Milka Sormunen: Positiiviset toimintavelvoitteet – valtion velvollisuus turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen aktiivisin toimin

Perinteisen käsityksen mukaan perus- ja ihmisoikeudet suojaavat yksilöitä julkisen vallan puuttumiselta. Tällöin puhutaan negatiivisista velvoitteista: valtiolla on velvollisuus olla puuttumatta yksilön oikeuksiin. Jos poliisi esimerkiksi tappaa kadulla ihmisen, valtio rikkoo negatiivista velvoitettaan kunnioittaa oikeutta elämään. Jos poliisi ei olisi tehnyt mitään, ongelmaa ei olisi syntynyt. Joskus ongelmaksi voi kuitenkin nousta nimenomaan se, että valtio ei […]

Milka Sormunen: Lapsen oikeuksien toteutuminen vaarantuu ulkomaalaislain muutoksissa

Eduskunta käsittelee parhaillaan ehdotuksia lakimuutoksiksi, joilla ulkomaalaislakia on tarkoitus uudistaa edelleen (HE 32/2016 vp ja HE 43/2016 vp). Vain kuukausi sitten ulkomaalaislaista poistettiin humanitaarisen suojelun kategoria. Humanitaarinen suojelu takasi aiemmin kansainvälisten velvoitteiden säätelemää minimitasoa paremman suojan tilanteissa, joissa edellytyksiä turvapaikan tai toissijaisen suojelun antamiselle ei ollut. Vaikka muutos on perustuslakivaliokunnan kannan mukaan perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta sinänsä […]