”Kun yli 70-vuotiaat on asetettu sekä rajoitustoimissa että niiden höllentämisessä muita tiukempaan erityisasemaan, on jätetty huomiotta perustuslain ja ihmisoikeusvelvoitteiden suojaama syrjimättömyyden periaate” – rikosoikeuden emeritusprofessori Raimo Lahti, HS 20.5.2020 –
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kotitalouksille toimitettujen toimintaohjeiden mukaan ”yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan, eli karanteenia vastaavissa olosuhteissa”. Valtioneuvoston tiedotteen 140/2020, 16.3.2020 mukaan: ”Toimintaohjeena yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa.”
Toimintaohjeissa käytettiin expressis verbis termiä ”velvoitetaan”. Kun tällainen velvoitus annetaan ministeriön nimissä, on selvää, että suurin osa yli 70-vuotiaista kansalaisista oletti, että kysymys oli lakisääteisestä tai lakiin perustuvasta oikeudellisesta velvoitteesta.
Asiaa ei auttanut, että jonkin verran myöhemmin valtamediassa raportoitiin, että kysymys oli sittenkin vain suosituksesta. Vahinko oli jo tapahtunut.
Ikäihmisten suojelun varjolla annettu ohje sai aikaan yli 70-vuotiaiden ’kyttäämisen’ ja ’jahtaamisen’. Siitä olemme saaneet lukea muun ohella valtamedian yleisönosastojen sivuilta. Tässä vain yksi näyte:
”En ole koskaan aikaisemmin – ruotsinkielisyydestä huolimatta – tuntenut ulkopuolisuutta Suomessa. Mutta nyt tiedän, miltä se tuntuu. Istuimme mieheni kanssa auringossa Merisatamanrannassa, turvallisella etäisyydellä muista. Olemme molemmat selvästi yli 70-vuotiaita. Ohitsemme kulki kaksi nätisti stailattua nuorta naista. He pysähtyivät ja katsoivat meitä. Sitten he kommentoivat kuuluvalla äänellä: ’Noita näkee nyt kaikkialla.’ ’Niitten pitäis olla karanteenissa’” – Cita Reuterin kirjoitus HS 14.5.2020 –
Mainituissa ohjeissa yli 70-vuotiaita ei pelkästään velvoitettu. Heitä myös suorastaan käskettiin: ”Älä tapaa muita ihmisiä kasvotusten, ja vältä liikkumista kodin ulkopuolella.”
Sanotuista ohjeista näytti innostuneen myös HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen: ”Kiinni menevät ravintolat voisivat muonittaa kotiin yli 70-vuotiaita. Kunnat voisivat hankkia tätä palvelua. Näin ravintolat saisivat töitä ja yli 70-vuotiaat pysyisivät kotona.”
Ylen A-Talk-ohjelmassa 14.5.2020 kysyttiin ”Kuinka eristyksissä yli 70-vuotiaiden pitää elää?”. Ohjelman ansiona oli, että siinä sai puheenvuoron sosiaalityön professori Marja Vaarama (Itä-Suomen yliopistosta) viisaine ajatuksineen. Vaarama kehotti oikeutetusti poistamaan yli 70-vuotiaiden kategorian! Vaaraman kehotus on saanut asiantuntevaa tukea professori Matti Reinikaiselta: ”Puolet tehohoidossa olleista potilaista on alle 60-vuotiaita. Se, että koronavirus olisi vain iäkkäiden ihmisten ongelma, ei pidä paikkaansa ollenkaan.”
Näyttää selvältä, että mainituille toimintaohjeille ei ollut riittäviä perusteita. Ne eivät olleet välttämättömiä. Kysymys oli perustuslaissa kielletystä ikäsyrjinnästä. Valitettava tosiasia on, että sanottujen ohjeiden laatijat unohtivat kaksi tärkeää seikkaa: perustuslain (ja monien muiden säännösten ja kansainvälisten sopimusten) ikäsyrjintäkiellon ja sen totuuden, että ’yksinäisyys tappaa’: ”Yksinäisyystutkija Niina Junttilan mukaan riski kuolla ennenaikaisesti yksinäisyyteen on jopa suurempi kuin sydän- ja verisuonitauteihin.”[5]
Perustuslain ja perusoikeuksien unohtamisesta
STM:n toimintaohjeita lukiessa jää miettimään, olivatko ohjeiden laatijat unohtaneet perustuslain ja perusoikeudet? Vai eivätkö he niistä välittäneet? Unohtivatko he esimerkiksi seuraavan: ”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.” – ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan (…) iän (…) tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” – ”Jokaisella on oikeus (…) henkilökohtaiseen vapauteen (…).”
Perusoikeuksista voidaan säätää sellaisia poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä laissa säädettyjen poikkeusolojen aikana. Mutta ongelmaksi nyt käsiteltävässä tapauksessa muodostui välttämättömyys. Se oli poikkeusten säätämisen ehdoton oikeudellinen edellytys. Voitaneen katsoa, ettei esimerkiksi yli 70-vuotiaille annettu käsky ”Älä tapaa muita ihmisiä kasvotusten, ja vältä liikkumista kodin ulkopuolella” ollut välttämätön. Välttämätön ei ollut myöskään velvoite pysytellä ”karanteenia vastaavissa olosuhteissa”.
Herää kysymys, miksi yhteiskunnassamme selvästi havaittavissa ollut ihmisarvon vastainen ’jahti’ kohdistui ainoastaan yli 70-vuotiaisiin kansalaisiin? Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan vakavan koronavirusinfektion vaaraa voivat lisätä ne perussairaudet, jotka merkittävästi huonontavat keuhkojen tai sydämen toimintaa tai elimistön vastustuskykyä, esimerkiksi: vaikea-asteinen sydänsairaus, huonossa hoitotasapainossa oleva keuhkosairaus, diabetes, johon liittyy elinvaurioita, krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta, vastustuskykyä heikentävä tauti kuten aktiivisessa solunsalpaajahoidossa oleva syöpätauti ja vastustuskykyä voimakkaasti heikentävä lääkitys (esimerkiksi suuriannoksinen kortisonihoito).
THL:n kuvauksesta riskiryhmistä todetaan muun ohella:
”Muita tekijöitä, jotka yleisesti ottaen heikentävät keuhkojen toimintaa ja saattavat lisätä koronavirusinfektion riskiä terveydelle, ovat sairaalloinen ylipaino (BMI eli Body Mass Index yli 40)” sekä ”päivittäinen tupakointi, myös sähkötupakointi”.
Miksi siis ainoastaan yli 70-vuotiaat kansalaiset nostettiin ’tikun nokkaan’? Valitettavasti kysymys oli räikeästä ikäsyrjinnästä de facto.
On valitettavaa, ettei ministeriön toimintaohjeita laadittaessa riittävästi kuultu THL:n humaania terveysturvallisuusjohtajaa, professori Mika Salmista. Hänen ajatuksensa olisivat olleet kullan arvoisia:
”En tykkää tästä ikäihmisten eristämisestä. Minulle tulee paljon vanhempien ihmisten viestejä, että he eivät ymmärrä tätä. He ovat ihan terveitä, hyväkuntoisia, mutta ei heillä ole paljoa elämää jäljellä. Eivät he halua istua kotona tapaamatta lapsenlapsiaan ja lapsiaan.”
Salmisen mielestä hyväkuntoisten, itsekseen asuvien vanhusten ohjeistaminen pysymään karanteenissa on kyseenalaista:
”Siinä on sellaista tiettyä holhousta, joka ei minun mielestäni kuulu asiaan. Jos he itse ottavat sen riskin, että haluavatkin liikkua ulkona ja tavata sukulaisia, niin sitten ottavat. Ei se minun mielestäni ole viranomaisten tehtävä lähteä siihen väliin.”
’Riskiryhmiä’ ei olisi tullut käskyttää eikä ohjeistaa. Käskytyksen ja ohjeistuksen asemesta riskiryhmille olisi voinut antaa neuvoja ja suosituksia.
Tapio Kuosma
oikeustieteen lisensiaatti, tietokirjailija
Perustuslakiblogi 
Vastaa