Istuva hallitus on ottanut tehtäväkseen edistää vammaisten henkilöiden työllistymistä ja purkaa sen esteitä. Aihe on perus- ja ihmisoikeusulottuvuudeltaan mitä tärkein. Vammaiset kohtaavat Suomessa runsaasti syrjintää ja lukuisat niin lainsäädäntöön kuin erilaisiin toimintakäytänteisiin sisältyvät mekanismit estävät vammaisten mahdollisuuden osallistua työelämään yhdenvertaisesti eli siten kuin YK:n vammaissopimus edellyttää. Esimerkiksi rakennetun ympäristön ja työpaikkojen esteettömyys on Suomessa edelleen huonolla tolalla. Esteettömyydestä puhutaan juhlapuheissa, mutta käytännön tasolla ajatellaan liian usein ja liian helposti, että vammaisten ei kuulu päästä kaikkialle.
Työ- ja elinkeinoministeriö on nyt laatinut vammaisten työllistymisen ongelmista ja niiden purkamisesta selvityksen. Tämä on hieno asia ja selvitykseen kannattaa perehtyä.
Ministeriö järjesti selvitykseen liittyen webinaarin vammaisten työllistymisestä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu postasi webinaarista sosiaaliseen mediaan tämän alla olevan kuvan. Kuvassa studiolavasteissa korokkeella istuu neljä kävelevää asiantuntijaa, joiden joukossa on Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston edustaja, keskustelemassa vammaisten henkilöiden työllistymisestä.
Tilaisuudessa nähtiin myös, kuinka selvityksen työ- ja elinkeinoministeriön virkahenkilönä laatinut pyörätuolia käyttävä henkilö ja keskustelua kommentoinut vammaisjärjestöä johtava, samaten pyörätuolilla liikkuva henkilö eivät päässeet kuvassa näkyvälle esteelliselle korokkeelle. Heidän paikkansa oli osallistua keskusteluun korokkeen sivusta, mikä näkyy hyvin tästä kuvasta, jossa nämä pyörätuolia käyttävät istuvat korokkeelta sivussa oikealla:
”Juridisesti esteettömän” eli lainsäädännön vähimmäiskriteerit esteettömyydelle täyttävän ympäristön esteettömyysongelmat ovat usein juuri tällaisia. Kun esteettömyyttä ei edistetä aidosti, osoitetaan vammaiselle käytännössä ”hänen vähempiarvoinen paikkansa”: korokkeen reunalla, elokuvateatterin eturivin reunaan jätetyllä pyörätuolipaikalla eli tiivistäen siellä, mihin vammaton ei normaalisti asetu saadessaan valita.
Kysymys on rakenteellisesta syrjinnästä. Siitä samasta mekanismista, jonka johdosta aikoinaan separate but equal -doktriinin hengessä valkoiset ja värilliset matkustivat muun muassa Yhdysvalloissa bussissa toisistaan erillään – valkoiset paremmilla paikoilla, värilliset huonommilla.
Työ- ja elinkeinoministeriön tilaisuudessa syntynyt asetelma on surullisen tuttu. Itselleni muistuu mieleen esimerkiksi vuoden takaa vammaisjärjestöjen tilaisuus YK:n vammaissopimuksen toteutumisesta. Tuossa tilaisuudessa esteetön sisäänkäynti oli järjestetty takaovesta ja tilaisuudessa pyörätuolilla liikkuva vammainen henkilö puhui ableistisista (eli toimintakykyisyysolettamien kautta syrjivistä) rakenteista istualtaan seisovalle tarkoitetun puhujapöntön taakse hukkuen (eli ableistisissa rakenteissa). Tuolloin sanottiin, ettei asetelma voi olla ongelmallinen, koska tilaisuus oli vammaisjärjestöjen itsensä järjestämä. Tähän rakenteellisen syrjinnän oikeuttamisperusteluun on syytä kuitenkin suhtautua varauksella: syrjitty vähemmistö voi itsekin uusintaa syrjintää – oikeastaan tutkimusperusteisesti tiedämme, että ns. sisäistetty sorto toimii juuri näin.
Erilaisten esteettömyysongelmien kanssa kamppailleiden tilaisuuksien muistelua voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään ja tämä on oikeastaan asian ydin. Tässä kohtaa Hannu Karpo olisi sanonut tv-lähetyksissään: ”Vaikka saatatte ajatella, että näitä ihmisiä on kohdeltu väärin, on syytä muistaa, että heitä on kohdeltu aivan lain mukaan”. Kovan lainsäädännön – sen jonka rikkomisesta saa sanktioita – asettamat esteettömyysvaatimukset ovat vielä niin kovin ohuita. Samalla vammaisiin kohdistuvan syrjinnän purkamisessa keskeisenä ongelmana on se, kuinka valveutuneimmatkin tahot jäävät juhlapuheiden pitäjäksi, kun oma toiminta uusintaa rakenteellista syrjintää ja ableistista toimintaa.
Nyt puheena oleva työ- ja elinkeinoministeriön tilaisuus ei kuitenkaan ollut mikä tahansa tilaisuus. Sen teema ja luonne nostaa esiin aivan erityisiä kysymyksiä.
Esiin nousee se, että onko 2020-luvulla ok, että vammaisten asemasta työelämässä selvityksen viranhaltijana laatinut vammainen jää selvitystä koskeneessa työnantajaministeriönsä yhdessä eduskunnan vammaisverkoston kanssa järjestämässä tilaisuudessa esteellisen korokkeen reunalle samalla, kun tuolla korokkeella näteissä studiolavasteissa istuu Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston edustaja?
Minusta vastaus on, että tämä ei ole ok. Tätä ei pidä hyväksyä.
Kyse on rakenteellisen syrjinnän ylläpitämistä tilanteessa, jossa väitetään olevan rakenteellisen syrjinnän purkamisen asialla. Se on syrjintää, johon syyllistyvät juuri he, joiden tehtävänä on yhteiskunnassa tuon syrjinnän poistaminen. Ei voi olla niin, että istuvan hallituksen vammaisten henkilöiden työllistymisen esteiden purkamisen esittelyn yhteydessä näytetään konkreetisti kaikille, kuinka toiseuttavia ableistisia rakenteita samaan aikaan ylläpidetään. Valtioneuvosto puhuu työ- ja elinkeinoministeriön tilaisuuden kautta vammaisten syrjinnän purkamisesta yhtä, mutta samaan aikaan näyttää samassa tilaisuudesssa konkreetisti, että näistä sanoista huolimatta voidaan toimia toisin. Siinä katoaa pohja sanoilta. Yllä olevia kuvia ei tarvitse valitettavasti kovin pitkään analysoida, jotta tämä käy ilmiselväksi.
Kun Yhdevertaisuusvaltuutetun toimiston viestintä vielä jakaa ylinnä olevaa kuvaa perustellen, että Yhdenvertaisuusvaltuutetun edustaja on siinä lavalla, niin syrjinnän vastaisen työn avainviranomaisen hahmotuskyky arjen ableismista ja vammaisten henkilöiden sorrosta on pettänyt huolestuttavalla tavalla.
Lain yhdenvertaisuusvaltuutetusta 1 §:n mukaan valtuutettu on olemassa yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja syrjinnän ehkäisemiseksi. Tämän pitäisi ohjata Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston toimintaa kaikissa tilanteissa. Siksi valtuutetun edustajilta voidaan edellyttää esimerkillistä herkkyyttä syrjinnän tunnistamisessa ja edelläkävijyyttä sen purkamisessa.
Työ- ja elinkeinoministeriö ja Yhdenvertaisuusvaltuutettu ovat pahoitelleet tapahtunutta. Ministeriö totesi twitterissä näin:
”Hei, me järjestäjinä olemme myös syvästi pahoillamme webinaaristudion esteellisyydestä. Jouduimme sinne (force majore) 30 min varoajalla, kun alkuperäisessä esteettömässä webinaaripaikassa (Mariankatu 9, Valtioneuvosto) ilmeni tekniikkarikko. Tallenne julkaistaan tekstitettynä.”
Näissä asioissa kyse ei ole kuitenkaan koskaan joutumisesta vaan valinnoista. Olennaista on se, kuinka toimitaan niissä tilanteissa, kun valittavana on vain huonoja vaihtoehtoja.
Kun on kiire ja suunnitelmiin muutos, niin on helppo todeta, että ”me kävelevät mennään tonne sohville, menkää te pyörätuolilla liikkuvat tonne nurkkaan”. Vaikka oikeasti pitäisi todeta vaikkapa, että otetaan nyt webbikamera ja istahdetaan tuonne aulaan yhdessä. Työ- ja elinkeinoministeriön webinaarin studiossa ollut yhdenvertaisuuden edistämisen asiantuntijaporukka varmasti teoriassa tiesi, että tällaisessa tilanteessa pitäisi valita vaihtoehto, jossa mennään aulaan webbikameran kanssa. Se kuitenkin valitsi käytännössä ajattelemattomasti muuta. Tämä on perin inhimillistä ja juuri siksi siitä on keskusteltava.
Vammaisten oikeuksien toteutumisen tilasta ja ongelmien juurisyistä kertoo havainnollisesti se, kuinka jopa tilaisuuksissa, joiden aiheena on vammaisten sorto, ollaan ”ajattelemattomuuden vankeja”. Teoreettinen tieto ei siirry oikein käytännön toiminnaksi.
Siitä alkaa coping-mekanismit, joissa selitellään, että eihän se ole paha juttu, jos ihan pikkasen hyväksytään ”vaikeiden olosuhteiden nimissä”, että tällaisia nämä rakenteet nyt ovat. Coping-mekanismeihin kuuluu huomion siirtäminen tapahtuneesta siihen, kuinka ”joku muu” on kaiken takana. Aiheesta twitterissä käydyssä keskustelussa työ- ja elinkeinoministeriö totesi:
”Tekee mieli kertoa eilisen harmillisen webinaaritilanteen myönteinen vaikutus. Kun alihankkijayritys heräsi studionsa esteellisyyteen, asia tullaan jatkossa korjaamaan. Jatkossa tuokin studio on siis esteetön, mutta esitaistelijoita tarvitaan tässä lajissa.”
Tässä viranomainen, joka on järjestänyt vammaisten rakenteellisen syrjinnän kitkemistä käsitelleen tilaisuuden, sysää itselle kuuluvan toimijuuden ”esitaisteilijoille” eli yksilöille. Se sysää myös oman toimintansa epäonnistumisen alihankkijalle. Se tekee juuri niin kuten sen oman selvityksen, jota webinaarissa käsiteltiin, pohjalta ei pitäisi tehdä.
Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksessä todetaan esteettömyyttä ja saavutettavuutta työelämässä käsittelevässä kohdassa, kuinka julkisen sektorin roolia tiennäyttäjänä tulee korostaa. Selvityksessä kerrotaan myös, kuinka laki velvoittaa ottamaan ennakoivasti huomioon yleisesti tiedossa olevat esteettömyyttä ja saavutettavuutta koskevat edellytykset. Työ- ja elinkeinoministeriön tekojen ja sanojen välinen ristiriita on käsin kosketeltava.
Ja mitä asiaan kommentoi Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto. Se twiittaa näin:
”Webinaarin järjestäjät ja kaikki puhujat tulivat siihen tulokseen, että he halusivat toteuttaa webinaarin vaikka tekniikka petti ja jouduttiin siirtymään esteellisiin tiloihin. Webinaarin peruuntuminen olisi ollut huonompi vaihtoehto yhdenvertaisuuden edistämisen näkökulmasta.”
Tämä argumentti kuullaan tässä aihepiirissä usein, mutta vain harvoin Yhdenvertaisuusvaltuutetun kaltaisen toimijan suusta. Argumentti on nimittäin yhdenvertaisuuspolitiittisesti ja -juridisesti kestämätön.
Ihmisoikeuksista ei voi luopua. Ihminen ei voi suostua vammansa perusteella syrjityksi. Viranomainen ei voi koskaan vedota, että ”saimme syrjityn suostumuksen”. Rakenteellisen syrjinnän uusintaminen on aina väärä vaihtoehto. Tämän viestin sanominen on yhdenvertaisuuslainsäädännön peristeella Yhdenvertaisuusvaltuutetun viranomaistehtävä. Valtuutettu on olemassa sitä varten! On huolestuttavaa, että valtuutetun toimisto nyt irtaantui omasta tehtävästään.
Työ- ja elinkeinoministeriön webinaarissa ei rikottu lakia, mutta Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei ole valvomassa syrjintälainsäädännön vähimmäiskriteerien rajoissa pysymistä! Valtuutetun lakisääteisenä tehtävänä on asettaa rima korkeammalle: edistää yhdenvertaisuuden toteutumista ja ehkäistä syrjintää!
Turistimatkalla olevat kaverukset voivat sopia toki keskenään, vaikka tornin juurella siitä, että kävelevä kantaa pyörätuolilla liikkuvan reppuselässä tornin huipulle. Se on aivan ok. Mutta tässä ei nyt ole kysymys tällaisesta asetelmasta, mikä Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston pitäisi kyllä hahmottaa.
YK:n vammaissopimuksen toimeenpanoa koordinoivan Vammaisten oikeuksien neuvottelukunnan pysyvä asiantuntija Janne Hirvasvuopio totesikin twitterissä tuoreeltaan Yhdenvertaisuusvaltuutetun kommentista:
”Ainoa oikea vaihtoehto olisi ollut joko luopua studion esteellisistä rakenteista (kenties mennä pari metriä vasemmalle ja siirtää lamppuja) tai perua tapahtuma. Tekosyiden vyyhti on kiusallista katsottavaa. [Yhdenvertaisuusvaltuutettu on nyt] valitettavasti osa ongelmaa.”
Keskustelu tulee jatkumaan, sillä työ- ja elinkeinoministeriö on aiheesta käydyn twitter-keskustelun pohjalta luvannut reflektoida blogissaan tapahtumia:
”Kiitos keskustelijat, asetitte peilin eteemme. Reflektoimme esteettömän arjen rakentamiseksi, kuten viime talvena teimme TEM:n kiinteistöstä esteettömän kokemusasiantuntijan opastuksella. Koska twitterviesti on rajallinen, reflektio pian TEMatiikka-blogissamme. Pysykää kanavalla.”
Toivottavasti myös Yhdenvertaisuusvaltuutettu osallistuu reflektointiin. On yhdenvertaisuuden edistämisen ja turvaamisen näkökulmasta kestämätöntä, jos valtuutetun toimisto on omalla toiminnallaan ja viestinnällään luomassa asetelmaa, jossa vammainen henkilö asetetaan tilanteeseen, jossa hänen katsotaan suostumalla olemaan läsnä syrjivässä asetelmassa hyväksyvän tuon syrjivän asetelman. Pahimmillaan tuossa syntyy asetelma, jossa syrjinnän väittäminen syrjinnäksi muodostuu loukkaukseksi ”syrjintäasetelman läsnäolollaan hyväksytyksi siunaamaa” syrjittyä kohtaan.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa jos jossain pitäisi kyllä tietää, että syrjintäasetelmissa syrjitty ei useinkaan halua heittäytyä hankalaksi, kun siitä saa vähintään vaikean ihmisen maineen ja ikävän olon. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa pitäisi myös tietää, etteivät etuoikeudet ja takamatkalla olo (siis syrjintäasetelmat) ole vain kokemustason ilmiö. Syrjintää on olemassa kokemuksista riippumatta. Syrjintä ei ole riippuvaista ”suostumuksesta ja kokemuksesta”. Etenkin rakenteellinen syrjintä ja siihen liittyvä sisäistetty sorto on sellaista, jota syrjitty ei edes useinkaan koe syrjinnäksi.
Vastuu yhdenvertaisuuden edistämisestä on erityisesti hänellä, joka kulloisenkin tilanteen etuoikeuskävelyssä on ottanut eniten askelia. Hänellä on eniten etuoikeuspääomaa, jota jakaa muillekin.
Pauli Rautiainen
julkisoikeuden apulaisprofessori
Tampereen yliopisto
Perustuslakiblogi 
Kiitos blogistille, kun hän käytää termia yhdenvertaisuus, joka on juuri se ainoa ja oikea Ranskan vallankumousen perimä. Tasa-arvo latistaa käsitteen, mutta yhdenvertaisuus tuo sen täydellisesti esille, eikä vähennä esim. ihmisten oikeutta erilaisuuteen!