvaltionsa joukoissa olisi rikos.

Kahteen kommenttiin vastaan tarkemmin, koska haluan modifioida Twitterissä tekemääni ehdotusta. Tanskan kokemuksiin viitaten kysyttiin, eikö voisi kriminalisoida pelkän matkustamisen kriisialueille, ilman edellytystä siitä että menee sinne osallistuakseen sotatoimiin. Vastaväitteeni – ja tämäkin perustuu Tanskan malliin, jossa poliisi toimii poikkeuslupaviranomaisena – on että tuollainen kielto ei saisi olla ehdoton, koska mm. toimittajien ja humanitaarisen avun työntekijöiden on voitava matkustaa kriisialueille ja jopa aseellisen konfliktin keskelle. Ammatilliset poikkeuskategoriat voisivat olla jonkinlainen ratkaisu, mutta niiden rakentamisessa tulisi olla tarkkana, yhtäältä ammatillisen oikeutuksen väärinkäytön varalta ja toisaalta aidon journalistisen ja humanitaarisen toiminnan suojaamiseksi viranomaisten puuttumiselta. Esimerkiksi pelkkä tieto siitä, minne toimittaja on lähdössä tai mistä hän palaa, voi vaarantaa lähdesuojan.

Oikeutetusti kritisoitiin myös sitä, että hahmotelmassani kriminalisoitaisiin matkustaminen kriisialueelle tarkoituksessa osallistua välittömästi ja henkilökohtasesti aseelliseen konfliktiin. Tuollainen sääntely muistuttaisi rikoslain 34 a luvun 5 b §:n säännöstä (matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten) siinä, että jo lähtövaiheessa voitaisiin arvioida se tarkoitusperä, jonka takia ihminen on lähdössä Suomesta. Osa rikoslain 34 a luvun ongelmista siis toistuisi. Oikeutetusti kysyttiin, miten henkilön subjektiivista tarkoitusta voidaan tuossa vaiheessa arvioida.

Päädyn siihen, että jos uutta kriminalisointia kaivataan, olisi parasta yleisesti kieltää Suomen kansalaisen tai muun asukkaan matkustaminen Suomesta kriisialueelle, ellei matkustaminen tapahdu suomalaisen viranomaisen, sellaisen kansainvälisen järjestön jossa Suomi on jäsenenä, tiedotusvälineen tai humanitaarista apua antavan järjestön toimeksiannosta. Mitään lupamenettelyä tai ilmoittautumisvelvollisuutta maasta lähtiessä ei olisi. Kuten yleisesti on asianlaita, rikosoikeudellinen vastuu toteutuisi pääsääntöisesti jälkikäteen, kun henkilö on palannut Suomeen ja arvioidaan, mitä hän on tehnyt. Säännöksen ennaltaestävä teho ei olisi valtaisa vaan se kohdistuisi ensi sijassa ihmisiin, jotka yleisesti ottaen ovat lainkuuliaisia ja välttävät tekemästä kriminalisoituja tekoja.

Jäljelle jää kysymys, onko tällaisen kriminalisoinnin säätäminen kriminaalipoliittisesti järkevää. Vastaan: ehkä on, ehkä ei, mutta ainakin se olisi huomattavasti järkevämpää kuin terroristijärjestön ”puhtaan” jäsenyyden kriminalisointi.

 

Martin Scheinin

 

 

 

 

Comments

  1. PN says:

    Aina vain aseellisia konflikteja, väkivaltaa, pommeja, rahaa… Mielestäni sairaaloiden ja yhteiskunnan infraa ylläpitäviin tietoverkkoihin tunkeutuminen ja niiden (osittainen) lamauttaminen pitäisi myöskin laskea terrorismiksi. Motiivista riippumatta.

  2. SP says:

    ”.. kieltäisi yleisesti matkustamisen aseelliseen konfliktiin osallistumiseksi ja siten edellyttäisi kansalaistensa ja asukkaidensa pysyvän erossa aseellisista konflikteista – terroristina, muukalaislegioonalaisena, palkkasoturina tai ns. vapaaehtoisena.”
    Tässähän on aika helposti kohdattavissa ongelma myös siitä, mitä tarkoittaa ”osallistuminen”. Tietenkin on helppoa mieltää ase kädessä heiluminen osallistumiseksi, mutta on paljon muitakin muotoja joita voi melko objektiivisestikin pitää osallistumisena; esimerkkinä rahoitukseen liittyvät toimenpiteet, propaganda-toiminta, siis tiedottaminen/julkaisut, eri tavoin suoritetut avustustoimenpiteet. Ja sitten melkoinen vyyhti subjektiivisia, osapuolista riippuvia näkemyksiä; jopa pelkkä läsnäolo saattaa toisen konfliktiosapuolen mielestä olla konfliktiin osallistumista.
    Edellä esitetyistä objektiivisista ja subjektiivisista osallistumiskeinoista on hyvin vaikea rakentaa selkeää mustavalkoista mallia… vaikkapa rahoitustoiminta saattaa olla erittäin ratkaiseva ja tuhoisa osallistumismuoto – saati cybersodankäynnin menetelmät.

  3. Petri Paimander says:

    Asevelvollisuuslaki toisaalta antaa kaksoiskansalaiselle mahdollisuuden valita kumman valtion joukoissa asepalveluksen suorittaa. Asepalvelukseen lähtevä henkilö ei välttämättä tuolla hetkellä tiedä tai osaa varautua siihen että asevelvollisuusaikana joutuu osallistumaan aseelliseen konfliktiin.

    Epälineaarisen sodankäynnin tilanteet (vaikkapa Etelä-Thaimaan kolme maakuntaa) tekee tilanteesta vielä vaikeammin hallittavan. Esityksesi mukaan suomalais-thaimaalainen kaksoiskansalainen voisi laillisesti suorittaa asepalveluksensa Thaimaan armeijassa, ei muuttuisi rikoksentekijäksi (?) vielä siinä vaiheessa kun asemapaikaksi valikoituisi Pattani, Yala tai Narathiwat, mutta kylläkin sillä hetkellä kun oma yksikkö sattuisi osumaan separatistien satunnaisen hyökkäyksen kohteeksi?

    Onkohan tuokaan linjaus kovin kestävä lainsäädännölliseksi pohjaksi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s