Korkein hallinto-oikeus antoi 30.9.2015 tukun ratkaisuja niin sanotusta saamelaismääritelmästä eli yksityishenkilöiden valituksista saamelaiskäräjien vaalilautakunnan ja saamelaiskäräjien hallituksen päätöksiin olla sisällyttämättä heidän nimiään menossa olevien saamelaiskäräjävaalien äänioikeutettujen luetteloon. Valituksia oli tehty 182, ja niistä peräti 93 hyväksyttiin KHO:n päätöksellä. Tässä kirjoituksessa pyrin perustelemaan, miksi KHO:n ratkaisut ovat vakavalla tavalla virheellisiä.
Ennen kommenttieni esittämistä on syytä sanoa selkeästi, että olen yli 25 vuoden ajan toiminut hyvässä yhteistyössä saamelaisten kanssa. Olen antanut oikeudellisia asiantuntijalausuntoja saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksia koskevissa kysymyksissä. Olen vuosina 1993-1996 ollut mukana saamelaisten avustajana tai asiamiehenä oikeusprosesseissa muun muassa metsähallituksen hakkuiden ja kaivosyritysten kaivosvaltauksien torjumiseksi. Olen ollut mukana kouluttamassa oikeuksistaan paremmin tietoista saamelaissukupolvea, muun muassa ohjaamalla ensimmäiset kaksi saamelaisen kirjoittajan väitöskirjaa kansainvälisessä oikeudessa (molemmat Tromssan yliopistossa). Ja vuosina 2003-2005 olin Suomen saamelaiskäräjien nimeämänä jäsenenä yhteispohjoismaisessa asiantuntijaryhmässä, joka laati ehdotuksen pohjoismaiseksi saamelaissopimukseksi. En siis ole puolueeton saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksia koskevissa asioissa: olen asettunut saamelaisten puolelle heidän perusoikeuksiaan tai ihmisoikeuksiaan koskevissa asioissa.
Samaan hengenvetoon on sanottava, etten koskaan ole ottanut kantaa tai valinnut puoltani saamelaisten välisissä mahdollisissa mielipide-eroissa. Olen antanut parhaan oikeudellisen neuvoni niille, jotka sitä kysyvät. Usein kysyjänä on ollut Suomen saamelaisten virallinen itsehallintoelin, saamelaiskäräjät. Vastauksiini ei ole vaikuttanut kuka kulloinkin on sattunut olemaan saamelaiskäräjien johdossa.
Samassa hengessä esitän nyt oikeudellisen asiantuntijanäkemykseni korkeimman hallinto-oikeuden uusista ratkaisuista. Ne ovat mielestäni useiden vakavien virheiden rasittamia. Tukeutuen esimerkkinä ratkaisuun KHO 2015:148 esitän neljä syytä sille, miksi KHO:n päätös on oikeudellisesti väärä. Muissa uusissa ratkaisuissa voi esiintyä samoja virheitä, tai ehkä myös toisiakin virheitä. Esitän kritiikkini sillä vapaudella, mitä yksittäinen akateeminen tutkija nauttii myös suhteessa tuomioistuinten päätösten kritisointiin – toisin kuin esimerkiksi hallituksen ministerit, joiden tulee pitää suu supussa, jotta poliittiset valtioelimet eivät vaaranna tuomioistuinten riippumattomuutta. Lisäksi tukeudun kansainvälisen oikeuden, kansainvälisten ihmisoikeuksien ja Suomen perustuslain perusoikeussäännösten antamaan vapauteen kritisoida myös eduskunnan säätämien lakien sisältöä, jos ne olisivat ristiriidassa kansainvälisen oikeuden tai perustuslain kanssa. En toimi tuomarina enkä voi muuttaa muuksi KHO:n ratkaisujen oikeudellista sitovuutta. Esitän kritiikkini yliopistollisena tutkijana ja parhaimmillaan voin horjuttaa KHO:n ratkaisujen uskottavuutta ja hyväksyntää, mutta en siis niiden sitovuutta. Ihmisoikeussopimusten kansainväliset valitusmekanismit saattavat tarjota mahdollisuuden viedä eurooppalaiselle tai YK:n tasolle sen ratkaiseminen, onko Suomi valtiona KHO:n päätösten kautta loukannut kansainvälisiä velvoitteitaan. Alla olevat kriittiset kommentit voivat tarjota aineksia, jos joku haluaa viedä asian noihin toimielimiin.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 2015:148 on ainakin neljällä tavalla vakavasti virheellinen:
1. Laiminlyöntivirhe: KHO ei arvioi itseidentifikaatiota vaan ottaa sen ilmoitusasiana
Käsitellessään ns. saamelaismääritelmään sisältyvää itseidentifikaatiokriteeriä (siis edellytystä, että henkilö pitää itseään saamelaisena) KHO kokonaan sivuuttaa sen selvittämisen, tarkoittaako se, että valittaja sanoo pitävänsä itseään saamelaisena automaattisesti, että hän todellakin pitää itseään saamelaisena lain tarkoittamassa mielessä. Valitettavasti Suomessa on ajauduttu tilanteeseen, jossa saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hakeudutaan myös muussa tarkoituksessa kuin hakijan saamelaisen identiteetin vahvistamiseksi, ja jopa tarkoituksessa mitätöidä saamelaisten alkuperäiskansaoikeudet. Tilanne edellyttäisi KHO:lta tarkkuutta sen suhteen, voiko kuka hyvänsä henkilö vain sanomalla pitävänsä itseään saamelaisena valituksessaan KHO:lle osoittaa lain tarkoittamassa mielessä täyttävänsä itseidentifikaatiokriteerin. KHO:n lausuma “Valittaja on ilmoittanut pitävänsä itseään saamelaisena” on riittämätön itseidentifikaatiokriteerin soveltamisessa
2. Kategoriavirhe: KHO sekoittaa juridiikan ja politiikan
Perusteluissaan KHO tukeutuu siihen, että ns. saamelaismääritelmän muuttamista koskenut hallituksen esitys (HE 167/2014) raukesi viime vaalikaudella. Tätä käytetään perusteena olla muuttamatta KHO:n omaa aiempaa tulkintaa voimassa olevasta säännöksestä, vaikka tuo tulkinta on osoitettu virheelliseksi mm. YK:n rotusyrjinnän vastaisen komitean kannanottojen valossa. Suoranaisen kategoriaerehdyksen KHO tässä yhteydessä tekee sisällyttäessään perusteluihin seuraavan virkkeen: “Perustuslakivaliokunta ehti kuitenkin antaa lakiesityksestä mietinnön (PeVM 12/2014 vp), jossa se ehdotti, että lakiehdotuksen 3 §:ää ei muuteta, vaan pykälä säilyy nykyisessä muodossaan.” Perustuslakivaliokunta oli kuitenkin tuossa asiassa ns. mietintövaliokunta eli puhtaasti poliittinen toimielin, ei suinkaan perustuslain arvovaltainen tulkitsija. Riippumaton tuomioistuin siis viittaa avoimesti poliittisen toimielimen mielipiteeseen ohjaamassa omaa laintulkintaansa.
3. Vääristymävirhe: KHO sanoo tukeutuvansa perusoikeusmyönteiseen laintulkintaan mutta tekee päinvastoin
Ratkaisussaan KHO sanoo, että saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ää on “tulkittava perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti kokonaisuutena”. Tämän lausuman taakse on kätketty KHO:n valinta valittajayksilön hyväksi, jos tilanne on tulkinnanvarainen. Mutta KHO ei sano, minkä perusoikeuden tai ihmisoikeuden suojaamiseksi tällainen valinta olisi perusteltu. Aivan oikein KHO viittaa Suomen perustuslain 17 §:ään, jossa säädetään saamelaisille alkuperäiskansana kuuluvaan oikeuteen omaan kieleen ja kulttuuriin ja perustuslain 121 §:n 4 momenttiin, jonka mukaan saamelaisilla on saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto. Näiden perustuslainkohtien yhteydessä perusoikeusmyönteinen laintulkinta edellyttäisi saamelaiskäräjälain tulkintaa saamelaiskäräjien toimivallan hyväksi, ilmauksena saamelaisen alkuperäiskansamme itsemääräämisoikeudesta ja oikeudesta sen osana päättää omista rajoistaan. Vastaavasti KHO:n ratkaisussa on kattavasti esitelty asian yhteydessä merkitykselliset kansainväliset ihmisoikeussopimukset, mutta niiden sisältöä ei ole seurattu siten, että kansallista lakia olisi tulkittu niiden hyväksi. Ennen muuta tämä koskee YK:n vuoden 1966 yleisten ihmisoikeussopimusten (yleissopimus kansalaisoikeuksista ja poliittisista oikeuksista, yleissopimus taloudellisista, sosiaalisista ja sivistyksellisistä oikeuksista) yhteistä 1 artiklaa kansojen, mukaan lukien saamelaisen alkuperäiskansamme, itsemääräämisoikeudesta. Perusoikeus- ja ihmisoikeusmyönteinen laintulkinta edellyttäisi, että KHO tulkinnanvaraisessa tilanteessa ratkaisee tapauksen saamelaiskäräjien toimivallan hyväksi ja hylkää valituksen. Yksilön suojaaminen edellyttää KHO:lta tarkkaavaisuutta tilanteissa, joissa on arvioitava syrjinnän ja mielivallan kieltoa, mutta muissa tapauksissa perustuslaki ja ihmisoikeussopimukset johtavat saamelaiskäräjien toimivaltaa kunnioittavaan tulkintaan. KHO on tehnyt päinvastaisen ja siis virheellisen valinnan.
4. Perustavanlaatuinen virhe: KHO ei kunnioita saamelaisen alkuperäiskansan itsemääräämisoikeutta
Viime kädessä KHO:n ratkaisun ongelmana on, ettei se kunnioita saamelaisen alkuperäiskansamme itsemääräämisoikeutta kansana, sellaisena kuin se on turvattu edellä mainituissa YK:n vuoden 1966 yleissopimuksissa ja sittemmin vuonna 2007 konkretisoitu YK:n alkuperäiskansajulistuksessa. Itsemääräämisoikeutta kunnioittava tuomioistuin olisi tarkkana suojaamassa yksilöitä syrjinnältä ja mielivallalta, mutta muutoin jättäisi – Suomen valtion tuomioistuin kun on – saamelaisten itsensä ratkaistavaksi, miten saamelaiskäräjälain ns. saamelaismääritelmää on sovellettava. Saamelaiskäräjät on saamelaisen kansamme virallinen ja laissa tunnustettu edustuselin. Sillä tulee olla päätösvalta monipolvisen ns. saamelaismääritelmän tulkinnassa. Valtion tuomioistuinta tarvitaan estämään syrjintä ja mielivalta, mutta ei mestaroimaan saamelaisuuden yksittäisten kriteereiden hienojakoisissa yksityiskohdissa taikka niihin perustuvassa harkinnanvaraisessa “kokonaisarviossa”. Nuo tehtävät kuuluvat saamelaiselle alkuperäiskansalle itselleen. Valtion ja sen tuomioistuinten tulisi kunnioittaa sen harkintakykyä – jälleen kerran syrjinnän ja mielivallan kiellon rajoissa.
Martin Scheinin
Professori, European University Institute
Perustuslakiblogi 
Itseidentifikaatio tarkoittaa käsittääkseni henkilön omaa käsitystä omasta identiteetistään. Koska itseidentifikaatio perustuu yksilön omaan subjektiiviseen arvioon, lähtökohdaksi on otettava henkilön oma käsitys asiasta. Pidän varsin epämieluisana ajatuksena, että tuomioistuin saisi päättää yksilön omasta subjektiivisesta arviosta itsestään. Itseidentifikaatiolle ei voi eikä pidä antaa objektiivisiatunnusmerkkejä. Siksi se että sanoo pitävänsä saa riittää subjektiivisen käsityksen tutkimiseen. Jos objektiivisin perustein alettaisiin arvioida subjektiivista käsitystä, menettäisi merkityksen se, mitä itse olemme tosiasiassa käsittäneet. Subjektiivinen ja objektiivinen on eri asia…
KHO:n tulisi voida vakuuttua siitä, että henkilö pitää itseään saamelaisena yleisellä tasolla ja johdonmukaisesti, eikä vain saamelaiskäräjälain 3 §:n soveltamisessa. Jos joku sanoo pitävänsä itseään saamelaisena vain saadakseen äänioikeuden saamelaiskäräjävaaleissa, KHO:lla on vastuu arvioida tuon julistautumisen aitous. Varmaan se voi tukeutua olettamaan julistautumisen aitoudesta, mutta tuo olettama täytyy olla horjutettavissa. – Martin Scheinin
1. Laiminlyöntivirhe: KHO ei arvioi itseidentifikaatiota vaan ottaa sen ilmoitusasiana
Itseidentifikaation tutkiminen ja todisteleminen objektiivisesti on hyvin vaikeaa. Sitä on yritetty aiemmin asevelvollisuuslainsäädännössä. Jokunen vuosikymmen sitten siviilipalvelukseen päästäkseen henkilön pasifistinen vakaumus tutkittiin ja todisteltiin erityisessä vakaumuksentutkintalautakunnassa. Menettely sai niin absurdeja piirteitä, että siitä luovuttiin. Saamelaismääritelmässä tätä henkilön itseidentifikaation tutkintaa jatketaan ja saamelaiskäräjien mielestä liian löysin perustein. YK:n rotusryjintäkomitean ensimmäisten kannanottojen mukaan puolestaan liian tiukin perustein.
2. Kategoriavirhe: KHO sekoittaa juridiikan ja politiikan
Perustuslakivaliokunnan perustelut rakentuu nimenomaan ihmisoikeuksiin ja perusoikeuksiin nojautuvalle argumentaatiolle. PeL 74 §:stä ei voi johtaa sitä, etteikö perustuslakivaliokunnan esittämillä perustuslain tulkinnoilla olisi painoarvoa silloin kun se toimii mietintövaliokuntana. Tällainen tulkinta nimittäin johtaisi siihen, että jos perustuslakivaliokunta toimii mietintövaliokuntana, lakiesitys ei altistuisi perustuslainmukaisuuskontrollin alle missään käsittelyvaiheessa, eli periaatteessa mitä tahansa voisi hyväksyä.
4. Perustavanlaatuinen virhe: KHO ei kunnioita saamelaisen alkuperäiskansan itsemääräämisoikeutta
Kyse on sidotusta oikeusharkinnasta, jossa saamelaiskäräjien toimielimet ovat viranomaisasemassa ja näiden täytyy ottaa huomioon myös hallinnon kanssa asioivan henkilön oikeusturva. Ihan samalla tavalla Suomen kunnilla on itsehallinto. Siitä huolimatta kunta ei saa hylätä toimeentulotukihakemusta tai rakentamislupahakemusta tarkoituksenmukaisuusperusteilla itsehallintoonsa vedoten.
Noin muuten YK rotusyrjintäkomitean kannanottoihin vetoaminen on hyvin ongelmallista sen vuoksi, että komitea on antanut keskenään täysin vastakkaisen ristiriitaisia ja yhteensopimattomia kannanottoja siitä, tulisiko asiassa korostaa ryhmäidentifikaatiota vai itseidentifikaatiota.
Muutenkin noissa ennakkoratkaisuissa käsiteltiin varsin ihmeellisiä kysymyksiä. Esim. ratkaisussa KHO 2015:148 oli kyse siitä, voidaanko kirkonkirjoihin tehtyä merkintää ihmisen äidinkielestä pitää luotettavana. Saamelaiskäräjien mielestä ei voinut. Ratkaisussa KHO 2015:147 pohdittiin taas sitä, voidaanko henkilöiden antamia todisteluja siitä, mikä hakijan äidin äidinkieli ja heidän kotonaan puhuttu kieli oli, pitää luotettavana. Saamelaiskäräjien mukaan ei voitu. Jos me otettaisiin yleisemmäksi hallinto-oikeuden lähtökohdaksi se, että viranomaisten rekisterien merkintöjä tai henkilötodisteluja ei voida pitää niin luotettavana, että hakemusasia on ratkaistava hakijan vahingoksi, tämä maa olisi melkoinen paikka asua.
En kiireiltäni ehtinyt vastata eilen tähän Jussi AIraksisen kommenttiin. Nyt seuraavana aamuna vastasi ensin J-P Roosille ja osa niistä vastauksista on relevantteja myös Airaksiselle. Ks. myös alla oleva kommenttini Pentti Arajärvelle.
Oikeastaan vain viimeinen kohta Airaksisen kommenteissa vaatii lisäystä. Korostan tiukasti yksilön oikeusturvaa, ja siksi KHO:n tehtävänä on puuttua syrjintään tai mielivaltaan jos saamelaiskäräjien vaalilautakunta tai hallitus niihin sortuvat. Mutta ”kokoinaisharkinta” kuuluu saamelaisille kansana ja heidän edustuselimelleen, ei valtion tuomioistuimelle. Siksi olettaman tulee olla, että saamelaiskäräjien kanta pysytetään. KHO ei saisi mennä tosiseikkapuolen yksityiskohtiin ja sitten oman ”kokonaisharkintansa” pohjalta kääntää lopputuloksen toiseksi, ellei sillä ole perusteita sanoa että saamelaiskäräjien päätös oli mielivaltainen tai syrjivä. Siksi nuo Airaksisen yksittäiset esimerkit yhdestä tapaustosiseikasta ja sen suhteen esitetyn näytön uskottavuudesta (mm. ns. yksityinen todiste) eivät saisi olla ratkaisevia KHO:n oikealle roolille yksilön oikeusturvan suojaamisessa syrjinältä ja mielivallalta. – Martin Scheinin
Huomio kiinnittyi yhteen virkkeeseen: ”Perustuslakivaliokunta oli kuitenkin tuossa asiassa ns. mietintövaliokunta eli puhtaasti poliittinen toimielin, ei suinkaan perustuslain arvovaltainen tulkitsija.” Näin varmaankin oli. Miten PeV varmistaa periaatteessa omien mietintöjensä perustuslainmukaisuuden. Mietintöön ei voi kirjoittaa, että voidaan käyttää tavallisen lain säätämisjärjestystä, jos PeV huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon. PEVn on tehtävä perustuslakikannanotto omissakin asioissaan, se ei vain tule ilmi mietinnössä. Mutta mikä on poliittisen toimijan ja perustuslain arvovaltaisen tulkitsijan rooli ja erotus mietintöä tehtäessä.
Vastaan Pentille ja samalla muillekin jotka ovat kommentoineet perustuslakivaliokunnan asemaa mietintövaliokuntana. Kannattaa katsoa tuota mietintöä. Siinä valiokunnan kantaa saamelaismääritelmän pysyttämisestä ennallaan ei perustella perustuslaillisuusargumentein. Lisäksi YK:n rotusyrjintäkomitean vanhaan kantaan on viitattu perustelemassa ehdotetun muutoksen hylkäämistä, vaikka saman komitean uudempi kanta oli valiokunnan tiedossa. Tietenkin voisi periaatteessa tulla vastaan tilanne, jossa perustuslakivaliokunta mietintövaliokuntana toimiessaan selkeästi ilmoittaisi törmänneensä perustuslaillisuuskysymykseen ja sitten ikään kuin vaihtaisi roolia tuon kysymyksen käsittelyn ajaksi. Kyseisessä mietinnössä ei tehdä näin. Siksi katson KHO:n erehtyneen kun se on tukeutunut valiokunnan mietintöön. – Martin Scheinin
On selvää, että nyt puheena olevassa asiassa perustuslakivaliokunta toimi ”poliittisena elimenä” eli muuna kuin ”perustuslakikontrollielimenä”. Yleisellä tasolla keskustellen on kuitenkin tosiaan syytä varoa yksinkertaistamasta, että valiokunta on ”poliittinen elin” antaessaan mietinnön ja ”perustuslakikontrollielin” antaessaan lausuntoja. Valiokunnan ratkaisukäytännöstä löytyy selvän poliittisessa roolissa annettuja lausuntoja (esim. tuomioistuinlaitoksen määrärahoja koskevat kannanotot valtion talousarvion käsittelyn yhteydessä) kuin myös selvästi perustuslakikontrollielimenä annettuja mietintöjä. Mitä tulee Pentin mainitsemaan teemaan mietintövaliokuntana toimivan perustuslakivaliokunnan perustuslakikontrolliroolin varmistamissta, niin perustuslakivaliokunnan toimia varmistavana perälautanahan on ainakin muodollisesti eduskunnan puhemiehen perustuslain 42.2 pykälän mukainen kontrollirooli. Toki ”perustuslain arvovaltaisen tulkitsijan” tehtävän unohtuessa nykyinen perustuslakikontrollimme on haavoittuva, kun enemmistöhallituksella on vakiintuneen valtiopäiväkäytännön puitteissa toimittaessa suuren salin enemmistön ohella enemmistö paikoista perustuslakivaliokunnassa ja eduskunnan puhemiehen paikka.
Erinomainen asiantuntijalausunto Martinilta, jota varmasti tullaan vielä moneen kertaan käyttämään. Haluaisin vielä selvyyden tähän viimeiseen kohtaan, jossa mainitset syrjinnän ja mielivallan, koska juuri se on ydinkysymys ruohonjuuritasolla. Saamelaiskäräjiä syytetään syrjinnästä ja mielivallasta saamelaismääritelmän tulkinnassa. Yleensä nämä jutut perustuvat tarkoitushakuisesti levitettyihin juoruihin. Mutta jos nyt pitäisi siis perustella milloin KHO:lla yleensä olisi mitään roolia saamelaismääritelmän suhteen, niin olisiko se juuri tämä yksilön suojeleminen. Voitko antaa esimerkin millaisessa tapauksessa KHO olisi estämässä syrjintää ja mielivaltaa yksilön osalta liittyen saamelaismääritelmään?
Kritiikkini koskee sitä, että KHO on mennyt suoraan yksittäisten faktakysymysten arviointiin (esim. isovanhemman kielitaito) ja niiden pohjalta hypännyt suoraan ”kokonaisharkintaan”, asiallisesti ottaen anastaen itselleen saamen kansan itsemäärämisoikeuden. Faktakysymysten selvittämisen jälkeen KHO:n olisi tullut arvioida, ylittyykö käräjien kielteisessä päätöksessä syrjinnän tai mielivallan raja vai onko kyse saamen kansan itsemäärämisoikeuden rajojen sisään mahtuvasta harkinnasta jonkinlaisessa rajatapauksessa. Vain ensiksi mainitussa tapauksessa KHO voisi ottaa asian itse ratkaistavakseen ja silloinkin lopputuloksena tulisi ensi sijassa olla asian palauttaminen uuteen käsittelyyn (mikä tietysti käytännössä on hankalaa vaaliluetteloon ottamista koskevassa asiassa, kun vaalit ovat jo menossa). Kati pyysi esimerkkejä, ja yritän havainnollistaa, joskin korostan että esimerkit ovat puhtaasti hypoteettisia. Syrjinnästä voisi olla kysymys silloin, kun kahden tapauksen juridisesti merkitykselliset tosiseikat ovat identtiset, ja ratkaisut kuitenkin ovat erilaiset, eikä erilaiselle kohtelulle ole esitetty mitään hyväksyttävää perustetta. Mielivallasta voisi olla kyse, jos keskeinen ratkaisija saamelaiskäräjien organisaatiossa olisi etukäteen suureen ääneen julistanut aikovansa estää tietyn henkilön hyväksymisen, ennen kuin paperit ovat edes pöydässä. – Martin Scheinin
Minusta tämä itseidentifikaation arvioimisvaatimus on erittäin ongelmallinen tai vaatii vahvaa näyttöä siitä että henkilö ei ole ns. oikealla asialla. Perustuslakivaliokunnan mietinnön mitätöiminen siksi että se nyt onkin vain poliittinen valiokunta, on mielenkiintoinen. Perustuslakivaliokunta on AINA poliittinen valiokunta, siksihän me tarvitsisimme perustulakituomioistuimen, jota asiantuntijoiden mielestä ei tarvita. Tosin KHO nojaa siihen että perustuslakivaliokunnan kanta on ikään kuin se olisi perustuslakituomioistuimen kanta.
Mutta siis ydinkysymys on tämä alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus johon siis Scheininin mukaan kuuluu ehdottomasti oikeus päättää ketkä kuuluvat kansaan ja ketkä ei. Minusta tämä on kyllä ehdottomasti myös oikeusturvakysymys, juuri koska kyse on alkuperäiskansasta, eli ryhmästä joka ei ole muodostunut pelkästään vapaasti yhteenliittyneiden kansalaisten yhdistyksenä (niin kuin vaikka uskonnollinen yhdyskunta). Ja jolle on jäsenyyden perusteella tarjolla erioikeuksia ja erityistä suojaa. Jos minä pystyn osoittamaan asiakirjojen perusteella että minulla on saamelaisia esivanhempia mutta saamelaiskäräjät kieltäytyy minua hyväksymästä, niin silloin pitää olla elin joka pystyy tämän poissulkemisen kumoamaan. Varsinkin kun selvästi saamelaisten keskuudessa on henkilöitä jotka ovat valmiita tällaiseen syrjintään. Itse olisin kyllä sitä mieltä, että nykyisin käytössä olevat DNA-testit (23andme ym) antavat melko vahvan objektiivisen perusteen silloin kun näyttö on muuten epävarma. Saamelaiset poikkeavat sen verran selvästi kantaväestöstä DNA:n osalta ettei epäselvyyttä juuri synny. Mutta tiedän että tämhän onkin todellinen tabu! Suosittelisin kuitenkin vaikkapa Svante Pääbon kirjoihin perehtymistä ennen kuin ruvetaan puhumaan rasismista ja vastaavasta tässä yhteydessä.
Mielelläni kommentoin Jeja-Pekan pointteja, joskin lyhyesti. Olen samaa mieltä, ettei henkilön itsejulistautumista hevin tule horjuttaa ja ryhtyä arvioimaan onko se aidon itseidentifikaation osoitus. Mutta Suomessa on vuodesta 1995 asti oltu siinä tilanteessa, että saamelaiseksi ilmoittautumista vaaleihin osallistumista varten on tosiasiassa käytetty vieraassa tarkoituksessa (eli mala fide kuten latinaksi sanotaan). Siksi näen että KHO:lla olisi nykytilanteessa vastuu perustella jokainen tapaus huolellisemmin kuin vain viittaamalla siihen, että henkilö valituksessaan itse sanoo pitävänsä itseään saamelaisena. Olettama voi olla yksilön puolella mutta ei tämä oikeuta, että KHO sulkee silmänsä.
J-P:n pointti siitä, että KHO nojaa perustuslakivalkokuntaan ikään kuin se olisi perustuslakituomioistuin, on oikea. Itse asiasa KHO nojaa (poliittisen) perustuslakivaliokunnan kautta omiin vuoden 2011 ratkaisuihinsa ja niiden taustalla olevaan rotusyrjintäkomitean vanhaan kantaan. Perustuslakivaliokunnan mietintövaliokuntana esittämään uuteen (2015) lausahdukseen tukeutuen se sitten sivuuttaa omien 2011 ratkaisujensa kohtaaman kritiikin, mm. juuri samalta YK:n rotusyrjintäkomitealta, jonka aiempi lausahdus oli antanut perusteen vuoden 2011 KHO:n ratkaisuille, jotka sitten olivat osoittautuineet ongelmallisiksi tai suorastaan virheellisiksi.
Olen J-P:n kanssa samaa mieltä siitä, että yksilön oikeusturvakysymys on tärkeä. Pointtini on, että mielestäni KHO:n tehtävä rajoittuu sen varmistamiseen, ettei yksilöön ole kohdistunut syrjintää tai mielivaltaa. Jos KHO:lla ei ole perusteita sanoa, että saamelaiskäräjät on yksittäisessä tapauksessa syyllistynyt toiseen näistä, sen ei tulisi mennä mestaroimaan kriteerien yksityiskohdilla ja sivuuttaa saamelaiskäräjille kuuluva ”kokonaisarvio”. Kokonaisarvio tulisi olla kansalla itsellään, ei yksilön oikeusturvaa (suhteessa syrjintään ja mielivaltaan) vahtivalla valtion tuomioistuimella.
Geenien merkityksen kohdalla eroan J-P:n linjasta. Etnisyys on ensi sijassa kulttuurin, ei veren kysymys. Kulttuuriin kasvetaan, siihen liitytään. Veren ja geenien ylikorostus vanhassa rotu-käsitteessä on suuri syy siihen, miksi ”rodun” käsitteestä on yleensä luovuttu, niin Suomessa kuin kansainvälisesti. (”Rotusyrjintää” kyllä edelleen esiintyy, juuri sen takia että rotusyrjijät eli rasistit korostavat geneettisiä eroja.) Olen lukenyt Svante Pääbon uusimman kirjan ja pidin siitä kovasti. Mutta saamelainen DNA ei voi eikä saa ratkaista tätä asiaa. Suurella osalla suomalaisista on jokin saamelainen geeni. Ja kaikilla Suomen saamelaisista on jokin ei-saamelainen geeni. Geneettistä puhtautta ei ole, mutta kulttuurinen jatkumo on se mikä määrää etnisyyden. Tämä jatkumo on luonteeltaan yhteisöllinen eikä estä uusien jäsenten mukaan ottamista, ei myöskään näiden tulokkaiden tai heidän jälkeläistensä erkaantumista ryhmästä. Aito yhteys ryhmään ja sen elämäntapaan on se mikä ratkaisee. Juuri siksi ryhmähyväksyntää pitäisi kunnioittaa, ja valtion tehtävänä on vain suojata yksilöä syrjinnältä ja mielivallalta. – Martin Scheinin
Saamelaisten geneettisestä alkuperästä on erittäin paljon tietoa. Saamelaiset ja suomalaiset ovat lähisukulaisia mutta silti erottuvat geneettisesti selvästi toisistaan. Suosittelen wikipediaa , mutta tässä myös Ole Maggan kirjoitus aiheesta: http://blogs.discovermagazine.com/gnxp/2010/12/the-men-of-the-north-the-sami/#.Vg-_VFXtmko
Ei ole kyse mistään yhdestä geenistä vaan geneettisestä koostumuksesta tai profiilista. Joka on siis saamelaisten kohdalla erityisen selvä. En kiistä etteikö kulttuuriyhteydellä ole merkitystä, mutta tapauksissa joissa kyse on kuulumisesta ns. alkuperäiskansaan, niin minusta on selvää että jos DNA osoittaa että henkilö on saamelainen, niin ei häntä silloin voi torjua jollain saamelaiskäräjien päätöksellä. Sama juttu jos vaikka isä ei halua tunnustaa isyyttään, niin se voidaan nykyään osoittaa riippumatta hänen mielipiteestään. Tai jos isä haluaa päinvastoin tunnustaa isyytensä, jota äiti ei halua hyväksyä. Jos kyse olisi vaikka uskonnollisesta yhteisöstä, niin Martinin argumentti olisi pätevä, mutta tässä ei ole kyse siitä, vaan alkuperäiskansasta. Ja alkuperäiskansa ei ole pelkästään kulttuurinen käsite. En tiedä onko joku jo käyttänyt DNA-analyysiä vaatiessaan pääsyä saamelaiseksi, mutta sinänsähän jo sukuargumentti on geneettinen (”minulla on todistettavasti saamelainen esi-isä”)
Vielä sellainen kiinnostava pointti, että suomenruotsalaiseksi voi ilmoittautua ilman että kukaan kyselee edes kulttuurin tai kielitaidon perään. Silti suomenruotsalaisuudesta on selvää etua monissa asioissa (esim valitusten yksilöllisempi käsittely).Tämä kertoo selvästi että saamelaiset puolustavat joitakin erittäin arvokkaita etuja, koska he nykyiset saamelaiset eivät suinkaan halua uusia jäseniä..
Emme taida päästä J-P Roosin kanssa yhteisymmärrykseen geenien osuudesta etnisyydessä. Mutta J-P:n viimeisen kommentin takia haluan kuitenkin korostaa, ettei saamelaisen alkuperäiskansan tahto identifioitua kansana ja alkuperäiskansana ja käyttää itsemääräämisoikeuttaan omien rajojensa määrittämiseksi kerro mitään siitä, seuraako saamelaisen kansan jäsenyydestä mitään ”arvokkaita etuja”. Ja tietenkin saamelaiset haluavat uusia jäseniä.
Päivitän tämän kommenttini myötä alkuperäistä blogipuheenvuoroani sikäli, että kirjoitukseni ilmestyttyä saamelaiskäräjien hallitus päätti valittaa KHO:n ratkaisuista YK:n ihmisoikeuskomitealle ja pyysi apuani valituksen laadinnassa. Suostuin pyyntöön, joten en enää ole tässä asiassa vain akateeminen tutkija vaan myös valittajaosapuolen juristi. – Martin Scheinin
Ks. saamelaiskäräjien hallituksen tiedote:
http://www.samediggi.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=1122&Itemid=39
Jäämme kiinnostuksella odottamaan ratkaisua. Olen sen verran asiaa harrastanut, että vaikkapa intiaaniheimoilla USA:ssa on varsin selkeä lista heimoonpääsykriteereistä (toisin kuin tämä saamelaiskäräjien kriteeristö) ja jos (geneettinen) sukulaisuus on osoitettu niin jäsenyys on selvä. Ja sen verran tunnen myös lappilaisia, joita ei hyväksytä saamelaisiksi, että tuo Martinin kommentti siitä, että saamelaisuudesta ei koituisi etuja, on vähintäänkin disingenious. Ja tässähän on selvästi kyse siitä, että saamelaiset eivät halua hyväksyä uusia jäseniä, muuten mitään ongelmaa ei olisi.
Tämä on ikävä tilanne. J-P Roos on arvostamani julkinen intellektuelli, mutta samaan hengenvetoon minun on pakko todeta, että ilmaisu ”vähintäänkin disingenious” kuuluisi ihan toisille nettipalstoille kuin tänne Perustuslakiblogiin. Pysyn silti kannassani: se että alkuperäiskansa haluaa määrätä omista rajoistaan ja siis jäsenyytensä ehdoista ei kerro mitään siitä, seuraako jäsenyydestä ”arvokkaita etuja” kuten J-P oli aiemmin esittänyt. Myös sorron, syrjinnän ja vainon kohteena oleva ryhmä voi haluta päättää omasta identiteetistään ja siksi siitä, keitä se pitää ryhmänsä jäseninä. Tuo pyrkimys on oikeutettu myös silloin, kun ryhmään kuulumisesta (ainakin lyhyellä tähtäimellä) on odotettavissa vain negatiivisia seurauksia sen jäsenille. – Martin Scheinin
Pyydän anteeksi jos kuulosti loukkaavalta. ”disingenuous:not candid or sincere, typically by pretending that one knows less about something than one really does”. Minusta se vastaa aika hyvin Martinin vastausta koskien mahdollisia etuja mitä saamelaisuudesta koituu. Kannatan lämpimästi alkuperäiskansojen oikeuksia, mutta en hyväksy sitä, että alkuperäiskansa voi mielivaltaisesti päättää ketka siihen kuuluvat, juuri koska se katsoo olevansa erillinen alkuperäiskansa.
’Kansa’, sellaisena kuin asia yleensä ymmärretään, ei sinällään perustu henkilön kantamiin geeneihin. Monet kansat ovat geneettisesti hyvin hajanaisia – suomalaiset esimerkiksi. Ihminen ei yleensä tiedä millaisia hänen geeninsä ovat (vaikka ulkonäkö joskus voi antaa viitteitä) mutta hän kyllä tietää kielensä, uskontonsa, kulttuuriperintönsä, sukutaustansa jne. Ei voida lähteä siitä että ’kansallisuutta’ lähdettäisiin jäljittämään geenitesteillä: muuten päädytään helposti sellaisiin tuloksiin kuin että Vladimir Putin on enemmän suomalainen kuin vaikka Lola Odusoga.
Ymmärtääkseni Pohjois-Amerikan intiaaniheimoissa on varsin kirjavaa käytäntöä sen suhteen kuka hyväksytään heimoon: jotkut saattavat hyväksyä hyvin kaukaisiakin yhteyksiä (5. tai 6. polven takaisten esi-isien perusteella), jotkut taas ovat tiukempia. Asiaan on viime vuosina vaikuttanut se että jotkut heimot ovat rikastuneet esimerkiksi kasinoilla joten moni haluaisi osingoille. On jopa perustettu ’kadonneita’ heimoja uudestaan vain siksi että saataisiin reservaatti johon pykätä kasino.
On hyvin ongelmallista että KHO on näin selkeästi kävellyt Saamelaiskäräjien yli. Se kertoo siitä, että joko Saamelaiskäräjät on tarpeeton instanssi – koska se ei selkeästikään osaa tehdä päätöksiä, jos niitä pitää noin rankalla kädellä korjata – tai sitten siitä että KHO on ylittänyt mandaattinsa.
KHOn ratkaisuissa on lähdetty tulkitsemaan saamelaiskäräjälakia väljemmin kuin Saamelaiskäräjien hyvin tiukka linja. Sinänsä voisin olla jopa osin samaa mieltä KHOn perustelujen kanssa, mutta KHOn tehtävä EI OLE TEHDÄ TÄLLAISIA LINJANVETOJA. Nyt KHO on loihenut maan ylimmäksi auktoriteetiksi siinä kuka on saamelainen. Linjanvedon tulee olla Saamelaiskäräjien tehtävä: KHOn tehtävä on vain varmistaa että kriteerejä sovelletaan kaikkiin tasapuolisesti. Jos saamelaisille on annettu kulttuuri-itsehallinto, niin heille pitää antaa mahdollisuus päättää itse, mihin tulkinnanvaraisten pykälien perusteella raja vedetään. Vaikka he sitten vetäisivätkin sen tyhmästi ja omalta kannaltaan vahingoksi, mutta heillä täytyy olla se oikeus. Tilanne on analoginen urheilukilpailuun johon on asetettu tietty karsintaraja. Olennaista on että raja on sama kaikille osanottajille: nyt KHO on ilmoittanut että karsintarajaa pitää laskea että Usain Bolt pääsee mukaan.
KHOn vuosikirjapäätöksistä ainoastaan nähdäkseni tapaus 146 on sellainen hallinnollinen oikaisu, jossa Saamelaiskäräjät näyttää tehneen päätöksen melko mielivaltaisesti, lain kirjaimen vastaisesti. (Ironista kyllä, ao. tapauksen henkilöllä näyttäisi olevan tietojen perusteella esimerkkihenkilöistä ohuimmat yhteydet saamelaisuuteen. Valitettavasti tapauksen ’tunnettuja tosiasioita’ ei avata sen paremmin). Muut esimerkkipäätökset ovat ainoastaan aste-erojen erilaista tulkintaa, joka ei kuulu KHOn tehtäväkenttään.
Olen samaa mieltä, että ”kansa” määräytyy muutenkin kuin Dna:n avulla. Kansalaiseksi hyväksyminen on oikeudellisesti säänneltyä ja periaatteessa Putinista voi tulla Suomen kansalainen. Olen kuitenkin ymmärtänyt että nyt on kyse ”alkuperäiskansasta” joka ymmärretään yhteisöksi joka on elänyt yhdessä pitkän aikaa samalla alueella ja jonka jäsenet voivat osoittaa polveutuvansa ko. kansasta (esim Tanja Joona Politiikasta-blogi 13.5.2013). Dna-analyysi on tälllöin ilman muuta tarkin ja luotettavin tapa todeta, polveutuuko henkilö alkuperäiskansasta vai ei. Jo määritelmällisesti tuollainen alkuperäiskansa erottuu varsin selvästi ympäröivästä väestöstä. Minusta ei myöskään pidä saivarrella sillä että on olemassa uudelleensyntyneitä intiaaniheimoja joille on myönnetty kasino-oikeuksia, kun saamelaisten osalta tällaista ongelmaa ei ole. Tutkijana en vain ymmärrä että kun on olemassa objektiivinen ja kiistaton tieteellinen kriteeri alkuperäiskansaan kuulumisen osoittamiseksi, niin se ei kiistanalaisissa tapauksissa kelpaa, vaan sen sijaan vaaditaan että kansalla pitää oilla oikeus tällaisten jäsenten torjumiseen.
Saat anteeksi mutta tuo lainauksesi on kyllä lievin mahdollinen sanaselitys – loukkaaviakin löytyy. Ja nyt olemme siis lopulta samaa mieltä: minusta oikeusturvaa valtion tuomioistuimia myöten tarvitaan juuri mielivaltaa ja syrjintää vastaan. Se on se standardi jota KHO:n tulisi soveltaa, sen sijaan että ottaa itselleen ”kokonaisharkinnan” joka minusta kuuluu saamelaisille itselleen. – Martin Scheinin
Kiitos Martinille arvokkaasta kirjoituksesta ja ahkerasta vastaamisesta kaikkiin kysymyksiin (erityisesti Katin pyytämät esimerkit olivat valaisevia)! Tämä ehkä rajautuu perustuslakiblogin ulkopuolelle, mutta en malta olla kysymättä JP Roosilta, mitä etuja saamelaisuudesta (käräjien vaaliluettoloon kuulumisesta) tämän päivän Suomessa konkreetisesti on? Oman käsitykseni mukaan Suomi nimenomaan eroaa esim. Ruotsista siinä, että poronhoitoon, metsästykseen ja kalastukseen liittyvät oikeudet saamelaisalueella eivät määräydy etnisyyden perusteella. Myöskään kielenopetukseen/kielipesätoimintaan ei tietääkseni liity etnisiä rajoituksia, toisin kuin Ruotsissa.
Tarkoitan lähinnä näitä maanomistusoikeuksia, joiden takia Suomi ei ole ratifioinut ILO:n sopimusta. Ainakin niiden keskuudessa, joita ei hyväksytä saamelaiseksi, katsotaan että saamelaisuudesta olisi etua. Tai että saamelaisyhteisön jäsenyydestä poissulkemisen uskotaan vaikuttavan haitallisesti mahdollisiin maanomistusoikeuksiin, kun sopimus joskus ratifioidaan.
Lapin Kansa (verkkolehti) 19.11.2015:
”Saamelaiskäräjien hallitus päätti keskiviikkona järjestää uudet saamelaiskäräjävaalit, joissa korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) vaaliluetteloon tänä syksynä hyväksymillä henkilöillä ei ole äänioikeutta.”
Voiko blogin toimitus arvioida saamelaiskäräjien hallituksen päätöksen laillisuutta. Voidaanko KHO:n vaaliluetteloon hyväksymiltä henkilöiltä evätä äänioikeus millään perusteella?