Pauli Rautiainen: Katsaus valmiuslain soveltamisen viidenteen viikkoon – oikeus yhteiskunnassa


”Kaupunkilaisemme olivat talttuneet, tulleet, kuten sanotaan, järkiinsä. Muuta mahdollisuuttahan ei ollut. Tietysti he edelleenkin suhtautuivat onnettomuuteen ja kärsimykseen kukin omalla tavallaan, mutta sen kärkeä he eivät tunteneet. Tohtori Rieux’n mielestä onnettomuudessa olikin pahinta juuri tämä, epätoivoon tottuminen, pahempaa kuin epätoivo itse. Ensi viikkoina kaupunkilaisemme eivät oikeastaan olleet onnettomia, sillä heidän kärsimyksessään oli silloin valonpilkettä, joka myöhemmin sammui. Sen jälkeen he vain seisoskelivat kadunkulmissa tai istuivat kahviloissa ja tovereitteinsa luona hiljaisina, hajamielisinä ja silmät niin ikävystyneinä, että heidän ansiostaan kaupunki näytti yhdeltä ainoalta odotushuoneelta. Ne jotka olivat työssä, hoitivat tehtävänsä tunnollisesti ja napisematta. Olimme muuttuneet vaatimattomiksi. Rakkaistaan erotettuja ei enää hävettänyt puhua kaivatustaan, jokainen sovitti sanansa siten, että satunnainenkin keskustelutoveri saattoi ne ymmärtää, ja saarrostilan jatkumista pohdittiin vain tilastojen asiallisesta näkökulmasta. Aikaisemmin he olivat itsepintaisesti paenneet omaan kärsimykseensä, mutta suostuivat nyt  avoimesti tunnustamaan kaikkien yhteisen kärsimyksen. Mennyttä muistelematta ja tulevaa toivomatta he tyytyivät kulumassa olevaan hetkeen. Kaikki muuttui heidän kokemanaan nykyhetkeksi.”
Albert Camus, Rutto –

Poikkeusolojen maahan julistamisesta on kulunut hieman yli kuukausi. Koronaviruksen lisäämisestä tartuntautiasetuksen yleisvaarallisten tartuntatautien listaan, joka aktivoi viranomaisten käyttöön tartuntatautilain mukaiset toimivaltuudet, on kulunut noin kaksi kuukautta. Emme tiedä kauanko epidemia kestää, mutta tiedämme olevamme vasta sen alussa. Aivan ensimmäiset viikot ovat kuitenkin takana. Teen nyt katsauksen valmiuslain soveltamisen viidenteen viikkoon.

HUS:n infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvisen mukaan Suomessa ollaan yhä epidemian kulkua kuvaavan käyrän alkuvaiheessa. Valtioneuvostolle toimitetun THL:n alustavan mallinnustyön perusteella todennäköisin tartuntahuippu Uudellamaalla sijoittuu toukokuulle ja  tehohoidon kuormitushuippu touko-kesäkuun taitteeseen. Muualle maahan huiput sijoittuvat eri aikoina. Samalla todetaan, että ajoitukseen liittyvä epävarmuus on suurta. Kun ymmärrys jo aivan lähitulevaisuudesta on näin sumuisa, eletään intensiivisesti nykyisyydessä.

Uudenmaan sulku purettiin, kun sen jatkaminen ei ollut enää välttämätöntä – päätös kunnioittaa hienosti normaalisuusperiaatetta

Uudenmaan sulun oli tarkoitus päättyä sitä koskeneen käyttöönottoasetuksen mukaan nyt viikonloppuna, mutta valtioneuvosto purki sulun jo alkuviikosta. Perustuslakiblogin edellisessä viikkokatsauksessa arveltiin, ettei sulkua tulla jatkamaan, sillä asiaa koskevaa jatkamisasetusta ei ollut toimitettu eduskuntaan valmiuslain 9 §:ssä kuvatun menettelyn mukaisesti kahta viikkoa ennen käyttöönottoasetuksen soveltamisajan päättymistä.

Purkaessaan Uudenmaan sulun valtioneuvosto sovelsi valmiuslain 11.2 §:ää, jonka mukaan:

”Jos jonkin II osan säännöksen [eli valmiuslain mukaisen toimivaltuuden] soveltamisedellytykset lakkaavat, käyttöönotto- tai jatkamisasetusta on vastaavasti muutettava.”

Mitä toimivaltuuden soveltamisedellytyksen lakkaaminen tarkoittaa? Se viittaa siihen, ettei toimivaltuuden käytössä pitäminen ole enää valmiuslain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla välttämätön tai oikeasuhtainen toimenpide. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kertoi hallituksen tiedotustilaisuudessa:

”Tässä on kyse oikeudellisesta perustelusta, ei mielipiteestä – – – Toimenpiteiden on oltava välttämättömiä, ja nyt Uudenmaan eristäminen ei sitä hallituksen käsityksen mukaan enää ole”.

Mitä oikeusministeri tässä ”oikeudellisella perustelulla” oikeastaan tarkoittaa? Ville Hinkkanen, joka on parhaillaan virkavapaalla oikeusministeriön lainsäädäntöjohtajan virasta, selosti asian twitterissä viestiketjussa, jonka osat olen koonnut tässä yhteen:

”Välttämättömyydestä ja fakta- ja oikeuskysymyksistä.

Kysymykset oikeuden soveltamisesta ovat siitä piinallisia, että juristit eivät voi ratkaista niitä pelkästään oikeustieteen keinoin. Voimassa olevan oikeuden soveltaminen on aina kytköksissä ns. yhteiskuntatodellisuuteen. Ennen kuin lainsäädäntöä voidaan valmistella tai soveltaa, täytyy tietää, millaiseen todellisuuteen sitä ollaan valmistelemassa tai soveltamassa. Puhutaan fakta- eli tosiasiakysymyksistä erotuksena tulkinta- eli oikeuskysymyksistä. Tilanne on sama, oli kyse sitten hometaloriidasta tai lainsäädännön valtiosääntöoikeudellisesta arvioinnista. ”Onko talo homeessa vai ei?” ”Onko tehohoidon kapasiteetti loppumassa vai ei?” Nämä ovat faktakysymyksiä, joihin oikeustiede tai lainsäädäntö eivät anna vastausta. Hometaloista tietoa tuottavat mm. tavarantarkastajat ja muut asiantuntijat, tartuntatautien torjunnasta epidemiologit ja lääketieteen asiantuntijat.

Millaista tietoa liikkumisrajoitusten valmistelijoilla on julkistettujen asiakirjojen mukaan ollut käytössään? Ennen liikkumisrajoituksia tilannekuvasta todettiin mm. seuraavaa: STM 26.3.2020 – ”epidemia aiheuttaa — ennennäkemättömän kuormituksen — erityisesti raskaaseen tehohoitoon, ja riski — tehohoidon kapasiteetin ylittymiseen epidemian huipun aikana on todellinen” — ”leviämisen hidastaminen — pelastaa ihmishenkiä Suomessa” – ”jos näin ei tehtäisi, kaikille tehohoidosta hyötyville potilaille ei voitaisi taata hoitoa heidän tarvitsemallaan tavalla” VNK 27.3.2020 – ”Riski — ylittymiseen on erityisen suuri Uudenmaan ulkopuolella”. Tällä viikolla tietopohja oli muuttunut: STM 14.4.2020 – ”palvelujärjestelmä on ehtinyt varautua” – ”valtakunnallisesti arvioituna tehohoitokapasiteetti riittänee, jos epidemian huippu ei osu samanaikaisesti maan eri osiin, mikä nykytiedon valossa näyttääkin toteutuvan”

Lainvalmistelijat ja oikeuden soveltajat toimivat aina todellisuutta koskevan tiedon varassa. Lainvalmistelussa kyse on nykytilan kuvauksesta ja vaikutusten arvioinnista. Mikään ratkaisu ei voi olla tietopohjaansa parempi. Ja jos tietopohja muuttuu, on siihen reagoitava.”

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti totesi Uudenmaan sulun purkamiseen liittyneessä valtioneuvostolle toimittamassaan lausunnossaan Uudenmaan liikkumisrajoituksen olevan massaluonteinen ja suureen ihmisjoukkoon kohdistuva toimenpide, jonka kokonaishyötyjä ja haittoja sekä sillä perusteella rajoituksen valtiosääntöoikeudellista välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta ei voida päiväkohtaisella tarkkuudella arvioida.

Emme siis voi valtiosääntöoikeudellisesti arvioida, oliko Uudenmaan sulku purettava juuri 15.4.2020 kuten nyt tehtiin vai olisiko se kenties pitänyt purkaa jo jonkin verran aiemmin tai olisiko ollut valtiosääntöoikeudellisesti mahdollista purkaa se jonkin verran myöhemmin.

Valtioneuvoston ratkaistavana alkuviikosta ollut oikeuskysymys ei siis oikeastaan liity sulun purkamisen tarkan hetken määrittämiseen. Oikeuskansleri Pöysti toi lausunnossaan hyvin esiin, kuinka oikeuskysymys liittyy pikemminkin sen tulkitsemiseen, mitä on tehtävä sillä hetkellä jona päätöksentekijän (eli hallituksen) tietoon tulee, ettei valmiuslain mukaisen toimivaltuuden käytön jatkaminen ole enää välttämätöntä. Vastaus on valmiuslain 11.2 §:n pohjalta selvä: kun hallitus arvioi, että välttämättömyyttä toimivaltuuden käytölle ei enää ole, sen on toimittava välittömästi ja kumottava käyttöönottoasetus.

Oikeuskansleri totesi, että päätöksentekijä oli saanut eteensä sellaisen nykytilan kuvauksen, että sen oli toimittava. Katsotaan seuraavaksi tätä nykytilan kuvausta ja sen syntyhistoriaa vielä tarkemmin.

THL oli toimittanut 13.4. valtioneuvostolle muistion, jossa todettiin tilannekuvan muuttuneen:

”Terveyden ja hyvinvoinnin laitos katsoo, että Uudenmaan maakunnan liikkumisen rajoittaminen on ollut epidemiologisen tiedon valossa aiheellinen toimenpide. Se ei kuitenkaan ole enää 20.4.2020 alkaen siinä määrin välttämätöntä kuin valmiuslain 118 §:ssä säädettyjen toimivaltuuksien käyttöönoton yhteydessä arvioitiin. – – Terveyden ja hyvinvoinnin laitos korostaa sitä, että vaikka Uudenmaan sulku purettaisiin, muita toimenpiteitä tulee nyt jatkaa ja riskiryhmien tehokaaseen suojeluun tulee kiinnittää erityistä huomiota. – – Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toteaa lisäksi, että yllämainitut arviot ja johtopäätökset on tehty ainoastaan COVID-19 epidemian rajoittamisen ja sen aiheuttamien välittömien terveysvaikutusten kannalta. Laitos ei siten tätä lausuntoa tehdessään ole arvioinut rajoitustoimien yhteiskunnalle tai koko väestölle aiheutuvaa kokonaisvaikutusta, eikä sitä kuinka eri sektoreille rajoituksista aiheutuvat.”

THL katsoo siis tässä, että Uudenmaan sulkua ei tule jatkaa, kun käyttöönottoasetus umpeutuu. Se ei kuitenkaan katso, että käyttöönottoasetus olisi heti kumottava. Kiinnostavaa onkin, että muistiossa THL esittää näkemyksensä suoraan valmiuslain 118 §:n soveltamiseen liittyvän oikeudellisen tulkintakannanoton muodossa kuitenkaan avaamatta tuohon kannanottoon johtanutta oikeudellista päättelyketjua sen tarkemmin.

Asetelma on minusta jokseenkin ongelmallinen jo siksi, että THL:n kannanotossa yhdistetään fakta- ja oikeuskysymys siten, että faktakysymyksen katsotaan tuottavan automaattisesti vastauksen oikeuskysymykseen. Kirjaus kertoo hyvin siitä, kuinka tällä hetkellä valmiuslaissa tarkoitettu välttämättömyys mielletään pitkälti näyttökysymykseksi, jonka kohdalla THL näkemyksensä mukaan sekä kokoaa että arvioi näytön. Epidemiologisen tilannekuvan pohjalta toimittaessa tämä on tavallaan ymmärrettävää, mutta siitä huolimatta oikeudellisen tulkintakannanoton muodostaminen edellyttäisi sen sitomista selvemmin oikeuslähteiden tulkintaan.

Valtioneuvostolle toimitettiin myös kansallisen tehohoitokonsortion lausunto, jossa ei oteta tarkemmin kantaa sulun purun ajoitukseen. Sen mukaan tehohoitokapasiteettia voidaan pitää – ja on voitu koko ajan aiemminkin pitää – riittävänä, jos todennäköiset ennustemallit epidemian kulusta osuvat oikeaan:

”Olemme [jo THL:n aikaisempien ennusteiden pohjalta] arvioineet, että lisättävä tehohoitokapasiteetti riittää, jos ennusteiden todennäköisimmät skenaariot toteutuvat. – – THL:n tuoreimman ennusteen todennäköisimmän skenaarion mukaan tehohoidon enimmäistarve Uudellamaalla olisi 100-120 tehohoitopaikkaa samanaikaisesti. Mikäli tarve olisi saman suuruinen samanaikaisesti koko maassa, merkitsisi se 210-300 tehohoitopaikan maksimitarvetta Uudenmaan ulkopuolisessa Suomessa. Koska epidemian huipun kuitenkin ennakoidaan osuvan eri aikaan maan eri osiin, arvioimme parhaillaan lisättävän tehohoitokapasiteetin todennäköisesti riittävän.”

Valtioneuvostolle toimitettujen asiakirjojen perusteella tulkinta siitä, ettei Uudenmaan sulkua voinut enää pitää välttämättömänä, näyttää syntyneen hallituksen neuvotteluissa 14.4. Alivaltiosihteeri Timo Lankisen valtioneuvoston yleisistuntoon 15.4. laatima perustelumuistio kuvaa neuvotteluissa tapahtunutta näin:

”Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos täsmensivät suullisesti hallituksen neuvottelussa 14.4.2020 asiantuntijanäkemyksiään.”

Lankisen perustelumuistiossa tai muuallakaan julkisesti saatavilla olevissa asiakirjoissa ei kuvata tarkemmin sitä, miten STM ja THL näkemyksiään suullisesti täsmensivät. On kuitenkin asiakirjojen nojalla ilmeistä, että THL on tuolloin muuttanut näkemystään siitä, ettei sulun jatkaminen ole enää 20.4. jälkeen välttämätöntä, sellaiseksi, ettei sulun jatkaminen ollut enää neuvottelutilanteen ollessa käynnissä välttämätöntä. Muussa tilanteessa päätös olisi tehty vastoin sen pohjalla olevaa THL:n tuottamaa tilannekuvaa. Lankinen nimittäin jatkaa perustelumuistiossaan:

”Hallitus totesi 14.4.2020 saamansa tilannekuvan perusteella, että epidemiatilanne on muuttunut siten, ettei valmiuslain 118 §:n mukaiselle Uudenmaan liikkumisrajoitukselle ole enää oikeudellisia perusteita.”

Valmiuslain 11.2 §:n soveltaminen alkaa oikeastaan tästä hallituksen toteamuksesta. Kun hallitus näin totesi, oli valmiuslain 11.2 §:n nojalla ryhdyttävä välittömiin toimiin Uudenmaan sulun purkamiseksi.

Mutta miksi hallitus tarkalleen ottaen totesi näin? Valtioneuvoston päätöstä 15.4. perustelevan asiakirja-aineiston perusteella vastaus tähän kysymykseen liittynee keskeisesti siihen, millaista uutta tietoa 14.4. on suullisesti hallitukselle kerrottu. Tältä osin asetelma on Uudenmaan sulun purkamisen yhteydessä aivan samanlainen kuin sen käyttöönoton yhteydessä. Oikeudellisen tulkinnan kannalta ratkaisevin argumentaatio on asiakirja-aineiston nojalla esitetty suullisesti ilman, että suullisesti esitettyjen argumenttien sisältöä olisi julkisissa asiakirjoissa kirjallisesti avattu. Sulun käyttöönoton yhteydessähän käyttöönottoasetuksen viimeisin versio käsiteltiin perustuslakivaliokunnassa ilman kirjallisia asiantuntijalausuntoja. Tässä ei sinällään ole oikeudellisesti mitään väärää, vaikka se ei avaakaan julkisen asiakirja-aineiston varassa tapahtumia seuraavalle tapahtumia aivan kokonaan. Kenties muistelmat ja historiantutkimus aikanaan valottavat myös näitä suullisia kantoja, niiden muotoutumista ja merkitystä.

Lopuksi lienee paikallaan korostaa, että oma näkemykseni Uudenmaan sulkuun on, että sulun purkaminen oli sen taustalla olevan asiakirja-aineiston valossa arvioituna oikeudellisesti perusteltu ja normaalisuusperiaatetta hyvin kunnioittava toimi. Asiakirja-aineisto osoittaa myös sulun olleen suhteellisen tylppä toimenpide, jonka vaikuttavuutta koskeva tieto tulee tarkentumaan vasta tulevaisuudessa. Nähdäkseni laipiointi olisi ollut jo alun perin oikeudellisesti perustellumpaa toteuttaa räätälöidymmässä muodossa perustuslain 23 §:ää soveltamalla kuin nyt nähdyllä tavalla eli valmiuslain 118 §:n soveltamisen kautta, aivan kuten perustuslakivaliokuntakin on asiasta todennut.  Sulun käyttöönoton yhteydessä yhdessä Martin Scheininin kanssa korostamani riskiryhmien erityisen suojelun tarve ei ole sulun purkamisen myötä myöskään poistunut mihinkään. Viime viikot kertovat siitä, että se on päinvastoin muuttunut koko ajan yhä tärkeämmäksi.

Perustuslakivaliokunta alkaa selvittämään eduskunnan tiedonsaantiin liittyviä ongelmia

Valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin tietoperustaan liittyy myös viikon tärkein perustuslakivaliokunnan toimintaa koskeva uutinen. Se on piilotettu vaatimattomasti perustuslakivaliokunnan torstaina pitämän kokouksen pöytäkirjaan kohtaan muita asioita:

”Keskusteltiin tarpeesta aloittaa valiokunnan omana asiana selvitys perustuslain eri säännöksissä turvatun eduskunnan kattavan tiedonsaantioikeuden perustuslainmukaisesta toteutumisesta.”

Kirjaus liittyy siihen, että perustuslakivaliokunta on jo useita vuosia kokenut, ettei valtioneuvosto tuota sille oikeaa ja riittävää tietoa, johon perustuslain tulkinta voidaan kiinnittää. Valiokunta on tuonut tämän esiin lukuisissa valmiuslain soveltamiseen liittyvissä mietinnöissään ja lausunnoissaan. Aivan erityisesti ongelmat nousivat esiin Sipilän hallituksen soten yhteydessä, mistä perustuslakiblogissa uutisoitu eduskunnan ja valtioneuvoston välisenä riitana alkanut ja nyt jo eduskunnan ja apulaisoikeuskanslerin väliseksi riidaksi eskaloitunut episodi Sipilän soten viimeiseltä viikolta kertoo.

Asia on ajankohtainen jo siksikin, että se liittyy vireillä olevaan pyrkimykseen nimittää Päivi Nerg valtiovarainministeriön kansliapäälliköksi. Nimitys vedettiin keskiviikkona pois valtioneuvoston torstain esityslistalta. Kun asiaa koskevaa uutisointia on seurannut, muistuu mieleen entisen oikeuskanslerin Jaakko Jonkan Helsingin Sanomille joitain vuosia sitten antama haastattelu: ”Poliittiset virkanimitykset rapauttavat yhteiskuntaa”.

Helsingin Sanomien jutussa professori Olli Mäenpää kommentoi teemaa:

”[Poliittisen virkanimitykset] yksinkertaisesti heikentävät hallinnon laatua. Jos nimitetään henkilö, joka on nipin napin pätevä tai joka ei ole paras tehtävään, se voi olla haitallista tehtävän kunnollisen hoidon kannalta.”

Mäenpään kantaan on helppo yhtyä. Samalla on todettava, että vähintään yhtä haitallista on ylläpitää sellaista virkakulttuuria, joka ei kunnioita eduskunnan asemaa ylimpänä valtioelimenä ja jossa esimerkiksi perustuslakivaliokunnan oikeutta saada sen tehtäviensä hoitamisessa tarvitsema tieto katsotaan ylen. On mitä kannatettavinta, että perustuslakivaliokunta laatii seikkaperäisen selvityksen perustuslain eri säännöksissä turvatun eduskunnan kattavan tiedonsaantioikeuden perustuslainmukaisesta toteutumisesta. Aivan yhtä lailla on tärkeää, että Sipilän soten viimeisen viikon tapahtumat selvitetään perinpohjaisesti – ainakin jos niiden keskiössä oleva henkilö ollaan aikeissa nimittää poliittisella virkanimityksellä kenties maan keskeisimpään kansliapäällikön virkaan.

Miten tästä eteenpäin?

Tällä hetkellä voimassa on valtava määrä erilaisia poikkeusoloihin liittyviä rajoitustoimia. Säädösperusteiset rajoitustoimenpiteet ja poikkeusvaltuudet sekä erilaiset valtioneuvoston linjaamat pehmeää sääntelyä edustavat suositukset on listattu sosiaali- ja terveysministeriön valtioneuvostolle toimittamaan muistioon (sivuille 7-8).

Lisäksi koronakriisin aikana on muutettu aivan tavallisessa lainsäätämismenettelyssä tilapäisesti lukuisia lakeja. Lakimuutosten laajuudesta saa kuvan katsahtamalla vaikka viime torstain valtioneuvoston yleisistuntoon. Silloin annettiin eduskunnalle lakiesitykset, joissa koronatoimien vuoksi muutetaan ulosoton joutuisuusvaatimusta, annetaan lupa poiketa osakeyhtiölain yhtiökokousta, osuuskuntalain osuuskunnan kokousta, yhdistyslain yhdistyksen kokousta sekä liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista annetun lain, osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain, säästöpankkilain, vakuutusyhtiölain, vakuutusyhdistyslain, vakuutuskassalain ja työttömyyskassalain vastaavia kokouksia koskevista määräajoista,  rajoitetaan velallisen asettamista konkurssiin velkojan hakemuksesta, muutetaan väliaikaisesti kuntalakia, säädetään lukuisia poikkeuksia maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädäntöön sekä säädetään erityislaki koronavirusepidemian vuoksi palkatta töistä poissa olevalle maksettavasta väliaikaisesta tuesta.

Viimeistään nyt on ilmeistä, että hätätilaoikeudellinen sääntely on levinnyt kaikkialle oikeusjärjestykseen. Niinpä poikkeusolojen oikeudellista sääntelyä ei pitäisi enää jäsentää niin valmiuslakikeskeisesti kuin poikkeusolojen ensimmäisinä viikkoina on tehty. Se, että eduskuntaan virtaa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä käsiteltäviä ns. koronalakeja, osoittaa, kuinka tärkeää eduskunnan toimintakykyisyys on poikkeusoloissa. Se kertoo myös siitä, että kykenemme tällä hetkellä jäsentämään poikkeusolojen lainsäädäntömuutoksia onnistuneesti normaalisuusperiaatetta kunnioittaen.

On selvää, että poikkeusolot jatkuvat maassa vielä jonkin aikaa. Samaan aikaan ymmärrys epidemian kulusta ja siihen vaikuttavista toimista täsmentyy. Näin syntyy mahdollisuus siirtyä koko väestöä koskevista rajoituksista räätälöidympiin. Eri puolilla maata, eri aikoina ja eri väestöryhmissä voi olla perusteltua ja oikeasuhteista soveltaa erilaisia rajoitustoimia. Tämä räätälöityihin toimenpiteisiin siirtyminen merkitsisi samalla todennäköisesti oikeudellisesti liikkumista valmiuslain maailmasta kohti perustuslain 23 §:n suoraa soveltamista. Oikeudellisesti erilaisia välttämättömiä toimenpiteitä räätälöitäessä vastaamaan epidemian kulkuun puuttumisen tarpeita on tärkeää huomioida tarkastelussa mahdollisimman hyvin toimenpiteiden kumuloituvat vaikutukset sekä tarkastella kaikkia toimia huolella haavoittuvien ryhmien näkökulmasta. Tällaiseen tarkasteluun ei riitä epidemiologien ja juristien dialogi. Tarvitaan myös taloustieteilijöitä, sosiologeja, kasvatus- ja käyttäytymistieteilijöitä ja niin edelleen.

Palaamme tässä tietopohjaan. Kysymykset oikeuden soveltamisesta ovat piinallisia: juristit eivät voi ratkaista niitä pelkästään oikeustieteen keinoin. Ei ole yhdentekevää keiden kanssa juristit käyvät keskustelua. Ei ole yhdentekevää mikä tieto julistetaan oikeudellisen arvion tietopohjaksi kelpaavaksi ja mikä kenties tärkeäksi, mutta oikeudellisen arvion tietopohjaksi kelpaamattomaksi.

Mitkään oikeussäännökset eivät ohjaa oikeudellisten ongelmien käsittelyä yhteiskunnallisista rakenteista irrallaan itsestään ja automaattisesti. Perustuslakiin, valmiuslakiin tai mihinkään muuhunkaan osaan oikeutta ei ole olemassa objektiivista tulkitsijoiden oikeuskäsityksistä irrallista näkökulmaa, sillä kaikki keskustelu oikeudesta tapahtuu tietyssä ajassa ja paikassa keskusteluun osallistuvien toimijoiden tuodessa siihen omat käsityksensä oikeuden ideologisesta perustasta.

 

Pauli Rautiainen
julkisoikeuden apulaisprofessori
Tampereen yliopisto

 

 

Comments

  1. Päivi Ahonen says:

    Perusoikeusblogeissa on käsitelty varsin perusteellisesti erityisesti Uudenmaan rajan ylityksen koskevaa rajoituslainsäädäntöä sekä eräitä muita koronavirusepidemian aikaansaamaan poikkeustilaan liittyviä lainsäädäntökysymyksiä perusoikeus-ja oikeusvaltionäkökulmasta.

    Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan 874 000 yli 70 vuotiasta kansalaista. Hallitus on 16.3.2020 koskevassa koronaviruksen aiheuttamia toimenpiteitä koskevassa päätöksessään antanut toimintaohjeen, jonka mukaan ”yli 70 – vuotiaat kansalaiset velvoitaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan (karanteenia vastaavat olosuhteet) pois lukien kansanedustajat, valtionjohto ja kunnalliset luottamushenkilöt”.
    Käytännössä em. velvoite poistaa siis lähes 100 000 suomalaiselta kokonaan liikkumisvapauden. Perusteluna tälle rajoitustoimenpiteelle on, että liikkumisvapauttaan käyttävät kansalaiset voivat altistaa yli 70 vuotiaita koronavirustartunnalle, jonka on katsottu olevan 70 vuotta täyttäneille suurempi hengen ja terveyden riski kuin tätä nuoremmille kansalaisille.

    En ole havainnut Perusoikeusblogeissa tai missään muuallakaan minkäänlaista pohdintaa tämän yli 70 vuotiaita koskevan, liikkumisvapauden totaalista poistamista koskevan velvoitteen oikeudellisesta perusteesta. Samalla kun pohditaan syvällisesti ja laajasti sitä, voidaanko Uudenmaan asukkailta evätä oikeus matkustaa kesämökeilleen muualle Suomeen, pidetään ikäänkuin itsestään selvänä, että 874 000 kansalaiselta voidaan kieltää kaikkinainen liikkuminen kodin oven ulkopuolelle. Eikä perusoikeudellista tai muutakaan kysymystä ole esitetty myöskään sen jälkeen, kun näyttäisi siltä, että tätä 70 vuotiaita koskevaa liikkumisvapauden poistavaa velvoitetta jatketaan epämääräiseen tulevaisuuteen ehkä kuukausien ajan.
    Olisikin mielenkiintoista, jos joku perustuslaki- / perusoikeusasiantuntija ottaisi pohdittavakseen myös tämän edellä mainittua ihmisryhmää koskevan rajoitustoimenpiteen perusteen (tosiasialliset ja oikeudelliset) sekä sen, olisiko 70 vuotiaita koskevan tartuntariskin rajoittamiseksi perusteltua miettiä muitakin keinoja kuin ainoastaan 70 vuotiaiden sulkemisen mahdollisesti kuukausien ajaksi kotiinsa ilman kontaktia muihin ihmisiin.
    Ystävällisin terveisin,
    Päivi Ahonen, VT
    Helsinki

    • Kiitos aiheen ehdotuksesta. Kuudennessa viikkokatsauksessa pohditaan hieman näitä ”pehmeitä linjauksia”. Yli 70v kohdistuvasta rajoituksesta / suosituksesta / linjauksesta olisi tosiaan hyvä varmastikin kirjoittaa aivan erikseen.

      Pauli Rautiainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s