Pauli Rautiainen & Elina Nieminen: Mistä Suomen saama päätös YK:n vammaissopimuksen rikkomisesta kertoo?


YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksista tehty yleissopimusta (vammaissopimus) on Suomessa laintasoisesti voimassa olevaa oikeutta. Sen noudattamista valvotaan yksilövalitusmenettelyllä ja määräaikaisraportoinnilla. Sopimusta valvova YK:n vammaiskomitea on juuri käsitellyt ensimmäisen Suomea koskevan yksilövalitusasian ja päätynyt siihen, että Suomi on rikkonut vammaissopimusta.

Ratkaisussaan vammaiskomitea katsoo, että syvästi kehitysvammaista ihmistä oli syrjitty suhteessa toisiin vammaisiin ihmisiin hänen kehitysvammaisuutensa perusteella. Hänen oikeutensa itsenäisyyteen, itsenäiseen asumiseen ja osallisuuteen yhteiskunnassa ei toteutunut, kun hänelle ei ollut myönnetty henkilökohtaisen avun saamisedellytyksenä vammaispalvelulaissa olevan voimavararajauksen johdosta itsenäisen asumisen mahdollistavaa määrää henkilökohtaista apua.

Vammaiskomitea ei kuitenkaan ratkaisussaan todennut, että henkilökohtaisen avun voimavararajaus olisi automaattisesti ja kaikissa tilanteissa YK:n vammaissopimuksen vastainen. Sen sijaan komitea totesi, että voimassa olevan vammaispalvelulain nykymuotoinen voimavararajaus on rikkonut syrjivänä vammaissopimuksen syrjintäkieltoa koskevaa 5 artiklaa, kun se on estänyt A:lta mahdollisuuden saada henkilökohtaista apua eikä Suomen valtio ole osoittanut, että A:lla olisi mahdollisuus saada mitään muutakaan vammaissopimuksen 19(b) artiklassa tarkoitettua hänelle sopivaa palvelua.

Ratkaisu on periaatteellisesti merkittävä ja osui sopivasti hetkeen, jolloin vammaispalvelulain uudistusesitys on lausuntokierroksella. Tässä kirjoituksessa analysoimme vammaiskomitean ratkaisua ja sen oikeusvaikutuksia.

Mistä asiassa on kyse?

34-vuotias A, joka oli syvästi kehitysvammainen ja liikuntavammainen, oli vuonna 2014 hankkinut itselleen asunnon. Asiassa on oikeudellisesti kysymys siitä, miten hänen tuossa asunnossa asumiseen liittyvään palvelutarpeeseensa on vastattava. Vammaiskomitean ratkaisussa palvelutarvetta kuvataan seuraavasti:

”According to medical reports, the author cannot be accommodated into a group residence, and for independent living he needs a personal assistant 24 hours a day.”

A tarvitsee apua kaikissa päivittäisissä toimissaan kuten peseytymisessä, pukeutumisessa ja ruokailussa. Hänen puhuttu kommunikaationsa on yksittäisiä sanoja siten, ettei hän kykene pelkän puheen avulla ilmaisemaan selkeästi tahtoaan. Vaikka hän siten kommunikoikin pääasiallisesti käyttäytymisellä, ilmeillä ja kehonkielellä, hän ymmärtää puhetta varsin hyvin ja kykenee tuomaan esille halunsa sellaiselle ihmiselle, joka on harjaantunut hänen ei-puhutun kommunikaationsa tulkitsemiseen.

Asuakseen hankkimassaan asunnossa hän oli hakenut vuonna 2015 Kirkkonummen kunnalta vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua 140 tuntia viikossa. A:n hakeman suuruinen henkilökohtainen apu mahdollistaisi hänen itsenäisen asumisensa hänen omassa asunnossaan siten, että joinain päivinä hänellä olisi henkilökohtainen avustaja ympärivuorokautisesti ja toisina päivinä hänen vanhempansa tai sukulaisensa viettäisivät aikaa hänen kanssaan, jolloin hänellä ei olisi henkilökohtaisen avustajan tarvetta.

A ei siis hakenut henkilökohtaista apua sellaiseen asumisjärjestelyyn omassa asunnossa, jossa henkilökohtainen apu kattaisi kokonaan hänen jokapäiväisen ympärivuorokautisen palvelutarpeensa. Sen sijaan A haki henkilökohtaista apua sellaiseen asumisjärjestelyyn omassa asunnossaan, jossa hänen vanhempiensa ja sukulaistensa tukeen yhdistyy henkilökohtaista apua sellaisella tavalla, ettei A selviytyisi asumisesta omassa asunnossaan ilman vanhempien ja sukulaisten jatkuvaa apua ja tukea.

Kirkkonummen kunta hylkäsi A:n hakemuksen. Se myönsi A:lle henkilökohtaista apua vain 60 tuntia viikossa ja osoitti avun kodin ulkopuoliseen toimintaan. Kunta katsoi, että A:lla ei ollut vammaispalvelulaissa henkilökohtaisen avun saamisedellytykseksi määriteltyjä voimavaroja määritellä avun tarvettaan ja sen toteutustapaa siinä määrin, että hänelle tulisi myöntää henkilökohtaista apua mahdollistamaan omassa kodissa asuminen. Vaikka A osallistui jossain määrin kodinhoidollisiin tehtäviin, asiakirjojen mukaan ei ollut osoitettavissa, että A:lla olisi ollut aloitteellisuutta suorittaa itsenäisesti niitä. A tarvitsi muistuttelua ja rohkaisua toimintojen suorittamiseksi. Niinpä vaikka hänellä on kyky ilmaista tarpeitaan päivittäisissä tilanteissa, hänellä ei käytössä olleen selvityksen mukaan osoitettu kuitenkaan olevan sellaista kykyä ilmaista avun sisältöä ja toteutustapaa, mitä tarvitaan silloin, kun on kyse henkilökohtaisesta avusta mahdollistamaan omassa kodissa asuminen.

Hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus (KHO 14.6.2017 taltio 2911) hyväksyivät suppeasti perustelluissa tuomioissaan kunnan ratkaisun. A:n vedottua korkeimmassa hallinto-oikeudessa perus- ja ihmisoikeuksiinsa, korkein hallinto-oikeus totesi, etteivät kansalliset ja kansainväliset määräykset perus- ja ihmisoikeuksista eivät luo A:lle oikeutta saada hänen tarvitsemaansa apua kodissaan nimenomaan vammaispalvelulain mukaisena henkilökohtaisena apuna tilanteessa, jossa vammaispalvelulain 8c.2 §:ssä määritelty voimavaraedellytys ei täyty.

A muutti takaisin vanhempiensa luokse. Koska A:lta oli evätty hakemastaan 140 viikkotunnin henkilökohtaisesta avusta 80 viikkotuntia, A:n hakema ja hänen haluamansa asumisjärjestely, jossa vanhemmat olisivat kyenneet muuttamaan ainakin osin asumaan A:n luokse tarjotakseen hänelle henkilökohtaista apua vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun lisäksi, ei tullut mahdolliseksi.

Asiassa on sen edetessä YK:n vammaiskomiteaan kysymys keskeisesti siitä, onko valtiolla velvollisuus tarjota osana vammaispalveluiden palveluvalikoimaansa sellaista vammaispalvelua, joka mahdollistaa A:n haluaman asumisjärjestelyn. Asiassa on siten sitä YK:n vammaissopimusta vasten arvioitaessa keskeisesti kysymys siitä, onko Suomen vammaispalvelulainsäädäntö huomioinut riittävästi syvästi kehitysvammaisen henkilön sellaista palvelutarvetta, jossa perheen epävirallinen apu ja julkisten vammaispalveluiden virallinen henkilökohtainen apu limittyvät yhteen.

Miten YK:n vammaiskomitea arvioi asiaa?

Vammaiskomitea jätti tutkimatta perustelemattomana A:n vaatimuksen vapaudenriistosta eli A:n väittämän vammaissopimuksen 14 artiklan loukkauksen. Komitea katsoi, ettei A tuonut esiin mitään sellaista, joka osoittaa, että hänen vapautensa olisi tosiasiallisesti riistetty, koska hän oli asunut vanhempiensa kanssa sen jälkeen, kun häneltä oli evätty hänen hakemansa henkilökohtainen apu.

Muilta osin vammaiskomitea otti valituksen tutkittavakseen ja totesi Suomen loukanneen vammaissopimuksen 19 artiklaa sekä syrjinnän kieltävän 5 artiklan ensimmäistä ja toista kohtaa niin luettuna erikseen kuin myös luettuna yhdessä 19 artiklan kanssa.

Vammaissopimuksen 19 artikla edellyttää, että valtio tunnustaa kaikkien vammaisten henkilöiden yhdenvertaisen oikeuden elää yhteisössä, jossa heillä on muiden kanssa yhdenvertaiset valinnanmahdollisuudet. Valtion on muun muassa varmistettava, että vammaisilla henkilöillä on yhdenvertaisesti muiden kanssa mahdollisuus valita asuinpaikkansa sekä turvattava, että vammaisten henkilöiden saatavissa on valikoima kotiin annettavia palveluja sekä asumis- ja laitospalveluja sekä muita yhteiskunnan tukipalveluja, mukaan lukien henkilökohtainen apu, jota tarvitaan tukemaan elämistä ja osallisuutta yhteisössä ja estämään eristämistä tai erottelua yhteisöstä.

Suomen valtio oli vammaiskomitealle toimittamassaan selvityksessä kuvannut, kuinka A:lle oli tarjolla valtion mielestä hänelle sopivana palveluna palveluasumista. Vammaiskomitea ei hyväksynyt valtion argumentaatiota. Se piti valtion näkemystä siitä, ettei A kykenisi itse valitsemaan itselleen soveliainta palvelua sellaisena luonteeltaan ableistisena lähestymistapana, joka ei ole yhteensopiva YK:n vammaissopimuksen ilmentämän vammaisuuden ihmisoikeusperusteisen mallin kanssa. Niinpä riistämällä A:lta oikeuden itse valita asumismuotonsa, Suomen valtio oli riistänyt häneltä oikeuden itsenäiseen elämään ja osallisuuteen. Näin valtio oli loukannut vammaissopimuksen 19 artiklaa.

Todettu vammaissopimuksen 19 artiklan loukkaus ei tarkoita, että A:lle olisi pitänyt myöntää vammaissopimuksen 19 artiklassa tarkoitettua henkilökohtaista apua

Siitä osasta tuomiota, jossa vammaiskomitea toteaa vammaissopimuksen 19 artiklan loukkauksen, ei vielä tulkintamme mukaan seuraa, että valtiolla olisi ollut velvollisuus myöntää A:lle nykyisessä vammaispalvelulaissa tarkoitettua henkilökohtaista apua tai jotakin muuta sellaista palvelua, joka käsitetään vammaissopimuksen 19(b) artiklassa tarkoitetuksi henkilökohtaiseksi avuksi. Sen sijaan vammaiskomitea tulkintamme mukaan toteaa, ettei Suomen lainsäädännössä ole ollut tarjolla A:lle sellaisia palveluita, jotka mahdollistavat hänen itsenäisen asumisensa omassa kodissaan hänen niin halutessa. Vammaiskomitean ratkaisussa todetaan:

”In any event, the Committee notes that the State party has not demonstrated the suitability in practice of service housing to the author’s needs. – – The Ministry was not able to provide information on the existence of 24/7 solutions for persons with intellectual disabilities in their own apartment.”

Käsityksemme mukaan YK:n vammaiskomitean A:ta koskeva ratkaisu koskettaa yleisesti vammaispalvelulain perusteella myönnettävien palveluiden sopivuutta erilaisiin yksilöllisiin tarpeisiin tilanteessa, jossa samanaikaisesti vammaispalvelulain kanssa on sovellettavissa kehitysvammaisten erityishuoltoa koskeva lainsäädäntö.

YK:n vammaiskomitea jatkaa ratkaisussaan A:n tilanteen arviointia kiinnittämällä huomion siihen, että Kirkkonummen kunta on myöntänyt A:lle henkilökohtaista apua kodin ulkopuoliseen toimintaan, mutta evännyt itsenäistä asumista tukevan henkilökohtaisen avun. Vammaiskomitean mukaan valtio ei ole kyennyt osoittamaan tapauksen yhteydessä, miten syvästi kehitysvammaisella henkilöllä voi olla riittävät voimavarat yhdenlaisen henkilökohtaisen avun tarpeen ja toteuttamistapojen määrittelyyn muttei toisenlaisen henkilökohtaisen avun tarpeen ja toteuttamistapojen määrittelyyn. Vammaiskomitea toteaa samalla, että nykyisen vammaispalvelulain voimavararajaus asettaa eri asemaan sellaiset henkilöt, jotka tarvitsevat tukea henkilökohtaisen avun sisällön ja toteuttamismuotojen määrittelyyn, suhteessa sellaisiin henkilöihin, jotka eivät tällaista apua tarvitse. Näin voimavararajaus syrjii välillisesti A:n kaltaisia syvästi kehitysvammaisia henkilöitä.

Jos A:lle olisi tarjottu jotain muuta hänelle sopivaa palvelua kuin henkilökohtaista apua vammaissopimuksen 19(b) artiklan mukaisesti, ei 19 artiklan loukkausta olisi tapahtunut eikä siten voimavararajauskaan olisi osoittautunut välillisesti syrjiväksi.

Vammaiskomitea ei ole siten ratkaisussaan todennut, että henkilökohtaisen avun voimavararajaus olisi automaattisesti ja kaikissa tilanteissa YK:n vammaissopimuksen vastainen. Sen sijaan komitea on todennut, että voimassa olevan vammaispalvelulain nykymuotoinen voimavararajaus on rikkonut syrjivänä vammaissopimuksen syrjintäkieltoa koskevaa 5 artiklaa, kun se on estänyt A:lta mahdollisuuden saada henkilökohtaista apua eikä Suomen valtio ole osoittanut, että A:lla olisi mahdollisuus saada mitään muutakaan vammaissopimuksen 19(b) artiklassa tarkoitettua hänelle sopivaa palvelua.

Vammaiskomitea toteaa siis selvästi, ettei voimassa olevan vammaispalvelulain henkilökohtainen apu vastaa vammaissopimusta. Vammaissopimuksen laintasoisesta voimassaolosta ja perustuslain 22 §:stä johtuvista syistä, vammaispalvelulakia tulisikin jatkossa soveltaa siten, ettei se tosiasiassa estä niiden vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista, jotka tarvitsevat tukea päätöksenteossa avun sisällön ja toteuttamistavan määrittelyssä.

Mistä vammaiskomitean ratkaisu kertoo?

Vammaiskomitean ratkaisu kertoo siitä, ettei nykyiseen lainsäädäntöön sisälly sellaisia palveluita, jotka turvaavat riittävästi esimerkiksi syvästi kehitysvammaisten henkilöiden oikeutta itsenäiseen elämään mukaan lukien itsenäiseen asumiseen. Olemme aiemmin Lapsiasiavaltuutetun toimittamassa teoksessa ”Vammaisuus ja lapsen oikeudet: Lapsen elämää vamman kanssa” todenneet saman vammaisten lasten henkilökohtaisen avun osalta.

Viitaten siihen, mistä olemme jo aiemmin vammaisten lasten henkilökohtaisen avun kehittämisen yhteydessä kirjoittaneet, vammaiskomitean A:n tapauksen kohdalla antamaa ratkaisua ei tule lukea siten, että henkilökohtaiseen apuun liittyvät kysymykset ratkeaisivat yksinkertaisesti henkilökohtaisen avun voimavararajaus poistamalla. Vammaisilla henkilöillä on erilaisia tarpeita. Niihin vastaaminen edellyttää riittävän ja joustavan valikoiman erilaisia yksilöllisiä tarpeita vastaavien palveluiden kehittämistä ja tuottamista itsenäisen elämän tukemiseksi. Tässä ei ole kuitenkaan onnistuttu riittävällä tarkkuudella. Tämän johdosta tarvitsemiinsa palveluihin eivät käytännössä pääse nimenomaan ne vaikeimmin vammaiset henkilöt, jotka tarvitsevat vahvaan osaamiseen ja vammaisen henkilön yksilöllisiin tarpeisiin perehtynyttä pysyvää henkilöstöä tai soveltuvan ammattitutkinnon suorittanutta henkilöä.

Mitä YK:n vammaiskomitean henkilökohtaista apua koskeva yleiskommentti toteaa?

Vammaiskomitean ratkaisussa ei käsitellä laisinkaan komitean vuonna 2017 antamaa yleiskommenttia nro 5 ”Eläminen itsenäisesti ja osallisuus yhteiskunnassa”. Yleiskommentissa on kirjattu henkilökohtaisen avun tunnusmerkistö ja se millä tavoin palvelu eroaa muista itsenäisen elämän ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen liittyvistä palveluista. Henkilökohtaisella avulla viitataan siihen, että vammaisen henkilön on kyettävä itse tai tuetusti johtamaan ja ohjaamaan toisen henkilön antamaa apua, jolloin henkilökohtainen apu muodostuu vammaiselle henkilölle välineeksi itsenäiseen elämään. Tämän lisäksi vammaisen henkilön tulee kontrolloida henkilökohtaista apua, tarkoittaen, että hän voi joko sopia palvelusta itse eri palveluntuottajien kanssa tai että hän toimii itse työnantajana. Vammaisella henkilöllä tulee olla mahdollisuus räätälöidä oma palvelunsa, toisin sanoen määritellä palvelu ja päättää kuka, mitä, missä, milloin ja millä tavoin palvelu tuotetaan hänelle ja neuvoa ja ohjata palveluntuottajaa. Yleiskommentissa edellytetään, että vammaissopimuksessa tarkoitetun henkilökohtaisen avun on oltava ”person directed” ja ”user led”.

Syynä sille, ettei vammaiskomitean ratkaisussa syvennytä henkilökohtaisen avun ”person directed” ja ”user led” -luonteeseen lienee se, että A:n on asiassa jo katsottu vapaa-ajan toimintansa osalta kykenevän ”person directed” ja ”user led” -luonteiseen toimintaan suhteessa henkilökohtaiseen apuun. Vaikka A ei ole kommunikoinut puheella kuin joitain sanoja, käy oikeudenkäyntiasiakirjoista ilmi, että hänen tahtonsa on tulkittavissa muutoin helposti sellaisen ihmisen toimesta, joka on harjaantunut hänen ei-puhutun kommunikaationsa tulkitsemiseen.

Henkilökohtaisen avun osalta on tärkeää huomata, kuinka vammaiskomitean 5. yleiskommentin mukaisesti henkilökohtaisen avun tarkoituksena on mahdollistaa itsemääräämisoikeus ja tukea vammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan päivittäisissä toiminnoissaan. Omaehtoinen toiminta ja omien valintojen tekeminen edellyttää kykyä määritellä avun sisältö ja toteuttamistapa. Palvelua toteutettaessa on tärkeää kyetä turvaamaan vammaisen henkilön itsemääräämisoikeuden aito toteutuminen. Tämä saattaa jäädä toteutumatta tilanteessa, jossa vammainen henkilö joka tapauksessa tukeutuisi perheen apuun, kuten A:n tilanteessa on ollut kysymys. Ei ole siten itsestään selvää, että juuri henkilökohtainen apu on sellainen palvelu, joka vastaa parhaalla mahdollisella tavalla A:n tilanteen kaltaiseen palvelutarpeeseen.

Mikä merkitys vammaiskomitean ratkaisulla on vammaispalvelulain uudistamisen kannalta?

Vammaiskomitean ratkaisu osoittaa, että vammaispalvelulain uudistamisen yhteydessä on kiinnitettävä huomio vammaisten henkilöiden itsenäisen asumisen merkitykseen ja itsenäistä asumista tukevien palveluiden olemassaoloon. Vammaiskomitean ratkaisu ulottaa vammaisen henkilön oikeuden valita asuinmuotonsa ja ylipäänsä tehdä itsenäiseen elämäänsä liittyviä valintoja pidemmälle kuin suomalaisessa vammaispalveluajattelussa on tavattu ajatella. Tämä on tärkeää huomata vammaispalvelulakia uudistettaessa. Samalla on kiinnitettävä huomio siihen, kuinka vammaispalveluiden valitun toteuttamistavan tulee aina turvata tosiasiallinen itsemääräämisoikeus, mikä ei toteudu, jos palvelun tuottamistavassa ei ole riittävissä määrin huomioitu vamman aiheuttamaa yksilöllistä avun tai tuen tarvetta.

Lausunnolla oleva uusi vammaispalvelulaki sisältää lukuisia sellaisia asetelmia, joissa eri vammaiset henkilöt asetetaan eri asemaan joko suhteessa toisiin vammaisiin henkilöihin tai sitten suhteessa vammattomiin henkilöihin. Näitä yhdenvertaisuuskysymyksiä käsitellään hallituksen esityksen luonnoksessa kovin vähän.

Vammaiskomitean ratkaisun perusteella on selvää, että hyvinvointialueen tuottama henkilökohtainen apu on nostettava uudessa vammaispalvelulaissa selkeästi omaksi palveluksi, jossa palvelun myöntämisen edellytyksen on oltava matalampi kuin se on vammaispalvelulaissa tällä hetkellä. Samalla on selvää, ettei vammaiskomitean ratkaisu estä säilyttämästä henkilökohtaisen avun työnantajamallissa nykyistä voimavararajausta (kyky määritellä avun sisältö ja toteutustapa). Vaikuttaa myös siltä, etteivät YK:n vammaiskomitean ratkaisun esiin nostamat vammaispalveluiden toimivuuteen ja vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuteen liittyvät kysymykset tule kuitatuiksi vammaispalvelulain luonnoksessa esitetyillä henkilökohtaista apua ja voimavarararajauksen muuttamista koskevilla esityksillä. On hyvä huomata, että A:n kohdalla kysymys ei ollut oikeastaan laisinkaan siitä, onko voimavararajaus syrjivä vai ei, sillä voimavararajaus muodostui välillisesti syrjiväksi vasta sen jälkeen, kun valtio oli laiminlyönyt ylipäänsä A:n tarpeisiin vastaavan palvelun luomisen, eli sen mahdollistamisen, että A saattoi elää itsenäisesti valitsemassaan asuinpaikassa valitsemallaan tavalla eli perheeseensä tukeutuen.

Jos A:lla ei olisi sellaisia hänelle epävirallista henkilökohtaista apua antavia vanhempia ja sukulaisia, jotka yhdessä hänen Kirkkonummen kunnalta hakemansa 140 tunnin henkilökohtaisen avun kanssa, loisivat A:lle omassa asunnossa asumisen mahdollistavan palvelukokonaisuuden, voimavararajauksen poistaminen jäisi A:n kohdalla teoreettiseksi kysymykseksi. Nimittäin asiakirjojen perusteella juuri vanhemmat ja sukulaiset mahdollistavat A:lle sellaisen palvelukokonaisuuden, johon hän on henkilökohtaista apua lähtenyt hakemaan. Kun puolestaan asiakirjoista selviää, että ilman vanhempia ja sukulaisia henkilökohtainen apu ei vastaa A:n palvelutarpeeseen, käy ilmeiseksi, että A:n palvelutarpeessa on loppujen lopuksi ollut kysymys muusta kuin sellaisesta palvelutarpeesta, johon voidaan vastata puhtaasti henkilökohtaisella avulla.

Vaikka vammaispalvelulain uudistamisen näkökulmasta vammaiskomitean ratkaisu olisi houkuttelevaa kehystää voimavarararajausta koskevaksi ratkaisuksi, on tärkeää huomata vammaiskomitean ratkaisun kertovan ennen kaikkea siitä, ettei vammaispalvelujärjestelmämme sisällä tällä hetkellä riittävän monipuolisesti erilaisia yksilöllisiä, tarvetta vastaavia palveluita. Erityinen huomio tulisi vammaiskomitean suosituksen mukaisesti kiinnittää riittävän yksilöllisen päätöksenteon tuen toteuttamiseen, jotta sen puute ei olisi esteenä itsenäiselle elämälle ja osallisuudelle yhteiskunnassa.

Henkilökohtaisen avun suhdetta perus- ja ihmisoikeuksien säätelemiin perustavaa laatua oleviin yhdenvertaisuus- ja osallisuusoikeuksiin jäsennettäessä olisikin tunnistettava nykyistä paremmin vajaaseen oikeustoimikelpoisuuteen liittyvät oikeuskysymykset, myös muiden ryhmien osalta, kuten vammaisten lasten ja nuorten sekä vaikeasti autismin kirjoon kuuluvien vammaisten henkilöiden osalta. Nyt annettu ratkaisu antaa suosituksen siitä, miten YK:n vammaisyleissopimusta tulee yhdenvertaisesti toimeenpanna.

Pauli Rautiainen, sosiaalioikeuden yliopistonlehtori, valtiosääntöoikeuden dosentti, Itä-Suomen yliopisto
Elina Nieminen, lakimies, Invalidiliitto

Comments

  1. Ihmettelijä says:

    ”Kun puolestaan asiakirjoista selviää, että ilman vanhempia ja sukulaisia henkilökohtainen apu ei vastaa A:n palvelutarpeeseen, käy ilmeiseksi, että A:n palvelutarpeessa on loppujen lopuksi ollut kysymys muusta kuin sellaisesta palvelutarpeesta, johon voidaan vastata puhtaasti henkilökohtaisella avulla.”
    Mikä materiaalissa osoittaa ylle lainatun todeksi.
    Kun henkilö on hakenut henkilökohtaista apua 140 viikkotuntia ja kertonut, että osaan avuntarpeesta vastaa läheiset, niin mikä tässä osoittaa sen, että kyseessä on ollut palveluntarve, johon ei voida vastata henkilökohtaisella avulla.
    Mikäli se, että osaan palveluntarpeesta vastataan läheisten toimesta, tarkoittaa ettei henkilö ole oikeutettu henkilökohtaiseen apuun, ovat monet perheelliset vammaiset henkilöt perin hankalan tilanteen edessä. Heillä varsinkin apu koostuu usein päiväaikaisesta henkilökohtaisesta avusta ja yöaikaan välttämättömästä avusta vastaa joku perheenjäsen.
    Henkilökohtainen apu on ainoa palvelu missä apua voidaan antaa niin, että vastuu on vammaisella henkilöllä. On erittäin tärkeää, että mahdollisimman monella vammaisella henkilöllä on oikeus henkilökohtaiseen apuun ja siten mahdollisuus toteuttaa myös niitä elämänsä osa-alueita, joihin liittyy riskejä ja joiden toteuttaminen ei näinollen ole mahdollista niiden palvelumuotojen avulla, missä työntekijällä on vastuu asiakkaasta.
    Vammaisen henkilön palvelut eli apu tulee järjestää niin, että kyseiseen tarpeeseen valitaan se avun järjestämistapa mikä parhaiten vastaa tarvetta. Sellainen avun järjestämisideologia, että vammaiset henkilöt jaetaan ryhmiin ja sitten lainsäädännöstä poimitaan ryhmälle osoitettu tapa järjestää palveluja ei pysty vastaamaan yksilöllisiin tarpeisiin. Monilla vammaisilla henkilöillä on arjessaan osa-alueita, joihin he tarvitsevat ammattipätevyyden omaavaa henkilöstöä sekä osa-alueita, joiden kohdalla avun voi antaa kuka tahansa sopiva henkilö. Uuden vammaispalvelulain yksi tärkeimmistä tehtävistä on mahdollistaa yksilöllisen tarpeen mukainen apu asuinpaikasta riippumatta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: