Pauli Rautiainen: Perustuslakivaliokunta kritisoi ankarasti hallituksen esitystä ravintoloiden osittaisesta avaamisesta – sosiaali- ja terveysvaliokunta käveli perustuslakivaliokunnan yli ja sai aikaan oikeudellisen sotkun


Ravintolatoiminnan rajoittamisesta koronakriisin aikana on kehkeytynyt melkoisia askelkuvioita sisältävä tanssi, jota tanssivat valtioelimet pysyvät enää vain vaivoin pystyssä.

Maanantaina antamassaan lausunnossa perustuslakivaliokunta kritisoi ankarasti hallituksen esitystä ravintoloiden osittaisesta avaamisesta. Tiistaina sosiaali- ja terveysvaliokunta käveli osin perustuslakivaliokunnan yli ja kirjoitti valtioneuvoston esittämät säännökset uusiksi oikeudellisesti hyvin ongelmalliseen muotoon.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön 11/2020 jäljiltä käsissämme on nyt sotku, joka pitäisi siivota. Mutta onnistuuko se enää eduskunnassa, jonka työskentelyyn valtioneuvosto jätti jo alun alkaen aivan tarpeettomasti aivan liian vähän aikaa?

Ennen kuin menen kirjoituksen lopulla sotkuun ja sen analyysiin tarkemmin, kelataan ajassa hieman taaksepäin. Jotta voimme ymmärtää rajoitusten purkamista, on meidän hahmotettava niiden rakentamisen yhteydessä tehtyjä valintoja. Jotta voimme ymmärtää sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön luomaa sotkua, on meidän hahmotettava, kuinka se pääsi syntymään.

Ravintolat suljettiin omalaatuisella sääntelyratkaisulla

On syytä muistaa, että ravintolat suljettiin hyvin omalaatuisella perustuslain 23 §:n mukaisena perusoikeuspoikkeuksena säädetyllä tilapäisellä lisäyksellä majoitus- ja ravitsemistoimintaa koskevaan lakiin. Sitä säädettäessä perustuslakivaliokunta edellytti asetuksella tarkennettavaksi millä alueilla ravintolat suljetaan. Oikeudellisista suhteellisuus- ja välttämättömyysedellytyksistä nimittäin seuraa, että mahdollisimman tarkasti rajatut täsmärajoitukset ovat pääsääntö, joiden avulla pitäisi tartuntatautia torjua myös poikkeusoloissa. Tylpät koko valtakuntaan kohdistetut toimenpiteet ovat puolestaan poikkeus, joka on voitava perustella mahdollisimman hyvin myös poikkeusoloissa.

Näin on siitäkin huolimatta, että useat poliitikot ovat kuluneina kuukausina julkisessa keskustelussa päinvastaista esittäneet. Heidän näkemyksensä edustavat pikemminkin sitä poikkeusoloissa vallalla ollutta viestintälinjaa, jossa oikeudellinen todellisuus ja sitä koskeva puhunta ovat erkaantuneet toisistaan tavalla, jota toissa viikolla ruodin Yleisradion Jaa, ei, tyhjä, poissa -podcastissa.

Koko maassa sovellettaviin valtakunnallisiin toimiin poliittisesti mieltynyt valtioneuvosto toteutti perustuslakivaliokunnan vaatimuksen ja antoi ravintoloiden sulusta säätämisen yhteydessä asetuksen, jossa se luetteli kaikki maakunnat ja totesi, että rajoitusta sovelletaan näillä alueilla eli koko maassa. Melkoinen piirileikki – ympäri käydään ja yhteen tullaan. Toistaiseksi on jäänyt kysymättä, mikä johti tähän valtioneuvoston uppiniskaisuuteen. Perusteluksi kaikkien maakuntien listaamiselle rajoitustoimien soveltamisalueiden listalle valtioneuvosto tarjosi ns. leikkaa-liimaa -mallilla laaditut (ts. kunkin maakunnan kohdalla samanlaiset) perustelut rajoituksille. Ihan aikuisten oikeasti valtioneuvosto ei siis edes yrittänyt kunnolla perustella valintaansa pitäytyä tylpissä koko valtakunnallisissa toimissa. Perustuslakivaliokunta nieleskeli tuolloin, mutta hyväksyi tämän. Se ei varmaan voinut muuta uppiniskaisen valtioneuvoston ja sen tosiasian, että ravintoloiden sulku piti saada voimaan, edessä.

Valtioneuvosto esitti ravintoloiden osittaista avaamista tukeutuen edelleen perustuslain 23 §:ään, vaikka viestinnällisesti antoikin ymmärtää aivan muuta

Valtioneuvosto vetkutteli toukokuussa ravintoloiden osittaista avaamista koskevan hallituksen esityksen antamisen kanssa verrattain pitkään, vaikka se oli hyvin tietoinen, että asiaa koskeva laki pitäisi saada voimaan ennen kesäkuun alkua, sillä aiempi ravintolarajoituksia koskenut laki oli raukeamassa. Vetkuttelu on hyvin moitittavaa, sillä valtioneuvosto aivan tarpeettomasti lyhensi hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyyn käytössä olevaa aikaa. Perustuslakivaliokunta moittikin poikkeuksellisen ankarasti hallituksen esityksestä maanantaina antamassaan lausunnossaan valtioneuvostoa tästä. Valiokunnan kielessä ”vakavan huomion kiinnittäminen” on nimittäin luonteeltaan sangen pontevasti lausuttu moite:

”Valtioneuvosto antoi käsittelyssä olevan hallituksen esityksen 19.5.2020. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.6.2020. Perustuslakivaliokunnan mielestä esityksen aikataulu on perustuslain kannalta erittäin ongelmallinen huomioiden erityisesti uudistuksen valtiosääntöinen merkitys. — [H]allituksella on ollut jo pitkään tiedossa se, että nykyiset rajoitukset päättyvät toukokuun lopussa. Nyt arvioitava esitys olisi siten voitu antaa hyvissä ajoin. Esityksen periaatteellinen merkitys huomioiden hallituksen olisi pitänyt jättää asian eduskuntakäsittelylle asianmukaisesti aikaa. — Perustuslakivaliokunta painottaa, että valtioneuvosto ei voi lainsäädäntömenettelyssä asettaa eduskunnan lainsäädäntövallan käyttöä ja perustuslain 74 §:n mukaista lakiehdotusten perustuslainmukaisuuden valvontaa jo tapahtuneiden tosiasioiden eteen. — Valiokunta kiinnittää valtioneuvoston vakavaa huomiota siihen, että valiokunnan perustuslain 74 §:ssä säädetyn tehtävän asianmukainen toteuttaminen vaarantuu, jos hallitusten esitysten eduskuntakäsittelylle ei varata riittävää ja kohtuullista aikaa.” 

Hallituksen esityksessä perustuslain 23 §:ään nojautuneina perusoikeuspoikkeuksina säädettäväksi esitetyt rajoituspykälät esitettiin siirrettäväksi majoitus- ja ravitsememistoimintaa koskeneesta laista tartuntatautilakiin. Valtioneuvosto antoi kuitenkin viestinnällisesti ymmärtää, että se oli purkamassa rajoituksia ja siirtymässä ns. poikkeusolojen sääntelystä ns. normaaliolojen sääntelyyn. Esimerkiksi Helsingin Sanomat osti viikonloppuna tämän tarinan, vaikka siinä oli kyse oikeudellisen todellisuuden viestinnällisestä hämmentämisestä. Lehti kuvasi oikeusministeri Henrikssonin haastattelun yhteydessä virheellisesti:

”Samoin ravintoloiden avaamiseen liittyvät päätökset tehdään tartuntatautilain uuden pykälän nojalla eli normaaliajan lakiin perustuen.”

Näinhän asia ei kuitenkaan ollut. Hallituksen esittämät tartuntautilain pykälät olivat aivan samanlaisia perustuslain 23 §:ään nojautuvia poikkeusolojen säännöksiä kuin majoitus- ja ravitsemistoimintaa koskeneen lain pykälät olivat. Tähän kiinnitti tuoreeltaan huomion esimerkiksi oikeusministeriön virkavapaalla oleva lainsäädäntöjohtaja Ville Hinkkanen twiitatessaan Helsingin Sanomien jutun ilmestyttyä:

”Kyse ei ole normaaliajan sääntelystä, vaan poikkeusoloja koskevan §:n säätämisestä tartuntatautilakiin. Pykälällä poikettaisiin perusoikeuksista (PL 23 §).”

Perustuslakivaliokunta ei hyväksynyt, että rajoituksista säädettäisiin perustuslain 23 §:n mukaisina perusoikeuspoikkeuksina, mutta se piti mahdollisena säätää niistä normaaleina perusoikeusrajoituksina

Perustuslakivaliokunta ei hyväksynyt lausunnossaan hallituksen käsitystä, että kesäkuun alusta voimaan tulevat ns. höllennetyt rajoitukset olisi hyväksyttävä perustuslain 23 §:n mukaisina perusoikeuspoikkeuksina:

”Perustuslakivaliokunnan mielestä nyt ehdotettu sääntely ei siten ole sillä tavoin tilapäistä kuin perustuslain 23 §:ssä edellytetään. Lakiehdotusta ei siten sellaisenaan voida perustaa perustuslain 23 §:ään. Ottaen huomioon perusoikeuksien rajoittamisen ensisijaisuuden perusoikeuspoikkeuksiin nähden sääntelyä on muutettava niin, että se täyttää perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset.”

Valiokunnan kanta kunnioittaa erinomaisesti normaalisuusperiaatetta. Samalla se kertoo siitä, kuinka valtioneuvosto on puolestaan epäonnistunut perinpohjaisesti hallituksen esityksen säätämisjärjestyskysymysten arvioinnissa ja pyrkinyt tukeutumaan poikkeusoloihin tilanteessa, jossa tämä ei ole tarpeen. Näin on tapahtunut siitäkin huolimatta, että ajateltaisiin esimerkiksi perustuslakivaliokunnalle asiantuntijalausunnon antaneen professori Kaarlo Tuorin tapaan, että ravitsemisliiketoiminnan sääntely pitäisi toteuttaa perustuslain 23 §:n kautta. Tuorin lausunto nimittäin kertoo, että silloinkin päädytään hyvin erilaiseen sääntelyratkaisuun kuin hallituksen esittämään.

Tämä saattaa esimerkiksi edellä mainitsemani Helsingin Sanomien ministeri Henrikssonin haastattelun vielä omituisempaan valoon. Vaikuttaa siltä, että ravintolatoiminnan rajoituksista säätäminen on aihepiiri, joka ei ole kunniaksi kellekään: ei hallitukselle, ei medialle – eikä edes eduskunnalle kuten kohta tulen kertomaan. Vaikuttaa myös siltä, että teema ei ole missään muodossa niin epäpoliittinen kuin useiden ministerien suulla on viime kuukausina vakuuteltu. Jostain syystä media on kuitenkin ollut haluton tätä poliittisuutta analysoimaan, mistä puolestaan mainittu Helsingin Sanomien juttu on kuvaava esimerkki.

Maanantaina antamassaan lausunnossaan perustuslakivaliokunta totesi esitettyjen rajoitusten mahtuvan perusoikeuksien normaalien rajoitusedellytysten alaan:

”Erityisesti asiakasmääriin kohdistuvat enimmäisrajoitukset sekä aukiolo- ja anniskeluaikaan kohdistuvat rajoitukset merkitsevät hallituksen esityksen mukaan hyvin merkittävää puuttumista elinkeinotoimintaan, eikä näin merkittävästä puuttumisesta elinkeinovapauteen valtioneuvoston arvion mukaan olisi normaalioloissa mahdollista säätää tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.  Perustuslakivaliokunta ei jaa tätä hallituksen esityksessä esitettyä käsitystä. — [R]avitsemisliikkeiden toimintaa ehdotetaan rajoitettavan pitkälti sellaisten esimerkiksi anniskeluaikoja, tiloissa oleskelevien henkilöiden enimmäismäärää ja toiminnassa noudatettavaa hygieniaa koskevien seikkojen suhteen, joihin kohdistuu normaalistikin toiminnan sääntelyä. — Perustuslakivaliokunnan mielestä nyt ehdotettavista määräaikaisista toimenpiteistä voidaan vallitsevissa olosuhteissa säätää perusoikeusrajoituksina[.]”

Tämän yleisarvionsa jälkeen valiokunta siirtyi oikeasuhteisuuden arviointiin. Samalla se esittää valtiosääntöoikeudellisesti keskeisimmän kannanottonsa:

”Nyt ehdotettu sääntely sinänsä mahdollistaa eriasteiset ja portaittaiset rajoitukset sekä niiden sääntelemisen alueittain kulloisenkin koronavirustautitilanteen edellyttämällä tavalla. Valiokunta korostaa kuitenkin, että välttämättömyysedellytyksen tulee säädösperusteisesti ohjata päätöksentekoa alueellisesta soveltamisesta ja ettei rajoituksia voida säätää tai pitää voimassa sellaisilla alueilla, joissa se ei ole tartuntatautitilanteen vuoksi välttämätöntä.”

Rajoitukset voivat siis olla voimassa vain sen aikaa ja vain niillä alueilla, kun on välttämätöntä. Osana tartuntatautilain kokonaisuutta tätä on tulkittava samaan tapaan kuin esimerkiksi oppilaitosten ja yleisötilaisuuksien sulkemisen (tartuntatautilain 58 §) välttämättömyysedellytystä. Kaikkein keskeisin sana perustuslakivaliokunnan kannassa on kuitenkin säädösperusteisesti. Tämä välttämättömyysedellytys on siis perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan rakennettava säädösperusteiseksi osaksi ravintoloiden rajoitusten voimassaolon arviointia.

Perustuslakivaliokunnan kanta kunnioittaa perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella aikanaan säädetyn tartuntautilain logiikkaa, jota hallituksen esitys ei kuitenkaan kunnioittanut. Sitä ei myöskään oikeastaan kunnioita sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö, kuten tulemme huomaamaan. Logiikkaa avaa hyvin professori Veli-Pekka Viljasen perustuslakivaliokunnalle antama asiantuntijalausunto:

”[Hallituksen] esitys merkitsisi — mahdollisuutta, että ravitsemisalan elinkeinotoimintaa rajoitettaisiin merkittävästi useita kuukausia kaikissa maakunnissa riippumatta epidemian etenemisestä. Pidän tätä ongelmallisena perusoikeusrajoituksen oikeasuhtaisuuden vaatimuksen kannalta niissä maakunnissa, jossa epidemia on käytännössä hiipunut eikä ravitsemistoiminnan avaaminen laajemmin muodosta merkittävää tartuntauhkaa. Tämä rajoitusten valtakunnallisuus on itse asiassa ristiriidassa myös tartuntatautilain yleisen logiikan kanssa. Esimerkiksi tartuntatautilain 58 §:n mukaan kun laajaa tartunnan vaaraa aiheuttava yleisvaarallinen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäilty tartuntatauti on todettu tai sen esiintyminen on perustellusti odotettavissa, kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin voi päättää toimialueellaan — tilojen sulkemisesta sekä yleisten kokousten tai yleisötilaisuuksien kieltämisestä. — Aluehallintovirasto voi tehdä alueellaan vastaavat päätökset silloin, kun ne ovat tarpeen usean kunnan alueella. Kyseinen sääntely lähtee nimenomaan ensisijaisesti paikallisista rajoituksista, toissijaisesti alueellisista rajoituksista. Vastaavan logiikan ulottaminen myös ravitsemisliikkeiden toiminnan sääntelyyn koronavirusepidemian oloissa poistaisi hallituksen esityksen ongelmallisuuden, mikä liittyy samanlaisten elinkeinovapauden rajoitusten ulottamiseen epidemiatilanteesta riippumatta koko maahan.”

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan erehdys eli kuinka asiat menivät sotkuun

Tähän mennessä on siis käynyt ilmi, että ravintolat oli suljettu alkujaan omalaatuisella ratkaisulla, valtioneuvosto oli viestinnällisesti hämärtänyt mistä oikeastaan rajoitusten höllentämisessä oli oikeudellisesti kyse, höllennysesitys oli tuotu eduskuntaan aivan liian myöhään ja perustuslakivaliokunnan mielestä hallituksen esitys oli rakennettu aivan tyystin virheellisille lähtökohdille. Homma oli siis selvästi väärillä jengoilla. Sosiaali- ja terveysvaliokunnalla ei näin ollut edessään helppo tehtävä, kun se yritti tiistaina yhdessä aamupäivässä korjata sen mikä korjattavissa oli.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kirjoitti mietinnössään hallituksen esittämän tartuntatautilain 58a §:n kokonaan uudestaan. Se siirsi osan alun perin asetukseen kaavaillusta sisällöstä lain tasolle, kuten perustuslakivaliokunta oli edellyttänyt. Lisäksi se kirjoitti tavalla tai toisella jokaisen hallituksen esittämän virkkeen pykälään uudestaan.

Yrittäessään muotoilla säädösperusteista kiinnekohtaa rajoitusten alueellisen kohdistamisen välttämättömyysedellytykselle sosiaali- ja terveysvaliokunta epäonnistui perinpohjaisesti. Se muotoili 58a §:n erään virkkeen uudestaan näin:

”Jolleivät rajoitukset ole välttämättömiä koko maassa tartuntataudin leviämisen estämiseksi, valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset alueista, joilla kutakin velvoitetta ja rajoitusta sovelletaan.”  

Alun perin eli hallituksen esityksen mukaan alueista, joilla rajoituksia sovelletaan oli tarkoitus säätää asetuksella. Tällöin sellaisessa tilanteessa, jossa tällaista asetusta ei ole voimassa, rajoituksiakaan ei sovelleta missään osassa maata. Nyt sosiaali- ja terveysvaliokunta käänsi asetelman, vaikka perustuslakivaliokunta ei sitä missään muodossa edellyttänyt. Itse asiassa perustuslakivaliokunta nähdäkseni nimenomaan kielsi tällaisen. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaisessa muodossa nimittäin, jos valtioneuvosto ei anna asetusta alueellisesta soveltamisalasta, rajoitukset ovat voimassa koko maassa. Ja – mikä pahempaa – tilanne, jossa vain osassa maata rajoituksia voimassa pitänyt asetus kumotaan, rajoituksia aletaan noudattaa suoraan lain nojalla koko maassa. Tällöin välttämättömyysedellytys toimii ikään kuin väärin päin, kun rajoitusten kokonaan poistamisen ehdoksi muodostuu se, että asetuksella erikseen säädetään, ettei rajoituksia ole voimassa missään osassa maata. Tässä eduskunnan ja valtioneuvoston toimijuuden – lain ja asetuksen – rooli kääntyy päälaelleen siitä, miten asian perusoikeuksien rajoitusedellytysoppien mukaan pitäisi järjestyä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on siis tulkinnut perustuslakivaliokunnan lausuntoa ilmeisen väärin. Se on luonut perusoikeusjärjestelmän peruslähtökohtien kannalta aivan nurinkurisen säännöksen käänteisellä ”jolleivat rajoitukset ole välttämättömiä koko maassa” -rakenteella. Se on kääntänyt tarkasti rajattujen täsmärajoitusten pääsäännön tässä asiassa poikkeukseksi ja tehnyt tylpästä koko valtakunnallisten toimien poikkeuksesta tässä asiassa lain tason pääsäännön. Se on irtaantunut perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella jo aiemmin säädetystä tartuntatautilain peruslogiikasta.

Kenties eduskunnan puhemiehen ei olisi pitänyt päästää tätä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöä suureen saliin äänestykseen? Kenties tässä on totisesti kyse jopa sen mittakaavan erehdyksestä! Perustuslain 42 §:n mukaan puhemiehen ei pidä ottaa käsittelyyn ehdotusta, joka on vastoin perustuslakia, muuta lakia tai eduskunnan jo tekemää päätöstä. Koska asian kanssa on kuitenkin ollut kiire – valtioneuvoston tuotua esityksensä aivan tarpeettomasti aivan liian myöhään eduskunnan käsiteltäväksi – täysistunto on kuitenkin jo tiistaina ehtinyt nuijia sen sisällön läpi ensimmäisessä käsittelyssä. Rapatessa roiskuu, ja kiireessä tulee tapaturmia. Nyt tämä ilmiselvästi ongelmallinen ja perustuslakivaliokunnan maanantaisen lausunnon kanssa syvästi ristiriitainen ensimmäisessä käsittelyssä hyväksytty sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö lepää pöydällä perjantaina pidettävään toiseen käsittelyyn, jolloin se voidaan enää hyväksyä tai hylätä.

Kuka siivoaa sotkun?

Pauli Rautiainen
julkisoikeuden apulaisprofessori
Tampereen yliopisto

Comments

  1. Lounasruokaa says:

    Onnistuiko sosiaali- ja terveysvaliokunta siivoamaan lakimuutoksesta myös buffet-tarjoilun kiellon – ehkä tahattomasti? Ainakaan itse en osaa katsoa uudelleen kirjoitettuja pykäliä sellaisesta kulmasta, että näkisin niissä perusteen buffetien kieltämiseen.

    58 a § 3 momentissa todetaan mm. ”…Ravitsemistoiminnan harjoittajan tulee huolehtia siitä, että asiakkaiden oleskelu järjestetään riittävän väljästi ja asiakaspaikat sijoittuvat riittävän etäälle toisistaan. Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset ravitsemisliikkeen asiakkaiden oleskeluun ja asiakaspaikkojen sijoittamiseen liittyvistä velvoitteista…” ja 4 momentissa ”…Ravitsemistoiminnan harjoittajan on huolehdittava siitä, että asiakkaat saavat mahdollisuuden käsien puhdistamiseen, ja annettava asiakkaille riittävän etäisyyden ylläpitämistä ja käsien puhdistamista koskevat toimintaohjeet. Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset ravitsemisliikkeen tilojen ja pintojen puhdistamisesta, käsien puhdistamismahdollisuuden järjestämisestä sekä asiakkaille annettavien toimintaohjeiden antamisesta.”

    Kun rajoituksissa ei puhuta buffetien kieltämisestä mitään, ei kieltoa voida asetuksellakaan perustaa. Asetuksella voidaan tarkentaa rajoituksia laissa määritellyissä puitteissa mutta ei laajentaa rajoituksia uusiin teemoihin. Ruuhkautumista buffeteissa voidaan toki rajoittaa mutta ei sitäkään välttämätöntä enempää. Tartuntariskin kannalta on yhdentekevää jonotetaanko buffetiin, ruuan annosteluun, kassalle vai jostain muusta syystä.

  2. Sivustakatsoja says:

    Minusta pitäisi olla armollisempi hallitusta ja sosiaali- ja terveysvaliokuntaa kohtaan. Poikkeusaikojen lainsäädäntöä ei ole koskaan aiemmin säädetty, ja erotyisesti STM:n valmistatuminen poikkeusoloihin on osoittautunut surkeaksi. Ei siellä ole varmaan ketään, joka osaisi kirjoittaa nämä säädökset niin, että ne kestäisivät kaikkien perustuslakiasiantuntijoiden kritiikin. (Se, että edellinen laki oli kirjoitettu TEM:n alan lain sisälle, johtui hallituksen esityksen mukaan siitä, että STM ei osannut kirjoittaa sääntelyä tartuntatautilakiin.) Tässäkin nähdään, että Tuori piti 23. pykälän menettelyä oikeampana kuin normaalia perusoikeusrajoitusta. Sinä puolestaan olet päinvastaisella kannalla, mutta valmiuslakia käyttöönotettaessa pari kuukautta sitten mm. Scheinin vaati kovaan ääneen, että pitäisi käyttää mieluummin poikkeusolojen perusoikeusrajoitteita 23. pykälän perusteella.

    Sama koskee tuota lakitekstiä. Se on kyllä kieltämättä nurinkurinen, mutta tosiasiallisesti se antaa hallitukselle aivan saman päätäntävallan kuin loogisesti toisinpäin kirjoitettu asetuksenantovaltuus. Ja koska meikäläisessä järjestelmässä lait kirjoittaa aina valiokunta yhdessämvastuuministeriön kanssa, ei pidä olla liian ankara. Valiokuntaneuvosparka ja STM:n virkamiehet eivät todellakaan ole alan asiantuntijoita, ja parastaan he ovat varmasti yrittäneet. Toivottavasti siellä hiljalleen otetaan opiksi ja aletaan kerrata, miten lainsäädäntöä lähestytään poikkeusoloissa.

    Ja tuo kaksi viikkoa on aika pitkä aika eduskunnalle. Lain kirjoittaminen on vienyt ainakin viikon, eli käytännössä päätös rajoitustoimien jatkamisesta tai muuttamisesta on pitänyt tehdä vain viisi-kuusi viikkoa sen jälkeen, kun ne otettiin käyttöön. Eli kaksi-kolme itämisaikaa myöhemmin. Käytännössä päätöksentekoon liittyvä epävarmuus on sellaista, että aiemmin tehty päätös olisi väkisin sisältänyt enemmän rajoituksia ja siis ollut perusoikeuksien kannalta huonompi. (Huhtikuun lopulla puhuttiin vielä ulkonaliikkumiskieltojen julistamisesta.)

    Ehkä olennainen oppi tässä jupakassa on se, että nykyinen perustuslain sääntelymalli ei toimi. Poikkeusoloissa on pakko säätää lakeja puutteellisin tiedoin, eikä hallitukselta voi edellyttää liian suurta selvänäköisyyttä. Lisäksi asetuksia pitäisi käyttää laajemmin ja rohkeammin. Mallia pitäisi ottaa siitä, miten lakeja kirjoitettiin esimerkiksi kevään 1919 aikana ja 1940-luvulla. Niissä hyväksyttiin paremmin se, että maailma on monimutkainen ja lain täytäntöönpanijalle on annettava harkintavaltaa. Tarvittaessa olisi esimerkiksi perustettava tilapäisiä kunnallisia lautakuntia ja annettava niille toimivaltaa, jos valtion oma koneisto ei riitä paikallisen tason tilanteiden selvittämiseen. Nyt tavoite tarkasti säännellyistä perusoikeusrajoituksista ja kansalaisten yhdenvertaisesta kohtelusta estää henkisesti alueellisesti eriytetyt rajoitukset ja terveen järjen käyttövallan antamisen lakia soveltaville virkamiehille.

    • Martti Kuusela says:

      ”…mutta tosiasiallisesti se antaa hallitukselle aivan saman päätäntävallan kuin loogisesti toisinpäin kirjoitettu asetuksenantovaltuus.”

      Tässä se ongelma onkin. Jos vaikka joku hallitus haluaisi varmuuden vuoksi kidutuksen rangaistukseksi, ja perustuslakivaliokunta kieltäisi kidutuksen perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisena. Niin ei se ihan oikein mene, että kidutus lisättäisiin eduskunnan myötävaikutuksella rikoslakiin saatesanoin, että hallitus voi asetuksella säätää olematta täytäntöönpanematta kidutusta.

      Jos hallitus tekisi tuon asetuksen, niin kidutusta ei edelleenkään olisi käytössä. Rikoslaissa se sen sijaan silti olisi perustuslainvastaisesti. Ja mikään ei estäisi hallitusta olematta säätämästä ko. asetusta tai kumoamasta ko. asetuksen myöhemmin.

      • Sivustakatsoja says:

        Tämä ei ymmärtääkseni ole se ongelma, jonka professori Rautiainen ylempänä nostaa esille. Perustuslakivaliokunnan mukaan: ”Perustuslakivaliokunnan mielestä nyt ehdotettavista määräaikaisista toimenpiteistä voidaan vallitsevissa olosuhteissa säätää perusoikeusrajoituksina, kunhan sääntely täyttää kaikilta osin perusoikeuksien yleiset ja erityiset rajoittamisedellytykset.” Valtioneuvosto puolestaan oli sitä mieltä, että normaalioloissa nyt säädetyt rajoitukset olisivat mahdollisia vain poikkeuslakina sääädettyinä, eli poikkeusolojen aikana olisi käytettävä 23. pykälää. Eli valiokunta ei kiistänyt millään tavoin itse sääntelyn oikeutusta. Itse asiassa se totesi rajoitusten olevan vähäisempiä puuttimisia perusoikeuksiin kuin tähän asti oli ajateltu. Nyt kiistellään puhtaasti siitä, miten muutokset pitäisi teknisesti toteuttaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s