Eläinsuojelulain (247/1996, jatkossa ”vanha eläinsuojelulaki”) kokonaisuudistusta on valmisteltu vuodesta 2010. Hallituksen esitys (HE 186/2022 vp) laiksi eläinten hyvinvoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annettiin eduskunnalle syyskuussa, ja lakien oli tarkoitus tulla voimaan vuoden 2023 alusta. Muutokset ovat vähäisiä, kuten jo aiempien eläinsuojelulain kokonaisuudistusten (1971 ja 1996) kohdalla. Vaikka lain nimi muuttuu muodosta ”eläinsuojelulaki” muotoon ”laki eläinten hyvinvoinnista” (jatkossa ”uusi eläinlaki”), oli hallituksen esitykseen sisältyvä lakiehdotus (jatkossa ”eläinlakiehdotus”) jokseenkin kunnianhimoton eurooppalaiseen kehitykseen verrattuna. Osa tästäkin kehityksestä tyssäsi perustuslakivaliokuntaan, jonka lausunto (PeVL 106/2022 vp) valmistui helmikuussa.
Perustuslakivaliokunta vaati lakiin useita muutoksia. Eläinlakiehdotuksessa oli kielletty verenlaskun aloittaminen aina ennen eläimen tainnuttamista. Näin ollen vanhassa eläinsuojelulaissa oleva poikkeus koskien uskonnollisista syistä noudatettavaa erityistä teurastustapaa eli ns. rituaaliteurastusta olisi poistunut. Valiokunta edellytti tämän poikkeuksen palauttamista. Lisäksi valiokunta rajasi kotirauhan suojan piiriin ulottuvaa tarkastustoimivaltaa. Teurastustavan ja tarkastusvaltuuksien ohella perustuslakivaliokunta tarkasteli lausunnossaan rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta, eläinlajilistoja, asetuksenantovaltuuksia, siirtymäaikoja ja eläinten oikeuksista säätämistä.
Tarkastelemme tässä blogitekstissä teurastuskysymyksiä sekä tarkastusvaltuuksia. Perustuslakivaliokunta katsoi, että eläinlakiehdotusta on näiden teemojen osalta muutettava, mikäli se käsitellään tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Tarkastelemme myös akateemisesti kiinnostavaa kysymystä eläinten oikeuksista säätämisestä sekä sivuamme perustuslain tarkistamistarvetta. Vaikka lausunto näennäisesti koskee vain eläinlakia, valiokunnan kannanotoilla on nähdäksemme useita huomattavasti laajempiakin implikaatioita.
USKONNOLLISISTA SYISTÄ NOUDATETTAVA ERITYINEN TEURASTUSTAPA
Uskonnollinen teurastustapa herätti julkisuudessa laajaa mielenkiintoa. Tämä huomio on jokseenkin suhteetonta siihen verraten, millaisia eläinten käytön muotoja eläinlakiehdotuksessa täysin kyseenalaistamatta sallitaan. Rituaaliteurastuksen kieltämisessä saattoikin olla kyse yhdestä ”matalalla roikkuvasta hedelmästä” – joka tosin jää nyt poimimatta huolimatta siitä, että valtaosa valiokunnan kuulemista asiantuntijoista ei nähnyt muutosta valtiosääntöisesti ongelmallisena.
Eläinten suojeluun lopetuksen yhteydessä soveltuu EU:n lopetusasetus (1099/2009), jonka 4 artikla koskee tainnutusmenetelmiä. Lopetusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan pääsääntö on, että eläin on tainnutettava ennen lopetusta. Vanhan eläinsuojelulain 33 §:n 1 momentin ja eläinlakiehdotuksen 65 §:n 1 momentin mukaan ”[e]läin on asianmukaisesti tainnutettava tai lopetettava siihen soveltuvalla menetelmällä ennen verenlaskun aloittamista” (eläinlakiehdotus s. 263). Lopetusasetuksen 4 artiklan 4 kohta mahdollistaa pääsäännöstä poikkeamisen teurastettaessa eläimiä uskonnollisten rituaalien määrittämiä erityismenetelmiä käyttäen, edellyttäen, että teurastus tapahtuu teurastamossa. Vanhan eläinsuojelulain 33 b § mahdollistaakin verenlaskun aloittamisen samanaikaisesti tainnuttamisen kanssa. Vastaavaa poikkeusta ei sisältynyt eläinlakiehdotukseen.
Perustuslakivaliokunta päätyi kuitenkin lausunnossaan siihen, että vastaava poikkeus on edellytys eläinlakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, koska uskonnonvapauden rajoitus ei ole oikeasuhtainen suhteessa eläinten suojelemisen tavoitteeseen.
Perustuslakivaliokunnalle annettujen kirjallisten asiantuntijalausuntojen perusteella ainoastaan Veli-Pekka Viljanen on nähnyt ehdotetun sääntelyn valtiosääntöisesti ongelmallisena. Viljasen asiantuntijalausunnon rituaaliteurastusta koskeva tarkastelu päättyy toteamukseen siitä, että punnittaessa uskonnonvapautta ja eläinten suojelua on syytä painottaa uskonnonvapautta sen perusoikeusaseman takia – sekä sen merkityksen takia, mikä rituaaliteurastuksella sitä harjoittavissa uskonnoissa on. Verrattain perustelematon punnintakannanotto sivuuttaa täysin perustuslakivaliokunnan lausunnosta sekä erityisesti Tuomas Ojasen ja Juha Lavapuron perustuslakivaliokunnalle antamista asiantuntijalausunnosta ilmi käyvän eläinten hyvinvoinnin suojelemisen valtiosääntöisen pohjan, jonka perustuskivet rakentuvat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 13 artiklalle sekä perustuslain 20 §:lle. Ensin mainittu tuo eläinten hyvinvoinnin EU:n perussopimuksiin, kun taas perustuslain ympäristövastuusäännöksenä tunnettu 20 § kattaa eläimet luonnon monimuotoisuuden kautta.
Eläinlakiehdotus ei sisältänyt kieltoa hankkia tai syödä rituaaliteurastetun eläimen lihaa. Hallituksen esityksessä (s. 239) ja perustuslakivaliokunnan lausuntoon jätetyssä eriävässä mielipiteessä (s. 9) katsotaankin, ettei uskonnonvapauden rajoitus näin ollen rikkoisi perusoikeuden ydinalueen koskemattomuutta taikka oikeasuhtaisuusvaatimusta. Tämä on linjassa myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun Cha’are Shalom Ve Tsedek v. Ranska (27417/95, 27.6.2000) kanssa. Epäselväksi jääkin, millä perusteilla perustuslakivaliokunnan enemmistö päätyi lausuntonsa lopputulemaan. Ainoan, heikon, tukensa se saa Viljasen lausunnosta. Viljanen sivuaa perustuslakivaliokunnalle antamassaan lausunnossa mahdollisuutta hankkia ja syödä ulkomailla rituaaliteurastetun eläimen lihaa vain todeten tämän olevan eläinten suojelun kannalta ongelmallinen perustelu. Argumentti – ja siten perustuslakivaliokunnan lausunnon juridinen pohja – jää kokonaisuudessaan epäselväksi.
KOTIRAUHA
Kotirauhan suojaa voidaan perustuslain 10 §:n 3 momentin nojalla rajoittaa vain ”perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi”. Koska eläinten suojelua ei de lege lata hahmoteta perusoikeuksien turvaamisena, perustuslakivaliokunta keskittyy lausunnossaan tarkastelemaan kotirauhan suojan rajoittamista rikosten selvittämiseksi. Perustuslakivaliokunnan mukaan eläinlakiehdotuksen tarkastusvaltuudet ovat liian laajat: tarkastuksia saisi lähtökohtaisesti tehdä kotirauhan suojan piirissä oleviin kohteisiin vain selvitettäessä tekoa, josta voi saada vankeusrangaistuksen. Eläinlakiehdotuksessa tarkastusvaltuudet taas ulottuivat myös tilanteisiin, joissa on kyse vain sakolla rangaistavista teoista tai laiminlyönneistä. Tämä ei perustuslakivaliokunnan mukaan ollut oikeasuhtaista. Eläinlain hallituksen esityksessä tätä on perusteltu sillä, ettei teon vakavuus ole eläinsuojeluasiaa selvitettäessä välttämättä etukäteen selvillä; se selviää vasta kotirauhan suojan piirissä. Mikael Hidén piti lausunnossaan ongelmallisena kotirauhan suojan rajoittamisen perusteen ennakointia sen käsillä olon sijaan.
Perustuslakivaliokunta edellyttikin tarkastuksen toimittamisen kynnyksen korottamista ehtona eläinlakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Oma kysymyksensä on eläinten hyvinvoinnin suojelun arvo yhteiskunnassamme – tulisiko sen oikeushyvänä tulla laajemmin suojatuksi vankeusrangaistuksin. Tämän rikosoikeudellisen kysymyksen jätämme laajemmissa mitoin tarkastelumme ulkopuolelle.
OIKEUSTIETEELLISEN TUTKIMUKSEN VAPAUS JA EDUSKUNNAN LAINSÄÄDÄNTÖVALLAN RAJOITTAMINEN
Valiokunnan lausunnon akateemisesti kiinnostavin osuus jäsentyy Eläinten oikeuksista säätäminen -otsikon alle. Valiokunta kritisoi seuraavaa hallituksen esityksen perustelulausumaa: ”eläimen itseisarvoon perustuva eläimen kunnioittaminen ei muuttaisi eläimen asemaa oikeustieteellisessä ajattelussa: eläimelle voidaan antaa suojelun arvoinen itseisarvo, vaikka siihen edelleen sovellettaisiin esineoikeudellisia säännöksiä. – – Itseisarvoon perustuva kunnioittaminen ei liioin muuttaisi eläintä oikeussubjektiksi, eläimelle ei näin ollen voitaisi säätää oikeuksia tai velvollisuuksia” (s. 88).
Lainauksessa on useita ongelmallisia kohtia. Oikeussubjektia koskeva kohta on ongelmallinen paitsi teoreettisesti, myös valtiosääntöoikeudellisesti. Oikeussubjektius määritellään ajoittain kyvyksi olla oikeuksien ja velvollisuuksien haltija, joka on ylipäätään kyseenalainen määritelmä (ks. Kurki 2019). Hallituksen esityksessä määritelmä kuitenkin esitetään erikoisessa muodossa, jossa kyse onkin siitä, kenelle voidaan säätää oikeuksia tai velvollisuuksia. Kuten totesimme omassa lausunnossamme maa- ja metsätalousministeriölle sekä Helsingin Sanomien Vieraskynässä, eduskunnan lainsäädäntövalta ei ole tavallisella lailla (saatikka sen esitöillä) rajoitettavissa. Ojanen ja Lavapuro nostavat lausunnoissaan esille saman ongelman. Kuten Ojanen, Lavapuro ja perustuslakivaliokunta toteavat, on valta säätää eläimille oikeuksia tai velvollisuuksia perustuslain 2 §:n 1 momentin ja 3 §:n 1 momentin myötä lainsäätäjällä – hallitusten esitysten perustelujen tai oikeustieteen rajoittamatta. Suorastaan koomiseksi asian tekee se, että samassa hallituksen esityksessä itse asiassa puhutaan eläinten oikeuksien valvomisesta (s. 230) sekä eläinten liikkumisvapaudesta (esim. s. 128).
Ojanen ja Lavapuro kiinnittävät huomiota myös perustelulausumien kohtaan ”ei muuttaisi eläimen asemaa oikeustieteellisessä ajattelussa” (s. 88). Ojasen kritiikki kulminoituu siihen, ettei perusoikeutena turvattu tieteen vapaus huomioiden voida pitää asianmukaisena, että oikeustieteellistä ajattelua pyritään ohjaamaan hallituksen esityksen perustelulausumin. Valiokunta ottikin tässä Ojasen kannan todeten: ”Valiokunta ei pidä perustuslain 16 §:n 3 momentissa turvattu tieteen vapaus huomioiden asianmukaisena, että hallituksen esityksen perustelulausumin pyritään ohjaamaan oikeustieteellistä ajattelua” (s. 7). Vaikka kyse on Lavapuron sanoittamasti todennäköisesti ennemmin lapsuksesta kuin tarkoituksenmukaisesta ohjailusta, on perustuslakivaliokunnan lausuntoonsa nostama perustelulausumien kritiikki poikkeuksellinen ja hyvin kiinnostava oikeustieteen näkökulmasta.
Oikeustieteilijä joutuu usein irtautumaan lainsäätäjän tekemistä käsitteenmäärittelyistä; tämä on keskeinen osa lainopin systematisointitehtävää. Englanninkielisessä oikeusteoriassa teemaan viitataan ajoittain deference-termillä; tällä tarkoitetaan sitä, miten suurta ”arvonantoa” lainsäätäjän käsitteenmäärittelyiden tulee nauttia oikeustieteen piirissä. Esimerkiksi tämän kirjoituksen kirjoittajista Kurki katsoo, että eläimet ovat jo Suomen oikeuden oikeussubjekteja. Vanhasta eläinsuojelulaista ja uudesta eläinlaista seuraa Kurjen mukaan eläimille oikeuksia, vaikka lainsäätäjä ei näitä oikeus-termillä kutsuisikaan. (Lainsäätäjä tosin tekee näin uuden eläinlain perusteluissa.) Tällainen oikeustieteellisen ajattelun itsenäisyys sai perustuslakivaliokunnalta vahvistuksen.
ELÄINTEN HYVINVOINNIN SUOJELU JA PERUSTUSLAIN TARKISTAMISTARVE
Vaikka valtiosääntöistä pohjaa eläinten hyvinvoinnin suojelulle on, ei tämä estänyt perustuslakivaliokuntaa kasvattamasta sitä kuilua, joka eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen tavoitteiden ja säännösten välillä jo valmiiksi vallitsi. Toisaalta valiokunta esitti myös kannanottoja, joita voidaan pitää eläinmyönteisinä. Valiokunta kiinnitti huomiota poikkeuksellisen pitkiin siirtymäaikoihin joita ei voida pitää lain tavoitteiden toteutumisen kannalta asianmukaisesti mitoitettuina. Perustuslakivaliokunta toteaa, että ”elinkeinonharjoittamiseen liittyvät näkökohdat voivat sinänsä perustella siirtymäaikoja silloin, kun laissa asetetaan merkittävästi nykyisiä ankarampia velvoitteita eläinten kohtelulle” (s. 7). Tällaisista ei nyt ole kyse. Toteamus nivoutuu laajempaan teemaan eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen ihmisille asettamista velvoitteista ja niiden ankaruudesta sekä kunnianhimosta eläinten hyvinvoinnin suojelussa.
Viljanen toteaa perustuslakivaliokunnalle antamassaan asiantuntijalausunnossa eläinlain hallituksen esityksen osoittavan ”selvästi, että sellaisen eläinten hyvinvointiin tähtäävän lain säätämiselle, joka asettaa ihmisille hyvinkin pitkälle meneviä eläinten kunnioittavaa ja hyvää kohtelua koskevia velvoitteita, ei ole valtiosääntöistä estettä” (s. 5). Samaisessa lausunnossa Viljanen toki päätyy katsomaan, että eläinten teurastaminen tainnuttamatta on jatkossakin sallittava valtiosääntöisistä syistä. Eläinlakiehdotus ei muutenkaan näyttäydy asianmukaisena mittapuuna perustuslain muutostarpeiden arvioinnille: uusi eläinlaki tuo mukanaan vain verrattain vaatimatonta kehitystä verrattuna yli neljännesvuosisadan vanhaan edeltäjäänsä. Euroopan unionin jäsenvaltiona Suomi on perustuslakivaliokunnan toteamalla tavalla sitoutunut ”eläinten hyvinvoinnin vaatimusten täysimääräiseen huomioon ottamiseen unionin lainsäädännön täytäntöönpanossa” (s. 8). Tämän Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 13 artiklan mukaisen arvopohjan olisi syytä näkyä myös perustuslain tarkistamistarpeita arvioitaessa.
Veera Koponen, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto
Visa Kurki, apulaisprofessori, Helsingin yliopisto
Perustuslakiblogi 
Vastaa