Martin Scheinin: Valmiuslaki otettiin sovellettavaksi lainvastaisesti


Taustalla ovat valmiuslain valuvika, väärä strategiavalinta ja poliittisen kulttuurin muutos.

1. Oikeusvaltio hävisi yhden erän – turnaus jatkuu ja seuraava vastus on virus

On monia perusteita pitää Suomea koronaepidemian torjunnan mallimaana Euroopassa. Mutta kuten suomalaiset tietävät, jääkiekko-ottelu kestää 60 minuuttia. Yksi hävitty erä muutoin voitollisessa maailmanmestaruuskisassa voi katkaista joukkueen tien välierissä. Valitettavasti oikeusvaltio hävisi tämänpäiväisen erän. Onneksi turnaus silti jatkuu, ja seuraava vastus on kova, nimittäin virus itse.

Valtioneuvosto on, oltuaan viime viikolla yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, tänään todennut valmiuslain 6 §:n 1 momentin ensimmäisen lauseen nojalla, että maassa vallitsevat valmiuslain 3 §:n 5 kohdassa tarkoitetut poikkeusolot.  Ainuttakaan valmiuslain käyttöönottoasetusta ei kuitenkaan annettu. Mielestäni tässä tapahtui vakava virhe. Miksi?

Poikkeusolojen toteaminen tietenkin liittyy koronavirusepidemiaan ja siihen, ettei nykyisestä lainsäädännöstä löytynyt valmista keinoa ravintoloiden sulkemiseksi. Mutta ravintoloita ei saada suljetuiksi myöskään valmiuslailla: sielläkään ei ole sopivaa toimivaltuutta. Asia pitää siksi hoitaa antamalla eduskunnalle hallituksen erillinen lakiesitys. Kun koronaepidemia objektiivisesti arvioiden vakavasti uhkaa kansakuntaa, se oikeuttaa perustuslain 23 §:n poikkeusolosäännöksen nojalla omistusoikeuteen ja elinkeinovapauteen kajoavan toimen toteuttamisen tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Eduskunta säätäisi lain ja samassa yhteydessä arvioisi, että perustuslain 23 §:n edellytykset, eli kansakuntaa vakavasti uhkaavien poikkeusolojen vaatimus täyttyy. Poikkeusolot ”todettaisiin” säätämällä erillislaki ravintoloiden sulkemiseksi, esimerkiksi viittaamalla lain tekstissä poikkeusolojen käsillä oloon taikka perustuslain 23 §:ään. Samoin tehtiin myös vuosi sitten kun ravintolat suljettiin, ja tuolloin perustuslakivaliokunta edellytti, että perustuslain 23 §:n nojalla säädettyyn lakiin otetaan maininta poikkeusoloista (PeVL 7/2020 vp).  Monet asiat ovat vaikeita, mutta tämä ei kuulu niihin.

Missä se virhe sitten on? Valmiuslaki ei ole perustuslain yläpuolella eikä perustuslain autenttinen tulkinta. Perustuslain 23 §:n soveltaminen ei ole sidottu valmiuslain 3 §:n kriisityyppeihin, ei valmiuslain porrastettuun soveltamismekanismiin, eikä valmiuslakiin otettuihin toimivaltuuksiin. Perustuslain poikkeusolosäännös on autonominen, ja mahdollistaa reagoinnin eduskunnan säätämän lain muodossa sellaisiinkin kriiseihin ja sellaisiin kriisiolojen tarpeisiin, joita ensisijaisesti sotilaallisia kriisejä varten kirjoitettuun valmiuslakiin ei haluttu tai osattu aikanaan ottaa. Jo tarve erillisen lain säätämiseen ravintoloiden sulkemiseksi itsessään osoittaa, etteivät poikkeusolot tyhjene valmiuslain soveltamistilanteisiin. Valmiuslakia ei olisi tarvittu ravintoloiden sulkemiseen.

Kun valtioneuvosto tänään on valmiuslain 6 §:n ensimmäisen lauseen nojalla todennut että Suomessa vallitsevat valmiuslain 3 §:n 5 kohdassa tarkoitetut poikkeusolot (ns. tartuntatautikriisi), lainsäädäntövaltaa on tällä toimella (John Austinin terminologiassa ”puheaktilla”) merkittävästi siirretty eduskunnalta valtioneuvostolle. Jokainen W.N.Hohfeldia lukenut ymmärtää, että vaikka ainuttakaan käyttöönottoasetusta ei vielä ole annettu valmiuslain nojalla, pelkkä valmiuslain sovellettavaksi ottaminen muuttaa radikaalisti oikeustilaa (toimivaltasuhteita). Kaikki tartuntatautkriisin toimivaltuudet valmiuslaissa ovat nyt milloin hyvänsä valtioneuvoston käytettävissä asetuksen muodossa, siis ilman eduskunnan säätämää lakia ja ilman tasavallan presidentin uutta myötävaikutusta. Näitä pykäliä on ainakin yksitoista (valmiuslain 75, 84, 86-88, 93-95, 103 ja 118 §), ja osa näistä valtuuksista on todella järeitä.

Valmiuslain sovellettavaksi ottamiseen ei liitetty yhtään käyttöönottoasetusta, mutta valtioneuvoston päätökseen poikkeusolojen toteamisesta kirjattiin seuraava toteamus:

“Tässä vaiheessa ei ole välitöntä tarvetta valmiuslain perusoikeuksia rajoittavien valmiuslain II osan toimivaltuuksien käyttöönotolle, mutta valmiuslain toimivaltuuksien käyttötarve riippuu epidemian kehityksestä lähiaikana. Hallitus myös arvioi, että valmiuslain 15 luvun säännöksiä 106 § (hallintoviranomaisten viestintä poikkeusoloissa) ja 107 § (toimivallan ratkaiseminen) on välttämätöntä alkaa soveltamaan poikkeusolojen toteamisen jälkeen.”

Kun olen seurannut asiaa niin tarkasti kuin kansalaiselle on mahdollista, en voi välttyä toteamasta että viittaus 106 ja 107 §:ään on oikeusnormin sijasta viikunanlehti, joka vasta viikonlopun aikana, tai ehkä vasta tänään maanantaina, otettiin esiin, kun suunnitelma valmiuslain avoimesta sovellettavaksi ottamisesta asiaan oikeudellisesti liittymättömän ravintoloita koskevan hallituksen esityksen  antamisen varjolla oli osoittautunut virheelliseksi. Ehkä suunnitelma törmäsi oikeuskanslerin laillisuusvalvontaan. Mieleen väistämättä tulee Kummelin roolihahmo Pena, joka ihan viime metreillä (ks. ensimmäinen videoklippi) ”keksii” jotakin. Päätöksen pohjana olevassa esittelymuistiossa edellä lainattu virke toistetaan kolme kertaa, mutta mitään yritystä ei tehdä sen osoittamiseksi, että jossakin olisi sellainen ongelma, jonka ratkaisemisessa valmiuslain 106-107 §:n säännöksillä olisi mitään merkitystä, saati mihin tosiseikkoihin perustuu kanta, että niiden soveltaminen olisi välttämätöntä. Valtioneuvoston tämän päivän tiedotustilaisuudessa pääministeri Sanna Marin ja alivaltiosihteeri Timo Lankinen vastasivat näitä pykäliä koskevaan kysymykseen. Pääministerin mukaan kyseisiä pykäliä ei oteta käyttöön ”täysimääräisesti” vaan ”soveltuvin osin”. Mihinkään ei kuitenkaan päästä siitä, että myös nämä pykälät kuuluvat valmiuslain toiseen osaan, jonka säännökset voidaan ottaa käyttöön vain valmiuslain 6 §:n 1 momentin mukaisesti valtioneuvoston asetuksella. Asetusta ei annettu, joten valmiuslain 106-107 §:n soveltaminen on lainvastaista, ja sen vuoksi myös valmiuslain sovellettavaksi ottaminen kokonaisuudessaan on tapahtunut lainvastaisesti.

Kun ainuttakaan käyttöönottoasetusta ei ole annettu, olemme tilanteessa, että valmiuslaki on sovellettavana, mutta sen oikeusvaltiollinen mekanismi eduskunnan reaaliaikaisesta kontrollista ei ole. Eduskunta ei pysty esimerkiksi määräämään valmiuslain sovellettavana oloa kumottavaksi, koska sen valvontavalta on valmiuslaissa rakennettu kohdistumaan vain jo annettuihin asetuksiin, eikä siis siihen toimivallan siirtoon valtioneuvostolle, minkä valtioneuvosto itse saa aikaan toteamalla valmiuslain tietyn kriisityypin olevan käsillä. Eduskunnalla ei nyt ole tarkastusvaltaa valmiuslain 106-107 §:n käyttöön tai käyttämättä jättämiseen, koska niiden käyttöönottoasetusta ei ole annettu. Valmiuslaista myös puuttuu kokonaan säännös siitä, miten siinä tarkoitettujen poikkeusolojen soveltaminen lakkaa. Tämä on valmiuslain suurin valuvika (ks. myös kirjoitukseni Lakimies 3-4/2020). Valmiuslain ottaa  sovellettavaksi valtioneuvosto, ja tuo soveltaminen lakkaa vasta kun valtioneuvosto kumoaa vihoviimeisen toimivaltuuksien käyttöönottoa koskevan asetuksen. Jos yhtään käyttöönottoasetusta ei anneta, poikkeusolot eivät lakkaa koskaan, vaan valtioneuvostolla on avoin valtakirja milloin hyvänsä asetuksella ottaa käyttöön valmiuslain toimivaltuuksia. Siksi valmiuslain Pandoran lipasta ei tulisi koskaan avata kevyin taikka väärin perustein.

Kritiikkini ei ole tyyppiä ”väärin sammutettu”. Valtioneuvosto on pahasti myöhässä aiempaa tartuttavampien muuntovirusten torjunnassa. Helsingin Sanomat ja Perustuslakiblogi julkaisivat tammikuun alussa  (7.1.2021) kirjoitukseni, jossa ehdotin poikkeusolojen toteamista säätämällä perustuslain 23 §:n nojalla erillislaki muun muassa rajuista liikkumisvapauden rajoituksista sekä maan sisällä että rajoilla. Jos strategiseksi tavoitteeksi olisi otettu epidemian tukahduttaminen, tämä olisi ollut välttämätön, oikea-aikainen ja oikeasuhtainen toimi. Nyt toteutunut tukahduttamisen lykkääminen on jo johtanut tarpeettomiin ihmishenkien menetyksiin ja tulee johtamaan myös jatkossa. Tammikuun alussa Suomella oli ”tuhannen ihmishengen paikka” valita strategiaksi epidemian tukahduttaminen sen ”hallitsemisen” sijasta. Helmikuun loppuun mennessä Suomen koronakuolemien luku oli 742 (THL 26.2.2021). Niistä puolet eli 370 on tapahtunut 15.11.2020 jälkeen, eikä loppua näy.

Tänään sanon saman kuin silloin: valmiuslaki ei ole oikea työkalupakki koronaepidemian voittamiseksi. Sillä ei tätä tulipaloa sammuteta. Sen sijaan, että palokunnan koko kalusto olisi tammikuussa lähetetty sammuttamaan tulta, paloasema varaudutaan kaksi kuukautta myöhemmin muutettavaksi kenttäsairaalaksi, jonne tulipalon uhreja tuodaan. Jos tulipalo sammutettaisiin eli epidemia tukahdutettaisiin, ymmärtäisin moraaliset ja poliittiset vaikuttimet, joiden takia isokin oikeudellinen virhe tehdään. Sen sijaan en ymmärrä perustuslain ja oikeusvaltiollisuuden sivuuttamista tilanteessa, jossa tulipaloa ei ole sammutettu eikä edes sitouduta sammuttamaan.

2. Kolme episodia STM:n toiminnasta

Tänään tapahtunut valmiuslain sovellettavaksi ottaminen ei ole ainoastaan valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallinen vallansiirto eduskunnalta toimeenpanovallalle. Perustelen seuraavassa kolmen episodin avulla, miksi väitän, että siihen liittyy myös itsepintainen sitoutuminen väärään strategiaan koronaepidemian torjunnassa, ja että tällä väärällä strategiavalinnalla on kannatusta juuri niissä piireissä, joiden ansiota myös valmiuslain väärinkäyttö on. Tarkoitan ensi sijassa sosiaali- ja terveysministeriötä (STM). Siellä, samoin kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) on vahvasti edustettuna teknokraattis-epidemiologinen ääni, joka suhtautuu koronaepidemiaan kuin se olisi paha influenssa ja jonka käsikirja – ellei suorastaan uskonkappale (dogmi) – on sama kuin Ruotsin kansanterveyslaitoksella.

Salaliittoteorioiden edustajat liittävät yhteen irrallisia tapahtumia, joiden takana väitetään olevan jonkin ihmisryhmän salattu suunnitelma, sen sijaan että kukin tapahtuma ymmärrettäisiin sen luontevan, julkisen ja uskottavan selityksen kautta. Ne kolme episodia, jotka esitän alla, eivät ole irrallisia vaan kaikki liittyvät STM:n toimintaan. Luonteva ja uskottava yhteinen selitys niille kaikille on, että jokaisen taustalla on vähättely suhteessa viruksen leviämiseen pääväestön keskuudessa ja  strategian rakentaminen sen varaan, että reagoidaan, tarvittaessa kovinkin keinoin, sitten kun tilanne on ensin päässyt kovin pahaksi. Tässä – mielestäni väärässä –  strategiassa tärkein indikaattori tilanteen vakavuudesta ja samalla tärkein operatiivisen toiminnan kohde on tehohoidon kapasiteetti, ei tartuntojen määrä eikä kuolemantapausten määrä. Mitään salaliittoa ei ole, vaan kaikki tapahtuu julkisesti silmiemme edessä. Tulipaloa ei sammuteta, vaan paloasema varaudutaan muuttamaan kenttäsairaalaksi.

Ennen kuin kerron nuo kolme episodia, pyydän katsomaan Ruotsin koronatilastoja. Linkin takaa löytyy päivittyvä graafinen esitys tartunnoista, tehohoidosta ja kuolemista suhteessa ikäryhmiin ja sukupuoliin. Vasemmanpuoleisesta kuvaajasta näemme, että tartuntojen saaminen (ja eteenpäin levittäminen) on suurinta aktiivisen pääväestön (20-60 -vuotiaat) keskuudessa ilman merkittävää eroa sukupuolten välillä. Keskimmäinen kuvaaja kertoo, ketkä joutuvat – tai pääsevät – tehohoitoon: erityisesti 60-70 -vuotiaat miehet. Suurin ero sukupuolten välillä on juuri tehohoidossa, kun miesten osuus on yli 2,5-kertainen naisiin verrattuna. Entä kuolleet? Heidän lukumääränsä on 2,5 -kertainen tehohoitoon päässeisiin verrattuna, ilman suurta eroa sukupuolten välillä. Kuolleissa suurin ikäryhmä ovat 80-90 -vuotiaat, ja naisten kuolemia on nelinkertainen määrä tehohoitoon otettujen naisten lukuun verrattuna. Vanhat naiset siis kuolevat kulkematta tehohoidon kautta. Jos strategian keskiössä ei ole estää viruksen leviämistä pääväestön keskuudessa taikka minimoida kuolemantapausten määrää vaan turvata tehohoidon kapasiteetti, tämä tarkoittaa että suurin terveyshyöty tulee (minun kaltaisilleni) 60-70 -vuotiaille miehille. Samalla naisvaltainen vanhusväestö maksaa hengellään siitä lopultakin marginaalisesta lisävapaudesta, jota alle 60-vuotias pääväestö nauttii, kun strategiaa ei ohjaa epidemian tukahduttaminen. Toisin kuin sosiaalisessa mediassa väitetään, kyseessä ei ole natsihenkinen salaliitto vaan dogmaattinen ja ideologinen sitoutuminen väärään epidemiologiseen käsikirjaan. Dogmi on vuosikymmenet toiminut influenssan kanssa, mutta se yksinkertaisesti ei sovellu koronaepidemiaan.

Ennen kuin yksikään terveystaloustieteilijä alkaa puhua menetettyjen laatupainotteisten elinvuosien laskemisesta ja vähättelemään tuhansien 80 vuotta täyttäneiden naisten kuolemia lisään, että moraalisesti ja oikeudellisesti jokainen ihmishenki on samanarvoinen.

Siirryn Suomeen ja kolmeen episodiin, joiden luontevin ja uskottavin selitys ei ole salaliitto vaan, että Suomessa (ainakin THL:ssä ja STM:ssä) elää vahvana dogmaattinen ja ideologinen sitoutuminen Ruotsissakin käytettyyn influenssan epidemiologiseen käsikirjaan.

Episodi 1: Ravintoloiden sulkeminen. Valmiuslain sovellettavaksi ottamiseen on ainakin julkisessa keskustelussa eniten vaikuttanut havahtuminen siihen, että vaikka koko vuosi 2020 käytettiin koronaepidemian kanssa huonosti toimineen tartuntatautilain tilkkutäkkimäiseen ja kasuistiseen korjailuun, lakiin jäi ravintoloiden kokoinen aukko. Keväällä 2020 ravintolat suljettiin lyhyeksi aikaa majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain väliaikaisella muutoksella (joka sivumennen sanoen kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön TEM, eikä STM:n toimialaan), mutta sen jälkeen on menty bisnes ja lobbaus edellä, kun toimintalinjaksi on valittu pintojen pyyhkiminen, käsien peseminen ja asiakaspaikkojen lievä vähentäminen. Tätä asiaa katselen Italian perspektiivistä, ja  Suomen toimet näyttävät suorastaan säälittäviltä. Eduskunta hieroi vuodenvaihteen yli helmikuulle tartuntatautilain laajahkoa muutospakettia (HE 245/2020 vp), jonka erittäin yksityiskohtainen ja porrastettu mekanismi tartuntojen torjumiseksi erinäisiä yleisöpalveluja annettaessa oli tarkoituksella STM:ssä kirjoitettu niin, että juuri ravintolat jätettiin kovempien toimien ulottumattomiin. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) kuuli kattavasti ravintola-alan yrittäjiä ja ammattiliittoja, ei korjannut hallituksen esitystä, ja odotti uusien valtiopäivien alkuun eli helmikuulle ennen mietinnön (StVM 1/2021 vp) antamista. Tammikuun alussa olisi tullut havahtua siihen, että muuntovirukset vyöryvät maahan ja HE 245/2020 vp ei auttaisi siihen haasteeseen, minkä juuri ravintolat siinä tilanteessa muodostavat. Vaikka asiassa olisi taas edetty TEM:n kautta, tämä ei yhtään vähennä THL:n, STM:n ja StV:n vastuuta painaa hälytysnappia. Mahdollisimman varhain tammikuussa asiasta olisi tullut antaa uusi lakiesitys eduskunnalle, ja eduskunnan olisi tullut katkasta istuntotaukonsa. Niin ei tehty, ja nyt otetaan valmiuslaki sovellettavaksi, vaikka siitä ei ole mitään apua ravintoloiden sulkemisessa.

Episodi 2: STM:n komentovalta terveydenhuollossa. Kuten Ruotsin ja Suomen koronastrategioissa yleisesti, myös valmiuslakikeskustelussa korostuu tehohoidon kapasiteetin turvaaminen. Tähän tarkoitukseen valmiuslaissa tosiaan onkin työkaluja, mukaan lukien sosiaali- ja terveydenhuollon keskitetty uudelleenorganisointi (86 §), hoidon määräajoista poikkeaminen (88 §) ja hoitohenkilökunnan työvelvollisuus (95 §). Koronakriisissä ne ovat reaktiivisia keinoja silloin kun epidemia on jo päässyt pahaksi, vastaten metaforaani paloaseman muuttamisesta kenttäsairaalaksi tulipalon varhaisen sammuttamisen sijasta. Viime kesästä saakka STM yritti saada osin vastaavia toimivaltuuksia normaaliajan tartuntatautilakiin (HE 245/2020 vp, ehdotettu 9 a §). Olisi siis säädetty eräänlainen valmiuslain sekundaversio, STM:n toimivalta sosiaali- ja terveydenhuollon keskitettyyn uudelleenorganisointiin ilman valmiuslain mukaista eduskunnan kontrollivaltaa. Oikeutetusti perustuslakivaliokunta torjui tämän ehdotuksen (PeVL 44/2020 vp), joka siis poistettiin lakiehdotuksesta. Kun valmiuslaki tänään virheellisesti otetaan sovellettavaksi ravintoloiden sulkemisen varjolla, ratkaisuun ei ole voinut olla vaikuttamatta, että STM haluaa käyttöönsä kovat keinot terveydenhuollon johtamiseksi.

Episodi 3: Hybridistrategian päivitys. Sen sijaan, että Suomi olisi tammikuussa valinnut uuden strategian epidemian tukahduttamiseksi ja säätänyt perustuslain 23 §:n nojalla tähän tarvittavan lainsäädännön, valtioneuvosto 26.1.2021 päivitti hybridistrategiansa. Päivityksen pääsisältönä oli kovempien toimien, joista nyt käytettiin termiä ”lock down”, lykkääminen huhtikuulle. Jos strategiaksi olisi valittu tukahduttaminen, se olisi hyväksyttävänä tavoitteena oikeuttanut välttämättöminä ja oikeasuhtaisina kovatkin keinot (ks. 7.1.2021 julkaistu hahmotelmani erillislaiksi). Jos taas tavoitteena yhä on epidemian ”hallinta”, vain paljon vaatimattomammat keinot voivat olla välttämättömiä ja oikeasuhtaisia. Kun hallitus ei päättänyt sitoutua epidemian tukahduttamiseen, sen oli jatkettava vähemmän tehokkaiden toimien tiellä kunnes huhtikuussa tilanne olisi tarpeeksi paha, jotta kovat keinot olisivat oikeasuhtaisia myös epidemian pelkän ”hallinnan” toteuttamiseksi. Valmiuslain uusi käyttöönotto siis rakennettiin sisään myös hybridistrategian päivitykseen. Olennaisessa asemassa tässä – mielestäni väärässä – valinnassa oli jälleen kerran Ruotsin kaltainen pakkomielle tehohoidon kapasiteetista strategian ydinkysymyksenä. THL oli tuottanut valtioneuvostolle mallinnuksen, jossa esitettiin kolme erilaista skenaariota todettujen tartuntojen ja tehohoidon kuormituksen kehittymisestä tammi-kesäkuussa 2021, riippuen siitä, millaisia rajoituksia otettaisiin käyttöön (ks. s. 13-15). Mallinnuksen loppupäätelmä, muuntovirusten samaan aikaan vyöryessä maahan, oli: ”Liian aikaisin toteutettuna sulku ei siis ole epidemiologisesti perusteltua” (s. 15). Nopeiden ja tehokkaiden toimenpiteiden lykkääminen ja sen sijaan asetelman rakentaminen valmiiksi valmiuslain uudelle käyttöönotolle tilanteen myöhemmin pahetessa ansaitsee valtiosääntöoikeudellisen kritiikin.

Tilanne on kuitenkin paljon vakavampi kuin mihin valtiosääntötutkijoiden kritiikki voi kantaa. Sen lisäksi rikosoikeudellinen arviointi on tarpeen sen vuoksi, että THL ja STM jättivät odotettavissa olevat kuolemantapaukset kokonaan pois eri skenaarioiden mallinnuksesta. Valtioneuvostolle ennakoitiin tartuntojen kehitys ja tehohoidon tarve, mutta koronakuolemat eivät lainkaan olleet parametrina mukana kun valtioneuvosto 25-26.1.2021 kokoontui päättämään Suomen strategiasta epidemian suhteen. Henri Sivonen on osoittanut, että kuolemantapauksia koskeva data kyllä sisältyy THL:n mallinnuksen perusaineistoon ja että kuolemien lukumäärän ennakointi eri skenaarioissa olisi ollut mahdollista tulostaa valtioneuvoston arvioinnin pohjaksi. Valtioneuvostolle ei kerrottu, että ennakoitavissa olevien kuolemantapausten lukumäärä vaihtelisi tuhansilla sen mukaan, mitä se tuolloin tammikuussa päättäisi. Sivosen THL:stä saamassa hieman vanhemmassa aineistossa arviot vaihtelevat välillä 1925-5712 kuolemaa kesäkuun 2021 loppuun mennessä siten, että alin arvo saavutetaan ns. tuplasululla ja ylin arvo pysyttäytymällä vanhoissa rajoituksissa. En ota kantaa siihen, aiheuttaako valittu viivyttely peräti 3800 vai ”vain” 1000 kuolemaa lisää, mutta väitän että kuolemantapausten ennakoidun lukumäärän olisi tullut olla avainasemassa valtioneuvoston päätöksenteossa. Historia ei tule olemaan armollinen tämän tiedon salaamisen ja siitä seuranneen strategisen virheen suhteen. Vain rikosoikeudellinen arviointi voi ratkaista, keiden syytä tuo virhe oli.

3. Suomalaisen politiikan kulttuurinen muutos

Olen ollut suomalaisen politiikan liepeillä 40 vuotta, siitä suurimman osan akateemisena tutkijana. Vasta koronaepidemiaan liittyvät perustuslakiongelmat ovat saaneet minut ymmärtämään, kuinka suuri kulttuurinen muutos Suomessa on tapahtunut 1980-lukuun verrattuna. Tähän saakka olen ollut taipuvainen hyväksymään yleisen narratiivin ”lainvalmistelun tasosta”, kun kiire, työmäärä, virkamiesten vaihtuminen ja julkisen hallinnon virtaviivaistuminen ovat johtaneet jatkuviin virheisiin lakiehdotusten perustuslainmukaisuuden varmistamisessa. Kilpailevalle narratiiville, jonka mukaan perustuslakiasiantuntijat vastustaisivat kaikkea, en ole korviani lotkauttanut.

Nyt ymmärrän, että ongelmien taustalla on syvempi muutos poliittisessa kulttuurissa 1980-lukuun tai vielä 1990-luvun alkuun verrattuna. Suomi on pieni maa, missä on totuttu siihen että ”kaikki tuntevat kaikki” kun puhutaan ns. eliiteistä. Ehkä eurooppalaistumisen seurauksena tämä ei enää pidä paikkaansa. Poliittisilla toimijoilla on omat kuplansa, mihin saattaa liittyä vilkas kansainvälinen vuorovaikutus. Mutta keskusteluyhteys yliopistotutkijoiden, tai ainakin perustuslakitutkijoiden, kanssa on katkennut.

Muistan kuinka läheinen yhteys 40 – tai vielä 25 – vuotta sitten oli valtiosääntötutkijoiden ja päivänpolitiikan välillä. Eivät tuonkaan ajan poliitikot olisi itse ymmärtäneet perustuslain kaikkia kiemuroita, mutta professorit ja heidän varteenotettaviksi hyväksymänsä muut tutkijat puhuivat joko Porthaniassa tai puhelimitse keskenään, ja tuon jatkuvan neuvonpidon tulokset sitten suodattuivat päättäjille melko yhdenmukaisena viestinä siitä, mikä oli perustuslain valossa oikein tai mahdollista. Nostan esiin vain yhden nimen: Heikki Karapuu (1946-2006). Hänellä oli paitsi omat poliittiset kytkentänsä myös keskusteluyhteys kaikkien valtiosääntötutkijoiden kanssa, ja hän osasi koordinoida ensin Porthaniassa tutkijoiden kannan muotoutumisen ja sitten valtakunnan mitassa sen välittymisen oikeiston, keskustan ja vasemmiston poliitikoille. Professoreilla oli avoimet kanavat kaikkien puolueiden suuntaan. Ja puoluejohtajat tai ministerit kuuntelivat, ja uskoivat kuulemaansa. Ei olisi ollut edes ajateltavissa, ettei yliopistollisia perustuslakiviisaita olisi konsultoitu pahoissa paikoissa. He eivät päättäneet politiikasta, mutta he arvioivat reaaliajassa, mitkä keinot politiikan toteuttamiseksi olivat perustuslain kannalta hyväksyttäviä.

Tuo aika ei palaa, eikä tuo miehinen ja elitistinen asetelma ole mikään ihanne. Haluan sanoa vain, ettei ole ymmärretty, kuinka raju on kontrasti nykytilanteeseen. Sikäli kuin tiedän, suora keskusteluyhteys valtiosääntötutkijoiden ja ministereiden tai puoluejohtajien väliltä puuttuu kokonaan. Eri toimijat elävät omissa siiloissaan. Jos viestejä ylipäätään välittyy, niitä ei koeta tarpeellisina neuvoina vaan ärsyttävänä asioihin sekaantumisena.

Nykyajan valtiosääntötutkijoilla toki on äänensä, osalla eduskunnan perustuslakivaliokunnassa ja joillakin meistä enemmän täällä sosiaalisen median puolella. Institutionaalisen asemansa takia eduskunta joutuu kuuntelemaan. Kun asiamme yhä ovat tärkeitä, perinteinen media usein kiinnostuu sanomisistamme, ja työllämme on yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Pointtini on, että nykyisin kuulijoitamme ovat eduskunnan perustuslakivaliokunta ja niin sanottu laaja oikeudellinen auditorio (eli asioista kiinnostunut segmentti ns. suuresta yleisöstä), ei valtioneuvosto tai poliittiset puolueet. On päässyt muodostumaan suoranainen palomuuri tutkija-asiantuntijoiden ja hallitus- tai puoluetason tärkeimpien toimijoiden välille. Eräs tämän palomuurin seurauksista on, että kiusallisen usein hallitus näyttäytyy suorastaan uppiniskaisena suhteessa siihen, mitä eduskunnan perustuslakivaliokunta on sanonut. Valmiuslain ensimmäisellä käyttökerralla (maalis-kesäkuu 2020), perustuslakivaliokunta joutui useaan kertaan ohjeistamaan valtioneuvostoa siitä, kuinka valmiuslain käyttöönotto- ja soveltamisasetukset tuli laatia. Ja nyt vuotta myöhemmin valmiuslaki otetaan uudelleen sovellettavaksi ainakin osin sen takia, ettei valtioneuvoston piirissä ollut luettu tai ainakaan ymmärretty, mitä perustuslakivaliokunta sanoi perustuslain 23 §:n käyttämisestä kun ravintolat viime keväänä suljettiin sen nojalla (ks. PeVL 7/2020 vp).

Juha Sipilän hallitus edusti insinöörimäistä hallintatapaa, jossa julkisen vallan prosessikaavioita markkinaehtoistetaan ja virtaviivaistetaan. Siksi se edes halunnut kuulla, mitä perustuslakivaliokunta sanoi, ja kompuroi jatkuvasti. Sanna Marinin hallituksen aikana hallintatapana on ohjata kansalaisten käyttäytymistä kommunikaation avulla. Hallitus kyllä kuulee, perustuslakivaliokunnalta saamansa palautteen, mutta suhtautuu siihen vain yhtenä kommunikaation muotona, joka voidaan sivuuttaa toistamalla oma kanta entistä painokkaammin. Yhteistä Sipilän ja Marinin hallituksille  on oikeusvaltiollisen perustuslakisidonnaisuuden ja ylipäätään oikeudellisen normiohjauksen vähättely.

Itsestäni ei ole 2020-luvun Heikki Karapuuksi. Mutta ehdotan, että ministerit ja puoluejohtajat ottaisivat puhelimen käteen ja soittaisivat valtiosääntöoikeuden ja lähialojen professoreille ja tohtoreille, hakeutuisivat keskusteluyhteyteen ja kutsuisivat heitä pukuhuonepalavereihin ennen jokaista kovaa erää. Emme me valtiosääntötutkijat halua ”valtaa”, vaan että asiat menevät oikein, siis perustuslain, oikeusvaltion ja demokratian periaatteiden mukaisesti. Meille se olisi parasta yhteiskunnallista vaikuttavuutta: pelaamaan valittujen psyykkaamista puolustamaan, hyökkäämään tai torjumaan, kukin oman roolinsa mukaisesti. Valta näytetään kaukalossa, ei pukuhuoneessa. Juuri seuraava erä voi olla ratkaiseva sen maailmanmestaruuden kannalta.

Muuten olen sitä mieltä, että Suomen tulee pikimmiten ottaa strategiaksi koronaepidemian tukahduttaminen, tarvittaessa kovinkin keinoin. Koronaepidemian tukahduttaminen on ihmisoikeusasia.

Martin Scheinin
British Academy Global Professor, Bonavero Institute of Human Rights, University of Oxford
martin.scheinin@eui.eu
Twitter: @MartinScheinin tai suomeksi @MartinScheininF

Comments

  1. En ehkä ole ihan tavallinen maallikko, kun todella luin blogistin kirjoituksen kokonaan, yrittäen ymmärtää kaiken. Alun soheltamista maalin ympärillä en kaikkea ymmärtänyt. Onneksi nuo Ruotsin faktat palauttivat pallon maahan. Ajattelen ymmärtäneeni kaikesta ainakin sen varovaisuuden, jota valtion asiassa on noudatettava niiden korvausvaateiden pelossa, joihin laittomasti asetetut ravintola- ym rajoitteet saattaisivat johtaa vielä tukirahoituksen lisäksi tai sijaan. Tiedän, että valtiolla on vastaavanlaisia korvausvastuita vielä käsittelemättä jätevesiasetuksen, ns. paskalain muutossoheltamisen ajalta. Kun Suomen hallituspuolueet, Perussuomalaisten pelossa, joutuivat kumoamaan välittömät tiukat puhdistusvaatimukset haja-asutusalueilla vuonna 2017, niin muutos ei tullut tuomioistuinten tietoon. Korkein hallinto-oikeus vielä 5.1.2018 päätöksessään 2962/17 piti voimassa hallinto-oikeuden pakottamispäätöksen, joka sekin, ihme ihme, oli tehty jo höllentämislain 3.4.2017 astuttua voimaan. Kuinka paljon tällaisia ”kieli poskessa” tehtyjä paskalakipäätöksiä, tuomioistuinlaitoksen laittomia maksuunpanoja maallikoille, on ollut ja on yhä vireillä voi vain arvailla. Jätevesiasetuksen ja vesihuoltolain soveltamisessa tapahtui ja tuli ilmi muutakin, minkä oikeellisuudesta ja valtion mahdollisesta korvausvelvollisuudesta perustuslainkin näkökulmasta olisi pohtimista. Tuli nimittäin ilmi, että KHO:lla ja valtiolla ei ole minkäänlaista velvoitetta julkistaa selviä ja sitovia lainvoimaisia päätöksiään, että kansalaiset eivät jopa joukoittain nostaisi juttuja aivan samanlaisissa asioissa uudelleen ja uudelleen joutuen maksamaan oikeudenkäyntikulunsa. Tämä on todellinen ansainta-ansa valtiolle. Eikä tuomioistuimella liene velvoitetta ilmoittaa hakijalle ja kantajalle, että hei, meillä on lainvoimaisesti ratkaistu sama asia muuten näin, ja emme ota asiaasi siksi käsittelyyn. Näyttöä on siitä, että tällaisia päätöksiä nimenomaan ei julkaista, eikä niitä löydy Finlexin ilmaisesta palvelusta, mutta kylläkin saattaa löytyä lakimiesten käyttämästä maksullisesta Edilexin palvelusta. Perustuslaki hoi!?

  2. Riitta Ollila says:

    Koronarajoituksia on asetettu valtakunnallisesti sen mukaan, mikä on pääkaupunkiseudun tilanne. Etäopetukseen siirtyminen yläasteilla ja lukioissa on toteutettu valtakunnallisesti, vaikka monilla alueilla ei ole tartuntoja ollenkaan tai niin vähän, että etäpåetukseen siirtyminen olisi tarpeen. Tällä hetkellä STM ilmeisesti yrittää painostaa Etelä-Suomen avia sulkemaan kaikki yksityiset kuntosalit oman tulkintansa mukaisesti, vaikka päätösvalta on aveilla.

    Valmiuslain tarkoittama poikkeustila on otettu käyttöön ilman että tässä vaiheessa olisi välttämätöntä syytä antaa sen tarkoittamia asetuksia. Valmiuslain 106 § antaa jo nyt vallan keskittää viestintä valtioneuvoston kansliaan ilman että siitä annettaisiin lisäasetuksia eduskunnalle. Poikkeusoloissa valtioneuvoston kanslia voivat velvoittaa VN:n alaisen viranomaisen tai kunnallisen viranomaisen omassa viestinnässään julkaisemaan tietynsisältöisen viestin tai kieltää tietynsisältöisen viestin julkaisemisen.

    Pyritäänkö tällä viestinnän keskittämisellä valtioneuvoston kansliaan estämään avien ja kuntien itsenäinen päätösvalta tartuntatautilain mukaisten rajoitusten toteuttamisessa? Kun valtioneuvoston kanslia voi ohittaa avin tai kunnan oman viestinnän, sitä voi käyttää päätöksenteon yhtenäistämiseen. Kun ulkonaliikkuniskieltoja koskevia rajoituksia valmistellaan, tulevatko ne sovellettaviksi myös Pohjois-Pohjanmaa, Kainuun ja Lapin alueilla?

  3. Saara L says:

    Kiitos mainiosta kirjoituksesta Martin. Avaatko vielä, miten kenenkään on mahdollista tehdä rationaalista terveyspolitiikkaa ilman laatupainotettujen elinvuosien laskemista? Ajatteletko että on aivan sama, saako reumainen 90-vuotias henkilö kymmenen lisäelinvuotta vai saako ne terve 10-vuotias? Ainakin minua hävettäisi asua maassa, jossa tämä valinta ei ole itsestään selvä 10-vuotiaan eduksi.

  4. Kalevi Kämäräinen says:

    Nyt taisi olla kysymys pääministeri Marinin epätäsmällisestä kielenkäytöstä, mutta eipä ole hyvä homma sekään.
    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007833714.html
    https://valtioneuvosto.fi/delegate/file/85815

  5. Juho Joensuu says:

    Scheinin esittää kirjoituksessaan kyllä voimakkaan kritiikin ja armottoman tuomionsa kirjoituksensa otsikon mukaisesti.

    ”Martin Scheinin: Valmiuslaki otettiin sovellettavaksi lainvastaisesti”

    Otan tässä kantaa ainoastaan kirjoituksen 1. lukuun, en lainkaan 2. ja 3. lukuihin, jotka ovatkin edelliseen verrattuna pehmeämpää maalailua ja asemointia. Kirjoituksen 1. luvustakin otan kantaa vain Scheininin väitteeseen poikkeusoloista ja niiden toteamisesta suhteessa PL 23 §:ään. En tässä yhteydessä kommentoi kysymystä valmiuslain 106 ja 107 §§:stä, minkä asian suhteen arvioni on kaiketi yhtenevä Scheininin esittämien näkemysten kanssa.

    Mutta siis, nähdäkseni Scheinin on väärässä väitteessään PL 23 §:n mukaisten poikkeusolojen toteamisesta – olkoon tämä väitteeni haaste argumentointiin. Olen valmis muuttamaan kantani, mikäli löydän sitä vastaan pitävät oikeudelliset argumentit. On myös selvää, että hallitusta ja sen toimia on mahdollista arvostella ja puolustaa muidenkin kuin oikeudellisten argumenttien perusteella. Kommentissani alla en arvostele, puolusta enkä argumentoi ulko-oikeudellisin argumentein.

    Väitteensä tueksi Scheinin ei mielipiteidensä lisäksi esitä varsinaisia oikeudellisia argumentteja. Hänen kirjoituksessaan mainittua menettelyä ”poikkeusolojen toteamiseksi” ei myöskään mikään laki tai lain esityö tunne. Löytyy tietysti myös jokunen muu oikeustieteilijä, jotka ovat tavalla tai toisella hänen kanssaan samalla kannalla. Olen kysellyt, mihin kanta oikeudellisesti tarkalleen ottaen perustuu, mutta joko en ole saanut vastauksia tai olen saanut ympäripyöreitä periaate-, peruslähtökohta- tai näkökulmapohdintoja.

    Ymmärrän toki sen, että eduskunnalle kuuluu lainsäädäntövalta, mutta lakeja säätämällä ei todeta poikkeusoloja. Ymmärrän myös sen, että PL 23 §:n soveltamisen ja sen edellytyksenä olevien poikkeusolojen osalta – aivan kuten valmiuslainkin soveltamistapauksissa – ylimpänä valtiovaltana eduskunta lopulta aina päättää poikkeustilasta, eli hyväksyy poikkeusolojen toteamisen. Toteaminen ja tuon toteamisen hyväksyminen ovat eri asioita.

    Esitän alla neljä oikeudellista argumenttia oman kantani puolesta:

    i. PL 23 §:n nojalla lain säätäminen tavallisen lain säätämisjärjestyksessä edellyttää poikkeusoloja. Poikkeusolot ovat käsillä, kun niiden on todettu olevan käsillä. Eduskunta ei totea poikkeusoloja, mutta eduskunta (erit. PeV välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusarviossaan, jne.) aina joko hyväksyy tuon toteamisen tai ei hyväksy sitä.

    ii. PL 23 § ja siten myös poikkeusolot kiedotaan itse pykälän uudistuksen esitöissä paitsi (tuolloin eduskunnassa olleen uuden, aimmin perustuslain säätämisjärjestyksessä säädetyn ja kyseisen perustuslain pykälän myötä tavallisen lain tasolle tuodun,) valmiuslain säätämiseen myös kansainvälisen oikeuden hätätilaoikeudellisiin sopimuksiin ja käytäntöihin. Poikkeusolojen osalta nimenomaisesti viitataan Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaa kansainväliseen sopimukseen. Vaikka tätä sovellettavuutta ei pidäkään olettaa sanatarkaksi ja välittömäksi vaan ohjaavaksi, on se yhdessä valmiuslaki-kytköksen kanssa tulkittava yhtenevästi mitä tulee poikkeusolojen toteamiseen. Valmiuslaki on Suomessa se laki, josta löytyy poikkeusolojen toteamismenettely.

    KP-sopimuksen 4. artiklassa todetaan (korostus oma):

    ”1. Yleisen hätätilan aikana, joka uhkaa kansakunnan olemassaoloa ja joka on VIRALLISESTI SELLAISEKSI JULISTETTU, sopimusvaltiot voivat ryhtyä toimenpiteisiin, jotka merkitsevät poikkeamista niille tämän yleissopimuksen mukaan kuuluvista velvoituksista siinä laajuudessa kuin tilanne välttämättä vaatii, edellyttäen, että tällaiset toimenpiteet eivät ole ristiriidassa valtion muiden kansainvälisen oikeuden mukaisten velvoitusten kanssa eivätkä merkitse pelkästään rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon tai yhteiskunnalliseen syntyperään perustuvaa syrjintää.
    2. Mitään rajoitusta ei voida tämän määräyksen nojalla tehdä 6, 7, 8 (1 ja 2 kappale), 11, 15, 16 ja 18 artiklaan.
    3. Jokaisen tämän yleissopimuksen sopimusvaltion, joka käyttää hyväkseen oikeutta poiketa yleissopimuksesta, tulee pääsihteerin välityksellä välittömästi ilmoittaa muille yleissopimuksen sopimusvaltioille niistä määräyksistä, joista on poikettu, ja niistä syistä, jotka ovat aiheuttaneet toimenpiteet. Uusi ilmoitus on tehtävä samassa järjestyksessä päivänä, jona sopimusvaltio on luopunut tällaisista poikkeuksista.”

    iii. Vaikka tämä koko asia on vain yksi ylimpien valtioelinten toimintatapoihin, ei toimivaltasuhteisiin, liittyvä detalji, myös eduskunta on tuolloin samaan aikaan edellyttänyt yhtenäistä menettelyä. Valmiuslakia ja PL 23 § koskien ulkoasianvaliokunnan toteaa lausunnossa (UaVL 4/2008 vp — HE 3/2008 vp) näin:

    ”Ulkoasiainva-
    liokunnan mielestä sekä valtioneuvoston että ta-
    savallan presidentin osallistuminen poikkeus-
    olojen toteamiseen on tarpeellista.

    Ulkoasiainvaliokunta korostaa, että kriisiti-
    lanteissa on mm. päätöksenteon nopeuden kan-
    nalta tärkeää, että päätöksentekomenettelyt ovat
    selkeät ja yhtenäiset. Näin ollen esimerkiksi
    menettelyjen eriyttäminen eri poikkeusolotyyp-
    pien mukaan ei ole luontevaa ja valiokunta pitää
    perusteltuna, että valmiuslaissa on joka tapauk-
    sessa yksi yhtenäinen menettely, joka koskee
    kaikkia poikkeusoloja. Valiokunta toteaa, että
    yksittäisessä kriisitilanteessa voi olla kyse sa-
    manaikaisesti useista poikkeusolotyypeistä, jol-
    loin yhtenäinen menettely on välttämättömyys.”

    iv. Ensinnäkin hallituksen ja pääministerin oikeudellisena apuna ovat mm. valtioneuvoston kanslian ja oikeusministeriön virkamiesten lisäksi myös päätösten lainmukaisuutta valvova oikeuskansleri. Ja he ovat yllä perustellulla kannalla. Toiseksi Pääministeri Sanna Marin toi selvästi esiin, että myös valmiuslain mukaisille valtioneuvoston asetuksille voi tulla tarve nopeasti, jo ennen seuraavaa (vain kaksi päivää myöhempää) valtioneuvoston istuntoa. Tällöin poikkeusolojen toteaminen yhteneväisen menettelyn mukaisesti on linjassa edellä sanottujen argumenttien kanssa. Pääministeri totesi myös aiemmin asiasta näin:

    ”Pidän sitä hyvin perusteltuna, että kun kyse on poikkeuksellisten valtuuksien käytöstä, kaikki keskeiset instituutiot ovat edustettuina: niin valtioneuvosto, tasavallan presidentti kuin eduskunta. Osa oikeusoppineista on esittänyt sellaisia arvioita, että olisi ehkä mahdollista hyödyntää perustuslain 23 pykälää myös ilman poikkeusolojen toteamista. Tämä ei ole se arvio, jonka me olemme saaneet, vaan meidän arviomme on se, että poikkeusolot olisi otettava tällöin käyttöön.”

    Myös valtioneuvoston kanslian muistiossa (1.3.2021) käsitellään asiaa laajasti. Asiassa tuodaan punnitusti esiin toisiakin näkökulmia, mutta todetaan selvästi edellä esitettyä vastaavasti mm. näin:

    ”Perustuslain 23 §:ään perustuvaa lainsäädäntöä ja sille perustuvia perusoikeus-
    poikkeuksia saadaan käyttää vain, jos toimet ovat välttämättömiä ja oikeasuhtaisia ja
    jos tilannetta ei voida hallita viranomaisten säännönmukaisin toimivaltuuksiin ja ta-
    vallisen lainsäädännön puitteissa. Normaalisuusperiaate koskee siten koko perustus-
    lain 23 §:n soveltamisalaa.
    Perustuslakivaliokunnan mukaan perustuslain 23 §:ään nojautuvan lain hyväksymistä
    voidaan myös pitää kannanilmauksena siitä, että Suomessa ovat meneillään kansa-
    kuntaa vakavasti uhkaavat poikkeusolot (PeVL 14/2020 vp).
    Perustuslain 23 §:n sanamuoto edellyttää, että ehdotettava sääntely on jo lakiteks-
    tissä sanonnallisesti sidottu poikkeusolojen olemassaoloon (PeVL 7/2020 vp).

    Keskeinen, joskin perustuslain 23 §:ään nähden jossain määrin suppeampi, poikkeus-
    olojen määritelmä on valmiuslaissa, jonka mukainen poikkeusolojen toteaminen edel-
    lyttää tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteistoimintaa. Sinänsä olisi mahdol-
    lista antaa perustuslain 23 §:n mukainen esitys ilman poikkeusolojen toteamista val-
    miuslain mukaisessa menettelyssä, jolloin poikkeusolojen täyttymisen kriteeriä arvi-
    oitaisiin hallituksen esityksessä ja sen jälkeen eduskunnassa hallituksen esityksen kä-
    sittelyn osana. Hallituksen arvio kuitenkin on, että poikkeusolojen toteaminen val-
    miuslaissa säädettyä menettelyä vastaavasti on käsillä olevassa tilanteessa asianmu-
    kainen ja perusteltu menettely, kun valtioneuvosto soveltaa perustuslain 23 §:n sään-
    nöstä hallituksen esityksen antamiseen, tämän rajoittamatta eduskunnan toimivaltaa
    ja menettelytapoja. Sovellettaessa valmiuslain mukaista menettelyä päätettäessä
    poikkeusolojen käsillä olosta korostuu valtiosäännön yleisissä periaatteissa tarkoite-
    tulla tavalla eri valtioelinten vakaa harkinta tilanteen vakavuudesta. Valmiuslain mu-
    kainen menettely toteuttaa tasavallan presidentin roolin poikkeusolojen toteamista
    koskevassa päätöksenteossa. Nyt kun kyseessä on valmiuslaissa tunnistettu tilanne
    pandemiasta, joka on jo kertaalleen käytetty poikkeusolojen toteamisen perusteena,
    on hallituksen arvion mukaan perusteltua, että tasavallan presidentti osallistuu har-
    kintaan myös käsillä olevassa tilanteessa.
    Voidaan edelleen kiinnittää huomiota myös siihen, että eräät Suomea sitovat kansain-
    väliset sopimukset nimenomaisesti edellyttävät poikkeusolojen virallista julistamista,
    jos poikkeusolot merkitsevät poikkeamista yleissopimuksen velvoituksista. Tällaista
    poikkeusolojen nimenomaista toteamista sekä siitä muille sopimusosapuolille ilmoit-
    tamista edellyttää esimerkiksi kansalaisoikeuksista ja poliittisista oikeuksista annetun
    kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 8/1976) 4 artikla. Vaikka nyt käsillä olevat hal-
    lituksen toimenpiteet, kuten ravintolatoiminnan asiakastilojen sulkeminen, eivät mer-
    kitsekään sellaista yleissopimuksen velvoituksista poikkeamista, joista tulisi ilmoittaa
    muille sopimusosapuolille, voidaan johdonmukaisuus- ja selkeyssyistä pitää perustel-
    tuna, että mainitunlaisessa tilanteessa perustuslain 23 §:n mukaisesti lakia eduskun-
    nalle annettaessa poikkeusolojen vallitseminen todetaan nimenomaisesti valtioneu-
    voston ja tasavallan presidentin yhteistoiminnassa.”

  6. MARTIN SCHEININ vastaa Saara L:lle: Olin aikanaan jäsenenä Jorma Palon johtamassa terveydenhuollon priorisointiryhmässä, joten tunnen kyllä tämän keskustelun. Kuten blogikirjoituksessa sanoin, jokainen ihmiselämä on moraalisesti ja oikeudellisesti samanarvoinen. Terveydenhuollon voimavaroista päätettäessä tehdään toki aina valintoja, ja terveyshyötyyn liittyvät perustelut ovat oikeutettuja sekä resursseja luotaessa (terveydenhuoltoon investoitaessa) että käytettäessä (kunkin potilaan saamaa hoitoa valittaessa jos resurssit osoittautuvat niukoiksi). Mutta jokaisen ihmiselämä pitää ottaa laskelmissa huomioon ja valintojen seuraukset pitää tehdä näkyviksi. Jos Ruotsissa koronastrategia on liian vahvasti rakennettu tehohoidon kantokyvyn pohjalta, silloin on kielletty niiden ihmisten elämän tai kuoleman merkitys strategialle, jotka eivät kulkisi tehohoidon kautta. Ja jos THL tai STM salaa ministereiltä eri skenaarioiden tuottavat arviot koronakuolemien lukumäärästä, sama virhe tehdään Suomessa.

    • Saara L says:

      Kiitos vastauksesta, allekirjoitan täysin että on itsepetosta teeskennellä ettei politiikkatoimilla aiheutettaisi tai ehkäistäisi kuolemia. Toivoisin todella että terveystalous- ja oikeustiede löytäisivät tässä asiassa toisensa. Kärjistäen QALY-ajatteluhan on yksinkertaisesti teknokraattinen tapa perustella, miksi jokainen lisävuosi ihmiselämää nimenomaan ei ole moraalisesti ja juridisesti samanarvoinen. (Se että jonkun annetaan kuolla ei eroa ko. henkilön surmaamisesta siinä mielessä, että molempien seurauksena henkilö kuolee.) Suomessakin Palveluvalikoimaneuvosto käyttää QALY-argumentaatiota pohtiessaan, tarjotaanko jokin hoito julkisista varoista vai ei. Tämän asian oikeustila on älyttömän epäselvä.

    • MARTIN SCHEININ vastaa Juho Joensuulle:

      Tämä on ilmeisesti se sama Facebookin ja WhatsAppin suljetuissa ryhmissä aiemmin kiertänyt kritiikki, johon kollegoilta saamieni referaattien pohjalta jo vastasin aiemmin lyhyesti. Ihan mukavaa, että se nyt on tullut julkisesti nähtäville.

      Pidän kritiikkiäsi ja argumentaatiotasi kovin heikkotasoisena. Jos tuo olisi tenttivastaus, sillä ei pääsisi tentistä läpi, koska koska perusasiat ovat väärin. Pari säälipistettä voisin antaa muutamasta kohdasta.

      ”Mutta siis, nähdäkseni Scheinin on väärässä väitteessään PL 23 §:n mukaisten poikkeusolojen toteamisesta … Väitteensä tueksi Scheinin ei mielipiteidensä lisäksi esitä varsinaisia oikeudellisia argumentteja. Hänen kirjoituksessaan mainittua menettelyä ”poikkeusolojen toteamiseksi” ei myöskään mikään laki tai lain esityö tunne.”

      Perustuslakiblogi ei ole oikeustieteellinen artikkelikokoelma, mutta jos olisit lukenut aiemmat blogaukseni valmiuslain tiimoilta, Lakimies-lehden artikkelini numerossa 3-4/2020 ja vielä seurannut Twitter-tiliäni, olisit kyllä havainnut minun esittävän oikeudellisia argumentteja, myös esitöihin tukeutuen.

      ”i. PL 23 §:n nojalla lain säätäminen tavallisen lain säätämisjärjestyksessä edellyttää poikkeusoloja. Poikkeusolot ovat käsillä, kun niiden on todettu olevan käsillä. Eduskunta ei totea poikkeusoloja, mutta eduskunta (erit. PeV välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusarviossaan, jne.) aina joko hyväksyy tuon toteamisen tai ei hyväksy sitä.”

      Olet väärässä, kun sanot ettei eduskunta totea poikkeusoloja. Eduskunnalla ei ole valmiuslaissa säädettyä toimivaltaa erikseen arvioida valtioneuvoston valmiuslain nojalla tapahtunutta poikkeusolojen toteamista. Päättäessään, että valmiuslain käyttöönottoasetus saa tulla tai jäädä voimaan, eduskunta kuitenkin hyväksyy toteamisen (kuten sanotkin). Jos taas eduskunta määräisi jokaisen käyttöönottoasetuksen kumottavaksi, se voisi samalla todeta että maassa eivät vallitse valmiuslaissa tarkoitetut poikkeusolot.

      Mutta PL 23 § ei ole sidottu valmiuslain käyttötilanteisiin. PL 23 § (1999 muodossaan) ja sen edeltäjä HM 16 a § (vuodelta 1995) edelsivät vuoden 2011 valmiuslakia. Perustuslakiin nimenomaisesti ei haluttu kirjoittaa sellaista poikkeusolopykälää, joka olisi sidottu valmiuslain soveltamiseen, koska vanha valmiuslaki ei täyttänyt niitä vaatimuksia, joita perustuslaissa haluttiin asettaa poikkeusolojen erityisille perusoikeusrajoituksille. PL 23 § säädettiin ensi sijassa ns. suoran soveltamisen (siis lailla säätämisen mahdollistamisesi. Vanha valmiuslaki sai toistaiseksi jäädä voimaan poikkeuslakina. Esitöitä tästä asiasta kyllä löytyy, ja kaikkein varhaisimpia niistä olen jakanut Twitterissä hiljattain. Kun vuoden 2011 valmiuslakia valmisteltiin, se yritettiin saada sopusointuun uuden perustuslain kanssa. Tätä varten PL 23 §:ää jopa muutettiin lainsäädäntövallan tarkkarajaisen delegoinnin mahdollistamisesi. (Tämän vuoksi pykälästä tuli tavattoman vaikeaselkoinen). Mutta sotilaat eivät antaneet periksi poikkeusolojen hoitamisesta laajojen asetuksenantovaltuuksien kautta. Siksi myös uusi valmiuslaki säädettiin poikkeuslakina.

      PL 23 §:llä oli ja on itsenäinen soveltamisalansa, ohi ja yli valmiuslain.

      ”ii. PL 23 § ja siten myös poikkeusolot kiedotaan itse pykälän uudistuksen esitöissä paitsi (tuolloin eduskunnassa olleen uuden, aimmin perustuslain säätämisjärjestyksessä säädetyn ja kyseisen perustuslain pykälän myötä tavallisen lain tasolle tuodun,) valmiuslain säätämiseen myös kansainvälisen oikeuden hätätilaoikeudellisiin sopimuksiin ja käytäntöihin. Poikkeusolojen osalta nimenomaisesti viitataan Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaa kansainväliseen sopimukseen. Vaikka tätä sovellettavuutta ei pidäkään olettaa sanatarkaksi ja välittömäksi vaan ohjaavaksi, on se yhdessä valmiuslaki-kytköksen kanssa tulkittava yhtenevästi mitä tulee poikkeusolojen toteamiseen. Valmiuslaki on Suomessa se laki, josta löytyy poikkeusolojen toteamismenettely.”

      Tämä on aivan puuta heinää. Esitöissä yritettiin saada PL 23 § ja valmuslaki synkroniin ja siksi muutettiin myös perustuslakia. Mutta tämä yritys epäonnistui, ja kaksi linjaa – PL 23 § ja valmiuslaki – jäivät erilliseksi. KP-sopimuksen 4 artikla koskee KP-sopimuksen mukaisista sopimusvelvoitteista poikkeamista. Jos ei poiketa, maa saa päättää hätilasta, poikkeustilasta, poikkeusoloista jne. ihan niin monessa menettelyssä kuin se itse haluaa. Mitään hätätilailmoitusta ei tarvita. Ja jos poiketaan KP-sopimuksesta, mitään määrämuotoa ei ole hätätilan julistamiselle KP-sopimuksen merkityksessä. Esimerkiksi PL 23 §:n nojalla säädetyn lain nimeen, johtolauseeseen tai lakitekstiin kirjattu viittaus poikkeusoloihin olisi KP-sopimksen kannalta hyväksyttävä tapa ”julistaa” hätätila.

      Ehkä kannattaisi uskoa, että tunnen KP-sopimuksen ja sen 4 artiklaa koskevan yleiskommentin nro 29.

      ”iii. Vaikka tämä koko asia on vain yksi ylimpien valtioelinten toimintatapoihin, ei toimivaltasuhteisiin, liittyvä detalji, myös eduskunta on tuolloin samaan aikaan edellyttänyt yhtenäistä menettelyä. Valmiuslakia ja PL 23 § koskien ulkoasianvaliokunnan toteaa lausunnossa (UaVL 4/2008 vp — HE 3/2008 vp) näin:” (seuraa pitkä sitaatti)

      Taas aivan pielessä. Lainaamasi ulkoasiainvaliokunnan mietintö koskee juuri yritystä saada uusi valmiuslaki samaan aikaan muutettavan PL 23 §:n alle. Yritys epäonnistui. Uusikin valmiuslaki säädettiin poikkeuslakina. PL 23 § ja valmiuslaki tarjoavat kaksi rinnakkaista linjaa poikkeusolojen toteamiselle ja perusoikeusrajoitusten asettamiselle poikkeusoloissa.

      ”iv. Ensinnäkin hallituksen ja pääministerin oikeudellisena apuna ovat mm. valtioneuvoston kanslian ja oikeusministeriön virkamiesten lisäksi myös päätösten lainmukaisuutta valvova oikeuskansleri. Ja he ovat yllä perustellulla kannalla.”

      Ja tästä seuraa pitkä selostus mitä valtioneuvosto, pääministeri, valtioneuvoston kanslia ovat sanoneet. Ei sillä ole merkitystä tässä keskustelussa. Jos luet sen lainaamasi VNK:n muistion, siellä nimenomaisesti hyväksytään, että PL 23 §:llä on myös suora sovellettavuutensa. Syistä joita voidaan luonnehtia poliittisiksi, VNK kuitenkin katsoa että on suotavaa kytkeä tasavallan presidentti mukaan ja seurata valmiuslain menettelyä.

      Ei tuosta korttitalostasi jäänyt mitään jäljelle, Siis 0 pistettä.

      • MARTIN SCHEININ täydentää: P.S. Jouduin eilen painamaan ”Lähetä kommentti* -nappia kun puhelin soi ja tiesin että se tarkoitti, että perustuslakivaliokunnan lausunto oli valmistunut. Kehotan lukemaan lausunnon PeVL 6/2021 vp joka vastaa sitä mitä blogikirjoituksessani sanoin. Linkki ei varmaan toimi täältä kommentikentästä, mutta sen voi kukin kopioida selaimeensa: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/PeVL_6+2021.aspx

      • Juho Joensuu says:

        Kiitos perusteellisesta vastauksesta, vaikka pisteitä tulikin kehnosti! 😊 Hyvä että kommenttini tuli julkiseksi myös täällä, luulin jo ettei tulisi, sillä se vaikutti jäävän odottamaan.

        Luin toki viittaamani VNK:n muistion ja siellä nimenomaan korostettiin tuota yhtenäisen poikkeusolojen toteamismenettelyn välttämättömyyttä tässä tilanteessa, mikä olikin pääpointtini. Luin tuoreeltaan myös PeV:n lausunnon, jonka kohdissa (6)-(9) ei sanota juuta eikä jaata poikkeusolojen toteamismenettelystä, kun käsillä on useampia (sekä PL 23 §:n että valmiuslain mukaisia) perusteita. Tätä ajatusta yritinkin saada – varmasti hyvin puutteellisesti – kasaan kommentissani. Pelkkien PL 23 §:n mukaisen toteamisen osalta asia olisi selvä, mutta on vaikea ilman mitaan käytäntöä kuvitella sellaista tilannetta. Kuten PeV:n lausunnossa todetaankin, silloin valtioneuvosto arvioi omalla tahollaan poikkeusolojen käsilläolon, kirjoittaa ja perustelee ne esitykseensä ja eduskunta (erit. PeV:n välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusarvioiden pohjalta) sitten joko hyväksyy tai on hyväksymättä ne. Rakenteeltaan samoin muodoin asia etenee valmiuslain mukaisten käyttöönottoasetusten osalta, yhteistoiminnassa todettuissa poikkeusoloissa ja saatuaan asetukset eduskunta joko hyväksyy ne ja poikkeusolojen käsilläolon tai ei hyväksy niitä. Juuri tällainen useamman perusteen tilanne oli käsillä tässä tilanteessa, kuten viime keväänäkin, minkä suhteen perustuslain periaatteet edellyttävät valtioelimiltä vakaata harkintaa ja yhtenäistä menettelyä.

        Nyt hallitus on myös antanut PL 23 §:n mukaisen tilapäisen mara-lain muutoksen lisäksi neljän valmiuslain käyttöönottoasetustaan eduskunnalle, joten poikkeusolojen toteamismenettely ja toimet ovat edenneet ainoalla mahdollisella tavalla.

  7. MARTIN SCHEININ kommentoi suljetuissa Facebook- ja WhatsApp -ryhmissä kiertävää kritiikkiä: Kuulin että Facebookin ja WhatsAppin suljetuissa ryhmissä kiertää tutkijakollegan kirjoittama eilisen blogitekstini kritiikki. Vastaisin mielelläni laajemmin, jos saisin tietää mitä tuo kritiikki on. Nyt esitän vain kaksi pointtia sen perusteella mitä kuulin.

    (1) Perustuslain 23 ja sen välitön edeltäjä, vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa säädetty hallitusmuodon 16 a §, edeltävät vuoden 2011 valmiuslakia. Perustuslakia ei kirjoitettu vanhan, lainsäädäntövallan mittavaan delegointiin perustuvan valmiuslain alle, koska tiedettiin ettei sillä tavoin syntyisi hyväksyttävää rakennelmaa. HM 16 a §:n ja vuoden 1999 version perustuslain 23 §:stä perusidea oli että poikkeusolot hoidetaan nimenomaan lain muodossa eikä valtioneuvoston asetuksin, ja että kyseiset lait voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä juuri perustuslain 23 §:n nojalla. Vuosina 2008-2011 oli toki sitten tarkoitus saada perustuslaki ja valmiuslaki synkroniin ja tässä tarkoituksessa perustuslain 23 §:n säännöstä jopa muutettiin suppeat ja tarkkarajaiset delegoinnit sallivaksi. Synkronointi kuitenkin epäonnistui, kun sotilaat pitivät kiinni sotilaallisten kiisien hoitamisesta valtioneuvoston asetuksin. Siksi meille jäi kaksi rinnakkaista järjestelmää, perustuslain 23 § oikeusperustana lain muodossa säädetyille toimille poikkeusoloissa ja delegointimalliin perustuva valmiuslaki. Valmiuslaki ei ole perustuslain autenttinen tulkinta eikä tavallinen laki vaan edeltäjänsä tapaan poikkeuslaki. Sitä on tulkittava suppeasti eikä perustuslain 23 §:ää saa lukea sen kautta.

    (2) Kansainväliset ihmisoikeussopimukset, siis KP-sopimus ja Euroopan ihmisoikeussopimus, eivät velvoita valtiota ”julistamaan” jossakin määrämuodossa jokaisia kansallisia poikkeusoloja tai ilmoittamaan niistä kansainvälisille valvontaelimille. Noita tarvitaan vain jos poiketaan ihmisoikeussopimusten velvoitteista. Sekä valmiuslaki että perustuslain 23 § on rakennettu niin, että kotimaisia kriisivaltuuksia ensi sijassa käytetään ihmisoikeussopimuksista poikkeamatta. On ihan Suomen oma asia, ”julistetaanko” vai ”todetaanko” poikkeusolot, vai onko poikkeusolojen tosiasiallinen käsilläolo vain oikeaan lainsäätämisjärjestykseen vaikuttava faktakysymys. Jos poikkeusoloissa halutaan poiketa ihmisoikeussopimusten sisällöstä, silloin astuu kuvaan kansainvälisen poikkeamisilmoituksen tarve. Tuolloin eräänä ehtona on, että poikkeaminen tapahtuu virallisesti todetun hätätilan aikana. Mutta silloinkaan ei ole mitään estettä sille, että kansallisessa oikeudessa kansakuntaa uhkaavan hätätilan käsillä olo ilmaistaan perustuslain 23 §:n nojalla säädetyn lain nimikkeessä, johtolauseessa tai tekstissä.

  8. verovelvollinen says:

    Suomen toimenpiteet viruksen torjumiseksi ovat näyttäneet olleen horjuvia. Lukuisat demokraattiset valtiot ovat kuitenkin pystyneet tekemään päätöksiä muun muassa kellonaikoihin sidotuista kielloista, testitodistusvaatimuksista ja jopa hotellikaranteeneista viruksen leviämisen estämiseksi.

    Suomen linja vaikuttaa sitäkin huolestuttavammalta, jos virus jatkaa muuntumistaan. Edes rokotteiden suojan kestosta ei ole vielä kattavaa tietoa. Selvyys menettelytavoista olisi tärkeää paitsi nykyisen pandemian takia myös uusien virusuhkien varalta.

    Ja kun matkustusrajoituksilla on olennainen rooli viruksen tukahduttamisessa, sopinee vielä kysyä sitäkin, kuinka oikeusvaltioon sopii lentopistejärjestelmä, jossa päättäjille osoitetaan valtionyhtiön rahanarvoisia lentopisteitä (Iltalehti 20.2.2021)? Yhtiöltä, joka on korona-aikana ehtinyt olla otsikoissa kevennettyjen rajoitusten puolestapuhuja (uutiset 28. lokakuuta 2020).

  9. Toni says:

    Tämä on ehkä filosofinen kysymys eikä niinkään juridinen, mutta väittäisin, että jokainen aktiivisella toimenpiteellä aiheutettu vahinko on pahempi, kuin samanlainen vahinko, joka tapahtuu kenenkään mitään tekemättä (vertaa: valtio murtaa jalkasi tai kompastut itse ja murrat jalan). Tästä syystä tukahduttaminen on eettisesti väärä strategia, sillä se edellyttää paljon laajemmat aktiiviset toimet ja rajoitukset ihmisten elämissä. En ole sitä mieltä, että ei pitäisi tehdä mitään, mutta toimenpiteet on otettava käyttöön tarkasti harkiten eikä niitä pidä ottaa käyttöön turhan aikaisin tai jättää voimaan turhan pitkään.

    Covid-19 on luonnollinen kuolinsyy, johon ihmisiä kuolee kenenkään sitä tahtomatta (tahallinen tartuttaminen lienee niin harvinaista, että se tuskin on pandemian takana). Kuolemien tapahtumisesta ei sen takia voi nuhdella ketään ja muiden, terveiden ja syyttömien ihmisten elämien rajoittamista on siitä syystä tehtävä varoen.

    • MARTIN SCHEININ vastaa Tonille. Oikeudellisesti erottelu aktiivisen tekemisen ja tekemättä jättämisen välilä on vähemmän merkityksellinen kuin etiikassa. Moraali tai etiikka koskee keskenään tasaveroisten yksilöiden välisiä suhteita, joihin liittyy sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Juridiikka ja etenkin perustuslaki ja ihmisoikeussopimukset, on erilaista koska valtio on vastuussa kaikesta mitä sen alueella (oikeudenkäyttöpiirissä) tapahtuu. Ihmisoikeussopimusten nojalla oppi positiivisista toimintavelvoitteista on kehittynyt nopeasti ja pitkälle. Se ei rajoitu TSS-oikeuksiin vaan esimerkiksi EIT arvioi valtion positiivisia toimintavelvoitteita mm. elämän (2 art), kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun (3 art) ja yksityiselämän suojan (8 art) yhteydessä. Voi edelleen sanoa että aktiivinen tekeminen helpommin laukaisee sopimusloukkauksen toteamisen kuin se konstruktio jolla pelkkä passiivuus katsotaan valtion ihmisoikeusvelvoitteiden loukkaukseksi. Mutta on myös tapauksia, joissa EIT ei ole kyennyt varmistamaan tosiseikkaperusteita valtion aktiivisesta osallisuudesta esimerkiksi ihmisten katoamisiin johtaneissa tilanteissa, ja juuri silloin se saattaakin ratkaista asian toteamalla positiivisen velvoitteen loukkauksen.

  10. Timo Jokela says:

    Asiallista ja tarpeellista puntarointia aina niin tärkeästä lakien soveltamisesta.
    Pyydän professoria ottamaan kantaa varsin omituisiin Covid-19 liittyviin toimiin.
    Mutta nähdäänkö siinä mitään outoa että viime Pandemian `tuoksinassa` v.2009 WHO rukkasi pandemiakriteereistä pois keskeisen kriteerin joka tarkoitti kuolettavan vaarallista tartuntatautia.
    Myös se että kaikki kuolemat merkataan Covid-19 kuolemiksi jos henkilö on saatu varsin kyseenalaisella PCR-testillä positiiviseksi oli kuolinsyy mikä tahansa niin se on aina Korona.
    Ruotsin synkät luvut ovat paljolti hoitokodeissa tapahtuneiden kuolemien johdosta korkeat.
    väitän että varsinkin pitkän aikavälin tapahtumat tulevat ajamaan moninverroin itse sairauden aiheuttamien haittojen ohi kirkkaasti.
    Tilanne muistuttaa etenevästi 90-luvun lamaa jonka yhteydessä mm. istuvan presidentin puuttumisen Korkeimman oikeuden päätöksiin pelastaen pankit ja ajaen niin monet ihmiset ennennäkemättömään ahdinkoon.
    Yhtään sairastunutta tai sairauteen kuolluta vähättelemättä muistaen kuitenkin että kuolema on elämän vältämätön seuraus varsinkin kun ikää karttuu runsaasti.
    Alla juristi Reiner Fullmichin mietteitä tulevista Covid-19 oikeudenkäynneistä.
    Mies paljasti mm. Volkkarin päästöhuijauksen kollegoidensa kanssa. Saavat WHO:n kelmit laittaa parastaan jos mielivät kuivin jaloin päästä tästä suosta. Dumarienkin on pakko väistää ”houkutukset” joita biljonääreiltä löytyy tarjolle.
    https://rapsodia.fi/rikos-ihmisyytta-vastaan/?fbclid=IwAR0lKYZr7dAGeFuhqp0u7cl5p7-gXUWvWbHtv09MhJzbdeusMGAt4AYoXO4

  11. Fan1 says:

    Poikkeusolojen toteamisessa kiinnostaa myös aikataulu ja muoto. VNK:n esittelylistassa todetaan, että ”pääministeri on keskustellut 24.2.2021 ja sen jälkeen tasavallan presidentin kanssa poikkeusolojen toteamisesta.” Oikeuskansleri lausuu PeV:lle että ”valtioneuvosto on yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa todennut 1.3.2021, että maassa vallitsevat […] poikkeusolot.”

    Valmiuslain esitöiden mukaan poikkeusolojen toteaminen tarkoittaisi esimerkiksi asian käsittelemistä […] ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisessä kokouksessa.

    Jää epäselväksi, milloin yhteinen kokous on pidetty. Sinänsä pieni detalji mutta osa tärkeää kokonaisuutta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s