Opetusministeriön julkaisema Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia 2009-2015 nostaa esiin kunnianhimoisia kansainvälistymistavoitteita. Strategian hahmottelemassa Suomessa korkeakoulut ovat kansainvälisesti tunnettuja ja vetovoimaisia opiskelu-, tutkimus- ja työympäristöjä. Lahjakkaiden ulkomaisten opiskelijoiden ja tutkijoiden toivotaan valitsevan suomalaiset korkeakoulut laadukkaan koulutuksen ja tutkimuksen sekä suomalaisen työelämän tarjoamien mahdollisuuksien houkuttelemina. Palvelut tukevat Suomeen tulemista ja jäämistä.
Yliopistoille tässä ei ole mitään kovin uutta. Monet suomalaiset yliopistot ovat panostaneet kansainvälistymiseen, niin myös kotikaupunkini yliopistot Turun yliopisto ja Åbo Akademi. Yhden tärkeän kansainvälistymisen keinon muodostavat kansainväliset maisteriohjelmat. Johtamani Åbo Akademin Ihmisoikeusinstituutti on vuodesta 2006 lähtien vetänyt yhtä tällaista kaksivuotista ohjelmaa ja tulokset ovat olleet positiivisia. Kampuksemme on kansainvälistynyt, ensimmäinen ulkomaalainen maisteriopiskelija on väitellyt tohtoriksi ja uusia lahjakkuuksia jo bongaillaan.
Mutta kuinkas sitten kävikään? Korkeakoulujen uljas kansainvälistymisstrategia, tämä Suomen nousuun nostava innovaatioiden moottori, sepäs kompastuukin paikallispoliisin portaikkoon. Sillä ulkomaalaislainsäädännön näkökulmasta katsottuna ulkomaalainen on aina ulkomaalainen, viis siitä miten me asian täällä yliopistolla hahmotamme. Mitäkö minä tarkoitan? Annapa kun kerron.
EU:n ulkopuolisesta maasta kotoisin oleva ulkomaalainen opiskelija X aloitti opintonsa kansainvälisessä ihmisoikeuksien maisteriohjelmassa syksyllä 2011. Maisteriohjelmamme on kaksivuotinen ja se koostuu 120 opintopisteestä. Yliopistolain 40§:n mukaan tämänkaltaisen ylemmän korkeakoulututkinnon tavoitteellinen suorittamisaika on kaksi vuotta. Vaikka opiskelijoita kannustetaan tiukkaan opiskelutahtiin, järjestelmä ei ole täysin sydämetön. Yliopistolain 41.2§:n mukaan ylempää korkeakoulututkintoa opiskelemaan otetulla opiskelijalla on oikeus suorittaa tutkinto viimeistään kahta vuotta sen tavoitteellista suorittamisaikaa pitemmässä ajassa eli neljässä vuodessa. Nämä yliopistolaissa määritellyt lähtökohdat ovat luonnollisesti kaikille opiskelijoille samat, olivatpa he suomalaisia tai ulkomaalaisia opiskelijoita.
Jos opiskelija ei suoriudu opinnoista yliopistolain 41§:ssä säädetyssä ajassa, yliopisto myöntää opiskelijalle lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseksi, edellyttäen että opiskelija esittää tavoitteellisen ja toteuttamiskelpoisen suunnitelman opintojen saattamiseksi loppuun. Opiskelijan tulee tuolloin yksilöidä suoritettavat opinnot ja aikataulu tutkinnon loppuun saattamiselle. Yliopistolain mukaan opiskeluoikeutta jatketaan, jos opiskelijalla huomioon ottaen hänen voimassa olevien ja puuttuvien opintosuoritustensa määrä ja laajuus sekä mahdolliset aikaisemmat päätökset lisäajan myöntämisestä on mahdollisuus saattaa opintonsa loppuun kohtuullisessa ajassa. Huomionarvoista on, että yliopiston tulee lisäaikaa myöntäessään ottaa huomioon opiskelijan elämäntilanne.
Kullakin yliopistolla on omat määräyksensä koskien opiskeluaikojen pidentämistä, niin myös Åbo Akademilla (Principer för beviljande av förlängd studietid, 2.2.2012). Koska yllä mainitsemani X on opiskellut vasta syksystä 2011 lähtien, hänen ei ole vielä tarvinnut edes hakea opiskeluoikeuden pidentämistä. Yliopiston näkökulmasta tarkastellen hänen opintonsa ovat edenneet täysin opiskeluoikeuden rajoissa, joskin tavoitteellista suorittamisaikaa hitaammin.
Kesäkuussa opiskelija X tulee kauhuissaan vastaanotolleni. Hän on hakenut oleskelulupaa jatkaakseen opintojaan, mutta paluupostissa tulikin selvityspyyntö. Poliisin näkemys nimittäin on se, että X ei ole edennyt opinnoissaan siten kuin pitäisi. Selvityspyynnössä viitataan maahanmuuttoviraston ohjeeseen (MIG/2013/121), jonka mukaan uusi määräaikainen oleskelulupa myönnetään, jos edellytykset, joiden perusteella ulkomaalaiselle myönnettiin edellinen määräaikainen oleskelulupa, ovat edelleen voimassa. Opiskelijoiden kohdalla tällaisen jatkoluvan myöntämistä harkittaessa on kyseisen ohjeen mukaan kiinnitettävä erityistä huomiota opintojen edistymiseen ja opintosuorituksiin. Lopulta selvityspyynnössä todetaan, että suuntaa antavana vähimmäissuoritemääränä on pidettävä alinta opintotuen nostamiseen oikeuttavaa suoritusmäärää, eli n. 45 opintopistettä vuodessa.
Pahoittelen pykälikköä eli kerrataanpa hieman. Yliopistolaki lähtee siitä, että tavoitteellinen opintoaika on kaksi vuotta ja että opiskeluoikeus taataan neljäksi vuodeksi. Tavoitteena on 60 opintopistettä vuodessa, mutta 30 opintopisteen tahtikin vielä kelpaa. Tämän jälkeen pallo siirtyy yliopistolle, joka arvioi onko opintojen loppuun suorittamiselle edellytyksiä. Mutta tämä armeliaisuus ei näytä koskevan EU:n ulkopuolelta tulleita ulkomaalaisia opiskelijoita, sillä heidät voidaan poistaa maasta, jos he eivät ole suorittaneet vähintään 45 opintopistettä vuodessa. Reilua? No ei kovin. Joku voisi jopa kysyä onko erilaiseen kohteluun jokin perusteltu syy. Minun on vaikea sellaista löytää, jollemme lähde siitä, että ulkomaalaiselta opiskelijalta on oikeutettua edellyttää kovempaa opiskelutahtia kuin kotimaiselta.
Aloin tutkiskella ulkomaalaislakia lähemmin. Edellä mainittu maahanmuuttoviraston ohje koskee ulkomaalaislain 54§:n soveltamista eli ns. jatkoluvan myöntämistä. Ulkomaalaislain esitöissä (HE 28/2003 vp) todetaan, kuten edellä mainitussa maahanmuuttoviraston ohjeessakin, että harkittaessa opiskelijalle myönnettävää jatkolupaa huomiota on kiinnitettävä myös opintojen edistymiseen ja opintosuorituksiin. Hallituksen esityksessä todetaan edelleen, että luvan myöntämiseen ei riitä pelkästään se, että hakija on oppilaitoksessa kirjoilla. Jos opintosuorituksia ei ole tai ne ovat hyvin vähäisiä, jatkolupa voidaan jättää myöntämättäkin. Hallituksen esityksessä kuitenkin katsotaan, että kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet on otettava lupaharkinnassa huomioon.
Luen esitöitä uudelleen: ”kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet.” Rauhoittelen X:ää. Eiköhän tämä tästä. Kirjoitan poliisille lausunnon, jossa tuon esiin, että yliopiston (ja yliopistolain) näkökulmasta opiskelutahti on ollut riittävä, vaikka 45 opintopisteeseen on matkaa. Otan asiakseni käydä myös pienimuotoista keskustelua yhteiskunnassa vallitsevasta työnjaosta. Tuon esiin näkemyksenäni, että opintojen edistymisen arvioiminen on lähtökohtaisesti yliopistolle kuuluva asia. Totean samoin, että on jotenkin nurinkurista, että X:n opiskelutahti on ongelma Varsinais-Suomen poliisilaitokselle, kun se ei sitä vielä ole yliopistolle.
Toki minäkin ymmärrän, että oleskeluluvan edellytykset määräytyvät ulkomaalaislaista käsin. Jatkoluvan myöntämistä harkittaessa on kuitenkin otettava huomioon ”kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet.” Tässä kokonaisharkinnassa ei voida jättää huomiotta sitä, että X:llä on voimassa oleva opiskeluoikeus.
Soitan asian tiimoilta poliisiasemalle. Ensimmäinen keskustelu on asiallinen, mutta osoittaa sen ettei poliisilta löydy ymmärrystä yllä kuvaamalleni tulkinnalle. Yliopistolailla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, opiskelijoiden jatkoluvat ratkaistaan ulkomaalaislain ja siitä annetun maahanmuuttoviraston ohjeen mukaan.
Kesän odottelemme päätöstä. Elokuussa X ottaa yhteyden ja kertoo saaneensa kutsun poliisiasemalle kuulemaan päätöstä. Soitan taas asemalle. Tällä kertaa keskustelu ei ole kaikilta osin rakentava. Kun tuon esiin opiskelijan hätäännyksen, minulle vastataan seuraavasti. ”No emme me täällä heti rautoihin pane. Mutta paikalle on tultava, muuten voi mieli muuttua.” Ohjeistan X:ää menemään paikalle.
Saimme päätöksen: se on kielteinen. X sai kasan dokumentteja käteensä: ohjeet valituksen tekemiseksi (ne annettiin jopa englannin kielellä), kuulustelupöytäkirjan ja esityksen Maahanmuuttovirastolle ulkomaalaisen maasta karkottamisesta ja maahantulokieltoon määräämisestä.
Minä istun työhuoneessani ja mietin Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategiaa. Mietin yliopiston työpanosta, joka on valumassa hukkaan. Mietin X:ää, joka on hyvä opiskelija. Mietin Suomea, jossa vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee.
Elina Pirjatanniemi
Professori, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin johtaja
Perustuslakiblogi 
Auttaisikohan jos poliisille esittäisi ihan tilastoja, ettei teidän laitoksella/tiedekunnassa juuri kukaan, suomalaisetkaan, opiskele tavoitteiden mukaisesti, joten jos vertaa todellisten opiskelijoiden todellisiin keskimääräisiin opintoisuorituksíin, X:n opiskelutahti on ollut ko. alalle ihan normaalia?
Opiskelijan opintosuorituksesta vastaa tietenkin yliopisto. Poliisin ja MIGRIn tehtäviin tämä ei voi ainakaan ohjeen perusteella kuulua. Kyse ei ole yksittäistapauksesta, joten suosittelen myös yhteydenottoa Vähemmistövaltuutetun toimistoon.
No siis, jos poliisi tulkitsee ministeriön suosituksen (60 op/vuosi) jonkinlaiseksi normaaliksi opiskelutahdiksi, ja Kelan 45 ov/vuosi jonkinlaiseksi alisuorittajien alimmaiseksi armorajaksi, niin onhan se tavallaan ymmärrettävää että jokin 30 op/vuosi suoritustahti vaikuttaa poliisin silmiin hyvin osa-aikaiselta opiskelulta, ja jos oleskelulupa on myönnetty päätoimiseen opiskeluun, niin ristiriitahan tuosta tulee.
En oikein tiedä kuka olisi oikea taho selittämään poliisille, että ministeriön toivomukset ja käytännön meininki joillain yliopistojen laitoksilla eivät aina oikein kohtaa. Mahtaako kaikissa paikoissa edes keskimääräistä ahkerampien opiskelijoiden olla mahdollista opetustarjonnasta valita ja suorittaa kursseja 60 op/vuosi edestä.
Poliisikoulussa näemmä suoritetaan 165 op:n tutkinto 2.5 vuodessa, eli 66 op/vuosi.
Opiskelu on kallista, kaikissa maissa. Joissakin maissa opiskelija maksaa oman opiskelun ja elämisen kulut ja on tervetullut rahoituksen tuoja. Onkohan tässä niin, että muualta tullaan katettuun pöytään nauttimaan verovaroista ja opiskellaan ns ilmaiseksi ja puoliteholla? Kieltämättä artikkeli ei kertonut asiaa suuntaan tai toiseen, siksi juuri pohdiskelen.
Olen tehnyt neljännesvuosisadan töitä aluekehityksen ja kansainvälistymisen eteen. Tämä on uskomatonta. Miten virkamieskunta rakkaassa kotimaassani ampuu koko ajan omaan jalkaansa.
Voi Paatero, mihin joukkosi energiaansa tuhlaa. Ei tällä tavalla Suomi nouse, suvaitse ja kansainvälisty.
Liian usein olen itsekkin saanut pettyä siihen, miten huonosti poliisi ja laki menevät yhteen. On ymmärrettävää, ettei poliisi ole tuomari (niinkuin ei pidäkkään olla) tai lakimies, mutta jonkinlaista yhteyttä voisi kuitenkin toivoa, koska poliisin työ on valvoa lakia.
Tuntuu myös hieman siltä, että poliisin toimet ovat hieman lain ulkopuolella joissakin tapauksissa, tai poliisin toimet eivät joka tapauksessa noudata samoja yhteiskuntapoliittisia tarkoituksia, kun mitä lainsäädännössä ajetaan.
Työntekoa, pimeetä työvoimaa jne. jne. tästä nyt ei ole kysymys.
Alkuperäinen kirjoitus käsittelee viranomaisten roolia. Hallinto-oikeus ja mahdollisesti KHO tulee keskittymään ulkomaalaislain ja yliopistolain rajanvetoon. MIGRIn ohjeistuksella on tässä kysymyksessä marginaalinen merkitys. Olen vakuuttunut, että hallinto-oikeus kohdentaa vastuun opiskelijan opintosuoritusten valvonnassa ja hyväksynnässä nimenomaan yliopistolle.
Sami, eläminen (asuminen, ruoka, yms.) ei suinkaan ole ulkomaiselle opiskelijalle Suomessa ilmaista. Käsittääkseni määräaikaisella oleskeluluvalla, joka on myönnetty opiskelua varten, ei kuulu Suomen sosiaalietuuksien piiriin – eli ei saa esimerkiksi opintotukea. Ulkomaiset opiskelijat siis maksanevat elämisen useimmiten omasta pussistaan.
Tässä ei avata lainkaan opintojen edistymistä. Suomeen tulvii ’opiskelijoita’ jotka oikeasti tulevat töihin. Hyvin usein myös harmaan talouden alueelle, jottei työskentely paljastuisi.
Siksi poliisin tiukka suhtautuminen on toivottavaakin, kun alkuperäinen oleskeluluvan peruste ei täyty.
”X:n opiskelutahti on ongelma Varsinais-Suomen poliisilaitokselle, kun se ei sitä vielä ole yliopistolle”, ”Mietin X:ää, joka on hyvä opiskelija”.
Jos yliopiston mielestän X:än opiskelutahti on riittävä, eikö olisi yliopiston vastuulla mitata opintopistemäärät niin, että ”riittävä” opiskelutahti ylittäisi tuon 45op. Kela ja Poliisi määrittelevät tämän rimaksi, yliopisto taas päättää kunkin kurssin pistemäärästä (tuntitaulukon mukaan), mutta todellisuudessa tässä systeemissä on paljon joustoa. Itse olen opiskeluissani huomannut, että jotkut paikat ovat äärimmäisen pihejä pisteiden suhteen kun taas joissain paikoissa niitä satelee taivaalta.
Kelan vaatimus ei liity opinto-oikeuteen mitenkään. Se liittyy ainoastaan opintotukeen ja koskee vain opintotukea nostavia, oli kansalaisuus mikä tahansa. Koska valtion kassa on rajallinen, opintotuessa on tarkoituksenmukaistakin pitää rimaa korkeammalla (nyt 45 op) kuin mikä on opinto-oikeuden jatkumisen minimi (30 op).
Nyt ymmärrän paremmin. Eli te yliopistolla ajattelitte, että opinto-oikeuteen oikeuttava 30op pitäisi riittää myös oleskeluluvan jatkamiseen. Tyypillinen esimerkki laista, joka antaa mielivaltaa virkamiehelle. Itselleni on se ja sama, mikä maassaoloon oikeuttava raja on/olisi, mutta sen pitäisi olla selkeä, eikä vain viranomaisen mielivaltaisesti tulkittavissa. Tästä huolimatta en ymmärrä sitä pisteiden pihistelyä. Alla kommentoikin oikeustieteen opiskelija ja omasta tuttavapiiristäni oikeustietelijät kertovat aina kuinka helppo pisteitä on saada. Muualla taas opiskelijat painavat niska limassa edes tukien saamiseksi. Pistemäärissä on valtavaa epäsuhtaa.
Näin suomessa. Itselläni on vastaanvanlainen tilanne juuri tällähetkellä käsittelyssä jossa yritän uusia oleskelulupaa vaimolleni joka on ollut jo suomessa 5 vuotta yhdessä minun kanssani. Koska hänen passinsa on mennyt umpeen, eikä hän saa uusittua sitä maansa asettamien sääntöjen vuoksi suomesta käsin, eikä hän ole terveydentilaltaan kykenevä lentämään kotimaahansa uusimaan passiaan, poliisi ei pysty tekemään oleskelulupahakemukseen päätöstä. Muukalaispassia maahanmuuttoviranomaiset eivät myöntäneet vaikka tälläisessä tapauksessa se olisi mielestäni perusteltua.
Ole siinä sitten ja ihmettele että tälläiseenkö pelleilyyn ja ihmisten suoranaiseen kiusaamiseen ne minunkin verorahat käytetään. Ei ihan näin pitäisi 2013 sivistysvaltiossa asioiden mennä, eri asia varmaankin joskus 1942 jolloin se oikea käsi nousi vähän herkemmin.
Perustutkinto-opiskelijoiden kohdalla olen samaa mieltä ao.proffan kanssa.
Jatko-tutkinto-opiskelijoiden kohdalla tilanne on aivan erilainen.
Tietyistä maista tuleville tärkeintä on oleskeluluvan pituus ja sen jatkaminen vuodesta toiseen, eli valmistumista viivytellään tarkoituksella, jotta voitaisiin jäädä maahan.
Kauniista puheista huolimatta, harva työllistyy Suomeen.
Tiedän tapauksen, jossa kiinalainen jatko-opiskelija ”opiskelee” 8 vuotta ja hän ei ole päässyt alkua pidemmälle.
Toki hän tekee proffalleen töitä, josta tämä napsii nopat.
Olisikin tärkeätä, että oleskelulupien myöntämisperusteet otettaisiin tarkempaan tarkasteluun ja ne olisivat samat kaikille, poliisipiiristä huolimatta.
Veronmaksajana pidän päättömänä resurssien haaskauksena, että saman opiskelijan samaa kykyä saattaa opinnot loppuun tarkastellaan kahden viranomaisen toimesta ja vielä eri kriteerein. Rahoille on parempaakin käyttöä.
Pahoittelen, että kommentoin aluksi hieman ohi aiheen. Yllä oltiin sitä mieltä, että ”juuri kukaan ei opiskele tavoitteiden mukaisesti” ja se on kyllä aika karkea yleistys, sanoisin jopa että virheellinen. On todettava, että monilla oikeustieteellistä tutkintoa opiskelevilla ei ole vaikeuksia saavuttaa 45 opintopisteen rajaa. Oma kokemukseni on, että suurin osa saavuttaa 45 opintopistettä ja monet reilusti enemmänkin. Itse suoritan osa-aikaisen työn ohella n. 60 op oikeustieteellisiä opintoja vuodessa, enkä todellakaan ole mikään erityistapaus.
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon opintoja opiskelija X on suorittanut. Hallituksen esityksessä ilmeisesti on todettu, että jos opintosuorituksia ei ole tai ne ovat hyvin vähäisiä, voidaan jatkolupa jättää myöntämättä. Mikä siis on ”hyvin vähäistä” ja ollaanko tässä tapauksessa niillä rajoilla? Jos vuosittainen noppasaalis on alle 10 op, niin pidän ihan aiheellisena kysymyksenä sitä, miksi näin on? Viranomainen ei voi tuntea kaikkia henkilökohtaisesti, eikä tiedä heidän ominaisuuksistaan opiskelijana. Arviointi on pakko pohjata johonkin, miksei siis opintopisteiden määrään. Toisaalta, professori kirjoittaa, että opintopisteet täyttävät ÅA:n vaatimukset. Ongelmaa ei siis pitäisi olla, koska jotain opintoja selvästi suoritetaan.
Mielenkiintoinen keskustelunavaus joka tapauksessa. Selvästi menettelyissä on parantamisen varaa ja rutkasti. Tällainen toiminta ei myöskään varsinaisesti paranna pohjolan mainetta ulkomailla. En itse näe ulkomaisia oikeustieteen jatko-opiskelijoita varsinaisena uhkana maamme kansantaloudelle, joten poliisi voisi tosiaan suunnata voimavarojaan toisinkin.
Kuten yllä on jo tuotu ilmi, alojen ja yliopistojen välillä voi olla hyvinkin isoja eroja siinä, kuinka tiukassa opintopisteet ovat. Näin tietysti ei pitäisi olla, mutta todellisuus on toinen.
Mutta miten viimeinen virke liittyi kirjoitukseen? Kysehän ei nyt ollut (suomalaisittain) jatko-opiskelijasta vaan maisteriopiskelijasta; ensiksimainitun opiskeluoikeus on käytännössä ikuinen, kunhan muistaa ilmoittautua joka vuosi läsnäolevaksi (mikä ei edes maksa mitään, koska yo-kunnan jäsenyys on vapaaehtoinen), eikä opintopisterajoja ainakaan de jure ole. Eikä nykytilanteessa voisikaan olla, koska tutkinto koostuu pääosin muusta kuin kurssisuorituksista, ja vaadittava kokonaisopintopistemäärä vaihtelee yliopistoittain ainakin haarukassa 30-60 op. Maisteritutkinnolle taas on määrätty kirjoituksessa selostetulla tavalla suoritusaika, ja opintopistemääräkin lukee suoraan yliopistolaissa. Näitä ei siis oleskelulupakeskustelussa käytännössä voi verrata keskenään.