Valtioneuvosto julisti maahan poikkeusolot 16.3.2020. Tämän jälkeen ministeriöt antoivat aluehallintovirastoille ohjauskirjeen, jolla ne velvoittivat aluehallintovirastot sulkemaan tartuntatautilain 58 §:n nojalla oppilaitokset kaikkialla maassa. Ohjauskirjeen oikeusperustan ohuudesta ja sitä kautta ministeriöiden oikeudellisesta kompetenssista velvoittaa aluehallintovirastot tekemään valtioneuvoston linjaamia päätöksiä, voisi keskustella pitkäänkin. Sivuutamme kuitenkin nyt tuon keskustelun. Aluehallintovirastot nimittäin tekivät valtioneuvoston haluamat päätökset ja sulkivat koulutilat 17.3.2020 eräin päätöksissä määritellyin poikkeuksin.
Tällä päätöksellä ei ole sinällään mitään oikeudellista tekemistä poikkeusolojen julistamisen kanssa, sillä koulut voidaan tartuntatautilain nojalla sulkea normaalioloissakin, kun se on yleisvaarallisen tartuntataudin torjumiseksi välttämätöntä. Tämän osoittaa jo se, että näin tapahtui eräissä kunnissa ennen poikkeusolojen julistamista.
On myös hyvä muistaa, ettei tämä tartuntatautilain mukainen välttämättömyyskään oikeudellisesti ole missään muodossa sama asia kuin valmiuslaissa tarkoitettu välttämättömyys, josta maassa on keskusteltu viime viikkoina paljon. Jäljempi kytkeytyy poikkeusolojen käsillä oloon ja on siten eräänlaista kvalifioitua välttämättömyyttä.
Pari päivää poikkeusolojen julistamisen jälkeen hallitus aktivoi valmiuslaista opetuksen järjestämisvastuun rajoitukset, joiden avulla kaikissa oppilaitosmuodoissa siirryttiin etäopetukseen, antamalla asiasta ensin käyttöönottoasetuksen ja sitten soveltamisasetuksen. Perusopetuksen kohdalla tämä oli välttämätöntä, sillä perusopetuslainsäädännön vakiintuneet tulkinnat eivät mahdollista perusopetuksen järjestämistä etäopetuksena.
Siitä, oliko valmiuslain aktivointi muiden oppilaitosmuotojen järjestämisvastuun rajaamisen kohdalla välttämätöntä, voidaan keskustella, sillä oppilaitoksia koskeva lainsäädäntö suo niille laajat valtuudet itsenäisesti mukauttaa lähiopetustaan etäopetukseksi tilojen sulkemisen jälkeen. Huomaamme tämän nyt, kun valmiuslain mukaisia järjestämisvastuun rajauksia puretaan. Menemättä asiaan syvällisemmin, voidaan tässä vaiheessa summata, ettei liukuminen valmiuslain maailmaan sujunut opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla maaliskuun puolivälissä kaikkein mallikkaimmalla tavalla. Perustuslakiblogissa on jo aiemmin kirjoitettu esimerkiksi oikeudellisista ongelmista, jotka liittyivät kirjastojen sulkemiseen supistamatta samalla kuntien kirjastolain mukaista velvollisuutta kirjastopalveluiden järjestämiseen. Tässä kirjoituksessa emme kuitenkaan syvenny maaliskuun puolivälin tapahtumiin sen enempää kuin toteamalla niiden muodostavan taustan, jota vasten valtioneuvoston nyt tekemää päätöstä ”koulujen avaamisesta” on tarkasteltava.
Valtioneuvosto teki vappuaattona periaatepäätöksen siitä, että varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa palataan lähiopetukseen. Samalla se päätti, ettei muidenkaan oppilaitosten järjestämisvastuun rajaamista koskevia valmiuslain käyttöönottoasetuksia enää jatketa, sillä näissä oppilaitoksissa etäopetusta voidaan jatkaa oppilaitosten omin päätöksin, joita valtioneuvosto suosittaa oppilaitoksia tekemään. Koska ”koulujen avaamisen” oikeusvaikutukset kohdistuvat näin ollen perusopetukseen eri tavoin kuin muihin oppilaitosmuotoihin, käsittelemme aihepiiriä tässä kirjoituksessa juuri perusopetuksen näkökulmasta.
Oikeus perusopetukseen on turvattu sekä perus- että ihmisoikeutena. Se sisältää oikeuden laadukkaaseen ja maksuttomaan, opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen turvallisessa oppimisympäristössä. Kaikenlaiset rajoitukset, jotka heikentävät tätä oikeutta, ovat mahdollisia vain poikkeuksellisesti ja rajoitetun ajan. Näin on siitäkin huolimatta, että koronaepidemia herättää huolta niin oppilaissa, opettajissa kuin huoltajissakin. Terveysviranomaiset arvioivat valtioneuvostolle, että lähiopetus kouluissa on tietyin erityisjärjestelyin turvallista, jolloin valmiuslain mukaisten rajoitustoimien välttämättömyysedellytys ei enää täyty 13.5. jälkeen.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on ilmoittanut toimittavansa aluehallintovirastoille ohjauskirjeen, jolla se velvoittaa ne avaamaan koulutilat tietyin ehdoin tartuntatautilain 58 §:ää soveltaen. On jälleen hyvin epäselvää, missä määrin tuo ohjauskirje velvoittaa oikeudellisesti aluehallintovirastoja. Oli ohjauskirjeen oikeudellinen velvoittavuus niin tai näin, ohjauskirjeen mukana aluehallintovirastoille tullaan toimittamaan terveysviranomaisten tietoperusta, johon ne tartuntatautilain soveltamista koskevat ratkaisunsa tulevat perustamaan.
Opetusjärjestelyt valmiuslain mukaisen järjestämisvastuun rajauksen poistamisen jälkeen
Mediassa on esiintynyt kirjoituksia huoltajien tahdosta siirtää lapsi koronaepidemian takia kotiopetukseen toukokuun viimeisten viikkojen ajaksi. Tässä yhteydessä on todettu, ettei Suomessa ole koulupakkoa. Kotiopetukseen siirtymiseen riittääkin muodollisesti huoltajan ilmoitus opetustoimen järjestäjälle. Kotiopetukseen siirtyminen tarkoittaa koulupaikasta luopumista, mikä ei ole ratkaisu huoltajien huoleen tässä tilanteessa.
Kotiopetuksessa oleva lapsi ei ole minkään koulun oppilas, kunta ei osallistu kotiopetuksessa olevan lapsen opetuksen antamiseen eikä lapsi saa käyttöönsä koulusta kirjoja. Kotiopetukseen siirtyneet eivät myöskään ole oikeutettuja oppimisen tukeen, oppilashuoltoon tai kouluruokailuun. Vaikka kotiopetus saattaakin olla joissain tilanteissa perusteltu valinta ja sen piiriin siirtyminen on huoltajan oikeus, ei kotiopetukseen siirtymiseen pidä suhtautua kevytmielisesti. Siirtymän vaikutukset lapsen oikeuksiin ja huoltajien vastuuseen oppivelvollisuuden suorittamisen varmistamisesta ovat merkittävät.
Viime viikot oppivelvollisuuttaan koulussa suorittavat lapset eivät ole olleet juridisesti kotiopetuksessa vaan etäyhteyksin toteutettavassa etäopetuksessa. Tällöin lapsen koulun opettajat ovat vastanneet opetuksesta, ja oppilailla on ollut velvollisuus osallistua opetukseen. Koulu ei ole kuitenkaan voinut taata, että koti on kaikille oppilaille turvallinen oppimisympäristö, mikä on merkinnyt, ettei eräiden lasten oikeus opetukseen ole toteutunut perusopetuslaissa edellytetyllä tavalla.
Siirryttäessä takaisin lähiopetukseen opetuksen järjestäjä voi tehdä päätöksen erityisistä opetusjärjestelyistä, jos siihen on oppilaan terveydentilaan liittyvä syy (ks. perusopetuslaki 18 §). Tällainen järjestely voisi tulla kysymykseen esimerkiksi riskiryhmiin kuuluvien, kotiin jäävien oppilaiden osalta. Järjestelyn tulee perustua lääkärin arvioon tai muuhun vastaavaa päätöstä objektiivisesti perustelevaan selvitykseen. Erityiset opetusjärjestelyt voivat tarkoittaa esimerkiksi etäyhteyksin toteutettavaa opetusta tai oppilaalle annettavia tehtäviä. Koska kaikissa lapsia koskevissa ratkaisuissa lapsen edun eli lapsen oikeuksien toteutumisen on oltava ensisijalla (ks. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artikla), myös erityisten opetusjärjestelyjen käyttö edellyttää sitä, että ne toteuttavat kyseessä olevan lapsen oikeuksia paremmin verrattuna koulussa tapahtuvaan opetukseen. Arvioinnin oikeudellisena lähtökohtana on se, että koulussa tapahtuva lähiopetus toteuttaa parhaiten lapsen etua, jos muuta ei kyetä objektiivisesti ja perustellusti osoittamaan.
Lähiopetusta voidaan toteuttaa myös muulla tavalla kuin kontaktiopetuksena
Opetushallituksen lähiopetukseen siirtymistä koskevissa ohjeissa todetaan oppivelvollisuusikäisille annettavan opetuksen olevan lainsäädännön mukaan lähiopetusta eikä opetusta voida poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen päätyttyä jatkaa etäopetuksena, vaikka opetuksen järjestäjä tai huoltaja sitä haluaisivat. Myös Opetus- ja kulttuuriministeriö toteaa esityksessään hallitukselle perusopetuksen olevan perusopetuslain mukaisesti lähiopetusta. Ministeriön mukaan kunta ei voi päättää opetuksen järjestämisestä ainoastaan etäopetuksena.
Lainsäädännöstä ei kuitenkaan löydy tukea tulkinnalle, jonka mukaan lähiopetus tulisi kokonaisuudessaan toteuttaa kontaktiopetuksena. Opetusta voidaan antaa esimerkiksi ns. etäyhteyksiä hyödyntävänä lähiopetuksena.
Etäyhteyksin toteutettavassa lähiopetuksessa opetusta antaa opettaja työsuunnitelmassa määriteltyinä työaikoina, ja oppimisympäristön turvallisuudesta vastaa opetuksen järjestäjä. Tällöin ei ole mahdollista poiketa perusopetusasetuksessa säädetystä opetuksen määrästä kuten tapahtui noudatettaessa valtioneuvoston valmiuslain nojalla antamaa asetusta varhaiskasvatuksen sekä opetuksen ja koulutuksen järjestämisvelvollisuutta koskevista rajoituksista.
”Koulujen avaamiseen” liittyvää siirtymää etäopetuksesta lähiopetukseen oikeudellisesti jäsennettäessä onkin tärkeää huomata, ettei perusopetuslaki määrittele perusopetuksen tarkoittavan yksinomaan lähiopetusta eikä lähiopetus-sana esiinny opetustoimen lainsäädännössä. Laajamittainen perusopetuksen järjestäminen etäopetuksena ei kuitenkaan sovellu perusopetusta koskevan lainsäädännön henkeen.
Tätä henkeä on puolestaan tulkittava vasten sitä kansainvälisesti vertailtuna harvinaisen laajaa liikkumatilaa, joka suomalaisessa koulutusoikeudessa on jätetty kunnille, kouluille ja opettajille opetuksen järjestämiseksi pedagogisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Perusopetusta koskevan lainsäädännön henkeen ei nimittäin myöskään sovi se, että opetusministeriö, Opetushallitus tai aluehallintovirastot alkavat ohjata velvoittavasti kuntia, kouluja ja opettajia opetuksen järjestämiseen liittyvissä käytännön kysymyksissä. Hyvin nopeasti valtion keskus- ja aluehallinnon viranomaiset syyllistyvät toimivaltansa ylityksiin. Ne voivat ohjata ja suosittaa pehmeästi, mutta velvoittamisessa – sanan oikeudellisessa merkityksessä – niiden liikkumatila on verrattain kapea.
Poikkeusolojen julistamisen jälkeen käytyä keskustelua kuunnellessa onkin syntynyt vaikutelma, että etenkin opetus- ja kulttuuriministeriö olisi katsonut sillä olevan laajempi toimivalta opetuksen järjestäjien toiminnan velvoittavaan ohjaamiseen kuin sillä tosiasiassa onkaan. Opetusministerin puheissa on toistunut ”velvoittaa” -sana sellaisissa yhteyksissä, joissa kysymys ei voi olla ainakaan oikeudellisesta velvoittavuudesta.
Erityisen haastavaksi oikeudellisesti epäselvän valtioneuvostotason ohjauksen ja opetuksen järjestäjien autonomian välisen jännitteen käsittelyn tekee se, että perusopetuslakia säädettäessä yli 20 vuotta sitten etäopetukseen käytettävä tietotekniikka ei ollut samalla tasolla kuin nyt eikä lain esitöissä tarkasteltu lainkaan etäyhteyksien käyttöä opetuksessa. Jo ennen pandemiaa on puolestaan ollut mahdollista muun muassa toteuttaa etäyhteyksiä hyödyntäen opetusta koulun osoittamassa turvallisessa tilassa. Tätä on hyödynnetty syrjäkunnissa, pienissä katsomusaineissa ja ylipäänsä tilanteissa, joissa pedagogisesti perusteltu digiloikka on toteutettu jo ennen koronakevättä.
Etäyhteyksillä toteutettava opetus sisältää kuitenkin riskin haavoittuviin ryhmiin kuuluvien lasten oikeuksien toteutumiselle. Niinpä opetusjärjestelyjä koskevassa harkinnassa onkin huolellisesti kartoitettava, joutuuko joku ryhmä lapsia muita huonompaan asemaan suunniteltujen ratkaisujen seurauksena. YK:n lapsen oikeuksien komitea nostaa haavoittuvina ryhminä pandemian aikaan esiin mm. turvapaikanhakijalapset, pitkäaikaissairauksista kärsivät lapset, lastensuojelulaitoksissa elävät lapset, käytöshäiriöistä ja mielenterveysongelmista kärsivät lapset sekä vammaiset lapset. Näiden lapsiryhmien oikeuksien toteutumisen varmistaminen on keskeistä myös tehtäessä kouluihin liittyviä päätöksiä.
Perusopetuksen toteuttamisen tapaa koskevien päätösten tulee suomalaisessa järjestelmässä pohjautua punnittuun pedagogiseen asiantuntijaharkintaan. Päätöksenteon tulee olla kontekstuaalista kokonaisharkintaa, jossa opettajat ja koulut ovat keskeisiä toimijoita. Päätöksiä ei pidä tehdä opetus- ja kulttuuriministeriön tai Opetushallituksen virkamiesten kirjoituspöydillä. Kun opettajille ja kouluille on annettu heille kuuluva täysimääräinen pedagoginen harkintavalta, on palattu valmiuslain maailmasta takaisin suomalaisen koulutusoikeuden perusperiaatteiden viitoittamaan normaalitilaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen pitäisikin osoittaa luottamusta opettajia ja kouluja kohtaan hillitsemällä haluaan keskitettyyn ohjaukseen. Tuolle ohjaukselle ei ole – ainakaan oikeudellisesti velvoittavassa muodossa – kovinkaan vahvaa oikeusperustaa. Valtioneuvoston pitäisi myös varoa käyttämästä tuota ohjausta piilotetusti esimerkiksi aluehallintovirastoja käskyttämällä.
Voiko oppilas olla koulusta poissa toukokuun kaksi viimeistä viikkoa?
Kun oppilas on otettu perusopetukseen, hänen on osallistuttava siihen eli oltava läsnä opetuksessa, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta (perusopetuslain 35.1 §). Tilapäiseen poissaoloon pyydetään lupa koululta. Harkintavalta myöntää vapautusta opetuksesta on kunnasta riippuen opettajalla, rehtorilla tai kunnan lautakunnalla.
Luvan antamiseen on suhtauduttava pidättyvästi, mikäli oppilaan oikeus opetukseen poissaolon seurauksena vaarantuu. Vapautusta myönnetään käytännössä tyypillisesti parinkin viikon lomamatkoihin ilman että katsotaan oikeuden opetukseen vaarantuvan. Jos poissaolo koulusta perustuu vapautukseen, opetuksen järjestäjällä ei ole velvollisuutta huolehtia oikeudesta opetukseen. Jos oppilas on sen sijaan määrätty karanteeniin tai eristykseen, opetuksen järjestäjän on turvattava hänen oikeutensa opetukseen esimerkiksi antamalla tehtäviä kotiin. Kevään viimeisinä viikkoina osa oppilaista joutuneekin olemaan pois koulusta sairastumisen tai karanteeniin määräämisen seurauksena.
Toteuttaako lähiopetukseen siirtyminen lapsen edun ensisijaisuutta?
Epidemiologisen arvion perusteella koulujen avaamisen on katsottu nykytiedon perusteella olevan turvallista sekä oppilaille että henkilökunnalle. Koulujen avaaminen ei voi kuitenkaan asiaa oikeudellisesti arvioiden perustua ainoastaan epidemiologiseen arvioon vaan harkittavaksi tulee muitakin tekijöitä. Koska kyse on alaikäisiin vaikuttavasta päätöksenteosta, valtiolla on velvollisuus toimia YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan mukaisesti: asettaa lapsen etu eli lapselle lainsäädännön perusteella kuuluvien oikeuksien toteutuminen ensisijalle.
Päätöstä tekevien on sopimuskohdan perusteella arvioitava, miten mahdolliset ratkaisuvaihtoehdot vaikuttavat lasten oikeuksien toteutumiseen. Lasten oikeuksien toteutumista on punnittava muiden ryhmien oikeuksien toteutumista tai muita asiaan liittyviä näkökohtia vasten. Päätöksenteossa lapsille kuuluvien oikeuksien toteutumiselle on YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan asetettava korkeampi prioriteetti kuin muiden tahojen intresseille. Tämä ei tarkoita, etteivätkö muut intressit voisi toisinaan mennä lapsen oikeuksien toteutumisen edelle. Keskeistä on lähteä siitä, että lasten oikeuksia parhaiten toteuttava vaihtoehto on harkinnassa lähtökohtana.
Lapsia koskevaan päätöksentekoon liittyy aina lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklan mukainen velvollisuus selvittää lasten näkemykset ja ottaa ne huomioon, kun tehdään heitä koskevia päätöksiä. Oppilaan näkemysten huomioon ottaminen on keskeinen osa lapsen edun arviointia kouluun liittyvissä kysymyksissä. Mistään asiakirjoista ei käy ilmi, että oppilaiden näkemyksiä lähiopetukseen palaamisesta olisi päätöksentekoa varten selvitetty. Perusopetuslaissa korostetaan yhteistyötä huoltajien kanssa. Lapsenhuoltolain mukaan huoltaja päättää alaikäistä lastaan koskevista henkilökohtaisista asioista, joihin myös opetukseen liittyvät asiat lukeutuvat. Opetustointa liittyvässä päätöksenteossa myös huoltajien näkemyksiä onkin tärkeä selvittää.
Opetus- ja kulttuuriministeriön esityksessä hallituksen linjaukseksi 29.4.2020 mainitaan kyseinen lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artikla. Esityksessä ei kuitenkaan tarkastella, mitkä ovat ne lapselle kuuluvat oikeudet, joiden toteutuminen tulee arvioitavaksi linjausta tehtäessä eikä esitetä arviota oppilaiden oikeuksien toteutumisesta tilanteessa, jossa pysytään etäopetuksessa tai jos siirrytään takaisin lähiopetukseen. Esityksen mukaan lapsen edun toteuttamiseksi on välttämätöntä purkaa rajoitustoimenpiteet hallitusti ja riittävillä siirtymäajoilla.
Mitä oikeuksia tai muita intressejä päätöksenteossa on mahdollisesti otettu huomioon? Lähiopetukseen siirtymistä on perusteltu koulun laajalla yhteiskunnallisella roolilla ja sen paikkana sosiaalisten taitojen kehittymiselle ja ystävien ja turvallisten aikuisten tapaamiselle. Tässä vaiheessa kevättä olemme tilanteessa, jossa lähiopetus koulussa tulee kestämään noin kaksi viikkoa. Päätöksenteon yhteydessä on kuitenkin todettu, että oppilaita ehditään tukea tämän ajanjakson kestäessä lähiopetuksessa monin tavoin.
Koulunkäynnin ja opettamisen turvallisuus on herättänyt huolta ainakin opettajien ja huoltajien keskuudessa. Opettajien ammattijärjestö OAJ on katsonut koulujen avaamisen kokonaishyötyjen olevan vähäisemmät kuin se haitta, joka seuraisi kouluyhteisön altistamisesta terveydelliseen riskiin. Lisäksi järjestössä arvellaan, että osa oppilaista jäisi perheen päätöksellä pois koulusta ja ilman opetusta, vaikka koulut avattaisiin. Tällöin he eivät käyttäisi oikeuttaan opetukseen. OAJ on myös vedonnut ”poikkeusolokoulun” oppimiselle ja opettamiselle aiheuttamiin vaikeuksiin. Oppilaiden oikeus opetukseen ei ehkä kevätkauden viimeiset viikot toteutuisi sellaisena kuin oikeus siihen turvataan perusopetuslaissa.
Oikeus opetukseen sisältää perusopetuslain mukaan oikeuden turvalliseen oppimisympäristöön kaikissa tilanteissa ja tähän sisältyy nykyisissä oloissa velvollisuus suojautua koronaviruksen leviämiseltä koulupäivän aikana. Tähän pyritäänkin mm. opetushallituksen antamalla ohjeistuksella.
Etäopetuksen on nähty sisältävän turvallisuusriskin niille lapsille, jotka joutuvat kohtaamaan kotonaan väkivaltaa. Keskusteltaessa ”koulujen avaamisesta” eräissä puheenvuoroissa katsottiin, että tämä perustelisi osaltaan lähiopetukseen siirtymistä. Lapsen oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon on kaikille alaikäisille lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan 2-kohdassa turvattu ihmisoikeus. Tähän sisältyy valtion velvollisuus huolehtia järjestelmistä, joiden avulla se saa tiedon tilanteista, joissa lapsen hyvinvointi on uhattuna. Nykyisissä poikkeuksellisissa oloissa julkisen vallan velvollisuuden ennalta estää lapsiin kohdistuvaa huonoa kohtelua ja puuttua siihen voidaan katsoa olevan jopa tavallista korostetumpi, jos tiedetään, että riski tähän on tavanomaista korkeampi.
Ihmisoikeutena turvattu oikeus terveyteen ei tarkoita oikeutta pysyä terveenä vaan se sisältää kaikille oikeuden terveyttä edistäviin elinoloihin sekä oikeuden käyttää erilaisia palveluja, jotka ovat välttämättömiä hyvän terveydentilan saavuttamiseksi ja sairauksien hoitamiseksi. Koska päätöksentekijä on katsonut, ettei koronavirus ole lapsilla vaarallinen, riski oppilaiden terveyden vaarantumisesta ei puolla etäkoulun jatkamista. Koulussa ei normaalioloissakaan ole mahdollista estää virusten leviämistä täydellisesti. Opetushallituksen ohjeistus pyrkii terveysriskin minimointiin. Tämä koskee myös opettajia. Jos tartuntataudin leviämistä ei koulussa pyrittäisi riittävästi estämään, voitaisiin katsoa, että oikeus terveyteen olisi vaarassa. Muun muassa tartuntatautilaki antaa viranomaisille toimivaltuudet puuttua erilaisin keinoin tartuntataudin leviämiseen. Näihin keinoihin voidaan edelleen turvautua, mutta sen tulee tapahtua ensisijassa paikallisesti aivan kuten se tapahtui ennen poikkeusolojen toteamista.
Opettajat ja koulut selvisivät etäopetukseen siirtymisestä hyvin
Tässä vaiheessa voidaan todeta, että suomalaiset opettajat, koulut ja opetushallinnon viranomaiset ovat kaiken kaikkiaan mielestämme selvinneet poikkeusoloihin siirtymisestä, digiloikasta ja sivistyksellisten oikeuksien turvaamisesta koronakriisin aikana hyvin. Monet toimijat ovat toimineet aikamoisen paineen alla ja ansaitsevat kiitoksen työstään sivistyksellisten perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisen eteen. Opetus- ja kulttuuritoimen sääntely ja sitä toimeenpaneva hallinto ovat osoittautuneet resilienteiksi, mikä kertoo samalla perus- ja ihmisoikeusjärjestelmämme resilienssistä.
Suvianna Hakalehto, oikeustieteen professori, Itä-Suomen yliopisto
Pauli Rautiainen, julkisoikeuden apulaisprofessori, Tampereen yliopisto
Perustuslakiblogi 
Jätä kommentti