Martin Scheinin: Terrorismisyytteet kaatuivat – eivätkä suinkaan näyttökysymyksiin

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi 24.1.2018 kaikki terrorismisyytteet kolmea suomalaista miestä vastaan, joiden väitettiin suunnitelleen liittymistä oppositiojoukkojen aseelliseen taisteluun Syyrian hallituksen joukkoja vastaan ja siten valmistelleen terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä murhia ja muita väkivaltarikoksia. Tiedotusvälineissä syytteiden hylkääminen on liitetty näytön hankkimisen ongelmiin. Television Ykkösaamu-ohjelmassa 27.1.2018 professori Matti Tolvanen totesi, että ”niin kauan kuin henkilö ei konkreettisesti tee jotakin […]

Sakari Melander ja Martin Scheinin: Terroristit lietsovat pelkoa – KRP:n ei tulisi vastata samalla keinolla

Keskusrikospoliisin 10.12.2015 antaman tiedotteen mukaan kahta Suomessa olevaa irakilaista miestä epäillään yhdestätoista terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta. Tiedotteen mukaan miesten epäillään toimineen ISIS-järjestön jäseninä. Epäillyt teot on tehty Irakissa kesäkuussa 2014 Irakin armeijan ja ISIS-järjestön välisten taistelujen yhteydessä, teloittamalla puolustuskyvyttömiä vangiksi otettuja hallituksen joukkojen sotilaita. Miehet on pidätetty torstaina 10.12.2015 ja heidän vangitsemistaan käsiteltiin Tampereen käräjäoikeudessa […]