Suomen säädöskokoelmassa julkaistiin 30 päivänä kesäkuuta 2021 laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (616/2021). Sen 2 §:llä kumottiin mm. kansanterveyslaki (66/1972) ja eräitä pykäliä lukuun ottamatta erikoissairaanhoitolaki eli terveydenhuolto-oikeuden ydinlait, jotka määrittävät sote-palveluiden järjestämisvastuun.
Lakeja ei ollut tarkoitus kumota. Oli tapahtunut virhe. Lain 69 §:ssä oli säädetty: ”Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2021. Lain 3 § tulee kuitenkin voimaan vasta 1 päivänä tammikuuta 2023.” Mitä ilmeisimminkin jälkimmäisen virkkeen olisi tullut kuulua: ”Lain 2 § tulee kuitenkin voimaan vasta 1 päivänä tammikuuta 2023.”
Kun sote-uudistuksen esitöihin perehtyy, virhe näyttää syntyneen lainvalmisteluprosessin varhaisessa vaiheessa ja se on elänyt eri luonnoksissa rauhassa siten, että luonnoksiin perehtyvälle syntyy vaikutelma, että kyseessä ei ole niinkään lyöntivirhe vaan ajatusvirhe. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Virheet ovat inhimillisiä. Yleensä tällaiset virheet bongataan viimeistään siinä vaiheessa, kun hallituksen esitystä (tai sen luonnoksia) luettaessa pykälän yksityiskohtaisia perusteluja verrataan pykälätekstiin – oikeudellisen tulkinnan avainprosesseja on näiden kahden tekstin (lain kirjaimen ja sen perustelujen) vertailu, joten juristin silmä on kouliintunut löytämään virheet näin.
Nyt kuitenkin yksityiskohtaiset perustelut on jätetty lain 69 §:n osalta kirjoittamatta, vaikka ne olisi pitänyt hallituksen sote-esitykseen kirjoittaa. Tämä selittänee – yhdessä esityksen valmistelun ja eduskuntakäsittelyn kiireesti läpiviemisen kanssa – ettei tätä virhettä bongattu. Lainvalmisteluprosessin ja siihen liittyneen laintarkastustyön ohella näyttää ilmeiseltä, ettei eduskunnan valiokuntalaitoksella (perustuslakivaliokunnalla sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnalla) ole ollut malttia käydä nyt käsittelyssä ollutta sote-esitystä läpi samanlaisella huolellisuudella kuin Sipilän hallituksen sote-esitystä käsiteltiin. Tällaisten virheiden, joissa ei ole kyse ”väärälle näppäimelle livenneen sormen” tuottamasta lyöntivirheestä, vaan lainvalmisteluprosessin systeemisestä sakkaamisesta ja mutkien suoristamisesta kun ei pitäisi oikaista, kohdalla olisi syytä ottaa prosessi kriittiseen tarkasteluun. Yksilöiden tikun nokkaan nostamiseen tai muuhun syyllistämiseen ei sen sijaan ole mitään syytä ryhtyä.
On ilmeistä, että kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain kumoaminen siten, ettei järjestämisestä säädetä millään muullakaan voimassa olevalla lailla, on perustuslain vastaista. Perustuslakivaliokunta ei olisi saanut hyväksyä lakia säädettäväksi tässä muodossa. Puhemies ei olisi saanut ottaa sitä äänestykseen eikä eduskunta olisi saanut sitä hyväksyä. Presidenttikään ei olisi saanut sitä vahvistaa. Näin kuitenkin tapahtui, koska virhettä ei huomattu. Lakien säätäminen on inhimillistä toimintaa ja virheet ovat osa sitä.
Virheet on korjattava. Mutta miten tämä virhe tulisi korjata? Julkisessa keskustelussa nousi virheen tultua esiin kolme vaihtoehtoa.
Ensin torstai-iltana viestittiin, että ”virhe on jo korjattu eduskunnassa”. Hieman kryptinen sosiaali- ja terveysministeriön lainvalmistelijoiden viestintä mitä ilmeisimminkin tarkoitti, että eduskunnassa olisi ryhdytty korjaamaan eduskunnan vastausta eli asiakirjaa, jolla eduskunta ilmoittaa valtioneuvostolle päätöksensä hallituksen lakiesitystä koskevassa asiassa. Eduskunnan vastauksen korjaaminen eduskunnan toimesta voisi olla perusteltua siinä tilanteessa, että eduskunnasta olisi todella lähtenyt virheellinen vastaus. Tällaistakin sattuu, mutta nyt tällaisesta tilanteesta ei ole kyse. Ajatuksesta eduskunnan vastauksen korjaamisesta taidettiinkin luopua vaivihkaa perjantain aikana. Sosiaali- ja terveysministeriön lainvalmistelijoiden esittämä lausahdus ”virhe on jo korjattu eduskunnassa” osoittautui siten muunnelluksi totuudeksi eli niin sanotuksi hätävalheeksi, joka katosi perjantaina aamupäivällä julkisesta keskustelusta ilman, että kukaan ilmoittautui idean keksijäksi. Hyvä näin, sillä eduskunnan vastauksen korjailu ei olisi ollut kunniaksi eduskunnalle, joka hyväksyi voimaanpanolain 69 §:n hallituksen esittämässä muodossa ja kirjasi asian juuri näin siihen eduskunnan vastaukseen, jonka perusteella tasavallan presidentti lain vahvisti. Kun vielä muistetaan, että eduskunnan vastauksia, joihin on syystä tai toisesta jokin virhe lipsahtanut, korjataan lähtökohtaisesti silloin, kun lakia ei ole vielä vahvistettu, olisi eduskunnan vastauksen korjaaminen lain jo tultua vahvistetuksi ollut tässäkin suhteessa vähintäänkin ongelmallinen edetessään kohti uutta tasavallan presidentin esittelyä, jossa presidentti olisi joutunut ottamaan kantaa tämän korjaamismallin laillisuuteen.
Toiseksi esiin nousi virheen oikaiseminen. Erilaisia pieniä virheitä sattuu yhtenään kuten säädöskokoelman oikaisuluettelo kertoo. Joskus laissa on kursivoitu väärä sana. Joskus on tullut lyöntivirhe. Ja niin edelleen. Säädöskokoelmalain 17a §:n mukaan ”säädöskokoelmassa voidaan julkaista oikaisu, jos siinä julkaistussa asiakirjassa tai asiakirjan yhteyteen tehdyssä merkinnässä on ilmeinen kirjoitusvirhe tai kirjoitusvirheeseen verrattava selvä virhe”.
Voidaanko ilmeisen perustuslainvastainen terveydenhuolto-oikeuden ydinlainsäädännön kumoaminen oikaista säädöskokoelmalain 17a §:n mukaisesti siten, että asianomainen ministeriö toimittaa säädöskokoelmassa julkaistavaksi oikaisun ja se on siinä? Pohditaan.
Kysymys ei ole kirjoitusvirheestä, mutta kenties kyseessä voisi olla kirjoitusvirheeseen verrattava selvä virhe. Ei ole epäselvyyttä siitä, etteikö asiassa olisi kysymys virheestä – tarkoituksena ei ole ollut nyt kumottujen lakien kumoaminen ja lakien kumoaminen on ollut sillä tavalla perustuslainvastaista, ettei puhemies oikeastaan olisi saanut ottaa edes äänestykseen esitystä niiden kumoamisesta. Kysymys on siten siten säädöskokoelmalain 17a §:ssä tarkoitetulla tavalla selvästä virheestä.
Jäljelle jää kysymys siitä, onko virhe kirjoitusvirheeseen vertautuva. Kaikkia selviäkään virheitä ei nimittäin saa korjata oikaisumenettelyssä, joka ohittaa lainsäädäntöprosessin. Siinä saa korjata vain sellaisia lyöntivirheen kaltaisia virheitä, joiden korjaamisessa ei ole minkäänlaista teoreettistakaan vaaraa siitä, että lainsäädäntövaltaa siirtyi pois niistä käsistä, joihin lainsäädäntövalta kuuluu. Säädöskokoelmalain 17a §:n esitöissä (HE 219/2010 vp) todetaan, että „oikaisuna ei voida julkaista mitään, mikä merkitsisi puuttumista eduskunnan – – toimivaltaan päättää lainsäädännön sisällöstä.“ Onko eduskunnan päätöksen mukaan kumotun lain kumoamisen peruminen puuttumista eduskunnan toimivaltaan päättää lainsäädännön sisällöstä? Itse vastaisin, että kyllä tässä ollaan säädösvallan käyttämisen ydinalueella, mutta sosiaalisessa mediassa käydyssä keskustelussa on esitetty toisenlaisiakin kantoja.
Julkisoikeuden professori Janne Salminen, jonka näkemykseen oikeusneuvos Juha Lavapuro yhtyi, katsoi: ”Koska eduskunnan tarkoituksena ei selvästi ole ollut kumota kahta terveydenhuoltojärjestelmän kannalta keskeisintä lakia ennen uusien sote-lakien voimaantuloa, virheen korjaaminen ei puutu eduskunnan toimivaltaan päättää lainsäädännön sisällöstä. En oikein näe estettä oikaisulle.” Lavapuro jatkoi vielä: ”Soveltamiskynnyksen tarkoituksena on varmistaa, ettei oikaisulla puututa eduskunnan valtaan lainsäätäjänä. Mikään ei viittaa siihen, että lainsäätäjän tarkoituksena oli kumota ko. lait heti. Tällainen ehdotus olisi myös ollut ilmeisellä tavalla perustuslain vastainen.” Salmisen ja Lavapuron kannat kuulostavat houkuttelevilta, mutta ne kiinnittyvät pikemminkin säädöskokoelmalain 17a §:n asettamaan selkeyskriteeriin kuin kirjoitusvirheen korjaamisen kaltaisuuden kriteeriin. Ne ovat varteenotettavia ja ymmärrettävän pragmaattisia kantoja korjata virhe näin heinäkuussa eduskunnan aloitettua lomakautensa.
Jonkinlaista johtoa siihen, missä kirjoitusvirheen korjaamisen kaltaisuuden rima kulkee saa laillisuusvalvojien ratkaisuista, jotka koskevat säädöskokoelmalain 17a §:n soveltamista. Niistä tuorein on kesäkuulta. Siinä apulaisoikeuskansleri moitti liikenne- ja viestintäministeriön menettelyä oikaisemisessa. Kun asetuksen siirtymäaikasäännöstä muutettiin (vähän samaan tapaan kuin sitä olisi nyt muutettava), kysymys ei ollut sellaisesta kirjoitusvirheen kaltaisesta virheestä, joka olisi voitu korjata oikaisemalla asia säädöskokoelmalain 17a §:n mukaisessa menettelyssä. Apulaisoikeuskansleri katsoi, että siirtymäsäännös olisi pitänyt säätää uudestaan.
Kun otetaan vielä huomioon se, mitä kumoamisen lopullisuudesta on sanottu, merkitsisi Salmisen ja Lavapuron kannan hyväksyminen eli säädöskokoelmalain 17a §:n mukaisen oikaisun salliminen nyt käsillä olevan virheen korjaamiskeinoksi sitä, että oikaisemisen kynnystä madallettaisiin sallimalla nyt sellainen oikaisu, jota ei ole pidetty aiemmin kirjoitusvirheen kaltaisena. Kun apulaisoikeuskanslerin ratkaisu on niinkin tuore kuin 2.6.2021 annettu, olisi kysymys juuri hetki sitten vahvistetusta tulkintalinjasta poikkeamisesta. Näyttää siltä, että säädöskokoelmalain 17a § ei mahdollista ainakaan sitä vakiintuneesti tulkiten nyt tapahtuneen virheen korjaamista oikaisemalla.
Kolmas esillä ollut virheen korjaamisen vaihtoehto on se, mihin apulaisoikeuskanslerin ratkaisussakin viitatataan. Tällaiset virheet pitäisi korjata uuden lainsäädäntöprosessin kautta. Sosiaali- ja terveysministeriössä pitäisi valmistella hallituksen esitys, jolla virheellisesti kumotut pykälät saatettaisiin takaisin voimaan siihen saakka kunnes ne oikea-aikaisesti kumotaan. Esityksen valmistelu ei sinällään ole suuri työ. Jos siihen olisi ryhdytty torstai-iltana, olisi se varmaankin saatu nopeasti valtioneuvoston pikaistuntoon ja sieltä eduskunnan lähekeskusteluun hyvällä tuurilla jo tänään perjantaina. Sosiaali- ja terveysvaliokunta olisi voinut sen käsitellä samantien pikaistunnossa ja tarvittavat täysistuntokäsittelyt olisi saatu jo ensi viikon alussa vedettyä läpi – paikalle ei olisi tarvittu kuin puhemies ja pari kansanedustajaa. Siitä olisi päästy valtioneuvoston yleisistunnon kautta tasavallan presidentin esittelyyn ja uuden säädöksen julkaisuun siten, että tämän ”pitkän kaavan” tuottama rasitus eduskunnalle olisi jäänyt pieneksi ja virhe saatu korjattua alle viikossa. Voi olla, että kaiken jahkailun jälkeen tämä ”pitkä kaava” on se tie, jolle joka tapauksessa siirrytään. Katsotaan. Ainakin se näyttää todennäköiseltä.
Eduskunta heitti kryptisellä kirjeellä pallon tänään sosiaali- ja terveysministeriölle. Kirje jättää sille paljon liikkumatilaa, sillä se ei suoraan kerro, mitä ministeriön pitäisi tehdä. Oma kantani on, että ministeriön pitäisi korjata virhe eduskunnan lainsäädäntöprosessin kautta. Voi olla, että ministeriö valitsee kuitenkin Salmisen ja Lavapuron viitoittamana oikaisumenettelyn tien. Tällöin asia varmaankin saatetaan jälleen laillisuusvalvojien käsiteltäväksi ja jää nähtäväksi tulkitaanko silloin säädöskokoelmalain 17a §:ää kuten sitä on viimeaikoina tulkittu vai madelletaanko rimaa kuten Salminen ja Lavapuro katsovat. Käsissä on sillä tavalla tulkinnallinen kysymys, että yksiselitteistä vastausta ei voine ennalta antaa.
Virheet ovat inhimillisiä eikä syyllisiä kannata etsiä. Siitä huolimatta lainsäädäntökulttuuria kannattaa pysähtyä tarkastelemaan. Virhe saadaan kyllä korjattua. Siitä kannattaa myös ottaa opiksi kysymällä mistä sen syntyhistoria ja korjaamista koskeva keskustelu oikeastaan kertoo. Itse sijoitan tapahtumat uudeksi lenkiksi ketjuun, joka kertoo välinpitämättömyydestä eduskunnan asemaa kohtaan. Vallalla on ajattelutapa, jossa riittää, että asiat tehdään riittävän paljon sinne päin sekä jossa tehokkuuden ja mukavuudenhalun nimissä oikaistaan ikävystyttävistä vaiheista kuten siirtymäsäännöksen yksityiskohtaisten perustelujen kirjoittamisesta tai virheen korjaamisesta asianmukaisessa lainsäädäntöprosessissa.
Pauli Rautiainen
valtiosääntöoikeuden dosentti
Perustuslakiblogi 
Virheen kuvauksessa on virhe: sen mukaan viitataan 3 §:ään, vaikka pitäisi viitata 3 §:ään. Toiseen kolmosen pitäisi olla kakkonen.
Virhe on nyt korjattu!
Pelkän virheen korjaamisen ohella tässä on kyse myös siitä, poistaako oikaisu ne oikeusvaikutukset, joita virheellä on jo ehtinyt olla. Vaikka pykälä saataisiin korjattua, jäävätkö jo kumotut lait silti kumotuiksi?
Näin maalaisjärjellä ajateltuna, nyt on lähetetty sellin #2 asukit giljotiiniin, ja se on tehtävänsä hoitanut. Jos määräykseen jälkikäteen korjataan oikea päivämäärä, ei se palauta asukkeja elävien kirjoihin.
Jos kumoaminen on niin lopullista kuin sen sanotaan olevan, sote-lain korjaaminen on ajan haaskausta. Ei se herätä kumottuja lakeja henkiin, maito on jo maassa.
Tämän virheen puutteellisella korjaamisella, siis mikäli se koraaminen jää puutteelliseksi eli tehdään kiistanalaisella menettelyllä, on jälkeenpäin sellaista oikeudellista ja terveydenhoidollista vaikutusta, että mikä tahansa kunta (ja kuntayhtymä jne) kun tekee nyt tämän puolentoista vuoden mittaisen kauden aikana jonkin virheen tai epäonnistuu terveydenhoidon resurssoinnissa, niin se pystyy argumentoimaan VASTUUTAAN vastaan ja argumentoimaan vastuunsa olemattomaksi, sillä että väittää että sitä velvoittavaa lainsäädäntöä ei ollut voimassa.
Tästä häviävät ne joilla olisi oikeusturvan tarvetta. Ja tästä hyötyvät ne kunnalliset tahot ja kuntaviranomaiset, viranhaltijat jne, joilla nyt kumottujen lakien mukaan olisi vastuu toteuttaa ihmisille kuuluvat terveydenhoidolliset oikeudet.
Toisin sanoen, jättämällä tämä virhe puutteellisen korjauksen varaan, sillä heitetään bussin alle heikossa asemassa olevia ihmisiä: sellaisia jotka ovat sairaita, jotka tarvitsevat tapaturmaan, sairastumiseen tms hoitoa, sellaisia ihmisiä joiden vahingoksi tapahtuu hoitovirhe, jne.
Hyötyjinä on julkissektorin toimijat, etenkin julkissektorinen paikallinen itsehallinto. Keskustapuolueen lukuisat toimijat saavat potentiaalista etua sellaisesta, kun heidän vastuunsa vähenee.
Oikein paha skenaario on, että jotkut kunnat päättävät nyt säästää rahaa ja ajavat jopa yli vuodeksi alaspäin terveyssektorinsa resursseja. Kun sairastelevat ihmiset saa nyt heittää bussin alle.
Tällaisia syntyviä ongelmia koskevissa vastuu- ja korvausprosesseissa sitten jälkeenpäin, tuomioistuimista voi odottaa lähinnä sellaisia ratkaisuja, että kuntaa tms velvoittava tällainen laki ei ollut voimassa, kun tämän virheen korjausmenettely ei toteuttanut laillista tapaa asettaa voimaan velvoittavaa lainsäädäntöä.
Ennustan, että sellaiset poliittiset tahot, joiden piiloagendalla on auttaa kuntien virka- ja hallintokoneistoja, tullaan tässä näkemään huteren ja keveiden korjausmenettelyiden kannattajina ja eduskuntamenettelyyn menemisen jarruttajina.
Vastaavasti, ne poliittiset tahot jotka tavoittelevat oikeasti ihmisten, sairastelevien ihmisten, aseman ja oikeusturvan takaamista, odotetaan vievän (omalta osaltaan) korjausprosessin eteenpäin nopeutetusti ja eduskuntakäsittelyä käyttäen.
rautiainen on kokoomuksen kantavia voimia eikä mikään hän tietenkin arvostelee mutta puolueellinen hän on
Markku, hassua! Oikeistolaisissa medioissa hänen nimenomaan on väitetty olevan vasemmistolainen kuten kaikkien perustuslakitalebanien.