Perustuslakiblogin kirjoitus hallituksen maahanmuuttopoliittisesta linjauksesta ja sen suhteesta perustuslakiin on kirvoittanut julkisuudessa poikkeuksellisen laajaa keskustelua. Myös palauteryöppy on ollut massiivinen. Palaute on ollut sekä myönteistä että kriittistä. Kiitämme palautteesta, etenkin siitä, joka on lähetetty avoimesti omalla nimellä eikä tullut puskasta nimettömänä tai nimimerkillä!
Kriittinen palaute on kiteytettävissä karkeasti viiteen väitteeseen, jotka käymme alla lävitse yksitellen siinä toivossa, ettei niihin tarvitsisi joka kerran palata uudestaan. Emme edes oleta onnistuvamme vakuuttamaan kaikkia palautteen antajia, mutta jos seuraava edes vähän kykenee kartuttamaan tietämystä perustuslaista, se jo riittää.
Ennen kuin siirrymme väitteisiin, kannustamme kaikkia tutustumaan perustuslakiin omaa ymmärrystään käyttäen esimerkiksi oikeusministeriön nettisivuja, joilta se löytyy suomen ja ruotsin ohella muutamalla muullakin kielellä. Toisinaan jo yksin perustuslain säännöksen lukeminen riittää oikomaan pahimpia väärinkäsityksiä, vaikka usein tarkan sisällön selvittäminen edellyttää tutustumista perustuslain esitöihin ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntoihin sekä tuomioistuinten ja laillisuusvalvojien ratkaisuihin.
1. ”Perustuslaki koskee vain Suomen kansalaisia” – ”ettekö te ymmärrä, että suomalaisten oikeudet pitää asettaa maahanmuuttajien oikeuksien edelle?”
Erityisesti turvapaikanhakijoiden mutta myös muiden maahanmuuttajien perusoikeuksiin liittyvissä keskusteluissa väitetään usein, etteivät he olisi oikeutettuja samaan perusoikeussuojan tasoon kuin Suomen kansalaiset. Joko heillä ei ole perusoikeuksia ollenkaan, koska perusoikeudet muka kuuluisivat ainoastaan Suomen kansalaisille. Tai sitten vähintään katsotaan, että suomalaiset tulisi lähtökohtaisesti asettaa perusoikeuksia suojattaessa maahanmuuttajien ja muiden ulkomaalaisten edelle ja yläpuolelle.
Tällaiset väitteet saattavat sinänsä edustaa esittäjänsä henkilökohtaisia käsityksiä ihmisten keskinäisestä arvojärjestyksestä, mutta oikeudellista pohjaa niillä ei ole. Perustuslaissa turvatut perusoikeudet ovat vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen jälkeen kuuluneet eräitä nimenomaisia poikkeuksia lukuunottamatta kaikille Suomen oikeudenkäyttöpiirissä oleville ihmisille kansalaisuuteen katsomatta. Kuten perustuslain esitöistä ilmenee, tämä oli koko uudistuksen keskeinen tavoite, joka heijasti kansainvälistä ja varsinkin eurooppalaista oikeuskehitystä toisen maailmansodan jälkeen.
Suomalaisten asettaminen lähtökohtaisestikin muihin Suomen oikeudenkäyttöpiirissä oleviin ihmisiin nähden parempaan asemaan olisi myös ristiriidassa perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusperiaatteen ja siihen liittyvän syrjintäkiellon kanssa. Perustuslain 6 §:n mukaan ”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”. Säännös koskee siis kaikkia ihmisiä, ei vain Suomen kansalaisia.
Yhdenvertaisuuden vaatimusta täydentää perustuslain 6 §, joka kieltää asettamasta ketään ”ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella”. Momentissa mainitulla ”hyväksyttävällä perusteella” ei puolestaan voida tarkoittaa kenen tahansa mitä tahansa hyväksyttävänä pitämää perustetta, vaan perusteiden on oltava hyväksyttäviä nimenomaan ”perusoikeusjärjestelmän” kannalta, kuten eduskunnan perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti linjannut. Esimerkiksi nuorisotyöttömyyden vähentäminen on ollut hyväksyttävä peruste ryhtyä sellaisiin erityisiin työllistämistä edistäviin toimiin, jotka ovat koskeneet vain tietyn ikäisiä nuoria.
Tietysti näistä asioista voi olla eri mieltä. Erimieltä olevan olisi kuitenkin syytä olla valmis perustelemaan, miksi meidän kaikkien tulisi nyt omaksua erimieltä olevan mielipide ja hylätä samalla se mitä perustuslaissa nimenomaisesti sanotaan, mitä sen esitöissä on nimenomaisesti esitetty ja miten perustuslakia on eduskunnan perustuslakivaliokunnan toimesta 1990-luvun puolivälistä lukien vakiintuneesti tulkittu.
2. ”Ulkomaalaisia puolustavat perus- ja ihmisoikeusjuristit eivät välitä hädänalaisessa asemassa olevien suomalaisten oikeuksista”
Hyvin yleinen on syytös, jonka mukaan perustuslakijuristit puolustavat ulkomaalaisten oikeuksia, mutta viis veisaavat kantasuomalaisten perusoikeuksien toteutumisesta. Samalla lailla ajattelivat myös viime vaalikaudella eräät kansanedustajat, kun käsittelyssä oli niin sanottujen paperittomien ulkomaalaisten oikeutta terveydenhoitoon koskeva hallituksen esitys. Osallistuimme molemmat asiantuntijakuulemiseen perustuslakivaliokunnassa. Eräät kansanedustat pyysivät tuolloin varta vasten meitä selittämään, miksi pidimme hallituksen esitystä perus- ja ihmisoikeuksien kannalta myönteisenä, vaikka samaan aikaan muun muassa monet vanhukset joutuvat elämään ihmisarvon loukkaamattomuuden kannalta epäasianmukaisen kurjissa olosuhteissa Suomessa. Miksi puolsimme siinä kohtaa välttämättömien terveydenhuoltopalveluiden antamista paperittomille ulkomaalaisille, mutta emme vaatineet samanaikaisesti suomalaisia kohtaavien epäkohtien korjaamista?
Tähän kysymykseen oli helppo antaa vastaus: Arvioitavanamme oli vain ns. paperittomien oikeuksia koskeva lakiesitys, joka koski välttämättömien terveyspalvelujen järjestämistä myös laittomasti maassa oleskeleville. Esityksellä pyrittiin poistamaan tämän ihmisryhmän perusoikeuksien toteutumisessa ollut ongelma. Vastaavasti viime perjantaina arvioinnin kohteena oli samana päivänä julkaistu hallituksen maahanmuuttopoliittinen päätös.
Perustuslakiarvioinnin joutuu hyvin usein väkisinkin kohdistamaan kulloinkin esillä olevaan asiaan tai tapaukseen, jonka vireille tuloon perutuslakiasiantuntijat eivät yleensä pysty vaikuttamaan millään muotoa. Tämä ei tarkoita, etteikö muitakin ongelmia olisi tai ettei niistä välitettäisi.
Ilman muuta ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kielto koskee myös suomalaisia. Totta kai kurjissa olosuhteissa elävien vanhusten asemaan ja heidän perusoikeuksiensa loukkauksiin pitää puuttua. Kyllä, hallitus todellakin toteuttaisi sille kuuluvaa perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamisvastuuta, jos se toisi tällaisen merkittävän ongelman poistavan lakiehdotuksen eduskunnan käsiteltäväksi.
Olisi kuitenkin perustuslain kannalta virheellistä olettaa, että se, että suomalaisessa yhteiskunnassa loukataan muun muassa vanhusten perus- ja ihmisoikeuksia, jollain tavalla oikeuttaisi julkista valtaa olemaan piittaamatta muihin ihmisryhmiin kohdistuvista vastaavista loukkauksista. Kumpikin epäkohta on oikeudelliselta kannalta yhtä väärin. Kumpikin pitää poistaa, jos haluamme ottaa perustuslaissa turvatut oikeudet vakavasti. Silti epäkohtien poistaminen on ennen muuta hallituksen ja eduskunnan asia.
Viittaamme myös keväiseen blogikirjoitukseen, jossa tuoreeltaan arvioimme kriittisesti hallitusohjelman kielteisiä vaikutuksia erityisen haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten, kuten työttömien, vanhusten ja vammaisten kannalta
3. ”Nämä ovat vain politikoivien valtiosääntöjuristien mielipiteitä”
Hyvin usein perustuslakiin nojautuvia vaatimuksia yritetään Suomessa vesittää väittämällä, että kyse on vain esittäjänsä poliittisista kannoista, että ne ovat vain juridiseen kaapuun puettuja mielipiteitä ja että nämä mielipiteet ja niiden edustajat edustavat yleensä vasemmistoa.
Lyhyt vastaus on: Kyllä, perustuslakiin nojautuvat vaatimukset ja niihin viittaavat valtiosääntöjuristien väitteet heijastavat mitä suurimmassa määrin yhteiskunnallisia arvovalintoja. Ne heijastavat niitä valintoja, joita perustuslainsäätäjä, so. eduskunta on hyvin suurella äänten enemmistöllä tehnyt perustuslakia säätäessään. Näiden valintojen seurauksena Suomen nykyinen perustuslaki vastaa monin tavoin eurooppalaisten liberaalien demokratioiden valtiosääntöjä. Kuten jo perustuslain kahdesta ensimmäisestä luvusta voi lukea, valtiosääntömme nojautuu sellaisille periaatteille kuin demokratia, oikeusvaltio, ihmisarvon loukkaamattomuus, oikeudenmukaisuus ja perusoikeudet, jotka kuuluvat yhtäläisesti jokaiselle. Kansainväliseen yhteistyöhän Suomi osallistuu perustuslakinsa mukaan rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi.
Nämä ovat faktoja, jotka jokainen voi itselleen selvittää suoraan esimerkiksi täältä. Jos ne ovat myös pelkkiä vasemmistolaisia arvoja – mitä sinänsä rohkenemme epäillä – sitten Suomella ja käytännössä kaikilla eurooppalaisilla valtioilla on vasemmistolainen perustuslaki.
Halusivat jotkut sitä tai eivät, perustuslakimme ei perustu ihmisten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin perustuvan syrjinnän, epätasa-arvon, tai kansallismielisyyden ideoille. Ne jotka näin väittävät, astuvat perustuslain ulkopuolelle ja ryhtyvät tekemään sillä politiikkaa. Ilmiö ei sinänsä ole harvinainen, mutta ei se siitä sen perustuslaillisempaa tai muutoinkaan oikeampaa tee
4. ”Mitä te perustuslakijuristit itkette, ainahan voidaan muuttaa perustuslakia”
Suomen perustuslaki voidaan muuttaa kansainvälisiin verrokkeihin nähden varsin helposti. Menettelystä säädetään perustuslain 73 §:ssä. Sen mukaisesti perustuslain muutosehdotus on toisessa käsittelyssä äänten enemmistöllä hyväksyttävä lepäämään ensimmäisiin eduskuntavaalien jälkeisiin valtiopäiviin. Ehdotus on tuolloin valiokunnan annettua siitä mietintönsä hyväksyttävä asiasisällöltään muuttamattomana täysistunnossa yhden käsittelyn asiana päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Ehdotus voidaan lisäksi julistaa kiireelliseksi päätöksellä, jota on kannattanut vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä. Ehdotusta ei tällöin jätetä lepäämään, ja se voidaan hyväksyä vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä annetuista äänistä.
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan perustuslakia ei kuitenkaan Suomessa voi ajatella sillä tavoin alisteiseksi päivänpoliittisille tarpeille, että sitä olisi syytä lähteä aina muuttamaan, kun se näyttää rajoittavan hallituksen ja eduskunnan enemmistön kulloinkin tarkoituksenmukaisina pitämien poliittisten päämäärien toteuttamista.
Modernien perustuslakien keskeisenä tehtävänä on yhtäältä tehdä demokraattinen päätöksenteko mahdolliseksi, mutta toisaalta asettaa sille myös rajoituksia. Suomalaisenkin perustuslakiajattelun keskeisenä lähtökohtana on ollut ajatus siitä, että perustuslailla tulee olla suhteellinen pysyvyys ja että perustuslain muutoksiin on niin muodoin suhtauduttava pidättyvästi. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on kirjannut asian seuraavasti: ”Perustuslain muutoshankkeisiin ei pidä ryhtyä päivänpoliittisten tilannenäkymien perusteella eikä muutoinkaan niin, että hankkeet olisivat omiaan heikentämään valtiosäännön perusratkaisujen vakautta tai perustuslain asemaa valtio- ja oikeusjärjestyksen perustana. On toisaalta pidettävä huolta siitä, että perustuslaki antaa oikean kuvan valtiollisen vallankäytön järjestelmästä ja yksilön oikeusaseman perusteista. Perustuslain mahdollisia muutostarpeita tulee arvioida huolellisesti ja välttämättömiksi arvioidut muutokset tehdä perusteellisen valmistelun sekä siihen liittyvän laajapohjaisen keskustelun ja yhteisymmärryksen pohjalta.” (PeVM 5/2005 vp, s. 2).
Perustuslakia voidaan siis muuttaa, mutta olisi perustuslaillisen järjestelmämme aliarvioimista olettaa, että tätä mahdollisuutta tulisi käyttää heti kun perustuslaki ei näytä vastaavan hallituksen tavoitteita. Jos näin meneteltäisiin, meillä ei itse asiassa olisi perustuslakia siinä muodossa kuin se on tavattu Suomessa ymmärtää.
Sinänsä ne, jotka vaativat perustuslain muuttamista ansaitsevat kiitokset avoimuudesta, On kuitenkin paljon niitä – poliittisen eliittimme edustajista alkaen – jotka usein vaativat siekailematta sitä tai tätä jättäen kuitenkin ”sopivasti” kertomatta sen paremmin kannattajilleen kuin kenellekään muulle, että vaatimuksen toteuttaminen edellyttäisi perustuslain muuttamista – ja usein myös irtisanoutumista Suomen kansainvälisistä velvoitteista
5. ”Jos kritisoi, pitää esittää ratkaisuvaihtoehto”
Perustuslakijuristit ottavat kantaa siihen, mikä on perustuslain kannalta kiellettyä, käskettyä tai sallittua. Hyvin usein perustuslakijuristin työssä on kyse nimenomaan sen määrittämisestä, mikä on poliittisen päätöksenteon sallittu ala perustuslain näkökulmasta: onko kulloinenkin lakiesitys tai muu poliittinen päätös perustuslain mukainen vai ei?
Vaikka vastaus olisikin kielteinen, valtaosassa tapauksia esitetään juuri vaihtoehto tai niiden joukko, jolla lakiesitys tai muu asia voitaisiin saattaa sopusointuun perustuslain kanssa lopputuloksella, että laki voidaan lopulta säätää tai päätös tehdä. Esimerkiksi viime vaalikaudella ratkaisuvaihtoehtoja kyettiin lähes poikkeuksetta esittämään ja laki säätämään ns. sote-lakia lukuun ottamatta, vaikka lakiehdotuksessa olisi havaittukin perustuslakiongelmia. On siis harhaluulo, että perustuslaki olisi lainsäädäntöpäätösten tai muun poliittisen päätöksenteon este tai edes merkittävä hidaste.
Se, ettei blogikirjoituksessa esitetty ratkaisuvaihtoehtoa siihen, miten myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden erillinen sosiaaliturvajärjestelmä tulisi laatia perustuslain mukaisella tavalla, johtui kuitenkin yksinkertaisesti siitä, ettei tuollaista vaihtoehtoa ole. Niin sovittamattomassa ristiriidassa myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisten erillinen sosiaaliturvajärjestelmä olisi perustuslain kanssa.
Juha Lavapuro & Tuomas Ojanen
Ps.(14.9.2015) Saimme toki muunkin tyyppisiä kommentteja – sekä sähköpostitse että muilla nettifoorumeilla. Niihin emme edes yrittäneet vastata. Eikä ollut oikeastaan tarviskaan – Jari Tervon kynä oli jälleen kerran kadehdittavan terävä.
Perustuslakiblogi 
”ilman hyväksyttävää perustetta” – Lainsäädäntö määrittelee hyväksyttävät perusteet, eviät moralistit.
”Erityisesti turvapaikanhakijoiden mutta myös muiden maahanmuuttajien perusoikeuksiin liittyvissä keskusteluissa väitetään usein, etteivät he olisi oikeutettuja samaan perusoikeussuojan tasoon kuin Suomen kansalaiset. Joko heillä ei ole perusoikeuksia ollenkaan, koska perusoikeudet muka kuuluisivat ainoastaan Suomen kansalaisille. Tai sitten vähintään katsotaan, että suomalaiset tulisi lähtökohtaisesti asettaa perusoikeuksia suojattaessa maahanmuuttajien ja muiden ulkomaalaisten edelle ja yläpuolelle. Tällaiset väitteet saattavat sinänsä edustaa esittäjänsä henkilökohtaisia käsityksiä ihmisten keskinäisestä arvojärjestyksestä, mutta oikeudellista pohjaa niillä ei ole.”
Edellisessä sitaatissa on koko asian ydin. Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen tekevät selkeän virheen. He sekoittavat toisiinsa perustuslain (PL) 19 §:n, joka takaa sosiaaliturvan, sekä perustuslain 6 §:n, joka takaa yhdenvertaisuuden (syrjintäkielto) ja perustelevat sosiaaliturvan yhdenmukaisuuden vaatimustaan 6 §:llä.
Sosiaaliturva ei perustu perustuslain 6 §:ään vaan 19 §:ään. Perustuslain 19 §:ää tulkitaan tällä hetkellä siten, että sosiaaliturva ei koske kaikkia niitä, joita koskee perustuslain 6 §, vaan sosiaaliturva perustuu Suomessa asumiseen. Jos sosiaaliturva perustuisi 6 §:ään, pitäisi Suomen maksaa samansuuruista sosiaaliturvaa kaikille niille, jotka ovat Suomen lainsäädännön piirissä, eli mm. turisteille. Perustuslain syrjintäkielto (6 §) koskee kaikkia, jotka ovat Suomen lainsäädännön piirissä, mutta PL 19 § (oikeus sosiaaliturvaan) ei taas koske.
Julkisuudessa hallituksen esitystä sosiaaliturvan eriyttämisestä vastustaneet oikeustieteilijät eivät ole vastustaneet asumisperusteista sosiaaliturvaa, joten he ovat itse toiminnallaan osoittaneet, että sosiaaliturva ei perustu perustuslain 6 §:ään, vaan sosiaalituvan perustuminen henkilön asemaan Suomessa on sallittua.
Tällä hetkellä henkilön asema Suomessa voidaan jakaa kolmeen luokkaan:
1. Oleskelu Suomen alueella eli Suomen lain piirissä oleminen ja näin oikeus esim. turvapaikkaa hakevan (eri asia kuin pakolainen) oikeus valtion maksamaan vastaanottorahaan, jolloin täyttyy PL 19 §, mutta vastaanottoraha EI ole samansuuruinen kuin muilla Suomen perustuslain piirissä olevilla.
2. Suomessa asuminen, jolloin henkilö on oikeutettu kunnalliseen sosiaaliturvaan eli samaan sosiaaliturvaan kuin muut suomalaiset, vaikka henkilö ei olisi Suomen kansalainen.
3. Suomen kansalaisuus, johon kuuluu seuraavalla sivulla luetellut oikeudet ja velvollisuudet:
http://www.migri.fi/suomen_kansalaisuus
Jo tällä hetkellä PL 19:ää tulkitaan siten – ja tulkitaan valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden omalla hyväksynnällä – että sosiaaliturvaa ei koske perustuslain syrjintäkieltä, vaan sosiaaliturva määräytyy henkilö aseman perusteella, joita ovat siis Suomessa oleskelu, Suomessa asuminen ja Suomen kansalaisuus. Tällä hetkellä sosiaaliturva on jo täysin erilainen niillä, jotka oleskelevat Suomessa (esim. turvapaikanhakija) sekä niillä, jotka asuvat Suomessa. Tätä käytäntöä voidaan edelleen muuttaa siten, että sosiaaliturva täysin erilainen niillä, jotka oleskelevat Suomessa, jotka asuvat Suomessa ja jotka ovat Suomen kansalaisia.
Jo nyt – valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden itsensä sallimana – perustuslain sisältämät oikeudet voivat perustua oleskelun sijaan asumiseen, mikä johdonmukaisesti koskee tällöin myös sosiaaliturvaa. – kuten jo nykyinen 19 §:n tulkinta osoittaa, sillä 19 § koskee eri tavalla Suomessa oleskelevia ja Suomessa asuvia. Sosiaaliturva voidaan siis jaotella uudelleen esim. sen mukaan, oleskeleeko henkilö Suomessa, asuuko hän Suomessa vai onko hän Suomen kansalainen.
Suomen perustuslain 19 § on jo siis tulkittu siten, että sillä ei ole mitään tekemistä PL 6 §:n kanssa, vaan perustuu henkilön asemaan Suomessa, joten tähän henkilön aseman ja sosiaaliturvan sidokseen puuttuminen ei ole perustuslain vastaista. Perustuslain 6 §:llä ei ole yhtään mitään tekemistä sosiaaliturvan kanssa, kuten kirjoittajat yrittävät väittää, vaan PL 6 § kieltää vain eri asemaan asettamisen henkilön ominaisuuksien perusteella, ei aseman perusteella. Perustuslain 6 § ei kiellä henkilön asettamista eri asemaan sen perusteella, mikä hänen asemansa on eri rekisterissä (oleskelija, asuja, kansalainen jne.), kuten kirjoittajat yrittävät väittää.
Korjaan edellisen kommenttini alkua siten, että perustuslain 19 § (oikeus sosiaaliturvaan) koskee kyllä kaikkia Suomessa olevia eli Suomen perustuslain piirissä olevia, mutta 19 §:ää on tarkennettu muilla laeilla siten, että sosiaaliturvan nimikkeen ja suuruuden määräytyminen ei ole sidoksissa Suomen perustuslain piirissä olemiseen – toisin kuin PL 6 § on – vaan sosiaaliturvan nimike ja suuruus on sidottu henkilön asemaan Suomessa. Jos sosiaaliturvan määrittelisi PL 6 §, kuten kirjoittajat yrittävät väittää, olisi turvapaikanhakijan saama vastaaottoraha perustuslain vastainen, koska se on pienempi kuin kunnallinen toimeentulotuki. Vastaaottoraha ei ole perustuslain vastainen eikä näin ollen sosiaaliturvan määräytyminen minkään muunkaan aseman perusteella ole perustuslain vastaista eli sen perusteella, mikä henkilön aseman on eri rekistereissä (Suomessa oleskeleva, Suomessa asuva, Suomen kansalainen). Sosiaaliturvan määräytyminen henkilön ominaisuuksien perusteella (PL 6 §) olisi perusoikeuksien vastaista syrjintää. Kaikki muu syrintä on sallittua.
Erittäin perusteellisesti argumentoitu. Vielä olisi tärkeää kuulla, millä perusteella sosiaaliturvassa ei saisi olla eroja, kun esim. äänioikeudessakin on. Ettekö tule samalla väittäneeksi, että perustuslain mukaan jokaisen Suomessa oleskelevan tulisi saada sama äänioikeus kuin Suomen kansalaisten?
Jos taas nykyinen äänioikeus on perustuslain mukainen, eikö silloin myös sosiaaliturvan suhteen voida kansalaiset ja ei-kansalaiset asettaa eri asemaan? Jos se taas on perustuslain vastainen, eikö silloin muitakin perustuslain vastaisia lakeja voida säätää ihan yhtä oikeutetusti, jos se katsotaan perustelluksi?
Muutama huomio tuosta Salmisen kommentista ja yleensäkin. En ole näistä varma, mutta käsittääkseeni asia menee suurin piirtein näin. (Kohta B käsittelee eniten itse asiaa)
A) Ymmärrän mitä Salminen tarkoittaa. Kuitenkin se, että Salminen vetoaa tuohon lainaamaansa kohtaan (”Erityisesti turvapaikanhakijoiden – – – pohjaa niillä ei ole.”), on tekstin logiikan kannalta ongelmallista.
Kyseinen lainattu kohtahan ei yllä olevassa tekstissä käsittele lainkaan sosiaaliturvaa, vaan perusoikeuksia. Kyseinen tekstikappale, so. 1. otsikon alla oleva, on vastaus niille, jotka ovat väittäneet, että *perusoikeudet* koskevat vain Suomen kansalaisia. Se ei ole vastaus niille, jotka ovat esim. väittäneet, että sosiaaliturva ei koske täysimääräisenä nytkään kaikkia (esim. turisteja ja turvapaikanhakijoita), joten ei ole perustavaa syytä, miksei ulkopuolelle voisi rajata myös oleskeluluvan saaneet (siis mm. myönteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat). Koska se on vastaus vain noille ensin mainituille, sille riittää vedota PL 6 §:ään.
Salmisen kritiikki olisi siis osuvampaa, jos hän olisi vain sanonut, että koko tekstissä ei käsitellä sitä oleellista asiaa, että sosiaaliturva ei välttämättä kuulu kaikille. Salminen olisi voinut sanoa, että asia on tekstissä sivuutettu tai kenties yritetty peittää tuolla 1. otsikon kohdalla.
B) Itse asiaan eli PL 19 §. Salmisen väite on: ”Perustuslain 19 §:ää tulkitaan tällä hetkellä siten, että sosiaaliturva ei koske kaikkia niitä, joita koskee perustuslain 6 §, vaan sosiaaliturva perustuu Suomessa asumiseen.”
Tämä on nähdäkseni ongelmallinen tai epätarkka väite, ilmeisesti johtuen siitä, että ”sosiaaliturva” ymmärretään tässä kahdessa merkityksessä. PL 19 § puhuu ”sosiaaliturvasta” otsikossaan. Sitä ei kuitenkaan samasteta kyseisessä pykälässä nimenomaisesti toimeentulotukeen ym. Sosiaaliturva sinänsä, yleisenä eli 19 § 1 mom:n mielessä, koskee kaikkia Suomen oikeudenkäyttöpiiriin kuuluvia, mutta sitä ei ole pakko toteuttaa kaikille samalla tavalla eli nimenomaan sellaisella ”sosiaaliturvalla”, joka on säädetty Suomessa asuville (siis. esim. toimeentulotuki, asumistuki, työttömyysturva jne.).
Tämän vuoksi ”vastaanottoraha” on ollut mahdollista erottaa muusta sosiaaliturvasta ja kohdistaa se siis turvapaikanhakijoille (joiden kohdalla ei ole vielä tehty päätöstä). Tätä pureksii Perustuslakivaliokunnan lausunto 59/2010:
https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=pevl+59/2010
Tämä ei tarkoita kuitenkaan, että sosiaaliturvan tasosta olisi näissäkään tapauksissa tingitty tai että PL 19 § 1 mom ei soveltuisi heihin. Perustuslakivaliokunta ottaa nimenomaan kantaa tähän ja toteaa: ”Esityksen perustelujen (s. 33/I) mukaan vastaanottorahan ja etenkin käyttörahan myöntäminen on toimeentulotuen myöntämistä yksinkertaisempaa, minkä vuoksi se soveltuu yleistä toimeentulotukea paremmin kansainvälistä suojelua hakevien vastaanoton tarpeisiin. Pelkästään tällainen vastaanoton etuusjärjestelmän irrottaminen toimeentulotukijärjestelmästä ei edellä mainitun valossa muodostu perustuslain 19 §:n 1 momentin kannalta ongelmalliseksi.”
Perusteluna on siis tilanteeseen soveltuvuus ja siksi eri ”muoto”, jossa sosiaaliturva toteutuu, ei se, ettei sosiaaliturva koskisi turvapaikanhakijoita. Päinvastoin, implisiittisesti on selvää, että se koskee, koska sen toteutumista pohditaan. On siis harkittu juuri kansainvälistä suojelua hakevien vastaanottoa ja sen erityisiä tarpeita. On myös huomioitu, että vastaanottokeskus järjestää osan tuesta hyödykkeinä ja vain siksi vastaanottorahan määrä voi olla alhaisempi kuin toimeentulotuki: ”Ehdotetun vastaanottorahan määrä vastaa esityksen perustelujen (s. 78/I) mukaan toimeentulotuesta annetun lain mukaista toimeentulotuen perusosaa kuitenkin niin, että siitä on vähennetty vastaanottokeskuksen hyödykkeinä järjestämä osuus. Ehdotus täyttää tältäkin osin perustuslain 19 §:n 1 momentin vaatimukset, sillä valiokunta on pitänyt mahdollisena huolehtia kansainvälistä suojelua hakevien ja tilapäistä suojelua saavien toimeentulon turvasta osittain muutenkin kuin rahana.”
Toisin sanoen, perustuslakivaliokunta on katsonut, että tasa-arvoisuus toteutuu, vaikka rahamäärä on pienempi. Toki taustalla oleva Hallituksen esitys mainitsee: ”Muutoksella pyrittäisiin vähentämään taloudellisen tuen houkuttelevuutta perusteettomien hakemusten jättämiseen.”
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100266
Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan ota kantaa tähän päämäärään, vaan vain siihen, onko tämä ristiriidassa perustuslain kanssa. Koska voidaan katsoa, että vastaanottokeskuksen antamat hyödykkeet korvaavat osan rahallisesta tuesta, rahallinen tuki voi olla pienempi kuin toimeentulotuki ja siten ”vähentää houkuttelevuutta”. (En tiedä voisiko ajatella, että he saivat aiemmin ”enemmän” kuin muut, koska heidän saamiaan hyödykkeitä ei huomioitu, mutta ehkä auttaa asian hahmottamisessa, jos niin ajattelee.) Hallituksen esityskin jo toteaa: ”Kansainvälistä suojelua hakeva oleskelee Suomessa laillisesti, mutta aina hakemuksensa ratkaisemiseen asti kuitenkin väliaikaisesti. Hän saa osan toimeentulosta ja huolenpidosta hyödykkeinä vastaanottokeskuksesta, eikä siksi ole tarkoituksenmukaista antaa kuvaa, että hänellä olisi samanlainen oikeus rahana maksettavaan toimeentulotukeen kuin maassa asuvalla henkilöllä.”
Siksi tästä ei voi enempää tinkiä. Loppusumma, annettiinpa se pelkästään rahana tai rahana+hyödykkeinä, myönnetään samoin perustein kaikille Suomen oikeudenkäyttöpiirissä oleville ja 19 § 1 mom. koskee jokaista, myös nimenomaisesti niitä, jotka oleskelevat vain väliaikaisesti.
Tässä kohtaa astuu kuvaan PL 6 § 1 mom. Se sanoo, että lain on oltava sama kaikille ja siten myös PL 19 § 1 mom ei voi merkitä oleellisesti eri asiaa yhdelle ihmiselle ja toiselle ihmiselle. Siksi summan ”vastaanottoraha + keskuksen myöntämät hyödykkeet” on ainakin teoriassa vastattava ”toimeentulotukea”. Muuten rikottaisiin PL 6 § 1 mom:ia.
On kyllä perusteltua toteuttaa tämä sosiaaliturva eri ”muodoissa” turvapaikanhakijoille ja Suomessa asuville. Sitä perustuslaki ei kiellä. Mutta laskennallisen summan on oltava sama PL 6 § 1 mom:n vuoksi.
(Mitä tulee turisteihin, niin käsittääkseni hekin ovat oikeutettuja vähimmäissosiaaliturvaan. He vain eivät hae sitä, koska heidän pitäisi osoittaa, etteivät tule muuten toimeen ja sellaista taas turistin on hieman vaikea osoittaa – jopa tilanteessa, jossa näin oikeasti on (ryöstö, onnettomuus). Toimeentulotuen saaminenhan edellyttää usein melkoista paperisotaa, kahden kuukauden tilitietoja, muiden tukien hakemista ensin jne. Voi myös olla, että turisteille on jo jossain säädetty oma, toimeentulotuesta ja vastaanottorahasta erillinen sosiaaliturvan ”muoto”. En tiedä, mutta tämä esimerkki on ehkä osoittautunut tässä jo muutenkin liian erilaiseksi, että siitä voisi päätellä mitään turvapaikan saaneiden sosiaaliturvan suhteen, joka tässä koko keskustelussa on kuitenkin se varsinainen aihe.)
Täten Salmisen ajatus siitä, että oikeus sosiaaliturvaan perustuisi ”henkilön asemaan Suomessa” näyttää seuraavan väärinkäsityksestä, jossa ei ole ymmärretty, että sosiaaliturva voi olla kaikille sama ja perustuslaissa kaikille samaksi säädetty, vaikka sen ”muoto” ei sama olisikaan.
(Mainittakoon vielä, että ennen nyk. perustuslakia hallitusmuodon 15a § totesi muuten saman kuin nyk. PL 19 §, mutta lisäksi 15 a § 5 mom: ”Edellä 2 ― 4 momentissa tarkoitettujen etuuksien saamisen tai määräytymisen perusteeksi voidaan lailla asettaa Suomessa työskentely tai asuminen.” Tämä ei kuitenkaan koske kyseisen pykälän 1 momenttia, joka on siis sama kuin PL 19 § 1 mom. http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1993/19930309#idp3724848
Sittemmin tämä 5 mom on koettu turhaksi ja hieman harhaanjohtavaksi: ”Valiokunnan käsityksen mukaan 5 momentti sisältää juuri sellaisia kriteerejä, jotka perusoikeuksia koskevien yleisten oppien, lähinnä hyväksyttävyys- ja suhteellisuusnäkökohtien nojalla oikeuttavat tarkoitetunlaiset rajoitukset. Tästä syystä valiokunta on poistanut momentin tarpeettomana ja myös sikäli epäasianmukaisena, että se voisi johtaa virheellisiin vastakohtaispäätelmiin.” Toisin sanoen, jo ed. momentit sallivat, että asioista säädetään tarkemmin ja kaikki seikat huomioiden tavallisissa laeissa ja sikäli momentti on turha. Toisaalta näyttäisi siltä, että 5 mom:sta voisi seurata kenties hieman sen kaltaisia vääriä päätelmiä kuin nyt näyttää syntyvän ”asumisperusteisesta” sosiaaliturvasta, eli että ei olisi oikeutettu, jos ei asu.
http://www.edilex.fi/mt/pevm19940025 )
C) Salmisen esittämän kommentin ja koko keskustelun taustalla on hallituksen esittämä kysymys: ”Voidaanko sosiaaliturvajärjestelmät muuttaa siten, että myönteisen oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat eivät kuulu asumisperusteisen sosiaaliturvajärjestelmän piiriin, vaan heillä on oma kotouttamisjärjestelmänsä?”
Kysytään siis: kun turvapaikanhakijan vastaanottoraha ei ole samansuuruinen kuin toimeentulotuki, niin voisiko tätä laajentaa myös turvapaikan ja oleskeluluvan saaneen kohdalle.
Edellisen valossa on selvää, ettei tätä voi tehdä, jos muita hyödykkeiden tai palveluiden ei voi laskea täydentävän tätä rahamäärää niin, että loppusumma on sama. Äkkiseltään on vaikea kuvitella, miten tämä toteutettaisiin, jos henkilö ei enää asu vastaanottokeskuksessa eikä siten saa sen hyödykkeitä tms. ”Kototuttamispalvelut” tuskin voivat tarkoittaa PL 19 § 1 mom:ssa tarkoitettua vähimmäissosiaaliturvaa, vaan ne tulevat sen päälle, koska kotouttamisen tarkoituksena on saada yksilöstä hyödyllinen osa yhteiskuntaa eikä vain ylläpitää hänen toimeentuloaan.
Vaikka tämä rahallisen tuen korvaaminen osittain hyödykkeillä toteutettaisiinkin jotenkin, niin säästöjä siitä ei synny ja oletettavasti vaikutus on korkeintaan sama kuin edellä mainittu: turhia hakemuksia tulee vähemmän, jos suoraa rahallista tukea saa vähemmän ja jotain hyödykkeitä sen sijaan. Vaikutus tässäkin suhteessa lienee vähäinen.
Olen käsittänyt, että Romaniasta tulevat romaanikerjäläiset eivät pääse saavuttuaan Suomen sosiaaliturvan piiriin. Kuinka tämä on mahdollista perustuslain estämättä?
Koska heillä ei ole vakituista asuinpaikkaa Suomessa.
Juuri maahan tulleella turvapaikanhakijallako sitten on?
Jos muutoksia halutaan, niin jääkö ainoaksi vaihtoehdoksi perustuslain muuttaminen?
Tähän toivoisi selvää vastausta.
Ojanen ja Lavapuro ovat todenneet, että oleskeluluvan saaneiden sosiaaliturvan muuttamisen tutkiminen olisi 0-tutkimusta. He eivät ole itse esittäneet mitään taustatietoa, miten pakolaisten sosiaaliturva on toteutettu muissa EU-maissa. Monesti sosiaaliturvaa koskevissa argumenteissa vedotaan EU:n sosiaalisten oikeuksien komitean Suomelle antamaan huomautukseen perusturvan tasosta. Kuitenkin EU-tuomioistuin on Saksaa koskevassa perusturvan myöntämistä koskevassa tapauksessa todennut:
”Lopuksi unionin tuomioistuin muistuttaa, että sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetulla asetuksella ei säännellä erityisten maksuihin perustumattomien rahaetuuksien myöntämisedellytyksiä. Koska tällainen toimivalta kuuluu kansalliselle lainsäätäjälle, tällä on myös toimivalta määritellä tämän tyyppisillä etuuksilla varmistetun sosiaaliturvan laajuus. Niinpä erityisten maksuihin perustumattomien rahaetuuksien myöntämisen edellytykset ja laajuuden vahvistaessaan jäsenvaltiot eivät sovella unionin oikeutta, joten Euroopan unionin perusoikeuskirjaa ei ole sovellettava.”
Ojanen ja Lavapuro eivät ole käsitelleet kysymystä, miten sosiaaliset oikeudet toteutetaan supistuvan talouden tilanteessa. Jos supistuvan talouden tilanteessa kielletään julkisten menojen ja sosiaalisten etujen heikentäminen, pitääkö valtion ottaa jatkuvasti lisää velkaa?
Oleskeluvan saaneet pakolaiset ovat oikeutettuja muihin kotouttamistoimenpiteisiin, joten näiden vaikutus yhdessä toimeentuloturvan kanssa pitäisi selvittää. Ennnen kuin perusturvan eriyttäminen kategorisesti kielletään, pitäisi selvittää, miten oleleskeluluvan saaneiden ja muiden perusturva on toteutettu muissa EU_maissa.
””Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”. Säännös koskee siis kaikkia ihmisiä, ei vain Suomen kansalaisia.”
Yhdenvertaisuus lain edessä tarkoittanee, että kaikki lain alaisena elävät tai lain kriteerit täyttävät ovat yhdenvertaisia. Esimerkiksi Suomen kansalainen voidaan valita presidentiksi, vaikka Suomen kansalaisuus ei myönnä sokealle ajokorttia. Onko oletus oikean suuntainen?
Perusoikeudetkaan eivät ole ehdottomia. Eikö tällaisessa poikkeustilanteessa voida tietty perusoikeuksien rajoittaminen viedä eteenpäin yleisten oikeusoppien mukaisesti ?
Vakiintuneen käytännön mukaan perustuslain 6 § sivuuttamiseen riittää se, että perustuslakivaliokunta antaa seuraavasti muotoillun lausunnon: ”Perustuslaista ei perinteisesti ole katsottu johtuvan estettä sille, että..”, ja sivulause täydennetään kertomaan, mikä ihmisryhmä halutaan asettaa eriarvoiseen asemaan. Varsinaisia perusteluja pykälästä poikkeamiseen ei tarvita. Hallituksen maahanmuuttopoliittisen linjauksen toteuttaminen ei aiheuttaisi tarvetta perustuslain muuttamiselle.
Onko kysymys tällä hetkellä enemmän siirtolaisista kuin pakolaisista?
Pakolaismääritelmä ei oikein tunnu vastaavan enää nykymaailman olosuhteita.
Voiko tätä asiaa avata perustuslaista käsin?
Näin ei voi jatkua. Tilanne on kestämätön.
Ratkaisuksi siis kelvannee oikeusoppineidenkin mielestä se, että rahallista tukea turvapaikanhakijoille vähennetään ja suurempi osa annetaan ilmaisena asumisena, vaatteina ja ruokana. Näin saadaan vähennettyä ilmaisen rahan vaikutusta vetotekijänä kuten hallitus haluaakin, mutta pysytään perustuslain puitteissa.
Kirjoituksesta tuli mieleen aikamoinen olkiukkojen rakentelu. Viitattiin epämääräisiin esitettyihin (heikkoihin) väitteisiin ja ammuttiin ne alas. Kirkoitus ei kuitenkaan käsitellyt itse aihetta: Kieltääkö PL turvapaikanhakijoiden saamien rahallisten korvausten pienentämisen? MIelestäni ei. PL 19 § olikin jo yllä käsitelty ja PL 6 § kieltää epätasa-arvoisen kohtelun ilman perusteltua syytä. Perusteltuja syitä löytyy ja jos keinot ovat sopivia ja suhteellisuusperiaatteen mukaisia, ongelmaa ei ole. Esimerkiksi vangit eivät ole oikeutettuja rahalliseen toimeentulotukeen, eivätkä ase-velvolliset. Täysihoidossa vastaanottokeskuksessa riittää taskuraha.
Vastaaottokeskuksissa asuville maksetaan siis tosiaan vastaanottorahaa, joka on pienempi kuin toimeentulotuki (koska vastaanottokeskuksen tarjoama aineellinen tuki + vastaanottoraha = toimeentulotuki).
Tämän linkin PeVL 59/2010 vp mukaan toimeentulotuki ei välttämättä ole PerL 19§ mukainen minimitaso, mikä voinee tarkoittaa sitä, että toimeentulotuessa on extraa mukana.
Perustuslain esitöissä (HE309/1993) taas mainitaan, että sosiaalietuuksien myöntämiselle voi asettaa ehtoja (mainitaan Suomessa asuminen tai työskentely).
Eli jos PerL 19§ mukainen minimitaso tulee täytetyksi toimeentulotukea pienemmällä tuella, ja jos sosiaalituelle voidaan asettaa ehtoja, niin välttämättä silloin oleskeluluvan saaneille pienemmän tuen maksaminen ei ole perustuslain vastaista.
http://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=pevl+59/2010
Sitäkin voisi pohtia, onko perustuslain mukaista, että turvapaikanhakija saa 92 euroa kuukaudessa ja lisäksi asunnon ja ruuan. Suomessa on ihmisiä, joille ei jää näin paljoa kuukaudessa, kun kaikki menot on maksettu. Joissain maissa ei anneta rahaa ollenkaan.
On selvää, että myös varakas ihminen voi olla turvapaikanhakija ja aito pakolainen. Kun joku heistä saa oleskeluluvan niin heillä on blogin kirjoittajien käsityksen mukaan oikeus samaan sosiaaliturvaan. Kun ns kantasuomalainen hakee esimerkiksi toimeentulotukea, hänen tulee kiikuttaa kaikki tiliotteet ja muut selvitykset sosiaalivirastoon.
Miten oleskeluluvan saajan kohdalta selvitetään, onko hänellä esimerkiksi käteistä rahaa tai tili pankissa? Käsittääkseni sitä ei selvitetä mitenkään, koska se on aika vaikeaa. Toki suomalaisellakin voi olla tili ulkomaisessa pankissa, mutta sen todennäköisyys on pienempi. Hänen verohistoriaansa seuraamalla voidaan todeta, että käytännössä on ollut mahdotonta säästää.
Näettekö tässä ongelmaa? Minä näen mutta epäilen että te ette.
Määritelty rikosoikeudellinen laillisuusperiaate kuuluu seuraavasti: ”Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty.” ja sitten 2019 Valtakunnansyyttäjän uuden tulkinnan myötä valtava määrä ikivanhoja tekstejä voi muuttua laittomiksi, mikäli ne ovat edelleen netissä, ja mikäli ne eivät ole nykyhetken lakien mukaisia. Johtopäätös: Lakia voidaan tulkita sen mukaan kuka milloinkin on vallassa.