Oikeusministeriön asettama asiantuntijatyöryhmä on saanut valmiiksi mietintönsä ‘Luottamuksellisen viestin salaisuus; Perustuslakisääntelyn tarkistaminen’. Asiantuntijaryhmän tehtävänä oli “parlamentaarista valmistelua varten selvittää ja valmistella perustuslain tarkistamista siten, että lailla voidaan säätää tarpeellisiksi katsottavien edellytysten täyttyessä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi välttämättömistä rajoituksista luottamuksellisen viestin suojaan”. Ryhmä toteutti saamansa toimeksiannon luonnostelemalla näin kuuluvan hahmotelman perustuslain 10 §:n uudeksi 4 momentiksi (asiasisällöltään uusi teksti tässä kursivoituna):
Lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten torjunnassa, oikeudenkäynnissä, turvallisuustarkastuksessa ja vapaudenmenetyksen aikana sekä tiedon hankkimiseksi sotilaallisesta toiminnasta taikka sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta.
Kun työryhmän mietintö julkistettiin, luonnehdin sitä julkisuudessa lumiauraksi, joka ollaan lähettämässä edeltä umpihankeen, tietämättä tuleeko perässä hiihtäjä, hevonen vai panssarivaunu. Kielikuva pitää sisällään vihjeen siitä, ettei yksikään noista kolmesta itse asiassa edellyttäisi lumen auraamista pois, vaan vähemmälläkin interventiolla selvittäisiin kaikissa kolmessa tapauksessa.
Onko perustuslain muuttaminen edes tarpeen?
On sinänsä hyvä, että siviili- ja sotilastiedustelua koskevien lainsäädäntöhankkeiden vielä ollessa kesken on alettu erikseen selvittää asian valtiosääntöoikeudellisia ulottuvuuksia. On kuitenkin hätiköintiä, että oikeusministeriön työryhmä on näin varhain laatinut hallituksen esityksen muotoon kirjoitetun ehdotuksen perustuslain tekstimuutokseksi. Asiakokonaisuuden valmistelun nykyvaiheessa ei ole mahdollista tietää, onko perustuslain 10 §:n muutos tarpeellinen tai välttämätön. Vielä epävarmempaa on, olisiko nyt laadittu hahmotelma sellainen, joka mahdollistaa täsmällisten, tarkkarajaisten, oikeasuhtaisten ja välttämättömien tiedustelulakien säätämisen, mutta ei missään muussa suhteessa poista perustuslain suojamuuria. Valitettavasti nyt tehty ehdotus lähestyy yksityisyyden suojan dekonstitutionalisointia – siis perustuslain suojan poistamista – suhteessa kansallisen turvallisuuden nimissä ehdotettuun tiedustelutoimintaan.
Sotilaallisen toiminnan käsite
Työryhmän ehdotuksessa käytetään käsitettä “sotilaallinen toiminta”, kun rajataan hyväksyttävän tiedustelutoiminnan alaa. Tämä ilmaisu on sinänsä kannatettava, verrattuna esimerkiksi viittaukseen ”maanpuolustuksen etuun”, joka näennäisesti oikeuttaisi pääsyn myös sellaiseen luottamukselliseen viestintään, joka on täysin normaalia ja hyväksyttävää (esim. tutkimus, tuotekehittely ja liikesalaisuudet). Pulmallinen on kuitenkin se tapa, jolla työryhmä on nyt tukeutunut sotilaallisen toiminnan käsitteeseen. Mielestäni mietinnön perustelut vakavalla tavalla etääntyvät tuon käsitteen luonnollisesta ja normaalista käytöstä. Vaarana on, että “perusteluissa säätämällä” ehdotetusta perustuslainkohdasta tehdään paljon laaja-alaisempi kuin mitä sen sanamuoto oikeuttaa. Lainaus mietinnön sivulta 48 osoittaa, mitä tarkoitan:
Tiedon hankkiminen sotilaallisesta toiminnasta sisältäisi Suomeen kohdistuvien sotilaallisten ulkoisten uhkien kartoittamisen. Kyse olisi esimerkiksi turvallisuusympäristön kehityksen seuraamisesta tilannekuvan muodostamiseksi. Ilmaisu kattaisi myös jatkuvan tiedonhankinnan esimerkiksi muiden maiden sotilaallisen suorituskyvyn kehittymisestä. Tiedon hankintaa ei ole rajoitettu ajallisesti, sillä sotilaallista toimintaa on usein tarpeen seurata pitkäjänteisesti ja systemaattisesti ilman, että seurattavan toiminnan välttämättä tarvitsisi olla välittömästi uhkaavaa seurannan aikana.
Lisäämäni kursivoinnit havainnollistavat, että kyse tosiasiassa ei olisi vain sotilaallisen toiminnan seuraamisesta vaan paljon laajemmasta Suomen turvallisuuden ja turvallisuuspolitiikan tarpeita palvelevasta tiedonhankinnasta. “Sotilaallinen toiminta” ei ehkä ole terminologisesti yksiselitteinen käsite, mutta en pidä mahdollisena sen laajentamista niin pitkälle kuin mitä työryhmä on perusteluissa tehnyt.
Suomen nykyisessä lainsäädännössä sotilaallisen toiminnan käsite esiintyy kahdessa eri merkityksessä: (a) Rikoslain 13 luvun 4 §:ssä on kriminalisoitu “laiton sotilaallinen toiminta”, joka siis on erillinen rikosnimike. Säännös kuuluu:
Joka laittomasti perustaa, organisoi tai varustaa sotilaallisesti järjestäytyneen yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin, toimii sellaisessa yhteenliittymässä johtavassa asemassa, taloudellisesti tai muutoin merkittävällä tavalla tukee sitä tai siinä toimeenpanee tai antaa sotilaallista koulutusta, on tuomittava laittomasta sotilaallisesta toiminnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
(b) Muualla lainsäädännössä samaa termiä käytetään varsin yhdenmukaisesti tarkoittamassa sitä osaa puolustusvoimien tai sen henkilöstön toiminnasta, joka tarkoittaa aseiden ja ammusten käyttöä aseellisen konfliktin oloissa. Monien näiden lainkohtien muotoilu osoittaa, ettei kaikki sotilaiden (siis puolustusvoimien) toiminta suinkaan ole “sotilaallista toimintaa” vaan jälkimmäisestä on kyse vain silloin kun sotilaat käyttävät aseellista voimaa, ei esimerkiksi silloin kun voiman käyttöön vasta harjoitellaan. Sotilaalliset harjoitukset, varustautuminen, koulutus, normaali kriisinhallinta jne. eivät ole ”sotilaallista toimintaa” vaan sotilaiden (puolustusvoimien) muuta toimintaa. Ks. Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta (390/2005), 3 §; Työturvallisuuslaki (738/2002), 6 § (muutettuna laissa 562/2007); Kemikaalilaki (599/2013), 14 §; Panostajalaki (423/2016), 1 §.
Mitä on ”muu kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaava toiminta”?
Vaikka “sotilaallisen toiminnan” käsite on työryhmän mietinnössä venytetty ohi hyväksyttävän laajuuden, työryhmä on silti katsonut aiheelliseksi ehdottaa sen rinnalle toista perustetta luottamuksellisen viestin salaisuuden murtamiselle: tiedon hankkiminen “muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta”. Kansallinen turvallisuus on sinänsä hyväksyttävä tarkoitusperä, jonka välttämättömäksi ja oikeasuhtaiseksi turvaamiseksi yksityisyyden suojan rajoittaminen on oikeutettua Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan ja EU:n perusoikeuskirjan 7 artiklan kannalta.
Samaan tapaan kuin “sotilaallisen toiminnan” osalta työryhmän mietinnön perustelut ovat ei-hyväksyttävällä tavalla yrittäneet laajentaa kansallisen turvallisuuden vakavan uhkan käsitettä ohi sen, mitä työryhmän ehdottama perustuslainteksti voisi järkevästi tulkiten kattaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useaan otteeseen arvioinut kriittisesti (sinänsä hyväksyttävän) kansallisen turvallisuuden käsitteen laajentavaa käyttöä ja puoltanut suppeaa tulkintaa: viittaan ratkaisuihin Kopp (1998), Iordachi and Others (2009), Association for European Integration and Human Rights and Ekimdzhiev (2008), Liberty (2008), ja Weber and Saravia (2006). Toki on niin, että sopimusvaltioilla on suvereeni oikeus itse arvioida, onko niiden kansallinen turvallisuus uhattuna ja ihmisoikeustuomioistuin tässä suhteessa jättää niille laajan harkintamarginaalin. Mutta edellä mainitut ratkaisut osoittavat, että sopimusvaltioilta silti edellytetään käsitteellistä tarkkuutta kun ne vetoavat kansalliseen turvallisuuden ihmisoikeuksien rajoitusten oikeuttamiseksi.
Jälleen näyttäisi olevan kyse “perusteluissa säätämisestä” kun työryhmän mietinnön perusteluissa perustuslain ehdotetulle tekstimuutokselle annetaan sisältö, joka ei vastaa sen sanamuotoa. Kaksi sitaattia työryhmän mietinnön sivulta 49 (kursivoinnit lisätty) riittää osoittamaan tämän:
Muulla toiminnalla, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta, tarkoitettaisiin säännöksessä valtiojärjestystä tai yhteiskunnan perustoimintoja uhkaavaa toimintaa, kuten terrorismiin liittyvää toimintaa tai väkivaltaiseen (po. ”väkivaltaista” – MS) radikalisoitumista taikka ulkomaisten tiedustelupalvelujen toimintaa. Säännöksessä tarkoitettu toiminta voisi olla sellaista, joka konkretisoituessaan olisi rikos, mutta johon ei vielä voida kohdistaa konkreetista ja yksilöityä rikosepäilyä. Samoin kyse voi olla toiminnasta, joka ei ole Suomen lain mukaan rikos, kuten Suomen turvallisuuden kannalta keskeisen valtion levottomuudet ja laajamittaisen Suomeen kohdistuvan maahantulon ohjaaminen.
… säännöksessä tarkoitettu tiedonhankinta voisi koskea myös toimintaa, joka jatkuessaan saattaisi vaarantaa kansallista turvallisuutta. Tiedon hankintaa ei ole rajoitettu ajallisesti, sillä kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavaa toimintaa on usein tarpeen seurata pitkäjänteisesti ja systemaattisesti.
Näissä lainauksissa on ehdotetun perustuslainsäännöksen teksti “vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta” käännetty liki vastakohdakseen, kohdistumaan myös toimintaan joka ei vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Samalla perusteluilla on avoimella ja epämääräisellä tavalla avattu mahdollisuus työryhmän ehdottaman perustuslainsäännöksen käytölle oikeutuksena ns. massavalvonnalle eli tietoliikenteen yleiselle seuraamiselle ja seulonnalle mahdollisten turvallisuusuhkien kartoittamiseksi, ilman että toiminnan lähtökohtana olisi havaittu ja todennettu uhka Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Vieraan valtion sisäiset levottomuudet taikka pakolaisvirrat muualla Euroopassa eivät ole sellainen uhka Suomen ”kansalliselle turvallisuudelle”, että ne voisivat oikeuttaa yksityisyyden suojan murtamisen. Viittaus Suomeen kohdistuvan maahantulon ”ohjaamiseen” sanonnallisesti viittaa valtiollisiin tai ei-valtiollisiin toimijoihin ulkomailla, mutta on selvää, että tiedustelutoiminta tuon toiminnan seuraamiseksi kohdistuisi Suomessa jo oleviin turvapaikanhakijoihin ja heidän suomalaisiin tukiverkostoihin tai yhteyshenkilöihin, ehkä myös henkilöihin, jotka julkisesti lupaavat vaikka talonsa turvapaikanhakijoiden käyttöön.
En tunne minkäänlaista myötätuntoa ’Soldiers of Odin’ –järjestöä kohtaan. Tuo sotilaalliseen tapaan organisoitu väkivaltainen joukkio on uhka yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle mutta ei kansalliselle turvallisuudelle. Pidän kestämättömänä ajatusta, että suojelupoliisille myöhemmin tavallisella lailla annettaisiin yleiset valtuudet murtaa kenen hyvänsä luottamuksellisen viestinnän suoja, kun seurataan Soldiers of Odin –tyyppisen yhteenliittymän toimintaa. Poliisin nykyiset toimivaltuudet riittävät, ja käytettäköön niitä.
Vaihtoehtojen hahmottelua
Miten asiassa tulisi edetä? Mielestäni oikeusministeriön asiantuntijatyöryhmän mietinnön perusteella ei tule lähettää sitä lumiauraa umpihankeen, dekonstitutionalisoimaan yksityisyyden suojaa, kun ei vielä tiedetä millaisiin tarpeisiin. On perusteltua jäädä odottamaan asiakokonaisuuteen kuuluvan muun lainsäädännön valmistelun etenemistä ja tuloksia. Käsitykseni mukaan perustuslain 10 §:n muutos, jos sellainen ylipäätään osoittautuu tarpeelliseksi, todennäköisesti voidaan laatia paljon suppeampana kuin nyt saatu ehdotus.
Jos kuitenkin maan hallitus päättää jatkaa perustuslain 10 §:n muutoksen jatkovalmistelua muista lainsäädäntöhankkeista erillisenä, ehdotan nyt saadun ehdotuksen korjaamista kahdessa suhteessa:
Asiantuntijatyöryhmä on mietinnössään ja laatimansa hallituksen esityksen luonnoksen perusteluissa vakuuttanut, ettei ehdotettu sääntely “mahdollistaisi yleisestä, kaikenkattavasta tietoliikenteen seurannasta säätämistä”. Nämä vakuuttelut eivät kuitenkaan ole heijastuneet työryhmän laatimaan perustuslain säännöstekstiin. Perustuslain 10 §:ssä säädetyn perusoikeuden ydinsisällön loukkaamattomuuden suojaamiseksi, ja vastaavasti myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan ja EU:n perusoikeuskirjan 7 artiklan ydinsisällön turvaksi, tuo asiantuntijatyöryhmän (ja myös tiedusteluviranomaisten) korostama massavalvonnan kielto tulisi ottaa perustuslakiin. Lisättäköön siis perustuslain 10 §:n 4 momentiksi tarkoitetun säännöksen loppuun uusi virke: “Muun kuin julkiseksi tarkoitetun tietoliikenteen yleinen (kohdentamaton) seuranta on kielletty.” Eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja muiden perustuslain soveltajien – mukaan lukien tuomioistuimet – tehtäväksi jäisi tulkita, mitä tuo perustuslaissa nimenomaisesti kielletty “yleinen” (tai ”kohdentamaton”) seuranta tarkoittaa. Massavalvonnan kiellon nimenomainen maininta on mielestäni erityisen perusteltu sen takia, ettei kaavailtu perustuslainsäännös lainkaan määrittelisi niiden henkilöiden joukkoa, joiden viestien luottamuksellisuuden suoja voidaan murtaa. Näennäisesti työryhmä on seurannut perustuslain nykyisen 10 §:n kirjoittamistapaa, kun esimerkiksi ilmaisut ”oikeudenkäynnissä” tai ”vapaudenmenetyksen aikana” eivät sanonnallisesti määrittele, mihin henkilöjoukkoon perusoikeusrajoitus voisi kohdistua. Asiallisesti nuo ilmaisut (samoin kuin esim. ”turvallisuustarkastuksessa”) ovat kuitenkin henkilölliseltä soveltamisalaltaan selvästi tarkkarajaisempia kuin työryhmän nyt ehdottama laajennus. Niiden yhteydessä ei ole syytä pelätä, että täysin sivullisten luottamukselliset viestit joutuisivat heidän tietämättään tarkastelun kohteiksi esimerkiksi oikeudenkäynnissä, vankilassa tai lentokenttien turvatarkastuksissa. Toisin olisi tietoverkkoihin kohdistuvan tiedustelutoiminnan laita: sivullisilla olisi kaikki syy epäillä joutuvansa viestiensä kokoamisen ja seulomisen, ehkä myös tarkemman analysoinnin kohteiksi.
Onkin syytä kysyä: Kuka vastustaa massavalvonnan kiellon ottamista perustuslakiin?
Olen edellä kritisoinut ilmaisujen “sotilaallinen toiminta” ja kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaava “muu toimita” käyttöä ehdotetussa perustus-lainsäännöksessä. Säännösehdotus pitää korjata täsmällisempään muotoon, jotta perustuslain tekstimuutos ei muodostuisi yksityisyyden suojan dekonstitutionalisoinniksi suhteessa sotilas- ja siviilitiedusteluun. Oma hahmotelmani tältä osin on: “… sekä tiedon hankkimiseksi toiminnasta, jonka on todettu muodostuneen tai jatkuessaan muodostuvan vakavaksi uhkaksi Suomen kansalliselle turvallisuudelle”. Näin muotoiltu säännös edellyttäisi, että perustuslainkohtaan tukeutuvassa lainsäädännössä tai siihen perustuvassa menettelyssä lähemmin määriteltäisiin, millaisesta “toiminnasta” on kyse ja että tuon toiminnan aiheuttama vakava uhka kansalliselle turvallisuudelle olisi erikseen todettava, ennen kuin oikeutus luottamuksellisen viestin salassapidon murtamiselle syntyy. Laadittavassa tavallisessa lainsäädännössä keskeiseksi kysymykseksi muodostuisi, kuka tuon uhkan toteaa ja millaiset oikeussuojakeinot siihen liittyvät.
Havainnollistan vielä tekemiäni kahta korjausehdotusta esittämällä niihin perustuvan hahmotelman perustuslain 10 §:n 4 momentin säännöksen parantelemiseksi:
Lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten torjunnassa, oikeudenkäynnissä, turvallisuustarkastuksessa ja vapaudenmenetyksen aikana sekä tiedon hankkimiseksi toiminnasta, jonka on todettu muodostuneen tai jatkuessaan muodostuvan vakavaksi uhkaksi Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Muun kuin julkiseksi tarkoitetun tietoliikenteen yleinen seuranta on kielletty.
Korostan, ettei tämä ole oma ehdotukseni perustuslain tekstimuutokseksi, koska aika ei käsittääkseni ole kypsä sellaisen esittämiselle. Esittämäni uudelleenmuotoilu on tarkoitettu ottamaan huomioon osa sitä kritiikistä, jota olen esittänyt oikeusministeriön asiantuntijatyöryhmän säännösehdotusta kohtaan. Se ei kuitenkaan sisällä kannanottoa, jonka mukaan perustuslain tekstimuutos olisi mielestäni osoitettu välttämättömäksi tai edes tarpeelliseksi. Jos perustuslain muutos myöhemmin osoitetaan välttämättömäksi tiedustelutoiminnan tiedonhankintatarpeiden toteuttamiseksi, pidän perusteltuna sellaisen säännöksen laatimista, joka yleisluonteisin termein määrittelee kohdennetun tiedustelutoiminnan kohteiksi joutuvien henkilöpiirin ja toiminnalla tavoitellut tietosisällöt. Massavalvonnan kielto tulisi silti sisällyttää säännökseen.
Martin Scheinin
Perustuslakiblogi 
Ketkä kuuluivat esityksen tehneeseen työryhmään?
Mielestäni työryhmän ehdotus on arveluttava myös siksi, että siinä ei oteta kantaa siihen, _kenelle_ oikeuksia voisi myöntää: ei ole itsestäänselvää, että esim. oikeus tiedusteluun sotilaallisella perusteella voitaisiin antaa vain puolustusvoimille. Voitaisiinhan vaikka poliisi valtuuttaa hoitamaan tiedonhankintaa virka-apuna PV:lle. Estäisikö mikään sitäkään, että poliisi voitaisiin edelleen valtuuttaa ulkoistamaan tiedustelu kaupalliselle palveluntarjoajalle?
Pitäisin tärkeänä, että itse valtuuksien ohella keskusteltaisiin myös niiden käytön valvonnasta ja rikkeiden sanktioinnista. Asiassa on kyse julkisen vallan olennaisesta puuttumisesta keskeiseen perusoikeuteen, joten on tärkeää, että väärinkäytökset ja niiden yritykset saadaan tehokkaasti paljastettua yksittäistapauksessakin. Tuomittavuudeltaan väärinkäytökset pitäisi rinnastaa esim. rikokseen ihmisyyttä vastaan: ne eivät saa olla mitään sakkoasioita.
Tuo lauseke on liian ympäripyöreä, joka oikeuttaa lähes mihin vaan. Valvontaa ei ole, eikä rikkomuksista ole sanktioita. Mielestäni liikkutaan varsin hataralla pohjalla, jos perustuslakiin lisätään pykälä, joka mahdollistaa Ihmisoikeuksien loukkaukset. Niitähän on nytkin maamme täynnä; omaisuudensuoja on olematon, oikeusturvaa ei ole, tasavertaisuudesta lain edessä ei tietoakaan ja oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä vain haaveillaan. Mielestäni työryhmän esitykseen pitäisi puuttua ja edellyttää tarkempaa määritelmää. esim. sotatila on eri asia, kuin rauhanaika. Asiakirjojen salaamisesta meillä on 90-luvun ajalta valitettavaa historiaa: SSP sopimus salattiin, jotta pankinjohtajien kasinopelirikokset eivät paljastuneet kansalle ja tuho sementoitiin myymällä 57 000 kansalaista velkaorjiksi norjalaiselle perintäyhtiölle. Totuus noista syyllisistä tiedetään, mutta uhrit ovat vailla oikeusturvaa ja ihmisoikeuksia edelleen.
Jos ruvetaan puhumaan urkinnan valvomisesta, ollaan toisaalta jo pitkälti hyväksymässä se. Valvontahan vesitetään joka tapauksessa jonkin ajan päästä. Mielestäni stasisointia pitää vastustaa selvästi ja jyrkästi.
Mitä virkaa koko kirjoituksella on, kun siinä ei puututtu paljon oleellisempaan porsaanreikään, joka näkyy tuossa Martinin tekemässä omassa parannusehdotuksessakin. Heti alussa todetaan: ”Lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten torjunnassa, oikeudenkäynnissä, turvallisuustarkastuksessa ja vapaudenmenetyksen aikana… ”
Vasta sen jälkeen päästään kansalliseen turvallisuuteen. On täysin sivuseikka mitä voidaan tehdä kansallisen turvallisuuden nimissä jos ennen sitä annetaan jo lupa tehdä mitä tahansa kotirauhan suojelun, oikeudenkäyntien, turvallisuustarkastusten jne. nimissä.
Poliisia tässä pitäisi varoa, puolustusvoimat todennäköisesti toimii kuten pitääkin. Aarniot ja muut osoittavat, ettei poliisille voi tässä maassa antaa yhtään lisävaltuuksia.