”Elän vain kerran, mutta nyt olisi saatava selville olenko jo kuollut” ihmetteli toissakesänä eräs paperiton kasvimaatyöläinen Espanjan Almeríasta. Hänenkin ansiostaan helsinkiläinen saa ”helvetin hyvän makuista pizzaa, hinta ja koko on kohdillaan” kuten eräs eat.fi -sivuston keskustelija riemuitsi. Paperittomat ovat maassa ilman lupaa, mutta heitä tarvitaan, jotta ruoka olisi halpaa ja annokset suuria.
Paperittomien osa on huolehtia elämän välttämättömyyksistä: ravinnosta ja siivouksesta, joissakin maissa myös lastenhoidosta. Laillinen Java Game Programmer ei edes ajattele kuraa, jonka hän kengissään vie pilvipalvelutyöhuoneelle. Koska emme voi lakata sotkemasta ja syömästä, paperiyhteiskunta tarvitsee pohjalleen ja perustaksi paperittomien yhteiskunnan, jonka olisi hyvä olla näkymätön. Kyse on olemassaolon materiaalisista ehdoista niin kuin marxilaiset sanoivat.
Paperisten ruokaliinojen ostajalla on Tarjoustalon hyllyn ääressä laillinen oikeus tietää yhden liinan yksikköhinta. Internet-yhteyden ostajalla on oikeus siihen, että sen vähimmäisnopeus on yksi megabittiä sekunnissa. Kaikilla on Suomessa lukemattomia laillisia oikeuksia, periaatteessa myös paperittomilla on ne.
Todellisuudessa heiltä puuttuvat kaikki oikeudet. Miksi? Toisaalta siksi, että paperittomien varjoyhteiskunnasta puuttuu tehokas oikeusjärjestys, ja toisaalta siksi, että tällä tavalla estetään ruoka-annosten pieneneminen ja paikat pysyvät siistinä.
Jos paperittomilla kuitenkin jollakin tavalla on ihmisoikeudet, niin mikä on niiden suhde tosiasiassa voimassa olevaan oikeusjärjestykseen? Ihmisoikeudet kuuluvat ihmiselle, mutta onko paperiton todellisuudessa ihminen? Paperittomalle syntynyt lapsi ei saa minkään maan kansalaisuutta, koska hänelle ei kirjoiteta syntymätodistuspaperia. Vaikka äiti olisi suomalainen, isää lapsi ei kuitenkaan saa, koska maistraatti ei kirjoita isyydentunnustuspaperia. Joku on kohdussa, mutta miten hän pääsee ulos, jos äidillä ei ole sosiaaliturvatunnuspaperia? Paperilla todella on näin paljon valtaa, aikamme perversio on paperifetisismi.
Paperiyhteiskunta joka tapauksessa on erittäin konkreettinen. Se synnyttää meidät, pitää meidät hengissä ja kuoltuamme siirtää varallisuuden eteenpäin. Tähän ei tarvita ihmisoikeuksia, vaan merkintä väestötietojärjestelmässä. Paperiyhteiskunnan ja väestötietojärjestelmän todella kouriintuntuva konkreettisuus on sitä, että niihin merkitty ei juuri ihmisoikeuksia tarvitse. Lailliset oikeudet ovat rekisteröidyille henkilöille ainoita tärkeitä, niistä kamppailemme ja niillä käymme kauppaa.
Paperittomilla sen sijaan on ihmisoikeudet juuri siksi, että ne eivät aivan kokonaan ole ”laillisia” käsitteen varsinaisessa merkityksessä. Kuten tunnettua lailliset oikeudet ovat niitä, jotka lainsäätäjä-suvereeni antaa vastineeksi siitä, että luovutaan luonnollisista oikeuksista. Ovatko paperittomien ihmisoikeudet sitten luonnollisia oikeuksia? Heilläkö ne edelleen on, koske he eivät silloin kerran yhteiskuntasopimusta tehtäessä saaneet laillisia oikeuksia? Ei toki. Luonnollisia oikeuksia ei sillä lailla ole olemassakaan, sillä ne kuuluvat luonnontilaan, mikä olisi yhteiskunta ilman oikeusjärjestystä.
Paperittomien yhteiskuntahan on juuri yhteiskunta ilman oikeusjärjestystä! Mutta luonnontila, sehän on vain teoreettinen lakeja edeltäväksi kuviteltu tila, mistä syystä myös luonnolliset oikeudet ovat olemassa vain teoreettisesti. Ne ovat filosofien ja heihin päin kallellaan olevien valtiosääntöprofeettojen juridista pilvipalvelua. Sitä vastoin paperittomien yhteiskunta on oikeusjärjestyksen konkreettinen aikaansaannos: se on laillinen järjestely, mutta kuitenkin olemassa vain rajattuna laillisen järjestelyn ulkopuolelle. Toisin kuin filosofinen luonnontila paperittomien yhteiskunta on olemassa vain materiaalisesti ja tosiasiallisesti, teoreettisesti ei ollenkaan.
Samuli Hurri
Oikeusteorian dosentti, Helsingin yliopisto
Perustuslakiblogi 
Ihan kiva pikku aivopähkinä…
Nyt kyse saattaa olla jälleen siitä, että ihmiset on vain lokeroitu paperillisiin ja paperittomiin ja ihmiset pienessä ahtaassa mielessään keksivät, että paperittomat ovat alempiarvoisia, jolloin heitä saa käyttää hyväkseen, koska tämä on mahdollista. Tämä on siis vain jonkun\joidenkin mielikuvituksen tuotetta, kuten Intian kastijärjestelmä, joka perustuu pelkkään uskoon ja tod. näk. virheelliseen päättelyyn. En tietystikkään kykene tietämään, että onko almpaan kastiin kuuluva elämän kiertokulussa oikeasti alemmalla asteella kuin ylempään kuuluva, mutta alempikastisten hyväksikäyttöä en joka tapauksessa hyväksy. Mikä sitten on oikein ja väärin, on jokaisen subjektiivinen kokemus. Varsin usein tämä subjektiivinen kokemus on kuitenkin kollektiivinen, vaikkakin esim. Alppilan tapauksen oikeudenmukaisuudesta ollaan montaa mieltä, mutta rehtori tai opettaja varmasti subjektiivisesti tietää toimineensa väärin, ehkä jopa molemmat jossain määrin. Ulkopuolisen on aina vaikea havainnoida kaikkia mahdollisia tekijöitä ja vaikuttimia näissä tilanteissa, sillä suurin osa tapahtumista käydään heidän pienen päänsä sisällä ja motiivit vaikuttavat tuomioon ja motiiveja voidaan vain arvailla\päätellä.
Yksi esimerkki uskosta on Herbert Spencerin ”Survival of the fittest”, joka oikeutti superrikkaat Amerikan maalla käyttämään köyhempiään hyväkseen, koska he nyt vain sattuvat olemaan selviytymiskykyisempiä varallisuutensa ansiosta, jolloin toisten hyväksikäyttö tietenkin on sallittua, koska näin halutaan ajatella. Voidaan unohtaa kokonaan se, että älä tee toiselle niin kuin et halua itsellesi tehtävän ja elellä omassa pienessä mielikuvitusmaailmassa.
Oman kyläni kebabin ja Pekingin ankan väsääjät eivät ainakaan ymmärtääkseni paperittomia ole, vaikka heille ei varmastikaan Suomen lain määräämää minimipalkkaa maksetakaan. Onko heidän elämänsä aivan kamalaa on myös hyvin vaikea tulkita, sillä en koskaan näe näitä kyökin puolella toimivia henkilöitä. Miten sitten voin tietää, että kuka paprikani on poiminut Espanjassa – niin tätä en todellakaan voi tietää. Joudun vain luottamaan, että viranomaisvalvonta toimii ja ihmiset eivät käyttäisi toisiaan hyväkseen. Tässä ei nyt ollenkaan kerrottu, että mitä näille paperittomille tulisi tehdä ja mikä heidän arvioitu määrä nyky-yhteiskunnassa on? Olen tietysti kuullut kaikenlaista foliohattumatskua, että pedoringeissä näitä systeemin ulkopuolisia henkiöitä pyörisi, mutta mitään konkreettista havaintoa tästä näkymättömästä alueesta minulla ei ole, joka sinäänsä on varsin loogista.
Totta kai paperittomilla on ihmisoikeudet, mutta näitä ei vain voi laillista tietä paperiton puolustaa, jolloin hän on ihmisten oikeustajun armoilla. Jos kaikkien oikeustaju toimisi, emme tarvitsisi lakeja.
Kerron esimerkin. Tyttäreni oli vuosia töissä Kreikassa, mutta talousahdingossa menetti työnsä. Hän pelasi Suomeen opiskelemaan. Hän oli siis työtön. Hän ei saanut työttömyys- eikä toimeentulotukea, koska hänellä ei ollut enää suomalaista sosiaaliturvatunnusta. Siksi hän ei voinut hakea myöskään opiskelupaikkaa. Sotua ei myönnetty, koska Ateenasta ei saatu nyhtämälläkään irti papereita, jotka hän olisi tarvinnut. Tästä Suomessa syntyneestä neidosta tuli paperiton.
Leena Kymäläinen, toimittaja, Aamulehti, Tampere