Aura Kostiainen: Missä menevät lääketieteellisen vallan rajat oikeusvaltiossa?


Synnyttäjien tukihenkilöiden mukanaoloon tehdyt rajaukset poikkeusoloissa ovat nostaneet esiin mielenkiintoisia näkökulmia lääketieteen ammattilaisten hallinto-oikeudellisesta vallasta. Tarkastelen tässä tekstissä rajoitusten oikeudellisia ulottuvuuksia asiantuntijavallan ja kansainvälisen oikeuden kontekstissa. En sinänsä kyseenalaista tehtyjen rajoitusten hyväksyttävää syytä, potilaiden ja henkilöstön elämän suojelua. Huomioni kiinnittyy siihen, millä edellytyksillä rajoituksia voidaan tehdä ja kuinka paljon niillä voidaan puuttua yksilöiden oikeuksiin.

Kuten kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin totesi Perustuslakiblogissa:

”Ihmisoikeusperusteiseen strategiaan kuuluu myös, että kaikkia epidemian tukahduttamiseksi ehdotettuja keinoja tulee arvioida niiden ihmisoikeusvaikutuksen näkökulmasta – – ”[l]yhyesti sanoen kyse on siitä, ettei paraskaan tarkoitus voi pyhittää kaikkia keinoja, tässä tapauksessa sellaisia keinoja, jotka olisivat ihmisoikeuksien kannalta ei-hyväksyttäviä. Iskulause ’on tehtävä kaikki mahdollinen’ tulee korjata muotoon ’on tehtävä kaikki ihmisoikeuksien kannalta hyväksyttävä’.”

Sairaanhoitopiirit rajoittivat tukihenkilöiden läsnäoloa itsenäisesti

Valtioneuvosto antoi 16.3. ohjeen, jonka perusteella kiellettiin ulkopuolisten vierailut hoitolaitoksissa, terveydenhuollon yksiköissä ja sairaaloissa pois lukien tapauskohtaisesti arvioiden kriittisesti sairaiden ja lasten oireettomat läheiset, saattohoidossa olevien läheiset sekä puoliso tai tukihenkilö synnytysosastolla. Rajauksia on perusteltu tartuntatautilain 17 §:n nojaten, mutta esimerkiksi apulaisoikeusasiamies on todennut, että lainkohdassa ei ole yksityiskohtaisesti säädetty siitä, miten ihmisen perusoikeuksia voidaan rajoittaa. Myös Jukka Kumpuvuori epäili perustuslakiblogissa, että lainkohta ei välttämättä sovellu tällaiseen rajoittamiseen.

Sairaanhoitopiirit menivät rajoitustoimissa vielä valtioneuvostoakin pidemmälle. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri rajoitti ensin tukihenkilön mahdollisuutta olla mukana synnytyksissä kieltämällä mukanaolon alatiesynnytyksen synnytyssalivaihetta lukuun ottamatta. Tämä tarkoitti käytännössä kaikkea muuta kuin alatiesynnytyksen aktiivista vaihetta: käynnistämistä, avautumisvaihetta ennen saliin siirtymistä, keisarinleikkausta sekä osallistumista synnyttäjän tukemiseen ja vastasyntyneen hoitamiseen lapsivuodeosastolla. Pian tämän jälkeen rajoitukset laajenivat yliopistosairaaloiden pandemiatyöryhmän linjausten myötä koko maahan. Tukihenkilörajoitukset koskivat myös äitiyspoliklinikkakäyntien ultraäänitutkimuksia ja paikoin myös neuvolatoimintaa. Samaan aikaan osassa maata lakkautettiin synnytysvalmennukset kokonaan. Pientä vastaantuloa tapahtui, kun puoliso sai tulla sektion jälkeen kahdeksi tunniksi heräämöön tapaamaan vastasyntynyttä. Näiden rajoitteiden myötä käsitteistä “synnytysosasto” ja “synnytyssali” tuli oikeusvaikutuksiltaan merkittäviä.

1.6. alkaen osa sairaanhoitopiireistä löysäsi rajoituksia muun yhteiskunnan avautuessa: tukihenkilö sallittiin vastasyntyneiden osastolla esimerkiksi Länsi-Pohjassa (OYS) sekä Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) ja Kymsoten alueella. Satasairaalassa tukihenkilö on saanut olla mukana sektiossa ja äitiyspoliklinikalla. Myös KYS-alueella tukihenkilö on saanut tulla mukaan keisarinleikkaukseen. Yksi vastahakoisimmin rajoituksia purkaneista on ollut ne aloittanut HUS, joka salli tukihenkilön ainoastaan Naistenklinikan vieressä sijaitsevassa Perhepesähotellissa. Perhepesähotelliin pääsevät kaikkein parhaassa kunnossa olevat synnyttäjät, joiden raskauteen ei ole liittynyt liiallisia riskejä. 11.6. alkaen HUS kuitenkin ilmoitti vihdoin sallivansa oireettoman tukihenkilön 15. kesäkuuta alkaen alatie- ja sektiosynnytyksessä, synnytyksen käynnistyksessä ja synnytyksen jälkeisessä hoidossa. Osin tai kokonaan rajoituksia on kirjoitushetkellä voimassa tietojeni mukaan ainakin Etelä-Karjalassa (ei lainkaan höllennyksiä) sekä Oulussa, Turussa, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa (näissä tukihenkilö ei pääse käynnistykseen eikä välttämättä osastolle avautumisvaiheeseen ennen synnytyssalia, tosin tämä on epäselvää) sekä Etelä-Pohjanmaalla (tukihenkilö ei pääse käynnistykseen/avautumisvaiheeseen ennen synnytyssalia eikä keisarinleikkaukseen). Lisäksi tukihenkilö/puoliso ei juuri missään edelleenkään pääse mukaan äitiyspoliklinikan ultraäänitutkimuksiin tai synnytyspelkopoliklinkalle, osassa maata myöskään neuvolaan ei tukihenkilöllä/puolisolla ole asiaa.

Lääketieteellinen valta ohittaa oikeudellisia velvoitteita

Tukihenkilörajoituksia perusteltiin potilaiden ja työntekijöiden suojelemisella, mutta perustelut olivat verrattain ylimalkaisia. Aluksi oli vaikeaa kartoittaa edes, mikä taho ja missä, oli linjauksen tehnyt. Tämä liittynee siihen, että sairaaloissa tehtävät linjaukset, vaikka ne olisivat kuinka päätösluonteisia, ja rajoittaisivat kuinka voimakkaasti yksilöiden perusoikeuksia tahansa, katsotaan terveydenhuolto-oikeudessa tosiasialliseksi hallintotoiminnaksi, jolloin niistä ei siten synny hallintopäätöksiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Oikeusturvakeinona esimerkiksi valitus virheelliseksi tai oikeuksia loukkaavaksi katsottavasta päätöksestä ei siten yleensä ole mahdollinen.

Näyttääkin siltä, että ylilääkärit eivät ole liiemmin tottuneet siihen, että heidän arvovaltaansa kyseenalaistetaan. Tilanne havainnollistaa mielenkiintoisesti kahden näkökulman, lääketieteen asiantuntijavallan ja perus- ja ihmisoikeuksiin keskittyvän oikeudellisen asiantuntijavallan välistä jännitettä. Toiminnan tosiasiallisuus on pitänyt juristeja loitolla lääkärien ”tontilta”, mutta voidaan kysyä, onko julkista valtaa käyttävän toimijan näin suuri harkintavalta perusteltavissa nykyaikaisessa oikeusvaltiossa.

Rajoitusten perus- ja ihmisoikeusulottuvuuden hahmottaminen on ollut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä kovin puutteellista. Rajoitusten laillista perustaa kyseleville kansalaisille kootussa vastauksessaan sekä eduskunnan oikeusasiamiehen tekemään selvityspyyntöön antamassaan vastauksessa HUS korosti, että rajoitukset perustuvat kansalliseen normaaliajan lainsäädäntöön, kuten potilaslakiin, terveydenhuoltolakiin ja työturvallisuuslakiin. Kysymyksiin siitä, miten Suomen kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet oli otettu huomioon, ei otettu kummassakaan vastauksessa minkäänlaista kantaa. Myöskään lainkohtia kotimaisesta lainsäädännöstä ei yksilöity pykäläviittauksin, mikä mahdollistaisi laillisuuden sekä julkista valtaa käyttävän tahon tekemän ratkaisun oikeudellisten perustelujen arvioinnin. Oikeudelliset perustelut olivat seuraavat:

”Näiden [lakien] perusteella HUSilla on vastuu ja velvollisuus huolehtia potilaiden asianmukaisesta hoidosta ja turvallisuudesta. Tämän ohella HUSilla on velvollisuus huolehtia työntekijöidensä turvallisuudesta. Päätöksen oikeudellinen perusta on edellä mainitun lainsäädännön HUSille antama vastuu ja velvollisuus. Toisaalta valmiuslain aikana useita normaaliajan oikeuksia, jopa perusoikeuksia, on jouduttu rajoittamaan. Myös normaalioloissa sairaaloilla on oikeus rajata vierailuja esimerkiksi infektioaikoina tai potilasturvallisuuden vuoksi.”

Järjestämässään etätiedotustilaisuudessa HUS esitti jopa, että ainoastaan synnyttäjä oli potilaslain mukainen potilas, eikä kenelläkään muulla olisi subjektiivista oikeutta oleskella sairaalassa. Tämä tulkinta näytti viittaavan siihen, että vastasyntynyt ei olisi potilas eikä hänellä olisi minkäänlaisia oikeuksia olla sairaalassa. HUS:n edustaja myös ilmaisi tilaisuuteen osallistuneen kuulijan mukaan suhtautumisensa kansainvälisiin sopimuksiin hyvin torjuvasti:

”Kun puhutaan HUSin henkilöstön työturvallisuudesta ja potilasturvallisuudesta, vastuussa on HUS, ei hallitus, ei WHO, ei Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Ja siksi meillä on mandaatti tehdä näitä rajoitustoimia.”

Eduskunnan oikeusasiamiehelle lähettämässään vastauksessa HUS esitti lähes yksinomaan omaa ratkaisuaan tukevia näkökohtia. Mahdolliset rajoituksista seuraavat haitat se arveli pieniksi. Tämä lähestymistapa oli kaukana sellaisesta oikeuksien keskinäisestä punninnasta, jota esimerkiksi Martin Scheinin tällä samaisella blogialustalla peräänkuulutti. Vastauksessaan HUS ei ottanut lainkaan kantaa koskien rajoitusten suhdetta Suomea velvoittaviin kansainvälisiin sopimuksiin ja niiden tulkintakäytäntöön. Onko tällainen tietämättömyys tai jopa suoranainen piittaamattomuus oikeudellisista velvoitteista mahdollista julkista valtaa käyttävältä taholta? Varmuuden vuoksi lainaan vielä perustuslain 2 §:ää:

”Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”

Lääketieteen ammattilaisille “tosiasiallisen toiminnan” käsitteen myötä allokoidussa asiantuntijavallassa ja oikeusturvakeinojen puutteellisuudessa voi nähdä jäänteitä laitosvallasta. Tämän ajattelutavan mukaan laitoksissa olevia ihmisiä eivät koskeneet samat oikeudet kuin muita kansalaisia, vaan rajoituksia oikeuksiin voitiin tehdä pelkästään laitoksessa oloon perustuen. Laitosvaltaopin on arveltu saaneen viimeisen “kuoliniskun” vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa, mutta on esitetty kritiikkiä, että laitosvalta olisi jäänyt reliikiksi olemaan esimerkiksi kehitysvammapalveluissa tai transihmisten hoidossa. Otava Piha on Oikeus-lehdessä huomauttanut, että sukupuolen vahvistamiselle asetettujen edellytysten ensimmäinen perustuslaillinen ongelma on se, että lääkärit toimivat portinvartijoina henkilön itsemääräämisoikeuden, yksityiselämän suojan ja henkilökohtaisen vapauden toteutumiselle, ja että lääkärin tekemään päätökseen ei voi hakea muutosta. Hanke potilaan itsemääräämisoikeuksien vahvistamiseksi ei puolestaan koskaan edennyt lainsäädäntöön asti.

Lääketieteellisten asiantuntijoiden ajattelutavasta kertoo jotakin se, että kun vuosi sitten keskusteltiin synnyttäjien oikeuksista #minämyössynnyttäjänä-kampanjan yhteydessä, useat arvovaltaiset kätilöt ja lääkärit eivät tunnistaneet synnyttäjän viimesijaista oikeutta kieltäytyä toimenpiteistä. Esimerkiksi kätilöliiton puheenjohtaja Marjo Lyyra kommentoi kampanjaa Helsingin Sanomissa seuraavasti:

”Synnyttäjä on kuitenkin tullut sairaalaan, jolloin vastuu ei voi olla hänen. Meidän vastuullamme on tehdä päätöksiä ja mahdollisesti myös pyörtää synnyttäjän tahto. Oltiinko silloin väkivaltaisia tai kohdeltiinko huonosti jos menimme synnyttäjän tahtoa vastaan? Kokemus on todennäköisesti, että kyllä oltiin.”

Tarkastelua kotimaisen oikeuden valossa

Kun HUS korosti ratkaisujensa perustuvan normaaliajan lainsäädäntöön, voidaan tästä tulkita, että tukihenkilörajoitusten osalta ei ole missään vaiheessa oltu valmiuslain mukaisessa poikkeustilassa, eikä edes sellaisessa tartuntatautilain mukaisessa “pienoishätätilassa”, josta Pauli Rautiainen aiemmin Perustuslakiblogissa kirjoitti. Tämän argumentaation nojalla voidaan loogisesti tulkita, että perusoikeuksien rajoitusedellytykset, eli lailla säätämisen vaatimus, hyväksyttävän tavoitteen vaatimus, täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus, suhteellisuusperiaate ja ydinalueen koskemattomuus sekä riittävistä oikeusturvajärjestelyistä huolehtimisen vaatimus ovat aivan täysin normaalisti voimassa.

Synnyttäjän näkökulmasta keskeisiä ovat potilaan oikeudet sekä perustuslain takaama itsemääräämisoikeus. Itsemääräämisoikeutta on pidetty implisiittisenä eli johdettuna perusoikeutena, jolla on perusoikeuden status ilman, että se ilmenee suoraan perustuslain tekstistä. Osin tämän implisiittisyyden vuoksi oikeuden sisältö on vielä vakiintumaton. Hallituksen esityksessä uusiksi perusoikeuksiksi itsemääräämisoikeus määritellään vapaudeksi määrätä itsestään ja toimistaan. Oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan kuuluu myös perustuslain 10 §:n yksityiselämän suojaan sekä 7 §:n henkilökohtaiseen koskemattomuuteen.

Potilaslaissa itsemääräämisoikeutta käsitellään 6 §:ssä. Sen mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä tämän kanssa. Lisäksi kohdassa todetaan, että potilaalle on tämän kieltäytyessä toimenpiteestä tarjottava mahdollisuuksien mukaan muuta lääketieteellisesti hyväksyttävää hoitoa. Potilaalla on siten oikeus myös kieltäytyä toimenpiteistä.

Asialla on myös tasa-arvonäkökulma: onko isä heteroperheissä äidin kanssa tasa-arvoinen vanhempi, vai onko hän oman lapsensa syntymässä ja ensimmäisissä päivissä “vierailija”, jolla ei ole mitään subjektiivista oikeutta olla paikalla? Ratkaisussaan KKO 2002:103 korkein oikeus toteaa:

“Isällä on halutessaan oikeus osallistua synnytykseen ja isän mukanaolosta on tullut yleisesti noudatettu käytäntö, joka on otettu huomioon muun muassa synnytysvalmennuksessa, synnytysosastojen hoitojärjestelyissä ja laitosten tilasuunnittelussa. Isän osallistumisella synnytykseen on merkitystä sekä äidille että isälle itselleen ja se on myös omiaan vahvistamaan perheyhteyttä. Korkein oikeus pitääkin isän mukanaoloa synnytyksessä yksilön ja yhteiskunnan kannalta niin tärkeänä, että on perusteltua hyväksyä se oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 28 §:n 1 momentissa tarkoitetuksi lailliseksi esteeksi.”

Sairaanhoitopiirien viestinnässä ei-synnyttävään vanhempaan on toistuvasti viitattu vierailijana. Tasa-arvolain 2 §:n mukaan viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Välillisellä sukupuoleen perustuvalla syrjinnällä tarkoitetaan 7 §:n mukaan eri asemaan asettamista sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun nähden neutraalilta vaikuttavan säännöksen, perusteen tai käytännön nojalla, jos menettelyn vaikutuksesta henkilöt voivat tosiasiallisesti joutua epäedulliseen asemaan sukupuolen perusteella. Vanhakantaiseen perhekäsitykseen perustuva näkemys isästä vierailijana eikä lapsensa täysivaltaisena vanhempana voidaan nähdäkseni mahdollisesti tulkita välilliseksi syrjinnäksi.

Kansainväliset velvoitteet synnyttäjien ja lapsen oikeuksia koskien

Lapsen oikeuksien sopimuksen 9 artikla edellyttää, ettei lasta eroteta vanhemmistaan heidän tahtonsa vastaisesti paitsi, kun toimivaltaiset viranomaiset, joiden päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittaviksi, toteavat soveltuvien lakien ja menettelytapojen mukaisesti sen olevan lapsen edun mukaista. Nämä poikkeukset koskevat erityistilanteita, kuten lapsen vanhempien pahoinpidellessä tai laiminlyödessä lasta tai kun vanhemmat asuvat erillään ja on tehtävä päätös lapsen asuinpaikasta. Lisäksi sairaanhoitopiirit ovat itse sitoutuneet NOBAB-suosituksiin “Lasten oikeudet sairaalassa”, joiden mukaan lapsilla tulee olla oikeus pitää vanhemmat tai vanhempia korvaavat henkilöt luonaan koko ajan sairaalassa ollessaan, vanhempia kannustetaan osallistumaan aktiivisesti lapsen päivittäiseen hoitoon ja vanhemmille tarjotaan yöpymismahdollisuus.

Unicefin pääjohtaja Henrietta Fore on kommentoinut:

“Lapset ovat ainoa väestöryhmä, jonka etua ihmisoikeussopimukset ja monet kansalliset lait velvoittavat harkitsemaan ensisijaisesti. Kansainvälinen lainsäädäntö velvoittaa punnitsemaan lapsiin vaikuttavien päätösten seurauksia etukäteen”

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla edellyttää sopimusvaltioita turvaamaan jokaiselle oikeuden nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tulkinnut tämän oikeuden turvaavan synnyttäjän ihmisarvon ja autonomian kunnioittamista. Esimerkiksi tapauksen Ternovszky vs. Hungary kohdalla tuomioistuin tulkitsi, että synnyttäjällä on oikeus valita synnytysolosuhteensa ja tehdä päätöksiä synnytykseensä liittyen:

“Private life includes a person’s physical and psychological integrity, and the State is under a positive obligation to secure its citizens their right to effective respect for this integrity.”

Tuomioistuin huomauttaa, että pelkkä kotisynnytysten salliminen ei riitä tämän vapauden takaamiseksi:

“As the judgment underlines, the regulatory protection required in the present case means that the State is to provide adequate legal security which is needed for the exercise of a freedom. This cannot be equated with liberalising home birth as such. The latter decision is obviously a matter of balancing in view of available (currently disputed) medical knowledge, the health of the mother and the child, the structure of health care services, etc. This is a matter where the State has a broad margin of appreciation, where the concerns of paragraph 2 of Article 8 apply, and where the burden on the mother’s right to choose shall be limited only proportionally.”

Synnyttäjien oikeudesta juuri tukihenkilöön ei ole tietääkseni olemassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä, mutta tämä oikeus olisi suuren merkityksensä takia loogisesti liitettävissä sopimuksen 8 artiklan synnyttäjän yksityisyyden, autonomian ja ihmisarvon kunnioittamiseen. Oikeus on katsottu tärkeäksi muun muassa World Health Organizationin korona-ajan synnyttämistä koskevissa suosituksissa. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights in Childbirth on laatinut raportin, jossa se katsoo tukihenkilön rajoittamisen olevan loukkaus synnyttäjien oikeuksia kohtaan.

Useat Euroopan parlamentin jäsenet ovat allekirjoittaneet vetoomuksen Euroopan Unionin terveys- ja elintarviketurvallisuuskomissaarille, jossa he vetoavat varmistamaan, että jäsenvaltiot varmistavat naisten oikeuden tukihenkilöön synnytyksen aikana. YK:n ihmisoikeusraportoijien allekirjoittaman lausunnon mukaan koronapandemian hallintaan tulee ottaa ihmisoikeusmyönteinen lähestymistapa.

Rajoitusten tarkastelu suhteellisuusperiaatteen valossa

Suhteellisuusperiaatteen mukaan perusoikeuksien rajoitusten tulee olla oikeasuhtaisia asetettuun tavoitteeseen nähden. Apulaisoikeusasiamies on korostanut, että suhteellisuusperiaate tulee ottaa huomioon myös poikkeusoloista. Tästä näkökulmasta on olennaista, millaisia seurauksia rajoituksilla on ja miten päätöksen tehnyt taho niitä arvioi.

HUS tarkasteli vastauksessaan rajoituksista synnyttäjille seuraavia haittoja seuraavasti:

”Tukihenkilön läsnäolosta synnytyksen aikana on runsaasti tutkittua tietoa, joka vahvistaa käytännön kokemuksen kautta tullutta tietoa tukihenkilön hyödyllisyydestä. Synnytyssalissa on äidin lisäksi pääosin vain hoitava kätilö, jolloin mahdollinen altistuminen jää erittäin pieneksi toisin kuin lapsivuodeosastolla. Tukihenkilöä koskevat rajaamistoimet kohdistuvat siis keskimäärin kahden kolmen vuorokauden mittaiseen lapsivuodeosastohoitoon. Psykologiasiantuntijamme on arvioinut, että lapsivuodeosastohoidon aikana tukihenkilön läsnäolosta ei kiintymyssuhteen kehittymiseen tai perheen kokonaisterveyteen ole näyttöä.”

HUS:n perusteluissa ohitettiin täysin se seikka, että tukihenkilö ei pääsisi mukaan synnytyksen käynnistykseen, joka on etenkin ensisynnyttäjillä usein synnytyksen pelottavin ja pitkin, sekä erittäin kivulias vaihe. Lisäksi tietooni on tullut tapauksia, joissa synnyttäjä on otettu osastolle, vaikka synnytys on käynnistynyt luonnollisesti, mutta synnyttäjä ei ole ollut vielä riittävästi auki synnytyssaliin päästäkseen. Tällaisissa tapauksissa on jopa saattanut käydä niin, että isä ei ole välttämättä ollenkaan ehtinyt mukaan synnytykseen, kun hän ei ole päässyt sairaalaan samaan aikaan synnyttäjän kanssa.

Tutkimusten mukaan tukihenkilön jatkuvan tuen avulla synnyttäneet naiset synnyttivät todennäköisemmin spontaanisti käynnistyneen synnytyksen alateitse, heillä oli vähemmän todennäköisesti negatiivisia kokemuksia synnytyksestä ja he tarvitsivat vähemmän todennäköisesti puudutusta. Tämän lisäksi heidän synnytyksensä kestivät lyhyemmän aikaa ja he tarvitsivat vähemmän todennäköisesti keisarinleikkausta. Tämän lisäksi jatkuvasta tuesta nauttineet synnyttäjät eivät yhtä todennäköisesti sairastuneet synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Huomautan, että suuri osa näistä eduista saavutetaan, jos tukihenkilö on synnyttäjän tukena jo synnytyksen alkuvaiheessa ja käynnistyksessä, siis ennen siirtymistä synnytyssaliin, joka on ainoa paikka, johon tukihenkilö on saanut tulla mukaan. Ei olekaan ihme, että tehdyt rajoitukset ovat lisänneet synnytyspeloista kärsivien määrää.

Myös WHO on kiinnittänyt huomiota tukihenkilön merkitykseen:

“The qualitative evidence synthesis analysed 51 studies from 22 countries, and revealed that labour companions played a number of roles in supporting women. They provide informational support about the process of childbirth, and bridge communication gaps between clinical staff and women. Companions also provide practical support, including encouraging women to remain mobile during labour, providing emotional support and non-pharmacological pain relief such as massage and meditation. Companions act as advocates for the women, speaking up in support of her and her preferences. Labour companions also help women feel in control and build their confidence through praise, reassurance, and continuous physical presence.”

Tutkimusten perusteella on vahvaa näyttöä siitä, että tukihenkilöllä on merkittävä vaikutus synnyttäjän, ja sitä kautta koko perheen hyvinvoinnille. Tukihenkilön puuttumisella voi olla synnyttäjän hyvinvoinnin ja oikeusturvan kannalta vakavia seurauksia. Jo raskauden aikana kasvaneet huoli, pelko ja stressi voivat vaikuttaa sikiön hyvinvointiin ja raskauden kulkuun. Erityisesti käynnistyksissä ja avautumisvaiheessa äidin yksin jääminen ja sen johdosta lisääntynyt synnytyspelko voivat erityisesti ensisynnyttäjillä vaikuttaa synnytyksen kulkuun ja johtaa jopa fyysisiin komplikaatioihin, kuten hätäsektioihin. Tukihenkilö on tärkeä myös synnyttäjän oikeusturvan puolustajana, jottei hänelle tehdä potilaslain vastaisesti toimenpiteitä vastoin hänen tahtoaan tai edes kertomatta hänelle. Oikeusturvakysymykset korostuvat erityisesti sekä synnyttäneen että vastasyntyneen osalta, mikäli synnyttäjä joudutaan nukuttamaan ja hän ei ole tämän takia oikeustoimikelpoinen 24 tuntiin.

Aktiivinen synnytys ry teki korona-aikaan synnyttäville kyselyn, jonka tulosten perusteella se lausui muun muassa seuraavaa:

“Synnyttäneiden mukaan rajoitusten luoma stressi, pelko ja tuen puute ovat vaikuttaneet voimakkaasti heidän henkiseen hyvinvointiinsa ja jaksamiseensa. Monet kokivat jääneensä ilman riittävää hoitoa ja apua synnytyksen jälkeen. Kyselyyn vastanneet olisivat tarvinneet enemmän tukea niin fyysisesti kuin henkisestikin. Perheiden erottaminen ja vierihoito-osastojen riittämätön tuki ovat olleet erittäin haitallisia niinä herkkinä ensimmäisinä päivinä, joina turvallinen kiintymyssuhde vanhempien ja vauvan välille syntyy.”

Rajoitusten purkaminen alueellisesti voidaan sinänsä nähdä suhteellisuusperiaatteen mukaisena, sillä tartuntoja on ollut muualla Suomessa HUS-aluetta huomattavasti vähemmän. Toisaalta Länsi-Pohjan alueella uusien tartuntojen osuus on ollut asukaslukuun suhteutettuna jopa HUS:n aluetta suurempi, ja tästä huolimatta se oli ensimmäisenä purkamassa rajoituksia. Rajoituksia edelleen täysimääräisinä voimassa pitävässä Etelä-Karjalassa koronatartuntoja on todettu yhteensä 24. Lisäksi on huomattava, että sairaanhoitojärjestelmämme ei ole missään vaiheessa joutunut sellaiseen kriisitilanteeseen kuin esimerkiksi Italiassa, jolla voitaisiin ehkä perustella jonkinlaisten rajoitusten olemassaoloa. Toukokuun puolivälistä alkaen muuta yhteiskuntaa on enenevässä määrin avattu, sillä Suomen tilanne on kansainvälisesti tarkasteltuna hyvä ja uudet tartunnat ovat kääntyneet laskuun. Tiistaina 10.6. pidetyn tiedotustilaisuuden mukaan HUS:n alueella alle prosentti otetuista koronatesteistä on johtanut positiiviseen tulokseen.

Näyttääkin siltä, että ainakin touko-kesäkuussa sairaanhoitopiirit pitivät rajoituksia yllä ikään kuin varmuuden vuoksi. Tällaiseen toimintaan perustuslakivaliokunta otti selväsanaisen kannan valmiuslain käytön kohdalla: toimivaltuuksia ei tule ottaa käyttöön kevein perustein tai ikään kuin varmuuden vuoksi. Rajoitustoimia ei saa pitää voimassa yhtään kauemmin kuin on välttämätöntä. Valiokunta on korostanut normaaliolojen lainsäädännön ja perusoikeuksiin mahdollisimman vähän puuttuvien toimivaltuuksien ensisijaisuutta (PeVM 12/2020 vp & PevL 14/2020 vp). Jostakin syystä lääketieteen asiantuntijoita tällaiset periaatteet eivät ole näyttäneet sitovan samalla tavalla kuin valtioneuvostoa. Sairaanhoitopiirit ovat myös tiedottaneet ottavansa rajoitukset tarvittaessa uudelleen käyttöön. Monessa perheessä odotetaankin edelleen jännityksellä eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisua.

Aura Kostiainen
oikeushistorian väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto

Kirjoittaja on mukana synnyttäjien ihmisoikeuksia puolustavassa liikehdinnässä.


Kirjallisuusviitteet:

Korhonen, Oskari: Sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio oikeudellisesta näkökulmasta. Pro gradu -tutkielma, Itä-Suomen yliopisto 2018.

Neuvonen, Riku & Rautiainen, Pauli: Perusoikeuksien tunnistaminen ja niiden sisällön määritteleminen Suomen perusoikeusjärjestelmässä. Lakimies 1/2015.

Piha, Otava: Transsukupuoliset, nyky-Suomen pakkoautetut. Oikeus 4/2018.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s