Perustuslakivaliokunta antoi eilen 24.3.2022 suurelle valiokunnalle lausunnon valtioneuvoston kirjelmästä, joka koski EU:ssa vireillä olevaa Schengenin rajasäännöstön muuttamista. Kyseessä oli suhteellisen tavanomainen EU-lainsäädännön valmisteluun liittyvä asia, jossa perustuslakivaliokunta yhtyi valtioneuvoston kantaan korostaen eräitä valtiosääntöoikeudellisia näkökohtia.
Kiinnostavaksi lausunnon tekee, että sen käsittelyn yhteydessä äänestettiin lausunnon sisällöstä. Vaikka valiokunnassa mitä ilmeisimminkin nähdään pöytäkirjojen ulkopuolelle jääviä koeäänestyksiä, pöytäkirjaan kirjattavat varsinaiset äänestykset ovat harvinaisia.
Pöytäkirjasta ilmenevällä tavalla edustaja Vestman ehdotti edustaja Rydmanin kannattamana, että valiokuntaneuvosten asiantuntijakuulemisen pohjalta laatimasta lausuntopohjasta poistetaan yksi kappale samalla, kun sitä edeltävää kappaletta muokataan. Toimitetussa äänestyksessä Vestmanin muutosehdotus sai taakseen 13 perustuslakivaliokunnan jäsentä ja pohjaesitys eli valiokuntaneuvosten valmistelema lausuntoluonnos sai taakseen 2 jäsentä. Nuo kaksi jäsentä, edustajat Forsgrén ja Kontula, jättivät päätökseen eriävän mielipiteen.
Eriävät mielipiteet ovat perustuslakivaliokunnassa harvinaisia, joten niiden kohdalle on syytä aina pysähtyä. Perustuslakiblogissa on jo aiemmin todettu, kuinka tämän vaalikauden erityinen ilmiö on ollut edustaja Kontulan oikeudellisesti hyvin perustellut eriävät mielipiteet, joissa hän on kiinnittänyt huomion siihen, kuinka perustuslakivaliokunta on etenkin yhdenvertaisuuskysymyksissä joko irtaantunut aiemmasta tulkintadoktriinistaan tai lakaissut sen käsiteltävänä olleessa asiassa maton alle.
Mistä tällä kertaa oli kysymys? Vestmanin ja Rydmanin ehdotuksesta perustuslakivaliokunnan lausuntoon jätettiin kirjaamatta seuraava valiokuntaneuvoston laatimaan pohjaan sisältynyt teksti, jonka säilyttämistä siis Kontula ja Forsgrén kannattivat:
”Perustuslakivaliokunta on aiemmin katsonut, että Suomen tulee pyrkiä huolehtimaan perustuslain 1 §:n 3 momentin ja 22 §:n johdosta siitä, että palauttamiskiellon ehdottomuutta ei tehdä suhteelliseksi tulkinnanvaraisilla säännöksillä, jotka voivat käytännössä mahdollistaa palautuskiellon ehdottomuudesta poikkeamisen sellaisissa jäsenvaltioissa, joiden valtiosääntöinen sääntely tai sitä turvaavat oikeudelliset käytännöt eivät kykene takaamaan kiellon asianmukaista soveltamista.”
Toisin sanoen perustuslakivaliokunta äänesti siitä, mainitaanko perustuslakivaliokunnan nyt annetussa palautuskieltoon liittyvässä lausunnossa se, mitä perustuslakivaliokunta on omassa lausuntokäytännössään aiemmin palautuskiellosta lausunut. Tämä on kummallista, sillä valiokunnan vakiintuneen lausuntodoktriinin toistaminen on olennainen osa sitä tapaa, jolle valiokunnan valtiosääntöoikeudellinen argumentaatio rakentuu.
Tässä nousee väistämättä mieleen syksyn 2020 tapahtumat perustuslakivaliokunnassa. Kirjoitin tuolloin tuoreeltaan perustuslakiblogiin valiokunnan kenties kaikkein kritiikille altteimmasta lausunnosta, jonka se on tällä vaalikaudella antanut. Siinä perustuslakivaliokunta vei vangeilta oikeuden oikeusturvaan argumentaatiolla, joka ei oikein kestä päivänvaloa. Tuolloin valiokunta päätti edustaja Koskisen tekemästä ja edustaja Rydmanin kannattamasta ehdotuksesta poistaa valiokunnan lausunnosta valiokunnan sihteerien laatimaan pohjaesitykseen sisältyneen kappaleen, jossa selostettiin valiokunnan vakiintunut aiheeseen liittyvä tulkintadoktriini ja tuon poiston jälkeen tehtiin muutoksia, jotka olivat täysin ristiriidassa valiokunnan vakiintuneen tulkintadoktriinin kanssa.
Hyvän oikeudellisen argumentaation ytimessä on se, että sovellettavat oikeuslähteet nostetaan avoimesti pöydälle tulkinnan kohteeksi. Perustuslakivaliokunnan toiminnassa se tarkoittaa sitä, että valiokunnan aiempi lausuntodoktriini tuodaan lausunnossa esiin sellaisena kuin se on. Sellaisen oikeuskulttuurin, jossa oikeuslähteiden olemassaoloa piilotellaan ja jopa niiden sisältöä vääristellään, voi puolestaan sanoa irtaantuvan oikeusvaltiollisuuden lähtökohdista. Ilmeisestikin tällä vaalikaudella joudumme yhä uudestaan ja uudestaan kysymään: quo vadis, perustuslakivaliokunta?
Pauli Rautiainen
sosiaalioikeuden yliopistonlehtori, valtiosääntöoikeuden dosentti
Itä-Suomen yliopisto
Perustuslakiblogi 
Ehkäpä dogmin, anteeksi doktriinin, mainitsematta jättäminen voidaan tulkita ajatukseksi siitä, että valiokunta saattaisi muuttaa tulkintalinjojaan. Siihen sillä kai on perustuslain mukaan oikeus, vaikka jotkut ehkä haluaisivat pitää joitakin aiempia dogmeja, ei kun siis doktriineja, kiveen hakattuina.