Perustuslakiblogin kirjoituksista käydään keskustelua Etiikka.fi-sivustolla


Perustuslakiblogin kirjoitukset ovat synnyttäneet vilkkaan keskustelun perus- ja ihmisoikeuksista poikkeusoloissa filosofian tutkijoiden Etiikka.fi-sivustolla, joka popularisoi etiikan tutkimusta helposti lähestyttävässä muodossa.

Arto Laitinen ja Henrik Rydenfelt aloittivat keskustelun dialogilla, jossa ruoditaan Uudenmaan sulkemista koskenutta perustuslakiblogin kirjoitusta esimerkiksi näin:

”Hallitus on toki tiedotustilaisuuksissaan antanut perusteita, joita on ruodittu kriittisesti esim. perustuslakiblogissa, eli kenties voimme vain sopia olevamme eri mieltä siitä, onko hallitus julkisesti perustellut toimenpiteitään. Silti ajattelen, että nekin, joiden mielestä hallitus on toiminut oikea-aikaisesti ja oikeassa suhteessa, voisivat perustellusti vaatia valmiuslain käyttöönottoprosessin tiukentamista. Se, että nyt puututaan (hyvistä syistä) perusoikeuksiin, vähentää luottamustamme perusoikeuksien koskemattomuuteen. Seuraavilla kerroilla poikkeustilan julistaminen voi olla helpompaa, kynnys voi mataloitua: ihmiset tietävät jo mitä on odotettavissa ja heillä on tällainen ajatusmahdollisuus horisontissaan. Asiat ovat paremmin, jos ihmiset voivat luottaa siihen, että perusoikeuksiin ei kerta kaikkiaan puututa. Minä ainakin ajattelisin, että nyt olisi viisasta hieman tiukentaa valmiuslain käyttöönottoprosessia seuraavia kertoja ajatellen. Miten tarkalleen ottaen, sen jätän mieluusti asiantuntijoiden valmisteltavaksi.”

Antti Kauppinen jatkoi keskustelua kirjoituksella, jossa hän katsoi perustuslakiblogissa jäsennetyn ns. trolley problem -asetelmaa väärin, ja summasi:

”Mitä tästä kaikesta seuraa päivänpoliittiselle kysymykselle? Voimme sanoa, että vaikka matkustusrajoitukset aiheuttaisivat joitakin ylimääräisiä kuolemia Uudellamaalla, ne ovat oikeutettuja, jos ilman niitä toisaalla kuolisi merkittävästi suurempi määrä ihmisiä. Ne eivät loukkaa meidän uusmaalaisten oikeuksia, koska meillä ei ole oikeutta kieltää suuremman määrän toisia pelastamista vaaralta sillä perusteella, että joudumme sen seurauksena itse kantamaan saman riskin.

Voimme olla tätä mieltä, vaikka uskomme että meillä on oikeus esimerkiksi siihen, ettei meitä käytetä pelkkänä välineenä toisten pelastamiseksi suuremmalta vaaralta (kuten ylläolevassa keuhkopotilaiden tapauksessa). Vaikka tekemisen ja tekemättä jättämisen välillä on moraalinen ero esimerkiksi silloin kun kyse on siitä, millaisia uhrauksia meidän pitää vahinkojen välttämiseksi, tämä ero ei ole relevantti tilanteessa, jossa on pakko valita kohdistuuko sama riski pienempään vai suurempaan määrään ihmisiä, toisin kuin Scheinin ja Rautiainen väittävät.”

Tämän jälkeen keskustelu siirtyi hetkeksi sosiaaliseen mediaan, jossa käydystä keskustelusta Etiikka.fi-sivustolle koostettiin kirjoitukseksi Martin Scheininin ja Antti Kauppisen dialogi. Siinä todettiin mm. näin:

”Martin: Kirjoitus on selkeä ja kiinnostava, mutta ei ota huomioon, että nimenomaisesti ⁦Pauli Rautiaisen kanssa teemme Perustuslakiblogin kirjoituksessamme eron moraalisen dilemman kohtaavan yksilön ja ihmisoikeuksiin oikeudellisesti sidotun valtion välillä.

Antti: Mutta vaikka tuon pointin hyväksyisi, se ei muuta sitä oleellista seikkaa, että sikäli kun kyse on analogisesta tilanteesta sivuraidetapauksen kanssa, pienemmän pahan tekeminen ei loukkaa oikeuksia (eli analogiassa ihmisoikeuksia).

– – –

Martin: Pointtimme on että tuo analogia ei koske valtion tekoja, joita sitovat ihmisoikeuksien ”red lines”, joita ei saa ylittää. Jos teko itsessään on valtiolle kielletty, sitä ei tee sallituksi se että jollakin toisella teolla olisi pahemmat seuraukset. Valtio on toimijana erilainen kuin moraalinen ihmisyksilö, koska valtio on sidottu omaan oikeusjärjestykseensä ja kansainvälisoikeudellisiin velvoitteisiinsa. – – – Edellä sanottu ei tarkoita, etteivät kriisiolot modifioisi valtion oikeudellisia ihmisoikeusvelvoitteita. Hyväksyttävien rajoitusten ala muuttuu, ja lisäksi tulee mahdolliseksi joistakin ihmisoikeusvelvoitteista poikkeaminen kriisin voittamiseksi. Olennaista näissä modifikaatioissa on, että ne ovat itsessään oikeudellisia, siis oikeusjärjestyksen sallimia ja oikeusjärjestyksen nojalla arvioitavissa. – – – Valtiotoimijan tekojen oikeutusta ei siksi tule arvioida moraalisin perustein vaan on kysyttävä, mikä on kyseisessä tilanteessa valtiota velvoittavien oikeusnormien oikein tulkittu sisältö. Esimerkiksi kansalaistottelemattomuus – lain tietoinen rikkominen – voi yksilön harjoittamana olla moraalisesti hyväksyttävää. Valtiolle se ei koskaan ole sallittua.”

Matti Häyry jatkaa keskustelua analysoimalla omassa kirjoituksessaan tähän mennessä esitettyjen näkökulmien eroja:

”Scheinin, Rautiainen ja Kauppinen kiinnittävät kaikki huomiota samaan seikkaan valtioneuvoston päätöksessä. Ihmishenkiä menetetään, olipa Uusimaa eristyksissä tai ei. Kysymys on ”vain” eri ihmishengistä ja siitä, mikä valtion rooli niiden menettämisessä on.

– – –

Milloin hyvän suhde pahaan on oikea? Valtioneuvoston esitys näyttää nojautuvan jonkinlaiseen terveysutilitarismiin. Päätös on oikea, kun se minimoi kuolonuhreja ja maksimoi väestön terveyttä. Mutta oikeasuhtaisuus voi tarkoittaa muutakin. Ehkä hyvää ei saisi poikkeusolojenkaan vallitessa tavoitella rikkomalla kansalaisten perusoikeuksia. Tätä kai Scheinin ja Rautiainen ajavat takaa. Tai ehkä huonoimmassa asemassa olevien tulisi olla etusijalla. Tätäkin he peräänkuuluttavat vaatimalla, että eristyksessä pidetään erityishuolta erityisryhmistä.

Millä perusteella valtioneuvosto teki esityksensä? Emme tiedä. Julkisuudessa on esitetty viranomaislaskelmiin nojaava terveysutilitaristinen laskelma. Kulissien takana esitykseen saattoi johtaa halu näyttää toimintavalmiilta ja päätöskykyiseltä tai pelko poliittisen ilmapiirin kääntymisestä hallitusta vastaan, ellei mitään tehdä. Jos niin on, soppaan on lisättävä vielä yksi filosofinen mauste, viettävän pinnan argumentti. Ajaessaan omaa asiaansa ja ratkoessaan ongelmia yksi kerrallaan päättäjät voivat luoda toimintamalleja, jotka altistavat heidät itsensä tai heidän seuraajansa tuleville väärinkäytöksille.”

Teppo Eskelinen jatkoi kirjoituksessaan keskustelua vielä edelleen:

Pandemia-ajan hankaluus tulee esiin, kun arvioidaan, mikä itse asiassa on vahingoittamista. Mikään toiminta sinänsä kun ei ole toisten vahingoittamista (olettaen että epidemian tukahduttaminen on mahdotonta), vaan siitä tulee vahingoittamista vasta osana kokonaisuutta, jossa kanssakäymisen kokonaismäärän olisi pysyttävä tietyissä rajoissa. Filosofi Lauri Lahikainen on kutsunut tätä ”kontaktibudjetiksi” viitaten ilmastonmuutoskeskusteluissa usein esillä olevaan ”hiilibudjettiin”.

Kärjistetysti: jos 99.9 prosenttia väestöstä noudattaisi erittäin tiukkoja suojatoimia, loppu 0.1 prosenttia voisi toimia hyvinkin holtittomasti, ja kokonaisuus pysyisi edelleen ”budjetin sisällä”. 0.1 prosenttia toimii yksilöinä typerästi, mutta on epäselvempää, vahingoittavatko he muita. Ongelma ei myöskään olisi näiden 0.1 prosentin toimien varsinaiset seuraukset, vaan se, ettei 99.9 prosenttia hyväksyisi tätä taakanjakoa ja alkaisi myös toimia huolimattomammin.

On avoin kysymys, miten pitkälle epätasainen allokointi voi mennä legitimiteetin säilyttäen. Yllämainitut oikeusoppineet Scheinin ja Rautiainen vihjaavat tekstissään, että kun oikeus elämään perusoikeutena ajaa edelle, toisten liikkumista voidaan oikeutetusti rajoittaa hyvinkin paljon enemmän. Terveen väestönosan tiukka kotiaresti kompensaationa riskiryhmien mahdollisuudesta lisätä eloonjäämismahdollisuuksiaan evakuoitumalla olisi perusteltu; eri asia on, pidettäisiinkö sitä lopulta hyväksyttävänä.

Riippuvuus toiminnan kokonaisuudesta vaikeuttaa moraalista arviointia. Ongelma palautuu mahdottomuuteen arvioida toimintaa teon perusteella. Kaksi ihmistä matkustaa samalla bussilla – yksi toimii moraalittomasti, toinen ei, koska toisen matkustus on valtiollisesti määritelty välttämättömäksi ja näin laskettu ”kontaktibudjettiin”. Omien asioiden ja vahingoittamisen välisen rajan voi siis määritellä vain osana ihmisistä riippumatonta kontaktimäärän allokaatiota.

– – –

Moraalinen navigointi pandemia-aikana edellyttää paitsi reflektiota, myös ihmisten moninaisten tilanteiden huomioimista. Helppoa se ei ole, eikä täysin johdonmukaisia moraalisia reaktioita ole syytä edellyttääkään.

Pandemia-aikana eettisesti harkitseva, reagoiva ja tuomitseva yksilö menettää luontaisesti yksilölle kuuluvan position, ja monenlaiset moraalikysymykset saavat merkityksen vasta suhteessa yhteiskunnalliseen koordinaatioon ja laajempaan taakanjakoon. Moraalista on siis vaikea puhua siksikin, että se oikeastaan alkaa vasta, kun taakanjaon oikeudenmukaisuuteen on jo otettu kantaa. Moraali on aina yhteiskunnallinen kysymys, mutta se on erityisesti sitä silloin, kun sitä ohjaavat periaatteet luodaan ihmispopulaation perspektiivistä.

Perustuslakiblogin toimitus kiittää kaikkia Etiikka.fi-sivustolla keskusteluun osallistuneita filosofeja näistä puheenvuoroista. Perus- ja ihmisoikeuksista on tärkeää keskustella monesta näkökulmasta. Kriittinen ja moninäkökulmainen keskustelu ovat tärkeitä demokraattiselle yhteiskunnalle.

Etiikka.fi-sivustolla on keskusteltu myös poikkeusolojen olemuksesta. Arto Laitisen kirjoitus liikkuu samanlaisissa kysymyksissä kuin perustuslakiblogissa sunnuntaina julkaistu katsaus valmiuslain soveltamisen toiseen viikkoon:

”Poikkeustilassa ei ole kyse oikeastaan mistään paradoksaalisesta lain näkökulmasta, sitä ei ole jätetty lukematta, tapettu, tai laitettu koomaan, vaan vain se relevantti kohta laista, jota luetaan, on eri.”

 

Blogin toimitus / PR

Comments

  1. Miksi says:

    Pyydän kiinnittämään huomiotanne siihen, että nämä ”välttämättömät” ja ”oikeasuhtaiset” toimet joita on toteutettu, ovat kaikkea muuta kuin välttämättömiä ja oikeasuhtaisia.

    Kun väitetään että koronan vastaisella sodalla pelastetaan ihmishenkiä, se ei millään laskutavalla pidä paikkaansa. Koronanvastaisen sodan aikaansaamat erityisryhmien olojen heikennykset sekä kaikkiin kohdistuvat ihmisoikeuksien loukkaukset ylittävät monin verroin koronaviruksen itsensä aiheuttamat uhrit.

    Suomessa todettiin ensimmäinen koronavirustartunta tammikuun lopussa. Siis yli kaksi kuukautta sitten. Tähän mennessä koronaan on kuollut Suomessa parikymmentä.

    Verrataan tätä lukua vuosittaisiin influenssaan kuolleisiin.

    Vaikka kuolonuhrien laskenta aloitettaisiin vasta valmiuslain käyttöönoton jälkeen, kahdessa viikossa parikymmentä uhria, kun aiempina vuosina on vuosittain selvitty ilman sotaa ja sen hysteriaa viidestäsadasta kuolonuhrista, asettaa se koko sodan kyseenalaiseksi.

    Ja enemmänkin. Kyseenalaiseksi on asettunut koko poliittinen johto, järjestelmä itse.

    Päättäjät jotka tekevät tietämättömyyden ja pelon vallassa päätöksensä, ja jotka riistävät kansalta sen perustavat oikeudet, mukaan lukien ne joihin on sitouduttu kansainvälisissä sopimuksissa, eivät sovi päättäjiksi.

    Sairauden pelko ja siihen perustuva politiikka on luulotautista ja luulotauti on psykiatrinen sairaus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s