Kuka oikeastaan politikoi perustuslailla?

Kritisoimme edellisessä blogikirjoituksessamme perussuomalaisen ministerin ja samaa puoluetta edustavien perustuslakivaliokunnan jäsenten toimintaa työttömien maahanmuuttajien kotoutumistukea koskevassa asiassa. Perustuslakivaliokunnan jäsen, kansanedustaja Meri, on tämän jälkeen esittänyt Iltalehden haastattelussa, että olemme esiintyneet maahanmuuttoasioissa tavalla, joka ei ole pelkkää juridista pohdintaa. Hänen mukaansa ”jokaisella on tietysti omat henkilökohtaiset näkemykset, mutta silloin pitäisi lähteä itse politiikkaan eikä ratsastaa asiantuntijuudella”.  Juuri ennen joulua vastaavanlaisia […]

Kotoutumislakiehdotuksen loppuraportti: puoluepoliittista vehkeilyä perustuslain kustannuksella

Oikeuskanslerin kunnianpalautus Yleisradio julkaisi tänään tarkempia tietoja siitä, kuinka valtioneuvoston oikeuskansleri oli käytännössä syrjäytetty maahanmuuttajataustaisten työttömien työnhakijoiden kotoutumistukea koskevan hallituksen esityksen (HE 169/2016 vp) valmistelusta ennen esityksen antamista eduskunnalle. YLE:n tiedot pohjautuvat sekä sosiaali- ja terveysministeriön selvitykseen valmistelun etenemisestä että oikeuskanslerinviraston kuvaukseen asian käsittelystä. YLE:n uutisoima tapahtumainkulku on huolestuttavaa luettavaa. Siinä kuvataan viranomaisselvitysten pohjalta seikkaperäisesti, kuinka oikeuskansleri […]

Puhtaat paperit – mutta pikemminkin hallitukselle kuin oikeuskanslerille?

Hallitus ei ota huomioon oikeuskansleria – vai ottaako sittenkin? Perustuslakiblogissa on liian usein jouduttu käsittelemään hallituksen kompurointia perustuslakikysymyksissä. Edellisessä blogikirjoituksessa aloimmekin jo kysellä, mitä oikeastaan tekee valtioneuvoston oikeuskansleri, jonka tehtävänä on valvoa valtioneuvoston virkatointen lainmukaisuutta perustuslain 108 §:n ja 112 §:n mukaisesti. Tähänhän valvontatehtävään kuuluisi mitä luontevimmin, että ainakin ilmeisimmät perustuslainvastaisuudet pysähtyisivät jo valtioneuvostoon, jolloin […]

Tuomas Ojanen: Euroopan unionin perusoikeudet – varjoista valokeilaan

“Luennot olivat sinänsä ok, mutta mitä vittua perusoikeuksilla on tekemistä EU-oikeuden kanssa?” Tämä luentopalaute on jäänyt mieleeni Hallinnon kehittämiskeskuksen EU-oikeuskursseilta valtionhallinnon virkamiehille 1990-luvulla. Silloin oli luennoidessa useinkin olo, että osa kuulijoista odotti lähinnä kuulevansa EU:n sisämarkkina- ja kilpailuoikeudesta. Silti puhuin joka kurssilla tunnin pari perusoikeuksistakin Euroopan integraatiossa, välittämättä siitä, että se joillekin kurssilaisille vaikutti tervan […]

Vaaleilla valittu enemmistö on puhunut – pulinat pois?

EU:n komissio käynnisti vuodenvaihteessa Puolaa vastaan niin sanotun oikeusvaltiomekanismin mukaiset menettelyt. Kesäkuun alussa se totesi Puolan nykyhallituksen toiminnan uhkaavan systeemisesti oikeusvaltiota. Komissio vaati tällä perusteella Puolaa peruuttamaan maan hallituksen ajamat ja vaaleilla valitun parlamentin hyväksymät lakien perustuslainmukaisuuden valvontaa koskevat uudistukset. Puola antoi vastauksensa komission vaatimuksiin eilen (15.6.). Se totesi ykskantaan, ettei komissiolla ole toimivaltaa antaa […]

Sitä saa mitä säätää

Viime päivinä on julkisuuden valokeilassa ollut irakilaisperhe, jonka äiti ja lapsi saivat maahanmuuttovirastolta käännyttämispäätöksen. Tapaus ja yleisemmin Suomen linja perheenyhdistämisissä kiihdytti viimeksi tänään eduskuntaryhmien edustajat nokkapokkaan Ylen aamu-tv:ssä. Kansanedustajat yli puoluerajojen voivat kuitenkin katsoa lähinnä peiliin, jos haluavat löytää syypäitä irakilaisperheen tämänhetkiseen ahdinkoon. Sitä saa mitä säätää: perheenyhdistämislainsäädäntöä on viime vuosina jo kiristetty, ja kohta lainsäädäntö […]

Sakkojen tuplaaminen karahti perustuslakiin?

Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi tänään 17.3.2016 merkittävän lausunnon (PeVL 9/2016 vp) hallituksen suunnitelmista kaksinkertaistaa valtion sakkotulot (HE 1/2016 vp). Ehdotetut korotukset perustuvat pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan ja ovat osa hallituksen päättämiä julkisen talouden välttämättömiä sopeutustoimia. Rikesakkojen kaksinkertaistaminen toteutettiin jo syyskuun 2015 alusta lukien mutta nyt hallituksen esityksessä oli keskitytty päiväsakkojen rahamäärän kaksinkertaistamiseen, rikesakon enimmäismäärän korottamiseen […]