Julkinen keskustelu täyttyy tällä hetkellä koronakriisistä. Poikkeusolot peittävät helposti alleen asioita, jotka nousisivat muuten näkyviin ja joista on tärkeää käydä kriittistä yhteiskuntakeskustelua. Yksi tällainen asia on apulaisoikeuskanslerin eilen antama ratkaisu, joka ilmestyi kaikessa hiljaisuudessa oikeuskanslerinviraston verkkosivuille.
Ratkaisun antoi apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen, koska oikeuskansleri Tuomas Pöysti oli Juha Sipilän hallituksen sote-uudistukseen osallisena jäävi käsittelemään asiaa. Ratkaisua on odotettu valtiosääntöoikeudellisesti poikkeuksellisen tärkeänä ja sitä on valmisteltu oikeuskanslerinvirastossa noin vuoden verran.
Onkin yllättävää, että ratkaisu julkaistiin eilen kaikessa hiljaisuudessa. Tämä saattaa liittyä siihen, että ratkaisu ei ole oikeastaan mikään oikea ratkaisu vaan oikeusvaltion toiminnan näkökulmasta huolestuttava yritys lakaista kiusallinen asia maton alle, kun siihen on mahdollisuus.
Ratkaisu liittyy Sipilän hallituksen sote-uudistuksen viimeisen viikon tapahtumiin eduskunnassa. Kuten Helsingin Sanomat tuolloin tuoreeltaan uutisoi, eduskunnan virkamiesten mukaan ministeriö pimitti maakunta- ja sote-uudistuksen ratkaisevilla hetkillä eduskunnalta olennaisia tietoja. Kertomatta jääneet tiedot olisivat voineet johtaa lainmuutoksiin, jotka olisivat estäneet sote-uudistuksen toteutumisen. Valtiovarainministeriön virkamiehet olivat käyneet tuolla viikolla sähköposteissa pohdintaa siitä, että huomaako eduskunta heidän lakiesitykseensä jääneitä puutteita, joissa oli kyse sadoista miljoonista euroista. He olivat samalla päättäneet olla informoimatta eduskuntaa asiassa.
Apulaisoikeuskanslerin eilen antaman ratkaisun mukaan virkamiehen velvollisuus toimittaa eduskunnalle kirjallisia lisätietoja on tilannekohtainen. Asiassa saatujen valtiovarainministeriön antamien selvitysten perusteella apulaisoikeuskansleri katsoi, että valtiovarainministeriön virkamiehet eivät olleet hänen käsityksensä mukaan menetelleet tietojen ja selvitysten toimittamisessa eduskunnalle lain tai virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Apulaisoikeuskanslerin näkemyksen mukaan Sipilän hallituksen sote-valmistelijat eivät jättäneet eduskunnalle kertomatta asian käsittelyn kannalta merkityksellisiä tietoja, jotka olisivat poikenneet valiokunnalle aiemmin esitetyistä tiedoista, taikka muutoin olleet olennaisia.
Apulaisoikeuskanslerin näkemys on valtiosääntöoikeudelliselle kritiikille altis, sillä eduskunnan näkemys tietojen olennaisuudesta oli aivan toinen. Katsotaan ratkaisua tarkemmin.
Ratkaisusta ilmenee:
”Eduskunnan kanslian mielestä sähköpostiketju osoittaa, että ministeriön virkamiehillä oli hallussaan tietoa, jolla oli merkitystä asiassa ja joka näin ollen olisi tullut saattaa valiokunnan tietoon.
Eduskunnan tiedonsaantioikeus ja siihen kytkeytyvä tiedon luotettavuusvaatimus olisi edellyttänyt eduskunnan kanslian mukaan vähintäänkin laskelmien epävarmuuden nimenomaista toteamista. Myöhemmin tapahtuneeksi väitettyä suullista täsmennystä ei voida pitää riittävänä.”
Apulaisoikeuskansleri siis katsoo, että eduskunnan käsityksen mukaan valtiovarainministeriön virkamiehet salasivat eduskunnalta sellaisia tietoja, jotka olivat eduskunnan käsityksen mukaan sote-uudistuksen käsittelyn näkökulmasta olennaista. Kyse ei myöskään ollut mitenkään vähäisistä tiedoista eivätkä valtionvarainministeriön virkamiehet olleet edes tuoneet esiin niihin liittyvän epävarmuutta.
Eduskunnan kanslian näkemykseen on helppo yhtyä. Olin itse kuultavana noina päivinä eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa Sipilän hallituksen sote-uudistuksen rahoitusmallista ja voin omakohtaisesti vahvistaa, että noina päivinä eduskunnassa keskusteltiin rahoitusmallin perustuslainmukaisuudesta niin kokonaisuuden kuin yksityiskohtien näkökulmasta.
Tämän jälkeen apulaisoikeuskansleri selostaa ratkaisussaan valtiovarainministeriön ja sen virkamiesten näkemyksiä. Sitten hän siirtyy johtopäätöksiin:
”Asiassa saadun ja edellä kerrotun yksityiskohtaisen tapahtumienkulkua ja ministeriössä tapahtunutta asian valmistelua koskevan selvityksen perusteella katson, että valtiovarainministeriön virkamiehet eivät ole menetelleet tietojen ja selvitysten toimittamisessa eduskunnalle lain tai virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. En voi kuitenkaan hyväksyä sitä ministeriön käsitystä, että hallituksen esityksen valmistelijat voisivat ennakoida asioiden käsittelyn etenemistä eduskunnassa ja mukauttaa toimiansa tämän käsityksensä mukaisesti. Tässä kyseisessä tapauksessa saadusta selvityksestä ei kuitenkaan ole ilmennyt, että esityksen valmistelijat olisivat tämän vuoksi jättäneet eduskunnalle kertomatta asian käsittelyn kannalta merkityksellisiä tietoja, jotka olisivat poikenneet valiokunnalle aiemmin esitetyistä tiedoista, taikka muutoin olleet olennaisia.”
Tämä apulaisoikeuskanslerin johtopäätös on mielestäni valtiosääntöoikeudellisesti erittäin ongelmallinen – suorastaan virheellinen. Apulaisoikeuskansleri asettuu siinä arvioimaan tietojen merkitystä eduskuntatyölle sellaisella tavalla, jossa hän nähdäkseni ylittää toimivaltansa ja astuu sellaisen vallanjako-opillisen rajan yli, jota hän ei saisi ylittää. Hän riistää eduskunnalta sille ja vain sille kuuluvan oikeuden päättää aivan itse toiminnastaan.
Katsotaan tätä tarkemmin.
Perustuslain 47 §:n mukaan eduskunnalla on oikeus saada valtioneuvostolta asioiden käsittelyssä tarvitsemansa tiedot, joita se ei nyt siis saanut kuten apulaisoikeuskansleri toteaa. Eduskunnan perustuslain mukainen tiedonsaantioikeus sisältää sekä valtioneuvoston velvollisuuden oma-aloitteisesti toimittaa eduskunnan tarvitsemat tiedot että valtioneuvoston velvollisuuden toimittaa eduskunnan pyytämät tiedot.
Perustuslakiblogissa on toistuvasti painotettu eduskunnan olevan ylin valtioelin. Perustuslain 2 §:n mukaan valtiovalta kuuluu Suomessa kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Perustuslain 3 §:n mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta.
Eduskunnan asemasta ylimpänä valtioelimenä johtuu, että valtioelinten välisestä valtiosääntöisestä suhteesta tarpeellisuuden arviointi kuuluu eduskunnan yksinomaiseen toimivaltaan. Vain eduskunta voi määrittää sen, mikä on eduskunnan valtiopäivätoiminnan kannalta olennaista eikä kukaan muu saa päättää siitä eduskunnan puolesta.
Niinpä myöskään apulaisoikeuskansleri tai muu laillisuusvalvonta ei siten voi määrittää sitä, mitä tietoa eduskunta katsoo tarvitsevansa. Tämä näkyy muun muassa perustuslain 47 §:n sanamuodossa:
”Eduskunnalla on oikeus saada valtioneuvostolta asioiden käsittelyssä tarvitsemansa tiedot. Asianomaisen ministerin tulee huolehtia siitä, että valiokunta tai muu eduskunnan toimielin saa viipymättä tarvitsemansa viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tiedot.”
Perustuslain 47 §:n tarkoituksena on varmistaa, että eduskunta saa luotettavat ja kattavat tiedot päätöksentekonsa perustaksi. Sen on saatava ne, jotta se voi huolehtia sille perustuslain 2 §:n ja 3 §:n mukaan kuuluvista tehtävistä: edustaa kansaa, käyttää lainsäädäntövaltaa, päättää valtiontaloudesta. Ajatus siitä, että joku muu kuin eduskunta päättäisi millaista tietoa eduskunta tarvitsee lainsäädäntövaltaa käyttäessään tai valtiontaloudesta päättäessään on mieletön. Sellainen ajatus kyseenalaistaa eduskunnan aseman ylimpänä valtioelimenä. Sellainen ajatus kyseenalaistaa valtiosääntömme ytimessä olevan kansanvaltaisuusperiaatteen. Sellainen ajatus ei yksinkertaisesti sovi oikeusvaltioomme.
Ja lisäksi on muistettava, että valtioneuvoston apulaisoikeuskanslerin valvontavalta ei kohdistu eikä saa kohdistua eduskunnan valtiopäivätoimintaan.
Koska eduskuntatyön ytimessä on asioiden valmistelu valiokunnissa, eduskunnan vallan ja merkityksen voi katsoa riippuvan valiokuntien mahdollisuudesta saada tarvittavaa informaatiota ja asiakirjoja sekä valvoa hallinnon toimintaa. Eduskunnan valiokuntien oikeus saada oikea ja eduskunnan oman arvion mukaan riittävä tieto, on eduskunnan toimintamahdollisuuksien turvaamisen ytimessä.
Apulaisoikeuskansleri Puumalaisen ratkaisussa ei huomioida asianmukaisesti perustuslain 47 §:ää eikä eduskunnan asemaa ylimpänä valtioelimenä. Siinä ei ymmärretä valtioelinten toimivaltojen erottelua. Ratkaisusta välittyvä viesti, että valtioneuvoston laillisuusvalvoja tai valtioneuvoston virkamiehet voisivat eduskunnan puolesta päättää mitä tietoja eduskunta tarvitsee sille kuuluvan valtiovallan käyttämisessä, on suorastaan vaarallinen. Se on kuin veitsenisku oikeusvaltion sydämeen.
Tästä apulaisoikeuskanslerin ratkaisusta on syytä käydä yhteiskunnallista keskustelua. Pelissä ei ole enempää tai vähempää kuin kansanvaltaisuus ja vallanjako sekä niiden kautta koko oikeusvaltio.
Pauli Rautiainen
julkisoikeuden apulaisprofessori
Tampereen yliopisto
Perustuslakiblogi 
Olisiko apulaisoikeuskansleri jäävi käsittelemään asiaa, jota hänen lähin virkatoverinsa on jäävi kädittelemään?l
Arvelisin, että tämä lähin virkatoveri on muiden asioiden, kuin virkansa, takia jäävi tähän asiaan. Viisaammat korjatkoon.
Mitä uskottavuutta koko oikeuskanslerin/oikeusasiamiehen instansseilla on ollut enää vuosia?
Pitää olla kyllä pikkaisen mielisairas, jos uskoo noiden instanssien antamien ratkaisujen olevan edes jotenkin oikeudenmukaisia tai lainmukaisia.
Jos jo tilastojen valossa ”Esimerkiksi vuonna 2013 noin 85 % ei johtanut mihinkään. Toimenpiteistä selvästi yleisin on ”käsityksen” saattaminen viranomaisen tietoon. Käsitys voi olla luonteeltaan moittiva tai ohjaava. Käsitysten antamisia oli vuonna 2013 noin 74 % kaikkiaan 840:stä toimenpiteestä.” (Oikeusasiamihen ratkaisuista lähde wikipedia), niin ei tarvitse olla kummoinen käytöstieteen tuntija tai tilastonikkari, että ymmärtää miten suurta huijausta nuo instanssit on ja miten vähän niillä on tekemistä oikeuden ja totuuden kanssa.
Mikään tutkittu tieto ei viittaa siihen, että virkamiehet olisivat mitenkään rehellisempiä kuin ketkään muutkaan ihmiset, mutta jostain kumman syystä 85% heihin kohdistuvista kanteluista on muka aiheettomia ja niistä 15% aiheellisistakin vain 26% on mukamas niin törkeitä, että antavat aihetta muuhunkin kuin lievään paheksuntaan. Missähän jamassa olisi yhteiskuntamme, jos poliisit hoitaisivat tonttiaan samoilla prosenteilla?
Ehkä naurettavinta on se, että samalle instanssille voidaan antaa vaikka kuinka monta huomion kiinnittämistä samasta aiheesta, mutta jos virkamies on eri, niin ei ole mitään syytä ryhtyä vakavampiin toimiin. Hyvänä esimerkkina vaikka poliisit ja tietopyynnöt. Toistuvasti ja säännön mukaan rikkovat lakia, mutta jäävät aina vaille seuraumuksia. Heidän kun ei jostain syystä, lain valvojina, ole tarpeellista tuntea lakia, saatika sitä itse noudattaa.
Olenko ymmärtänyt oikein, että tämän asian keskiössä on lomitus- ja kotoutustoimintaa koskevat varat (2,95% – 3,8% riippuen arviointihetkestä), ja että pyydettyyn rautalankamuistioon luku esitettiin (muistion luonteen mukaisesti) prosentteina, eikä euromääräisenä (n 210 M€)?
Ja että tuo euromääräinen summa tuli vain suullisessa käsittelyssä esille, jos toki oli tarkoitus myös esittää asia myös kirjallisesti, mutta asian käsittely loppui hallituksen eroilmoiitukseen muutama päivä tuon suullisen käsittelyn jälkeen?