Martin Scheinin: Ihmisoikeudet ja demokratia


MScheinin-Cropped-175x185Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten läpimurto Suomen oikeuteen tapahtui 25 vuotta sitten, vuosina 1988-1991. Suomi allekirjoitti Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS), ratifioi sen ja saattoi sen osaksi sisäistä oikeuttaan. Ensin KHO ja sitten KKO heräsivät soveltamaan ratkaisuissaan ihmisoikeussopimuksia, edes valikoivasti. Käynnistettiin perusoikeusuudistus, jonka kantavina perusajatuksina oli kansallisen perustuslain saattaminen vastaamaan ihmisoikeussopimuksia ja samalla suoraan sovellettavaksi tuomioistuimissa ja viranomaisissa. Jos tuo oikeusjärjestyksen varsin radikaali murros olisi alkanut kymmenen vuotta myöhemmin, se olisi saattanut katketa kesken, kun World Trade Centerin kaksoistornit romahtivat New Yorkissa 15 vuotta sitten, 11.9.2001. Onneksi murros oli jo ehtinyt toteutua ja vakiinnuttaa paikkansa aiemmin.

Euroopan nykyisessä ihmisoikeuskeskustelussa kysymys demokratian ja ihmisoikeuksien suhteesta on usein esillä. Ihmisoikeuksiin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT) kohdistetusta demokratiaperusteisesta kriitiikistä ei silti puutu koomisia piirteitä. Pohjoismaiden korkeimpien oikeuksien tai hovioikeuksien presidentit tai tuomarit saattavat ahdistuneina purkaa pelkojaan tuomarivaltiosta kansanvallan kaventajana, kun heidän omat päätöksensä ja käytäntönsä (onneksi) ovat ulkopuolisen kriittisen arvioinnin kohteina. Yhdistyneen Kuningaskunnan kesäkuista kansanäänestystä EU-jäsenyydestä edelsi hiuksianostattava keskustelu, jossa EU-eroa perusteltiin sillä, että EIT:n ‘unelected judges’, siis vaaleilla valitsemattomat tuomarit, ovat vieneet vallan Britannian suvereenilta parlamentilta. Niin, tietenkään EIT ei ole EU:n orgaani vaan se toimii Europan neuvoston yhteydessä Strasbourgissa. Ja sen tuomarit valitaan vaaleilla Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa, joka taas koostuu kansallisten parlamenttien keskuudestaan nimeämistä jäsenistä. Sen sijaan Britannian oman parlamentin ylähuonetta (House of Lords) ei valita vaaleilla, vaikka se osallistuu täysin valtuuksin lainsäädäntöprosessiin.

Suomalaisessa ihmisoikeuskeskustelussa kysymys demokratian ja ihmisoikeuksien suhteesta on ollut teema, mutta ei keskeinen teema. Kun katson 25 vuoden päähän taaksepäin, ja siihen mitä silloisesta oikeuskulttuurin murroksesta seurasi, huomaan että demokratia oli esillä kahdessa kovin erilaisessa muodossa.

Ensinnäkin ‘veljet vasemmalla’, professorit Antero Jyränki, Antti Kivivuori ja Jyrki Tala, varoittivat että Euroopan neuvosto ja EIT vievät Suomen tuomarivaltioon, jossa ulkomaiset ja Suomen oloja tuntemattomat tuomarit päättävät asioista kansaa edustavan eduskunnan sijasta. Heidän puheenvuoroistaan välittyy vieraiden vaikutteiden pelko ja pohjaton luottamus kotimaisen lainsäätäjän viisauteen ja hyväätarkoittavuuteen. Osallistuin tuohon pitkälti Oikeus-lehdessä vuonna 1989 käytyyn keskusteluun korostamalla, että ihmisoikeuksien kunnioittamisessa Suomella oli paljon ongelmia, ja että EIS:een liittyminen ei itsessään niitä ratkaisisi ilman muita muutoksia suomalaisessa oikeuselämässä. Suomalaisen ihmisoikeuskulttuurin murroksen toteutumisen kannalta aivan ratkaisevaa oli, että sosialidemokraattisessa puolueessa oli myös toisenlaisia ääniä, joita edustivat mm. avainvuosien 1989-1991 oikeusministerit Matti Louekoski ja Tarja Halonen. Edellisen aikana asetettiin perusoikeuskomitea ja jälkimmäisen oikeusministerikauteen ajoittuvat mm. Neuvostoliitosta tulleiden lentokonekaappareiden palauttamiseen liittyvät ratkaisut, mukaanlukien KKO:n lausunnot ihmisoikeussopimusten vaikutuksesta ja Suomen hallituksen viralliset luovutusehdot mukaan lukien ihmisoikeustarkkailu.

Toisen demokratiateeman havaitsemme vuonna 1989 käynnistetyn ja vuonna 1995 satamaan saatetun perusoikeusuudistuksen käsittelyssä. ‘Veljet oikealla’, kokoomuspuolueen juristikansanedustajat Ben Zyskowicz ja Kimmo Sasi – kumpikin eduskunnan perustuslakivaliokunnan pitkäaikainen puheenjohtaja – käyttivät perusoikeusuudistuksen eduskuntakäsittelyn jokaisessa vaiheessa omalla tavallaan johdonmukaiset puheenvuorot, joita Sasi oli pohjustanut jo perusoikeuskomitean jäsenenä. Heidän ydinajatuksensa oli, hieman paradoksaalisesti, että perusoikeusuudistus johtaisi Suomessa enemmistöparlamentarismiin, jossa eduskunta päättää perusoikeuksien tarkemmasta sisällöstä. Tämä argumentti on ymmärrettävissä vain kun muistamme, että perusoikeusuudistuksen yhteydessä kumottiin toimeentulon lakisääteistä perusturvaa koskevien ns. säästölakien lepäämäänjättämissäännös, johon tukeutuen 67 kansanedustajaa saattoi lykätä säästölakien päätöksenteon yli vaalien. Kattavan perusoikeusluettelon sisällyttäminen perustuslakiin oli Sasille ja Zyskowiczille pienempi paha verrattuna eduskunnan vähemmistön jarrutusvaltaan.

Tämän päivän perspektivistä katsoen nuo kaksi keskenään kovin erilaista demokratiateemaa tuntuvat molemmat kovin etäisiltä, suorastaan vääristyneiltä ja irrelevanteilta. Hyppään siksi pikakelauksella nykyiseen kansainväliseen keskusteluun demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Sitä tässä referoimatta esitän tiiviisti kolme ehtoa, joiden vallitessa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja kotimaisten perusoikeussäännösten vahva ja jopa eduskunnan säätämän yksittäisen lakipykälän syrjäyttävä vaikutus on hyväksyttävä myös demokratian näkökulmasta:

  1. Valtio on sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeuksiin ja kansallisiin perusoikeuksiin mahdollisimman demokraattisessa menettelyssä, parlamenttinsa päätöksellä ja lisäksi yksimielisesti tai ainakin suurella enemmistöllä. Tämä ehto täyttyy Suomessa. Oikeusnormeina ihmisoikeussopimuksilla ja perustuslain perusoikeussäännöksillä on poikkeuksellisen korkea demokraattinen legitimiteetti. Ne eivät ole mustasta laatikosta esiin hyppäävä vieteriukko yllättävässä pelleasussa vaan edustavat vakaaseen harkintaan perustuvaa demokraattista päätöksentekoa.
  1. Jos ja kun tuomioistuimet ratkaisuissaan tukeutuvat ihmisoikeuksiin, jopa eduskunnan säätämän yksittäisen lakipykälän syrjäyttäen, nuo ratkaisut on perusteltava tavalla, joka on avoin, johdonmukainen (ennakoitava) ja myös moraalisesti hyväksyttävissä. Tällöin paitsi ihmisoikeusnormit myös niihin perustuvat yksittäistapaukselliset soveltamisratkaisut ovat suuren yleisön hyväksyttävissä. Suomessa tämä ehto täyttyy vaihtelevasti, ja parantamisen varaa toki on.
  1. Tuomioistuinten ratkaisuoiminta on kriittisen ja julkisen keskustelun kohteena, mukaan lukien tiedotusvälineissä ja akateemisten asiantuntijoiden toimesta. Tällöin ihmisoikeusnormien soveltamisratkaisujen laaja hyväksyntä yhteiskunnassa perustuu niiden kriittisesti testattuun vakuuttavuuteen, eikä ratkaisijan asemaan tai arvovaltaan. Kansainvälisessä tai eurooppalaisessa vertailussa Suomen tilanne on tässä suhteessa varsin hyvä, kun meillä ihmisoikeustutkijat eivät tyydy kritiikittömään EIT:n ratkaisujen referointiin ja puolusteluun (kuten monissa muissa maissa valitettavasti yhä on tapana) ja perustuslakiasiantuntijat eivät kaihda terävienkään kommenttien esittämistä julkisuudessa. Perustuslakiblogi on lyhyen olemassaolonsa aikana muodostunut tärkeäksi kriittisen keskustelun kanavaksi, jolla on myös demokratiaa palveleva funktio suomalaisessa yhteiskunnassa.

 

Martin Scheinin

 

Kirjoitus perustuu kirjoittajan päätöspuheenvuoroon Suomen valtiosääntöoikeudellisen seuran 12.9.2016 Helsingissä järjestämässä ‘Ihmisoikeudet Suomen oikeudessa 25 vuotta’ –tilaisuudessa. Sattumalta samana päivänä Alice Donald ja Philip Leach julkaisivat Oxford University Pressin blogissa kirjoituksen http://blog.oup.com/2016/09/european-court-of-human-rights/ samasta teemasta. Siinä on tarkasteltu teeman osin samoja ulottuvuuksia, mutta myös muita argumentteja.

 

 

 

Comments

  1. aku says:

    Onko se laki vielä voimassa, jossa nuorilta voitiin pudottaa ensin 20 ja sitten 40 prosenttia toimeentulotuesta, jos ei suostu ”toimenpiteisiin”? Jos on, haluan kuulla miksi tämä voidaan sallia ja eriarvoistaa nuoret ja miten se mielestänne eroaa tästä tilanteesta ja miksi ette nosta meteliä, kun suomalaisten ihmisarvoja loukataan tai nuoret voidaan näin jättää heitteille omam onnen nojaan. Nuoret, jotka tarvitsevat tuossa tilanteessa enemmän tukea ja ohjausta kuin aikuiset.

Trackbacks

  1. […] oikeusvaltiosta piittaamaton populistinen puolue saa haltuunsa eduskunnan enemmistön. Länsimainen demokratia ja ihmisoikeudet todellakin ovat toisiinsa sidottuja – ilman yhtä ei ole toista. Jos niistä toinen menetetään, menee herkästi myös […]

  2. […] kaikkea toimintaa ohjaaviksi ylemmänasteisiksi normeiksi. Viittaan tältä osin aikaisempaan kirjoitukseeni tässä […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s