Perustuslakiblogissa käsiteltiin vuonna 2020 lukuisia kertoja erilaisten sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikköjen sulkuja. Ne pohjautuivat pääministerin suulla 16.3.2020 poikkeusolojen toteamisen yhteydessä esitettyyn listaan toimenpiteistä, joilla ehkäistään koronaviruksen leviämistä. Televisioidussa tiedotustilaisuudessa esitetyllä listalla oli muun muassa kohdat:
” Kielletään vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä.
Kielletään ulkopuolisten vierailut hoitolaitoksissa, terveydenhuollon yksiköissä ja sairaaloissa pois lukien tapauskohtaisesti arvioiden kriittisesti sairaiden ja lasten oireettomat läheiset, saattohoidossa olevien läheiset sekä puoliso tai tukihenkilö synnytysosastolla.”
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on sittemmin katsonut ratkaisuissaan, että vanhusten liikkumisen ja tapaamisen kategoriselle rajoittamiselle hoivayksiköissä ei ole ollut lainsäädäntöpohjaa. Hän on arvostellut myös valtion ja kuntien viranomaisten ohjausta katsoen, että viranomaiset ovat tienneet ohjaavansa hoivayksiköitä lainvastaiseen toimintaan sekä antaneet harhaanjohtavaa tietoa tuon ohjauksen velvoittavuudesta.
Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan 2021:1 katsonut, että valtioneuvosto sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat tietoisena antamansa ohjauksen lainvastaisuudesta ohjanneet kuntia sulkemaan vammaispalveluiden asumisyksiköt niissä asuvien vammaisten ihmisten perustavimpia perus- ja ihmisoikeuksia loukkaavalla tavalla. Ratkaisussa katsotaan, että näitä ohjeita totellut kunnan vammaisalvelupäällikkö oli menetellyt lainvastaisesti toimiessaan kuten häntä oli ylempää ohjattu toimimaan. Korkein hallinto-oikeus huomautti, että viranomaisen on perustettava toimensa omaan harkintaan ja jätettävä myös poikkeusoloissa soveltamatta lainvastainen ohjaus.
Korkein hallinto-oikeus huomauttaa apulaisoikeusasiamiehen tapaan, että toisin kuin valtioneuvosto sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat antamassaan ohjauksessa väittäneet, on ollut aiemman oikeuskäytännön perusteella aivan selvää, ettei tartuntatautilain 17 §:ssä ole säädetty toimivallasta ryhtyä toimenpiteisiin, joilla rajoitettiin perusoikeuksia. On siis ollut selvää, ettei tartuntatautilain 17 § perusta sellaista toimivaltaa, jonka valtioneuvosto sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat väittäneet sen perustavan.
Itse lisäisin, että on huomionarvoista, että keväällä 2020 sellaiset viranhaltijat, jotka vielä hetkeä aiemmin olivat kouluttaneet aiheesta ”suunnitelmilla ei ole rajoittaa”, ryhtyivät ohjaamaan kuntia ja toimentayksiköitä käyttämään tartuntatautilain 17 §:ää ”ohjeilla rajoittamiseen” eli tavalla, jonka he tiesivät lainvastaiseksi.
Viime päivinä vuoden 2020 toimien tarkastelu on laajentunut terveydenhuollon toimintauksikköihin, erityisesti sairaaloihin. Apulaisoikeusasiamies on antanut muutaman päivän sisällä useita niitä koskevia ratkaisuja.
Apulaisoikeusasiamies katsoi muun muassa sairaaloiden kategoriset vierailukiellot lainvastaisiksi. Hän painottaa yksittäistapauksellisen harkinnan merkitystä:
”Katson, että vierailuja ei voi kategorisesti kieltää, mutta vierailujen välttämistä voi suositella ottaen kuitenkin huomioon se, onko vierailu turvallisesti toteutettavissa, sekä yksilökohtainen harkinta. – – [J]os kyse olisi esimerkiksi vaikeasta sairaalaepidemiasta johtuvasta, pakkotilan kaltaisista olosuhteista, voitaisiin vierailuihin liittyviä rajoituksia ja kieltoja sairaalaepidemian aikana yleisemminkin kuin tartuntatautilain 69 §:n mukaisissa tapauksissa määrätä, jos se olisi epidemian leviämisen estämiseksi välttämätöntä. Rajoitukset ja kiellot olisi purettava välittömästi, kun välttämättömyysedellytystä ei enää olisi. Oikeusturvan toteutumiseksi tällaisista rajoituksista ja kielloista tulisi päättää hallintolain (434/2003) säännöksiä noudattaen annettavalla kirjallisella hallintopäätöksellä, jonka perusteluissa erityisesti arvioitaisiin rajoitusten välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta perusoikeuksien kannalta.”
Tässä ratkaisussa korostetaan siis myös sitä, että vaikeidenkin sairaalaepidemioiden olosuhteissa asetettavista välttämättömistä rajoituksista olisi sairaaloissa päätettävä hallintopäätöksin. Tällaisia hallintopäätöksiä ei kevään 2020 koronapandemian oloissa oikeastaan nähty eikä sairaaloiden vierailujen kieltoja yleisellä tasollakaan oikeastaan perusteltu sillä, että maassa olisi ollut laajamittaisesti vaikeita sairaalaepidemioita. Valtioneuvoston 16.3.2020 esittämä linjaus sairaaloiden vierailukielloista ja siihen liitetty ohjaus on sekin osoittautunut nyt siis lainvastaiseksi.
Sairaaloissa toteutettiin keväällä 2020 vielä valtioneuvoston linjausta jyrkempiä rajoituksia synnytyksiin liittyen. Niin valtioneuvosto kuin sosiaali- ja terveysministeriökin tukivat tuolloin viestinnällisesti näitäkin kiristyksiä, joilla isien, ei-synnyttävien äitien ja tukihenkilöiden mukana synnytyksessä oloa rajattiin. Apulaisoikeusasiamies on nyt pitänyt näitäkin rajoitustoimia lainvastaisina (ratkaisu):
”Totean, että HUS:lla ei ole ollut lakiin perustuvaa toimivaltaa rajoittaa tukihenkilöiden osallistumista synnytyksiin ja hoitoon toteutuneella tavalla. Rajoituksella on puututtu perus- ja ihmisoikeuksina turvattuihin oikeuksiin. Katson, että HUS:n menettely ei ole ollut asianmukaista siltä osin kuin se on ilman lainsäädännöllistä tukea rajoittanut isän, äidin tai muun tukihenkilön läsnäoloa ja osallistumista synnytyksissä ja raskaudenaikaisissa tutkimuksissa kaavamaisesti kaikkien tukihenkilöiden osalta ja kaikissa yksiköissä, ilman mahdollisuutta tapauskohtaiseen harkintaan.”
Kun tähän yhdistetään valmiuslain turhan ennakoiva käyttöönotto, talousperusteisten poikkeusolojen asiaton toteaminen, kirjastopalveluiden lainvastainen alasajo, valmiuslain tarpeeton käyttäminen toisen asteen koulutuksen etäopetukseen siirtoon (oikeusperustahan löytyi normaalista lainsäädännöstä) ja niin edelleen, voidaan sanoa, että huomattava osa niistä toimista, joihin maassa ryhdyttiin 16.3.2020 ei kestä tarkempaa oikeudellista tarkastelua.
Tästä havainnosta avautuu monenlaisia päätelmiä, mutta on tärkeää hahmottaa, että Suomessa siirryttiin keväällä 2020 laajamittaisemmin ulkovaltiosääntöisen hätätilan puolelle kuin olemme tähän mennessä olleet valmiit tunnustamaan. Erityisen huolestavaa on havaita, että viranomaiset ovat keväällä 2020 antaneet useissa asioissa, pitkäkestoisesti ja säännönmukaisesti selvästi virheelliseksi tietämänsä kuvan siitä, mihin voimassa olevan oikeuden eri säännökset antavat toimivallan ja mihin ne eivät anna. Tästä aiheesta olisi syytä käydä keskustelua.
Pauli Rautiainen, sosiaalioikeuden yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto
Perustuslakiblogi 
Vastaa