Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi tänään lausuntonsa valtioneuvoston kirjelmästä EU:n yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteisen varautumisjärjestelyn aikaistetusta käyttöönotosta ja muutoksista valtiosopimukseen vakausmaksujen siirrosta yhteiseen kriisinratkaisurahastoon ja rahasto-osuuksien yhdistämisestä. Pitkän otsikon alta paljastuu melko tekninen lausunto. Siinä perustuslakivaliokunta pitkälti uudistaa teemasta aiemmin toteamansa asiat, joita en varsinaisesti käsittele tässä kirjoituksessa.
Lausunnon valtiosääntöoikeudellisesti merkittävin uusi sisältö löytyy nimittäin lausunnon lopusta. Perustuslakivaliokunta toteaa:
”Euroryhmässä ja Eurooppa-neuvostossa on tehty huhtikuussa päätös, jonka mukaan EVM:n tällä hetkellä käytössä olevasta 410 mrd. euron kapasiteetista on käytettävissä yli puolet eli 240 mrd euroa Pandemic Crisis Support eli PCS-välineen kautta. – – Toisin kuin perustuslakivaliokunta on kannanotoissaan (PeVP 27/2020 vp, 6.4.2020 ja PeVP 34/2020 vp, 8.5.2020) edellyttänyt, ohjelman kohdalla on sovittu, ettei siihen sovelleta EVM-sopimuksen mukaista yleistä talouspoliittista ehdollisuutta EVM-sopimuksen aikaisemman tulkinnan ja sitä koskevan oikeuskäytännön mukaisesti.
Euroryhmässä ja Eurooppa-neuvostossa on siis syntynyt valtiovarainministeri Katri Kulmunin ollessa Suomen neuvottelijana päätös, joka ei ole yhteensopiva perustuslakivaliokunnan oikeudellisesti velvoittavan eli Kulmunia Suomen neuvottelijana oikeudellisesti sitoneen neuvotteluohjeen kanssa.
Kuten perustuslakiblogissa aiemmin kerrottiin, toukokuulla suuri valiokunta pyöristi perustuslakivaliokunnan aiemmin viitoittaman neuvottelumandaatin kulmia tavalla, joka oli oikeudelliselle kritiikille altis. Tai oikeastaan voidaan sanoa, että suuri valiokunta käveli tuolloin perustuslakivaliokunnan yli tavalla, jolla ei sinällään ole oikeusvaikutusta, sillä perustuslainmukaisuuden tulkintaa harjoittavan perustuslakivaliokunnan kannat sitovat eduskunnan muita valiokuntia, myös suurta valiokuntaa ja myös EU-asioissa.
Noihin toukokuun alun tapahtumiin ei kuitenkaan tarvitse nyt mennä tarkemmin, sillä nyt puhutaan aiemmasta ajasta – ajasta, jolloin oli vielä selvemmin kiistatta selvää, että valtiovarainministeri Katri Kulmunin olisi pitänyt joko edistää yksiselitteisesti tukipaketin ehdollisuutta taikka sitten hakea perustuslakivaliokunnalta uutta tulkintaa neuvottelumandaatin valtiosääntöoikeudellisista rajoista. Nyt puhutaan siis niistä huhtikuun alun tapahtumista, joita useissa perustuslakiblogin kirjoituksissa on puitu keväällä jo aiemmin.
Perustuslakivaliokunta onkin tämän päiväisessä lausunnossaan selväsanaisesti todennut, että Kulmuni on neuvotellessaan sivuuttanut mandaattinsa valtiosääntöoikeudelliset rajat, aivan kuten perustuslakiblogissa on pohdittu kevään aikana tapahtuneen. Perustuslakivaliokunta ei siten lausuntonsa perusteella hyväksy Kulmunin eduskunnan täysistuntokeskustelussa esittämää näkemystä, jonka mukaan:
”Tässä koronakriisissä vakausmekanismin ehdollisuus toteutuu sikäli, että sieltä voi saada lainaa ainoastaan terveydellisistä syistä johtuviin menoihin, ainoastaan kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta.”
Siinä missä Kulmunin mielestä lainan kohdentuminen terveydenhoitomenoihin riittää täyttämään ehdollisuuden edellytyksen, perustuslakivaliokunnan näkemyksen mukaan näin ei ole.
Tämä perustuslakivaliokunnan oikeudellisesti sitovan neuvottelumandaatin valtiosääntöisiä rajoja määrittävän kannan sivuuttaminen ei ole mikään pikkujuttu kuten perustuslakiblogissa on jo aiemmin pohdittu samalla, kun asioiden on ennakoitu kehittyvän siihen suuntaan kuin ne ovat nyt kehittyneet. Sillä, että Kulmuni ei ole enää valtiovarainministeri, ei ole oikeudellista merkitystä hänen toimintansa ministerinä lainmukaisuuden jäsentämisen kannalta. Perustuslakivaliokunnan tämän päivän lausunnon perusteella vaikuttaa siltä, että Kulmunin valtiovarainministeriajalta löytyy muutakin kaiveltavaa kuin viestintäkoulutuksen hankintaan liittyvät epäselvyydet, joihin vedoten Kulmuni jätti ministerin tehtävänsä.
Pauli Rautiainen
julkisoikeuden apulaisprofessori
Tampereen yliopisto
Perustuslakiblogi 
Vastaa