Perustuslain puolustusketju

Alkaneeseen vuoteen 2016 on ehtinyt jo sisältyä paljon myönteistä ”Pikkuleijonien” maailmanmestaruudesta alkaen. Perustuslain kannalta kenties tähän mennessä positiivisinta saatiin lukea tänään Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalta, jossa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas) ja varapuheenjohtaja Tapani Tölli (kesk) vastasivat julkisuudessa käytyyn keskusteluun perustuslaista ja perustuslakivaliokunnan asemasta.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajien puheenvuoro on tärkeä, mutta oikeastaan myös historiallinenkin: erilaisilla foorumeilla eduskunnan täysistuntoa myöten on jo vuosikausia vellonut, ei niinkään mikään analyyttinen ja älyllinen keskustelu, vaan parhaasta päästä populistinen, milloin mistäkin päivän- tai puoluepoliittisesta tarkoituksenmukaisuudesta, ponnistanut perustuslain ja ihmisoikeussopimusten sekä perustuslakivaliokunnan ja sen kuulemien asiantuntijoiden nälvintä.

Tähän mennessä eduskunnan sisältä ei kuitenkaan ole juuri kuultu puheenvuoroja, joissa olisi kunnolla ja julkisesti vastattu jatkuviin populistisiin hyökkäyksiin, saati sitten yleensä puolustettu sitä, että Suomessa perustuslaki ja kansainväliset sopimukset koetetaan normaalien oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti ottaa vakavasti myös lakeja säädettäessä. Tätä taustaa vasten perustuslakivaliokunnan keskeisten toimijoiden tämänpäiväistä puheenvuoroa voidaan pitää jopa jonkinlaisena politiikan, laillisuuden ja suomalaisen perustuslakikäsityksen kunnianpalautuksena. Tulihan se sieltä!

Vieraskynässään perustuslakivaliokunnan puheenjohtajisto muistuttaa ensinnäkin siitä peruslähtökohdasta, että perustuslakivaliokunnan perustuslaillisena tehtävänä ”on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin” (PL 74 §). Vaikka perustuslain valvonta “liikkuu oikeuden ja politiikan haasteellisella rajapinnalla”, he muistuttavat, että “perustuslaillinen arviointi nojaa kuitenkin aina oikeudellisiin lähteisiin: perustuslakiin ja sen esitöihin, valiokunnan aiempaan lausuntokäytäntöön sekä kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja niiden tulkintakäytäntöön.”

Voisiko tämän selvemmin sanoa? Kirjoitus on oivallinen vastaus niille, jotka ovat vaatineet lakiehdotusten valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin ja jopa perustuslain säätämisen  keskeisiksi silmämääreiksi milloin “taloudellisia tosiasioita”, milloin “kansallista turvallisuutta”, erilaisista päivän- tai puoluepoliittisista tarkoituksenmukaisuussyistä tai ”kansan oikeustajusta” puhumattakaan. Se on myös erinomainen suomalaisen perustuslakivalvonnan puolustuspuhe.  Vaikka tätä ei kotimaisessa keskustelussa aina riittävällä tavalla noteeratakaan, lakien perustuslainmukaisuuden valvonta on Suomessa järjestetty poikkeuksellisen demokraattisesti – siitä vastaa ensisijaisesti yksi kansanedustajista koostuva eduskunnan pysyvä valiokunta eikä mikään riippumaton valtiosääntötuomioistuimen tyyppinen elin. Kun monessa muussa maassa hyvinkin merkittävien arvoratkaisujen tekeminen kuuluu tuomareille, meillä asia on edelleen vaaleilla valittujen kansanedustajan käsissä.

On korostettava, että toki talouteen tai turvallisuuteen liittyviä näkökohtia huomioidaan koko ajan perustuslakivaliokunnan valtiosääntöoikeudellisissa arvioinneissa, mutta niissä puitteissa, jotka perustuslaki ja Suomen kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet asettavat. Jos se ryhtyisi tekemään toisin päin – siis tulkitsemaan perustuslakia sen mukaan, mitä erilaiset taloudelliset ja poliittiset intressit kulloinkin jonkun mielestä edellyttävät – ei meillä olisi perustuslakia tai sen valvontaa siinä muodossa kun ne tavataan ymmärtää länsimaisissa demokratioissa.  Juuri tämän vuoksi perustuslakivaliokunnan on välttämätöntä asettautua päivänpoliittisten intressiristiriitojen ulko- ja yläpuolelle. Tämän perussanottavan Lapintien ja Töllin kirjoitus onnistuu hienosti välittämään kaikille niille, jotka eivät vain osaa lukea vaan myös ymmärtävät lukemansa.

Kirjoituksen perusviesti on kaiken kaikkiaan selkeän vastaansanomaton ja ytimekäs: “Perustuslainmukaisuus ei ole mielipideasia. Perustuslain tulkinta on perustuslakiin perustuva tehtävä, jonka valiokunta ottaa vakavasti.” Koko kirjoitus on luettavissa täältä.

Vuoden 2016 alku on näin ollen jo ehtinyt eduskunnan sisältä käsin tuoda myönteisiä merkkejä suomalaiseen perustuslakikeskusteluun. Kuten tästä blogista on ollut luettavissa, hallituksen valtiosääntöoikeudellinen arvosana ei ainakaan viime syyskaudella kohonnut korkealle. Senkin vuoksi tässä yhteydessä on syytä panna merkille jotain myönteistä myös sillä suunnalla: sisäministeri Petteri Orpo (kok) on kyennyt ministerikautensa alusta alkaen toimimaan maltillisesti ja vastuuntuntoisesti yllättävienkin haasteiden myötä huomattavan vaikeaksi muodostuneen salkkunsa kanssa, etenkin kun huomioidaan se kova poliittinen ristiveto, joka puhaltaa jo yksin hallituksen sisällä pakolais- ja maahanmuuttokysymyksissä. Juuri tällaiselle periaatteelliselle, ihmisarvon ja ihmisten oikeudet vaikeissakin oloissa vakavasti ottavalle, suoraselkäisyydelle on tämän päivän Suomessa mitä suurin tarve.

Merkillepantavaa onkin, että nimenomaan jotkut poliittisen eliitin toimijat uskaltavat näinä aikoina nousta esiin ja pitää perustuslain ja ihmisoikeuksien puolia eduskunnassa ja hallituksessakin kaikenmaailman populisteista piittaamatta. Näin vuoden 2016 alussa on noussut esiin perustuslaista ja ihmisoikeuksista erityisesti kiinni pitävien poliitikkojen ketju Lapintie-Tölli-Orpo: kolme erilaista poliitikkoa, jotka kuitenkin kaikki omilla vahvuuksillaan puhaltavat yhteen ja samaan hiileen. Se myös näkyy tämän vuoden tulostaululla: Perustuslaki 6 – populistit 0.

Tuomas Ojanen & Juha Lavapuro