Lasse Lehtonen: Korona ja lainvalmistelun kukkaset


Hallituksen liikkumisrajoituksia koskeva lakiesitys kaatui perustuslakivaliokunnassa 31.3, kun valiokunta totesi yksimielisesti, ettei ulkonaliikkumiskielto ollut välttämätön toimenpide yksityisten kokoontumisten rajoittamiseksi. Perustuslakivaliokunnan käyttämät valtiosääntöasiantuntijat esittivät tämän jälkeen julkisuudessa epäilyjään Sanna Marinin hallituksen lainvalmistelun tasosta sekä valtioneuvoston oikeuskanslerin roolista lakiesitysten perustuslainmukaisuuden tarkistamisessa.

Koronapandemian aikainen säädösvalmistelu ansaitsee kovaakin kritiikkiä. Se on ollut juristien termein kasuistista (eli yksittäistapauslähtöistä). Julkisen vallan toiminnan kokonaisuus on näin muodostunut tilkkutäkkimäiseksi hetteiköksi, jossa sekä rajoitusten kohteena olevan väestön että rajoituksia toimeenpanevien viranomaisten on ollut vaikea ymmärtää säätelyn kokonaisuutta. Helpompaa onkin ollut käyttää tervettä maalaisjärkeä ja pysyä kotona kontakteja vältellen, kuin ottaa aina selvää siitä, missä koronaepidemian vaiheessa mikin alue on ja mitä erilaisia rajoitustoimenpiteitä kunta, aluehallintovirasto tai valtioneuvosto on siellä kulloinkin määrännyt noudatettavaksi.

Toimin itse eduskunnan eri valiokuntien asiantuntijana 1-2 kertaa kuukaudessa ja viimeisen 20 vuoden aikana olen tehnyt monta sataa lausuntoa tyypillisesti sosiaali- ja terveydenhuollon alaan kuuluvista (mutta toki myös muistakin) lakiesityksistä. Vuosien kokemuksella voin sanoa, että lakiesitysten valmistelu ei valitettavasti ole viime vuosikymmenellä parantunut. Esityksien perustelut ovat kyllä pidentyneet – välillä tulee jopa sellainen olo, että perustelujen sivumäärällä yritetään korvata varsinaisen lakitekstin heikko tekninen laatu. Hallituksen esityksiä kootaan nykyään leikkaa ja liimaa menetelmällä, jossa suurin piirtein samat liirum-laarumit on toistettu ao. alueen lakiesityksestä toiseen. Esityksistä on usein vaikea löytää johtoajatusta taikka kunnon vaikutusarviointia.

Itselleni on koronalainsäädännöstä jäänyt erityisesti mieleen neljä lainvalmistelun kukkasta. Niistä ensimmäinen koskee koronatestausta maamme ulkorajoilla (HE 137/2020 vp.). Sanna Marinin hallitus yritti toteuttaa – sinänsä perustellun ja tärkeän tavoitteen – vaatia maahantulijoilta negatiivista koronatestitodistusta. STM:n oltua alkusyksyn 2020 kovasti kiinni sote-valmistelussa, ao. lakiesitys päätyi liikenne- ja viestintäministeriön valmisteltavaksi. Perustuslakivaliokunta totesi LVM:n valmisteleman esityksen kuitenkin niin sekavaksi ja vastuutuksiltaan epäselväksi, ettei pitänyt mahdollisena korjata esitystä eduskunnassa hyväksyttävään kuntoon.  Kun hallitus ei uutta esitystä antanut, on Suomen ulkorajojen terveysturvallisuus edelleen kunkin aluehallintoviraston alueensa rajanylityspaikkojen osalta tyypillisesti kolmeksi viikoksi kerrallaan tekemän päätöksen varassa.

Seuraava kukkanen oli tartuntatautilakiin tuotu asiakastilojen henkilömäärää koskeva säätely (HE 245/2020 vp.). Perustuslakivaliokunta oli toistuvasti vuonna 2020 edellyttänyt, että elinkeinotoimintaa koskevien rajoitusten tulee ottaa huomioon kunkin alueen epidemiatilanne ja koronan leviämisen riski erilaisissa kohtaamistilanteissa. Sosiaali- ja terveysministeriön lainvalmistelu tulkitsi tätä niin, että rajoitettavaksi tulevat sisätilat, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun. Ilmeisesti ministeriön johto ei joko lukenut taikka ymmärtänyt eduskunnalle toimittamansa lakiesityksensä sisältöä, koska siellä hämmästys oli suuri, kun aluehallintovirastot olivat eduskunnan hyväksymän lain perusteella valmiit sulkemaan vain nuo yli 10 asiakkaan tilat. STM päätyi lopulta antamaan eduskunnalle kokonaan uuden lakiesityksen, jossa tuo 10 hengen raja poistettiin ja mm. kuntosalit voitiin sulkea kokonaan.

Kolmas lainvalmistelun kukkanen koskee maahantulijoiden pakollisia terveystarkastuksia ja tartuntatautilain 16 §:ää. Itse alaa jo n. 37 vuotta harrastaneena olen aina ollut siinä käsityksessä, että tartuntatautilain mukainen terveystarkastus tartuntataudin toteamiseksi voidaan kohdistaa joko yksittäiseen henkilöön tai henkilöjoukkoon. Asia oli kuitenkin sekä STM:lle että aluehallintovirastoille itselleen sen verran epäselvä, että hallituksen esityksessä 15/2021 vp. päätettiin vielä erikseen säätää, että näitä tarkastuksia voidaan henkilöjoukollekin suorittaa. Perustuslakivaliokunta totesi osaltaan (PeVL 7/2021 vp.), että terveystarkastuksen henkilöllistä kohdetta määrittelevä tartuntatautilain lisäysehdotus ei muuta voimassa olevaa oikeustilaa. Ehkä tällainen olemassa olevan asiantilan toteava lakiesitys oli jollekin rajojemme terveysturvallisuutta hoitavalle taholle sitten tarpeen muistutuksena virkavelvollisuuksista.

Liikkumisrajoituksia koskeva hallituksen esitys (HE 39/2021 vp.) oli sitten aivan oma lukunsa. Esityksessä ehdotettiin ulkonaliikkumiskieltoa (lukuisin poikkeuksin) kontaktien vähentämiseksi, muttei kielletty yksityisiä kokoontumisia. Niinpä virkistävää liikuntaa harrastavat olisivat voineet suunnata kaverin saunalle, viettää rattoisan illan yhdessä ja palata sitten kotiin. Ruuhkaisissa marketeissa olisi kyllä saanut käydä, muttei pienissä liikkeissä ostoksilla taikka Stockmannin eri kerroksissa. Perustuslakivaliokunta totesi esityksestä antamassa lausunnossaan vielä selvyyden vuoksi erikseen, ettei yksityiselämän suoja estä säätämästä yksityisiä kokoontumisia koskevia rajoituksia, joilla ao. hallituksen esityksenkin perustelujen mukaan saataisiin kontaktien vähenemiseen kuta kuinkin sama vaikutus kuin hallituksen ehdottamalla ulkonaliikkumiskiellolla.

Opiskelin itse oikeustieteitä 1980-luvulla. Vielä silloin moni suomalainen laki oli pääosin kopioitu muiden Pohjoismaiden (tyypillisesti Ruotsin) lainsäädännöstä. Kun esim. negatiivisen koronatestin edellyttäminen maahantulijalta tuntuu nyt suomalaisille lainvalmistelijoille kovin vaikealle, voisi enempien turhaantumisten välttämiseksi olla syytä palata tuohon vanhaan käytäntöön eli huonosti valmisteltujen suomalaisten lakiesitysten sijasta kopioida toimivia pohjoismaisia säädöksiä omaan lainsäädäntöömme.

Lasse Lehtonen
terveysoikeuden professori
diagnostiikkajohtaja, HUS

Comments

  1. Pekka Riekkinen says:

    Lehtosen kirjoitus on hyvä kooste koronan aikana pääasiassa perustuslain raameihin kompastuneista lakiehdotuksista ja toisaalta siitä, miten jo olemassaolevia keinoja ei ole osattu käyttää. Toki monia pandemian takia tarpeellisia lakeja on saatu säädettyäkin ja kiire selittää osaltaan epätasaista laatua. Mutta silti riman pudotukset ovat lievästi sanoen huolestuttavia. Voi ajatella niin, että ehkä koronan kanssa pärjätään hyvällä onnella eli ihmisten omaehtoisella rajaamisella, nykysäädöksillä ja rokotusten eteneminen tukahduttaa pandemiaa tulevina kuukausina Suomessa. Käsiin jää se pysyvämpi ongelma, että erityisesti STM:ltä puuttuu kyky kriisiaikojen sääntelyn luomiseen tarvittaessa ja että tätä sääntelyä ei tällä hetkellä monin tavoin ole. Mitä tehtäisiin, jos jokin koronaa huomattavasti vakavampi epidemia alkaisi levitä ja rajoitustoimet – kuten pakolliset rajaterveystarkastukset, suljetut karanteenilaitokset, eri tasoiset ulkonaliikkumiskiellot jne. ja näiden sääntely – olisivat tarpeen tässä ja nyt.

  2. Anaconda says:

    HAH, juttua sen tarkemmin lukematta, sivuhuomautuksena vain se että itse täysin amatöörinä ja laeista hyvin vähän mitään tietävänä olen huomannut että Suomessa tosiaan kopioidaan lait Ruotsista. Esimerkiksi tieliikennelaki on kuin yksi yhteen kopioitu. Siinä onkin varmaan se ongelma joka nyt on realisoitunut, kun pitäisi äkkiä tehdä uusia lakeja, tai muuttaa vanhoja, niin näyttäisi siltä että Suomella menee sormi suuhun, kun ei täällä ole koskaan pahemmin lakeja itse tehtykään kun kaikki on kopioitu muualta. Yksi hauska esimerkki, tosin tietliikennelakiin liittyen, oli kun kysyin seitsemän eri maan liikenneviranomaiselta miten tulisi toimia liikenneonnettomuustilanteessa uhrin auttamisessa. Ainoa maa joka ei osannut antaa mitään kunnollista toimenpidelistaa oli Suomi. Suomessa kun laki oli vain kopioitu Ruotsin laista ja siellä ei satu olemaan tarkempaa toimenpidelistaa kyseiseen tilanteeseen. Traficom pyysi kääntymään liikenneturvan puoleen, liikenneturva heitti pallon takaisin traficomille joka sanoi että kysy pelastuslaitoksilta. Jne. Ainoa järkevähkö vastaus tuli lopulta SPR:ltä. Siis SPR vastasi näin oleelliseen kysymykseen liikenneonnettomuudessa toimimisesta!?!? Edes Poliisi ei osannut antaa mitään järkevää toimenpidelistaa. Muissa maissa esim. neuvotaan ettei loukkaantuneen moottoripyöräilijän kypärää saa lähetä irroittamaan, jne!! Ei siis ihme että koronassakin on mennyt sormi suuhun, ja katsellaan vähän miten laumasuoja Ruotsissa toimitaan, kun ei itse keksitä miten tulisi toimia.

  3. Hurutukko says:

    Voisiko joku vielä selittää, kuinka viime aikoina nähty ”omaehtoisuudella” pakottaminen istuu perustuslain tulkintaan? Tämä reilun vuoden ajan kestänyt vastuunpakoilu hallituksen ja viranomaisten toimesta on pelkkä piste iin päälle, mutta uutta on se, että nyt toimitaan täysin avoimesti ja häpeilemättä.

    Palasin juuri työmatkalta. Finnairin koneessa ja kentällä vaadittiin maskia, vaikka sen käyttö ei periaatteessa olla Suomessa kenellekään pakollista. Tiedän, että viime aikoina on painotettu elinkeinonharjoittajan oikeutta valita asiakkaansa. On silti kyseenalaista voiko elinkeinonharjoittaja esittää kaikenlaisia vaatimuksia ja ehtoja, etenkään sellaisilla aloilla, jotka ovat merkittäviä ja välttämättömiä päivittäisten tai niihin verrattavissa olevien toimintojen kannalta.

    Oli muuten melkoista taiteilua sen maskin kanssa, koska korvantaus oli entuudestaan hankautunut verille maskin nyörin vaikutuksesta. Nyörin vetäminen korvan taakse teki äärimmäisen kipeää eikä olisi ollenkaan tehnyt mieli harjoittaa sitä omaehtoista itsensä pakottamista. Aluksi jätin toisen puoleisen nyörin kiristämättä korvan taakse ja pitelin sitä puolta kädellä suun edessä. Lopulta löysin paperipyyhkeen korvan taakse, mikä auttoi ettei nyöri enää hangannut samalla tavoin ihoa. minkä jälkeen toisenkin nyörin pystyi siirtämään korvan päälle. Puhumattakaan siitä, että maski aiheuttaa ainakin itselleni hengitystieoireita ja ärsytystä, toisinaan jopa vaikeuttaa hengitystä.

    Valistunut idiootti toki saattaa sanoa, että kyse on pelkästä subjektiivisesta kokemuksesta, mistä ei ole mitään haittaa tai vaaraa. Sellaiselle voisi toki vastata, että kaikki ihmisen tietoisuutta häiritsevä ärsytys voi vaikeuttaa normaalia havainnointia ja turvallista toimintaa, minkä pystyn osoittamaan täysin pitävästi. Silti oppineet idiootit haluavat vängätä vastaan, koska ovat mielestään oppineempia, pätevämpiä ja oikeutetumpia sanomaan viimeisen sanan.

    Takaisin lentoon: Ennen laskua, jaettiin lomakkeet, mihin piti täyttää tiedot. Ilmoitettiin, että lomake pitäisi luovuttaa rajalla vastassa oleville henkilöille. Rajalla muodollisuus oli käytännössä se, että luovutettiin paperi ja pyydettiin esittämään negatiivinen testitodistus. Vaihtoehtona esitettiin, että olisi myös mahdollisuus suostua koronavirustestiin. Tosialliset mahdollisuudet olivat siis joko negatiivisen testitodistuksen esittäminen tai suostuminen näytteeseen. Taudittomuuden ja siihen liittyvät muodollisuudet vielä jotenkin ymmärtää, mutta kaikkea selkärangatonta vastuunpakoilua, en todellakaan ymmärrä.

    Vuoroani odottaessa, kaivoin dokumentteja esille, mutta samalla kadotin, mihin olin laittanut lähtömaassa hankitun testitodistuksen. Todistusta etsiessä kuulin sivumennen keskustelua siitä, mitä oli odotettavissa. Puhuttiin karanteenista ja siitä, ettei julkisten kulkuneuvojen käyttöä suositeltaisi. Eli toisin sanoen ja käytännössä katsoen annettiin ohjeita, kuinka pitäisi toimia karanteenin aikana. Koko ajan puhuttiin karanteenista, ja käytännössä annettiin olettaa, että kyse on karanteenista. Mutta sitten tapahtui jotakin.

    Olin sivussa selaamassa papereita, joiden joukosta oletin löytäväni testitodistuksen. Kuulin vieressäni käytävän keskustelun. Siinä ilmeni seuraavaa (omin sanoin selostus): ”Käytännössä tartuntataudeista vastaava lääkäri on niin kiireinen, ettei ehdi käsittelemään kaikkia asioita. Eikä meilläkään ole valtuuksia määrätä teitä karanteenin. Toisin sanoen kukaan ei määrää teitä karanteeni eikä karanteenianne valvo kukaan.”

    Käytännössä vaihtoehtoja oli siis kaksi: joko esittää negatiivinen todistus tai suostua ”omaehtoiseen” testaukseen. Toisin sanoen tässä kohdin on kuljettu jo sen rajan yli, että kyse olisi enää omaehtoisuudesta (mikä onkin mainio ”uudissana” kuvaamaan sitä ihanaa aivoitusta, että vapaaehtoisuuden raja on poistettu. Omaehtoisuuden rajaa on helpompi hämärtää, mutta vapaaehtoisuus näyttää olevan liian voimakas sana hälventämään rajaa ihmisen laillisen vapauden ja vallankäyttäjien intressien välillä.

    Lopulta todistus löytyi. Siirryin takaisin asiointipisteeseen. Esitin todistuksen ja täyttämäni lomakkeen. Sen jälkeen alettiin esittää maahantuloon liittyviä ehtoja. Puhuttiin karanteenista. Siinä vaiheessa keskeytin ja pyysin tarkentamaan asiaa. Silloin ääni kellossa muuttui. Tuli samat litaniat siitä, että kukaanhan ei tee määräystä karanteenista vaan kaikki perustuisi omaehtoisuuteen. Kukaan ei määräisi karanteeniin eikä kukaan valvoisi karanteenia. Karanteeniin vetäytyminen tulisi tehdä omaehtoisesti (mutta käytännössä pakosta). Annettiin myös karanteenin kestoaika. Se olisi 14 päivää, mistä voisi poiketa vain, jos antaa negatiivisen näytteen 72 tunnin kuluttua maahantulosta. (Melkoisia ehtoja siihen nähden, että kyse on omille ehdoilla etenevästä ”karanteenista”.)

    Kyselin, että kuinkahan siinä pitäisi toimia, että työssäkin pitäisi käydä, ja kuinka palkan maksun käy. (Senhän toki jo olin entuudestaan arvannut, että mitään tartuntatautipäivärahaa ei tule. Sen verran tiukkaan ovat oman valtansa (tai tässä tapauksessa vallattomuutensa) betonoineet. Kaiken vallan, kun onnistuu sisäistämään ja vastuun ulkoistamaan, eipä siihen silloin enää juuri muuta tarvitakaan.

    Hienosti ulkoistettiin vastuu palkanmaksusta työnantajalle (kuulemma etänä voisi tehdä…) Eikö olekin hienosti ulkoistettu? En sinänsä epäillyt, etteikö asia työnantajan kanssa järjestyisi, mutta se minua häiritsi, että asiassa paistaa jälleen läpi vallankäyttäjän totaalinen selkärangattomuus ja se, kuinka ”yhteiskunta” ulkoistaa kaikki toimintonsa yksilöiden vastuulle ja pitää huolen siitä, että valta ja oikeudet keskittyvät vain sen valitsemille valituille.

    Summa summarum: Tapa näyttää olevan, että määräykset jaetaan ohjeiden muodossa. Ohjeiden jakajaksi asetetaan henkilö, jolla ei ole varsinaista valtuutta jakaa varsinaisia määräyksiä. Tällä vältetään se ikävä tosiaasia, että vastuutakin pitäisi ottaa, ja huomata, että on velvollisuuksiakin niitä kohtaan, joita määrätään. Tietysti oikeusprosessien välttämiseksikin on edullista esittää mahdollisimman hyvin (ainakin sivuhuomautuksena), että kyse on omaehtoisuudesta ja ohjeista eikä määräyksestä.

    Ai niin, tällainenkin huomautus vielä: Nykypäivän Suomessa ei tule minkäänlaisia seuraamuksia tai edes esitutkintaa maksuvälinepetoksista, hengen ja terveyden vaarantamisesta, varkauksista tai törkeistä väkivallanteoista tai valehtelusta ja väärinkäytöksistä virkatehtävissä, mutta silloin käräjäoikeus ja haastemies kyselee perään, jos protestoi yksityisalueella saamansa yksityisoikeudellista pysäköintimaksua sen johdosta, että oli vammojensa, työtehtäviensä ja turvallisuusvaatimusten vuoksi kykenemätön huomioimaan pysäköintiin liittyviä vaatimuksia.

    Ilmeisesti nyt ollaan viskomassa miljardeja Italian oikeuslaitoksen uudistukseen, jotta voidaan sitten kulisseissa potkia omia kintuille niin paljon kuin sielu sietää. Kyllä olisi kirveellä vieläkin töitä, Muutama pornobaarin pianonpimputtaja sietäisi saada paginamonologia persuuksilleen niin, että nuppi tutisee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s