Tämä kirjoitus on lyhyt, koska sen viesti on varsin selkeä.
Suomella, ja erityisesti sen lansäätäjällä, on nyt saamelaiskäräjälakia uudistaessa ainutlaatuinen mahdollisuus ratkaista saamelaisten itsemääräämisoikeutta rasittava tilanne.
YK:n ihmisoikeuskomitea antoi 2019 ratkaisun, jossa se totesi, että Suomi – ja erityisesti korkein hallinto-oikeus – rikkoi YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaa sopimusta soveltaessaan saamelaiskäräjälain 3§:ä (kuka on saamelainen) perustuen kokonaisvaltaiseen harkintaan ja soveltamalla lain ulkopuolista (ei-objektiivista) kriteeriä (”saamelainen elämäntapa ja siihen samaistuminen”).
Suomella on velvollisuus panna täytäntöön komitean ratkaisut. Sen tulisi tulkita säännöksiä myös CERDin eli YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevän komitean kannanottojen mukaisesti (Suomea on huomautettu asiasta).
YK:n ihmisoikeuskomitean ratkaisujen täytäntöönpano on saamelaisten kollektiivisen perusoikeuden toimeenpanoa. Tuo kollektiivinen itsemääräämisoikeus on lausuttu sekä KP-sopimuksessa että Suomen perustuslain 17§:ssä.
Kyse on siis siitä perustavaa laatua olevasta kysymyksestä, miten korkeimman hallinto-oikeuden ja saamelaiskäräjien välinen institutionaalinen ristiriita ratkaistaan. On kuitenkin muistettava, että kyse on jossain määrin näennäisestä ristiriidasta. Vaikka korkein hallinto-oikeus ei purkanut 2011 ja 2015 vaaliluetteloita koskevia päätöksiään 2019 saamelaiskäräjien hakemuksesta, se perusti päätöksensä kuitenkin sille ajatukselle, että sen ei voitu olettaa tienneen päätöksiä tehdessään uudesta kansainvälisoikeudellisesta tulkinnasta.
Eräät tuomarit katsoivat, että ihmisoikeuskomitean ratkaisut olisivat mahdollistaneet 2011 ja 2015 vaaliluetteloita koskevat purkamispäätökset, koska purkaminen ei olisi kuitenkaan aiheuttanut negatiivista oikeusvoimaa; vaaliluetteloon merkityt henkilöt voisivat hakeutua joka tapauksessa vaaliluetteloon uudelleen seuraavissa uusissa vaaleissa.
Tässä ehdotetut vaaliluetteloita koskevat lainsäädäntötoimet olisivat siten periaatteessa linjassa korkeimman hallinto-oikeuden purkupäätöksiä koskevien lähtökohtien kanssa. 2011 ja 2015 vaaliluetteloiden kaikkinainen mitätöinti olisi yhdenvertaisuuden periaatteen mukainen.
Vaaliluetteloiden mitätöinnissä olisi toisaalta kyse saamelaiskäräjien legitimiteetin palauttamisesta itsehallinnollisena instituutiona, mutta myös KHO:n aseman vahvistamisesta. Päätöksellä luotaisiin positiiviset edellytykset valtion ja saamelaiskäräjien tulevalle yhteistyölle. Toimenpide vahvistaisi kansallisesti, mutta myös kansainvälisesti, kollektiivisen perusoikeuden asemaa. Lainsäädäntötoimi olisi esimerkki muulle Euroopalle ja maailmalle alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuden kunnioittamisesta. Se olisi linjassa myös Suomen allekirjoittaman Euroopan unionin liittymissopimuksen lisäpöytäkirjan artikla 3:n kanssa, jossa todetaan, että Suomi tunnustaa sen “kansallisen ja kansainvälisen oikeuden nojalla olevat velvoitteet ja sitoumukset saamelaisiin nähden”.
Näyttäisi siis siltä, että tällainen lainsäätäjän päätös on ainut mahdollisuus poistaa vallitseva perusoikeusloukkaus ja sen jatkuminen sekä poliittinen/kansainvälisoikeudellinen pattitilanne.
Yleisesti vaaliluetteloiden mitätöinti estäisi saamelaisten historiallisen ja kulttuurillisen -vaikkakin uudentyyppisen, ja nimenomaan oikeudellisen – assimilaation. Päätös edesauttaisi vastaperustetun saamelaisia koskevan totuus- ja sovittelukomitean työn onnistumista.
Yksinkertaisesti, lainsäädäntötoimi palauttaisi saamelaisten luottamuksen kansallisiin instituutioihin. Tällä taas olisi taas monia positiivisia vaikutuksia yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Markku Kiikeri
Eurooppaoikeuden yliopistonlehtori, Lapin yliopisto
Perustuslakiblogi 
Vastaa