Ihmisoikeuksien toteuttaminen ja talouspolitiikka

Suomessa on viime viikkoina keskusteltu paljon perus- ja ihmisoikeuksien ja talouspolitiikan suhteesta. Keskustelu on liikkunut yksityiskohdissa. Perustuslakiasiantuntijoita on pyydetty kommentoimaan sellaisia vuoden 2016 talousarvion yhteydessä todennäköisesti annettavia lakiehdotuksia, joiden tarkasta sisällöstä ei ole oikeastaan mitään tietoa. Yksityiskohtia on kuitenkin mielekästä ruotia perustuslakimme yksittäisten perusoikeussäännösten tulkinnan näkökulmasta vasta sitten, kun tiedämme istuvan hallituksen budjettilakiesitysten sisällöstä enemmän. […]

Soten kuperkeikat

Perustuslakivaliokunnan parin viikon takaisen lausunnon jälkeen hetkeksi uudestaan tolpilleen noussut Sote-uudistus kompastui tänään (5.3) uudelleen. Tällä kertaa nykyisen eduskunnan kannalta lopullisesti. Vaikka perustuslakivaliokunta katsookin uudessa lausunnossaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan muutosehdotusten olevan sinänsä perustuslain kannalta myönteisiä, merkittävä osa ongelmista jäi ennalleen. Valiokunnan lausunto löytyy eduskunnan nettisivuilta. Sen osalta voidaan lyhyesti todeta, että sekä kansanvaltaisuutta että kuntien […]

Perustuslakivaliokunnan sote-lausunnosta

Perustuslakivaliokunta antoi tänään (19.2.2015) lausuntonsa ns. sote-laista. Siinä valiokunta pitää Sote-lakiehdotusta esitetyssä muodossaan useilla perusteilla perustuslain vastaisena. Koska Sote-lakiehdotuksia ei valiokunnan mukaan voida myöskään käsitellä perustuslain 73 §:ssä säädetyssä perustuslain säätämisjärjestyksessä poikkeuslakina, sote-uudistuksen toteuttaminen edellyttäisi nyt käytännössä sitä koskevien lakiehdotusten muuttamista perusteistaan alkaen. Tähän taas ei liene käytännössä juuri mahdollisuuksia, koska tarvittavat muutokset edellyttävät kokonaan […]

Pauli Rautiainen: Oikeus sosiaaliturvaan ei toteudu Suomessa

Euroopan sosiaalista peruskirjaa valvova Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea on katsonut 11.2.2015 julkistetussa Suomea koskevassa ratkaisussa suomalaisen toimeentuloturvajärjestelmän vähimmäisetuuksien määrän liian matalaksi. Sosiaalisten oikeuksien komitean järjestökantelun perusteella tekemä ratkaisu on hyvin linjassa komitean Suomea koskevien maaraporttien käsittelyn yhteydessä jo aiemmin tekemien päätelmien kanssa. Kuten tässä blogissa vuosi sitten kerrottiin, sosiaalisten oikeuksien komitea on jo aiemmin […]

Pauli Rautiainen: Perusoikeuksien heikennyskielto ja talouden kriisi

Viime vuosina Euroopassa on keskusteltu runsaasti vallitsevan talouspolitiikan perus- ja ihmisoikeusvaikutuksista. Ihmisoikeusraporteissa toistuu huomio, että vallitseva eurooppalainen talouspolitiikka on kurjistanut haavoittuvassa asemassa olevien olosuhteita ja lisännyt esimerkiksi lapsiköyhyyttä. Nämä havainnot ovat nostaneet esiin kysymyksen siitä, tulisiko yhteiskunnallisen resurssienjaon olla perusoikeuskontrollin piirissä ja millä tavoin tämä voitaisiin toteuttaa. Eurokriisin hoitoon käytetty talouspolitiikka ja euroalueella asuvien ihmisten sosiaaliset […]